Hieno sotilas ja strategi. Tinkimätön proletaari. Antiikin ensimmäinen demokraatti. Maailman vallankumouksellisten idoli. Traakialaisesta gladiaattorista liikkuu mairittelevia arvioita. Mihin kapinajohtajan ansiot lopulta riittävät?.

Myyttien takanaArtikkelisarjassa kerrotaan historian henkilöistä, joista tiedetään enemmän värikkäitä tarinoita kuin tosiasioita.

Teksti: Alex Aissaoui

Hieno sotilas ja strategi. Tinkimätön proletaari. Antiikin ensimmäinen demokraatti. Maailman vallankumouksellisten idoli. Traakialaisesta gladiaattorista liikkuu mairittelevia arvioita. Mihin kapinajohtajan ansiot lopulta riittävät?

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2007

Historia, etenkin vanha historia, on hallitsijoiden ja muiden suurmiesten historiaa. Ani harvoin vastaan tulee yhteiskunnan vähäväkisiä. Gladiaattori Spartacus on yksi heistä.Hänet tapaamme antiikin kirjoituksissa, uuden ajan ajattelijoiden teoksissa ja historiallisissa romaaneissa. Hänet löydämme maalauksista, näytelmistä ja elokuvista. Hänen nimeensä törmäämme vallankumousliikkeiden ja vapaussotien kuvauksissa.Suureen suosioon on selitys. Spartacus johti maailman kaikkien aikojen suurinta orjakapinaa ja kykeni kahden vuoden ajan taistelemaan maailman tuolloin mahtavinta valtiota, Roomaa, vastaan. Mikä hän oli miehiään ja mitkä olivat hänen motiivinsa, ovat jo paljon vaikeampia kysymyksiä.Orjien elämä yhtä helvettiä Spartacuksen matka maailmanhistoriaan alkoi vuonna 73 ennen ajanlaskumme alkua Italian Capuasta, missä Lentulus Batiatus piti maineikasta gladiaattorikoulua. Meille gladiaattorit tuovat mieleen urheat taistelijat, ja totta on, että parhaita heistä ihailtiin kuin supertähtiä nykyään, mutta tosiasiassa gla¬diaattorien elämä oli orjien elämää. Gladiaattorikouluissa vallitsi vankiloiden kuri, ja omistajat olivat kuoleman kätyreitä. He vuokrasivat hyvästä hinnasta taistelijoita näytöksiin, joista ei useimmiten palattu hengissä.Batiatuksen koulussa tyytymättömyys kuohui yli äyräiden, ja 200 taistelijaa päätti paeta. Suunnitelma paljastui, mutta 78 onnekasta sai asiasta vihiä, ehätti karkuun ja raivasi tiensä Vesuviuksen rinteille.Nyt tarvittiin joukolle johtajia. Päälliköksi valittiin Spartacus ja kakkosmieheksi gallialainen Kriksos. Seuraavaksi tarvittiin lisävoimia. Halukkaita löytyi nopeasti, ensin tuhansia, sitten kymmeniätuhansia, sillä Spartacuksella ja kumppaneilla riitti kohtalotovereita.Roomalaisen ideologian mukaan vapaan kansalaisen sopi sotia ja politikoida mutta ei tehdä työtä toiselle. Suuressa valtakunnassa tämä tiesi kroonista työvoimapulaa. Se ratkaisiin orjuuttamalla ulkomaalaiset sotavangit ja valloitettujen alueiden asukkaat, barbaarit. Spartacuksen kapinan alkaessa talouselämä pyöri pitkälti orjatyövoimalla. Eräiden laskelmien mukaan Italian niemimaalla asuneista noin kuudesta miljoonasta ihmisestä kaksi miljoonaa oli orjia omistajansa armoilla. Valtaosa raatoi kaivoksissa, suurtiloilla ja verstaissa helvetillisissä oloissa. Orjia kohdeltiin jopa huonommin kuin