Eri puolilta maailmaa tunnetaan kummallisia kivilabyrintteja. Meidän rannikollamme niitä on yllättävän runsaasti. Nyt latomusten tarkoitusta haetaan modernisti omasta kulttuuripiiristä.

TEKSTI:Tapani Niemi


Eri puolilta maailmaa tunnetaan kummallisia kivilabyrintteja.
Meidän rannikollamme niitä on yllättävän runsaasti. Nyt latomusten
tarkoitusta haetaan modernisti omasta kulttuuripiiristä.

Julkaistu Tiede-lehdessä

6/2000

Kivilabyrintit, joiden sisään pääsee vain yhtä mahdollista reittiä, ovat hämmästyttävän laajan alueen muinaismuistoja. Niitä tavataan lähes kaikkialla Vanhassa maailmassa. Niitä on muun muassa Saksassa, Islannissa, Englannissa, Ruotsissa, Venäjällä, eri puolilla Vähää-Aasiaa ja Intiassa.

  Hailuodossa, Iissä, Haukiputaalla, Pyhäjoella, Keminmaassa, Haaparannalla ja Tervolassa. Tämä yli kaksikymmentä labyrinttiä käsittävä keskittymä saattaa olla jopa maailman tiheysennätys!

Levinneisyyden lisäksi labyrinteissä hämmästyttää tietynlainen ajattomuus. Uskotaan, että vanhimmat latomukset on kasattu jo pronssikaudella, kun taas nuorimmat ovat vain muutaman sadan vuoden takaa. Meilläkin latomuksia tiedetään tehdyn vielä 1800-luvulla.

Miksi labyrinttejä rakennettiin, on paljolti arveluiden varassa. Muodostelmista ei näet ole löytynyt esineitä tai muita jäännöksiä, jotka kertoisivat, mihin ja miten kuvioita on käytetty. Se, mitä tiedetään, perustuu lähinnä myytteihin ja perimätietoon.

Labyrinttien arvoituksellisuutta kuvaakin osuvasti niistä käytettyjen nimien tavaton runsaus. Meillä arkeologiaan on yleisnimeksi vakiintunut jatulintarha - nimi poimittiin Perämeren muodostelmista, joista kotoinen labyrinttitutkimus alkoi - mutta kansa puhuu nunnantarhasta, Pietarin leikistä, Laiskan-Jaakon ringistä, jätinkadusta, Jerusalemista, junffuritanssista… Samanlainen runsaudenpula nimistä vallitsee kaikkialla muuallakin.

Kuuluisin kuvio Knossoksessa

Vaikka voisimme ylpeillä maailman runsaimmalla labyrinttiesiintymällä, kuuluisuudessa pisimmän korren vetää Kreikka. Maailman tunnetuin labyrintti on peräisin Kreetasta noin neljäntuhannen vuoden takaa.

Tarun mukaan Kreetassa palvottiin häränpäistä Minotauros-hirviötä, jonka kuningas Minos oli sulkenut suureen labyrinttiin palatsissaan Knossoksessa. Joka toisen uudenkuun aikaan Minotaurokselle piti uhrata nuoria poikia ja tyttöjä. Lopulta myyttinen sankari Theseus lähti taistelemaan hirviötä vastaan. Hän sai mukaansa kuninkaan tyttären Ariadnen lankakerän, jota auki kerien hän saattoi turvallisin mielin tunkeutua eksyttävään labyrinttiin.

Knossoksen palatsissa on edelleen niin harhauttava määrä käytäviä, huoneita ja kammioita, ettei ole ihme, jos muinainen ihminen piti rakennusta labyrinttinä. Tosin tämä palatsisokkelo ei vastaa meidän käsitystämme labyrintistä. Knossoksesta tunnetaan kuitenkin myös hopearaha, jossa esiintyy jatulintarhojemme kaltainen kuvio. Kolikon löysi englantilainen arkeologi Arthur Evans ryhdyttyään 1900-luvun alussa selvittämään minolaisen kulttuurin vaiheita. Raha ajoitettiin vuosiin 300-100 ennen ajanlaskumme alkua.

Kun muistamme, että kuningas Minos oli kreikkalaisen ukkojumalan Zeuksen poika, saamme kiehtovan tarinan, joka alkaa jumalten vuorelta Olympokselta ja huipentuu Perämeren rannikolle!

