Ankarassa syysmyrskyssä vuonna 1468 uponnut arvokaslastinen Hanneke Vromen holkki lepää Suomenlahden pohjassa, toistaiseksi ainakaan virallisesti löytämättä. Arkeologeille hylky tarjoaisi paljon kaivatun suoran ikkunan meikäläiseen keskiaikaan.



Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2009

"Tummanpunainen samettipuku on piloilla. Pahoinvoinnista kärsivä poika oksensi hänen syliinsä heti Arholmasta lähdettyä, eikä palvelija saanut pukua kunnolla puhdistettua etumustan kirjailujen ja koristelujen kohdalta. Nainen tietää, että matka-arkussa on paljon puhtaita ja paljon hienompiakin vaatteita, mutta ei ajattele nyt niitä."


Marraskuun puolivälissä 1468 lähti Lyypekin satamasta neljän aluksen saattue kohti pohjoista Itämerta. Kahdella aluksella päämääränä oli Tukholma, kahdella Tallinna. Tallinnaan suuntaavista aluksista suurempi oli holkki, Itämerellä harvinaisen suuri purjealus, jonka lastina oli muun muassa 200 pakkausta kangasta, lähes 1 200 tynnyriä hunajaa ja monenlaista muuta kauppatavaraa sekä 10 000 kultaguldenia. Lähteiden mukaan aluksessa oli ainakin 180-240 henkilöä. Tukholman edustalta Arholmasta mukaan tulivat myös Raaseporin linnanherran Lauri Akselinpoika Tottin puoliso Katariina Jönsintytär Viffert ja heidän poikansa. Aluksen kapteeni oli lyypekkiläinen laivuri Hanneke Vrome.

Matkan ajankohta oli suunniteltu tarkkaan. Lyypekkiläiset hansakauppiaat pelkäsivät Itämeren kaappareita, joten arvokas lasti päätettiin siirtää pohjoisiin kaupunkeihin vasta purjehduskauden päätyttyä myöhään syksyllä, kun kaappareiden alukset eivät enää olleet liikkeellä. Suunnitelma pysyi salassa, ja alukset välttivät rosvouksen, mutta luonnonvoimille eivät hansatkaan voineet mitään.

Estoniaan verrattava katastrofi

Hanneke Vromen holkin haaksirikosta on säilynyt kertomus, joka ilmeisesti perustuu lähellä purjehtineen toisen laivan miehistön havaintoihin. Laivat olivat ulapalla melko lähellä Tallinnaa, kun ne kohtasivat voimakkaan vastatuulen, joka pakotti ne kääntymään Suomen suuntaan. Silloin toinen - näistä laivoista parempi - kaatui ja upposi. Kertomuksen mukaan kukaan yli 200:sta aluksessa olleesta ei pelastunut, vaan kaikki "laskeutuivat ikään kuin silmänräpäyksessä meren syvyyteen ja hukkuivat". Toinen laiva pääsi Tallinnaan kuin ihmeen kaupalla - keskiaikaisen lähteen mukaan Jumalan avulla.

Tallinnassa koettiin tapauksen johdosta "suurta ahdistusta ja murhetta". Lyypekin valtasi suru. Satamaan pystytettiin muistomerkki katastrofin uhreille. Raaseporin linnanherraa Lauri Akselinpoika Tottia saattoi hitusen lohduttaa, että Karjaalle parhaillaan rakennettava kivikirkko omistettiin pyhälle Katariinalle, hänen hukkuneen vaimonsa kaimalle. Haaksirikon johdosta Lyypekissä ja Tallinnassa säädettiin tärkeiden purjehdusten takarajaksi martinpäivä, 11. marraskuuta.


"Hän vihaa tilliä. Koko matkan hän on yrittänyt pitää pahoinvoinnin poissa pureskelemalla yrttiä. Myrsky yltyy, ja nainen pelkää haaksirikkoa. Hän ei halua kuolla vielä, varsinkaan täällä, kaukana kauniista Tukholmasta ja yhtä kaukana rakkaan miehensä luota, keskellä harmaata merta. Hän kuulee kapteenin huutavan käskyjä miehistölle."

