Älynlahjani olisivat riittäneet sairaanhoitajan koulutukseen, mutta persoonallisuustesti nosti tien pystyyn. Mitä testi kertoi? Miksi minua ei kannattanut valita opiskelemaan hoiva-alaa?

Teksti: Marko Hamilo

Kuka ottaisi töihin ihmisen, joka kuvaa itseään näin: ”En ole kovin aktiivinen. En ole myöskään kovin sosiaalinen. En sopeudu hirveän nopeasti muutoksiin.”Jos psykologi esittää tällaisen kysymyksen luennolla, kuulijoita naurattaa. Ei tietenkään kukaan!Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kuitenkin väittää kirjassaan Temperamentti, stressi ja elämänhallinta, että tällainen ihminen tekisi työnsä rauhallisesti ja eleettömästi ilman jatkuvia huolimattomuusvirheitä. ”Ilmeisestikään hän ei käyttäisi työaikaa seurusteluun eikä olisi kovin kiinnostunut muiden asioista.”Keltikangas-Järvisen mukaan työelämässä on parin viime vuosikymmenen aikana siirrytty persoonallisuuden sivuuttamisesta sen perusteettomaan korostamiseen. Erityisesti ihannoidaan sosiaalisuutta ja reippautta.

Vaihtuvuus lisää kysyntää

– Työelämän ja koulutuksen henkilöarvioinnissa psykologiset testit yleistyvät yhä. Tosin kukaan ei osaa täsmälleen sanoa, kuinka paljon niitä tehdään, sanoo tutkimuspäällikkö Mikael Nederström konsulttiyhtiö Psyconista. Suomessa testit otti käyttöön ensimmäisenä VR ”pannakseen työnhakijoita  paremmuusjärjestykseen”. Edelleenkin rekrytointi on tavanomaisin soveltuvuustestien käyttötarkoitus, ja Nederström uskoo, että yksi syy niiden suureen suosioon on vaihtuvuuden lisääntyminen työelämässä. Ennen vanhaan pitkiä työsuhteita arvostivat sekä työnantajat että työntekijät. Ihmisillä oli aikaa opetella tulemaan toimeen työkavereiden, hankalienkin, kanssa, ja jos töissä ei viihdytty, purtiin hammasta.Uuden työntekijän palkkaaminen tietää työnantajalle rahan menoa, sillä perehdyttäminen maksaa eikä uusi ihminen ole heti tuottavimmillaan. Siksi työnantajaa kiinnostaa entistä enemmän myös se, miten kukin hakija töissä viihtyisi, eikä vain se, miten hyvin kukin töistä suoriutuisi. Yhä useammin työntekijöitä testataan myös työsuhteen kestäessä. Työtehtävät vaihtuvat, asiantuntijoista tulee esimiehiä ja päälliköistä johtajia. Henkilöstöosasto haluaa tutkittua tietoa myös yritysten sisäisissä rekrytoinneissa.Eikä siinä kaikki. – Nykyään psykologisia testejä käytetään myös niin sanotussa irtisanomisvalmennuksessa, Nederström kertoo. Sitä tarjoavat työnantajat työntekijöilleen, jotka ovat saaneet potkut tai siirron toisiin tehtäviin.

Keskeyttäjien määrä puolittuu

Opiskelijavalinnoissa psykologisia testejä käyttävät etenkin sosiaali- ja terveysala. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulussa ei ole perinteisiä pääsykokeita ollenkaan. Oppilaitos on ulkoistanut oppilasvalinnan Psykologitiimi Päämäärä Oy:lle.Päämäärän toimitusjohtaja Minna Tapojärvi esittää vakuuttavia lukuja siitä, että laadukas testaaminen kannattaa. Kun Turun ammattikorkeakoulu ryhtyi ostamaan rekrytointipalvelut Päämäärältä, opintonsa keskeyttävien osuus putosi 10–12 prosentista viiteen–kuuteen.Keskeytetyistä opinnoista ei juuri ole hyötyä opiskelijalle itselleenkään, mutta veronmaksajille jokainen ammattikorkeakoulun keskeyttäjä on hukkainvestointi. Siksi opintojen keskeytysprosentti on tärkeä oppilasvalinnan onnistumisen mittari.Jotain Tapojärven yrityksen käyttämät testit siis mittaavat oikein, mutta mitä?

