Miksei seuraava Google tai Facebook voisi tulla Euroopasta? Professori Marko Turpeisen johtama ICT Labs yrittää luoda edellytyksiä uusille innovaatioille.

Teksti: Jarno Forssell

Miksei seuraava Google tai Facebook voisi tulla Euroopasta? Professori Marko Turpeisen johtama ICT Labs yrittää luoda edellytyksiä uusille innovaatioille.

Julkaistu Tiede -lehdessä 12/2010

Hän pitää tv-sarjasta Ponille kyytiä ja elokuvasta Avatar, kannattaa munkkien protestia Burmassa ja seuraa Barack Obamaa Twitterissä. Facebookissa hänellä on 252 ystävää, LinkedInissä 276 kontaktia ja Twitterissä 94 seuraajaa. Hän päivittää FB-statustaan laiskasti ja on tweetannut viimeksi elokuussa 2009. Syyskuussa 2007 perustetussa Mediated professor -blogissa ei yhtään postausta. Tästä se alkaa, tutustuminen Marko Turpeiseen. Pakko myöntää, että sosiaalisen median tarjoama tieto kohteesta jää aika laihaksi – siitä huolimatta, että hän johtaa Digitaaliset sisällöt ja yhteisöt -tutkimusryhmää Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteisessä Tietotekniikan tutkimuslaitoksessa Hiitissä (Helsinki Institute for Information Technology). Lisäksi hänellä on mediateknologian professuuri Tukholman kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa.

Nyt tarvitaan selityksiä, mieluusti kasvotusten.

– Oma sosiaalisen median käyttöni on rajallista. Liityin Facebookiin ja Twitteriin ja postasin niihin silloin, kun kovin moni muu ei vielä tehnyt sitä. Haluan ymmärtää sosiaa­lisen median mahdollisuuksia niiden tullessa sisään. Kun ihmiset sitten alkavat käyttää niitä laajemmin, seuraan vierestä tutkijan silmälasit päässä, sanoo Turpeinen työhuoneessaan Aalto-yliopiston kampuksella Espoon Otaniemessä.

Hetken mietittyään Turpeinen jatkaa, että äsken kuultu selitys on ehkä se tutkijan rationaalinen versio. Hän myöntää, että syynä passiiviseen sosiaalisen median käyttöön on myös hänen persoonallisuutensa.

– Kun minulla on vapaa-aikaa, en kirjoita ekstrovertisti muille, mitä olen tekemässä. En vain ole sellainen ihminen. Elämässäni on asioita, jotka haluan pitää jossakin muualla kuin verkossa.

Vasta paperilehteen tehtävä haastattelu siis paljastaa, että Turpeisen tasoitus golfissa on 17,6 ja että hänen mielipuuhaansa kotona on Rock Band 3:n pelaaminen teini-ikäisten lasten kanssa. Roolijako menee niin, että 16-vuotias Laura soittaa kitaraa, 17-vuotias Aleksi rumpuja ja professori itse hoitaa basson ja laulut. Vaimo Hanna kuuntelee, jos pystyy.– Minä en yleensä pääse lasten expert-tasolle, mutta toisaalta annankin tasoitusta, sillä hoidan kahta roolia yhtä aikaa, Turpeinen selittää.

Otaniemestä maailmalle

Turpeisen tutkimus on viime aikoina kohdistunut kolmelle suunnalle: verkkoyhteisöihin, median tulevaisuuteen ja kestävää kehitystä tukevaan mediaan.

Hänen taustansa on insinööritieteissä ja verkkoyhteisötutkimuksen kotipesä entisessä Teknillisessä korkeakoulussa, nykyisellä Otaniemen kampuksella. Siellä on kehitetty sosiaalisen median OtaSizzle-testiympäristö, jota on testattu Espoon lisäksi myös Nairobissa, Beijingissä ja Yhdysvaltain Berkeleyssä. OtaSizzlen päälle opiskelijat ovat voineet suunnitella omia palvelujaan, esimerkiksi palveluksien vaihtoon tarkoitetun Kassi-palvelun. – Tutkin myös yksityisyyden suojaa näissä palveluissa. Eri maissa ja kulttuureissa on isoja eroja suhtautumisessa yksityisyyteen. Yritämme selvittää, mitkä ovat tärkeimmät erot ja miten ne tulisi ottaa huomioon palvelujen suunnittelussa.