Hylyn löytämisestä unelmoidaan

- Hanneke Vromen aluksen hylyn löytyminen suhteellisen hyväkuntoisena olisi sensaatio, arvioi keskiajantutkija, Suomen Akatemian tutkijatohtori Hannele Klemettilä Cambridgen yliopistosta.

Suomesta keskiaikaisia lähteitä on hyvin vähän, joten hylyistä voidaan saada tietoa, jota ei ole saatavilla muualta. Klemettilä on käyttänyt enimmäkseen keskieurooppalaisia lähteitä, jotka ovat monipuolisempia kuin suomalaiset.

- Kirjalliset lähteet kertovat useimmiten maanomistussuhteista, täsmentää Museoviraston meriarkeologian yksikön tutkija Stefan Wessman. Kukaan ei kuvaile Suomen keskiajan arkielämää, ja siksi hylyistä saatava materiaali voi täydentää isojakin aukkoja tietämyksessämme, Wessman toteaa.

Keskiaikaiset kaupungit ja kylät ovat usein jääneet uudempien rakennustöiden alle, joten kaivauksilta löytyvä aineisto on useimmiten sirpaleista. 1300-lukulaisista Nauvon Egelskärin hylyn keramiikkaruukuista ovat olleet kiinnostuneita esimerkiksi British Museumin tutkijat. Myös hylystä löydetyt pronssipadat ovat maakaivauksilla harvinaisia löytöjä, sillä metalli oli arvokasta materiaalia, joka yleensä sulatettiin ja valmistettiin uusiksi esineiksi.

- Olisi kyllä mahtavaa päästä tutkimaan tällaista hylkyä, innostuu Wessman.

Arkeologi kokoaa palapelinkin

Wessman tekee Museoviraston virkatyön ohella väitöskirjaa Suomen keskiaikaisista hylyistä. Hän ei usko, että Hanneke Vromen hylky voisi enää olla yhtä ehjä kuin kuuluisat Vrouw Maria ja St. Mikael, jotka ovat 1700-luvulta.

- Meillä on yli kymmenen ehjärunkoista 1700-luvun alusta, joista osalla mastotkin ovat edelleen pystyssä. 1600-luvulta on muutamia ehjärunkoisia ja myös muuten hyvin säilyneitä mutta jo romahtaneita, kuten Dalarön hylky.

Suurin osa sadoista ellei tuhansista hylyistämme on kuitenkin hajonnut osiksi ja levinnyt meren pohjaan ehkä laajallekin alueelle.

- Arkeologille hylyn rikkoutuminen ei kuitenkaan ole ongelma. Meidän tehtävämme on koota palapeli, rekonstruoida aluksen alkuperäinen muoto mittaamalla ja laskemalla.

Ongelmallisempaa on, ettei Museoviraston tutkijoilla ole aikaa etsiä uusia tutkimuskohteita. - Meille tulee jatkuvasti ilmoituksia uusista hylkylöydöistä, jotka juuri ja juuri ehdimme tarkistaa, Wessman kertoo.

"Nainen rukoilee. Alkumatkasta hän vetosi pyhään Nikolaukseen, merenkulkijoiden suojeluspyhimykseen. Kapteenin äänestä hän kuulee, että nyt on tosi kyseessä. Nainen rukoilee myös Neitsyt Mariaa ja itse Jumalaa. Hän pelkää mutta on tyyni. Hän ei halua näyttää pelkoaan pojalleen, kertoo kapteenin olevan kaikista taitavin. Sitä paitsi hän on tehnyt matkavalmistelut huolella. Hän on järjestänyt asiansa ja ripittäytynyt, on valmis tuonpuoleiseen, jos se on Jumalan tahto."

Etsinnät alkavat arkistosta

Hanneke Vromen holkin haaksirikosta tiedetään lähteiden perusteella vain vähän.

Historioitsija Jalmari Jaakkola on tutkinut tapauksen jälkeen käytyä kirjeenvaihtoa sekä muita hansoihin liittyviä asiakirjoja; hänen artikkelinsa Unohtunut keskiaikainen suurhaaksirikko julkaistiin jo 1947.

