Edesottamuksillaan venetsialaisjulkkis olisi nykymaailmassa juorulehtien kestolööppi, mutta jos media osaisi asiansa, se tarttuisi muuhunkin kuin hänen seksielämäänsä. Casanova ei ollut pelkkä naistenmies, jona hänet meille myytiin.

Myyttien takanaTeksti: Hannu Pesonen

Edesottamuksillaan venetsialaisjulkkis olisi nykymaailmassa juorulehtien kestolööppi, mutta jos media osaisi asiansa, se tarttuisi muuhunkin kuin hänen seksielämäänsä. Casanova ei ollut pelkkä naistenmies, jona hänet meille myytiin.

Julkaistu Tiede -lehdessä 12/2009Gondoli kääntyy Venetsian ikiaikaiselta pääväylältä Canal Grandelta kapealle sivukanavalle. Satakunta metriä sauvottuaan gondolieeri osoittaa yhtä veteen laskeutuvista rakennuksista ja kailottaa: Tässä sijaitsi Casanovan koti!Hetkinen. Eikö se opaskirjassa ollut ihan eri puolella kaupunkia? Toisen mukaan se ei kyllä tainnut olla sielläkään, ja kolmas sijoitti sen taas jonnekin aivan muualle.Giacomo Girolamo Casanovan, maailman tunnetuiman naissankarin, varjo syöksähtelee Venetsian palatsista ja kauppiastalosta toiseen yhtä levottomasti kuin esikuvansa asuin-,huvittelu- ja piilopaikkojensa väliä kaksisataa vuotta aikaisemmin. Aikalaiset tunsivat Casanovan ennen kaikkea älykkäänä seikkailijana ja seurapiirimiehenä, joka otti osaa moniin aikansa tapahtumiin ja tunsi niiden keskushenkilöitä. Hänet tiedettiin monitaituriksi, joka ehti toimia ainakin lakiasiain kirjurina, apottina, upseerina, viulistina, amatöörilääkärinä, yksityissihteerinä, vakoojana, diplomaattina, silkkitehtailijana ja kirjastonhoitajana. Hän oli myös ahkera kynämies, joka perusti lehtiä ja kirjoitti yli 20 kirjaa, näytelmiä ja satiireja.Miksi me sitten pidämme Casanovaa pakkomielteisenä naistennaurattajana, viettelijän yleismaailmallisena perikuvana?

Editoija paisutteli seksiäSuurin syntipukki on ranskalainen professori Jean Laforgue, innokas mutta kehno editoija, joka 1840-luvulla murjoi lähes tunnistamattomaksi Casanovan suurtyön, 3 678 sivua käsittävän omaelämäkerran. Hän nosti myyvät naisseikkailut etusijalle ja muutenkin muutteli teoksen tyyliä ja sisältöä lisäilemällä, paisuttelemalla ja poistamalla asioita ja latelemalla omia mielipiteitään Casanovan suulla. Perinpohjaisen Casanovan elämäkerran kaksi vuotta sitten julkaissut kirjailija Hannu Mäkelä on sitä mieltä, että Laforguen esitys on joka tavalla väärennös. Silti suurin osa maailmalla tehdyistä Casanova-kirjoista, elokuvista ja dokumenteista pohjautuu Laforguen kynäilyyn. Se ensin loi ja sitten lujitti naissankarin myytin.Casanovan alkuperäiset muistelmat ovat saaneet huomiota vasta viime aikoina. Samalla miehen kuva on alkanut hahmottua uudelleen. Jacques Casanova de Seingaltin nimellä kirjoitettu Histoire de ma vie osoittaa, ettei naisten valloittaminen ollut Casanovan toimien yksinomainen tarkoitus vaan hänen ikuisten menestymis- ja rikastumispyrkimystensä väistämätön sivujuonne, jota hän ei suinkaan pannut pahakseen. Casanova oli hetken lapsi, joka haki rakkautta, hyväksyntää, mainetta ja ylellistä elämää.Seikkailuna Casanovan elämä hakee vertaistaan. Syöksytään tarinaan - ja nautitaan ja vajotaan epätoivoon Casanovan kanssa.

