Ihmisaivoilla on taipumus liikuttavan naiivisti luottaa enemmän meikäläisiin kuin heikäläisiin.



Ihmisaivoilla on taipumus liikuttavan naiivisti luottaa enemmän meikäläisiin kuin heikäläisiin.


Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2010

Aasialaiset eivät arvosta elämää samoin kuin me länsimaalaiset. Aasiassa elämä on yltäkylläistä. Se on halpaa. Näin tuumiskeli kenraali William Westmoreland vuonna 1974 Vietnamin sodan ajan siviiliuhreista dokumentissa Hearts and Minds. Kalansilmäperspektiivistä katsottuna läheiset ja jopa naapurien kissat ovat merkittäviä hahmoja, kun taas maailman laidalla elävät ovat harmaata massaa.

Mutta ei muukalaiseksi tuomitseminen edellytä edes maantieteellistä etäisyyttä.

"Lasti prosessoitiin, ja toiminto pidettiin käynnissä." Näin kuvaili Treblinkan tuhoamisleirin komendantti Franz Stangl liittoutuneiden kuulustelijoille niitä päiviä, jolloin leireillä murhattiin yhden aamupäivän aikana enimmillään 5 000 elävää ja toivovaa ihmistä. Tuhotut eivät olleet kaukaisesta kulttuurista vaan entisiä naapureita.

Toisen maailmansodan jälkeen sosiaalipsykologit alkoivat toden teolla selvittää, miten on mahdollista, että ihminen voi esineellistää lajitoverinsa niin kylmästi.

Kokeissa osoitettiin kerta toisensa jälkeen taipumus oman ryhmän jäsenten suosimineen ja heikäläisten ohittamiseen tai jopa syrjimiseen. Heti kun syntyy "me", kaikki toiset kuuluvat ryhmään "muut". Jopa merkityksettömät tavut, jotka muistuttavat sanoja me ja meidän (us, we, ours), kuulostavat korvissamme paremmilta kuin he ja heidän (them, they, theirs).


Otsalohkossa alas tai ylös

Karsinointi näkyy paljastavasti aivotoiminnassa. Tiede-lehti 5/2008 (s. 5) raportoi neuropsykologi Adrianna Jenkinsin kokeista, joissa ihmisten aivoja seurattiin toiminnallisella magneettikuvauksella, kun heille esitettiin valokuvia tuntemattomista henkilöistä. Samalla kerrottiin, onko kuvan henkilö oman vai väärän puolueen tyyppi. Todellisuudessa puoluekannat eivät tosin olleet edes tutkijoiden tiedossa.

Jos koehenkilöt luulivat, että kuvan henkilö on omaa puoluetta, aivojen otsalohkon alaosa aktivoitui. Se aktivoituu myös, kun ihminen vastaa itseään koskeviin kysymyksiin, ja koehenkilöt alkoivatkin etsiä yhteneväisyyksiä itsensä ja kuvahenkilön välillä.

Jos koehenkilöt sen sijaan luulivat kuvahenkilöä väärän puolueen kannattajaksi, aktivoitui otsalohkon yläosa ja he alkoivat etsiä eroja itsensä ja toisen välillä. On kiinnostavaa, että psykopaateilla toimii vain tämä toisia ihmisiä esineellistävä yläosa. Empaattinen alaosa pysyy heillä hiljaisena.

Psykologi Drew Westen tutki vuonna 2006 niin ikään toiminnallisen magneettikuvauksen avulla järkeilyä. Kun koehenkilöille esitettiin omien uskomusten kanssa ristiriitaisia väitteitä, aivojen järkeilyosasto sammahti. Mutta kun esitettiin omia uskomuksia tukevaa aineistoa, järkeilyosasto hyrähti käyntiin. Tulokset säestävät toteamusta, jonka psykologi Gordon Allport vuonna 1954 esitti kirjassa The nature of prejudice: tekee heikäläinen niin tai näin, se on aina väärin päin.


