Älynlahjani olisivat riittäneet sairaanhoitajan koulutukseen, mutta persoonallisuustesti nosti tien pystyyn. Mitä testi kertoi? Miksi minua ei kannattanut valita opiskelemaan hoiva-alaa?

Teksti: Marko Hamilo

Kuka ottaisi töihin ihmisen, joka kuvaa itseään näin: ”En ole kovin aktiivinen. En ole myöskään kovin sosiaalinen. En sopeudu hirveän nopeasti muutoksiin.”Jos psykologi esittää tällaisen kysymyksen luennolla, kuulijoita naurattaa. Ei tietenkään kukaan!Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kuitenkin väittää kirjassaan Temperamentti, stressi ja elämänhallinta, että tällainen ihminen tekisi työnsä rauhallisesti ja eleettömästi ilman jatkuvia huolimattomuusvirheitä. ”Ilmeisestikään hän ei käyttäisi työaikaa seurusteluun eikä olisi kovin kiinnostunut muiden asioista.”Keltikangas-Järvisen mukaan työelämässä on parin viime vuosikymmenen aikana siirrytty persoonallisuuden sivuuttamisesta sen perusteettomaan korostamiseen. Erityisesti ihannoidaan sosiaalisuutta ja reippautta.

Vaihtuvuus lisää kysyntää

– Työelämän ja koulutuksen henkilöarvioinnissa psykologiset testit yleistyvät yhä. Tosin kukaan ei osaa täsmälleen sanoa, kuinka paljon niitä tehdään, sanoo tutkimuspäällikkö Mikael Nederström konsulttiyhtiö Psyconista. Suomessa testit otti käyttöön ensimmäisenä VR ”pannakseen työnhakijoita  paremmuusjärjestykseen”. Edelleenkin rekrytointi on tavanomaisin soveltuvuustestien käyttötarkoitus, ja Nederström uskoo, että yksi syy niiden suureen suosioon on vaihtuvuuden lisääntyminen työelämässä. Ennen vanhaan pitkiä työsuhteita arvostivat sekä työnantajat että työntekijät. Ihmisillä oli aikaa opetella tulemaan toimeen työkavereiden, hankalienkin, kanssa, ja jos töissä ei viihdytty, purtiin hammasta.Uuden työntekijän palkkaaminen tietää työnantajalle rahan menoa, sillä perehdyttäminen maksaa eikä uusi ihminen ole heti tuottavimmillaan. Siksi työnantajaa kiinnostaa entistä enemmän myös se, miten kukin hakija töissä viihtyisi, eikä vain se, miten hyvin kukin töistä suoriutuisi. Yhä useammin työntekijöitä testataan myös työsuhteen kestäessä. Työtehtävät vaihtuvat, asiantuntijoista tulee esimiehiä ja päälliköistä johtajia. Henkilöstöosasto haluaa tutkittua tietoa myös yritysten sisäisissä rekrytoinneissa.Eikä siinä kaikki. – Nykyään psykologisia testejä käytetään myös niin sanotussa irtisanomisvalmennuksessa, Nederström kertoo. Sitä tarjoavat työnantajat työntekijöilleen, jotka ovat saaneet potkut tai siirron toisiin tehtäviin.

Keskeyttäjien määrä puolittuu

Opiskelijavalinnoissa psykologisia testejä käyttävät etenkin sosiaali- ja terveysala. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulussa ei ole perinteisiä pääsykokeita ollenkaan. Oppilaitos on ulkoistanut oppilasvalinnan Psykologitiimi Päämäärä Oy:lle.Päämäärän toimitusjohtaja Minna Tapojärvi esittää vakuuttavia lukuja siitä, että laadukas testaaminen kannattaa. Kun Turun ammattikorkeakoulu ryhtyi ostamaan rekrytointipalvelut Päämäärältä, opintonsa keskeyttävien osuus putosi 10–12 prosentista viiteen–kuuteen.Keskeytetyistä opinnoista ei juuri ole hyötyä opiskelijalle itselleenkään, mutta veronmaksajille jokainen ammattikorkeakoulun keskeyttäjä on hukkainvestointi. Siksi opintojen keskeytysprosentti on tärkeä oppilasvalinnan onnistumisen mittari.Jotain Tapojärven yrityksen käyttämät testit siis mittaavat oikein, mutta mitä?