karjaa, joten ken pystyi, karkasi, kun vielä ehti. Odotettavissa oleva elinaika oli näet lyhyt. Esimerkiksi kaivosorjien arvioidaan pysyneen hengissä vain kolmisen kuukautta.Rooma vähätteli kapinaa Spartacus saattoi koota orja-armeijaansa melkoisen rauhassa, sillä valtion johto vähätteli vaaraa ja lähetti ensi alkuun vain kansalliskaartilaisia ja konsulien johtamia joukkoja kapinallisia vastaan. Tilanteen vakavuus kirkastui senaatille vasta noin vuoden päästä. Silloin Spartacus oli marssittanut sotilaitaan pitkin ja poikin etelää ja voittanut kaikki yhteenotot. Kapinallisten määrä oli noussut 70 000:een, ja väki oli ryöstänyt ja hävittänyt tiloja, kyliä ja kaupunkeja.Loppuvuodesta 72 senaatti kääntyi useissa sodissa ansioituneen sotapäällikön Marcus Licinius Crassuksen puoleen.Häikäilemätön, upporikas kenraali lupasi hoitaa kapinan ja ryhtyi kokoamaan legioonia.Tässä vaiheessa Spartacus tovereineen vaihtoi toimintasuunnitelmaa. Miehet luopuivat alkuperäisestä ajatuksestaan palata kotikonnuilleen Galliaan, Germaniaan ja Traakiaan. Sen sijaan he päättivät marssia Sisiliaan, Ita¬lian ruoka-aittaan, jonka suurtiloilta järjestyisi niin muonavaroja kuin täydennysjoukkoja. Suunnitelmalta meni kuitenkin pohja, kun kilikialaiset merirosvot, jotka olivat luvanneet laivoja Spartacuksen käyttöön, söivät sanansa ja purjehtivat tiehensä. Kun Crassus samaan aikaan saapui legioonineen, kapinoitsijat jäivät satimeen Italian kärkeen.Tästä pinteestä Spartacus vielä selviytyi, mutta armeija kärsi raskaat tappiot. Kun Crassus tavoitti Spartacuksen Peteliassa, tämä tiesi, että edessä oli ratkaiseva taistelu. Kerrotaan, että hän laskeutui hevosensa selästä, pisti sen kuo¬liaaksi ja piti sotilailleen lyhyen puheen. "Jos voitamme, saamme vihollisen hyvät hevoset, jos häviämme, emme tarvitse niitä." Crassuksen joukot tappoivat Spartacuksen ja 60 000 hänen sotilastaan. Kuusituhatta eloon jäänyttä ristiinnaulittiin valtakunnan päätien, Via Appian, varteen. Valistus korostaa oikeudentuntoaSpartacus oli poissa mutta maine jäi - ja alkoi kasvaa. Ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla runoilija Lucanus ja historioitsijat Plinius vanhempi ja Tacitus vertasivat Spartacusta jo Hannibaliin, karthagolaiseen kenraaliin, joka 200-luvulla ennen ajanlaskumme alkua parinkymmenen vuoden ajan piinasi Roomaa ja uhkasi armeijoineen jopa sen olemassaoloa. Vaikka vertaus oli liioiteltu, kaiut ovat kantaneet meille asti.Eurooppalaisessa historiankirjoituksessa Spartacuksen orjasotiin on kiinnitetty huomiota 1500-luvun puolivälistä lähtien, ja osaksi Euroopan historiallista perintöä hänet nostettiin 1700-luvulla Ranskassa.Asialla oli valistuksen ajan ehkä tunnetuin ajattelija, filosofi, historioitsija ja kirjailija Voltaire, joka pohti muun muassa ihmisoikeuksia. Kun hän Filosofisessa sanakirjassaan kirjoitti orjuudesta, hän viittasi Spartacukseen ja totesi: "Kaikista käydyistä sodista Spartacuksen johtama sota on oikeudenmukaisin, ehkäpä ainoa oikeudenmukainen." Samassa hengessä Spartacusta käsitteli