Omiin luotetaan katteettakin

Ehkä hiuksianostattavin esimerkki luottamuksesta oman porukan pätevyyteen on sosiaalipsykologien Saul Kassinin ja Christina Fongin koe, jossa opiskelijoille opetettiin Yhdysvalloissa laajasti käytettyä Reid-kuulustelutekniikkaa. Aluksi näytettiin videoita epäillyistä, joista osa oli syyllisiä, osa syyttömiä. Opiskelijoiden arviot ryhmäjaosta eivät olleet arvausta parempia, mutta koulutus kasvatti itseluottamusta hälyttävästi. Ehkä vaikutus johtui siitä, etteivät koehenkilöt olleet alan ammattilaisia, tutkijat uumoilivat.

Niinpä Kassin ja Fong ottivat arvioijiksi 44 kokenutta rikostutkijaa, joilla oli takanaan keskimäärin 14 vuoden kokemus. Heistä kaksi kolmasosaa oli saanut erikoiskoulutuksen Reid-tekniikkaan. Poliisit luulivat tietävänsä sataprosenttisesti, kuka on syytön ja kuka syyllinen. Valitettavasti poliisienkaan varma tieto ei ollut arvausta kummempi.

Kassinin ja kumppaneiden 1999-2005 tekemissä kokeissa havaittiin yllättäen, että viattomat ihmiset tunnustivat Reid-kuulusteluissa herkemmin kuin todelliset syylliset. Kun Kassin koulutti poliiseja väärien tunnustusten sudenkuopista, nämä väittivät itsevarmasti, että kukaties jotkut muut voivat tehdä virheitä mutteivät he. Kun Kassin kysyi perusteita moiseen itseluottamukseen, muuan poliisimies vastasi: "Me emme koskaan kuulustele viattomia."


Lapsi oppii "oikean" ulkonäön

Adrianna Jenkinsin kokeiden tyyppisissä israelilaiskokeissa tutkittiin etnisen alkuperän vaikutusta meikäläisyyteen. Jos ihminen on elänyt lapsuutensa yhteisössä, jossa on vain samannäköisiä ihmisiä, hänen aivonsa katsovat mieluummin omaan kuin toiseen etniseen ryhmään kuuluvan ihmisen kasvoja. Mutta jos ihminen on lapsesta asti elänyt etnisesti rikkaammassa ympäristössä, värillä ei ole väliä.

Vauvat eivät ole ennakkoluuloisia, joten lapsi oppii vasta pikkuhiljaa, kuka kuuluu sisäryhmään ja kuka ulkoryhmään. Tämä käy mahdolliseksi, kun kehittyy kyky luokitella ja luoda prototyyppejä. Lapsi oppii käytännön esimerkeistä, kuten naapurin Mustista ja Mirristä, että toinen on koira ja toinen on kissa. Vähitellen lapsi oppii tuntemaan Mustin ja oman leikkikoiran lisäksi serkun perhoskoiran ja enon tanskandoggin, ja syntyy koirien luokka.

Koska koirasta puhuttaessa on epäkäytännöllistä kuvitella eteensä koko koirapuisto, jokainen luo itselleen oman arkkiesimerkin eli prototyypin koirien koirasta. Samoin muodostamme prototyypin ihmisestä.

Kun hyvin pienelle lapselle annetaan nukke, jolta puuttuu jalka, lapsi leikkii sillä muitta mutkitta. Mutta jos sellainen annetaan hieman varttuneemmalle lapselle, hän hämmentyy. Reaktio johtuu siitä, että isompi lapsi on luonut nukeista kaksijalkaisen prototyypin. Poikkeuksena on tietysti sotainvalidin lapsi, jonka mielestä isän puuttuva raaja ei ole oleellinen asia kunnollisuutta määritettäessä.