Arkistotutkijalta vaaditaan vanhojen käsialojen ja vieraiden kielten osaamista mutta ennen kaikkea pitkää pinnaa, sillä tietojen löytämiseen saattaa mennä pitkäkin aika. Matkakassakin on oltava, sillä usein on päästävä ulkomaisiin arkistoihin.

Arkistotietojen ja päättelyn avulla etsinnät rajataan tietyille alueille, joilla hylky todennäköisimmin voisi olla.

Lupaavia paikkoja luodataan

Hylyn oletettu sijaintialue jaetaan ensin linjoihin, joita pitkin kaikuluotauslaitetta, "kalaa", vedetään. Kurssi on pidettävä tarkkaan, jotta alue tulee kokonaisuudessaan tutkituksi. Saaristossa syvyydet vaihtelevat paljonkin, joten on huolehdittava myös siitä, ettei "kala" osu kiviin ja vahingoitu tai takerru pohjaan.

Tietokoneruudulle piirtyvää kuvaa täytyy myös osata tulkita. Hylky voi jäädä tutkimatta, jos siitä vihjaavaa muotoa ei huomata kuvasta ja mennä tarkistamaan sukeltamalla tai robottikameran avulla. Jos hylky on pahoin hajonnut, kyljellään tai pohja ylöspäin ja osittain mutaan hautautuneena, tarvitaan harjaantunutta silmää ja juuri oikea tarkastelukulma. Esimerkiksi jatkosodan aikana uponneen panssarilaiva Ilmarisen lähellä oli käyty kaikuluotaimen kanssa useaan kertaan, ennen kuin Merivoimien tutkimuslaitoksen Jouko Nuorteva vuonna 1990 huomasi erikoisen kaiun ja laiva löydettiin.

Jos Hanneke Vromen hylky on pohjassa palasina, kuten Wessman arvelee, sen tunnistaminen voi olla vaikeaa. Ainoastaan kokonaisena säilynyt hylky, kuten Vrouw Maria, erottuu tottumattomaankin silmään viistokaikuluotaimen kuvassa, joka ei ole kovin yksityiskohtainen. Kiinnostavilta näyttävät mahdolliset kohteet kyllä etsitään luotaimella, mutta ne on käytävä tarkistamassa sukeltamalla.

Voi myös käyttää monikeilakaikuluotainta, jolla hylyistä saadaan kolmiulotteista kuvaa, ei tosin kovin tarkkaa sekään. Kuvanlaadun parannuskeinoja on kehitetty skotlantilaisen Richard Batesin johtamissa tutkimuksissa. Kehitystyö kannattaa, koska kaikuluotaimilla merenpohjasta joka tapauksessa saadaan tietoa paljon nopeammin ja helpommin kuin sukeltamalla.

Ehkä oikea hylky jo löytyikin?

Vrouw Marian paikantanut Rauno Koivusaari on etsinyt myös Hanneke Vromen hylkyä. Vieläkö etsinnät jatkuvat? - Mä olen löytänyt sen jo, kuuluu reipas vastaus. - Nyt siellä pitäisi vain tehdä kaivauksia, jos löytyisi kultarahoja tai jotakin, mikä voisi todistaa hylyn olevan Hanneke Vromen holkki.

Koivusaari kertoo havainneensa isolle alueelle hajonneen hylyn jo vuonna 2000.

- Löysin sattumalta Jussarön edustalta hylyn osia, jotka ovat selvästi vanhoja. Silloin en osannut yhdistää löytöä Hanneke Vromen hylkyyn, jota itse asiassa etsin kesällä 2003. Sen jälkeen lähdin Ecuadoriin hylkyjä etsimään. Kun siellä kerran heräsin keskellä yötä, palaset loksahtivat paikoilleen ja tajusin, mitä olin löytänyt.

Koivusaari kertoo, että monet asiat löytöpaikalla täsmäävät hänen teoriansa kanssa: etäisyys Tallinnasta, paikalla olevat jäännökset - tähän laivatyyppiin sopiva massiivinen köli sekä joitakin rakenneosia, joiden tapeista päätellen alus voisi hyvin olla keskiaikainen - sekä hylyn sijainti karikon pohjois- ja länsipuolella.


