Pokeri on internetin ansiosta noussut suosioon, joka hakkaa jo Mississipin jokilaivojen legendaariset vuodet. Pokeri on erilainen kuin useimmat seurapelit, sillä siinä voittaa matematiikalla - ainakin teoriassa.

Teksti: Erkki Kauhanen

Pokeri on internetin ansiosta noussut suosioon, joka hakkaa jo Mississipin jokilaivojen legendaariset vuodet. Pokeri on erilainen kuin useimmat seurapelit, sillä siinä voittaa matematiikalla - ainakin teoriassa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2007

Kaikista korttipeleistä pokeriin liittyy eniten perinnettä ja legendaa. Tiedätkö esimerkiksi, mikä on "kuolleen miehen käsi"? Se on mustat ässät ja kasit (ristiässä, pataässä, ristikasi, patakasi). Tarinan mukaan Villin lännen kuululla pyssysankarilla Wild Bill Hickokilla (James Butler Hickok, 1837-1876) oli ne kädessään, kun juopunut puhvelinmetsästäjä Jack "Koukkunokka" McCall ampui hänet Etelä-Dakotan Deadwoodissa Nuttal & Mannin saluunan korttipelipöydän ääreen elokuun toisena päivänä 1876.Harvempi pokerinpelaaja tulee muistelleeksi kaksisataa vuotta aikaisemmin elänyttä ranskalaista matemaatikkoa ja filosofia Blaise Pascalia (1623-1662). Kuitenkin pokerin olemuksen ymmärtämisen kannalta hän on paljon Bill Hickokia keskeisempi. Hän oli yksi todennäköisyysmatematiikan isistä, ja pokeri ilman todennäköisyysmatemaattista kytkentää on kuin kesä ilman kukkasia.

Pelimies pohti uskomisen järkevyyttäBlaise Pascal on kuuluisa muun muassa teologisesta argumentista, joka tunnetaan nimellä Pascalin gambiitti. Se julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen kootussa muistiinpanojen kokoelmassa Pensées vuonna 1669. Pascal tahtoi ottaa kantaa kiistaan siitä, onko Jumalaan uskominen rationaalista eli järkevää. Pelimiehenä hän esitti päättelyn, jonka sisältö oli suurin piirtein seuraava:Emme tiedä, onko Jumala olemassa vai ei. Kumpaankin oletukseen liittyy noin 50 prosentin riski.1) Jos Jumala on olemassa mutta me virheellisesti emme usko sitä, rangaistuksena on ikuinen kadotus.2) Jos Jumala on olemassa ja me oikein uskomme sen, voitamme ikuisen autuuden.3) Jos Jumalaa ei ole ja me oikein uskomme sen, olemme oikeassa muttemme varsinaisesti muuten hyödy siitä.4) Jos Jumalaa ei ole mutta me virheellisesti uskomme häneen, emme menetä mitään.Kun oikeassa olemisen palkinto, jos Jumala on olemassa, on paljon suurempi kuin tappio väärässä olemisen johdosta, jos Jumalaa ei ole, "vain hullu eläisi jumalattomasti". Tämä nokkela argumentti havainnollistaa Pascalin analyyttistä ajatustapaa, joka teki hänestä yhden sekä peliteorian että todennäköisyysmatematiikan isistä. Jokainen pokerinpelaaja, joka pelipöydässä laskee potille kertoimen ja sen perusteella täräyttää tiskiin korotuksen tai kippaa korttinsa nurin, saa kiittää Pascalia. Hänen ratkaisunsa perustuu periaatteessa aivan samanlaiseen riskianalyysiin, jossa voiton tai tappion suuruutta verrataan niiden todennäköisyyteen.

