Nykytieteen johtava maa on Yhdysvallat. Miksi se ei ole Saksa? Vielä 1920-luvulla näytti siltä, ettei mikään tai kukaan voisi syrjäyttää Saksaa kansainvälisen tieteen huipulta. Sitten valtaan tuli Hitler.
Rotupuhdistusten takia maasta lähti yli tuhat tohtoria. Saksan tiede joutui eristyksiin, ja viimeisen naulan sen arkkuun löivät tutkijat, joiden suurin ansio oli natsipuolueen jäsenyys.


Vielä 1920-luvulla näytti siltä, ettei mikään tai kukaan voisi syrjäyttää
Saksaa kansainvälisen tieteen huipulta. Sitten valtaan tuli Hitler.
Rotupuhdistusten takia maasta lähti yli tuhat tohtoria. Saksan tiede
joutui eristyksiin, ja viimeisen naulan sen arkkuun löivät tutkijat, joiden
suurin ansio oli natsipuolueen jäsenyys.




Viime vuosisadan alkukymmeninä Saksa hallitsi maailman tiedettä, ainakin Nobelin palkinnoilla mitaten. Vuosina 1901-1932 saksalaiset tiedemiehet saivat hämmästyttävät 31 Nobelin palkintoa. Se oli liki kaksi kertaa niin paljon kuin seuraavaksi menestyneimmän valtion -  Britannian - kuusitoista palkintoa.

Erityisen vakuuttavia saksalaisten saavutukset olivat kemiassa ja fysiikassa, joiden nobeleista lähes puolet meni ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksaan. Eräillä uusilla ja mullistavilla fysiikan alueilla, kuten kvantti- ja atomiteoriassa, saksalaiset onnistuivat jopa määräämään kansainvälisen tahdin. Esimerkiksi 1926-1933 maailmassa julkaistuista kvanttimekaniikan tutkimuksista huikeat 45 prosenttia oli tehty Saksassa. Alan kehityksestä oli yksinkertaisesti mahdotonta pysyä kärryillä, ellei osannut lukea saksaa.

Saksan korkeakoulujen kemian ja fysiikan laitokset suorastaan pursuivat maailmanluokan tiedemiehiä. Esimerkiksi Berliinin yliopiston viikoittaisessa fysiikan kollokviossa nähtiin 1920-luvulla tavan takaa vähintään viisi nobelistia: Max Planck, Fritz Haber, Walther Nernst, Max von Laue ja tietenkin Albert Einstein. Tuossa seurassa nuoren fysiikan opiskelijan kelpasi esitellä tutkimuksiaan, ellei sitten rimakauhu päässyt yllättämään.

Eikä Berliini ollut mikään poikkeus. Muita valovoimaisia tieteen keskuksia olivat Münchenin ja Göttingenin yliopistot. Müncheniä voisi kutsua Saksan teoreettisen fysiikan kehdoksi. Göttingen puolestaan tunnettiin varsinkin lahjakkaista matemaatikoistaan. Oppia kävivät sieltä ammentamassa myös monet amerikkalaisen tieteen kärkinimistä, kuten Robert J. Oppenheimer, joka 1940-luvulla johti Yhdysvaltain ydinaseprojektia.













1931 1939
Saksassa 77 166

77 Wilhelm Röntgenin keksimiin röntgensäteisiin, ja radiota näplätessä törmää vääjäämättä sähkömagneettisuutta tutkineen Heinrich Hertzin sukunimeen.

Vielä 1932 useimmat povasivat Saksan tieteelle menestyksekästä jatkoa.

Hitler saa rajattoman vallan

Alamäki alkoi tammikuussa 1933, kun kansallissosialistista puoluetta johtaneesta Adolf Hitleristä tuli Saksan valtakunnankansleri. Hitler nousi valtaan keskellä maailmanlaajuista talouslamaa, jonka vanavedessä niin työttömyys kuin ääripuolueiden kannatus ampaisivat Saksassa roimaan kasvuun.

