Älynlahjani olisivat riittäneet sairaanhoitajan koulutukseen, mutta persoonallisuustesti nosti tien pystyyn. Mitä testi kertoi? Miksi minua ei kannattanut valita opiskelemaan hoiva-alaa?

Teksti: Marko Hamilo

Kuka ottaisi töihin ihmisen, joka kuvaa itseään näin: ”En ole kovin aktiivinen. En ole myöskään kovin sosiaalinen. En sopeudu hirveän nopeasti muutoksiin.”Jos psykologi esittää tällaisen kysymyksen luennolla, kuulijoita naurattaa. Ei tietenkään kukaan!Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kuitenkin väittää kirjassaan Temperamentti, stressi ja elämänhallinta, että tällainen ihminen tekisi työnsä rauhallisesti ja eleettömästi ilman jatkuvia huolimattomuusvirheitä. ”Ilmeisestikään hän ei käyttäisi työaikaa seurusteluun eikä olisi kovin kiinnostunut muiden asioista.”Keltikangas-Järvisen mukaan työelämässä on parin viime vuosikymmenen aikana siirrytty persoonallisuuden sivuuttamisesta sen perusteettomaan korostamiseen. Erityisesti ihannoidaan sosiaalisuutta ja reippautta.

Vaihtuvuus lisää kysyntää

– Työelämän ja koulutuksen henkilöarvioinnissa psykologiset testit yleistyvät yhä. Tosin kukaan ei osaa täsmälleen sanoa, kuinka paljon niitä tehdään, sanoo tutkimuspäällikkö Mikael Nederström konsulttiyhtiö Psyconista. Suomessa testit otti käyttöön ensimmäisenä VR ”pannakseen työnhakijoita  paremmuusjärjestykseen”. Edelleenkin rekrytointi on tavanomaisin soveltuvuustestien käyttötarkoitus, ja Nederström uskoo, että yksi syy niiden suureen suosioon on vaihtuvuuden lisääntyminen työelämässä. Ennen vanhaan pitkiä työsuhteita arvostivat sekä työnantajat että työntekijät. Ihmisillä oli aikaa opetella tulemaan toimeen työkavereiden, hankalienkin, kanssa, ja jos töissä ei viihdytty, purtiin hammasta.Uuden työntekijän palkkaaminen tietää työnantajalle rahan menoa, sillä perehdyttäminen maksaa eikä uusi ihminen ole heti tuottavimmillaan. Siksi työnantajaa kiinnostaa entistä enemmän myös se, miten kukin hakija töissä viihtyisi, eikä vain se, miten hyvin kukin töistä suoriutuisi. Yhä useammin työntekijöitä testataan myös työsuhteen kestäessä. Työtehtävät vaihtuvat, asiantuntijoista tulee esimiehiä ja päälliköistä johtajia. Henkilöstöosasto haluaa tutkittua tietoa myös yritysten sisäisissä rekrytoinneissa.Eikä siinä kaikki. – Nykyään psykologisia testejä käytetään myös niin sanotussa irtisanomisvalmennuksessa, Nederström kertoo. Sitä tarjoavat työnantajat työntekijöilleen, jotka ovat saaneet potkut tai siirron toisiin tehtäviin.

Keskeyttäjien määrä puolittuu

Opiskelijavalinnoissa psykologisia testejä käyttävät etenkin sosiaali- ja terveysala. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulussa ei ole perinteisiä pääsykokeita ollenkaan. Oppilaitos on ulkoistanut oppilasvalinnan Psykologitiimi Päämäärä Oy:lle.Päämäärän toimitusjohtaja Minna Tapojärvi esittää vakuuttavia lukuja siitä, että laadukas testaaminen kannattaa. Kun Turun ammattikorkeakoulu ryhtyi ostamaan rekrytointipalvelut Päämäärältä, opintonsa keskeyttävien osuus putosi 10–12 prosentista viiteen–kuuteen.Keskeytetyistä opinnoista ei juuri ole hyötyä opiskelijalle itselleenkään, mutta veronmaksajille jokainen ammattikorkeakoulun keskeyttäjä on hukkainvestointi. Siksi opintojen keskeytysprosentti on tärkeä oppilasvalinnan onnistumisen mittari.Jotain Tapojärven yrityksen käyttämät testit siis mittaavat oikein, mutta mitä?