Aiemmin riskiä ei osattu mitataJo muinaisilla babylonialaisilla oli merenkulkuvakuutuksia, ja roomalaiset tunsivat annuiteettiperiaatteen, mahdollisuuden korvata pitkän aikaa juokseva pieni maksu kertasummalla. Näiden käytäntöjen taustalla ei kuitenkaan ollut perusteltua matemaattista teoriaa, jonka avulla riski olisi osattu mitata ja suhteuttaa vakuutus- tai korvausmaksuihin. Myös uhkapelaajat toimivat vuosituhansia pelkällä sormituntumalla.Oli paljolti juuri Pascalin ansiota, että tilanne muuttui. Vuonna 1654 ranskalainen ritari de Méré, Antoine Gombaud, kysyi Pascalilta neuvoa häntä vaivanneessa uhkapeliasiassa. Pascal otti asian miettiäkseen, ja niin käynnistyi kuuluisa kirjeenvaihto hänen ja toisen tunnetun matemaatikon Pierre de Fermat’n kesken. Vaikka joitain todennäköisyyteen liittyviä pohdiskeluja oli esitetty jo aiemmin, usein katsotaan varsinaisen todennäköisyysmatematiikan alkaneen tästä kirjeenvaihdosta.

Pascalin kolmio kertoo käsien määränPascalin nimiin pannaan myös kuuluisa Pascalin kolmio, vaikka se tunnettiinkin jo muinaisessa Intiassa ja Kiinassa ja arabitkin puuhailivat sen kanssa. Se on loputtomasti laajeneva lukukolmio, jossa sivuina on ykkösiä ja kukin sisempi luku saadaan ylemmän rivin kahden naapuriluvun summana, siis seuraavasti:Rivi 0 1Rivi 1 1 1Rivi 2 1 2 1Rivi 3 1 3 3 1Rivi 4 1 4 6 4 1Rivi 5 1 5 10 10 5 1jne...Monien muidenkin matemaattisten rakenteiden tapaan sillä on lukemattomasti erilaisia käyttöjä, eikä niistä kaikkia ole varmaan vielä keksittykään. Esimerkiksi kakkosriviltä löytyvät luvut 1, 2 ja 1, jotka ovat tunnetusti binomin (a+b) toisen asteen kertoimet: (x+y)2=1x2+2xy+1y2.Samaan tapaan saadaan kertoimet korkeammillekin kehitelmille.Matematiikan ja fysikaalisen maailman ihmeellisestä yhteydestä kertoo sekin, että vaikka nykyisenlainen 52 kortin pakka kehitettiin vasta parisataa vuotta Pascalin kuoleman jälkeen, kolmion riviltä numero 52 näkyy ykkösten jälkeen laskien viidennestä sarakkeesta, kuinka monella tavalla pakasta voi poimia 5 korttia, eli kuinka monta erilaista pokerikättä periaatteessa on olemassa. Vastaus on 2 598 960. Siis jos panisimme kaikki yli yksivuotiaat mongolialaiset jonoon, jokaisella voisi olla kädessä oma pokeriyhdistelmä, jollaista ei ole kellään toisella.Itse asiassa Pascalin kolmio on vielä tätäkin viisaampi. Jos pakan kooksi olisi historian pelisalien hämärissä takahuoneissa muodostunut esimerkiksi 44 tai 128 korttia ja pokeriyhdistelmässä olisi vaikkapa 6 tai 9 korttia tai mikä muu määrä tahansa, Pascalin kolmion asianomaisen rivin vastaava sarake kertoisi sittenkin erilaisten käsien maksimimäärän.

