Treenaa viininenäsi. Viiniasiantuntijoiden verbaaliakrobatiikka muistuttaa käsiterunoutta, mutta yksilöllisten mieltymysten takaa löytyy myös yleispätevää kemiaa.




"Tyylikäs, kypsän marjainen ja yrttinen tuoksu. Siinä on kirsikkaa, ylikypsää vadelmaa ja orastavaa eläimellisyyttä."

Orastavaa eläimellisyyttä?

Pari vuotta sitten tiesin viineistä sen minkä moni muukin suomalainen. Niitä on punaista, valkoista ja kuplivaa. Punaista naudanlihan ja valkoista kalan kanssa. Vaikkei ylikypsää vadelmaa erottaisikaan, kyllä niistä kaikista humalaan tulee, kun tarpeeksi juo.

Työelämässä kuitenkin joutuu tilanteisiin, joissa pitäisi tietää viineistä hieman enemmän kuin olut- ja viinakulttuurissa kasvanut perusjuntti. En haluaisi ravintolassa hyväksyä isolle seurueelle sommelier’n maistattamaa viinipulloa, jonka joukon hienostuneempi jäsen sitten tunnistaa pilaantuneeksi.

"Keskitäyteläinen maku on yrttinen ja erittäin kypsän marjainen. Makua jämäköittää marjainen hapokkuus ja hieman riistainen aromikkuus. Rustiikkinen viini jättää hieman nahkaisen, säilöttyä kirsikkaa muistuttavan jälkivaikutelman."

Rustiikkinen?

Parhaimmillaan osaan sanoa, että "ehkä tämä vähän muistuttaa sitä yhtä chileläistä, josta me ollaan yleensä tykätty" tai että se on "ihan jees". En ainakaan teeskentelemättä löydä "hieman riistaista aromikkuutta".

Onko viiniarvioiden taustalla objektiivista kemiaa? Vai riittääkö, jos osaa tietävän oloisesti keksiä objektiiviselta kuulostavia adjektiiveja subjektiivisten fiiliksiensä kuvailuun?


Maine huijaa asiantuntijatkin

Maallikon lohdutukseksi viiniasiantuntijat ovat hämäystestissä kärähtäneet satuilusta.

Bordeaux’n yliopiston tutkija Frederic Brochet kutsui 57 viinispesialistia kuvailemaan yhtä valko- ja yhtä punaviiniä. Oikeasti "punaviini" oli samaa valkoviiniä plus mautonta elintarvikeväriä. Silti asiantuntijat kuvailivat sitä punaviinille tyypillisin termein.

Toisessa kokeessa asiantuntijat saivat keskitasoista bordeaux’ta tarjoiltuna ensin huippuviinin, sitten pöytäviinin pullosta.

Hienoksi luulemaansa viiniä ammattilaiset kuvailivat "monivivahteiseksi", "tasapainoiseksi" ja "notkeaksi", pöytäviininä tarjoiltu oli heidän mielestään "vetinen", "lyhyt" ja "lattea".

Brochet’n vuonna 2001 tekemä koe oli skandaali viinipiireissä. Hinnan vaikutusta mielikuvaan on myöhemmin tutkittu aivotutkimuksenkin keinoin maallikkokoehenkilöillä ja tuloksia ovat olleet samansuuntaisia.


Maut kyllä oikeasti olemassa

Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna vakuuttaa, että vinkeiden adjektiivien taustalta löytyy myös aitoa kemiaa.

Kielen makusilmujen vastaanottimiin, reseptoreihin, sitoutuvat molekyylit tunnetaan hyvin. Jos jokin maistuu makealta, siinä on sakkaroosia tai sitä muistuttavaa keinotekoista makeutusainetta. Suolaisuus viestii ruokasuolasta eli natriumkloridista tai sitä hieman terveellisemmästä kaliumkloridista.

Kielen happamuusreseptorit aistivat eri happoja, eivät vain happamuutta. Esimerkiksi "pirteän hapokkaassa" viinissä on piikikkäitä omenahappoja. Monet pitävät enemmän niin sanotun malolaktisen käymisen tuottamista, pehmeämmistä maitohapoista.