Ihmiset veivät miinukselle

Haluan tietää, voisinko vielä vaihtaa alaa. Voisiko kriittinen tiedetoimittaja löytää sisältään sisar hento valkoisen? Teen Päämäärän toimitiloissa Turussa samat testit, joita tekevät tuhannet sairaanhoitajan ammatista haaveilevat. Motivaatiota mittaamaan tarkoitetun haastattelun jätän väliin, koska en kuitenkaan oikeasti ole pyrkimässä.Pärjään hyvin kognitiivisissa tehtävissä, jotka mittaavat yleisälykkyyttä sekä kykyä ymmärtää sairaanhoitajan työtä koskevia tekstejä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sairaanhoitajan oppiin en silti pääsisi. Minulla on ”matala ihmiskiinnostus”.Asteikolla yhdestä kymmeneen kiinnostukseni ihmisiin on yksi, kun sairaanhoitajaksi soveltuvalta edellytetään ainakin kutosen verran lähestyvyyttä, kontaktin halua ja kiinnostusta muita kohtaan. Sellaiset ihmiset viihtyvät hyvin hoito-, opetus- ja asiakaspalvelutehtävissä.Myös asiakeskeisyyteni ja äärimmäinen teoreettisuuteni saisivat minut turhautumaan sairaanhoitajan käytännönläheiseen ja tunneviestien kuuntelua edellyttävään työhön – luultavasti jo alan opintoihin.

Soveltuvuus hakijankin etu

Otin tulokset vastaan ristiriitaisin tuntein. Jos olisin oikeasti halunnut vaihtaa alaa, olisin kokenut  olevani persoonallisuusrasismin kohde. Mitä se oppilaitokselle tai työnantajalle kuuluu, olenko kiinnostunut ihmisistä vai en? Eikö tärkeintä ole pätevyys ja se, miten hyvin työnsä tekee?– Soveltuvuuden oikea arviointi on myös hakijan etu, väittää Päämäärä Oy:n tutkimusjohtaja Sanna Tapojärvi-Rasi. – Osa terveydenhuollon ammattia suunnittelevista nuorista ei kerta kaikkiaan ymmärrä, kuinka ihmiskeskeistä sairaanhoitajan työ on, Tapojärvi-Rasi sanoo. Luonteeltaan huonosti alalle sopiva saattaisi suoriutua opinnoistaan ja työtehtävistään alkuun ihan hyvin, mutta ajan mittaan persoonan ja työn ristiriita estäisi työssä viihtymisen ja jaksamisen.Tällainen holhousmentaliteetti ärsyttää. Syrjinnän vastustaja minussa sanoo, että ihmisiä pitäisi arvioida vain pätevyyden, ei persoonallisuuden perusteella. Toisaalta jollain tasolla olen samaa mieltä Tapojärvi-Rasin kanssa. Julkista terveydenhuoltoa rahoittavana veronmaksajana en edes itse haluaisi potilaana kohdata hoitajaa, joka olisi yhtä asiakeskeinen ja negatiivinen kuin minä.

