Joskus ihmiset käyttäytyvät kuin muurahaiset tai mehiläiset.
Se kannattaa.

Joskus ihmiset käyttäytyvät kuin muurahaiset tai mehiläiset.Se kannattaa.

Teksti: Jani Kaaro

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2012

Kun hirmumyrsky Katrina elokuussa 2005 iski New Orleansiin, ensimmäisinä kaatuivat viestintäjärjestelmät. Parissa tunnissa tuhat linkkitornia oli poissa pelistä, puhelinpylväät kaatuneet veden alle ja viestintäkeskukset toimintakyvyttömiä.

Seuraavaksi pettivät pelastajat. Ilman viestintäjärjestelmää poliisit, palomiehet ja ensihoitajat joutuivat kommunikoimaan radiopuhelimilla, joiden kantama oli vain kilometri tai kaksi. Radiopuhelinliikenne ruuhkautui, ja puhujien piti odottaa vuoroaan jopa tunti.

Mikään muukaan ei toiminut. Kymmenettuhannet ihmiset olivat vetäytyneet turvaan katoille ja ullakoille. Yli 20 000 oli ahtautunut viranomaisten kehotuksesta Superdome-keskukseen, mutta sieltä katkesivat sähköt. Ei valoa, ei ilmanvaihtoa. Ilma oli kuuma, ja hiki haisi.

Kun ihmisille valkeni, ettei apua ollut saatavissa, he alkoivat toimia itse. New Orleansin paikallislehden verkkosivut julkaisivat ilmoituksen: "400–500 ihmistä pelastautunut kirkkoon osoitteessa 5069 Willowbrook Drive, 70129 ZIP. Vesi nousee, ei ruokaa, lähettäkää apua."

Ilmoituksen julkaisi texasilainen nainen, joka tunsi mutkan kautta väkeä kirkosta. Toisaalla taas nettisivustojen mainospaikoilla alettiin julkaista etsintäkuulutuksia. "Etsin Willie T. Samuelsia. Olen turvassa Little Rockissa, Arkansasissa. Olethan kunnossa? Vaimosi." Ilmoituksia tuli niin paljon, että niitä alettiin sijoittaa omille sivustoilleen, kuten Katrina Help Wikiin.

Tämän lisäksi ihmiset käyttivät sosiaalisia verkostojaan, kuten Facebookia ja Twitteriä, kootessaan omia pelastusjoukkoja kiertämään tulvan valtaamaa kaupunkia.

Parvi synnyttää parvikäyttäytymisen

Ihmisten käyttäytymisessä oli huomionarvoista sen spontaanius. Kukaan ei käskenyt. Kukaan ei ollut johdossa. Suunnitelmaa ei ollut. Silti ihmiset alkoivat yhtäkkiä toimia. He vain reagoivat tapahtumiin ja muiden tekemisiin.

Tämä käyttäytyminen on hyvin lähellä sitä, mihin muurahaisten, mehiläisten, termiittien ja muiden yhdyskuntaeläjien elämä perustuu. Niillä ei ole johtajia. Kukaan ei voi kertoa toiselle, mitä pitäisi tehdä. Silti lopputulos ei ole kaaos, vaan kurinalaisesti toimiva miljoonien yksilöiden yhteisö.

Parvikäyttäytyminen ei kuitenkaan ole muurahaisten ja mehiläisten vaan pikemminkin parvien ominaisuus. Toisin sanoen lähes mikä tahansa laji alkaa käyttäytyä parvimaisesti, jos riittävä yksilömäärä kertyy samaan paikkaan. Tyypillinen esimerkki on taputtaminen teatteriesityksen päättyessä. Kun aplodien aika tulee, kukaan ei kerro, milloin taputuksen pitäisi alkaa, kuinka kauan sen pitäisi kestää tai milloin sen pitäisi loppua. Ihmiset vain seuraavat toisiaan.

Älykkäämpi kuin jäsenensä

Parviälyn suurimpia paradokseja on se, että siihen ei tarvita älyä. Yksittäisen muurahaisen toiminta vaikuttaa perin juurin kaoottiselta. Kuin kaksivuotias lapsi se nostaa neulasen, pudottaa neulasen ja nostaa sitten toisen neulasen. "Mitä kauemmin tarkkailet, sitä enemmän haluaisit auttaa", sanoo muurahaistutkja Deborah Gordon Stanfordin yliopistosta.

Gordonin ryhmä on tutkinut muurahaisten työnjakoa. Joka aamu pieni joukko tiedustelijoita lähtee etsimään ruokaa, ja kun ne palaavat pesälle, ne lähettävät liikkeelle suuremman osaston. Kaikki aamut eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Joskus ravinnonetsijöitä on valtavasti, joskus vain vähän ja joskus ei ollenkaan. Miten ne siis päättävät, kuinka suuri porukka ravinnonhakuun tarvitaan?

Gordonin mukaan pesälle palaavat tiedustelijat eivät vaihda keskenään informaatiota, kuten "kaktuksen juurella on kuollut lepakko". Päätös riippuu vain siitä, missä tahdissa paluu tapahtuu.