Muutamaa viikkoa myöhemmin natsit onnistuivat runnomaan läpi lakiehdotuksen, joka antoi tuoreelle valtakunnankanslerille käytännössä rajattomat valtaoikeudet. Saatuaan näin tukevan otteen vallasta Hitler ei epäröinyt hetkeäkään käyttää sitä. Natsien ensimmäinen terroriaalto kohdistui puolueen poliittisiin vastustajiin. Monet vainotuista päätyivät lopulta keskitysleireille, joista ensimmäinen pystytettiin jo 21. maaliskuuta 1933 Dachaun liepeille Etelä-Saksaan.

Kun poliittiset vastustajat oli hoidettu päiväjärjestyksestä, tuli rotupuhdistusten vuoro. Niiden tähtäimessä oli erityisesti Saksan vähälukuinen juutalaisväestö, jota Hitler oli kirjoituksissaan verrannut "ihmisruumista myrkyttävään syöpäkasvaimeen".





Erotettujen osuudet Saksan yliopistojen opettajista 1933


Luonnontieteiden opettajista 18 %
Fysiikan opettajista 26 %
Matematiikan opettajista 20 %
Lääketieteen opettajista 18 %
Kemian opettajista 13 %


Erotetut olivat lähinnä juutalaisia, mutta joukossa oli myös natsien poliittisia vastustajia. Kaikkiaan 1 684 tutkijaa erotettiin. Saksan väestöstä vain 1,5 % oli juutalaista sukua.


Juutalaiset erotetaan yliopistoista

Huhtikuussa 1933 natsit säätivät niin kutsutun virkamieslain, jonka mukaan vain arjalaisilla oli oikeus työskennellä valtion leivissä. Ei-arjalaiseksi leimautui jokainen, jolla oli yksikin ei-arjalainen isovanhempi.

Koska Saksan yliopistoja ja tieteellisiä tutkimuslaitoksia pyöritettiin valtion varoin, myös niiden työntekijät joutuivat uuden lain piiriin. Natseja ei huolettanut pätkääkään se tosiasia, että yliopistojen opettajista merkittävä osuus - noin 18 prosenttia - oli juutalaista alkuperää. Laki työnsikin pian monet Saksan korkeakoulut katastrofin partaalle. Eniten kärsivät Berliinin ja Frankfurtin yliopistot, joiden henkilökunnasta kolmannes pakotettiin luopumaan virastaan.

Tyhjenevät yliopistot saivat Max Planckin, Saksan johtavan fyysikon, vetoamaan henkilökohtaisesti Hitleriin. Planck pelkäsi, että juutalaisten erottaminen koituisi kohtalokkaaksi Saksan tieteelle. Eikö Führer voisi tehdä poikkeusta edes kaikkein menestyneimpien yksilöiden kohdalla?

Hitler raivostui ehdotuksesta. "Kansallista politiikkaamme ei peruta tai muuteta edes tiedemiesten takia. Jos juutalaisten tiedemiesten erottaminen tarkoittaa Saksan nykyisen tieteen tuhoa, joudumme olemaan ilman tiedettä muutaman vuoden!" hän jyrähti.

Hitlerin vallan vuosina 1933-1945 natsi-Saksasta lähti reippaasti yli tuhat tohtorintutkinnon suorittanutta tieteilijää. Useimmat heistä päätyivät joko Yhdysvaltoihin tai Britanniaan, mikä merkitsi varsinaista piristysruisketta näiden maiden tieteelle. Numerot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä monet lähteneistä olivat todellisia tieteen superlahjakkuuksia. Pakolaisten joukossa oli kaikkiaan 26 nobelistia tai tulevaa palkittavaa.

Ratkaisu ei tarkoittanut vain työpaikan jättämistä. Taakse jäivät myös ystävät, koti, sukulaiset, kollegat, opiskelijat ja keskeneräiset tutkimusprojektit.


Vastarintaa mietitään

Juutalaistutkijoiden maastamuuton kiihtyessä heidän Saksaan jääneet kollegansa joutuivat tukalan päätöksen eteen. Kuinka yliopistoja uhkaavaan rotupolitiikkaan olisi vastattava? Vanhan perinteen mukaisesti tiedemiehen ei ollut soveliasta lia¬ta käsiään politiikassa, mutta toisaalta huoli Saksan tieteestä suorastaan velvoitti toimintaan. 