Älykkyys ennustaa eniten

Psyconin Mikael Nederströmin mukaan erilaisista henkilöarvioinnin menetelmistä parhaiten työelämässä pärjäämistä ennustavat yleisälykkyyttä mittaavat testit. Myös erilaiset työtehtäviä jäljittelevät simulaatiot ovat hyviä.Sen sijaan työhaastattelu, niin itsestään selvänä kuin sitä valintatilanteessa pidetäänkin, kertoo tulevaisuudesta vähän. Haastattelu ennustaa hyvin vain, jos se on strukturoitu, eli jos kaikilta haastateltavilta kysytään samat kysymykset ja vastaukset pisteytetään tai asetetaan muuten paremmuusjärjestykseen.Käytössä olevat persoonallisuustestit ovat Nederströmin mukaan luotettavia, ainakin tilastollisessa mielessä. Tosin on yksilöitä, joille pelkkä mekaanisesti laskettu testitulos ei tee oikeutta, vaan se täytyy osata tulkita yksilökohtaisesti.Esimerkiksi ulospäinsuuntautuneisuuden luonteenpiirrettä mittaavat kysymykset – joita testipatterissa on tietenkin useita – jakavat ihmiset kohtalaisen hyvin introvertteihin, ekstrovertteihin ja niihin, jotka ovat siltä väliltä. On kuitenkin myös ihmisiä, jotka käyttäytyvät joissakin tilanteissa hyvin avoimesti ja joissakin toisissa hyvin ujostelevasti. Nämä ihmiset poikkeavat luonteeltaan niistä, jotka testeissä sijoittuvat välimaastoon, mutta testit kuitenkin niputtavat heidät kaikki yhteen ja samaan ryhmään.Jos hakija muuten vaikuttaa hyvältä, häntä ei kannatakaan siirtää heti sivuraiteelle, vaan pitää tutkia lisää. Voi olla, että hänen käyttäytymisensä tietyissä tilanteissa käy erinomaisesti yksiin työssä vastaan tulevien tilanteiden kanssa.

Väitteet kertovat piirteistäsi

Monet persoonallisuustestit mittaavat viittä keskeistä persoonallisuuden piirrettä: tunnollisuutta, neuroottisuutta, avoimuutta kokemuksille, miellyttävyyttä ja ekstroversiota. Testattava saa ottaa kantaa erilaisiin väitteisiin, joista kukin mittaa yhtä piirrettä. Testi valottaa samaa piirrettä lukuisilla hieman eri tavoin muotoilluilla väitteillä. Patterissa voi olla parikinsataa väitettä.

”Teen aloittamani tehtävät sinnikkäästi loppuun.”Tunnollisuus: vastuuntuntoisuus vs. huolettomuus

”Olen usein huolestunut.”Neuroottisuus: tasapainoisuus vs. tunne-elämän epävakaus

”Minulla on aktiivinen mielikuvitus.”Avoimuus kokemuksille: kokeilunhaluisuus vs. sovinnaisuus

”Suhtaudun usein luottavaisesti toisiin ihmisiin.”Miellyttävyys: ystävällisyys vs. epäystävällisyys

”Aloitan mielelläni keskustelun tuntemattomien kanssa.”Ekstroversio: ulos- vs. sisäänpäin suuntautuneisuus

Testiä koko päivä

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa kuluu koko päivä, jos ei karsiudu persoonallisuus- tai kykytesteissä haastatteluista, jotka seuraavat niitä iltapäivällä.Työelämässä henkilöarviointi kestää tyypillisesti 6–8 tuntia, johon sisältyy ruokailu- ja muita taukoja. Arviointipäivään ei tarvitse valmistautua tai ottaa mitään mukaan, ohjeistaa henkilöstökonsulttiyhtiö Psycon.Päivän ohjelma sisältää erilaisia tehtäviä, kuten psykologisia testejä, lomakkeiden täyttöä sekä työsimulaatioita. Näiden avulla muodostetaan käsitystä testattavan motivaatiosta, urasuunnitelmista ja työskentely- ja vuorovaikutustavoista.Yksittäisen psykologisen testin tai muunkaan arviointimenetelmän pohjalta ei tehdä mekaanisia päätöksiä. Tällä rajoitetaan muun muassa satunnaisten epäonnistumisten vaikutusta tuloksiin.