Mutta kuvitelmat sikseen. Pohjoisten jatulintarhojen rakentajat tuskin tiesivät mitään kuninkaasta, hirviöstä tai urheasta nuorukaisesta.

Meillä seikkailevat jatulit

Peräpohjolassa kerrottiin vielä sata vuotta sitten tarinoita kansasta, joka asutti Lappia jo ennen saamelaisia. Tästä alkuväestä, jota kutsuttiin jatuleiksi tai jatuneiksi, oli jäänyt jäljelle vain paikannimiä, kuten Jatuni, Jatuninselkä ja Jatulinsaari, kaksi jatulinpatsasta ja lukuisia jatulintarhoja.

Jatuleista kertova perimätieto tunnetaan etenkin artikkelista, jonka Utsjoen ja Inarin kirkkoherra Jacob Fellman rahapulassaan julkaisi Helsingfors Tidningissä 1830.

Kirkkoherra Fellman oli innokas historioitsija ja tutki siksi myös Kemin Lapin asutusvaiheita. Hän keräsi muisteluksia kansalta ja yritti ensimmäisenä maassamme ratkaista, keitä labyrinttien rakentajiksi sanotut jatulit olivat.

Perimätieto antoi Fellmanin mukaan sekavan ja hämärän kuvan jatuleista. Näiden kerrottiin olleen kookkaita ja rotevia, suorastaan jättiläismäisiä, eläneen metsästämällä ja kalastamalla ja asuneen luolissa tai törmiin kaivetuissa kuopissa, joissa oli paljon kiviä - "varmaan jonkinlaisina tulisijoina", kuten Fellman otaksui.

Jatulit olivat taitavia noitia. Heidän kyliensä läheisyyteen ei kannattanut pyrkiä, sillä sieltä oli vaikea osata pois. "Talonpojat vieläkin kunnioittavat ns. Jatulintarhoja. Jos he tulevat sellaisen luo, he eivät hevin uskalla astua tarhan seinän yli, ja jos he eivät löydä ulos käytävästä, he uskovat iäksi eksyvänsä ja tulevansa onnettomiksi tai haltian ottavan heidät omakseen", Fellman kirjoitti.

Jatulit suhtautuivat vihamielisesti ihmisiin, jotka pyrkivät valtaamaan Lapinmaan. Lopulta uudisasukkaat kuitenkin onnistuivat pääsemään eroon alkuväestä, vaikka tämä sai apua itseltään hiideltä.

Perimätiedon mukaan jatulit turvautuivat vielä pakomatkallaan noituuteen siinä määrin, että piispa Hemming saapui siunaamaan ne paikat, joissa jatulit pahiten kiusasivat. Tästä siunaus- ja messukäynnistä lienee Kemijoessa muistona Messusaari.

Lopulta jatulit onnistuttiin hätyyttämään Kemijärven Jumiskonselälle Jatulinsaareen, jonne jäljet päättyivät. Kun Fellman koetti selvittää, mitä jatuleille tapahtui, kansa vastasi mystisesti, että hiiet meni hiiteen eli helsinkiin.

Gootteja vai helsinkejä?

  - samassa merkityksessä.

Fellmanin mukaan suomalaiset saattoivat tarkoittaa jatuleilla kaikkia niitä muinaisskandinaavisia goottilaisia heimoja, joiden kanssa he olivat riidoissa. Ensimmäiseksi nimi olisi annettu norjalaisille, jotka ryhtyivät lapinkäyntiin 100-luvulla.

"Samoin kuin nykyiset suomalaiset sanovat Norjaa Juutin valtakunnaksi, norjalaista juutilaiseksi ja kansaa juutinkansaksi, ovat he voineet nimittää heitä ja heidän heimolaisiaan myös jatuleiksi tai jatulinkansaksi", Fellman päätteli.

Lännen suuntaan viittasi Fellmanin mielestä myös jatulien katoaminen hiiteen tai helsinkiin. Hiisi tarkoittaa nykyään pirua ja pirunluolaa, mutta muinoin se merkitsi vaarallista naapuria, pelottavaa ulkomaalaista ja paikkaa, jossa tämä asui. Helsinki taas tarkoitti samaa kuin hiisi. Vielä silloin, kun Fellman kokosi tietojaan, pohjoisessa toivotettiin "mene hiiteen" sanomalla "painu helsinkiin".

