Miksi kielet tyytyvät ajanmukaistamaan vain sanavarastoaan? Miksi ne eivät uudista kirjoitusjärjestelmiään? Globaali elämä olisi helppoa, jos kaikki maailman kielet noudattaisivat suomen mallia: kirjoitetaan niin kuin lausutaan.


Miksi ne eivät uudista kirjoitusjärjestelmiään?
Globaali elämä olisi helppoa, jos kaikki maailman kielet
noudattaisivat  suomen mallia: kirjoitetaan niin kuin lausutaan.




Me suomalaiset olemme  onnekkaita. Meidän on suorastaan hävyttömän helppo oppia lukemaan ja kirjoittamaan, koska meikäläisessä aakkostossa kukin kirjain vastaa puhutun kielen foneemia, äännettä. Epäloogisuuksia, kuten yhden ämmän sydämiä, on vähän.

Monissa eurooppalaisissa kielissä kirjainten ja foneemien vastaavuus on paljon huonompi. Tämä valkenee jokaiselle suomalaisellekin viimeistään peruskoulussa, kun englannin opiskelu alkaa. Kielen sanoista miltei kuudesosa kirjoitetaan eri lailla kuin lausutaan. Esimerkiksi yskiä on cough, vaikka se ääntyy jokseenkin kaf eikä koukh.


Ranskaa tahkotaan kauan

Ranskassa taas kirjoitetuista kirjaimista kolmannes jätetään lausumatta ääneen. Vaikka suurin osa turhista kirjaimista on turhaa historiallista painolastia, ranskalaiset eivät ole halunneet hankkiutua niistä eroon.

Syy lienee viime kädessä se, että kielen kirjoitusasu mielletään osaksi kulttuuria ja kulttuuriperintöä ja monimutkaisen ortografian osaamista pidetään sivistyksen mittana. Ranskan kirjoitettu kieli on kuin iäkäs kulttuurirakennus, jota ei haluta remontoida tai jonka vinttikomeroitakaan ei haluta tyhjentää. Tiedä jos vahingossa heitettäisiin jotain arvokasta pois.

Perinteillä on kuitenkin hintansa. Ranskan kouluissa oikeinkirjoitusta ja aksenttien asentoja tahkotaan käytännössä kaksitoista vuotta, ylioppilaaksi saakka. Suomessa lukemaan ja kirjoittamaan opitaan  vuodessa, minkä jälkeen voidaan keskittyä muihin asioihin. Onkohan tämä perimmäinen syy siihen, että Suomen koulujärjestelmä pärjää kansainvälisissä Pisa-vertailuissa?


Ominaispiirre selittää

Ranskalaisten puolustukseksi on tosin todettava, ettei ranskaa voisikaan kirjoittaa yhtä yksinkertaisesti kuin suomea. Ranskan kielessä sanat sitoutuvat toisiinsa ja sulautuvat lauserakenteeseen. Kun suomalainen ratkaisisi superhankalan ilmauksen qu’est-ce que ce, ’mikä se on’, kirjoittamalla vain kesköse, kirjoitusasu ei enää kertoisi, millaisia rakennuspalikoita lause oikeasti sisältää: mikä-on-se mikä on?

Voi kuitenkin pohtia, onko kyseessä oikeasti kielen vai kirjoitusasun luoma ongelma. Tekstiviesteissään ranskalaiset ovat jo uudistamassa kirjoitustaan: qu’est-ce que ce kirjoitetaan kesske C.


Itään päin vaikeutuu

Englanti ja ranska ovat vielä helppoja tapauksia, kirjoitetaanhan niitä latinalaisin kirjaimin, toisin kuin monia muita suuria kieliä. Esimerkiksi suomalaisten haluttomuutta opiskella venäjää selitetään suotta historialla. Oikeasti jo pelkkä ajatus kyrillisten aakkosten opettelusta tökkii.

Oma lukunsa ovat sitten kielet, joissa kirjoitusperiaatteet ovat tyystin omanlaisiaan eikä mikään merkistössä muistuta meikäläisiä aakkosia.

Lähi-idän valtakieliä arabiaa ja hepreaa kirjoitetaan aakkostolla, jossa kirjaimet ovat periaatteessa pelkästään konsonantteja. Kummassakaan ei ole vokaalikirjaimia, vaan vokaalit merkitään - niiltä osin kuin ylipäänsä merkitään - konsonanttien ylle tai alle asettuvilla pisteillä, viivoilla ja hipsuilla.

Konsonanttikirjoitus soveltuukin hyvin arabiaan, hepreaan ja muihin seemiläisiin kieliin, joissa konsonantteja on paljon. Sen sijaan kielissä, joissa vokaalit ovat keskeisessä asemassa, tulee vaikeuksia. Suomeksi edellinen lause menisi seemiläisittäin periaatteessa näin: Sn sjn klss jss vklt vt ksksss smss tl vkks. Miten kävisikään hääyöaikeen?