Jos tiedustelijat saapuvat esimerkiksi parin sekunnin välein, se voi merkitä, että ulkona on peto tai huono ilma eikä sinne kannata mennä. Jos paluuväli on 30 sekuntia tai enemmän, aika on muurahaiselle liian pitkä. Se ehtii unohtaa ensimmäisen tiedustelijan ennen seuraavan tuloa eikä taaskaan aktivoidu. Tämäkin voi olla järkevää, sillä harvakseltaan palaaminen tarkoittaa, että ravintoa on vähän tai se on kaukana.

Jos tiedustelijat sen sijaan tulevat pesälle noin kymmenen sekunnin välein, etsijät lähtevät. Ulkona täytyy olla ravintoa, koska tiedustelijat eivät palaa, elleivät ne ole löytäneet jotakin.

Mallia kauppamatkustajalle

Muurahaisten parviälyä on viime vuosina hyödynnetty menestyksellisesti niin sanotussa kauppamatkustajan ongelmassa. Tämä on vanha matemaattinen pulma, jossa kauppamatkustajan on käytävä useassa kaupungissa ja palattava lähtöpisteeseen mahdollisimman nopeaa reittiä. Mitä useampia kaupunkeja matkan varrella on, sitä vaikeammaksi nopeimman reitin laskeminen muuttuu.

Kauppamatkustajan ongelma on yritysten logistiikan polttavimpia pulmia, mutta muurahaiset ratkovat sen ajattelematta. Yksinkertaisessa kokeessa muurahaiset opetetaan hakemaan sokeria Y:n muotoisen käytävän toisesta päästä. Idea­na on, että Y:n haarakkeista toinen on pidempi ja jos muurahaiset kulkevat sitä kautta, edestakainen matka kestää kaksi kertaa kauemmin.

Kun tiedustelijat lähtevät liikkeelle, ne jakautuvat ensin tasaisesti Y:n molempiin sakaroihin. Kulkiessaan ne jättävät reitille feromonijäljen, joka haihtuu vähitellen. Koska lyhyessä sakarassa käyneet yksilöt palaavat pesälle nopeammin, jälki säilyy voimakkaampana. Siksi kaikki muurahaiset valitsevat pian saman reitin. Kun koeasetelmaa muutetaan siten, että muurahaisille annetaan useita kohteita ja useita reittivaihtoehtoja, ne löytävät niistäkin kustannustehokkaimmat.

Syntyy eräänlaista demokratiaa

Yhdyskuntahyönteisten metropoleissa joudutaan joskus valitsemaan eri vaihtoehtojen välillä, ja toisinaan eri vaihtoehdoilla on omat kannattajansa. Tällöin hyönteiset ratkaisevat ongelman tavalla, joka muistuttaa suuresti demokratiaa.

Cornellin yliopiston professorin Thomas Seeleyn mukaan "hyönteisdemokratia" ei kuitenkaan perustu konsensukseen, vaan hän vertaa sitä pörssiin, jossa osakkeiden arvo nousee sitä mukaa kuin kukin "värväri" saa kannattajia puolelleen. Kun tietty kynnys on ylitetty, koko ryhmä seuraa mukana, olivat kyseessä meklarit tai mehiläiset.

Tyypillinen esimerkki edelläkuvatusta tilanteesta on mehiläisten pesänvalinta. Joka kesä, kun pesä käy yhdyskunnalle liian pieneksi, kuningatar lähtee ja ottaa mukaansa tuhansia työläisiä.

Mehiläiskuningatar lennähtää ensin vanhan pesän lähistölle, minkä jälkeen työläiset ympäröivät sen surisevana pallona. Tämän jälkeen tiedustelijat levittäytyvät ympäristöön etsimään uutta paikkaa. Palattuaan kukin niistä alkaa mainostaa omaa löytöään osoittamalla "tanssien" sen sijainnin, ja toiset mehiläiset käyvät tarkastamassa paikan.

Uraauurtavassa tutkimuksessa Cornellin yliopiston tutkijat selvittivät kaikkien tiedustelijoiden ja tarkastajien liikkeet. Kun ne syötettiin tietokoneohjelmaan, paljastui mielenkiintoinen kaava. Alussa kaikille paikoille kuljettiin yhtä vilkkaasti. Vähitellen liikenne huonoihin paikkoihin kuitenkin hiljeni mutta parhaaseen kiihtyi. Pian tämän jälkeen koko yhdyskunta nousi siivilleen ja lensi uuteen pesäpaikkaan.

Miten valinta oikein tapahtuu? Cornellin yliopiston tutkijat havaitsivat, että tanssi, jolla tiedustelija osoitti pesäpaikan sijainnin, oli tavallisesti hyvä signaali paikan laadusta. Toisin sanoen hyvältä pesäpaikalta tullut tiedustelija saattoi tanssia viisi minuuttia kuin väkkärä, huonolta paikalta tullut taas tanssi laimeammin ja ehkä vain minuutin.