Ihmiset veivät miinukselle

Haluan tietää, voisinko vielä vaihtaa alaa. Voisiko kriittinen tiedetoimittaja löytää sisältään sisar hento valkoisen? Teen Päämäärän toimitiloissa Turussa samat testit, joita tekevät tuhannet sairaanhoitajan ammatista haaveilevat. Motivaatiota mittaamaan tarkoitetun haastattelun jätän väliin, koska en kuitenkaan oikeasti ole pyrkimässä.Pärjään hyvin kognitiivisissa tehtävissä, jotka mittaavat yleisälykkyyttä sekä kykyä ymmärtää sairaanhoitajan työtä koskevia tekstejä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sairaanhoitajan oppiin en silti pääsisi. Minulla on ”matala ihmiskiinnostus”.Asteikolla yhdestä kymmeneen kiinnostukseni ihmisiin on yksi, kun sairaanhoitajaksi soveltuvalta edellytetään ainakin kutosen verran lähestyvyyttä, kontaktin halua ja kiinnostusta muita kohtaan. Sellaiset ihmiset viihtyvät hyvin hoito-, opetus- ja asiakaspalvelutehtävissä.Myös asiakeskeisyyteni ja äärimmäinen teoreettisuuteni saisivat minut turhautumaan sairaanhoitajan käytännönläheiseen ja tunneviestien kuuntelua edellyttävään työhön – luultavasti jo alan opintoihin.

Soveltuvuus hakijankin etu

Otin tulokset vastaan ristiriitaisin tuntein. Jos olisin oikeasti halunnut vaihtaa alaa, olisin kokenut  olevani persoonallisuusrasismin kohde. Mitä se oppilaitokselle tai työnantajalle kuuluu, olenko kiinnostunut ihmisistä vai en? Eikö tärkeintä ole pätevyys ja se, miten hyvin työnsä tekee?– Soveltuvuuden oikea arviointi on myös hakijan etu, väittää Päämäärä Oy:n tutkimusjohtaja Sanna Tapojärvi-Rasi. – Osa terveydenhuollon ammattia suunnittelevista nuorista ei kerta kaikkiaan ymmärrä, kuinka ihmiskeskeistä sairaanhoitajan työ on, Tapojärvi-Rasi sanoo. Luonteeltaan huonosti alalle sopiva saattaisi suoriutua opinnoistaan ja työtehtävistään alkuun ihan hyvin, mutta ajan mittaan persoonan ja työn ristiriita estäisi työssä viihtymisen ja jaksamisen.Tällainen holhousmentaliteetti ärsyttää. Syrjinnän vastustaja minussa sanoo, että ihmisiä pitäisi arvioida vain pätevyyden, ei persoonallisuuden perusteella. Toisaalta jollain tasolla olen samaa mieltä Tapojärvi-Rasin kanssa. Julkista terveydenhuoltoa rahoittavana veronmaksajana en edes itse haluaisi potilaana kohdata hoitajaa, joka olisi yhtä asiakeskeinen ja negatiivinen kuin minä.