Lopulta aakkoset katoavat

Vielä kauempana idässä aakkoset katoavat ja tilalle tulevat sanoja, tavuja ja foneemeja esittävät kuva-, käsite-, tavu-, äänne- ja yhdistelmämerkit, joita pitää hallita hurjat määrät. Japanilainen tarvitsee arkiseen pärjäämiseen noin 2 000 merkkiä, kiinalainen vielä enemmän, sillä parillatuhannella merkillä ei lueta kunnolla edes sanomalehteä.

Miksi näissä ja lukemattomissa muissa maailman kielissä pysytään kirjoitusjärjestelmissä, joiden opettelu on työlästä jopa kieliä äidinkielenään puhuville? Miksi ne eivät pane ortografiaansa uusiksi ja siirry latinalaisiin aakkosiin? Onhan puhuttu kieli kuitenkin se ainoa oikea kieli ja kirjoitusasu vain menetelmä, sinänsä mielivaltainen sopimus siitä, miten kieltä kuvataan.


Sävelkorko pidättelee

Kiina on toonikieli, jossa sanan tai tavun sävelkorko ratkaisee viestin sisällön. Kiinassa tooneja eli eri sävelkorkeuksia on peräti viisi, ja tavu saa eri merkityksen sen mukaan, onko sävelkorko neutraali, tasainen, nouseva, laskeva vai laskeva-nouseva.

Kun toonikieltä  kirjoitetaan länsimaisin aakkosin, toonit merkitään aksenteilla. Kiinaa varten tarvitaan heti alkuun viisi erilaista aksenttimerkkiä, eivätkä nekään riitä, sillä toonit eivät asetu suoraan foneemeille vaan tavuille. Kuvakirjoitus vaikuttaa ymmärrettävältä ratkaisulta - kiinalaisten kannalta.

Ulkomaalaisille, jotka tarvitsevat kiinan kieltä, tuhansien kirjoitusmerkkien opettelu on äkkiä ajatellen kohtuuton tehtävä. Mitä siis ajatellaan globalisoituvassa Kiinassa? Eikö hankala merkitsemisjärjestelmä estä kansainvälistymistä? Voisiko kiinasta saada helpomman länsimaisen version?

Voisi, ja sellainen on olemassakin. Kiinassa on ollut jo vuodesta 1958 pinyin-oikeinkirjoitusjärjestelmä, joka on vakiintunut myös kiinan kansainväliseksi latinaistamisjärjestelmäksi. Kirjoitusjärjestelmän yleisestä latinaistamisesta on myös keskusteltu, mutta kulttuuri ja perinteet painavat.

Kiina on maailman suurin kieli ja sen kirjoitusjärjestelmä on vanhin maailmassa tätä nykyä käytössä olevista järjestelmistä. Se vakiinnutti asunsa jo vuosisatoja ennen ennen ajanlaskun alkua. Tämänkesäisten arkeologian uutisten mukaan varhaisimmat kiinan kirjoitusmerkit voivat olla jopa 8 000 vuotta vanhoja.

Kiinalaisittain ajatellen heidän järjestelmänsä ei välttämättä edes ole hankala. Jo lapsena tuhatkunta kirjoitusmerkkiä opetellut ei pidä lisäoppia suurenakaan vaivana. Ilmiö on sama kuin polkupyörällä ajamisessa - jälkikäteen ei enää muista eikä ymmärrä, mikä siinä oli alkuun vaikeaa.


Katsova näkee nopeasti

Japanilaiset käyttävät kiinasta lainattua ja sovellettua sana- ja tavukirjoitusta, mutta kieli ei ole sukua kiinalle. Japanissa ei ole sävelkorkoja. Japanissa sanoja taivutellaan paljon, kuten suomessakin. Eikö länsimainen kirjoitusjärjestelmä olisi taloudellisempi ja tehokkaampi? 

Helsingin yliopiston japanin kielen lehtori Yukako Uemura ymmärtää väitteen, mutta nauraa: - Niin se ei mene! Nykyjapanin kirjoitusjärjestelmä on sopivin tapa kirjoittaa japania.

- Japaninkielistä tekstiä katsotaan, ei lueta, Uemura miettii. - Ja katsominen on paljon nopeampaa ja tehokkaampaa kuin kirjaimesta toiseen eteneminen.

Kuva- ja tavumerkeillä sanojen ja lauseiden tarkoitukset selviävät heti. Kuvakirjoituksesta aakkoskirjoitukseen siirtyminen olisi kuin me alkaisimme kirjoittaa liikennemerkit lauseiksi:  Etuajo-oikeus vasemmalta tulevilla. Sivutien risteys. Ohituskielto päättyy.

- Länsimaisen aakkoskirjoituksen lukemisessa on hirveä vaiva! Uemura tiivistää.

Kirjoitusmerkkien suuri määrä ei ole Uemuran mielestä ongelma: se on vain hyvää aivojumppaa. Hän pitää kätevänä myös japanin kirjoitusmerkkien vapaata suuntaa. Japania kirjoitetaan perinteisesti ylhäältä alas, mutta sitä voi kirjoittaa myös oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle.


