kaksi näytöstä kemiaa.
Harva käsiään pestessään miettii, mitä saippua on tai mistä sitä sai ennen valintamyymälöitä.Historia ulottuu muinaiseen nuotiopiiriin.

kaksi näytöstä kemiaa

Harva käsiään pestessään miettii, mitä saippua on tai mistä sitä sai ennen valintamyymälöitä.Historia ulottuu muinaiseen nuotiopiiriin.

Teksti: Tiina Rasilainen

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2012

Kuten usein television saippuaoopperoissa, myös oikeassa saippuaoopperassa kaksi osapuolta saa toisensa erottuaan tahoillaan. Pääosia näyttelevät pariskunnat ovat rasva ja emäs. Rasvan muodostavat glyseroli ja rasvahapot, emästä esittävät yleensä natrium ja hydroksidi eli lipeä. Kemiallisesti kohtauksen juoni etenee näin:

Rasva ja emäs esitellään toisilleen, amoriksi seokseen lisätään vettä, ja keitos kuumennetaan. Syntyy kuohuva liemi. Sen kätköissä rasvahapot hylkäävät glyserolin ja yhtyvät natriumiin. Hydroksidi ja glyseroli löytävät toisensa ja vetäytyvät omiin oloihinsa.

Kun me käytämme saippuaa, pesemme esimerkiksi kätemme, tarina saa uuden käänteen. Tähtipari ajautuu erilleen, ja rasvahappojen identiteetti hajoaa. Niiden hiilivedyt hylkivät vettä ja pyrkivät turvaan likaan. Happiatomit taas viihtyvät vedessä ja pysyttelevät likapisaroiden pinnassa. Näin syntyy rasvainen likapallo, joka irtoaa pesuveteen.

Ooppera alkoi vahingosta

Varmaa tietoa siitä, kuka saippuaoopperan loi ja missä ja milloin sitä ensi kerran esitettiin, ei ole. Syntytarina lienee onnenkantamoinen.

Joskus muinoin ihmiset polttivat nuotiolla uhrieläimen lihaa, ja sen rasvaa sekoittui tuhkaan. Äkillinen sade kasteli nuotion, ja rasva pääsi reagoimaan tuhkan potaskan eli emäksisen kaliumkarbonaatin kanssa. Niistä muodostui pehmeää massaa, ja kun joku sitten kaapi sitä nuotionpohjasta, hän huomasi käsiensä puhdistuvan.

Varhaisin tunnettu saippuanvalmistusohje on 4 500 vuoden takaa Sumerista, mutta siellä saippualla ei puhdistettu ihoa vaan poistettiin rasvaa villasta ennen värjäystä. Tuhat vuotta myöhemmin egyptiläiset valmistivat saippuaa eläinrasvasta ja luonnonsoodasta eli natriumkarbonaatista tai puun tuhkasta. Eurooppaan saippuanvalmistus levisi luultavasti foinikialaisten mukana. Euroopassakaan saippualla ei peseydytty, sillä saippuoiden puhdistavat ominaisuudet olivat edelleen huonot. Saippualla lääkittiin haavoja ja värjättiin hiuksia.

Pesemiseen saippuaa alettiin käyttää, kun valmistus kehittyi ja saippuaisuus lisääntyi. 800-luvulle tultaessa se tunnettiin jo yleisesti puhdistusaineena, mutta keskiajan ihmiset pitivät kylpemistä syntisenä turhamaisuutena eivätkä juuri arvostaneet saippuaa. Keskiajan lopulla arvostus kuitenkin kasvoi, ja 1500-luvun alussa saippua oli kallis ylellisyystuote, jota monet halusivat mutta harvat saivat käsiinsä.

Tehtailu pääsee vauhtiin

1700-luvulla puhtauden ja terveyden yhteyttä alettiin ymmärtää, saippuan valmistustaito levisi, ja sitä ryhdyttiin keittämään kotioloissa kautta Euroopan, Suomessa saakka.

Samaan aikaan tutkijat pääsivät perille saippuan kemiasta. Kun emäksiä opittiin tekemään teollisesti suuria määriä, valmistusprosessi halpeni ja nopeutui. Teknisen kehityksen mukana laajeni rasvojen ja öljyjen valikoima, tuotanto koneistui, ja saippuaa alettiin värjätä ja valkaista.

1800-luvun lopulla saippuatehtaita oli kaikkialla läntisessä maailmassa. Saippuasta tuli ensimmäisiä massatuotteita, joita myös mainostettiin aktiivisesti. Monet nykyiset kosmetiikka- ja pesuainevalmistajat aloittivat toimintansa saippuan tekijöinä.

Suomeenkin nousi saippuatehtaita, jotka veivät tuotteitaan myös Venäjälle. Kotimaassa myynti keskittyi kaupunkeihin. Maaseudulla saippua olikin mieluinen kaupunkituliainen ja venäläisten kulkukauppiaiden, laukkuryssien, myyntivaltti. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä saippuaa sai jo kyläkaupoista, mutta ostosaippua säästettiin vielä kauneudenhoitoon ja pyykkisaippua keitettiin itse.

Sotavuosina saippuan kotivalmistus jälleen lisääntyi, kun saippuateollisuutta vaivasi raaka-ainepula. Maalla eläinrasvaa saattiin riittävästi teuraseläimistä ja lipeää koivuntuhkasta, ja joksikin aikaa saippuavirran suunta kääntyi kaupunkeihin päin.

Nyt valmistuu vartissa

1950-luvulla saippuateollisuus elpyi, kaupungistuminen kiihtyi ja kotiteurastukset loppuivat. Saippuan kotikeitto hyytyi. Alkoi moderni saippuaooppera.