Älykkyys ennustaa eniten

Psyconin Mikael Nederströmin mukaan erilaisista henkilöarvioinnin menetelmistä parhaiten työelämässä pärjäämistä ennustavat yleisälykkyyttä mittaavat testit. Myös erilaiset työtehtäviä jäljittelevät simulaatiot ovat hyviä.Sen sijaan työhaastattelu, niin itsestään selvänä kuin sitä valintatilanteessa pidetäänkin, kertoo tulevaisuudesta vähän. Haastattelu ennustaa hyvin vain, jos se on strukturoitu, eli jos kaikilta haastateltavilta kysytään samat kysymykset ja vastaukset pisteytetään tai asetetaan muuten paremmuusjärjestykseen.Käytössä olevat persoonallisuustestit ovat Nederströmin mukaan luotettavia, ainakin tilastollisessa mielessä. Tosin on yksilöitä, joille pelkkä mekaanisesti laskettu testitulos ei tee oikeutta, vaan se täytyy osata tulkita yksilökohtaisesti.Esimerkiksi ulospäinsuuntautuneisuuden luonteenpiirrettä mittaavat kysymykset – joita testipatterissa on tietenkin useita – jakavat ihmiset kohtalaisen hyvin introvertteihin, ekstrovertteihin ja niihin, jotka ovat siltä väliltä. On kuitenkin myös ihmisiä, jotka käyttäytyvät joissakin tilanteissa hyvin avoimesti ja joissakin toisissa hyvin ujostelevasti. Nämä ihmiset poikkeavat luonteeltaan niistä, jotka testeissä sijoittuvat välimaastoon, mutta testit kuitenkin niputtavat heidät kaikki yhteen ja samaan ryhmään.Jos hakija muuten vaikuttaa hyvältä, häntä ei kannatakaan siirtää heti sivuraiteelle, vaan pitää tutkia lisää. Voi olla, että hänen käyttäytymisensä tietyissä tilanteissa käy erinomaisesti yksiin työssä vastaan tulevien tilanteiden kanssa.

Väitteet kertovat piirteistäsi

Monet persoonallisuustestit mittaavat viittä keskeistä persoonallisuuden piirrettä: tunnollisuutta, neuroottisuutta, avoimuutta kokemuksille, miellyttävyyttä ja ekstroversiota. Testattava saa ottaa kantaa erilaisiin väitteisiin, joista kukin mittaa yhtä piirrettä. Testi valottaa samaa piirrettä lukuisilla hieman eri tavoin muotoilluilla väitteillä. Patterissa voi olla parikinsataa väitettä.

”Teen aloittamani tehtävät sinnikkäästi loppuun.”Tunnollisuus: vastuuntuntoisuus vs. huolettomuus

”Olen usein huolestunut.”Neuroottisuus: tasapainoisuus vs. tunne-elämän epävakaus

”Minulla on aktiivinen mielikuvitus.”Avoimuus kokemuksille: kokeilunhaluisuus vs. sovinnaisuus

”Suhtaudun usein luottavaisesti toisiin ihmisiin.”Miellyttävyys: ystävällisyys vs. epäystävällisyys

”Aloitan mielelläni keskustelun tuntemattomien kanssa.”Ekstroversio: ulos- vs. sisäänpäin suuntautuneisuus

Testiä koko päivä

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa kuluu koko päivä, jos ei karsiudu persoonallisuus- tai kykytesteissä haastatteluista, jotka seuraavat niitä iltapäivällä.Työelämässä henkilöarviointi kestää tyypillisesti 6–8 tuntia, johon sisältyy ruokailu- ja muita taukoja. Arviointipäivään ei tarvitse valmistautua tai ottaa mitään mukaan, ohjeistaa henkilöstökonsulttiyhtiö Psycon.Päivän ohjelma sisältää erilaisia tehtäviä, kuten psykologisia testejä, lomakkeiden täyttöä sekä työsimulaatioita. Näiden avulla muodostetaan käsitystä testattavan motivaatiosta, urasuunnitelmista ja työskentely- ja vuorovaikutustavoista.Yksittäisen psykologisen testin tai muunkaan arviointimenetelmän pohjalta ei tehdä mekaanisia päätöksiä. Tällä rajoitetaan muun muassa satunnaisten epäonnistumisten vaikutusta tuloksiin.