"Pelko syrjäyttää pahoinvoinnin, kun illan pimetessä myrskyn raivo saa uutta pontta. Aluksella mukana oleva pappi tulee matkustajien kajuuttaan lukemaan rukouksia. Jokaisen aallon pohjalla sydän lyö kovempaa ja korvissa humisee. Laiva nitisee, ja sen rakenteissa paukahtelee. Kuuluu valtava rusahdus, ja laiva kallistuu enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Sen jälkeen kaikki käy nopeasti."

Vain arkeologit voivat varmistaa

Toisessa laivassa olleiden silminnäkijöiden kertomuksen mukaan alus kaatui ja upposi nopeaan tahtiin. Koivusaaren mukaan tämä viittaisi siihen, että laiva ajoi karille ja hajosi. Jos alus olisi vain vuotanut myrskyssä saatujen vaurioiden takia, se olisi ollut pinnalla pitkään, sillä se olisi täyttynyt vedellä hitaasti. Samasta kertomuksesta selviää, että tuuli puhalsi idästä tai kaakosta, joten tuuli olisi painanut hylkytavaran karikon pohjois- ja länsipuolelle.

- Hylkytavaraa löydettiin saaristosta kolme vuotta, joten alus hajosi melko varmasti ulkokiville. Jos haaksirikko olisi tapahtunut sisäsaaristossa Hiittisissä, kuten joissakin lähteissä mainitaan, hylkytavara olisi saatu kokoon paljon nopeammin.

Koivusaaren laskelmien paikkansapitävyys voidaan todistaa vain tekemällä löytöpaikalla meriarkeologinen kaivaus.


Tytti Steel on kansatieteilijä, joka työskentelee tutkijana Helsingin yliopistossa.
Kursivoidut osat ovat fiktiivistä kertomusta Katariina Jönsintytär Viffertin viimeisistä vaiheista. Tarina perustuu jutussa mainittuihin kirjallisiin lähteisiin sekä keskiajantutkija Hannele Klemettilän haastatteluun.
Meikäläisten merien hylyistä aiemmin:
Meri säilöö oikukkaasti, Tiede 5/2000, s. 42-44.
Lepää rauhassa, Vrouw Maria, Tiede 4/2002, s. 18-25.
Vrouw Maria, parhaimmillaan pohjassa, Tiede 4/2008, s. 34-39.
Tekstit myös nettiarkistossa tiede.fi/arkisto

Mikä holkki

Holkki esiintyy laivan nimityksenä kirjallisissa lähteissä 900-luvulta 1600-luvulle. Tänä aikana alus kasvoi yksimastoisesta kolmimastoiseksi. Nimitys on ollut käytössä laajalla alueella Euroopassa, eikä ehkä koskaan voida tarkasti määritellä holkin tyyppipiirteitä, niin erilaisia holkeiksi kutsutut alukset ovat olleet.

Ammattina etsiminen

Hanneke Vromen holkkia on etsinyt muun muassa Rauno Koivusaari, joka löysi Suomenlahden kuuluisimman aarrelaivan Vrouw Marian vuonna 1999. Häntä on pyydetty hylkyjahtiin myös ainakin Brasiliaan, Kanadaan ja Kuubaan.

- Joskus toimeksiantaja ei halua kertoa, minkälaista hylkyä etsii, ja silloin vedetään usein vesiperä. Välineet on nimittäin valittava etsittävän hylyn mukaan. Rautalaivoja etsitään magnetometrillä, puisia aluksia viistokaikuluotaimella.

Miten Koivusaari innostui hylyistä?

- Joskus 12-vuotiaana näin tv:stä dokumentin Titanicista ja kerroin ohjelmasta mummolle. Mummo kertoi, että hänen isoäitinsä veli oli Titanicilla matruusina ja kuoli haaksirikossa.

Jokin aika sen jälkeen Koivusaari leikkasi talteen lehdessä olleen jutun Titanicin tuhosta.

- Ja tietysti Jacques Cousteaun ohjelmia tuli katseltua.

Lopuksi hän haluaa antaa vinkin sukellusseuroille, jotka etsivät hylkyjä:

- Viistokaikuluotaimen käyttö on pitkästyttävää ja vaatii tarkkuutta. Mahdollinen hylkypaikka kannattaa paikantaa ensin; sukeltamaan mennään vasta toisella reissulla.