Bernard-Joseph Saurin, ranskalainen juristi, runoilija ja kirjailija, joka 1760 julkaisi kapinajohtajasta näytelmän. Se oli tarkoitettu kritisoimaan yhteiskunnallisten vapauksien puutetta ja sai nimekseen Spartacus: tragedia.Marxille aito proletaariSeuraavalla vuosisadalla Spartacuksen tarinaan tarttui tieteellisen sosialismin perustaja Karl Marx, joka ymmärtääkseen paremmin oman aikansa poliittisia yhteenottoja, Italian yhdistymistaistelua ja Yhdysvaltain sisällissotaa, alkoi lukea antiikin lähteitä. Marx piti Spartacusta aitona proletariaatin edustajana ja vertasi häntä Italian vapaussankariin Giuseppe Garibaldiin, jonka sissit kamppailivat Itävaltaa vastaan samoilla alueil¬la kuin traakialainen gladiaattori Roomaa vastaan muinoin.Marxin innoittamana Spartacuksen toiminta valjastettiin edistämään marxilaista ideolo¬giaa, ja hänen nimissään perustettiin vallankumouksellisia järjestöjä.Organisaatioista tunnetuin lienee saksalaisten Karl Liebknechtin ja Rosa Luxemburgin 1917 muodostama Spartakistiliitto, joka tuki Venäjän lokakuun vallankumouksessa bolsevikkeja ja vaati sosialismin toteuttamista Saksassa. Spartacusta ihailleista vallankumoustaistelijoista puolestaan varmaan nimekkäin on Kuuban kuulu sissijohtaja Che Guevara.Tutkijapiireissäkin eritoten marxilaiset historiankirjoittajat ovat koettaneet selvittää Spar¬tacuksen persoonaa ja orjakapinan synnyn ja kukistumisen syitä.Aikalaismaininnat armottomiaSpartacus on historiantutkijoille unelmakohde - jos he pitävät kovista haasteista. Legendaariseen kapinapäällikköön liittyy ongelmia enemmän kuin tarpeeksi. Emme tiedä hänestä ihmisenä paljonkaan.Spartacuksen henkilökuvan rakentamista vaikeuttaa ennen muuta se, ettei hänestä ole ainoatakaan silminnäkijätodistusta. Aikalaismaininnat taas ovat peräisin maata omistaneelta poliittiselta eliitiltä, jolla oli paljon menetettävää orjatalouden vaarantaneessa kapinassa. Ne huokuvat ennakkoluuloja ja ylimielisyyttä, ja Sparta¬cus tuomitaan ahneeksi ja brutaalisksi ryöväriksi, joka ryhtyi sotimaan pelkästään ryöstelläkseen. Asenne näkyy esimerkiksi arvostetun puhujan Ciceron kirjoituksissa.Antiikin historialliset lähteet, joista tärkeimpiin kuuluvat roomalaisen Sallustiuksen ja kreikkalaisten Plutarkhoksen ja Appianoksen kertomukset, ovat puolestaan hajanaisia, jälkikäteen laadittuja rekonstruktioita. Arvokkaimpana pidetään Sallustiuksen esitystä, koska hän eli ajallisesti lähimpänä tutkimuskohdettaan, mutta valitettavasti sekin on säilynyt vain osittain.Kehutaan vahvaksi ja fiksuksiAntiikin historioiden perusteella yksi asia näyttää jotakuinkin varmalta. Spartacus oli traakialainen sotilas, joka päätyi Rooman armeijaan ja lopulta syystä tai toisesta gladiaattoriksi. Milloin ja missä hän oli syntynyt, on sen sijaan hämärän peitossa - joskin Konrat Ziegler, saksalainen filologi, on esittänyt varteenotettavan hypoteesin.Plutarkhoksen teksteihin nojaten Ziegler uskoo, että Spartacus kuului maedi-heimoon ja syntyi lähellä Strymonjokea nykyisessä Bulgariassa. Roomalaisten