Tässä ei kuitenkaan ollut koko tarina. Kun tarkastajat palasivat, nekin tanssivat, mutta joka kerta vähemmän kuin edellinen tanssija. Tämä tarkoitti, että tanssi huonon paikan puolesta oli lakannut jo kauan sitten, kun osa tarkastajista vielä tanssi hyvän paikan puolesta.

Syntyy väkijoukon viisautta

Miksi mehiläiset vaivautuvat näin monimutkaiseen prosessiin? Mikseivät ne yksinkertaisesti vain kuuntele tiedustelijaa, joka tanssii oman ehdotuksensa puolesta kauemmin kuin muut, ja lähde liikkeelle saman tien?

Vastaus on, että ne eivät halua jättäytyä vain yhden mehiläisen sanan varaan. Ne haluavat tutkia kaikki vaihtoehdot ja kuulla niistä monia mielipiteitä.

Mehiläiset itse asiassa valitsevat pesäpaikan samalla tavalla kuin tuomaristo valitsee mäkihyppykisan voittajan. Ensimmäinen hyvältä paikalta tuleva mehiläinen tanssii esimerkiksi 50 kierrosta, seuraava 30 ja kolmas 10. Huonolta kololta palaavista ensimmäinen tanssii 45 kertaa, toinen 25 kertaa ja viimeinen 5 kertaa. Tansseissa on niin paljon variaatiota, että yksittäisiä ääniä kuuntelemalla järjestelmä olisi kaoottinen ja johtaisi helposti virheisiin. Jos sen sijaan kilpailijoiden "äänet" eli kierrokset lasketaan yhteen (90 ja 75), päästään parhaimpaan vaihtoehtoon.

Tämä päätöksenteon strategia muistuttaa suuresti ilmiötä, jonka tiedekirjailija James Surowiecki on nimennyt "väkijoukkojen viisaudeksi": maallikoista koottu ryhmä, jonka kukin jäsen tietää jonkin osan vastauksesta, voi löytää ongelmaan paremman ratkaisun kuin yksittäinen asiantuntija. Tämä johtuu siitä, että kukin ryhmän jäsen tuo ongelmanratkaisuun kaiken tietonsa, kokemuksensa ja näkemyksensä. Se on paljon enemmän ja monipuolisempaa kuin yksi ihminen voi tietää. Mehiläiset vain keksivät tämän monta miljoonaa vuotta aikaisemmin.

Kun liike estyy, massasta tulee mieletön

Niin muurahais- kuin ihmisjoukolle voi käydä huonosti, jos viestintä pettää.

Toisinaan väkijoukot käyttäytyvät kuin ne eivät olisi kovin viisaita. Satoja ihmisiä on kuollut paniikkiin joutuneen ihmisjoukon jalkoihin tai pusertunut hengiltä joukon keskellä. Mielenkiintoisesti tällaisia ta­pauksia on dokumentoitu myös eläinmaailmasta.

Vuonna 1936 biologi T. C. Schneirla havaitsi satoja vaeltajamuurahaisia, jotka pyörivät jalkakäytävällä ympyrää aivan kuin olisivat joutuneet näkymättömään kurimukseen. Kun jokin muurahaisista kompastui, se koetti lähteä vastakkaiseen suuntaan, mutta lyötyään päänsä riittävän monta kertaa vastaantulijoihin se palasi muun ryhmän liikkeeseen. Aamulla kaikki muurahaiset olivat kuolleet: ne olivat marssineet itsensä näännyksiin.

Parviäly perustuu yksilöiden kykyyn organisoitua. Ihmiset, jotka tutkivat liikenneruuhkien syntymistä tai suurten väkijoukkojen liikkeitä, puhuvat tästä fysiikan termein. Kun ihmisiä on tietyssä tilassa vähän, kaikki voivat kulkea vapaasti omiin suuntiinsa, jolloin liike on kaasumaista. Väkijoukon kasvaessa ihmisten liikkuminen rajoittuu ja eri suuntiin kulkevat ihmiset alkavat järjestyä jonoihin omille kaistoilleen. Tällaista liikettä kutsutaan nestemäiseksi. Kun väkijoukko kasvaa niin suureksi, etteivät ihmiset pääse enää liikkumaan, liike on muuttunut kiinteäksi.

Kun väkijoukko on saavuttanut kiinteän vaiheen, katast­­­rofiin ei tarvita paljon. Jos ihmismassa esimerkiksi liikkuu hitaasti eteenpäin, riittää, että etujoukko joutuu odottamattomasta syystä hiljentämään vauhtiaan. Perässä tulevat eivät huomaa, mitä edessä tapahtuu, ja kukin perässätulijoiden aalto puristaa edessä olevia tiukemmin toisiaan vasten. Kun paniikki alkaa, tilanne vain pahenee.

Asiantuntijoiden mukaan keskeinen ongelma näissä tilanteissa koskee informaatiota. Informaatio tekee väkijoukosta viisaan, mutta kun joukko kasvaa liian suureksi, informaatio ei enää kulje niin nopeasti kuin pitäisi. Tällöin mikä tahansa huhu voi laukaista paniikkireaktion ja ihmiset alkavat raivata tietään ulos väkisin.

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25775
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.