Geofyysikko innostui hylyistä

Skotlantilaisen St. Andrewsin yliopiston geofyysikko Richard Bates kävi viime keväänä Suomessa kertomassa johtamistaan tutkimuksista, joissa on kehitetty uusia tekniikoita merenpohjan tutkimiseen ilman sukeltamista.

Nykyisillä monikeilakaikuluotaimilla saadaan hylystä kymmenessä minuutissa kuva, jonka hahmottamiseen sukeltamalla ja hylkyä pohjassa mittaamalla menisi useita vuosia. Kuvista saadaan tarkempia, kun niitä otetaan useita eli kun kohteen yli ajetaan moneen kertaan ja tietoja yhdistetään.

Bates halusi selvittää, minkälaisia ja kuinka pieniä muotoja merenpohjasta pystyy erottamaan kaikuluotaimen avulla. Tutkimusryhmä valitsi, suunnitteli ja rakennutti erilaisia esineitä, jotka upotettiin mereen.
Viistokaikuluotaimen kuvassa esineet eivät näy lainkaan, eivätkä ne erotu juuri paremmin monikeilakaikuluotaimella.

Batesin työryhmä on yrittänyt saada kuviin parempaa tarkkuutta rakentamalla aluksen perään syvyyteen laskettavan tangon, jonka päähän mittalaitteita on kiinnitetty. - Arkeologit tarvitsevat parasta mahdollista resoluutiota, mutta tekniikka kehittyy ennen muuta laivaston tarpeiden mukaan. Kehitys on ollut huimaa, sillä kymmenen vuotta sitten ei ollut edes sellaisia tietokoneohjelmia, joilla tarvittavia tietomääriä olisi voitu käsitellä, Bates kertoo.

- Ongelmana alkaakin olla se, etteivät merenkulun välineet kehity samaa tahtia kuin tietokoneet ja kaikuluotaimet. Tukialuksen liike aallokossa vaikeuttaa kuvaamista ja heikentää kuvan tarkkuutta. Esimerkiksi robottikameran tarkkaan paikantamiseen tarvitaan edelleen erittäin kallis meren pohjaan laskettava laite.
Bates kertoi, että Suomen vesillä olevista hylyistä hänelle on tuttu vain Vrouw Maria, joka on saanut kansainvälistä julkisuutta. Hän tutkisi mielellään jotakin suomalaista hylkyä, sillä Britannian vesillä puiset hylyt hajoavat nopeasti.

— Mitä vanhempi hylky, sitä tärkeämpää se on tutkia, koska siten voidaan saada todella uutta tietoa.

Kaksi tapaa luodata


1 Viistokaikuluotain mittaa heijastuvien ääniaaltojen voimakkuutta ja luo sen perusteella epätarkkaa valokuvaa muistuttavan kuvan. Kaiku on voimakkaampi heijastuessaan esimerkiksi kovasta esineestä kuin pehmeästä merenpohjasta. Kuvassa näkyy myös esineen muodon tuottama varjo: alue, josta ääni ei heijastu.


2 Monikeilakaikuluotain lähettää sarjan ääniaaltokeiloja ja mittaa ajan, jossa ne heijastuvat takaisin. Näin saadaan pohjan syvyyskartta, jossa näkyvät erotuskyvyn rajoissa kolmiulotteisena myös pohjalla olevat esineet.

Toukan käyttämästä entsyymistä voisi kehittää keinon hävittää muovijätettä.

Evoluutiobiologi Federica Bertocchinin mehiläisharrastus poiki yllätyshavainnon, joka saattaa tulevaisuudessa auttaa muovijäteongelman ratkaisussa.

Vahakoisa on matelijoiden ystäville tuttu perhonen. Sen toukkia kasvatetaan yleisesti ruoaksi terraarioeläimille. Mehiläisharrastajille vahakoisan toukat ovat tuholaisia, sillä ne syövät mehiläispesistä vahaa.