Turpeisen mukaan tietoisuus verkkomedian yksityisyydestä riippuu myös käyttäjien iästä ja ”digilukutaidosta”. Hän korostaa myös sosiaalisen median palvelujen suunnittelijoiden vastuuta siitä, miten he asettavat palvelun oletusarvot: onko oletuksena täydellinen avoimuus, jota käyttäjän tulee tietoisesti rajoittaa.

– Oletusarvot ratkaisevat: ne ohjaavat käyttäytymistä todella paljon. On siis ihan oikein kysyä, mikä oikeus esimerkiksi Facebookilla on tehdä käyttäjiltä kysymättä muutoksia oletuksiin.Kolmea työtä samaan aikaanKun hakusanoilla ”Marko Turpeinen” tekee Google-haun, saa tulokseksi 2 270 osumaa. Niistä ensimmäisiksi nousevat uutiset, jotka kertovat hänen tulleen kesällä valituksi Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin alaisen ICT Labsin Helsingin-yksikön johtajaksi. Laitoksen tavoitteena on nostaa eurooppalaista informaatio- ja viestintäteknologia-alan tutkimusta ja opetusta sekä nivoa sitä yritysten innovaatioihin.

Uusi tehtävä tarkoittaa, että Turpeisen pitää tinkiä aiemmista työrooleistaan. Hän suunnittelee kuitenkin jatkavansa sivutoimisena sekä tutkimusryhmänsä johdossa että Tukholman-professuurissa ja aikoo ainakin hoitaa seitsemän ohjaamaansa väitöskirjaa kunnialla valmiiksi.

Seitsenvuotisen pestin alkukuukaudet ovat menneet toiminnan käynnistämisessä, suunnitelmien tekemisessä ja sopimusten laatimisessa yksikön perustajien – Aalto-yliopiston, VTT:n ja Nokian – välillä. Haastavimpia ovat olleet vastuukysymykset ja tekijänoikeusasiat.– Aikani on mennyt asioihin, joista en ole aikaisemmin tiennyt mitään – enkä ole varma, halusinko edes tietää, Turpeinen sanoo nyt jo hymyillen. Sopimuksiin on edellisenä päivänä saatu nimet, joten ICT Labsin toiminta voi lähteä virallisesti käyntiin.– Hyvää tutkimusta ja tutkimushankkeita on paljon. Ongelmana on, miten tutkijat ja tutkimuksen hyödyntäjät – opetus ja yritysmaailma – löytävät toisensa. Me pyrimme saamaan eri organisaatioissa toimivat ihmiset tekemään yhteistyötä pitkäjänteisesti.

Palveluja miljardeille?

Mitä ICT Labsin tuki sitten voisi tarkoittaa esimerkiksi Turpeisen omalle tutkimukselle verkkoyhteisöistä? Voisiko OtaSizzlen pohjalle jonakin päivänä syntyä uusi sosiaalisen median yhteisöpalvelu, joka jyräisi Facebookin markkinoilta?– Se voi olla aavistuksen verran epärealistinen tavoite. Tavoitteenamme on saada riittävän laajaa käyttöä, jotta ymmärrämme, miten tällaisia palveluja käytetään ja millainen vaikutus niillä on elämään.

Kun tutkija-Turpeinen lopettaa, vastausta jatkaa ICT Labsin johtaja-Turpeinen. – Onhan meillä tietysti kohtalaisen isoja partnereita, joten jos täällä keksitään jotakin mielenkiintoista, se voi päätyä miljardien ihmisten käyttöön. Ei se ole mahdoton ajatus.Tutkimuslaitos Hiitin piiristä on syntynyt muutamia kaupallisia palveluja kehittäneitä yrityksiä. Kolme vuotta sitten Googlelle myydyn yhteisöpalvelun Jaikun perustajista osalla oli tutkijatausta laitoksessa.

Taloudellinen läpimurto ei kuitenkaan ole Turpeista eteenpäin ajava voima.– Ehkä taustalla on aavistuksen verran naiivi usko siihen, että voin vaikuttaa tietotekniikan kehitykseen ja sen vaikutuksiin elämässämme. Tai ainakin ymmärtää sitä.Arkipäivän tasolla työssä palkitsee tutkijayhteisön imu: fiksut kollegat, joiden kanssa voi päivittäin käydä hyviä keskusteluja. Se kompensoi sitä, minkä ehkä palkassa menettää yksityisen sektorin töihin verrattuna.