Teatteri imaisi vanhemmatCasanovan elämän eväät olivat kehnot, vaikka hän muistelmissaan rakensikin sukunsa polveutumaan espanjalaisista aatelismiehistä. Isä Gaetano Casanova oli rutiköyhä yleismies teatteriseurueessa, jonka päänäyttämöitä oli San Samuelen teatteri Venetsiassa. Siellä Gaetano rakastui kauniiseen suutarintyttäreen Zanetta Farussiin. Pariskunta meni naimisiin ja sai Giacomo-pojan 1725. Veri veti vanhemmat maailmalle jo seuraavana vuonna, ja pikku-Giacomo jäi isoäitinsä hoiviin. Zanettasta kehittyi lahjakas näyttelijä, joka tuli ja meni kiintymättä poikaansa. Isästäkään ei ollut kasvattajaksi. Hän tosin hylkäsi teatteriuran, palasi Venetsiaan ja opetteli optikoksi, mutta kuoli, kun Giacomo oli vasta yhdeksänvuotias. Giacomosta tuli hiljainen, syrjäänvetäytyvä ressukka, jota kiusasi tiheä nenäverenvuoto. Kaikki merkit viittasivat siihen, että pienestä surkimuksesta kasvaisi aikuinen surkimus."Olin idiootti", tiivistää Casanova lapsuusvuotensa.Sinnikäs mummo pelasti pojan. Hän vei Casanovan kansanparantajan luo Muranoon, lasinpuhaltajien saareen. Noitaeukko sai nenäverenvuodon vähenemään ja pojan elämänhalun palaamaan. Hetkeä kahdeksan vuoden ja neljän kuukauden iässä Casanova itse kuvaa elämänsä oikeaksi aluksi.

Poika sai kunnon koulutuksenSeuraavaksi tarttui ohjiin San Samuelen teatterin omistaja, Venetsian vanhimpiin ja tärkeimpiin aatelissukuihin kuulunut Michele Grimani, jota Casanova piti oikeana isänään. Niin ajattelivat monet muutkin, ehkä myös Grimani itse. Grimani kustansi Casanovan opintielle Padovaan. Se muutti hänen elämänsä kulun. Opittuaan lukemaan, kirjoittamaan ja ymmärtämään latinaa Casanova pääsi maailmankuuluun, vuonna 1222 perustettuun yliopistoon. Seitsemän Padovan-vuotensa aikana Casanova ahmi kaiken opin, joka eteen tarjottiin: matematiikkaa, kemiaa, uskontoa ja moraalioppia, lakia ja filosofiaa. Myös lääketiede kiinnosti, ja viuluakin Casanova oppi soittamaan. Yhtä innokkaasti Casanova kävi elämänkoulua. Luentojen ja kirjojen rinnalle ilmestyivät "pelurit, huorintekijät, juopot ja irstailijat, kunnon tyttöjen turmelijat, väkivaltaiset, väärämieliset ja kaikki ne, joilla ei ollut vähäisintäkään vetoa hyveisiin", kuten hän elämäkerrassaan luettelee.