Laki vei musteläiskät

Sveitsiläisen psykiatrin ja psykoanalyytikon Hermann Rorschachin kehittämä ja hänen nimeään kantava musteläiskätesti on pitkään ollut persoonallisuustestien ikoni. Musteläiskien ja muiden niin sanottujen projektiivisten testien ydinajatus on, että abstrakteja kuvioita tulkitessaan ihminen paljastaa väistämättä jotakin persoonastaan. Testin pätevyydestä on kiistelty 1920-luvulta, eli siitä lähtien, kun Rorschach keksi käyttää niitä psykiatrisessa diagnostiikassa. 1950-luvulla monet tutkimukset viittasivat siihen suuntaan, ettei testi erota mielenterveyshäiriöistä mieleltään terveestä eikä kerro juuri mitään persoonallisuudestakaan.Rorschachin testiä käytettiin kuitenkin pitkään myös Suomessa. Rekrytoinnissa ne harvinaistuivat viime vuosikymmenen puolivälistä alkaen, ja nyt isot konsulttiyhtiöt ovat luopuneet Rorschachista osin asiakasyritysten kritiikin takia. Työnantajat ehkä pelästyivät vuonna 2004 voimaan tullutta lakia yksityisyyden suojasta työelämässä. Sen mukaan työnantajan on varmistettava, että testejä tekevät asiantuntijat luotettavilla menetelmillä ja että kertyvät tiedot ovat virheettömiä. Ehkä viimeisen naulan Rorschachin testin arkkuun iski eräänlainen kansalaisaktivismi. Viime vuonna Wikipedia julkaisi testin kymmenen musteläiskää selityksineen, ja pian esimerkkiä seurasivat muun muassa laajalevikkiset sanomalehdet The Guardian Britanniassa ja The Globe and Mail Kanadassa. Testattavaksi joutuva voi nyt siis opetella läiskiin vastaukset, jotka eivät ainakaan herätä epäilyä hänen mielenterveydestään.Monet testiä käyttävät psykologit raivostuivat Wikipedian artikkelista, mutta esimerkiksi Skeptical Inquirer -lehden toimituspäällikkö Benjamin Radford piti julkaisupäätöstä hyvänä ratkaisuna.

Voiko testissä huijata?

Kun sisäänpääsy voi olla pisteestä kiinni, huiputtaminen saattaa käydä mielessä. Valheella on tässäkin lyhyet jäljet.

Itse vastasin terveysalan opiskelijoiden persoonallisuustestiin rehellisesti, ehkä jopa piirteitäni liioitellen, mutta yhtä hyvin olisin voinut kaunistella ja antaa itsestäni sosiaalisemman kuvan.Jos hakija tietää, millaista luonnetta työssä vaaditaan, mikään ei estä häntä taktikoimasta. Itsearviointitesteissä on melko helppoa ajatella mielessään jotakuta toista, jonka uskoisi luonteenpiirteiltään sopivan hyvin tarjottuun työtehtävään, ja vastata niin kuin olettaisi tämän ihmisen vastaavan.

Mikko teki sen

Nelikymppinen, luovalla alalla työskentelevä Mikko (nimi muutettu) halusi vaihtaa työpaikkaa. Hän haki tehtävää kilpailevassa yrityksessä, joka käytti rekrytoinnissa psykologisia testejä.Vanhassa työpaikassa Mikkoa arvostettiin pätevänä konkarina, mutta varsinkin nuorempien naiskollegoiden mielestä Mikko oli usein ylimielinen. Mikon omasta mielestä hänen alansa ihmiset ovat usein ”liian kyynisiä, negatiivisia ja yli- tai tekokriittisiä”. – Ajattelin, etten testeissä syyllisty näihin synteihin. Niinpä tuloksien mukaan olinkin sitten superpositiivinen ja liiankin luottavainen, optimistinen enkä lainkaan kriittinen. Mikko sai paikan.– Joko minä olen tuollainen tai sitten harhautin testaajia. Toinen mahdollisuus on, että omiin työskentelytapoihinsa ja asenteisiinsa voi vaikuttaa, jos on vahvaa tahdonvoimaa. Tiedä sitten, mikä on lopulta totuus.