Korttionni vaihtelee, taito ratkaiseeVastaukset kaikkiin pokeriyhdistelmiä ja niiden todennäköisyyksiä käsitteleviin kysymyksiin antaa puolestaan matematiikan haara, jota sanotaan kombinatoriikaksi. Se on koiran ja vaimon/aviomiehen jälkeen pokerinpelaajan paras ystävä.Usein kuulee jonkun selittävän tappioitaan pokerissa huonoilla korteilla. "Miten voi voittaa, jos saa jatkuvasti näin huonoja käsiä?" Sellainen pelaaja ei ole ymmärtänyt edes pelin alkeita - ja häviää jatkuvasti juuri siksi. Pokeri on kyllä uhkapeli, mutta ei pidä erehtyä pitämään sitä tuuripelinä. Ne eivät ole sama asia.Jos joku saisi rehellisessä jaossa tuurilla jatkuvasti huonoja tai jatkuvasti hyviä kortteja, se olisi ihme, joka murentaisi todennäköisyysmatematiikan perusteita. Jos pakka on kunnolla sekoitettu, jokainen kortti on keskenään yhtä todennäköinen eikä jako suosi tai kiusaa ketään. Pitkällä aikavälillä jokaisen pelaajan käsien kautta kulkee sama määrä pelivoimaa. Toiset vain tietävät, mitä tehdä sillä, toiset eivät.Sattuma on ankara isäntä, joka pelaa niin suurilla luvuilla, että sen edessä on vain polvistuttava. Tavallinen 52 kortin pakka voidaan sekoittaa kaikkiaan 52! (luetaan "52:n kertoma") eri järjestykseen. Sen lukuarvo saadaan laskemalla kertolasku 52x51x50x49x...x3x2x1, jolloin tulokseksi tulee 80 658 175 170 943 878 571 660 636 856 403 766 975 289 505 440 883 277 824 000 000 000 000 eli miltei 10 potenssiin 68. Jossain näin laskelman, että jos koko ihmiskunnan äkkiä valtaisi pelihulluus ja kaikki seitsemän miljardia ihmistä alkaisivat tauotta sekoitella korttipakkoja yhden sekoituksen sekuntivauhdilla, vuoden 3000 tienoilla he olisivat päässeet vasta noin 10 potenssiin 20 sekoituksen tienoille. Siitä on niin pitkä matka 10 potenssiin 68 sekoitukseen, ettei tuota saavutettaisi ihmiskunnan olemassaoloaikana.

Käsi ja sen todennäköisyys

Useimmissa pokerin versioissa käytetyt kädet parhaasta huonoimpaan ja todennäköisyys saada tämä käsi yhdellä viiden kortin jaolla. Käytännössa pokerin todennäköisyyksien arvioiminen on huomattavasti mutkikkaampaa: esimerkiksi jos jo kahden kortin jaon jälkeen asetetaan panoksia, on arvioitava, millä todennäköisyydellä tiettyjen kahden kortin kanssa tulee seuraavilla jaoilla mitäkin yhdistelmiä.

Kuningasvärisuora 1:650 000Samaa maata ässästä kymppiin

Värisuora 1:72 000Numerojärjestyksessä ja samaa maata

Neloset 1:4 200

Täyskäsi 1:700Parin ja kolmosten yhdistelmä

Väri 1:510Samaa maata

Suora 1:260Numerojärjestyksessä mutta eri maata

Kolmoset 1:47

Kaksi paria 1:21

Pari 1:2,4Kaksi samanarvoista korttia

Hai (korkein kortti) 1:2Ei mitään yhdistelmää

Satunnaisuus seitsemällä sekoituksellaKun pakan satunnaisten järjestysten määrä on näin valtavan suuri, herää kysymys, kuinka monta kertaa pakka olisi sekoitettava, jotta se pelin jälkeen palaisi satunnaiseen järjestykseen.Hämmästyttävää kyllä tavallinen riffle-sekoitus, jossa pakka jaetaan kahtia ja kummankin osapakan kulmat lehteillään peukalolla vetämällä toistensa lomaan, on niin tehokas, että seitsemän riffleä riittää tekemään pakasta täysin satunnaisen. Näin ainakin laski kuuluisa matemaatikko ja taikuri Persi Diaconis. Joidenkin matemaatikkojen mukaan kuusikin riffleä riittää.Vähäisemmillä sekoituksilla pakkaan jää niin paljon järjestystä, että se voi vaikuttaa pelin tulokseen. Jos pelipöydässä tuntuu, että jaettaessa useampi kortti kerrallaan samat kädet tulevat toistuvasti vastaan, kyse ei ole hyvästä tai huonosta tuurista vaan siitä, että joku ei ole osannut sekoittaa pakkaa. Tosin silloinkin hyvät ja huonot sattumat ajan mittaan kumoavat toisensa, jollei joku tahallaan järjestele pakkaa. Ja aina auttaa, jos vaivautuu jakamaan kortti kerrallaan, kuten useimpien pelien säännöt vaativatkin.