Pappisura päättyi lyhyeenCasanova valmistui Padovasta 1741 tai 1742, oman kertomuksensa mukaan lakititeteen tohtoriksi. Kirjallisia todisteita oppiarvosta ei ole, vaikka Casanova kertoo laatineensa kaksi väitöskirjaakin.Työura lähti silti kehnosti käyntiin. Casanovalla oli opintojensa perusteella lupa kantaa papin asua. Hän ajatti päälakensa paljaaksi ja päätti ryhtyä kirkonmieheksi. Koesaarnasta muodostui katastrofi, sillä Casanova oli valmistautunut siihen ottamalla rohkaisukseen kunnon kännin. Saarnastuoliin noussut, ankaraa krapulaa hikoillut nuori mies pyörtyi kirkkokansan eteen.Nyt Grimanille riitti. Suojattinsa huonoihin huveihin kyllästyneenä hän passitti Casanovan "mahdollisimman kauas silmistään".Alkoi Casanovan yli 50 vuotta jatkunut kiertolaiselämä. Ensimmäinen irtiotto kotikonnuilta eteni Roomasta Napoliin, sitten itään Konstantinopoliin ja Kreikan rannikolle Korfuun, missä Casanova oppi ikuiseksi paheekseen faro-pelin. Jo tämän matkan aikana kiteytyi myös elinikäinen toimintakaava.Casanova teki kaikkialla aina kaikkensa päästäkseen äve¬riään ja vaikutusvaltaisen suosijan avulla virkaan tai asemaan, josta sai mahdollisimman paljon tuloja tuhlattavaksi huvituksiin. Pian hän kyllästyi toimiinsa, ajautui rahavai¬keuksiin tai skandaaleihin ja joutui jatkamaan matkaa uusille seuduille - mutta lähes aina suojelijan suosituskirje viestikapulanaan. "- - olen aina tuntenut suurta heikkoutta makeaa elämää kohtaan, ja olen aina intohimoisesti mieltynyt kaikkeen, mikä on kiihottanut uteliaisuuttani", Casanova tunnustaa avoimesti.

Vankilapako nosti sankariksiVuonna 1745 Venetsiaan palasi pennitön kaksikymmenvuotias. Grimanilta ei enää herunut kuin haarukkapaloja, joten Casanovan ei auttanut kuin alentua viulistiksi San Samuelen teatteriin. Sitten onni kääntyi. Vanha senaattori Matteo Bragadin sai äkillisen halvauskohtauksen, ja Casanova hoiti sen lääkäreitä paremmin. Kiitokseksi Bragadin adoptoi Casanovan. Ja taas virtasivat rahat pohjattomiin kaivoihin: juomiin, faroon ja naisiin.Vuonna 1749 "pikku onnettomuudet" pakottivat Casanovan pakenemaan päätä pahkaa Venetsiasta. Raskauttavin niistä oli kepponen, joka halvaannutti erään kreikkalaisen herrasmiehen. Casanova kirjoittaa lähteneensä Venetsiasta syvän katumuksen vallassa, koska hänellä oli meneillään kolme-neljä suhdetta ja pelionni oli juuri kääntynyt mainioksi. Filosofisesti hän kuitenkin toteaa, että asiat unohtuvat ja hänelle annetaan taas anteeksi. Kun Casanova viiden vuoden Euroopassa oleilun jälkeen palasi, hänellä oli edessään seikkailu, jolla hän ansaitsi suurimman maineensa synnyinkaupungissaan: pako vankilasta, josta oli mahdoton paeta.Katolinen kirkko ja sen kaikkivoipa inkvisitio olivat Venetsian tasavallassa voimakas valtiomahti. Niitä närkästytti tapa, jolla Casanova harjoitti salatieteitä omaa arvostustaan ja talouttaan kohentaakseen. Ystäväksi lyöttäytyneen valtiol¬lisen vakoojan todisteilla Casanova tuomittiin noituudesta viideksi vuodeksi vankeuteen ja passitettiin tyrmään, joka sijaitsi kaupunkitasavallan päämiehen, dogen, palatsin ylimmässä kerroksessa, lyijylevyillä silatun katon alla. Casanovaa se ei pidätellyt. Hän pakeni runsaan vuoden kuluttua syksyllä 1756.