Enemmänkin kaunistelua

Testien laatijat ovat tietoisia kiusauksesta. He pyrkivät tunnistamaan suoranaiset valehtelijat esimerkiksi muotoilemalla väitteitä niin, ettei kukaan voi rehellisesti valita vastausta skaalan ääripäästä: ”En ole ikinä juoruillut kenestäkään.”Mutta eihän Mikkokaan suoranaisesti valehdellut. Niin hänessä kuin ihmisissä yleensä on erilaisia puolia. Monet ovat joissakin tilanteissa ulospäin suuntautuneita, joissakin toisissa he vetäytyvät syrjään. Eikä ihminen aina tunne itseään kovin hyvin. Itsearviointitesti ei voi olla tutkittavan omaa itsetuntemusta tarkempi.Kuinka paljon huijareita sitten on, Psyconin tutkimuspäällikkö Mikael Nederström?– Yleensä kysymys on nimenomaan eräänlaisesta kaunistelusta, negatiivisten tunteiden ja taipumusten kieltämisestä, ja siinä on aste-eroja. Määriä ei voi oikeastaan laskea, koska ennalta ei ole määrätty rajapistettä valehtelijan ja rehellisen vastaajan välille.

Julkaistu Tiede -lehdessä 5/2011

Marko Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Jopa uskonnottomat yhdistävät moraaliset rikkomukset ja ateismin. Suomalaiset olivat poikkeus: täällä ateisti ei ole sen moraalittomampi kuin uskovainenkaan.

Usko jumalaan näyttää ihmisten mielissä yhä takaavan ihmisen kunnollisuuden. Jopa uskonnottomien itsensä mielestä pahantekijä on todennäköisemmin uskonnoton kuin uskova.

Näin sanoo kansainvälinen tutkimus, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Suomalaiset erottuivat yllättäen muista. Kolmestatoista maasta Suomi oli ainoa, jossa ateistia ei pidetty juuri moraalittomampana kuin uskovaa.

Tutkijat saivat selville ihmisten ennakkoluulot ateisteja kohtaan erikoisella kyselyllä, jossa selvitettiin ihmisten tiedostamattomia ajatuksia sarjamurhaajasta.

Vastauksista paljastui vaistomainen epäily ateisteja kohtaan. Ihmiset ajattelivat keskimäärin kaksi kertaa herkemmin, että sarjamurhaaja ei uskonut jumalaan, kuin että hän uskoi.

Jopa hyvin maallistuneissa maissa kuten Tšekissä, Britanniassa ja Alankomaissa toistui ennakkoluulo uskonnottomia kohtaan, tutkijat kertovat Nature Human Behaviour -julkaisussa.

Kaiken lisäksi uskonnottomat itsekin yhdistävät raakuudet ennemmin uskonnottomiin kuin uskoviin.

Myös sarjamurhaa pienemmät moraaliset rikkeet pannaan herkemmin ateistin tilille.

Lisätutkimus Yhdysvalloissa selvitti, että ihmisten mielikuvissa uskonnoton häipyy ravintolasta maksamatta todennäköisemmin kuin uskova.

Mielikuvat uskonnottomista ovat silti vailla pohjaa. Ateisti ei ole pahempi.

”Millään mittarilla uskonnottomat eivät ole enemmän tai vähemmän moraalisia kuin uskovaiset”, sanoo uskontotieteen yliopistonlehtori Teemu Taira Helsingin yliopistosta.

Myös pienillä vauvoilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että moraali ei tarvitse uskontoa.

”Jo alle vuoden ikäiset suosivat animaatiohahmoja, jotka auttavat toisia, verrattuna niihin, jotka pettävät. Vauvat eivät ole paljon ehtineet kasvaa kulttuuriin. Moraalisella käyttäytymisellä ja toisen auttamisella on aika vahva biologinen pohja, joka ei vaadi uskontoa”, sanoo psykologian tutkija Tapani Riekki Helsingin yliopistosta.

Riekki kartoitti kansainvälisessä ryhmässä uskonnottomiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Kysely

Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

Suomen kesä on täynnä kulttuuritapahtumia. Jos kulttuuri ymmärretään väljästi ihmisen eri kykyjen kehittämiseksi, sen piiriin voidaan laskea melkein mitä vain eukonkannosta oopperaan.