Pokeri toimii kunnolla vain rahapelinäNyt, kun internet on tuonut virtuaalikasinot periaatteessa jokaisen ulottuville, pokeria kokeilevat monet sellaisetkin, jotka ovat lapsuudessaan pelanneet vain  seurapelejä. He eivät aina huomaa, että pokeri on filosofialtaan toisenlaista.Ensinnäkin oikea pokeri on aidosti uhkapeli. Se paljastaa koko hurmaavan persoonansa vain pelattaessa rahasta, ja silloinkin on pelattava riittävän korkein panoksin. Oikeaa peliä ei synny napeilla tai tulitikuilla. Panosten pitää olla niin suuria, että häviäminen sattuu. Jos häviäminen on liian halpaa, kaikki tarjoavat kaikilla käsillä ja älyllinen eleganssi katoaa, peli muuttuu onnensirkukseksi. Jos sellaiseen sirkukseen tulee yksikin, joka osaa pelata edes vähän, hän nyppii vähitellen toisilta kaikki rahat. Se ei ole pokeria vaan kuin huijaisi mummolta kahvirahat. Tähän kategoriaan kuuluvat useimpien niin sanottujen pokeriammattilaisten tienestit netistä.Toiseksi pokeri on pohjimmiltaan vedonlyöntiä. Tämä on tärkeä ymmärtää. Hevosten tai jalkapallojoukkueiden sijasta lyödään vetoa potista. Joka kerta, kun tosiammattilainen tarjouskierroksella päättää, mitä tekee, hänen ratkaisunsa noudattaa vedonlyönnin logiikkaa. Hyvä pelaaja seuraa koko ajan potin kokoa ja arvioi omia ja toisten kortteja. Niiden perusteella syntyy vedonlyöntikerroin, joka kertoo, kannattaako pottiin tällä kädellä sijoittaa vai ei.Hyvissä pokerikirjoissa opetetaan, miten pottikertoimia voi laskea. Se, joka ei näe vaivaa tämän vaatiman vähäisen matematiikan opettelemiseksi, ei koskaan pelaa muuten kuin seurustelutasolla.Pokerissa päätöstilanteita hallitsee puutteellinen informaatio. Todennäköisyysmatematiikan tehtävä on korvata kaoottinen tietämättömyys strukturoidulla tietämättömyydellä, joka ei enää olekaan tietämättömyyttä vaan yksi ennalta tietämisen muoto.

Matematiikka ei selitä koko peliäPokerin armoitettu teoreetikko David Sklansky korostaa kaikin puolin suositeltavissa oppikirjoissaan, että kun pelaaja systemaattisesti laskee potille kertoimia ja turhaa fiilistelyä välttäen pitäytyy niiden viitoittamassa strategiassa, hän välttämättä voittaa pitkällä aikavälillä. Sklansky on matemaattisesti varmasti oikeassa, mutta pokerin historia osoittaa, että vedonlyönnin logiikka on matematiikkaakin suurempi. Peli sisältää myös inhimillisempiä elementtejä, jotka jäävät liian matemaattisesti orientoituneelta huomaamatta.Tunnen esimerkiksi monta akateemisesti sivistynyttä, jotka halveksivat lottorahvasta, koska voiton todennäköisyys on niin pieni, ettei pelaaminen voi tilastollisesti katsottuna olla järjellistä. Television lottokone ei paina rahaa, joten yhden ihmisen suurvoitto voi perustua vain valtavasti suuremman joukon häviöihin. Tilastollisesti keskimääräinen kansalainen häviää pitkällä aikavälillä varmasti, joten loton pelaaminen ei ole rationaalista. M.o.t.Tämä analyysi on kuitenkin sokea sille, että kun panoksen ja voiton suhde kasvaa riittävän epäsuhtaiseksi, rahalliset arviot menettävät merkityksensä. Se on vähän niin kuin nollalla jakaminen matematiikassa. Siitä seuraa vain harmia. Jos voitto on riittävän suuri panokseen verrattuna, peliinmeno ei ehkä kannata matemaattisesti mutta tuntuu kannattavalta, matematiikasta viis.Tästä näkökulmasta myös loton pelaaminen pienellä panoksella voi olla rationaalista: Vaikkei koskaan voitakaan, ei myöskään menetä niin paljon rahaa, että sillä olisi merkitystä. Mutta jos voitto joskus osuu kohdalle, se saattaa myönteisesti mullistaa elämän. Ettei tässä vain ole Pascalin gambiitti sosiaalidemokraattisessa valeasussa? Köyhällehän lottovoitto on sallimuksen veroinen sattumus. "Usko Jumalaan - jos et muuten, niin varmuuden vuoksi." "Jos et veikkaa, et voita."

