Kiihtymisen kokee etelässä, pohjoisessa nopeus vakiintuu. Kuva: Shutterstock

Auringon zeniittiasema vaeltaa nyt nopeasti kohti pohjoista.

Jouluna juhlittiin valon voittoa pimeydestä, mutta ensimmäisinä viikkoina päivät tuntuivat pidentyvän kovin hitaasti. Nyt kun on päästy vauhtiin, näyttää siltä kuin illat valkenisivat silmissä.

Vaikutelma on oikea. Aurinko ei noudata tasaisen vauhdin taulukkoa. Heti talvipäivänseisauksen eli joulukuun 22. päivän jälkeen päivä pitenee Helsingissä vain viitisen minuuttia viikossa. Kevätpäiväntasauksen aikoihin 21. maaliskuuta valoisa aika venyy peräti kuusi minuuttia vuorokaudessa.

Mistä moinen kiihdytys?

Maapallo on kallellaan

Vuodenaikojen vaihtelu johtuu maapallon akselin pysyvästä 23,5 asteen kallistumasta suhteessa kiertoratansa tasoon. Sen takia pohjoinen pallonpuolisko kurkottaa kesällä kohti Aurinkoa ja eteläinen siitä poispäin.

Talvella on päinvastoin, ja kevät- ja syyspäiväntasausten aikaan maalis- ja syyskuussa akselin kallistuma on Auringosta katsoen sivuttain, eli kumpikin napa on siitä yhtä kaukana. Aurinko on zeniitissä päiväntasaajalla eli paistaa sinne keskipäivällä taivaan korkeimmalta kohdalta. Päivä on silloin kaikkialla maailmassa suunnilleen 12-tuntinen.

Zeniittiasema siirtyy

Päivän pituus muuttuu sitä mukaa kuin Auringon zeniittiasema vuoden mittaan vaeltaa kääntöpiiriltä toiselle.

Talvipäivänseisauksen aikaan joulukuussa aurinko paistaa korkeimmalta eteläisen pallonpuoliskon leveyspiirille, joka tunnetaan Kauriin kääntöpiirinä. Sitten se aloittaa paluun kohti pohjoista ja Kravun kääntöpiiriä – ensin verkkaan, sitten kiihtyen.

Muutos noudattaa sinikäyrää. Se on hitaimmillaan kääntöpiirien tuntumassa ja etenee suurimmin harppauksin päiväntasaajan tienoilla kevät- ja syyspäiväntasausten aikaan.

Harppominen pätee Suomen eteläisillä leveysasteilla. Pohjoista kohti muutoskäyrä litistyy, ja napapiirillä nopeus on jo vakio. Sen pohjoispuolella kiihdytys tulee juuri ennen yöttömän yön alkua.

Hidas kääntö juhannuksena

Mitä lähempänä Auringon zeniittiasema on Kravun kääntöpiiriä ja Suomea, sitä korkeammalta aurinko meilläkin paistaa ja sitä pitempään päivänvaloa riittää.

Kääntöpiirin tuntumassa muutos jälleen hidastuu, kunnes päivän lyheneminen alkaa kiihtyä. Juhannuksesta kestää onneksi melko kauan, ennen kuin illat alkavat vauhdilla typistyä.

Marko Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2011

Artikkelia on päivitetty 17.2.2017 lisäyksellä pohjoisten leveysasteiden tilanteesta.

Tee voi olla edullinen keino torjua muistisairauksia, vihjaa uusi tutkimus.

Uusi tutkimus paljastaa, että teen juonti näyttäisi vähentävän tuntuvasti riskiä sairastua dementiaan ja Alzheimerin tautiin. Singaporen kansallisen yliopiston tutkijat seurasivat kymmenen vuoden pitkittäistutkimuksessa noin tuhatta yli 55-vuotiasta kiinalaista.

Teen laadulla ei vaikuttanut olevan merkitystä, kunhan se oli keitetty teenlehdistä. Sekä vihreä, musta että oolongtee vähensivät sairastumisriskiä.

”Tee on yksi maailman yleisimmin nautituista juomista. Tulosten perusteella se on halpa ja yksinkertainen keino torjua mieltä rappeuttavia sairauksia”, sanoo tutkimusta johtanut apulaisprofessori Lei Feng tiedotteessa.

Vielä pitäisi selvittää, mitkä ainesosat teessä suojaavat aivoja rappeutumiselta. Teen hyötyjen uskotaan liittyvän sen sisältämiin erilaisiin antioksidantteihin ja aminohappoihin kuten katekiiniin ja teaniiniin.