Lapset, joiden perheessä erilaisuutta on tapana hyssytellä, pyrkivät siirtämään prototyyppiin sopimattoman nuken vaivihkaa syrjään. Avoimessa kulttuurissa kasvaneet lapset vievät jalattoman nuken aikuisen luo, jotta aikuinen korjaisi sen. Jos aikuinen alkaa pontevasti tai vähänkin hätääntyneenä korjata nukkea tai vaihtaa sen toiseen, lapsi oppii, että kaikkien nukkien - ja ihmisten - tulee olla prototyypin mukaisia kelvatakseen. Aikuisen kannattaakin selittää lapselle, että vaikkei nukella ole jalkaa, sen kanssa voi mainiosti leikkiä.

Eri tutkimusten mukaan näyttää, että lapset lyövät meikäläisten ja heikäläisten prototyypit lukkoon 6-8 vuoden iässä. Joillakin ihmisillä käsitys sisäryhmästä on tiukka kuin neulansilmä. Jos pienintäkään erilaisuutta ei suvaita, maaperä on hedelmällinen koulukiusaamiselle.


Monta tapaa ottaa etäisyyttä

Aikuisena erottelu muuttuu tyylikkäämmäksi ja siten salakavalammaksi ja iän mukana usein vielä syventyy. Sellaiset lääkärit ja hoitajat, jotka ovat alun alkaen tehneet selvän eron potilaiden ja hoitajien välillä, ovat taipuvaisia kasvattamaan kuilua entisestään. Esimerkiksi monet kirurgit suojelevat itseään pitämällä tiettyä henkistä etäisyyttä, jottei potilas "koskettaisi" ja haittaisi liikaa työtä.

Kirurgiassa potilaan esineellistämisestä ei liene kovin suurta haittaa, mutta esimerkiksi psykiatriassa se voi haitata toipumista. Ihanteena onkin, että asiakas ja terapeutti miettivät yksissä tuumin ratkaisua pulmiin.

Maailman hädänalaisten ja väärin kohdeltujen ihmisten paljous voi tuntua niin lannistavalta, ettei heidän auttamistaan jaksa edes miettiä. Silloin tulee kiusaus ajatella näitä ihmisiä massana. Toisaalta niillä, jotka uhraavat kaiken energiansa kaukoauttamiseen, ei riitä voimia läheisistä huolehtimiseen. Oman huolehtimiskyvyn rajat on tärkeää tuntea. Kummilapsen ottaminen etämeikäläiseksi voi sopia yhteen alkukantaisten vaistojemme kanssa.

Ihmisten sijaan joku voi kokea kuuluvansa yhteen eläinten tai luonnon kanssa. Luontofanaatikko Timothy Treadwell omisti elämänsä harmaakarhuille. Hän asui niiden kanssa alaskalaisessa luonnonpuistossa suurimman osan vuodesta 13 vuoden ajan. Treadwell uskoi olevansa karhujen kanssa yhtä. Hän uskoi maailmankaikkeuden harmoniaan ja luonnon ykseyteen. Luonto oli hyvä, ja sivilisaatio, joka syytti Treadwelliä karhujen häiritsemisestä, oli paha. Yhteen sulautuminen muuttui kirjaimelliseksi, kun vuonna 2003 Treadwell tyttöystävineen joutui karhun popsimaksi.


Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden
vakituinen avustaja.

Pääasiallinen lähde: Carol Tavris & Elliot Aronson, Mistakes were made (but not by me) (Harcourt Books 2007)



Senhän näkee päältä...


Maailman sivu ihmiset ovat merkinneet oman ryhmänsä koruin, ihomaalauksin, kampauksin, vaattein ja esinein. Nopea vilkaisu selvittää, onko yksilö meikäläinen vai heikäläinen.
Joskus ulkoiset merkit johtavat kutkuttaviin tilanteisiin. Muusikko Frank Zappa oli vieraana konservatiivisen Joe Pynen tv-keskusteluohjelmassa. Keskustelun kuluessa Pyne ilkeili, että Zappan täytyy olla tyttö, koska tällä on pitkä tukka. Zappa, joka oli tietoinen Pynen puujalasta, tokaisi: "Ja sinä olet sitten pöytä, koska sinulla on puujalka!" Esimerkki naurattaa - ja ei naurata.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25759
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.