Karvaina ihminen maistaa monia molekyylejä, kuten oluen isohumuloneja tai kahvin kofeiinia. Perusmakuihin lasketaan myös umami, joka aistitaan täyteläisyytenä. Umamireseptorit tunnistavat glutamaatit, joita on esimerkiksi tomaatissa, sienissä ja juustoissa.

Viinien kannalta perusmauista tärkeimmät ovat makeus ja hapokkuus. Lisäksi tuntoaisti erottaa esimerkiksi alkoholin polttavuuden ja punaviinin limakalvoja kiristävät tanniinit.


Ei tarvitse olla supermaistaja

Jotkut ihmiset ovat niin sanottuja supermaistajia: erottavat tiheillä makusilmuillaan varsinkin tiettyjä karvaita makuja hyvin vähästäkin (ks. Kieli kovilla makulaboratoriossa, Tiede 6/2000, s. 16-23, tai www.tiede.fi/arkisto). Kaikki tutkimukset eivät kuitenkaan puhu sen puolesta, että heidän makunsa olisi erityisen herkkä myös muille yhdisteille.

Harjoittelukin vaikuttaa. Tutkimusten mukaan muutaman treenikerran jälkeen voi havaita kolme kertaa pienempiä pitoisuuksia kuin aiemmin. Jos maistaja aluksi erottaa 0,75 prosentin sokeripitoisuuden, hän harjoiteltuaan aistii jo 0,25-prosenttisen.

Pidän tulisesti maistetusta ruoasta, mikä viittaa siihen, ettei minulla ole supermaistajan geenejä. Siksikö olen juntti?

- Hyvän viinintuntijan ei tarvitse olla supermaistaja, Vilkuna toppuuttelee.


Tuoksu tärkeämpi kuin maku

Viinien vivahteista nauttiminen perustuu nimittäin ennen kaikkea haistamiseen. Viiniä tietysti kuuluu pyöritellä lasissa ja nuuhkia jo ennen sen maistamista, mutta monet viinin aromaattisista yhdisteistä kulkeutuvat hajureseptoreihin vasta nielemisen aikana.

Se tapahtuu nenänielun kautta retronasaalisesti, kuten termi kuuluu.

Entä jos olen luonnostani surkea haistaja? Siinäkin on perinnöllistä vaihtelua.

Yksilöllisten erojen lisäksi naiset pystyvät keskimäärin miehiä paremmin havaitsemaan, tunnistamaan ja erottelemaan hajuja, selvisi elintarviketieteilijä Antti Knaapilan elokuussa tarkastetussa väitöksessä. Olen siis ainakin väärää sukupuolta.

Käyn VTT:n Biotekniikan laboratoriossa Espoon Otaniemessä testaamassa viininenäni. Hyvin ilmastoidussa huoneessa on juuri koulutettu aistinvaraisen arvioinnin ammattilaisten "sniffausraatia".

Raati on haistellut yksi kerrallaan kahtatoista näytettä samanlaisista lasipurkeista. Kussakin purkissa on yhtä mustaherukasta erotettua, haihtuvaa aromaattista yhdistettä.

Haluaisin, että testi osoittaa minut sokeaksi mahdollisimman monelle hajuille. Voisin panna viinisivistymättömyyteni geenien piikkiin ja juoda hyvällä omallatunnolla olutta.

Tosin hajusokeutta tavataan paremmissakin piireissä. VTT:n erikoistutkija Raija-Liisa Heiniö kertoo aistinvaraiseen arviointiin koulutetusta henkilöstä - jolla oli siis yleisesti ottaen erittäin herkkä hajuaisti - joka ei pystynyt havaitsemaan niin tavallista tuoksua kuin vanilliinia ollenkaan.

Vanilliini antaa vaniljalle sen tunnistettavimman tuoksun ja maun.

- Jostain syystä kenellä tahansa voi olla hajusokeus jollekin yksittäiselle yhdisteelle, vaikka muuten aistisi miten herkästi, Heiniö toteaa.


Hajumuistini on passiivinen

Minusta ei paljastu yleistä eikä erityistä hajusokeutta. Pystyn erottamaan jonkinlaisen tuoksun joka purkista.

Useimmat näytteet jopa assosioituvat johonkin. Tämähän on ihan kuin... äh, mitä tämä nyt oikein on?
Suopursu. Aivan! Suomalainen räme tuoksuu purkissa numero kahdeksan aivan selvänä heti, kun joku raatilaisista sen mainitsee.