Tämän ilmauksen taustalla lienee helsinkien heimo, joka muinoin asui kainulaisten naapurina Perämeren rannikolla. Helsinkien jäljiltä seudulla on sellaisia paikannimiä kuin Helsingeby, Helsingintörmä ja Helsinginkoski. Professori Jouko Vahtola kertoo, että helsinki tulee vanhasta skandinaavisesta sanasta hals, ’kaula, kurkku’, ja arvelee sen viittaavan Merenkurkun rannikon läntisiin asukkaisiin.

Sittenkin taruolentoja?

Kaikkien selvitystensä jälkeen kirkkoherra Fellman kuitenkin lopulta päätyi epäilemään, etteivät jatulit olleet "oikiat ihmiset" vaan taruolioita.

Mistä tarinat sitten kumpusivat, elleivät tositapahtumista?

  kertomuksissa jatuleina.

Uudemman tulkinnan esittää arkeologi Petteri Pietiläinen, joka tutki jatulintarhoja pro gradu -työssään 1990-luvun puolivälissä. Hänen mielestään jatuli on lähinnä yleisnimi ja yritys löytää selitys sellaisille rakennelmille, joiden tekijää tai tarkoitusta ei tunneta. Tästä syystä Pietiläinen jopa otaksuu, ettei latomuksia alun pitäen ole edes kutsuttu jatulintarhoiksi. Nimi on annettu myöhemmin alkuperäisen nimen kadottua muistitiedon ulottumattomiin.

Samaa perinnettä edustaa muinaisten ruotsalaisten tapa kutsua metsiin ja vesistöjen rannoille kasaantuneita kiviröykkiöitä sanoilla jättulkast ja jätturkast, joissa kast viittaa verbiin kasta, heittää. Entisajan ihmiset elollistivat luonnon ja uskoivat merkillisten muodostelmien syntyneen henkien, esimerkiksi juuri jättiläisten, mittelöissä.

Ristiretkien jälkeen myös Raamattu antoi mallia selittää käsittämättömät asiat jättien töiksi. Pyhä kirja todisti, että joskus ammoin maan päällä oli asunut jättiläisiä, kun jumalien pojat olivat yhtyneet ihmisten tyttäriin ja nämä olivat synnyttäneet heille lapsia.

Etelässä riittejä ja leikkiä

  Kreetan Minotauros, mutta kivilabyrintit ovat totta. Kuka niitä siis lopulta rakensi ja mihin tarkoitukseen?

  muuttuneet moneen otteeseen. Käsitystä puoltaa niin vuosituhansia jatkunut rakentaminen kuin muodon vähittäinen muuttuminen ristikeskustaisesta spiraaliksi.

   arvailla. Ehkä niitä käytettiin hedelmällisyysriiteissä.

Eräs etruskilainen vaasi, joka on peräisin 600-500-luvulta ennen ajanlaskumme alkua, kertoo riehakkaammasta labyrinttiperinteestä. Maljakkoon on raaputettu kuva, joka esittää kahta miestä ratsastamassa ulos labyrintistä, sekä sana Truia. Kyseessä lienee samankaltainen ratsastusleikki, joka tunnetaan antiikin Roomasta Ludus troiae -nimisenä ja jota harrastettiin Euroopassa vielä keskiajalla. Tästä muistuttavat labyrinttien germaaniset nimet, kuten trojaborg ja trojaburg, sekä englanninkielisen maailman walls of troy ja troy-town.

Keskiaikaisten tarinoiden mukaan ratsastajat tavoittelivat labyrintin keskellä seisovaa tyttöä, mutta sokkeloissa on voitu käydä myös sotaleikkejä. Miksi labyrinteille muuten olisi poimittu nimi antiikin runoelmien kuuluisimmasta valloitustaistelusta, Troijan sodasta.






 Myös kirkko tuntee labyrintin

Monia Italian ja Saksan keskiaikaisten kirkkojen lattioita peittävät suuret labyrinttiaiheiset mosaiikit. Aiemmin ne tulkittiin katumuksentekijöiden teiksi, joita kuljettiin polvillaan rukoillen. Nykytutki-joiden mielestä ne symboloivat elämää ja maailmaa ylimalkaan. Ihmisten aja-teltiin vaeltavan elämän sokkeloiden läpi oppaanaan vain Jumalan sana samaan tapaan kuin Theseus vaelsi labyrintissä lankakerä johdattajanaan.