Moni tavoittelee muutakin kuin rahaaPascalin analyysissä Jumalan olemassolon todennäköisyys olisi huoletta voitu laskea paljon 50 prosentin alapuolellekin: se houkuttelisi monia, vaikka se lähestyisi rajatta nollaa. Silloin pelin nimi ei enää ole Riski vaan Toivo. Myös pokeria voi pelata siitä lähtökohdasta käsin: epätodennäköiset tempaukset tuottavat onnistuessaan niin suurta nautintoa, että sellaisen muistaa koko ikänsä.Tämä johdattaa ajatukset pokerin psykologiaan, jota sitäkin on tutkittu paljon. On olemassa erilaisia pelaajatyyppejä, jotka etsivät pelistä eri asioita. Vain harva pelaa oikeasti rahasta, vaikka rahasta pelataankin.Eli juuri, kun olin vakuuttanut itsenikin siitä, että todellista pokeria voi pelata vain matemaattisesti lahjakas, joka laskee todennäköisyyksiä, huomaan päätyväni puolustamaan oikeutta pelata myös impulsiivisesti. Oikeasti pokeria motivoivat myös jännitys, kunnia, kamppailunhalu ja kaikki muutkin inhimilliset tunteet. Se on osa pokerin viehätystä: ei ole yhtä teoriaa, joka tyhjentäisi pelin strategiat kaikilla tasoilla.Matematiikasta on apua, mutta varsinkin turnauspokerissa on usein niin vähän jakoja, ettei todennäköisyys ehdi puristaa peliä pakkopaitaansa. Silloin esiin nousevat ne, joilla on psykologista silmää. Monta turnausta on voitettu mielettömillä vedoilla, joita ei voi puolustella matemaattisen todennäköisyyden ja pottikertoimien avulla.

Pelaajat voi jaotella tyyppeihinOn lukuisia oppikirjoja siitä, millaisista tuntomerkeistä voi pelissä päätellä toisen sieluntilan. Vedättääkö hän pottia bluffilla, vai onko hänellä oikeasti korkea käsi? Vai yrittääkö hän vain näyttää bluffaajalta, vai kenties pelaajalta, joka yrittää näyttää bluffaajalta ja jolla todellisuudessa onkin roskakäsi? Oppikirjat auttavat, mutta kun vastustajakin on lukenut ne, hän käyttää sitäkin tietoa hyväkseen ja syöttää tahallaan toiselle vääriä signaaleita.Useimmissa pokerin psykologian oppikirjoissa pelaajat jaetaan tyyppeihin sen perusteella, miten he sijoittuvat akseleille tiukka-löysä ja aggressiivinen-passiivinen.Aggressiivisuus viittaa taipumukseen ottaa aloite pelissä, määrätä sen taso. Passiivinen pelaaja taas kulkee toisten aloitteiden mukaan. Löysä pelaaja lähtee peliin heikoillakin käsillä, kun taas tiukka miettii tarkasti, mihin rahansa panee.