Eräänä päivänä Bertocchini puhdisti omien mehiläispesiensä kennoja vahakoisan toukista ja pani toukat muovipussiin. Hän yllättyi, kun tovin kuluttua toukat olivatkin jäystäneet muovipussin täyteen reikiä.

Espanjassa Cantabrian biolääketieteen ja bioteknologian instituutissa työskentelevä Bertocchini päätti tutkia asiaa kollegoidensa kanssa oikein tieteellisesti.

He laittoivat noin sata vahakoisan toukkaa tavalliseen supermarketin muovikassiin ja havaitsivat, että reikiä alkoi ilmaantua jo 40 minuutin kuluttua. 12 tunnin jälkeen muovikassista oli syöty muovia 92 milligrammaa.

Se ei kuulosta paljolta, mutta toukan muovinpopsimistahti on huomattava, kun sitä verrataan esimerkiksi aiemmin tutkittuihin muovia biohajottaviin bakteereihin.

Olennaista on, että toukat eivät vain popsi muovia. Ne hajottavat sitä tietyn entsyymin ajaman kemiallisen reaktion avulla, siis todella biohajottavat muovijätettä.

Luonnossa toukat syövät mehiläisvahaa. Tutkijat uskovat, että mehiläisvahan ja polyeteenimuovin hajottamisessa on kyse samantyyppisten kemiallisten sidosten rikkomisesta.

”Toukkien syömä vaha on sekin polymeeri, eräänlainen luonnollinen muovi. Sen kemiallinen rakenne ei suuresti eroa polyeteenista”, kertoo Bertocchini tutkimustiedotteessa.

Polyeteeni on muovin käytetyin raaka-aine. Spektroskoopin avulla tutkijat tarkastelivat, miten muovin kemialliset sidokset napsuvat rikki toukkien käsittelyssä. Toukat näyttivät hajottavan muovin polyeteenin etyleeniglykoliksi.

Muovia hajosi, vaikka tutkijat murskasivat toukkia ja sivelivät massaa muovipussin päälle.

”Toukka tuottaa kenties sylkirauhasissaan tai ruoansulatuskanavassaan elävien bakteerien avulla entsyymiä, joka rikkoo muovin kemialliset sidokset. Seuraavaksi aiomme selvittää, mikä tämä entsyymi on ja minkälaisia prosesseja tähän reaktioon liittyy”, Bertocchini sanoo.

Tutkijat uskovat, että jos entsyymi voitaisiin eristää, sitä voitaisiin massatuottaa teollisesti ja käyttää apuna muovijätteen hävittämisessä.

Tutkimuksen julkaisi Current Biology.

Aikuisille enimmäismäärä on neljä mukillista kahvia, 60-kiloiselle nuorelle alle puoli litraa energiajuomaa päivässä.

Kofeiini on keskushermostoon vaikuttava aine, jota ei kannata nauttia mielin määrin.

Kymmenen grammaa päivässä aiheuttaa kuolemanvaaran, vahvistaa uusi meta-analyysi kofeiinin haitoista. Annos vastaa sataa kahvikupillista. Katsauksessa tarkasteltiin 2000-luvulla ilmestyneitä tutkimuksia kofeiinin haitoista. Niitä oli kaikkiaan 380. Tutkimuksen julkaisi Food and Chemical Toxicology.

Terve aikuinen voi katsauksen mukaan nauttia vaaratta 400 milligrammaa kofeiinia päivässä. Mukillinen eli kaksi desilitraa kahvia sisältää sata milligrammaa, joten mukillisia on varaa juoda neljä. Pienemmillä ihmisillä, kuten lapsilla tai teineillä, rajat ovat merkittävästi alhaisemmat. Esimerkiksi 50-kiloisen teinin ei kannata juoda edes yhtä kokonaista pullollista energiajuomaa.

Suosituksia suuremmilla kofeiiniannoksilla terveysriskit lisääntyvät.

Niihin kuuluvat sydän- ja verisuoniongelmat, haitat kalsiumin aineenvaihdunnalle ja luustolle sekä mielialan ja käyttäytymisen häiriöt, kuten ahdistuneisuus ja uniongelmat. Hedelmällisyys voi niin ikään kärsiä.