Kulttuuri-sanan lähtökohta on latinan cultūra, joka tarkoittaa maanviljelyä tai jalostamista. Jo muinaiset roomalaiset puhuivat ’hengenviljelystä’, jolla tarkoitettiin henkisten kykyjen kehittämistä mahdollisimman täydellisiksi.

Lainasanojen kulkusuuntien perusteella voi päätellä, mistä sanan tarkoittama ilmiö on peräisin ja miten se on levinnyt kielialueelta toiselle.

Uusimman sanaston kohdalla asia tuntuu itsestään selvältä, koska kehitys on yleisesti tunnettua. Ketään ei yllätä tieto siitä, että popmusiikin sanasto on suurelta osin angloamerikkalaista. Vastaavalla tavalla myös vanhemmat sanakerrostumat kertovat kulttuuri-ilmiöiden synty-, kehitys- ja leviämisprosesseista.

Vanhojen lainojen kohdalla asiaa mutkistaa se, että samat sanat ovat kulkeneet monia eri teitä ja niiden merkitys on aikojen kuluessa muuttunut käyttökontekstin mukaan.

Esimerkiksi orkesteri on lainattu suomen kieleen 1800-luvun puolimaissa ruotsista, mutta alkuaan se juontuu antiikin kreikasta, jossa se sananmukaisesti merkitsi tanssimispaikkaa eli kuoron ja näyttelijöiden esiintymisaluetta teatterissa. Vasta 1700-luvulla sana sai soitinyhtyeen merkityksen.

Kreikasta saatu teatteri on alun perin tarkoittanut katselupaikkaa, esimerkiksi istumiseen soveltuvaa rinnettä, jonka edessä näytös esitettiin. Skene oli esiintymisalueen taakse pystytetty teltta tai muu tilapäinen pukusuoja, josta myöhemmin kehittyi oikea näyttämörakennelma.

Suomeen skene on lainattu tuoreena slangisanana englannista näkymän merkityksessä. Teatteriin ja elokuvaan liittyvässä ammattisanastossa samaa alkuperää olevia aineksia on käytetty jo aiemmin. Esimerkkejä ovat käsikirjoittajaa tarkoittava skenaristi ja lavastustaidetta merkitsevä skenografia.

Kesäteatterien suosikkiohjelmistoa ovat huvinäytelmät eli komediat. Nimityksen taustalla on kreikan kulkuetta merkitsevä komos.

Vanhimmat komediat ovat olleet kulkueen muodossa esitettyjä riehakkaita lauluja ja tansseja, joiden lomassa on heitetty herjaa sekä katselijoille että yhteiskunnan silmäätekeville. Samat konstit purevat myös Suomen suvessa, satoi tai paistoi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 8/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Mystiikka palasi metsään

Puilla ei ole tunteita. Se on silkkaa mystiikkaa.

 

PÄÄUUTISET

Unohtaminen palvelee älyä

Muisti syntyi tekemään viisaita päätöksiä,
ei keräämään nippelitietoa.

Nykyihmisen suhteet mutkistuivat

Jo alkuvaiheen esiäiti kohtasi neandertalmiehen.

Auringonpimennys on geometriaa

Avaruuden mitoissa Kuu näyttää meistä
yhtä suurelta kuin Aurinko.

Luvassa akuton puhelin

Mallikappaletta on jo testattu koesoitoilla.

 

ARTIKKELIT

Rakkaus iskee kuin raju stressi

Kun häntätumakkeessa leimahtaa, aivoihin hyökyy
hormonimyrsky, joka suistaa mielen raiteilta.

Mistä löytyy uusi Maa?

Suurteleskooppi alkaa etsiä elämän merkkejä eksoplaneetoilta.
Sille on jo seitsemän lupaavaa kohdetta.

Papillooman perässä

Paleogeneetikko teki hämmästyttävän löydön:
nopeasti yleistyvä seksitauti tuli neandertaleilta.

Viljelmille halutaan villejä pölyttäjiä

Jos kimalaiset ja muut mesipistiäiset katoavat,
me menetämme hedelmät, marjat ja kasvikset.