Tiukka ja passiivinen häviää ainaMonet oppikirjat suosittelevat tiukkaa ja aggressiivista pelityyliä, joka parhaimmillaan johtaa tappioiden minimoimiseen heikoilla korteilla ja voittojen maksimoimiseen korkeilla.Löysät ja aggressiiviset pelaajat joutuvat usein näyttäviin taisteluihin tuulimyllyjä vastaan. Löysät ja passiiviset tulevat mukaan joka kierrokselle silkkaa sosiaalisuuttaan mutta aloitteettomina lähinnä keskittyvät rahoittamaan toisten pelaamista.Pelin dynamiikan kannalta ikävystyttävimpiä ovat tiukat ja passiiviset, jotka uskaltautuvat mukaan korotuskierroksille vain, jos he uskovat olevansa varmasti vahvoilla. Kun he kuitenkin maksavat jokaiseen pottiin pohjarahaa, he menettävät sen miltei systemaattisesti kipatessaan useimmiten korttinsa muka liian huonoina heti toisten korottaessa. Niin heidän pelikassansa on vaarassa vuotaa kuiviin jo ennen kuin he pääsevät näyttämään kyntensä. Ja kun heillä sitten joskus harvoin on korkea käsi ja he jopa korottavat, toiset tietävät heti kipata kätensä. Näille pelin ikävystyttävimmille pelaajille edes hyvät kortit eivät tuo onnea. Tilanne on vähän kuin laiskan miehen katonkorjauksessa. Poudalla ei tarvitse ja sateella ei voi.Nämä perustyypit kuvaavat ihmisten elämänasennetta pelipöydän ulkopuolellakin, ja useimmat tyypit voi tunnistaa jo ulkoisten tuntomerkkien perusteella ennen peliä. Kun yhdistetään pokerin matemaattiseen suloon sen sietämättömän monipuolinen psykologia, on vasta raavittu pintaa ilmiöstä, joka tälläkin hetkellä saa miljoonat istumaan pelipöydän ääressä yksinkertaisia muovipintaisia lappuja tai niiden virtuaalisia vastineita tuijotellen. Olen joskus väittänyt tässä lehdessä (Ikä kuin ikä on leikki-ikä, Tiede 5/2004, s. 16-20) kuuluisaa kulttuurihistorioitsijaa Johan Huizingaa siteeraten, ettei leikki ole vain lasten etuoikeus vaan ihmisen ehkä perusluonteisin ominaisuus. Pokeria voi pitää jonkinasteisena todisteena siitä, ettei Huizinga ole ainakaan hirveän väärässä.

Erkki Kauhanen on valtiotieteen tohtori, tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyttyskesä on yleensä Etelä-Suomessa kiivaimmillaan juhannuksen tienoilla, mutta alkukesän kylmyys ja kuivuus voivat lykätä piinaa myöhemmäksi.

Ihmisen ei auta kuin sietää ja oppia suojautumaan pahimmalta parveilulta. Se onnistuu, jos tietää, kuinka hyttynen käyttäytyy ja valikoi uhrinsa.

Uloshengityksessä vapautuva hiilidioksidi aktivoi hyttysen. Ärsykkeen ei tarvitse sijaita kovin lähellä. Hyönteisen tuntosarvet poimivat hajusignaalin jopa yli 200 metrin päästä.

Mitä reippaammin kohde hönkii, sitä enemmän ateriakutsuja tuntosarvet rekisteröivät.

Kun potentiaaliseen veriateriaan on etäisyyttä enää kymmenisen metriä, hyttynen alkaa saalistaa silmillään. Se rekisteröi herkästi kontrastit. Muusta ympäristöstä erottuva hahmo ei jää huomaamatta.

Myös liike paljastaa. Sankan hyttysparven keskellä kannattaa välttää huitomista, vaikka mieli tekisi. Se vain houkuttelee lisää pirulaisia paikalle.

Alle metrin etäisyydellä ratkaisee lämpö. Mitä isompi saalis, sitä enemmän se hohkaa ja houkuttaa.

Pelkkä hengityksen hiilidioksidi ei riitä herättämään hyttysen mielenkiintoa. Vasta kun siihen sekoittuu muita tuoksuvia yhdisteitä, syntyy kutsuva cocktail.

Yksilöllinen tuoksukimara erittyy ihmisen iholle ja hikeen. Se koostuu muun muassa ammoniakista, maitohaposta ja erilaisista rasvahapoista. Itikoita houkuttavaa aromia voi kuvailla yhdellä sanalla: tympeä.