Alle 400 milligrammankin päiväannokset voivat nostaa verenpainetta ja lisätä ahdistuneisuutta. Vaikutukset ovat kuitenkin yleensä ohimeneviä tai yksilöllisiä. Ihmisillä on erilainen herkkyys kofeiinille.

Pienempien annosten haitat voivat olla myös helposti vältettävissä. Esimerkiksi kahvin aiheuttamista unihäiriöistä pääsee juomalla kahvinsa riittävän aikaisin ennen nukkumaan menoa.

Raskaana olevien naisten kannattaa jättää päiväannos pienemmäksi kuin muiden terveiden aikuisten. Korkeitaan 300 milligrammaa kofeiinia on sopiva määrä, jos odottaa vauvaa.

Suuremmat määrät voivat tutkimusten mukaan lisätä keskenmenoja ja ennenaikaisia synnytyksiä sekä haitata sikiön kasvua ja terveyttä.

Lapsille ja nuorille enimmäismäärä on katsauksen mukaan 2,5 milligrammaa kofeiinia painokiloa kohti päivässä. Tämän jälkeen alkavat erilaisten terveyshaittojen riskit kasvaa.

Enimmäisannos 40-kiloiselle lapselle on siis yksi mukillinen kahvia. Puolen litran tölkki energiajuomaa on 60-kiloisellekin liikaa, sillä siinä on 160 milligrammaa kofeiinia. Tuon painoinen lapsi tai nuori saisi nauttia korkeintaan 150 milligrammaa kofeiinia päivässä.

Kysely

Saatko liikaa kofeiinia?

Juhlapöytään tuli herkkuja asteekeilta asti.

Suomalaiseen joulupöytään on kerätty herkkuja eri tahoilta tuhansien vuosien ajan. Muinaiset kantasuomalaiset kohtasivat Itämeren alueella baltteja ja germaaneja, joilta opittiin viljelemään ohraa ja valmistamaan puuroa, maltaita, olutta ja leipää. Balttien opastuksella tutustuttiin myös herkullisiin merikaloihin, loheen ja ankeriaaseen. Ruotsalaisilta lainattiin myöhemmin silli ja silakka.

Joulu on kristillisperäinen juhla, joten sen vietto on alkanut vasta keskiajalla. Silloin myös ruokakulttuuri koki suuren muutoksen, kun etelä- ja keskieurooppalaiset tavat ja tuotteet alkoivat tulla tutuiksi sekä kaupan että kirkon välityksellä. Tärkeitä uutuuksia olivat mausteet, esimerkiksi inkivääri ja pippuri, joiden nimitykset juontuivat Aasian kielistä. Sinappi tuli ruotsin ja latinan kautta kreikasta.

Jo keskiajalla Suomeen tuotiin viikunoita, joiden nimitys lainattiin ruotsin kautta latinasta. Arvostettu juoma oli rypäleistä valmistettu viini, jota kutsuttiin germaanisella lainasanalla viina.  Germaaneilta tai skandinaaveilta saatu kakku tarkoitti alkuaan pientä leipää. Nämä kaikki mainitaan jo Agricolan teoksissa. Siellä on myös kaneli, mutta siitä käytetään Lutherilta lainattua nimitystä cinnamet.  

Suurvalta-aikana suomen kieleen virtasi sekä ruotsalaisia että ruotsin välityksellä kauempaa saatuja sanoja. 1600-luvun uutuuksia olivat riisi ja manteli, rusina ja korintti, luumu ja kriikuna, sokeri ja kaneli, kinkku ja kalkkuna.

Torttu saatiin 1700-luvulla ranskasta ruotsin kautta. Samaa tietä tulivat arabialainen siirappi ja Intian suunnalta kardemumma. Suklaa oli aluksi suklaajuomaa. Sen raaka-aineen ja asteekinkielisen nimen olivat jo 1500-luvun espanjalaiset löytöretkeilijät tuoneet Eurooppaan, mutta kesti aikansa, ennen kuin chilillä maustetusta tulisesta puurosta osattiin kehitellä eurooppalaisia miellyttävä makea herkku.