Laki vei musteläiskät

Sveitsiläisen psykiatrin ja psykoanalyytikon Hermann Rorschachin kehittämä ja hänen nimeään kantava musteläiskätesti on pitkään ollut persoonallisuustestien ikoni. Musteläiskien ja muiden niin sanottujen projektiivisten testien ydinajatus on, että abstrakteja kuvioita tulkitessaan ihminen paljastaa väistämättä jotakin persoonastaan. Testin pätevyydestä on kiistelty 1920-luvulta, eli siitä lähtien, kun Rorschach keksi käyttää niitä psykiatrisessa diagnostiikassa. 1950-luvulla monet tutkimukset viittasivat siihen suuntaan, ettei testi erota mielenterveyshäiriöistä mieleltään terveestä eikä kerro juuri mitään persoonallisuudestakaan.Rorschachin testiä käytettiin kuitenkin pitkään myös Suomessa. Rekrytoinnissa ne harvinaistuivat viime vuosikymmenen puolivälistä alkaen, ja nyt isot konsulttiyhtiöt ovat luopuneet Rorschachista osin asiakasyritysten kritiikin takia. Työnantajat ehkä pelästyivät vuonna 2004 voimaan tullutta lakia yksityisyyden suojasta työelämässä. Sen mukaan työnantajan on varmistettava, että testejä tekevät asiantuntijat luotettavilla menetelmillä ja että kertyvät tiedot ovat virheettömiä. Ehkä viimeisen naulan Rorschachin testin arkkuun iski eräänlainen kansalaisaktivismi. Viime vuonna Wikipedia julkaisi testin kymmenen musteläiskää selityksineen, ja pian esimerkkiä seurasivat muun muassa laajalevikkiset sanomalehdet The Guardian Britanniassa ja The Globe and Mail Kanadassa. Testattavaksi joutuva voi nyt siis opetella läiskiin vastaukset, jotka eivät ainakaan herätä epäilyä hänen mielenterveydestään.Monet testiä käyttävät psykologit raivostuivat Wikipedian artikkelista, mutta esimerkiksi Skeptical Inquirer -lehden toimituspäällikkö Benjamin Radford piti julkaisupäätöstä hyvänä ratkaisuna.

Voiko testissä huijata?

Kun sisäänpääsy voi olla pisteestä kiinni, huiputtaminen saattaa käydä mielessä. Valheella on tässäkin lyhyet jäljet.

Itse vastasin terveysalan opiskelijoiden persoonallisuustestiin rehellisesti, ehkä jopa piirteitäni liioitellen, mutta yhtä hyvin olisin voinut kaunistella ja antaa itsestäni sosiaalisemman kuvan.Jos hakija tietää, millaista luonnetta työssä vaaditaan, mikään ei estä häntä taktikoimasta. Itsearviointitesteissä on melko helppoa ajatella mielessään jotakuta toista, jonka uskoisi luonteenpiirteiltään sopivan hyvin tarjottuun työtehtävään, ja vastata niin kuin olettaisi tämän ihmisen vastaavan.

Mikko teki sen

Nelikymppinen, luovalla alalla työskentelevä Mikko (nimi muutettu) halusi vaihtaa työpaikkaa. Hän haki tehtävää kilpailevassa yrityksessä, joka käytti rekrytoinnissa psykologisia testejä.Vanhassa työpaikassa Mikkoa arvostettiin pätevänä konkarina, mutta varsinkin nuorempien naiskollegoiden mielestä Mikko oli usein ylimielinen. Mikon omasta mielestä hänen alansa ihmiset ovat usein ”liian kyynisiä, negatiivisia ja yli- tai tekokriittisiä”. – Ajattelin, etten testeissä syyllisty näihin synteihin. Niinpä tuloksien mukaan olinkin sitten superpositiivinen ja liiankin luottavainen, optimistinen enkä lainkaan kriittinen. Mikko sai paikan.– Joko minä olen tuollainen tai sitten harhautin testaajia. Toinen mahdollisuus on, että omiin työskentelytapoihinsa ja asenteisiinsa voi vaikuttaa, jos on vahvaa tahdonvoimaa. Tiedä sitten, mikä on lopulta totuus.

