Nuorella tieteenalalla ani harvoille riittää akateemisia asemia. Tekemisen draivi löytyykin tutkimuskohteen kehitysvauhdista. Olli Sotamaa on tottunut kiepauttamaan tavan takaa oppikurssinsa uusiksi.





Vajaa viikko ennen vappua filosofian maisteri Olli Sotamaalla oli kuumat paikat. Aurinko heijasteli Tampereen yliopiston julkisivusta ja lämmittikin mukavasti, mutta Sotamaan sisäinen polte johtui alkamassa olevasta väitöstilaisuudesta. Tutkija oli valmiina puolustamaan väitöskirjaansa The Player’s Game, jota varten hän oli tehnyt töitä kuusi vuotta.

- En juuri muista, mitä tuli puhuttua, mutta yleisössä olleet kollegani sanoivat, että ihan hyvin meni, Sotamaa toteaa, kun väitöstilaisuudesta on kulunut pari päivää. Väittelijän kehonkieli oli alussa kuulemma paljastanut jännityksen, mutta pari tuntia kestäneen tilaisuuden lopulla Sotamaa oli heitellyt vastauksiaan irlantilaiselle vastaväittäjälleen professori Aphra Kerrille rennosti takakenossa.

Illalla väittelijää juhlittiin karonkassa ravintola Pellavassa, Tampellan alueen vankassa punatiilirakennuksessa. Puheiden ohella kuultiin musiikkia, myös väittelijän itsensä esittämänä.

- Lauloin poikana Pirkanpojat-kuorossa ja myöhemmin mieskvartetissa. Karonkassa esiintyneet kaverini tekivät jäynän ja kutsuivat minutkin mukaan viimeiseen kappaleeseen, Sotamaa kertoo.


Pelasi itsensä aiheeseen

Väitöstyössään Olli Sotamaa tutki, miten, miksi ja millaisin seurauksin tietokonepelien pelaajat kehittelevät kaupallisten pelien päälle omia sisältöjään, modifikaatioitaan. Muuntelua kutsutaan modaamiseksi ja sen tekijöitä modaajiksi.

Pc-pelejä on modattu parikymmentä vuotta, ja ihan ensimmäiseksi Sotamaa tutki itsekin paljon pelaten, millaisia modifikaatioita pelaajat olivat peleihin tehneet. Sitten hän haastatteli modaajia ja selvitti, miten heidän yhteisönsä toimii ja millaisia rooleja pelaaja-kehittäjillä on.

- Minulle oli yllätys, että ryhmistä löytyi muun muassa tutkijoita, jotka hakevat esimerkiksi historiallisia faktoja tai valokuvia, ja lähes päätoimisia projektipäälliköitä, jotka pitävät huolen siitä, että homma pyörii.

Modaajat ovat heterogeeninen joukko, kuten pelaajatkin: teineistä keski-ikäisiin ja miehistä naisiin. Myös motiivit ovat monenlaiset: yksi haluaa pyyteettömästi tehdä pelistä paremman, toinen päteä vertaistensa joukossa ja kolmas päästä töihin pelistudioon.

- Etenkin aloittelevia, nuoria modaajia innostaa ajatus, että he nousisivat modikulttuurista peliteollisuuden leipiin. Vanhemmat pitävät kehittelyä harrastuksena eivätkä missään tapauksessa haluaisi tehdä sitä työkseen.

Sotamaan pöydällä on uusin versio Burnout Paradise -pelistä. Alkuperäinen peli tuli markkinoille vasta viime vuonna, mutta siitä on ehditty julkaista useita ilmaisia päivityksiä pelaajien toivomin parannuksin, ja uusinta versiota myydään jo uutena tuotteena. Peli on esimerkki siitä, miten peliteollisuus luo tiiviitä suhteita pelaajistoon.

- Pelifirmojen välillä on kuitenkin erittäin suuria eroja suhtautumisessa modaamiseen. Jotkin näkevät siinä vaaroja ja torjuvat sitä, toiset taas tarjoavat modaajille valmiit työkalut ja perustavat bisnesmallinsa sen varaan, Sotamaa tietää.


Suku näki ennusmerkkejä

Olli Sotamaa istuu työhuoneessaan Tampereen yliopiston Pinni-rakennuksessa ja kertoo taustastaan vahvalla Tampereen aksentilla. Vajaat kolmekymmentä vuotta hän on asunut, käynyt koulua, opiskellut ja työskennellyt muutaman kilometrin säteellä yliopistokampukselta. Aivan paljasjalkainen manselainen hän ei kuitenkaan ole, sillä hän sattui syntymään Mikkelissä ja asumaan parissa muussakin kaupungissa ennen kuin perhe asettui Tampereelle Ollin ollessa kuusivuotias.

- Pidän kuitenkin itseäni hyvin tamperelaisena, ja menen minne päin Suomea tahansa, ensimmäisen lauseen jälkeen minulle sanotaan, että sää olet varmaan Tampereelta. Olen ylpeä siitä - sellaisella nöyrällä ja pienimuotoisella tavalla kuin Tampereella ollaan.