Pyhä painaa paljon

Olisivatko länsimaista kirjoitustapaa lähempänä olevat arabia ja heprea sitten uudistettavissa latinalaisiksi? Ostaisiko Lähi-itä edes vokaalit, jotta sikäläisiä kieliä opiskelevan ei tarvitsisi niitä arvailla?

Tuskinpa ostaa, näillä näkymin. Helsingin yliopiston seemiläisten kielten ja kulttuurien yliopistonlehtori Hannu Juusola kuittaa kysymyksen lyhesti:

- Kirjoitusasun länsimaistamisesta ei ole Israelissa koskaan vakavasti edes keskusteltu. Heprean kirjoitusasun säilyttämiseen on painavat historialliset ja uskonnolliset perustelut. Jos kirjoitusasu muutettaisiin, heprealta ikään kuin katkeaisi yhteys pyhiin kirjoituksiin.

Tästä voi päätellä, miten epätodennäköistä on arabian kielen uudistuminen; arabia on Koraanin pyhä ja alkuperäinen kieli.


Turkki toimi toisin

Islamilaisista maista Turkki on kuitenkin vaihtanut kirjoitusjärjestelmänsä aakkoset arabialaisista latinalaisiin. Syy oli poliittinen, ei pedagoginen tai kielitieteellinen.

Altailaiseen kieliryhmään kuuluvaa turkkia alettiin kirjoittaa latinalaisittain 1920-luvulla, kun presidentti Mustafa Kemal Atatürk muokkasi ottomaanien valtakunnan raunioille syntyneestä Turkista modernia, läntisen mallin mukaista tasavaltaa.

Kirjoitusjärjestelmän uudistaminen näyttää siis olevan politiikkaa ja prosessi, joka kuohuttaa tunteita. Jo pienet muutokset voivat tuntua suurilta.

Aina kun Suomessa on uudistettu kirjainmalliston tyyppikirjaimia  - selkeyden ja entistä helpomman oppimisen nimissä - joku on yleisönosastossa muistellut vanhoja koukeroita ja surrut kauneuden ja perinteiden katoamista.



Maaria Ylänkö on filosofian tohtori ja vapaa toimittaja. Hän asuu Ranskassa Bordeaux’ssa.


Maailma kirjoittaa sanoja, tavuja tai äänteitä


Kirjoitusjärjestelmiä maailmanhistoriassa on ollut ja on yhä varmaan satoja. Yleensä järjestelmät jaetaan kolmeen ryhmään sen mukaan, mikä on niiden hallitsevin piirre.


Sanakirjoitus eli logografinen kirjoitus, jossa perusyksikkönä on logogrammi, kokonaista sanaa esittävä kirjoitusmerkki. Kuvallisuutensa vuoksi järjestelmää kutsutaan myös kuva- eli piktogrammikirjoitukseksi. Koko kirjoitustaito syntyi alkuaan kuvakirjoituksena yli 5 000 vuotta sitten Sumerissa ja Egyptissä.


Tavukirjoitus eli syllabinen kirjoitus, jonka perusyksikkö on tavua kuvaava kirjoitusmerkki. Ihmiskunnan varhaisin kirjoitusjärjestelmä, assyrialaisten kehittämä nuolenpääkirjoitus, muistutti tavukirjoitusta.


Aakkoskirjoitus eli äännekirjoitus, jossa kukin perusmerkki vastaa jotakuinkin puhekielen foneemia. Ensimmäinen aakkoskirjoitus, jonka loivat kanaanilaiset 1600-luvulla ennen ajanlaskun alkua, oli konsonanttikirjoitusta. Vokaalit ovat kreikkalainen innovaatio 700-luvulta eaa.


Varhaisen konsonanttikirjoituksen peruina maailmassa on edelleen kahdenlaisia konsonanttiaakkostoja:
> Abjadit, joissa on vain konsonanttikirjaimet ja kaikki vokaalit merkitään erilaisilla tarkkeilla.
> Abugidat, joissa konsonantteihin liittyy kielen ominaisvokaali mutta kaikki muut vokaalit ilmaistaan muuntelemalla perusmerkkiä tai lisäämällä muutoksesta kertova tarke.


Kumpi on tärkeämpi: kauneus vai helppous?


Maailmassa on yhä kieliä, joille ei ole laadittu ortografiaa. Niistä moni on Afrikassa. Länsimaisia aakkosia sovellettaessa ongelmia tuottavat monille kielille tärkeät toonit. Nigerialainen joruban kieli, jossa tooneja on vain kolme, näyttää länsimaisin aakkosin kirjoitettuna rumalta risuaidalta. Ehkä jorubien kannattaisi ottaa käyttöön kuva- ja tavumerkit - vaikka nykyään ortografioita luotaessa äänteenmukaisuutta pidetäänkin tavoitteena.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25775
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.