Myös Suomen keskiaikaisissa kirkoissa on kuvia, seinämaalauksia, labyrinteis-tä. Niihin perehtyi Anna-Liisa Stigel väitöskirjassaan 1970-luvun alkupuo-lella. Hänen mielestään ne liittyvät ritu-aaleihin, joissa juhlittiin vanhan vuoden kuolemista ja uuden syntyä. Perimä-tiedon mukaan labyrintin keskus piti aurinkoneitoa vankina pimeän vuoden-ajan. Kevään tullessa neito vapautui ja pääsi tanssimaan ulos sokkelosta.

Pohjolan tulkki lähtee merestä

Vanhemman polven tutkijamme näkivät pohjoisissa jatulintarhoissa heijastumia Välimeren alueen kulttuureista. Ajateltiin, että kristillinen oppi välitti labyrinttiaiheen ja legendat myös täkäläiseen tapakulttuuriin.

Sittemmin tutkimuksen lähtökohdat ovat muuttuneet. Petteri Pietiläisen mukaan 1970-luvulta lähtien täkäläisiä latomuksia on tarkasteltu osana pohjoista kulttuurimaisemaa. Ajatuksena on, että mysteeri avautuu parhaiten, kun vastauksia etsitään tutkimalla omia labyrinttejä ja niiden ympäristöä.

Tätä lähestymistapaa käyttäen ruotsalainen uskontotieteilijä John Kraft on jakanut maansa labyrintit ensin merialueen ja sisämaan latomuksiin ja sitten tulkinnut ne. Saarille ja luodoille kootut kivikehät ovat paikkoja, joista kalastajat hakivat hyvää säätä ja pyyntionnea. Joitakin lienevät tehneet haaksirikkoiset merimiehet ajankulukseen. Sisämaan latomuksia Kraft pitää sosiaalisina ja uskonnollisina keskuksina sillä perusteella, että monet niistä sijaitsevat esihistoriallisessa kalmistossa.

Pohjanlahden ja Suomenlahden labyrintit Kraft liittää luotsijärjestelmän organisointiin keskiajalla. Jatulintarhat sijaitsivat vanhojen purjehdusreittien solmukohdissa ja toimivat luotsien ammattikunnan symboleina. Ne kertoivat merenkävijöille, mistä sai luotsipalveluja. Kraftin mukaan näitä palveluja tarvitsivat ensin piispat ristiretkillään, sitten kuningas Kustaa Vaasa tehostaessaan valtakuntansa merenkulkua.

 Suomessa omat merkitykset

  linnaa tai linnoitettua kaupunkia. Tästä käyvät esimerkiksi Virolahden jatulintarhat, joita kutsutaan Jerusalemiksi. - Pyhän kaupungin muurien pystyttäminen kuvasi rauhaa ja turvallisuutta ja polkujen vaeltaminen pyhiinvaellusta, Pietiläinen arvelee.

Jääntenä tästä perinteestä Virolahdella leikittiin vielä 1800-luvulla pyörötarhatanssia, jota kutsuttiin Jerusalemin tieksi. Pietiläisen mukaan tanssi saattaa juontua juhlapyhinä jatulintarhoissa esitetystä kirkollisesta näytelmästä, joka kuvasi pyhiinvaeltajan vaivoja matkalla Jerusalemiin.

Toinen Pietiläisen tulkinta lähtee jatulintarhojen sijainnista. Labyrinttejä on kaukaisissa meren saarissa ja tiettömissä erämaissa, mutta ei tiheään asutuilla seuduilla. Tästä Pietiläinen päättelee, että latomukset olivat keino vahvistaa omistusoikeus tiettyyn maapalaan. Toisin kuin keskusten liepeillä syrjäkulmilla rajoja oli vaikea määritellä, ja siksi alueiden hallinnasta kiisteltiin jatkuvasti. Jatulintarhat toimivat katselupisteinä, joista nähtiin hallintaan kuuluva alue.

- Tarhat sijaitsivat limittäin niin, ettei yhdestä tarhasta nähnyt toiseen. Tarhat ikään kuin välttelivät toisiaan, Pietiläinen kuvailee.

Ehkä kaikki oikeassa

Labyrinttien historia on pitkä. Ensin niitä tekivät pronssikauden ihmiset. Heiltä ne omaksuttiin klassiseen maailmaan. Antiikista ne siirtyivät kristilliseen ja nykyeurooppalaiseen perinteeseen.