Feng huomauttaa, että ymmärrys näistä biologisista mekanismeista on vielä puutteellista.

Tutkimuksen julkaisi The Journal of Nutrition, Health and Aging.

 

Kysely

Oletko kahvi- vai teeihminen?

Ärrän tärinä häiritsee suloista sisältöä.

Aina kun järjestetään äänestys suomen kielen kauneimmasta sanasta, kärkipäähän nousee rakas tai jokin sen johdannaisista, kuten rakastaa tai rakkaus. Mielenkiintoista kyllä samat sanat sijoittuvat hyvin myös rumimpien sanojen mittelöissä.

Kielentutkijan näkökulmasta kahtalaisuus on ymmärrettävää. Sanoissa on aina kaksi puolta, äänneasu ja merkitys. Rakkaan tapauksessa merkitys on kaunis, äänneasusta voidaan kiistellä.

Kauniina pidetään yleensä sellaisia sanoja, joissa on soinnillisia, pehmeitä konsonantteja. Helmi, lilja, lumi ja solina ovat tyypillisiä esimerkkejä kauniista sanoista.

Sen sijaan voimakkaasti ja terävästi ääntyvät konsonantit voivat tehdä sanasta vastenmielisen: kirota, perkele, räkä, rätti.

Monille rakas voi olla hankala sana jo äänneasunsa takia. Aggressiivisesti tärisevä ärrä vaatii paljon energiaa, eikä ässäkään ole niitä helpoimpia äänteitä. Näitä konsonantteja koskevat ääntämisongelmat ovat tavallisia puhumaan opettelevilla lapsilla, ja niihin saattaa myöhemminkin liittyä henkilökohtaisia pelon ja epäonnistumisen tunteita.

Suomalais-ugrilaiset esi-isämme eivät vielä rakkaudesta haastelleet, sillä rakas on Itämeren alueella saatu germaaninen laina, jolla ei ole vastineita etäsukukielissä.

Nykysuomi antaa sen merkityksestä myönteisellä tavalla yksipuolisen kuvan. Sana on vuosisatojen ajan ollut ahkerassa kirjakielisessä käytössä, ja varsinkin uskonnollisessa kielessä se on jo varhain vakiintunut ilmaisemaan syvää kiintymystä ja kunnioitusta.

Murteissa ja karjalan kielessä merkitysten kirjo on suurempi. Rakas voi tarkoittaa esimerkiksi halukasta, ahnetta, sitkeää tai tarttuvaa, ja sillä voi kuvata muutakin kuin ihmisten tunteita, vaikkapa herkästi tarttuvaa tautia tai kärkkäästi ahdistelevaa kärpästä.

Rakas-sanan alkuperäinen merkitys liittyy haluamiseen ja himoamiseen, ja sen sisältö on täsmentynyt kohteen ja tilanteen mukaan. Vastaava merkityshistoria on myös saksan ja ruotsin rakasta merkitsevillä sanoilla lieb ja kär.

Siirtyminen fyysisen tuntemuksen ilmauksesta abstraktin tunteen merkitykseen on aivan luonnollinen kehityskulku, sillä suuri osa ihmiselle ominaisesta käsitteellisestä ajattelusta on yleensäkin kehittynyt ruumiillisten kokemusten ja niiden vertauskuvallisen laajentamisen pohjalta.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 3/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Ruoasta tuli uskon asia

Ihminen kaipaa yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

 

PÄÄUUTISET

Masentunut osaa luopua

Muidenkin olisi hyvä erottaa, milloin sinnikkyys on turhaa.

Maa teki itsekin vettä

Komeetat eivät tuoneetkaan kaikkea kosteutta.

Suomi saa lisää piknikilmoja

Keskimäärin maailma menettää leppeitä säitä.

Kun fakta ei tehoa, käytä judoa

Tosiasiat kilpistyvät usein torjuntaan.

 

ARTIKKELIT

Nyt loppui unohtelu. Terästä muistia

Hyvä muisti ei ole harvojen etuoikeus.
Pitää vain opetella tallentamaan tietoa tehokkaasti.

Maailma rakentaa pilviin

Pilvenpiirtäjistä on tullut niin hulppeita,
ttä korkeimmille on jo omat luokat: super ja mega.

Nitraatti tekee enemmän hyvää kuin pahaa

Yhdisteestä puffahtaa terveellistä kaasua.