"Kyllä siitä Ollista vielä tutkija tulee", sukulaismies sanoi, kun Sotamaa oli vasta vähän toisella kymmenellä. Tutkijanuralle viittaaviksi ennusmerkeiksi sopivat hyvä koulumenestys, ympäristöä tarkkaileva ja pohdiskeleva luonne sekä innokas kirjojen lukeminen.

- Ensimmäisinä kouluvuosina luokkamme sivutaululla oli "puu", johon oppilaat saivat ripustaa lehden aina kun olivat lukeneet jonkin kirjan. Vein joskus useammankin lehden viikon aikana.

Koulunkäynti olikin Ollille helppoa, ja hän oli mielestään "aika kiltti poika" ainakin yläasteelle asti. Lukiossa hän kuitenkin oivalsi, ettei kaikkiin aineisiin tarvitse satsata yhtä paljon, että on mahdollista keskittyä itseä kiinnostaviin asioihin. Sitä kaikki opettajat eivät sulattaneet.


Kirjoista ei ollut leipälajiksi

Pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa lukeneelle nuorukaiselle olisi lukion jälkeen voinut olla luontevaa hakea opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun tai Tampereen teknilliseen yliopistoon. Naapurit saattoivatkin yllättyä, kun Olli aloitti kirjallisuustieteen opinnot.

- Ei siihen liittynyt mitään erityisiä haavekuvia. Olin vain kouluaikana huomannut, että jos jotakin osaan, niin lukea ja kirjoittaa.

Muutaman vuoden opiskeltuaan Sotamaa totesi, ettei teoreettinen kirjallisuustiede ollut hänen leipälajinsa. Hän kiinnostui mediasta ja populaarikulttuurista ja päätyi opetus- ja projektitöihin Hypermedialaboratorioon.

Opintojensa lopulla hän alkoi siirtyä tutkijan uralle, ja 2003 tuli ensimmäinen apuraha modaamistutkimukseen.


Työ jakautui kahtia

Parhaillaan Olli Sotamaa työskentelee yliassistenttina Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksessa.

Puolet hänen työajastaan on korvamerkitty opetukselle: hän opettaa syventäviä opintoja uudesta mediasta ja vetää muun muassa suosittua luentosarjaa pelikulttuurista. Toinen puoli menee kaksivuotisen Tekes-projektin luotsaamiseen. Neljä tutkijaa työllistävä Pelit palveluiksi -hanke selvittää, miten pelibisnes on muuttumassa yksittäisten tuotteiden myynnistä palvelujen myynniksi.

Sotamaan mukaan pelit ovat globaalina bisneksenä jo samaa suuruusluokkaa kuin musiikki tai elokuvat, ja digitaalinen jakelu on kasvattamassa markkinoita. Kun pelit ennen päätyivät alennuslaariin muutamassa kuukaudessa, nyt uusiin konsoleihin jaellaan retropelaajien iloksi yli 20 vuotta vanhoja pelejä.

Peliteollisuuden ja -tutkimuksen suhteet ovat Sotamaan mukaan "osin aika läheisetkin", mutta hän löytää myös kehittämisen varaa. Kriittistä tutkimusta suomalaisesta peliteollisuudesta ei juuri ole.

- Se voisi olla kiinnostava alue, ja haluaisin itsekin penkoa sitä vähän enemmän, Sotamaa suunnittelee.


Aiheet elävät koko ajan

Pelitutkijan arkinen työ on suurelta osin samanlaista kuin minkä tahansa alan tutkijan: lukemista, kirjoittamista, sähköpostien vaihtoa ja silloin tällöin konferenssimatkoja. Aivan omaa on tietysti pelaaminen.

- Minulle pelaaminen on taustainformaation hankkimista. Muuten en pystyisi puhumaan pelaajien kanssa enkä ymmärtäisi, mitä he sanovat. Pidän pelaamisesta, mutta ei se pelkkää hauskanpitoa ole - muuten jäisivät muistiinpanot tekemättä, Sotamaa hymyilee.

Yleisten mielikuvien yksin puurtavasta perushumanistista Olli Sotamaa poikkeaa sikälikin, että hänestä tutkijan pitää toimia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

- Yhdessä tekeminen on rikkaus, joka antaa minulle uskoa siihen, että tätä työtä jaksaa tehdä pitkään, Sotamaa sanoo. Hän kertoo monitieteisen tutkijayhteisön opettaneen, että itse ei tarvitse tietää kaikkea ja että porukalla voidaan ratkaista ongelmia, jotka yhdeltä tutkijalta jäisivät ratkaisematta.

Samanlaista filosofiaa Sotamaa sanoo noudattavansa kursseillaan, joiden aiheet elävät ja muuttuvat koko ajan. Kursseilla on hänen mukaansa aina myös opiskelijoita, jotka tietävät opettajaa enemmän jostakin asiasta. Heidät Sotamaa valjastaa jakamaan osaamistaan muille.