Tällä vaelluksella labyrinttien tarkoitus on moneen kertaan ennättänyt korvautua uusilla merkityksillä. Siksi useat eri selitykset saattavat olla oikeita. Ne vain kertovat eri alueiden ja eri aikakausien tavoista käyttää labyrinttejä.

Meilläkin jatulintarhat lienevät kokeneet monta muutosta. Juuri tässä voi olla syy siihen, miksi ne kulkevat kansan suussa niin monella eri nimellä.

Tapani NIemi on lappilainen vapaa tiedetoimittaja.

Jopa uskonnottomat yhdistävät moraaliset rikkomukset ja ateismin. Suomalaiset olivat poikkeus: täällä ateisti ei ole sen moraalittomampi kuin uskovainenkaan.

Usko jumalaan näyttää ihmisten mielissä yhä takaavan ihmisen kunnollisuuden. Jopa uskonnottomien itsensä mielestä pahantekijä on todennäköisemmin uskonnoton kuin uskova.

Näin sanoo kansainvälinen tutkimus, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Suomalaiset erottuivat yllättäen muista. Kolmestatoista maasta Suomi oli ainoa, jossa ateistia ei pidetty juuri moraalittomampana kuin uskovaa.

Tutkijat saivat selville ihmisten ennakkoluulot ateisteja kohtaan erikoisella kyselyllä, jossa selvitettiin ihmisten tiedostamattomia ajatuksia sarjamurhaajasta.

Vastauksista paljastui vaistomainen epäily ateisteja kohtaan. Ihmiset ajattelivat keskimäärin kaksi kertaa herkemmin, että sarjamurhaaja ei uskonut jumalaan, kuin että hän uskoi.

Jopa hyvin maallistuneissa maissa kuten Tšekissä, Britanniassa ja Alankomaissa toistui ennakkoluulo uskonnottomia kohtaan, tutkijat kertovat Nature Human Behaviour -julkaisussa.

Kaiken lisäksi uskonnottomat itsekin yhdistävät raakuudet ennemmin uskonnottomiin kuin uskoviin.

Myös sarjamurhaa pienemmät moraaliset rikkeet pannaan herkemmin ateistin tilille.

Lisätutkimus Yhdysvalloissa selvitti, että ihmisten mielikuvissa uskonnoton häipyy ravintolasta maksamatta todennäköisemmin kuin uskova.

Mielikuvat uskonnottomista ovat silti vailla pohjaa. Ateisti ei ole pahempi.

”Millään mittarilla uskonnottomat eivät ole enemmän tai vähemmän moraalisia kuin uskovaiset”, sanoo uskontotieteen yliopistonlehtori Teemu Taira Helsingin yliopistosta.

Myös pienillä vauvoilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että moraali ei tarvitse uskontoa.

”Jo alle vuoden ikäiset suosivat animaatiohahmoja, jotka auttavat toisia, verrattuna niihin, jotka pettävät. Vauvat eivät ole paljon ehtineet kasvaa kulttuuriin. Moraalisella käyttäytymisellä ja toisen auttamisella on aika vahva biologinen pohja, joka ei vaadi uskontoa”, sanoo psykologian tutkija Tapani Riekki Helsingin yliopistosta.

Riekki kartoitti kansainvälisessä ryhmässä uskonnottomiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Kysely

Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt13.7.2015

Viikon gallup: Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

Niin, aivopierupa hyvinkin. Ja mistäkö niitä tulee? No aivoistapa hyvinkin. Ihmiset ovat pääosin irrationaalisia. Jopa me älykkäät, korkeakoulutetut, uskonnottomat, itsenäisesti ajattelevat suomalaiset. Juuri tämä suppea ryhmä ei välttämättä sorru tähän nimenomaiseen moraaliarvotusaivopieruun, mutta monenlaiseen muuhun silti. Osansa toki on myös uskonnoilla itsellään. Uskontohan on esimerkillisesti oppijärjestelmä jopa pyrkii moraalin hegemoniaan. Se siis melkein poikkeuksetta sisältää...
Lue kommentti
MooM
Seuraa 
Viestejä4938
Liittynyt29.6.2012