Enemmänkin kaunistelua

Testien laatijat ovat tietoisia kiusauksesta. He pyrkivät tunnistamaan suoranaiset valehtelijat esimerkiksi muotoilemalla väitteitä niin, ettei kukaan voi rehellisesti valita vastausta skaalan ääripäästä: ”En ole ikinä juoruillut kenestäkään.”Mutta eihän Mikkokaan suoranaisesti valehdellut. Niin hänessä kuin ihmisissä yleensä on erilaisia puolia. Monet ovat joissakin tilanteissa ulospäin suuntautuneita, joissakin toisissa he vetäytyvät syrjään. Eikä ihminen aina tunne itseään kovin hyvin. Itsearviointitesti ei voi olla tutkittavan omaa itsetuntemusta tarkempi.Kuinka paljon huijareita sitten on, Psyconin tutkimuspäällikkö Mikael Nederström?– Yleensä kysymys on nimenomaan eräänlaisesta kaunistelusta, negatiivisten tunteiden ja taipumusten kieltämisestä, ja siinä on aste-eroja. Määriä ei voi oikeastaan laskea, koska ennalta ei ole määrätty rajapistettä valehtelijan ja rehellisen vastaajan välille.

Julkaistu Tiede -lehdessä 5/2011

Marko Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Katupöly on vähentynyt 2000-luvulla. Nastarenkaista luopuminen puhdistaisi ilmaa selvästi.

Pölyä on jo kaupunkien ilmassa. Esimerkiksi helsinkiläisistä jopa 40 prosenttia kärsii katupölystä, kertoo Helsingin Sanomien juttu.

Eniten katupöly vaivaa astmaatikkoja, ikääntyneitä ja ihmisiä, joilla on keuhkoahtaumaa tai sepelvaltimotautia. Näiden ryhmien oireet voivat pahentua, jos siitepölykausi sattuu yhteen katupölyn kanssa.

Katupölystä 40–50 prosenttia irtoaa teiden päällysteistä. Renkaat ja erityisesti niiden nastat jauhavat tienpintaa hiukkasiksi. Nastarenkaista luopuminen vähentäisi katupölyn määrää merkittävästi.

Helsingin alueella neljäsosa autoilijoista käyttää kitkarenkaita. Ne eivät kuluta asfalttia yhtä paljon kuin nastat.

Oslossa kitkarenkaiden osuus on saatu nostettua jo 1990-luvulla 50 prosenttiin. Helsinki tähtää samaan vuoteen 2025 mennessä.

Norjassa on Oslossa ja Bergenissä nastarenkaille tullit. Jos vaihtaa kitkarenkaisiin, saa siihen rahallista tukea. Ruotsissa on katuja, joilla ei saa ajaa nastarenkailla.

Nastarenkaat eivät ole kitkarenkaita turvallisempia. Tutkimusten mukaan kuolonkolareita sattuu molemmilla rengastyypeillä samassa suhteessa.

Kysely

Kärsitkö katupölystä?

Ärrän tärinä häiritsee suloista sisältöä.

Aina kun järjestetään äänestys suomen kielen kauneimmasta sanasta, kärkipäähän nousee rakas tai jokin sen johdannaisista, kuten rakastaa tai rakkaus. Mielenkiintoista kyllä samat sanat sijoittuvat hyvin myös rumimpien sanojen mittelöissä.

Kielentutkijan näkökulmasta kahtalaisuus on ymmärrettävää. Sanoissa on aina kaksi puolta, äänneasu ja merkitys. Rakkaan tapauksessa merkitys on kaunis, äänneasusta voidaan kiistellä.

Kauniina pidetään yleensä sellaisia sanoja, joissa on soinnillisia, pehmeitä konsonantteja. Helmi, lilja, lumi ja solina ovat tyypillisiä esimerkkejä kauniista sanoista.