käsiin hän olisi jäänyt vuonna 86 eaa., kun kovaotteinen diktaattori Sulla karkotti Pontoksen kuninkaan Mithradates VI:n ja tämän traakialaiset liittolaiset Kreikasta. Olettaen, että Spartacus oli kyllin vanha osallistuakseen taisteluihin, hänen syntymänsä ajoittuu vuosiin 100-106 eaa.Historioista löytyy myös luonnehdintoja Spartacuksen persoonasta. Eliitin arvioihin verrattuna hän on kuin eri mies.Spartacusta kiitetään voimakkaaksi ja älykkääksi, taitavaksi organisaattoriksi ja otteiltaan maltilliseksi. Sallustius kertoo Spartacuksen pyrkineen hillitsemään miestensä ryöstön- ja kostonhalua ja varjelleen joukkojensa moraalia kieltämällä sotilailtaan kullan ja hopean käytön maksuvälineenä. Appianos taas korostaa Spartacuksen tasapuolisuutta: kun sotasaalista jaettiin, se jaettiin tasan kaikkien kesken.Kuoli kunniakkaasti kuin kenraaliAinakin vanhempi lukijapolvi voi muistaa, että Stanley Kubrickin 1960 valmistuneessa Spartacus-elokuvassa - joka perustui tuotteliaan amerikkalaisen vasemmistokirjailijan Howard Fastin samannimiseen romaaniin - kapinapäällikkö jää näyttävästi Crassuksen armeijan vangitsi ja hänet tuomitaan kuolemaan ristiinnaulitsemalla. Antiikin lähteissä Spartacus kuitenkin kuolee taistelukentällä.Plutarkhos kertoo Spartacuksen yrittäneen päästä käsiksi itseensä Crassukseen ja tappaneen hänen kenturioitaan, parhaita upseereitaan. Tämä tuskin pitää paikkaansa, sillä Crassus olisi varmasti säästänyt vihollisensa ruumiin voitonmerkiksi. Lähteiden mukaan Spartacuksen ruumista ei koskaan löydetty, joten Plutarkhos lienee halunnut korostaa ihailemansa Crassuksen urheutta.Appianos puolestaan tietää Spartacuksen haavoittuneen sääreen, pudonneen polvilleen mutta puolustautuneen kilpensä takana, kunnes kaikki hänen toverinsa oli hakattu maahan. Appianoksen roomalainen kollega Florus antaa Spartacukselle oikein tunnustusta. Hän kertoo kapinajohtajan kuolleen "kuin todellinen kenraali, rohkeasti miestensä rinnalla taistellen".Moderni tulkinta liioitteleeVaikka rosvopäällikkö näin muuttuu sotapäälliköksi, meidän täytyy tunnustaa, että Spartacus enemmin pysyy myyttisenä hahmona kuin kasvaa sosiaalivallankumoukselliseksi sanan modernissa mielessä. Epäilemättä hän tavoitteli joukoilleen parempaa elämää ja epäilemättä hänen orjasotansa kyseenalaisti Rooman yhteiskuntarakenteen, mutta olemassaoleva lähdeaineisto ei oikeuta juhlimaan häntä demokraattisten vapauksien esitaistelijana.Myös aikakauden yleisluonne pakottaa tingimään idealismista. Spartacuksen orjakapina ei näet ollut ensimmäinen laatuaan.Alex Aissaoui on valtiotieteiden maisteri ja Helsingin yliopiston jatko-opiskelija.Artikkelin kuvitus Stanley Kubrickin elokuvasta Spartacus (1960). Alamy / Eastpress

Orjakapinat alkoivat Sisiliasta