Eurooppa rakentui Suomen ympärille

Kun Eurooppa viimein valmistui, Suomi oli pyörinyt
annerten karkeloissa runsaat miljardi vuotta.

Väestöpommi tikittää taas

Maailman väkiluvun kasvu ei taittunut odotetusti.

Mata Hari: Mestarivakooja syntyi
näytösoikeudenkäynnissä

Mata Hari tuo mieleen salaisen agentin yhtä varmasti
uin James Bond. Yhtä fiktiivinen oli urakin.

 

TIEDE VASTAA

Miksi ruostumaton teräs ruostuu?

Reagoiko maanjäristysmittari nauruun?

Helliikö kookosöljy hampaita?

Miten Maan kävisi, jos muut planeetat katoaisivat?

Miksi jokin tuuliturbiineista on aina pysähdyksissä?

Miksi mustat kasvikset ovat harvinaisia?

 

KIRJAT

Toinen äly asuu vatsassa

Julkkisfyysikon kirjantynkä

Vapaus vaatii vastuuta

 

OMAT SANAT

Ruman kaunis rakkaus

Ärrän tärinä häiritsee suloista sisältöä.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Ison datan varhainen velho

Teuvo Kohonen keksi, miten tietomassoja voi järjestää ja tulkita.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet

Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Moni nimi syntyi armeijassa.

Sukunimet säädettiin Suomessa pakollisiksi vasta vuoden 1920 sukunimilaissa. Tätä ennen varsinkin länsisuomalaisen maalaisväestön keskuudessa oli tavallista, että periytyvää sukunimeä ei ollut lainkaan.

Etunimen lisäksi käytettiin jonkinlaista lisänimeä, esimerkiksi isännimeä, kuten Mikko Antinpoika, tai kotitalon nimeä, Isontalon Antti.

Koska nimivalikoima oli suppea, erotettiin samannimiset henkilöt esimerkiksi ulkonäköä, ikää tai ammattia kuvaavilla lisänimillä: Jaakko Vääräsuu, Vanha-Matti, Hannu Suutari. Samalla henkilöllä saattoi olla useita lisänimiä elämänsä aikana.

Armeijan leipiin joutuminen oli nimisysteemin kannalta erityistapaus. Siellä oli tärkeää, että joka miehellä oli lyhyt, iskevä ja saman osaston muista nimistä erottuva nimi.

Sellaisen saattoi antaa vaikkapa rykmentin päällikkö tai häntä avustava kirjuri. Kun armeijan kieli oli 1800-luvun alkuun asti ruotsi, myös annetut nimet olivat yleensä ruotsinkielisiä.

Sotilasnimiä poimittiin sopivista aihepiireistä, esimerkiksi aseiden ja varusteiden nimityksistä – Pihl ’nuoli’, Spets ’kärki’ – ja toivottuja ominaisuuksia kuvaavista sanoista, kuten Modig ’peloton’ tai Rask ’ripeä’.

Eläinten ja kasvien nimiä oli Itä-Suomessa jo vanhastaan käytetty sukuniminä, ja niille löytyi helposti myös ruotsinkielisiä vastineita. Karhusta tuli Björn, Kuhasta Göös, Haavasta Asp ja Tammesta Ek.

Kun kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg kuvasi Vänrikki Stoolin tarinoissa vuosien 1808–1809 Suomen sotaa ja suomalaisia sotilaita, hän käytti näistä tyypillisiä ruotsalaisia sotilasnimiä.

Ne säilytettiin yleensä myös runojen suomennoksissa: Flink ’nokkela’, Klinga ’miekka’, Munter ’hilpeä’, Pistol ’pistooli’, Stolt ’uljas’, Stool ’teräs’, Svärd ’miekka’. Rumpalin nimi oli Larm ’meteli, hälytys’ ja kuormarenki oli Spelt ’spelttivehnä’.

Vain pari nimeä on suomennettu: Luoti ja Miekka. Hurtig ’reipas’ on muokattu asuun Hurtti ja Dufva ’kyyhky’ asuun Tuuva.

Ruotsalaismallinen ruotuarmeija lakkautettiin autonomian alussa, mutta Krimin sodan aikoihin se organisoitiin uudelleen. Silloin alettiin antaa myös suomalaisia sotilasnimiä, esimerkiksi Elo, Kivi, Ranta, Valo, Virta ja Voima.

Suuri osa vanhoista sotilasnimistä on edelleen käytössä sukuniminä joko sellaisenaan tai sukunimille ominaisella nen-päätteellä varustettuna.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2017