Puhdas hiki on tuoksutonta. Iholla laiduntavien bakteerien kirjo ratkaisee, millainen hajupilvi meistä pelmahtaa.

Aromi voi jopa ratkaista iskukohdan. Hyttynen pistää usein nilkkoihin ja jalkateriin. Syy piilee ilmeisesti jalkahiessä.

Asia paljastui kokeessa, jossa sukkamehulle haiseva limburginjuusto veti horkkahyttysiä kuin magneetti. Juustossa elävät bakteerit ovat sukua ihmisen varvasvälibakteereille.

Jokainen meistä tuoksuu erilaiselta. Se selittää, miksi jotkut maistuvat hyttysten mielestä herkullisemmalta. Jos grillin ääressä istuu kymmenen ihmistä, on todennäköistä, että pahin kiusa kohdistuu muutamaan.

Yksi yhdiste imuroi hyttysiä ylitse muiden: maitohappo. Ihminen tuottaa iholleen maitohappoa jopa kymmenen kertaa enemmän kun muut nisäkkäät. Eritystahti on yksilöllinen.

Kuuma ja hikinen iho on varsinainen maitohappopommi. Siksi lenkkeilijä saa helposti seurakseen hyttyspilven.

Jotkut tekevät itsestään vahingossa houkuttimen. Moniin kasvorasvoihin ja kosteusvoiteisiin lisätään maitohappoa.

Hyttysten on havaittu olevan persoja myös joillekin parfyymeille. Erityisesti raskaat tuoksut vetoavat. Hedelmäiset parfyymit houkuttavat ihmiselle harmittomia koiraita.

Yksinkertaisin tapa suojautua on vältellä hyttysen suosimia paikkoja. Itikoista vapaita vyöhykkeitä löytyy aurinkoisilta aukeilta ja tuulisilta rannoilta.

Jos hyttyset kiusaavat, mutta aurinkoa ja tuulta puuttuu, ihmisen kannattaa matkia poroja. Ne liikkuvat maastossa tiiviinä tokkana. Porukassa eri yksilöiden hajuvanat sekoittuvat niin, ettei hyttynen löydä kunnolla uhriaan.

Sekamelska on sakein joukon keskellä. Siksi kesäfestareilla kannattaa piiloutua väenpaljouteen eikä notkua reunoilla.

Lähteenä myös Juhani Itämies: Pistämätön hyttyskirja.

Kysely

Joko sinua pisti hyttynen?

 

 


Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 6/2017 

 

PÄÄKIRJOITUS

Eläköön ihmettely

Keksintöjä syntyy, kun tutkijat saavat vapaasti haahuilla.

 

PÄÄUUTISET

Älylaite hidastaa puheen kehitystä

Puoli tuntia tablettitouhuja päivässä on pikkulapsille liikaa.

Kuumat kubitit jäähylle

Lämpö häiritsee kvanttilaskentaa enemmän kuin tavallista.

Amerikan asutus mullistuu

Ihmisiä saattoi saapua Aasiasta yli 100 000 vuotta luultua aiemmin.

Kakkausaika on vakio

Kaikki nisäkkäät ulostavat yhtä sukkelaan, vaikka jätösten koossa on valtavia eroja.

 

ARTIKKELIT

Mitä koira näkee sinussa?

Et ole sille mikään alfasusi, vaikka niin tutkijat pitkään
uskoivat ja koirakirjat perässä vakuuttivat.

Uudet hoidot parantavat parantumattomia

Vakavasti sairaiden omat solut on valjastettu taisteluun
syöpiä ja aivorappeumia vastaan.

Huippujen lääkäri

Vuoristotaudin tutkija etsii suorituskyvyn rajoja.

Maailmankaikkeus säteilee tietoa

Kun avaruudesta saapuvan säteilyn koko rikkaus valkeni,

universumi sai kuusi uutta ulottuvuutta.

Värriön männikkö hönkii hyviä hiukkasia

Itä-Lapissa on seurattu ilmasto-oloja 25 vuotta.