Tekes-projektia vetäessään Sotamaa on päässyt - tai joutunut - tekemään asioita, joihin humanistinen tutkijakoulutus ei ole häntä valmistanut. Hänen on esimerkiksi laadittava budjetteja ja seurattava kuluja. Moni pitää näitä tehtäviä vastenmielisinä, mutta töissäkin paljon musiikkia kuunteleva Sotamaa kuittaa:

- Tylsätkin asiat tuntuvat siedettäviltä, kun taustalla soi hyvä soundtrack.

Ikävä kyllä, liiallista kiirettä musiikki ei auta häivyttämään. Sotamaan mukaan puolitettu työaika teettää töitä yli sadan prosentin edestä.

- Raskainta on tietää, että voisin tehdä asiat paremmin mutta siihen ei ole aikaa. Onneksi en ole pahinta laatua oleva perfektionisti.


Puistohöntsy on henkireikä

Kulttuurintutkija on aina töissä, oli sitten töissä tai vapaalla. Kotonakin työn ja vapaa-ajan rajat häilyvät.

- Välillä olemme vaimoni Jenni Hokan kanssa vitsailleet, että kun minä olen pelitutkija ja hän televisiotutkija, niin mitä kotona pitäisi tehdä, ettei tekisi töitä. No, joskus vaimo pelaa ja minä katson televisiota.

Sotamaan mukaan joka puolella tulee vastaan kiinnostavia ilmiöitä, jotka pistävät tutkijan miettimään, mistä niissä on kysymys. Antoisan analogian pelaajien modaamiskulttuuriin voi löytää vaikka jalkapallosta, jota tutkija on kavereidensa kanssa pelannut toistakymmentä vuotta.

- Toiset pelaavat ammattilaisina, toiset huvikseen alasarjoissa. Peleissä tarvitaan erilaisia rooleja, kurinalaisuutta ja etukäteissuunnitelmaa. Lisäksi niihin liittyy pelaamisen ulkopuolista toimintaa, suunsoittoa ja jälkilöylyjä.

Sotamaalle jalkapallo on enemmän sosiaalista toimintaa kuin tavoitteellista urheilua. Hän ei tunnusta olevansa kummoinenkaan pelimies, mutta tarpeellisen henkireiän "puistohöntsy" tarjoaa; kuten manse-sivistyneet lukijat tietävät, höntsy tarkoittaa tuttujen kesken lonkalta vedettyä peliä.


Kotimaassa olisi paras

Muutama vuosi sitten tamperelaiset tieteentekijät palkitsivat Olli Sotamaan "pätkätyön ansiomerkillä". Silloin pätkiä oli kymmenvuotisen työuran varrelta 25. Nyt,  parin uuden pätkän ja väitöskirjan jälkeen hän toivoisi työlleen "jonkinlaista vakaampaa rakenteellisempaa pohjaa", ettei energiaa hukkaantuisi toistuvaan hakemusten kirjoittamiseen.

Kymmenen vuoden horisontti on nuorelle tutkijalle kaukainen, mutta Sotamaa tietää ammatillisesta tulevaisuudestaan ainakin sen, ettei se perustu akateemisten asemien tavoitteluun. Niitä nuorella tutkimusalalla on niukalti. Suomessa on tätä nykyä yksi ainoa pelitutkimuksen professori, Tampereen yliopiston Frans Mäyrä.

Ansioitumista ajatellen pelitutkimuksen kovimmat tutkimusryhmät löytyvät Yhdysvalloista, ja Pohjoismaihin olisi mutkatonta siirtyä, mutta Sotamaa jäisi mieluiten Suomeen - ja Tampereelle.

- Niin kauan kuin minulla täällä on kiinnostavia haasteita, minulla ei ole mitään erityistä intressiä lähteä. Haluaisin tehdä tutkimusta, jossa voisin oppia uutta. Toivon, että tuoreena väittelijänä en olisi tietämykseni huipulla vaan ajattelisin kymmenen vuoden kuluttua eri tavalla kuin nyt. Muuten olen jämähtänyt.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Olli Sotamaa


Ikä: 35

Arvo: yliassistentti, filosofian maisteri (väitellyt)

Yliopisto: Tampereen yliopisto

Laitos: Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitos

Tutkimusala: pelitutkimus, erityisesti pelaajatuotanto

Harrastukset: puistohöntsy (jalkapallo), lenkkeily, musiikki


Etappeja

1974 syntyy Mikkelissä.

1980 muuttaa Tampereelle.

1993 kirjoittaa ylioppilaaksi Kaarilan lukiosta.

1997 tapaa vaimonsa Jenni Hokan Tampereen yliopiston ylioppilaskunnassa.

2001 valmistuu filosofian maisteriksi.

2003 aloittaa väitöskirjan teon Hypermedialaboratoriossa.

2006 lähtee vierailevaksi tutkijaksi Kööpenhaminan IT-yliopistoon.

2009 väittelee tohtoriksi Tampereen yliopistossa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25737
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.