Nörtti päätyi Polille

Ensimmäiset vuotensa Marko Turpeinen vietti Oulussa, kemisti-isänsä opiskelukaupungissa. Sitten isän työtehtävät Nesteen Sköldvikin jalostamolla veivät perheen Porvooseen, jossa Marko sai ensi kosketuksensa informaatioteknologiaan kaverinsa Commodore Vic-20 -kotitietokoneella. Oman Commodore 64:n hän muistelee saaneensa kesällä 1983, jolloin perhe muutti Espooseen.– Ensin pelasin kaseteilta pelejä, mutta aika pian ryhdyin itsekin ohjelmoimaan. Tein esimerkiksi lottosimulaattorin, joka osoitti, kuinka epätodennäköistä on voittaa lotossa.

Koulussa Markoa kiinnostivat matemaattiset aineet, ja lukioiässä hän suunnitteli joko insinööritieteiden tai matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opiskelua yliopistossa. Valinta osui lopulta Teknilliseen korkeakouluun ja tietotekniikkaan, jonka opinnot hän aloitti 1988.– Hirveän monella muullakin, joka sinne päätyi, oli samanlainen nörttitausta kuin minulla.

Teekkari Turpeinen suoritti opiskelijaelämästä ”pakolliset kuviot”, mutta ei enempää. Kampuselämä jäi vähälle, kun nörttitausta osoittautui hyödylliseksi myös työelämässä. Marko pääsi heti opintojensa alussa töihin Nesteen Trading and Supply -osastolle. Ohjelmistokehittäjänä ja atk-tukena hän teki pc:llä omia ohjelmiaan, jotka usein päätyivät tuotantokäyttöön.Kädet savessa uuteen mediaan

Kun Marko Turpeinen seitsemän vuoden opintojen jälkeen valmistui diplomi-insinööriksi, hänellä oli hallussaan tietotekniikan teoria ja käytäntö. Opintokirjaan oli tullut merkintöjä myös yrityspuolen opinnoista ja vuoden verran EU:n talouspolitiikan opintoja ranskalaisessa kauppakorkeakoulussa.

TKK:n ohjelmistotuotannon professori Reijo ”Shosta” Sulonen rekrytoi Turpeisen projektipäälliköksi elektronisen sanomalehden mahdollisuuksia kartoittavaan OtaOnline-hankkeeseen, jossa tehtiin läheistä yhteistyötä Aamulehti-yhtymän kanssa.– Pohdimme, voisiko tällaisessa verkottuneessa hypertekstijutussa olla potentiaalia. Hankkeessa oli koko ajan mukana mediatalon edustajia päätoimittajatasoa myöten. Teimme töitä kädet savessa, koodasimme softaa ja rakensimme Iltalehden, Aamulehden ja Kauppalehden ensimmäisiä verkkosivuja.

OtaOnline oli Turpeiselle ponnahduslauta mediabisnekseen. Hän siirtyi vuonna 1996 kehityspäälliköksi Aamulehti-yhtymään, joka kahden vuoden kuluttua muuttui Alma Mediaksi. Myöhemmin hän eteni Alma Median tutkimus- ja teknologiajohtajaksi.

Mieluummin lehti kuin lukulaite

Turpeisen uuden työhuoneen pöydällä on valkoinen Macintoshin läppäri ja pari älypuhelinta. IPadia tai muuta lukulaitetta professori ei omista. Hän kertoo kokeilleensa vuosien varrella useita erilaisia e-lukulaitteita, mutta yksikään niistä ei ole vielä tarttunut pysyvästi käteen. – Omat mediankäyttötapani eivät ole kovin futuristisia. Pidän printtimediasta ja luen lehtiä ja kirjoja. Vanhassa hyvässä painoviestinnässä ei ole mitään vikaa.

Professori muistuttaa, että jo 15 vuotta sitten ennustettiin painettujen lehtien kuolevan milloin tahansa. Sen jälkeen sähköinen tiedonvälitys ja verkkovälitteinen viestintä ovat kehittyneet valtavasti ja kehittyvät edelleen.– On ennustettu erilaisia kvanttihyppäyksiä, jotka veisivät verkkomediaa merkittävästi eteenpäin, ja sellaisia tuleekin aivan varmasti. Median historia osoittaa kuitenkin, että vanhat mediat kuolevat tosi hitaasti, jos lainkaan. En usko printtimedian kuolevan seuraavien 20 vuoden aikana, uutiset sen kuolemasta ovat ennenaikaisia.