Älypinta kutsuu digiparatiisiin

Siellä seinät näkevät, kuulevat ja puhuvat
– ja siihen loppuu älylaitteiden kanniskelu.

Onnen traaginen historia

Aidointa onnea ovat luvanneet kuolema, kumoukset
ja kulutusjuhla. Etsintä jatkuu.

 

TIEDE VASTAA

Milloin syntyy paras saunavihta?

Voisiko tekoäly korvata poliitikot?

Miksi rohkea syö rokan?

Kärsivätkö muut eläimet hyttysen pistosta?

Voiko kananmunasta kuoriutua kaksi poikasta?

Miksi radioaktiivista ydinjätettä ei käytetä energianlähteenä?

 

KIRJAT

Paarmalla on kaunein katse

Hiljaisuus voimaannuttaa

Näin muuttuu maailma

 

OMAT SANAT

Lainaväriä elämään

Perinnesanat loppuivat alkuunsa.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Piilossa kuin pyrstötähti

Julkisuutta kaihtanut Liisi Oterma sai nimiinsä erikoisen komeetan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Perintösanat loppuivat alkuunsa.

Ihminen voi havaita tuhansia värisävyjä, mutta vain pienellä osalla niistä on oma vakiintunut nimityksensä. Kaikissa maailman kielissä erotetaan musta ja valkoinen, jotka eivät ole varsinaisia värejä ollenkaan. Yleensä nimetään myös punainen ja sen lisäksi keltainen, vihreä ja sininen.Sanastot poikkeavat kuitenkin toisistaan sen mukaan, mikä missäkin kulttuurissa on yleistä ja tärkeää.

Suomen valkoinen on johdos ikivanhasta perusvartalosta, joka on tarkoittanut alkuaan kirkasta tai selkeää. Samaan yhteyteen kuulunevat myös valaista ja valo. Valo on väriaistimuksen syntymisen kannalta olennainen asia. Musta-sanalla on etymologisia vastineita vain lähisukukielissä, ja tämä viittaa lainaperäisyyteen. Sanalle onkin esitetty germaaninen lainaetymologia, jonka mukaan se olisi alkuaan kuvannut synkkää ja pimeää säätä.

Lainaaminen ei värien nimissä ole mitenkään tavatonta. Keltainen ja harmaa on jo kauan tiedetty balttilaisiksi lainasanoiksi, ja sininen on vanha arjalainen laina.

Useat värit ovat saaneet nimensä jostakin sellaisesta kohteesta, jolle tietty väri on erityisen luonteenomainen. Hyvä esimerkki on ikivanha perintösana puna, joka on alkuaan tarkoittanut turkiseläimen karvaa ja sitten myös karvan ruskeanpunaista väriä. Värin ja karvan yhteydestä kertoo myös balttilaisperäinen karva-sana, joka voi viitata yleisesti väriin esimerkiksi yhdyssanassa verenkarvainen tai sanonnassa näyttää poliittinen karvansa.

Paljon nuorempi esimerkki on sinipunaista tarkoittava violetti. Se juontuu ranskasta, jossa violet perustuu orvokkia merkitsevään sanaan violette. Violetti on orvokin tyypillinen väri. Liila perustuu ranskan sanaan lilas, joka tarkoittaa syreeniä. Oranssi on peräisin ranskan sanasta orange, joka on aluksi tarkoittanut appelsiinia ja sitten myös appelsiinille ominaista väriä.

Vihreä tai viheriä on johdos vanhasta indoiranilaisesta lainavartalosta viha-, joka on alkuaan merkinnyt myrkkyä tai sappea. Vihan tai kateuden tunteen lisäksi sana merkitsee monissa sukukielissä myrkkyä tai maagista voimaa, joka aiheuttaa sairauksia. Myrkky, sappi, kielteiset tunteet ja vihreä väri on vanhastaan yhdistetty toisiinsa, joten myös niihin viittaavat sanat voivat olla samaa juurta. Nykysuomalainenkin voi olla kateudesta vihreänä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2017