Pani rahoiksi RanskassaPakolaisvuosinaan Casanova ylsi suorituksiin, jotka olisivat riittäneet tekemään kenestä hyvänsä vauraan loppuiäkseen.Pariisin hovipiireissä hänelle selvisi, että seitsenvuotiseen sotaan ajautunut Ranskan valtio tarvitsi kipeästi rahaa sotilasmenoihinsa muttei keksinyt, miten nyhtää sitä kansalta. Casanova esitti ratkaisuksi Genovassa kehitettyä lottoa. Peli upposi kansaan kuin häkä ja rikastutti niin kuningasta, valtiota kuin Casanovaa. Casanova sai lisää luottamustehtäviä. Hän selvitti sotaministeriölle maan laivaston todellista taistelukykyä ja myi valtion joukkovelkakirjalainan Amsterdamissa. Ansioillaan Casanova perusti silkkitehtaan. Liikeidea oli hyvä, mutta Casanova ajoi yrityksensä konkurssiin kiinnostumalla enemmän kutojattarista kuin taloussuunnittelusta. Casanova ei lannistunut vaan aateloi itsensä Jean-Jacques Chevalier de Seingaltiksi. Ritarius ei jäänyt pelkäksi kuvitelmaksi, sillä paavi Klemens XIII nimitti hänet Kultaisen kannuksen ritarikunnan jäseneksi. Se ilahdutti Casanovaa siksikin, että Klemens oli aikoinaan toiminut samassa tuomioistuimessa, joka passitti hänet vankilaan noituudesta.

Vakoojaksi pitkin hampainKuten niin usein Casanovan elämässä iloa seurasi nopeasti itku. Lontoon Sohossa häntä odotti kohtalokas päivä, jolloin hän "alkoi kuolla ja lakkasi elämästä". Syynä oli uusi ihastus, prostituoitu Marie Charpillon, joka leikitteli Casanovan tunteilla, anasti hänen rahansa ja romutti hänen itsetuntonsa rakastajana. Suhteen sotkujen selvittely vei Casanovan sokean tuomarin John Fieldingin eteen. "Oikeus on sokea" -sanonnan alkulähde vapautti Casanovan takuita vastaan.Matka jatkui. Casanova kierteli Eurooppaa ja sen hoveja vielä vuosikymmenen ennen kuin 1774 sai luvan palata Venetsiaan.Yhdeksän vuoden kausi kotikaupungissa oli vanhenevalle seikkailijalle masentavaa aikaa. Ansaitakseen toimeentulonsa hän toimi inkvisition vakoojana salanimellä Antonio Pratolini. Se oli Casanovankin mittapuissa irvokas kuperkeikka. Hän järjesti ihmisiä samaan vankilaan, jossa oli itse virunut.Ajanjaksoon toi valoa vain Casanovan elämän ainoa avioliittoa muistuttava suhde. Tavattuaan 15-vuotiaan Francesca Buschinin, luostarikoulussa lukemaan ja kirjoittamaan oppineen kansannaisen, hän asui tämän kanssa useita vuosia. Asuntoa jakoivat tytön äiti ja veli, mutta niukoista puitteista huolimatta pariskunnan yhteiselo oli tasapainoista.Suvantovaihe katkesi vihanpitoon Giancarlo Grimanin kanssa. Kiukuissaan Casanova kirjoitti Venetsian sisäpiireistä satiirisen romaanin, jossa hän kertoi Michele Grimanin olleen isänsä ja Giancarlon olevan äpärä. Kirja närkästytti kaupungin eliittiä siinä määrin, että Casanova joutui kiireen kaupalla nousemaan gondoliin - tällä kertaa lopullisesti.

Yksinäisyys piinasi  ikämiestäCasanova päätyi Böömiin Duchcoviin elämänsä viimeiseen työpaikkaan. Se oli niistä pitkäaikaisin, vakain ja tylsin. Hän toimi kreivi Joseph von Waldsteinin kirjastonhoitajana. Casanovan mielestä Waldstein osoitti suurta hulluutta kutsues¬saan hänet tehtävään ja hän vielä suurempaa hyväksyessään kutsun. Böömin talvet olivat tuulisia ja kylmiä, linna oli kolkko, eikä Casanova puhunut saksaa. Hän riiteli palvelusväen kanssa ja kärsi kihdistä, huonoista hampaista, syfiliksen myöhäisvaiheista sekä vatsa- ja eturauhasvaivoista. Eniten levotonta sielua piinasi silti yksinäisyys, elämän tyhjyys. Casanovalle jäi vain yksi pakoreitti ankeasta arjesta: kirjoittaa itsensä siitä ulos. Vuonna 1788 hän ryhtyi laatimaan elämäkertaansa. Muistin tukena hänellä oli päiväkirja, johon hän oli kirjannut kaikki tapaamisensa ja tapahtumansa. Merkinnät heräsivät eloon ja tuottivat 3 678 tiheästi kirjoitettua sivua. Silti muistelmat päättyvät jo vuoteen 1774, hiukan ennen Casanovan viimeistä paluuta Venetsiaan. Ehkä kuolema ehti ensin. Ehkä Casanova ei halunnut kirjata elämänsä loppukauden alennustilaa.