Sen sijaan voimakkaasti ja terävästi ääntyvät konsonantit voivat tehdä sanasta vastenmielisen: kirota, perkele, räkä, rätti.

Monille rakas voi olla hankala sana jo äänneasunsa takia. Aggressiivisesti tärisevä ärrä vaatii paljon energiaa, eikä ässäkään ole niitä helpoimpia äänteitä. Näitä konsonantteja koskevat ääntämisongelmat ovat tavallisia puhumaan opettelevilla lapsilla, ja niihin saattaa myöhemminkin liittyä henkilökohtaisia pelon ja epäonnistumisen tunteita.

Suomalais-ugrilaiset esi-isämme eivät vielä rakkaudesta haastelleet, sillä rakas on Itämeren alueella saatu germaaninen laina, jolla ei ole vastineita etäsukukielissä.

Nykysuomi antaa sen merkityksestä myönteisellä tavalla yksipuolisen kuvan. Sana on vuosisatojen ajan ollut ahkerassa kirjakielisessä käytössä, ja varsinkin uskonnollisessa kielessä se on jo varhain vakiintunut ilmaisemaan syvää kiintymystä ja kunnioitusta.

Murteissa ja karjalan kielessä merkitysten kirjo on suurempi. Rakas voi tarkoittaa esimerkiksi halukasta, ahnetta, sitkeää tai tarttuvaa, ja sillä voi kuvata muutakin kuin ihmisten tunteita, vaikkapa herkästi tarttuvaa tautia tai kärkkäästi ahdistelevaa kärpästä.

Rakas-sanan alkuperäinen merkitys liittyy haluamiseen ja himoamiseen, ja sen sisältö on täsmentynyt kohteen ja tilanteen mukaan. Vastaava merkityshistoria on myös saksan ja ruotsin rakasta merkitsevillä sanoilla lieb ja kär.

Siirtyminen fyysisen tuntemuksen ilmauksesta abstraktin tunteen merkitykseen on aivan luonnollinen kehityskulku, sillä suuri osa ihmiselle ominaisesta käsitteellisestä ajattelusta on yleensäkin kehittynyt ruumiillisten kokemusten ja niiden vertauskuvallisen laajentamisen pohjalta.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 3/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Ruoasta tuli uskon asia

Ihminen kaipaa yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

 

PÄÄUUTISET

Masentunut osaa luopua

Muidenkin olisi hyvä erottaa, milloin sinnikkyys on turhaa.

Maa teki itsekin vettä

Komeetat eivät tuoneetkaan kaikkea kosteutta.

Suomi saa lisää piknikilmoja

Keskimäärin maailma menettää leppeitä säitä.

Kun fakta ei tehoa, käytä judoa

Tosiasiat kilpistyvät usein torjuntaan.

 

ARTIKKELIT

Nyt loppui unohtelu. Terästä muistia

Hyvä muisti ei ole harvojen etuoikeus.
Pitää vain opetella tallentamaan tietoa tehokkaasti.

Maailma rakentaa pilviin

Pilvenpiirtäjistä on tullut niin hulppeita,
ttä korkeimmille on jo omat luokat: super ja mega.

Nitraatti tekee enemmän hyvää kuin pahaa

Yhdisteestä puffahtaa terveellistä kaasua.

Eurooppa rakentui Suomen ympärille

Kun Eurooppa viimein valmistui, Suomi oli pyörinyt
annerten karkeloissa runsaat miljardi vuotta.

Väestöpommi tikittää taas

Maailman väkiluvun kasvu ei taittunut odotetusti.

Mata Hari: Mestarivakooja syntyi
näytösoikeudenkäynnissä

Mata Hari tuo mieleen salaisen agentin yhtä varmasti
uin James Bond. Yhtä fiktiivinen oli urakin.

 

TIEDE VASTAA

Miksi ruostumaton teräs ruostuu?