Jos juokset, juokse oikein

Hyvä tekniikka säästää rasitusvammoilta.
Asiantuntija antaa ohjeet terveelliseen tyyliin.

Paha hiili kiertää hyötykäyttöön

Suomessakin kehitetään menetelmiä, joilla
hiilidioksidista saa ruokaa ja raaka-aineita.

 

TIEDE VASTAA

Kauanko ihminen voi olla pissaamatta?

Miltä avaruudessa tuoksuu?

Voiko verta imevä punkki räjähtää?

Miksi kuulokkeiden piuhat sotkeutuvat?

Miksei alkeishiukkasta voi pilkkoa?

Kuinka kauan kanto elää?

 

KIRJAT

Menneestä jäi järeät jäljet

Kummuissa ja kivissä on meidän tarinamme. Salaisuuksineen.

 

OMAT SANAT

Kesäteatteri palaa juurilleen

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Totuuden rakastaja

Filosofi Ilkka Niiniluoto taistelee huuhaata vastaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Kantavanhemmillemme sana tarkoitti vielä kuviota.

Kesänviettoon kuuluu itsensä hemmottelu, ja moni tekee sen lukemalla. Mikä olisikaan leppoisana hellepäivänä sen mukavampaa kuin rentoutua lepotuolissa, siemailla virkistävää juomaa ja ottaa käteen hyvä kirja.

Kirjat ovat tulleet suomalaisten elämään jo keskiajalla. Niitä näki kirkon alttarilla sekä pappien ja pyhimyspatsaiden käsissä. Harvat niitä osasivat lukea ja vielä harvemmat kirjoittaa, mutta kirjoiksi ne kuitenkin osattiin tunnistaa ja nimittää.

Kirja-sana esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, myös kantasuomessa, mutta merkitykset vaihtelevat. Ilmeisesti se on alkuaan tarkoittanut neulottua tai piirrettyä kuviota. Tästä muistuttavat johdokset kirjailla ja kirjoa.

Suomen eteläisessä sukukielessä virossa kirjaa sanotaan raamatuksi. Tämä on venäläinen laina, joka on viron kautta levinnyt myös suomeen. Vanhassa kirjakielessä sitä on käytetty yleisesti kirjan merkityksessä, ja vasta myöhemmin se on täsmentynyt tietyn pyhän kirjakokoelman erisnimeksi.

Tästä puolestaan käytettiin nimitystä Biblia ennen kuin se vaihdettiin Raamatuksi 1800-luvulla. Biblia on kreikkaa ja merkitsee kirjoja monikossa. Sanan taustalla on muinaisen foinikialaisen kaupungin nimi Byblos. Sen satamasta laivattiin maailmalle kirjoitusalustana käytettyä papyrusta.

Kirjain on uudissana, jonka on keksinyt E. A. Ingman vuonna 1834. Sitä ennen kirjaimia nimitettiin ruotsin bokstav-sanasta väännetyillä vastineilla, kuten pokstaavi tai puustavi.

Ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden toimittaja Antti Lizelius tarjosi käyttöön sananmukaista suomennosta kirjansauva, mutta se ei saanut kannatusta.

Lehti on vanha indoeurooppalainen laina, joka alun perin on tarkoittanut kasvin lehteä.

Merkityksen laajenemiselle ovat tarjonneet mallia latinan folium ja ruotsin blad, joilla on jo aiemmin ollut molemmat merkitykset. Vanhassa kirjasuomessa käytettiin lainasanaa plati ennen kuin edellä mainittu Lizelius otti käyttöön lehti-sanan sen rinnalla.

Lukea on vanha perintösana, joka on merkinnyt alkuaan laskemista tai luettelemista. Ulkoluku on ollut muistista luettelemista, sisälukua opeteltiin piispa Gezeliuksen johdolla 1600-luvun loppupuolella. Niistä ajoista muistuttaa sananlasku: Lue poikani kirja, kyllä kirja palkan maksaa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2017