Elämäkerta pelastui täpärästiCasanova kuoli Duchcovin linnassa eturauhassyöpään 4.6.1798. Elämäkertansa hän testamenttasi kuolinvuoteensa ääressä istuneelle sisarentyttärensä miehelle Carlo Angiolinille, jonka poika myi sen vuonna 1821 saksalaiselle Brockhausin kustantamolle. Repostelu alkoi, kun Brockhaus käännätti ranskaksi kirjoitetut muistelmat saksaksi niitä muunnellen ja lyhennellen. Sitten kustantamo ryhtyi tavoittelemaan markkinoita ranskankielisestä maailmasta ja löysi Leipzigista professori Jean Laforguen. Tiedämme, mitä siitä seurasi. Alkuperäiset muistelmat ilmestyivät vasta 1960-1962 Brockhausin ja ranskalaisen Plonin yhteistyönä. Oli hiuskarvan varassa, ettei kulttuuriteko jäänyt tekemättä ja Casanova Laforguen latistamaksi naistenmieheksi. Käsikirjoitus oli tuhoutua Leipzigin suurpommituksissa toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Se pelastui hiukan kärventyneenä - niin kuin Casanovakin kaikista seikkailuistaan.

Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Casanova jos kuka oli eurooppalainenCasanova vietti puolet elämästään ulkomailla. Tuskin kukaan muu aikalainen matkusti yhtä laajasti Eurooppaa ristiin rastiin tai tapasi yhtä värikästä ihmiskirjoa kuin Casanova.Casanova asui tai vieraili lähes kaikissa Euroopan merkittävissä kaupungeissa ja nousi niissä säännönmukaisesti puheenaiheeksi. Hän tapasi niin aikansa johtajia, vaikuttajia ja taiteilijoita kuin hämärämiehiä ja seikkailijoita. Casanovan elämä onkin osoitus siitä, miten aidosti eurooppalainen ihminen pystyi 1700-luvulla sujahtamaan useita kertoja ja vaivatta ammatista, kuuliaisuudenvalasta, moraalista ja valtakunnasta toiseen. Eurooppa saattoi tuolloin olla jopa nykyistä avoimempi ja rajattomampi, niin henkisesti, maantieteellisesti kuin aatteellisesti.

1. Pariisi 1750-1752 Näiden vuosien aikana Casanovasta kasvoi lopullisesti kosmopoliitti. Hän opetteli ranskan kielen, "kielistä kansainvälisimmän", ja ovet Euroopan seurapiireihin avautuivat. Kun Casanova tutustui kuninkaan vaikutusvaltaiseen rakastajattareen madame de Pompadouriin, hän leikitteli rouvan maantiedon tuntemuksella. Venetsia ei ollut "siellä alhaalla" vaan "ylhäällä".

2. Rooma 1760 Casanova kävi paavin puheilla. Klemens XIII vihjaisi, että maanpakolainen saattaisi päästä palaamaan Venet¬siaan, ja pikapuoliin hän nimitti Casanovan Kultaisen kannuksen ritariksi. Nykyään arvonimi myönnetään yleensä valtionpäämiehille.

3. Geneve 1760 Casanova hankkiutui tapaamaan filosofi Voltairea, jota piti aikansa suurimpana neroja ja oppi-isänään. Vierailu ei sujunut odotusten mukaan. Kun mestari ylvästeli tiedoillaan, oppipoika intti omillaan vastaan. Myöhemmin Casanova moitti itseään siitä, ettei pysynyt hiljaa.