Viikon gallup: Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

ID10T kirjoitti: Ei ateismilla/teismillä ja moraalilla ole mitään tekemistä keskenään. Uskova voi olla hyvinkin pahatapainen (vrt. Italian mafiosot) ja toisaalta taas ateisti voi olla lainkuuliaisuuden ja hyveellisyyden perikuva. Mistä näitä aivopieruja oikein tulee? Ilmeisesti tässä on taustalla se ajatus, että uskova käyttäytyy moraalisemmin, koska huonosta käytöksestä on luvassa sanktioita. Käytännössä tietysti uskonnolla saa perusteltua lähes mitä vaan käytöstä, jos oikein rusinoita poimii...
Lue kommentti

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

Suomen kesä on täynnä kulttuuritapahtumia. Jos kulttuuri ymmärretään väljästi ihmisen eri kykyjen kehittämiseksi, sen piiriin voidaan laskea melkein mitä vain eukonkannosta oopperaan.

Kulttuuri-sanan lähtökohta on latinan cultūra, joka tarkoittaa maanviljelyä tai jalostamista. Jo muinaiset roomalaiset puhuivat ’hengenviljelystä’, jolla tarkoitettiin henkisten kykyjen kehittämistä mahdollisimman täydellisiksi.

Lainasanojen kulkusuuntien perusteella voi päätellä, mistä sanan tarkoittama ilmiö on peräisin ja miten se on levinnyt kielialueelta toiselle.

Uusimman sanaston kohdalla asia tuntuu itsestään selvältä, koska kehitys on yleisesti tunnettua. Ketään ei yllätä tieto siitä, että popmusiikin sanasto on suurelta osin angloamerikkalaista. Vastaavalla tavalla myös vanhemmat sanakerrostumat kertovat kulttuuri-ilmiöiden synty-, kehitys- ja leviämisprosesseista.

Vanhojen lainojen kohdalla asiaa mutkistaa se, että samat sanat ovat kulkeneet monia eri teitä ja niiden merkitys on aikojen kuluessa muuttunut käyttökontekstin mukaan.

Esimerkiksi orkesteri on lainattu suomen kieleen 1800-luvun puolimaissa ruotsista, mutta alkuaan se juontuu antiikin kreikasta, jossa se sananmukaisesti merkitsi tanssimispaikkaa eli kuoron ja näyttelijöiden esiintymisaluetta teatterissa. Vasta 1700-luvulla sana sai soitinyhtyeen merkityksen.

Kreikasta saatu teatteri on alun perin tarkoittanut katselupaikkaa, esimerkiksi istumiseen soveltuvaa rinnettä, jonka edessä näytös esitettiin. Skene oli esiintymisalueen taakse pystytetty teltta tai muu tilapäinen pukusuoja, josta myöhemmin kehittyi oikea näyttämörakennelma.

Suomeen skene on lainattu tuoreena slangisanana englannista näkymän merkityksessä. Teatteriin ja elokuvaan liittyvässä ammattisanastossa samaa alkuperää olevia aineksia on käytetty jo aiemmin. Esimerkkejä ovat käsikirjoittajaa tarkoittava skenaristi ja lavastustaidetta merkitsevä skenografia.

Kesäteatterien suosikkiohjelmistoa ovat huvinäytelmät eli komediat. Nimityksen taustalla on kreikan kulkuetta merkitsevä komos.

Vanhimmat komediat ovat olleet kulkueen muodossa esitettyjä riehakkaita lauluja ja tansseja, joiden lomassa on heitetty herjaa sekä katselijoille että yhteiskunnan silmäätekeville. Samat konstit purevat myös Suomen suvessa, satoi tai paistoi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 8/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Mystiikka palasi metsään

Puilla ei ole tunteita. Se on silkkaa mystiikkaa.

 

PÄÄUUTISET

Unohtaminen palvelee älyä

Muisti syntyi tekemään viisaita päätöksiä,
ei keräämään nippelitietoa.

Nykyihmisen suhteet mutkistuivat

Jo alkuvaiheen esiäiti kohtasi neandertalmiehen.

Auringonpimennys on geometriaa

Avaruuden mitoissa Kuu näyttää meistä
yhtä suurelta kuin Aurinko.

Luvassa akuton puhelin

Mallikappaletta on jo testattu koesoitoilla.

 

ARTIKKELIT

Rakkaus iskee kuin raju stressi

Kun häntätumakkeessa leimahtaa, aivoihin hyökyy
hormonimyrsky, joka suistaa mielen raiteilta.

Mistä löytyy uusi Maa?