Reagoiko maanjäristysmittari nauruun?

Helliikö kookosöljy hampaita?

Miten Maan kävisi, jos muut planeetat katoaisivat?

Miksi jokin tuuliturbiineista on aina pysähdyksissä?

Miksi mustat kasvikset ovat harvinaisia?

 

KIRJAT

Toinen äly asuu vatsassa

Julkkisfyysikon kirjantynkä

Vapaus vaatii vastuuta

 

OMAT SANAT

Ruman kaunis rakkaus

Ärrän tärinä häiritsee suloista sisältöä.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Ison datan varhainen velho

Teuvo Kohonen keksi, miten tietomassoja voi järjestää ja tulkita.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet

Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Moni nimi syntyi armeijassa.

Sukunimet säädettiin Suomessa pakollisiksi vasta vuoden 1920 sukunimilaissa. Tätä ennen varsinkin länsisuomalaisen maalaisväestön keskuudessa oli tavallista, että periytyvää sukunimeä ei ollut lainkaan.

Etunimen lisäksi käytettiin jonkinlaista lisänimeä, esimerkiksi isännimeä, kuten Mikko Antinpoika, tai kotitalon nimeä, Isontalon Antti.

Koska nimivalikoima oli suppea, erotettiin samannimiset henkilöt esimerkiksi ulkonäköä, ikää tai ammattia kuvaavilla lisänimillä: Jaakko Vääräsuu, Vanha-Matti, Hannu Suutari. Samalla henkilöllä saattoi olla useita lisänimiä elämänsä aikana.

Armeijan leipiin joutuminen oli nimisysteemin kannalta erityistapaus. Siellä oli tärkeää, että joka miehellä oli lyhyt, iskevä ja saman osaston muista nimistä erottuva nimi.

Sellaisen saattoi antaa vaikkapa rykmentin päällikkö tai häntä avustava kirjuri. Kun armeijan kieli oli 1800-luvun alkuun asti ruotsi, myös annetut nimet olivat yleensä ruotsinkielisiä.

Sotilasnimiä poimittiin sopivista aihepiireistä, esimerkiksi aseiden ja varusteiden nimityksistä – Pihl ’nuoli’, Spets ’kärki’ – ja toivottuja ominaisuuksia kuvaavista sanoista, kuten Modig ’peloton’ tai Rask ’ripeä’.

Eläinten ja kasvien nimiä oli Itä-Suomessa jo vanhastaan käytetty sukuniminä, ja niille löytyi helposti myös ruotsinkielisiä vastineita. Karhusta tuli Björn, Kuhasta Göös, Haavasta Asp ja Tammesta Ek.

Kun kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg kuvasi Vänrikki Stoolin tarinoissa vuosien 1808–1809 Suomen sotaa ja suomalaisia sotilaita, hän käytti näistä tyypillisiä ruotsalaisia sotilasnimiä.

Ne säilytettiin yleensä myös runojen suomennoksissa: Flink ’nokkela’, Klinga ’miekka’, Munter ’hilpeä’, Pistol ’pistooli’, Stolt ’uljas’, Stool ’teräs’, Svärd ’miekka’. Rumpalin nimi oli Larm ’meteli, hälytys’ ja kuormarenki oli Spelt ’spelttivehnä’.

Vain pari nimeä on suomennettu: Luoti ja Miekka. Hurtig ’reipas’ on muokattu asuun Hurtti ja Dufva ’kyyhky’ asuun Tuuva.

Ruotsalaismallinen ruotuarmeija lakkautettiin autonomian alussa, mutta Krimin sodan aikoihin se organisoitiin uudelleen. Silloin alettiin antaa myös suomalaisia sotilasnimiä, esimerkiksi Elo, Kivi, Ranta, Valo, Virta ja Voima.

Suuri osa vanhoista sotilasnimistä on edelleen käytössä sukuniminä joko sellaisenaan tai sukunimille ominaisella nen-päätteellä varustettuna.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2017