Yksi omantuntonsa kanssa taistelleista oli tuore nobelisti Werner Heisenberg, jonka lähipiirissä monet olivat joutuneet syrjityiksi. Epäröivä fyysikko kysyi neuvoa kollegaltaan Max Planckilta.

"En usko, että mikään voi enää pysäyttää katastrofia, joka uhkaa yliopistojamme ja koko Saksaa", Planck vastasi. "Ja usko minua, asiat eivät voisi olla surkeammalla tolalla kuin täällä Berliinissä."

Kun Heisenberg kertoi eräiden kollegojensa aikeista erota vastalauseena natsien rotupolitiikalle, ikääntynyt Planck kehotti häntä pidättäytymään avoimesta vastarinnasta.

"Hitler on menettänyt viimeisenkin kosketuksen todellisuuteen. Ei sellaista kieltä olekaan, jolla hänen kaltaiselleen ihmiselle voisi puhua järkeä - - Minusta kaikkien niiden, joiden ei ole pakko lähteä, tulisi sittenkin jäädä paikoilleen. Ainoastaan niin voimme rakentaa tulevaisuutta, joka tämän painajaisen päätyttyä avautuu Saksan tieteelle."

Monien tiedemiesten mietteet kulkivat samoja polkuja. Mielenilmaisuja harkittiin, mutta niiden voimaan ei uskottu. Enemmistö päätyi murehtimaan tapahtunutta hiljaisuudessa.


Eräät sentään kritisoivat

Kaikki eivät kuitenkaan pysytelleet hiljaa. Esimerkiksi kemisti Otto Hahn kierrätti vetoomusta, jossa tuomittiin juutalaistutkijoiden syrjintä. Toinen kritisoija oli Max von Laue, joka puolusti äänekkäästi natsien propagandakoneiston hampaisiin joutuneen Albert Einsteinin mainetta.

Se oli uhkarohkea teko maassa, jossa pelkkä Hitlerin julkinen arvosteleminen saattoi merkitä välitöntä vankeustuomiota.

Itsenäinen ajattelu vei biologi Otto Krayerinkin ongelmiin. Hänen virheensä oli kieltäytyä Düsseldorfin yliopiston professorinvirasta, joka oli vapautunut rotupuhdistusten vuoksi.

"Tarjoamanne viran vastaanottaminen olisi ristiriidassa henkilökohtaisten vakaumuksieni kanssa", hän perusteli päätöstään yliopistolle.

Kun tieto kieltäytymisestä kantautui Krayerin työnantajalle Berliinin yliopistolle, hänet erotettiin heti. Työttömänä Krayerille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin lähteä maasta. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, sillä jo 1939 Krayer sai pysyvän farmakologian professuurin Harvardin yliopistosta.


Tiede joutuu eristyksiin

Ulkomailla saksalaisten tiedemiesten hiljaisuus tulkittiin välinpitämättömyydeksi. Yhdysvaltoihin paenneen Albert Einsteinin mielestä saksalaistutkijoiden hampaaton suhtautuminen natsien rotusyrjintään oli anteeksiantamatonta.




Mikä ihmeen matematiikan laitos?


Erityisen tuhoisaa jälkeä natsien rotupolitiikka sai aikaan Göttingenin maineikkaissa matematiikan ja fysiikan laitoksissa, joiden opettajista peräti 70 prosenttia potkittiin ei-arjalaisina pihalle. Yliopiston surkeaa jamaa kuvaa keskustelu, joka käytiin opetusministeri Bernhard Rustin ja Göttingeniin jääneen matemaatikko David Hilbertin välillä pian erottamisten jälkeen.

"Ja mitenkäs Göttingenin matematiikan laitos on pärjännyt sen jälkeen, kun se puhdistettiiin juutalaisten vaikutuksesta?" uteli natsiministeri.

"Göttingenin matematiikan laitos?" ihmetteli professori Hilbert. "Ei siellä sellaista enää ole."


"Saksan tilanteesta nähdään, mihin itsehillintä johtaa. Se tarkoittaa johtajuuden antamista sokeille ja vastuuttomille. Eikö tämän taustalla ole vastuuntunnon puute?" Einstein peräsi.