Suurteleskooppi alkaa etsiä elämän merkkejä eksoplaneetoilta.
Sille on jo seitsemän lupaavaa kohdetta.

Papillooman perässä

Paleogeneetikko teki hämmästyttävän löydön:
nopeasti yleistyvä seksitauti tuli neandertaleilta.

Viljelmille halutaan villejä pölyttäjiä

Jos kimalaiset ja muut mesipistiäiset katoavat,
me menetämme hedelmät, marjat ja kasvikset.

Jos juokset, juokse oikein

Hyvä tekniikka säästää rasitusvammoilta.
Asiantuntija antaa ohjeet terveelliseen tyyliin.

Paha hiili kiertää hyötykäyttöön

Suomessakin kehitetään menetelmiä, joilla
hiilidioksidista saa ruokaa ja raaka-aineita.

 

TIEDE VASTAA

Kauanko ihminen voi olla pissaamatta?

Miltä avaruudessa tuoksuu?

Voiko verta imevä punkki räjähtää?

Miksi kuulokkeiden piuhat sotkeutuvat?

Miksei alkeishiukkasta voi pilkkoa?

Kuinka kauan kanto elää?

 

KIRJAT

Menneestä jäi järeät jäljet

Kummuissa ja kivissä on meidän tarinamme. Salaisuuksineen.

 

OMAT SANAT

Kesäteatteri palaa juurilleen

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Totuuden rakastaja

Filosofi Ilkka Niiniluoto taistelee huuhaata vastaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Kantavanhemmillemme sana tarkoitti vielä kuviota.

Kesänviettoon kuuluu itsensä hemmottelu, ja moni tekee sen lukemalla. Mikä olisikaan leppoisana hellepäivänä sen mukavampaa kuin rentoutua lepotuolissa, siemailla virkistävää juomaa ja ottaa käteen hyvä kirja.

Kirjat ovat tulleet suomalaisten elämään jo keskiajalla. Niitä näki kirkon alttarilla sekä pappien ja pyhimyspatsaiden käsissä. Harvat niitä osasivat lukea ja vielä harvemmat kirjoittaa, mutta kirjoiksi ne kuitenkin osattiin tunnistaa ja nimittää.

Kirja-sana esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, myös kantasuomessa, mutta merkitykset vaihtelevat. Ilmeisesti se on alkuaan tarkoittanut neulottua tai piirrettyä kuviota. Tästä muistuttavat johdokset kirjailla ja kirjoa.

Suomen eteläisessä sukukielessä virossa kirjaa sanotaan raamatuksi. Tämä on venäläinen laina, joka on viron kautta levinnyt myös suomeen. Vanhassa kirjakielessä sitä on käytetty yleisesti kirjan merkityksessä, ja vasta myöhemmin se on täsmentynyt tietyn pyhän kirjakokoelman erisnimeksi.

Tästä puolestaan käytettiin nimitystä Biblia ennen kuin se vaihdettiin Raamatuksi 1800-luvulla. Biblia on kreikkaa ja merkitsee kirjoja monikossa. Sanan taustalla on muinaisen foinikialaisen kaupungin nimi Byblos. Sen satamasta laivattiin maailmalle kirjoitusalustana käytettyä papyrusta.

Kirjain on uudissana, jonka on keksinyt E. A. Ingman vuonna 1834. Sitä ennen kirjaimia nimitettiin ruotsin bokstav-sanasta väännetyillä vastineilla, kuten pokstaavi tai puustavi.

Ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden toimittaja Antti Lizelius tarjosi käyttöön sananmukaista suomennosta kirjansauva, mutta se ei saanut kannatusta.

Lehti on vanha indoeurooppalainen laina, joka alun perin on tarkoittanut kasvin lehteä.

Merkityksen laajenemiselle ovat tarjonneet mallia latinan folium ja ruotsin blad, joilla on jo aiemmin ollut molemmat merkitykset. Vanhassa kirjasuomessa käytettiin lainasanaa plati ennen kuin edellä mainittu Lizelius otti käyttöön lehti-sanan sen rinnalla.

Lukea on vanha perintösana, joka on merkinnyt alkuaan laskemista tai luettelemista. Ulkoluku on ollut muistista luettelemista, sisälukua opeteltiin piispa Gezeliuksen johdolla 1600-luvun loppupuolella. Niistä ajoista muistuttaa sananlasku: Lue poikani kirja, kyllä kirja palkan maksaa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2017