Ihmiset veivät miinukselle

Haluan tietää, voisinko vielä vaihtaa alaa. Voisiko kriittinen tiedetoimittaja löytää sisältään sisar hento valkoisen? Teen Päämäärän toimitiloissa Turussa samat testit, joita tekevät tuhannet sairaanhoitajan ammatista haaveilevat. Motivaatiota mittaamaan tarkoitetun haastattelun jätän väliin, koska en kuitenkaan oikeasti ole pyrkimässä.Pärjään hyvin kognitiivisissa tehtävissä, jotka mittaavat yleisälykkyyttä sekä kykyä ymmärtää sairaanhoitajan työtä koskevia tekstejä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sairaanhoitajan oppiin en silti pääsisi. Minulla on ”matala ihmiskiinnostus”.Asteikolla yhdestä kymmeneen kiinnostukseni ihmisiin on yksi, kun sairaanhoitajaksi soveltuvalta edellytetään ainakin kutosen verran lähestyvyyttä, kontaktin halua ja kiinnostusta muita kohtaan. Sellaiset ihmiset viihtyvät hyvin hoito-, opetus- ja asiakaspalvelutehtävissä.Myös asiakeskeisyyteni ja äärimmäinen teoreettisuuteni saisivat minut turhautumaan sairaanhoitajan käytännönläheiseen ja tunneviestien kuuntelua edellyttävään työhön – luultavasti jo alan opintoihin.

Soveltuvuus hakijankin etu

Otin tulokset vastaan ristiriitaisin tuntein. Jos olisin oikeasti halunnut vaihtaa alaa, olisin kokenut  olevani persoonallisuusrasismin kohde. Mitä se oppilaitokselle tai työnantajalle kuuluu, olenko kiinnostunut ihmisistä vai en? Eikö tärkeintä ole pätevyys ja se, miten hyvin työnsä tekee?– Soveltuvuuden oikea arviointi on myös hakijan etu, väittää Päämäärä Oy:n tutkimusjohtaja Sanna Tapojärvi-Rasi. – Osa terveydenhuollon ammattia suunnittelevista nuorista ei kerta kaikkiaan ymmärrä, kuinka ihmiskeskeistä sairaanhoitajan työ on, Tapojärvi-Rasi sanoo. Luonteeltaan huonosti alalle sopiva saattaisi suoriutua opinnoistaan ja työtehtävistään alkuun ihan hyvin, mutta ajan mittaan persoonan ja työn ristiriita estäisi työssä viihtymisen ja jaksamisen.Tällainen holhousmentaliteetti ärsyttää. Syrjinnän vastustaja minussa sanoo, että ihmisiä pitäisi arvioida vain pätevyyden, ei persoonallisuuden perusteella. Toisaalta jollain tasolla olen samaa mieltä Tapojärvi-Rasin kanssa. Julkista terveydenhuoltoa rahoittavana veronmaksajana en edes itse haluaisi potilaana kohdata hoitajaa, joka olisi yhtä asiakeskeinen ja negatiivinen kuin minä.