Kun natsi-Saksassa jyllännyt antisemitismi ei näyttänyt minkäänlaisia laantumisen merkkejä, yhä useammat ulkomaiset tiedemiehet päättivät katkaista siteensä saksalaisiin tiedejärjestöihin. Yksi heistä oli amerikkalainen fyysikko Percy Bridgman, joka lopulta vuoden 1939 alussa toi näkemyksensä julki Science-lehdessä. "Olen päättänyt, että tästä lähtien en näytä laitteitani minkään totalitaarisen valtion kansalaisille tai keskustele kokeistani heidän kanssaan". 

Tällaiset asenteet johtivat pian Saksan eristymiseen kansainvälisestä tiedeyhteisöstä. Vielä 1932 useimmat saksalaisten tutkimuslaitosten ulkomaisista vieraista olivat tulleet Länsi-Euroopasta ja Yhdysvalloista.
Muutamassa vuodessa länsimaisten tutkijoiden Saksan-vierailut kuitenkin tyrehtyivät, ja pian enemmistö tuli sellaisista maista kuin Etelä-Afrikka, Romania ja Chile. Ei ole epäilystäkään, ettei käänne heikentänyt vierailujen tieteellistä antia.

Menneiden aikojen kansainvälistä ilmapiiriä haikaili muun muassa Werner Heisenberg. "Toista maailmansotaa edeltäneet vuodet Saksassa olivat minulle loputtoman yksinäisyyden aikaa", hän kirjoitti sodan jälkeen. 

Natsit istutetaan virkoihin

Rotupuhdistukset ja kansainvälinen eristyminen ravisuttivat Saksan tiedeyhteisöä, mutta ne eivät olleet ainoat muutokset.

Aikaisemmin saksalaiset korkeakoulut olivat saaneet hoitaa asiansa pitkälti niin kuin itse parhaaksi katsoivat, mutta Hitlerin noustua valtaan politiikka tunkeutui väkisin myös yliopistomaailmaan. Natsit nimittäin uskoivat, että opetuksen tärkeimpiä tehtäviä oli kasvattaa Führerille uskollisia kansalaisia.

"Tästä lähtien (professorien) tehtävänä ei ole selvittää, onko jokin asia totta vai ei, vaan sopiiko se kansallissosialistisen vallankumouksen henkeen", julisti Baijerin osavaltion kulttuurista ja opetuksesta vastannut natsijohtaja Hans Schemm jo 1933. Natsilehti Völkischer Beobachter ilmaisi asian näin: "Parhaimmat ajatuksista terävöityvät marssin tahdissa; silloin nuorissa herää Saksan todellinen henki."

Käytännössä tätä oppia toteutettiin nimittämällä yliopistovirkoihin ja tutkimusrahoituksesta päättäviin elimiin natsihallintoon myötämielisesti suhtautuvia tutkijoita. Esimerkiksi lukuisia juutalaisten entisiä virkoja täytettiin epäpätevillä hakijoilla, joiden ainoa etu kilpaileviin ehdokkaisiin verrattuna oli natsipuolueen jäsenyys.


Fysiikastakin tulee arjalaista

Kun teoreettisen fysiikan professori Arnold Sommerfeld siirtyi eläkkeelle, Münchenin yliopisto ehdotti hänen seuraajakseen Werner Heisenbergia. Sommerfeld, joka oli kouluttanut peräti kolmanneksen Saksan teoreettisen fysiikan professoreista, piti myös Heisenbergia sopivana virkaan. Ehdokas ei kuitenkaan miellyttänyt "arjalaista fysiikkaa" kannattavia natsipiirejä, jotka haukkuivat Heisenbergia lehdistössä "valkoiseksi juutalaiseksi". Kutsumanimen taustalla oli Heisenbergin taipumus opettaa liian abstraktia eli niin sanottua juutalaista fysiikkaa. Pitkään kestäneen parjauskampanjan jälkeen Heisenbergin vastustajat saivat lopulta tahtonsa läpi, ja opetusministeriö nimitti virkaan vastaehdokkaan Wilhelm Müllerin.