4. Berliini 1764 Casanova kohensi mainettaan ja markkina-arvoaan¬ pyytämällä audienssia Preussin kuninkaalta Fredrik Suurelta. Small talk linnan puistossa sujui ilmeisen mukavissa merkeissä, sillä monarkki tarjosi Casanovalle virkaa kadettikoulun opettajana. Likaiset pojat ja surkeat olot nähtyään Casanova erosi välittömästi.

5. Pietari 1765 Casanova näki keisarinna Katariina Suuren ensin kaukaa keisarillisissa naamiaisissa. Paremmin piireihin tutustuttuaan hän pääsi myös puheisiin hallitsijan kanssa. Tätä huvitti Casanovan keskustelutaito, Casanova taas kiitteli, ettei ollut koskaan tavannut syvällisempää, loistavampaa ihmistä.

6. Pariisi 1783 Viimeisellä Pariisin-käynnillään Casanova osui Tiedeakatemian tilaisuuteen, jossa keskusteltiin juuri kehitetystä kuumailmapallosta. Paikalla oli mm. kuulu yhdysvaltalainen valtio- ja tiedemies Benjamin Franklin, ukkosenjohdattimen isä. Hän suhtautui lentävään palloon epäilen, mutta Casanovassa syttyi kipinä. Lento jäi kuitenkin haaveeksi.

7. Praha 1789 Casanova saattoi tyydytyksekseen seurata, kuinka hänen elämänsä värikkäitä kohtauksia esitettiin näyttämöllä. Kyseessä oli Don Giovanni -oopperan ensi-ilta. Casanova oli parin vuoden ajan kertonut vaiheistaan oopperan säveltäjälle Wolfgang Amadeus Mozartille ja sen libreton kirjoittajalle, ystävälleen Lorenzo Da Pontelle.

8. Teplice 1795 Casanovan tielle osui suomalainen kenraali ja maailmanmies Georg Magnus Sprengtporten, joka oli tullut kylpyläkaupunkiin hoidattamaan sotavammojaan. Herrat vaihtoivat ajatuksia, vertailivat kokemuksia ja kinastelivat naisistakin. Ystävyys päättyi vasta kun Sprengtporten 1797 palasi Pietariin.

Älykkö rakasti älykkäitä naisiaMyyttisen jälkimaineensa mukaan Casanova oli mies, joka eli seksistä ja seksille. Totta on, että hänellä oli paljon lemmenkumppaneita - keskivertoveikkaus liikkuu 160:n ja 200:n välillä - mutta nykytutkimus löytää useimmista suhteista aitoja tunteita. Englantilainen tutkija Judith Summers kuvaa Casanovaa mieheksi, jota vetivät puoleensa ennen kaikkea älykkäät ja voimakkaat naiset, sillä Casanova ei hakenut seksiä seksin vuoksi. "Ilman älykästä keskustelua nautinnon määrä laski kaksi kolmasosaa", Casanova itse määrittelee elämäkerrassaan. Myös toinen naispuolinen casanovisti, ranskalainen psykoanalyytikko Lydia Flem, muistuttaa, ettei Casanovasta löydy jälkeäkään naisvihasta tai väkivallasta. Rakastaessaan naista Casanova oli täysin tämän vallassa ja pyrki tuottamaan tälle nautintoa. "Mielihyvä, jota tuotin, vastasi neljää viidesosaa omastani", Casanova itse laskee.Ylevät vakuuttelut olisi helppo kuitata Casanovan haluksi kaunistella omia vaikuttimiaan, ellei elämäkertaa leimaisi viiltävä itsekriittisyys. Casanova kuvaa armottomasti ja huvittuneena omia epäonnistumisiaan, törppöilyjään ja pelkojaan rakastajantaitojensa pettämisestä.Casanova ei koskaan mennyt naimisiin, vaikka usein piti läheltä. Joko hänen rohkeutensa petti viime hetkellä tai hänet jätettiin. Lapsia hänelle siunaantui runsaasti, mutta ajan tavan mukaan hän ei osoittanut isällisyyttä heitä kohtaan, joskin auttoi tavatessaan.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25765
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.