Älykkyys ennustaa eniten

Psyconin Mikael Nederströmin mukaan erilaisista henkilöarvioinnin menetelmistä parhaiten työelämässä pärjäämistä ennustavat yleisälykkyyttä mittaavat testit. Myös erilaiset työtehtäviä jäljittelevät simulaatiot ovat hyviä.Sen sijaan työhaastattelu, niin itsestään selvänä kuin sitä valintatilanteessa pidetäänkin, kertoo tulevaisuudesta vähän. Haastattelu ennustaa hyvin vain, jos se on strukturoitu, eli jos kaikilta haastateltavilta kysytään samat kysymykset ja vastaukset pisteytetään tai asetetaan muuten paremmuusjärjestykseen.Käytössä olevat persoonallisuustestit ovat Nederströmin mukaan luotettavia, ainakin tilastollisessa mielessä. Tosin on yksilöitä, joille pelkkä mekaanisesti laskettu testitulos ei tee oikeutta, vaan se täytyy osata tulkita yksilökohtaisesti.Esimerkiksi ulospäinsuuntautuneisuuden luonteenpiirrettä mittaavat kysymykset – joita testipatterissa on tietenkin useita – jakavat ihmiset kohtalaisen hyvin introvertteihin, ekstrovertteihin ja niihin, jotka ovat siltä väliltä. On kuitenkin myös ihmisiä, jotka käyttäytyvät joissakin tilanteissa hyvin avoimesti ja joissakin toisissa hyvin ujostelevasti. Nämä ihmiset poikkeavat luonteeltaan niistä, jotka testeissä sijoittuvat välimaastoon, mutta testit kuitenkin niputtavat heidät kaikki yhteen ja samaan ryhmään.Jos hakija muuten vaikuttaa hyvältä, häntä ei kannatakaan siirtää heti sivuraiteelle, vaan pitää tutkia lisää. Voi olla, että hänen käyttäytymisensä tietyissä tilanteissa käy erinomaisesti yksiin työssä vastaan tulevien tilanteiden kanssa.

Väitteet kertovat piirteistäsi

Monet persoonallisuustestit mittaavat viittä keskeistä persoonallisuuden piirrettä: tunnollisuutta, neuroottisuutta, avoimuutta kokemuksille, miellyttävyyttä ja ekstroversiota. Testattava saa ottaa kantaa erilaisiin väitteisiin, joista kukin mittaa yhtä piirrettä. Testi valottaa samaa piirrettä lukuisilla hieman eri tavoin muotoilluilla väitteillä. Patterissa voi olla parikinsataa väitettä.

”Teen aloittamani tehtävät sinnikkäästi loppuun.”Tunnollisuus: vastuuntuntoisuus vs. huolettomuus

”Olen usein huolestunut.”Neuroottisuus: tasapainoisuus vs. tunne-elämän epävakaus

”Minulla on aktiivinen mielikuvitus.”Avoimuus kokemuksille: kokeilunhaluisuus vs. sovinnaisuus

”Suhtaudun usein luottavaisesti toisiin ihmisiin.”Miellyttävyys: ystävällisyys vs. epäystävällisyys

”Aloitan mielelläni keskustelun tuntemattomien kanssa.”Ekstroversio: ulos- vs. sisäänpäin suuntautuneisuus

Testiä koko päivä

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa kuluu koko päivä, jos ei karsiudu persoonallisuus- tai kykytesteissä haastatteluista, jotka seuraavat niitä iltapäivällä.Työelämässä henkilöarviointi kestää tyypillisesti 6–8 tuntia, johon sisältyy ruokailu- ja muita taukoja. Arviointipäivään ei tarvitse valmistautua tai ottaa mitään mukaan, ohjeistaa henkilöstökonsulttiyhtiö Psycon.Päivän ohjelma sisältää erilaisia tehtäviä, kuten psykologisia testejä, lomakkeiden täyttöä sekä työsimulaatioita. Näiden avulla muodostetaan käsitystä testattavan motivaatiosta, urasuunnitelmista ja työskentely- ja vuorovaikutustavoista.Yksittäisen psykologisen testin tai muunkaan arviointimenetelmän pohjalta ei tehdä mekaanisia päätöksiä. Tällä rajoitetaan muun muassa satunnaisten epäonnistumisten vaikutusta tuloksiin.