Sommerfeldin mukaan Müllerin valinta tehtävään oli "kaikista vaihtoehdoista huonoin mahdollinen". Aerodynamiikan asiantuntija Müller ei ollut eläessään julkaissut ainoatakaan tieteellistä fysiikan tutkimusta, eikä hän tiennyt teoreettisesta fysiikasta tuon taivaallista. Natsien silmissä hänen tärkein ansionsa oli 1936 julkaistu Juutalaiset ja tieteellinen työ -kirjanen, jossa Müller hyökkäsi armotta Einsteinia ja hänen "juutalaista suhteellisuusteoriaansa" vastaan.

Müllerin nimityksestä seurasi, että teoreettisen fysiikan opetus loppui Münchenissä käytännössä kokonaan.
Natsi-Saksan tiedettä tutkineen historioitsija Alan Beyerchenin mukaan Hitlerin valtaannousua edeltäneistä teoreettisen fysiikan professuureista liki kolmannes oli 1938 joko täyttämättä, lopetettu tai epäpätevän tutkijan hallussa.


Sota paljastaa rappion

Natsijohtajille Saksan tiedettä kohdannut rappio valkeni vasta toisen maailmansodan tiimellyksessä, jolloin liittoutuneiden ylivoima eräillä tärkeillä sotateknologian aloilla kävi tuskaliaan ilmeiseksi.

Toista maailmansotaa onkin kutsuttu "fyysikoiden sodaksi". Termi kuvaa osuvasti liittoutuneiden sotaponnisteluja, joihin kuuluivat esimerkiksi satoja fyysikkoja työllistänyt mikroaaltotutkan kehittäminen ja New Mexicon autiomaahan keskitetty suunnaton atomipommiprojekti. Yhdysvalloissa päätettiinkin jo varhain, että sotatutkimukselle tärkeät fysiikan ja kemian opiskelijat säästettäisiin rintamakomennukselta.


















1901-1932 1933-1966
Saksa
Britannia
Yhdysvallat





Natsi-Saksassa vain ani harva nuori tutkija ja opiskelija välttyi kutsunnoilta. Tuhansia lahjakkaita luonnontieteiden opiskelijoita värvättiin armotta Wehrmachtin rivisotilaiksi.

Tiedemiesten merkitys sodankäynnille oivallettiin kunnolla vasta tammikuussa 1942, jolloin fyysikko Carl Ramsauerin selvitys Saksan tieteen silloisesta tilasta valmistui. Opetusministeriöön toimitetussa muistiossa Ramsauer todisti selvin numeroin, kuinka Yhdysvallat oli syrjäyttänyt Saksan maailman johtavana tiedevaltiona. Muistiossa arvosteltiin etenkin sitä, että päätösvalta tieteellisen tutkimuksen johtamisesta oli annettu täysin epäpäteville henkilöille. Sitäkin Ramsauer paheksui, että Saksan lupaavia nuorukaisia haaskattiin sotarintamalla. "Kolmentuhannen sotilaan menetys ei vahingoittaisi armeijaa. Sama määrä lisää fyysikkoja voisi ratkaista sodan", hän tiivisti myöhemmin.

Kun propagandaministeri Joseph Goebbels lopulta näki muistion toukokuussa 1943, Stalingradin tappion jälkeen, hän syytti opetusministeriötä saksalaisen tieteen turmelemisesta. Kurssia päätettiin muuttaa heti, mutta se tapahtui aivan liian myöhään. Sota oli jo hävitty. 

Kun natsien brutaali kansanmurha sodan päätyttyä paljastui, vain harvat juutalaispakolaisista kykenivät antamaan Saksaan jääneille kollegoilleen anteeksi. Vielä harvemmat edes harkitsivat palaamista Saksaan. Miten he olisivatkaan voineet? Aivan liian monet lähteneistä olivat menettäneet sukulaisiaan holokaustissa. Juutalaisten mukana poistunut raudanluja tietämys oli siten hävinnyt Saksasta lopullisesti.

Sodan jälkeen Saksan tiede elpyi yllättävän rivakasti, mutta entiseen loistoonsa se ei palannut.

Timo Holmström on tieteen historian opiskelija.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25729
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.