Nykyaikainen teollinen saippuanvalmistus on jatkuva ja automatisoitu prosessi, jossa saippuaa syntyy valmiista saippuahiutaleista varttitunnissa. Rasvat ovat nykyään yleensä kasvirasvoja. Niistä tehty saippua on pehmeämpi ja vettyy helpommin kuin eläinrasvasaippua, eikä käyttöön liity eettisiä ongelmia.

Viime vuosikymmeninä synteettiset pesuaineet ovat vallanneet alaa saippualta. Ihmisistä tuntuu, että ne ovat helpompia käyttää ja antavat paremman pesutuloksen. Nykyään hiukset pestään sampoolla ja vartalo suihkugeelillä, ja pyykinpesuun on omat aineensa. Ainoa Suomessa teollisesti valmistettu palasaippua on mattopyykin ykkönen: mäntysuopa.

Suuntaus on kuitenkin muuttumassa. Luonnonmukaisuus ja lisäaineettomuus kiinnostavat yhä useampia, ja moni epäilee synteettisten pesuaineiden turvallisuutta. Pienyrittäjät valmistavat jo käsityönä kasviöljypohjaisia lisäaineettomia saippuoita, joita myydään lahjatavaraliikkeissä ja verkkokaupoissa. Kirjakaupoista saa saippuanvalmistusoppaita, ja tekijät vaihtavat kokemuksia ja vinkkejä keskustelupalstoilla verkkomaailmassa. Kuka tietää, ehkä muutaman vuoden kuluttua yhä useamman kesämökin ja omakotitalon pihalla pulppuilee saippuapata.

Tiina Rasilainen on filosofian tohtori (fysikaalinen kemia) ja tutkija.

RooleissaRasvahapot ovat pitkiä hiilivetyketjuja, joissa on hiilivety- (R) ja happipää (O).Emäs: sisältää kolme lipeämolekyyliä, jotka koostuvat natrium- ja hydroksidi-ioneistaVesi: reaktioiden vauhdittajaLika: pölyä, talia, hikeä ja muita ihon kuona-aineita

Ensimmäinen näytösSaippua syntyy

1 Rasva ja emäs saatetaan yhteen. Amoriksi lisätään vettä, ja keitos kuumennetaan

2 Rasvahappomolekyylit irtoavat glyserolista ja sitoutuvat lipeän natriumioneihin. Syntyy saippuamolekyylejä.

3 Vapaaksi jääneet glyserolimolekyyli ja hydroksidi-ionit sitoutuvat toisiinsa ja muodostavat uuden glyserolimolekyylin. Se erottuu pois saippuamassasta, eikä valmis saippua siksi ole emäksistä

Toinen näytösSaippua puhdistaa

1 Kun pesemme kätemme, saippua sekoittuu veteen

ja saippuamolekyylit hajoavat rasvahappomolekyyleiksi ja natriumioneiksi.

2 Natrium liukenee veteen

3 Rasvahappomolekyylien kaksijakoisuus paljastuu. Hiilivetyketjujen hiilipää karttaa vettä ja sukeltaa turvaan likapisaraan. Happipää pitää vedestä ja jää likapisaran pintaan. Syntyy rasvalikapallo, joka irtoaa ihosta ja huuhtoutuu pesuveteen

Haluaisitko kokeilla kotikeittoaParas ostaa opas, sillä valmistus on helpottunut paljon menneistä ajoista.

1 Perinteisesti kotisaippuan teko alkoi lipeän valmistuksella, koska sitä ei useinkaan saanut kaupasta, vaan se oli uutettava ja keitettävä itse koivuntuhkasta. Lipeästä piti saada niin vahvaa, että raaka peruna tai lanttupala kellui sen pinnalla. Kokeneet lipeänkeittäjät osasivat päätellä sopivan väkevyyden tunnustelemalla lipeän liukkautta sormissaan.

2 Rasvana käytettiin eläinrasvaa, ja siksi saippuaa tehtiin tavallisesti kevät- ja syysteurastuksen aikaan, jolloin rasvaa saatiin runsaasti teurasjätteistä.

3 Saippuan keitosta syntyi aika katku, joten saippuaa tehtiin yleensä saunan vesipadassa tai ulkona nuotiolla. Seosta piti keittää useita tunteja jatkuvasti sekoittaen, jotta massasta tuli tasaista. Saippuoitumista voitiin tehostaa kalkilla ja saippuan erottumista jouduttaa suolalla. Keittäjien aika kului paremmin, kun samalla jutusteli joutavia eli puhui potaskaa.

4 Valmiin saippuamassan saattoi tunnistaa joko haistamalla, maistamalla tai tarkkailemalla, miten se valui keittomelasta. Yhdellä padallisella vastattiin moneen tarpeeseen, sillä jäähtyessään ja hyytyessään massa kerrostui.

5 Pintaan erottui paras, valkoinen saippua, jota käytettiin kasvojen ja vartalon pesuun. Seuraavaan kerrokseen asettui tumma pyykkisaippua ja sen alle ruskea suopa, joka soveltui huonomman pyykin pesuun ja liotukseen. Pohjalle jäi vielä lipeää ja glyserolia liemeksi, jota voitiin käyttää pyykinkeittoon.

6 Jos haluttiin oikein hyvää saippuaa, kuuma massa suodatettiin, jolloin siitä poistui paljon epäpuhtauksia. Saippuan tuoksua saattoi parantaa lisäämällä jäähtyvään massaan esimerkiksi tervaa, sitruunanmehua tai yrttejä.

7 Hyytyneet saippuakerrokset leikattiin paloiksi tai tangoiksi ja kuivatettiin. Kuivatus saattoi vaatia jopa kuukausia.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25754
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.