Laki vei musteläiskät

Sveitsiläisen psykiatrin ja psykoanalyytikon Hermann Rorschachin kehittämä ja hänen nimeään kantava musteläiskätesti on pitkään ollut persoonallisuustestien ikoni. Musteläiskien ja muiden niin sanottujen projektiivisten testien ydinajatus on, että abstrakteja kuvioita tulkitessaan ihminen paljastaa väistämättä jotakin persoonastaan. Testin pätevyydestä on kiistelty 1920-luvulta, eli siitä lähtien, kun Rorschach keksi käyttää niitä psykiatrisessa diagnostiikassa. 1950-luvulla monet tutkimukset viittasivat siihen suuntaan, ettei testi erota mielenterveyshäiriöistä mieleltään terveestä eikä kerro juuri mitään persoonallisuudestakaan.Rorschachin testiä käytettiin kuitenkin pitkään myös Suomessa. Rekrytoinnissa ne harvinaistuivat viime vuosikymmenen puolivälistä alkaen, ja nyt isot konsulttiyhtiöt ovat luopuneet Rorschachista osin asiakasyritysten kritiikin takia. Työnantajat ehkä pelästyivät vuonna 2004 voimaan tullutta lakia yksityisyyden suojasta työelämässä. Sen mukaan työnantajan on varmistettava, että testejä tekevät asiantuntijat luotettavilla menetelmillä ja että kertyvät tiedot ovat virheettömiä. Ehkä viimeisen naulan Rorschachin testin arkkuun iski eräänlainen kansalaisaktivismi. Viime vuonna Wikipedia julkaisi testin kymmenen musteläiskää selityksineen, ja pian esimerkkiä seurasivat muun muassa laajalevikkiset sanomalehdet The Guardian Britanniassa ja The Globe and Mail Kanadassa. Testattavaksi joutuva voi nyt siis opetella läiskiin vastaukset, jotka eivät ainakaan herätä epäilyä hänen mielenterveydestään.Monet testiä käyttävät psykologit raivostuivat Wikipedian artikkelista, mutta esimerkiksi Skeptical Inquirer -lehden toimituspäällikkö Benjamin Radford piti julkaisupäätöstä hyvänä ratkaisuna.

Voiko testissä huijata?

Kun sisäänpääsy voi olla pisteestä kiinni, huiputtaminen saattaa käydä mielessä. Valheella on tässäkin lyhyet jäljet.

Itse vastasin terveysalan opiskelijoiden persoonallisuustestiin rehellisesti, ehkä jopa piirteitäni liioitellen, mutta yhtä hyvin olisin voinut kaunistella ja antaa itsestäni sosiaalisemman kuvan.Jos hakija tietää, millaista luonnetta työssä vaaditaan, mikään ei estä häntä taktikoimasta. Itsearviointitesteissä on melko helppoa ajatella mielessään jotakuta toista, jonka uskoisi luonteenpiirteiltään sopivan hyvin tarjottuun työtehtävään, ja vastata niin kuin olettaisi tämän ihmisen vastaavan.

Mikko teki sen

Nelikymppinen, luovalla alalla työskentelevä Mikko (nimi muutettu) halusi vaihtaa työpaikkaa. Hän haki tehtävää kilpailevassa yrityksessä, joka käytti rekrytoinnissa psykologisia testejä.Vanhassa työpaikassa Mikkoa arvostettiin pätevänä konkarina, mutta varsinkin nuorempien naiskollegoiden mielestä Mikko oli usein ylimielinen. Mikon omasta mielestä hänen alansa ihmiset ovat usein ”liian kyynisiä, negatiivisia ja yli- tai tekokriittisiä”. – Ajattelin, etten testeissä syyllisty näihin synteihin. Niinpä tuloksien mukaan olinkin sitten superpositiivinen ja liiankin luottavainen, optimistinen enkä lainkaan kriittinen. Mikko sai paikan.– Joko minä olen tuollainen tai sitten harhautin testaajia. Toinen mahdollisuus on, että omiin työskentelytapoihinsa ja asenteisiinsa voi vaikuttaa, jos on vahvaa tahdonvoimaa. Tiedä sitten, mikä on lopulta totuus.