Amerikan oppeja hakemassa

Marko Turpeinen mainitsee tutkijanuransa parhaista hetkistä väittelyn tohtoriksi ja positiivisen tieteellisen arvioinnin, jonka hänen johtamansa tutkimusryhmä sai pari vuotta sitten.

Yksi huippukohta sattui uran alkuvaiheeseen 1990-luvun lopussa, kun Turpeinen opiskeli Bostonissa, Massachusettsin tekni­sessä yliopistossa MIT:ssä. Ensimmäisenä vuotenaan MIT:n Media Labissa hän sai käyntiin tutkimuksen, jossa ikäihmiset tuottivat sisältöä verkkomediaan. Kun laboratorion johtaja, professori Walter Bender, kutsuttiin puhumaan Yhdysvaltain sanomalehtien liiton vuosikonferenssiin, hän päättikin antaa puheenvuoron neljälle opiskelijalleen.– Se oli opiskelijapojalle aikamoinen happotesti, mutta myös hieno mahdollisuus kertoa Amerikan sanomalehtiteollisuudelle, mihin yhteisöpalvelut voivat tulevaisuudessa johtaa.Opiskelu maailman kuuluisimmassa teknologiayliopistossa oli Turpeisen mukaan täysin erilaista kuin TKK:ssa. 1990-luvun lopussa MIT:n Media Lab oli suunnannäyttäjä siinä, mihin digitaalinen maailma oli menossa.– Opiskelu imaisi mukaansa tavalla, jota en ollut kokenut suomalaisessa tiedeympäristössä. Kaikki Media Labin opiskelijat palkattiin myös tutkimusassistenteiksi, joten porukka hengaili laboratoriossa keskipäivästä myöhään yöhön.

Turpeinen palasi Yhdysvaltoihin vuonna 2009 – nyt professorina ja vierailevana tutkijana, ja tällä kertaa länsirannikolle. San Franciscon kupeessa Berkeleyssä ja Stanfordissa vietetyn ”sapattivuoden” aikana hän tutki, kirjoitti ja loi suhteita paikallisiin tutkimuspiireihin. Vuoden aikana hän huomasi, kuinka erilaisia Yhdysvaltain yliopistot voivat olla.– Stanford ja Berkeley ovat kuin kissa ja koira, Turpeinen kuvaa. Stanford on bisneshenkinen, kun taas Berkeleyssä suhtaudutaan kriittisesti yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Yliopiston tutkijat ovatkin panneet suuryrityksille kampoihin tietotekniikan kehitykseen liittyvissä asioissa.Marko Turpeisella on taustansa mediayhtiössä, joten hän ymmärtää esimerkiksi yritysten tavoitteen kerätä kaupallisesti hyödynnettävää käyttäjätietoa. Silti hän myöntää, että tiedon varsinaisen omistajan eli käyttäjän oikeudet pitäisi ottaa paremmin huomioon.– En ole kuitenkaan kummallakaan puolella. Tarkkailen tutkijana sivusta, miten jännitteet ja dialogi kehittyvät.

Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Marko Turpeinen

Ikä: 42Arvo: tekniikan tohtori, mediateknologian professori (KTH)Yliopistot: Aalto-yliopisto, Kungliga Tekniska högskolanYksiköt: HIIT (Aalto), EIT ICT LabsHarrastukset: golf, vapaa-aika perheen kanssa

Etappeja

1968 syntyy Oulussa.1971 muuttaa perheineen Porvooseen.1983 saa ensimmäisen tietokoneensa, Commodore 64:n.1987 kirjoittaa ylioppilaaksi Espoon­lahden lukiosta.1988 aloittaa tietotekniikan opinnot Teknillisessä korkeakoulussa TKK:ssa Espoossa.1995 valmistuu diplomi-insinööriksi.1996 lähtee opiskelemaan Massachusettsin tekniseen yliopistoon MIT:hen.2000 väittelee tekniikan tohtoriksi TKK:sta ja valmistuu mediatieteiden maisteriksi MIT:stä.2002 perustaa oman tutkimusryhmänsä Hiitin (Helsinki Institute for Information Technology).2006 valitaan Tukholman kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun mediateknologian professoriksi.2009 toimii vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä.2010 valitaan Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin EIT:n ICT Labsin Helsingin-yksikön johtajaksi.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25759
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.