Kosminen horisontti estää meitä näkemästä universumin ääriin asti. Horisonttimme sentään avartuu: valovuoden verran joka vuosi.


Horisonttimme sentään avartuu: valovuoden verran joka vuosi.




Kun maapallon tämä puoli kääntyy poispäin Auringosta, taivas tummuu niin, että näemme kaukaisetkin auringot - ensin vain kirkkaimmat ja sitten yhä himmeämmät. Jos maltat istua elokuun yönä laiturilla pitkään, havaitset tähtien nousevan idästä ja laskevan länteen kuin muodostelmassa lentävät lentokoneet.

Tähtien pilkuttama taivas näyttää kaksiulotteiselta taululta tai kupolin malliselta kulissilta, joka kääntyy hiljalleen Pohjantähden ympäri. Tosiasiassa tähdet ovat tietenkin eri etäisyyksillä ja hyvin kaukana toisistaan.

Miten kauas niitä oikein riittää? Pilkottaako niiden tuolla puolen universumin laita?


Valo kulki 13 miljardia vuotta

Paljain silmin näkyy kerralla kaksi- tai kolmetuhatta tähteä. Ne kaikki kuuluvat omaan galaksiimme, Linnunrataan. Valitaan yksi tähti ja katsotaan, mitä sitä ympäröivän täysikuunkokoisen alueen takaa löytyy.

Siellä on kymmeniätuhansia Linnunradan tähtiä. Muutaman sadantuhannen valovuoden etäisyydellä ne loppuvat ja alkaa pitkä pimeys, mutta jossakin vaiheessa hyvin kaukaa tähtemme takaa löytyy toinen galaksi omine tähtineen. Mittakaavasta saa jonkinlaisen käsityksen, kun muistaa, että Andromedan galaksi on noin 2,5 miljoonan valovuoden päässä, ja se on yksi lähimmistä.

Kaukaisin tunnettu galaksi on peräti 13 miljardin valovuoden päässä. Tämä on huima etäisyys, sillä valo matkaa yhdessä vuodessa kymmenentuhatta miljardia kilometriä. Tähtitaivasta jatkuu siis pitkään. Välillä täytyy vain vaihtaa galaksia.


Tähdissä näkyy menneisyys

Ollaanko siis jo universumin äärillä? Asia pitää tarkistaa kaukoputkilla. Jo pieni putki löytää taivaalta tuhansittain enemmän valopilkkuja kuin paljaat silmät. Ammattilaisten välineillä erottuu miljoonia tähtiä.

Itse asiassa kaukoputki on kuin aikakone, sillä valolta kuluu aikaa kiitämiseen tähdestä tänne. Näemme esimerkiksi Auringon sellaisena kuin se oli kahdeksan minuuttia sitten ja lähimmän vieraan tähden sellaisena kuin se oli neljä vuotta sitten.

Kesämökillä ihailemasi tähtitaivas kertoo siis historiaa. Kyse on muutaman vuoden tai vuosikymmenen tai muutaman tuhannen vuoden ikäisistä asioista. Jossain siellä saattaa loistaa sellainenkin tähti, jonka valo lähti matkaan samana päivänä kuin sinä synnyit.

Kaukoputkilla näkyy kauemmas menneisyyteen. 13 miljardin valovuoden päässä loistavan galaksin valo on lähtenyt matkaan 13 miljardia vuotta sitten, ja me näemme galaksin sellaisena kuin se oli silloin.

Nykyisin sama galaksi saattaa olla aivan erilainen. Ehkei sitä ole enää olemassakaan. Me ja jälkeläisemme monessa sukupolvessa näem¬me sen kuitenkin kimmeltävän taivaalla, sillä vanhaa säteilyä on vielä matkalla tänne.


Horisontti rajoittaa näkymän

Paljon tuota 13 miljardia valovuotta kauemmas emme pystyisi näkemään, vaikka havaintolaitteemme olisivat miten tehokkaita tahansa. Kosminen horisontti estää sen.

Kosminen horisontti rajoittaa tähtitieteilijän näkymää aivan samoin kuin kotipallomme horisontti estää Tyynenmeren keskellä olevan laivan matkustajaa näkemästä meren rantoja. Kosminen horisontti muodostuu juuri siksi, että tähtitaivas kertoo menneestä, toisin sanoen sen takia, ettei valo etene äärettömän nopeasti.

Maailmankaikkeuden ikä määrää kosmisen horisonttimme koon. Valo ei näet ole voinut matkata pidempää aikaa kuin universumi on ollut olemassa. Nykykäsityksen mukaan se on 13,7 miljardin vuoden ikäinen.

Kosminen horisontti on tavallaan pallonkuori. Sen keskipisteessä on Maa. Pallonkuoren säde vastaa etäisyyttä, jonka valo on ehtinyt kulkea alkuräjähdyksen jälkeen. Näemme siis 13,7 miljardia valovuotta joka suuntaan.

Kosminen horisontti muuttuu paikan mukana aivan samoin kuin matkustajan horisontti muuttuu laivan jatkaessa matkaansa. Emme kuitenkaan pysty ainakaan tätä nykyä liikkumaan universumissa sellaisia matkoja, että horisonttimme muuttuisi merkittävästi.


Maailma kuitenkin laajempi

Horisontin takia emme siis koskaan näe avaruuden joka kolkkaa. Kyllä: universumi todella jatkuu kosmisen horisonttimme tuolle puolen. Universumi näet laajeni heti alkuräjähdyksen jälkeen silmänräpäyksen ajan valoa nopeammin. Puhutaan inflaatiosta. Syntyi alue, josta valo ei ole ehtinyt tänne asti.

Koska jokaisella paikalla on oma kosminen horisonttinsa, kaukana oman horisonttimme ulkopuolella saattaa olla katselijoita, joiden taivaalla ei ole yhtään samaa tähteä kuin omallamme. Sama universumi, eri näkymä.

Tutkija Max Telemark Massachusettsin teknisestä korkeakoulusta MIT:stä on laskenut, että omaan laakeaan universumiimme voisi mahtua vähintään noin tuhat aluetta, joilla on täysin erillinen kosminen horisontti.

Kaikkeutemme olisi kuin kimppu rinnakkaisia maailmoja, joista voimme havainnoida vain yhtä.

Missä siis on maailman laita? Tavallaan se on oman horisonttimme rajaaman näkymän reuna, joka tätä nykyä on 13,7 miljardin valovuoden päässä. Universumin ikääntymisen myötä horisonttimme avartuu niin, että näemme joka vuosi valovuoden verran kauemmas.


Palstan pitäjä Leena Tähtinen on tähtitieteen dosentti, vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Näin siirtyi tähtitieteilijän horisontti




















1920-luvulla
1960-luvulla
1980-luvulla
1990-luvulla
2000-luvulla


 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25744
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.