Kaiken eksotiikan vastapainoksi on mukava todeta, että joulun perinteiset laatikot edustavat ilmeisesti suomalaisten omaa tuotekehittelyä. Laatikko-sana on kyllä lainaa ruotsista tai alasaksasta, mutta siellä se on tarkoittanut vain kirstua tai muuta säilytysastiaa. Suomessa siitä on tullut myös uuniruokien valmistusastian ja tällaisessa astiassa valmistetun makoisan ruokalajin nimi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

  

Siitä todistavat some, sote ja kyky.

Kiireisessä nykymaailmassa nopeus on valttia. Kieli vastaa haasteeseen monin tavoin: sanoista karsitaan osia, jotka eivät ole ymmärtämisen kannalta välttämättömiä. Pitkiä ilmauksia korvataan lyhenteillä varsinkin silloin, kun ne toistuvat tiheästi. Lyhentäminen kukoistaa esimerkiksi suurten organisaatioiden suunnittelukielessä.

Monet nimet ovat alkuaan lyhennesanoja, kuten Gestapo, Nato tai Unesco. Lyhenne voi säilyä, vaikka nimi muuttuisi. Esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskus muuttui jokin aika sitten Kotimaisten kielten keskukseksi, mutta lyhennenimi on sama Kotus kuin ennenkin. Unicef on alkukirjainlyhenne sanoista United Nations International Children's Emergency Fund. Nykyisestä nimestä United Nations Children's Fund sitä ei voisi enää muodostaa samalla tavalla.

Tuttuja lyhenteitä voi käyttää, vaikka ei olisi aavistustakaan siitä, miten ne on alun perin muodostettu. Koululaisten oppimista mittaavan kansainvälisen Pisa-tutkimuksen nimi on alkukirjainlyhenne sanoista Programme for International Student Assessment. Teoston ainekset on poimittu Säveltäjäin tekijänoikeustoimistosta.

Kun lyhenteen muodostaa valikoimalla äänteitä sopivasti, syntyy uusi, taivutuskelpoinen sana. Lyhentämisestä onkin tullut normaali sananmuodostuskeino perinteisen johtamisen ja yhdistämisen rinnalle. Esimerkiksi opinto-ohjaajasta on tullut opo, ruotsinsuomalaisesta ruosu, sosiaali- ja terveystoimesta sote, sosiaalisesta mediasta some ja työkyvyn ylläpidosta tyky.

Sananosistakin voi kasvattaa uusia sanoja. Englannin entistä merkitsevästä etuliitteestä ex- muodostettu eksä on käypä nimitys entiselle puolisolle tai seurustelukumppanille. Sen vastakohta nyksä on saatu vaihtamalla alkuosaksi nykyinen-sanan alkuäänteet. Näppärää!

Juuri nyt on kasvisruoka sanaston innovaatiokeskus, ja sen myötä kasvissyöjään viittaavan vegetaristi-sanan alkuosa vege on muuttunut trendikkääksi etuliitteeksi: vegebuumi, vegehylly, vegekauppa, vegelaatikko, vegemessut, vegepizza, vegeruoka, vegetarjonta, vegetukku. Tällaisia yhdyssanoja ei vielä löydy Kielitoimiston sanakirjasta, mutta ei tarvitse olla kummoinenkaan guru ennustaakseen, että myös sanakirjan vegeosasto rikastuu lähiaikoina huomattavasti.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2017

Käyttäjä3876
Seuraa 
Viestejä1091
Liittynyt9.3.2017

Lyhyestä sana selvä

Nobelaner kirjoitti: Käyttäjä3876 kirjoitti: Amanda88 kirjoitti: Kuka haluaa olla nyksä, kun se on lupaus että olet kohta eksä. Pessimisti ei pety. Tuo on kyllä selkeästi toiseksi tyhmin hokema ikinä. Siis että pessimisti ei pety. Ensimmäiseksi tyhmin on tietenkin se että "kypärä/turvavyö/mikälie on halpa henkivakuutus." Vanhemmat kovat jätkät höhötteli aikoinaan kun laitoin turvavyön kiinni. Sanoin niille että se on kovin jätkä joka säilyy hengissä.
Lue kommentti

Opeta lapsi ampumaan ja lapsi saa kokeista kiitettäviä
https://www.facebook.com/Channel4News/videos/10154717292226939/