Samoin käy diasetyylille, joka antaa viineille voimaisen tuoksun. Tunnistan aromin heti, kun saan sanallisen vihjeen.

Limoneeni. Sitruunankuori, totta tosiaan!

Hajuaistini on kuin ruostunut pakkoruotsi. Passiivinen kielitaitoni riittää sanomalehden lukemiseen, mutta keskustelussa sanavarasto loppuu auttamattomasti kesken. Minulla on hyvä mutta passiivinen hajuaisti.

Erotan hajut riittävän voimakkaasti, mutta en osaa aktiivisesti ankkuroida niitä mihinkään. Hajumuistini on kuin rekisteri ilman arkistoluetteloa ja hyllyjakoa.


Joskus paha haju onkin hyvä

"Kalpeankeltainen viini, jonka tuoksussa on herukanlehteä, savua, karviaista, ruohoa ja kissanpissaa."

Mikä ihme Vuoden Viinit 2008 -kilpailun Sauvignon Blanc -sarjan hopeamitalistissa voi tuoksua kissanpissalta?

Eipä tietysti mikään muu kuin para-mentaani-8-tiol-3-oni, jota sniffaan purnukasta numero 12. En osaa sanoa, onko tuoksu miellyttävä vai ei. Ehkä jotenkin hikinen?

- Hiki, mustaherukka tai kissanpissa, Heiniö listaa tyypillisiä assosiaatioita.

Yhden mustaherukka, toisen kissanpissa?

- Pitoisuudet ja aromien tasapaino ratkaisevat kokonaisvaikutelman, Heiniö selittää.

Koko viinien hienous on tässä moniulotteisuudessa. Viineissä on satoja haihtuvia aromaattisia yhdisteitä. Eri yhdistelmät eri pitoisuuksina mahdollistavat miljoonia tuoksuyhdelmiä.


Alkuun pääsee ilman alkoholia

Sanotaan, ettei lintuharrastusta kannata aloittaa toukokuussa, kun metsästä kuuluu kymmenien laululintujen samanaikainen konsertti. Aloittelija ei pysty erottamaan kaaoksesta yksittäistä lajia opeteltavaksi.

Kannattaa aloittaa helmikuussa ja opetella ensin paikkalintujen äänet, sitten muuttajat sitä mukaa kun niitä saapuu.
Samaan tapaan viiniharrastuskin kannattaa aloittaa kuivaharjoittelemalla perustuoksuja erikseen.

- Omaa erottelukykyään voi parantaa ihan normaalielämässä. Kun syö tuoksuvia marjoja tai hedelmiä, voi kiinnittää tietoista huomiota tuoksun ominaisuuksiin ja painaa ne mieleensä, Vilkuna ehdottaa.

Tuoksujen nimeämistä, kuvailua ja muistamista oppii vain toistamalla harjoituksia uudestaan ja uudestaan, Vilkuna korostaa.

Kun siirrytään märkäharjoitteluun, valkoiset rypäleet ovat aloittelijalle helpoimpia.

Sauvignon Blanc on yksi helpoimmin tunnistettavista aromaattisine tuoksuineen, Vilkuna suosittaa.

- Valkoviinien marja- ja hedelmätuoksut ovat helpommin tunnistettavia tuoksuja kuin nämä "hikiset hevoset" ja "tallintaustat", joita punaviinien kypsytyksessä voi syntyä, Vilkuna kertoo.


Kohti orastavaa eläimellisyyttä

Ihminen pitää luonnostaan makeasta. Vaikkapa kahvin tai oluen karvaista aromeista täytyy erikseen opetella tykkäämään.

Viinisnobismiinkin pätee kehityskaari luonnollisista kansanmieltymyksistä hienostuneeseen hankittuun makuun.
Hapoiltaan miedot, sokeria sisältävät viinit ovat ensin suosikkeja, Vilkuna kertoo.

- Ihmiset pitävät aluksi usein Uuden maailman viinien hedelmäisyydestä, pehmeistä tanniineista ja paksun pyöreästä makurakenteesta. Näissä viineissä on usein myös paljon alkoholia, ja ne ovat parhaimmillaan seurustelukäytössä.

- Useammin maisteltuaan monet siirtyvät kuivempiin, hapokkaampiin ja vähemmän tammisiin viineihin, ja myös vanhemmat viinit alkavat maistua.