Spartacuksen johtama orjasota ei ollut lajissaan ainutlaatuinen antiikin ajan Italiassa. Siellä nähtiin kaksi suurta orjakapinaa jo toisella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Kumpikin kapina syttyi valtakunnan ruoka-aitassa Sisiliassa, missä maatalousorjat nousivat isäntiään vastaan.Ensimmäinen kapina puhkesi vuonna 135. Sen johtajana toimi syyrialainen Eunus, joka sai taakseen 70 000 orjaa. Eunus julisti itsensä kuninkaaksi ja yritti luoda oman valtion Sisilian keski- ja itäosiin.  Konsuli Publius Rupilius kuitenkin kukisti kapinalliset vuonna 132 ja ristiinnaulitsi rangaistukseksi 20 000 orjaa. Eunus itse kuoli vankeudessa.Toinen orjakapina, joka syttyi vuonna 104, oli pitkälti ensimmäisen toisinto. Tällä kertaa roomalaisilla oli vastassaan 40 000 orjaa, jotka kuitenkin lopulta vuonna 100 hävisivät konsuli Manius Aquilliuksen sotavoimille.Spartacuksen johtama orjakapina on siis nähtävä osana laajempaa sosiaalista liikehdintää, jota ruokkivat yhteiskunnalliset epäkohdat. Poikkeukselliseksi Spartacuksen kapinan tekivät kuitenkin sen saamat jokseenkin valtavat mittasuhteet: Spartacuksen joukkoihin liittyi kaiken kaikkiaan noin 95 000 orjaa. Kapinan kukistamiseen tarvittiin yli kymmenen legioonaa, noin 80 000 sotilasta, ja olojen lopulliseen rauhoittamiseen meni lähes vuosikymmen. Poikkeava sota oli sikälikin, että se käytiin Italian niemimaalla ja sitä johtivat maatyöläisten sijasta lähitaistelun ammattilaiset, gladiaattorit.

Spartacus toi sodan mannermaalleCapua Spartacus ja 77 hänen toveriaan pakenevat gladiaattori-koulusta vuonna 73 eaa. Orjakapina alkaa.Vesuvius Kapinalliset hakeutuvat turvaan tulivuoren rinteille. Tuhansia karanneita orjia liittyy joukkoon. Senaatti lähettää 3 000 kansalliskaartilaista kukistamaan kapinan. Kaarti lyödään, ja yhtä huonosti käy myös seuraavalle sotilasosastolle.Nola-Metapontion Spartacuksen armeija kiertelee Etelä-Italiassa ja ryöstelee tiloja ja kaupunkeja. Miesvahvuus nousee jo 70 000:een. Spartacus epäilee, ettei pysty loputtomiin taistelemaan roomalaisia vastaan ja päättää viedä miehensä pohjoiseen, mistä itse kukin voisi jatkaa vapauteen kotikonnuilleen.Garganus Spartacuksen apupäällikkö Kriksos kärsii murskatap¬pion keväällä 72. Roomalaisten riemu jää lyhyeksi, sillä Spartacus voittaa omat taistelunsa. Senaatti ymmärtää olevansa sodassa vaarallista vihollista vastaan.Ancona Rooman armeija yhyttää Spartacuksen - ja häviää.Mutina Roomalaiset iskevät uudelleen Spartacuksen kimppuun. Jälleen heidät peitotaan. Spartacus pyörtää päätöksensä palata Traakiaan ja kääntyy takaisin etelään. Senaatti nimittää sodanjohtajaksi kuulun kenraalin Marcus Licinius Crassuksen.Rhegion Spartacus leiriytyy talven viettoon loppuvuodesta 72. Hän sopii laivojen lainauksesta kilikialaisten merirosvojen kanssa. Rosvot pettävät lupauksensa, ja Crassus saartaa kapinalliset. Spartacus murtautuu piirityksen läpi ja suuntaa kohti Brundisiu¬mia. Crassus seuraa kannoilla ja tuhoaa gallialaisten osaston.Petelia Crassus tavoittaa kapinalliset ja murskaa Spartacuksen ja hänen armeijansa lähes viimeiseen mieheen keväällä 71. Eloon jääneet ristiinnaulitaan Via Appian varrelle Rooman ja Capuan välille.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25737
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.