Viinin ikääntyessä yksinkertaiset marja- ja hedelmäaromit muuttuvat monimuotoisemmiksi, ja niiden kuvailu tulee vaikeammaksi ja moniselitteisemmäksi.

- Viinikielen opettelu auttaa tässä. Vaikka sanat voivat kuulostaa naurettavilta, ne auttavat viininharrastajia puhumaan asioista samalla kielellä, Vilkuna vakuuttaa.

- "Maanläheiset aromit" kuvaa yleisesti näitä hikisen hevosen, satulan, autokorjaamon, tallintaustan ja lannan aromeja. Itsessään ne eivät ole kovin ihastuttavia tuoksuja, mutta viinissä ne voivat olla herkullisia.

Mutta kai orastava eläimellisyys nyt kuitenkin on viinikirjailijoiden sisäpiirin vitsi?

- Jotkin viinit tuoksuvat todella persoonallisilta mutta silti houkuttelevilta. Kun viiniin alkaa tulla tämäntyyppisiä aromeja, voi sanoa viinissä olevan "alkavaa dekadenssia" tai "orastavaa eläimellisyyttä".


Onneksi opin korkkivian...

Vilkuna järjesti Tiede-lehden toimitukselle viinipruuvin, jossa maisteltiin kolmea valko- ja kolmea punaviiniä. Rakastuin ylettömän tammiseen kalifornialaiseen chardonnayhin, jota alan harrastaja tuskin pitäisi kovin hienostuneena. Ranskalaista alkuperälleen uskollista chardonnayta en erottaisi tiskiaineesta.

En lannistu. Uskon selviytyväni työpaikan illallisista muutamalla perussäännöllä. Punaviinit ovat yleensä hienompia kuin valkoviinit. Pinot Noir on hienompi rypäle kuin Merlot, sen opin elokuvasta Sideways. Yletöntä tammisuutta pitää kritisoida.

Toimittajana osaan kyllä keksiä hauskoja adjektiiveja. Pääasia, etten jää kiinni silloin, kun sommelier maistattaa viinin - jos se tehtävä osuu minulle.

Käytännössä maistatuksen ainoa riski on luonnonkorkilla suljettujen pullojen mahdollinen korkkivika. Sen aiheuttaa trikloorianisoli, jonka pistävän tuoksun tarkka nenä voi erottaa biljoonasosan pitoisuuksista.

Ihmisten erotuskynnysten välinen vaihtelu on kuitenkin tässäkin valtava. Entä jos kuulunkin niihin, jotka tarvitsevat miljardisosan pitoisuuden? Siinä ei verbaalinen bluffaaminen auta.

Pruuvissa kiersi korkki, jossa tätä koko viinin ummehtuneeksi pilaavaa virhemolekyyliä oli. Tunnistin pistävän hajun selvästi. Ei siis hätää.


...vai miten se menikään

Takaisin VTT:lle. Olen mustaherukan tuoksumaailmasta jo melkein pyörryksissä, kun Heiniö tarjoaa minulle haistettavaksi vielä folioon käärittyä isoa virvoitusjuomapulloa. Se ei kuulemma enää liity mustaherukkaan.

Hölskytän pulloa, avaan korkin ja erotan heikon tuoksun. En osaa sanoa, onko se miellyttävä vai epämiellyttävä.

Jos tätä aromia olisi viinissä, herkkämakuiset asiantuntijat ehkä osaisivat arvostaa sitä, ajattelen.

- Se on trikloorianisoli eli viinin korkkivika, Heiniö kertoo.

Niinpä. Pitäkää sommelier’t alkavat dekadenssinne. Lähteekö kukaan kaljalle?



Viiniarviositaatit:
Trapiche Pinot Noir Oak Cask:
www.pirkka.fi/ruoka/reseptihaku/resepti/?id=256&rname=ranskalainen_sipulipiiras

Montana Sauvignon Blanc 2007, Montana Wines, Uusi-Seelanti

www.mtv3.fi/koti/viinibaari/ajankohtaista.shtml?630790


Lähteenä on käytetty myös ammattikorkeakouluihin suunnattua oppikirjaa Aistit ammattikäyttöön (Hely Tuorila, Kirsti Parkkinen & Katri Tolonen, WSOY 2008).

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25765
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.