Enemmänkin kaunistelua

Testien laatijat ovat tietoisia kiusauksesta. He pyrkivät tunnistamaan suoranaiset valehtelijat esimerkiksi muotoilemalla väitteitä niin, ettei kukaan voi rehellisesti valita vastausta skaalan ääripäästä: ”En ole ikinä juoruillut kenestäkään.”Mutta eihän Mikkokaan suoranaisesti valehdellut. Niin hänessä kuin ihmisissä yleensä on erilaisia puolia. Monet ovat joissakin tilanteissa ulospäin suuntautuneita, joissakin toisissa he vetäytyvät syrjään. Eikä ihminen aina tunne itseään kovin hyvin. Itsearviointitesti ei voi olla tutkittavan omaa itsetuntemusta tarkempi.Kuinka paljon huijareita sitten on, Psyconin tutkimuspäällikkö Mikael Nederström?– Yleensä kysymys on nimenomaan eräänlaisesta kaunistelusta, negatiivisten tunteiden ja taipumusten kieltämisestä, ja siinä on aste-eroja. Määriä ei voi oikeastaan laskea, koska ennalta ei ole määrätty rajapistettä valehtelijan ja rehellisen vastaajan välille.

Julkaistu Tiede -lehdessä 5/2011

Marko Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyttyskesä on yleensä Etelä-Suomessa kiivaimmillaan juhannuksen tienoilla, mutta alkukesän kylmyys ja kuivuus voivat lykätä piinaa myöhemmäksi.

Ihmisen ei auta kuin sietää ja oppia suojautumaan pahimmalta parveilulta. Se onnistuu, jos tietää, kuinka hyttynen käyttäytyy ja valikoi uhrinsa.

Uloshengityksessä vapautuva hiilidioksidi aktivoi hyttysen. Ärsykkeen ei tarvitse sijaita kovin lähellä. Hyönteisen tuntosarvet poimivat hajusignaalin jopa yli 200 metrin päästä.

Mitä reippaammin kohde hönkii, sitä enemmän ateriakutsuja tuntosarvet rekisteröivät.

Kun potentiaaliseen veriateriaan on etäisyyttä enää kymmenisen metriä, hyttynen alkaa saalistaa silmillään. Se rekisteröi herkästi kontrastit. Muusta ympäristöstä erottuva hahmo ei jää huomaamatta.

Myös liike paljastaa. Sankan hyttysparven keskellä kannattaa välttää huitomista, vaikka mieli tekisi. Se vain houkuttelee lisää pirulaisia paikalle.

Alle metrin etäisyydellä ratkaisee lämpö. Mitä isompi saalis, sitä enemmän se hohkaa ja houkuttaa.

Pelkkä hengityksen hiilidioksidi ei riitä herättämään hyttysen mielenkiintoa. Vasta kun siihen sekoittuu muita tuoksuvia yhdisteitä, syntyy kutsuva cocktail.

Yksilöllinen tuoksukimara erittyy ihmisen iholle ja hikeen. Se koostuu muun muassa ammoniakista, maitohaposta ja erilaisista rasvahapoista. Itikoita houkuttavaa aromia voi kuvailla yhdellä sanalla: tympeä.

Puhdas hiki on tuoksutonta. Iholla laiduntavien bakteerien kirjo ratkaisee, millainen hajupilvi meistä pelmahtaa.

Aromi voi jopa ratkaista iskukohdan. Hyttynen pistää usein nilkkoihin ja jalkateriin. Syy piilee ilmeisesti jalkahiessä.

Asia paljastui kokeessa, jossa sukkamehulle haiseva limburginjuusto veti horkkahyttysiä kuin magneetti. Juustossa elävät bakteerit ovat sukua ihmisen varvasvälibakteereille.

Jokainen meistä tuoksuu erilaiselta. Se selittää, miksi jotkut maistuvat hyttysten mielestä herkullisemmalta. Jos grillin ääressä istuu kymmenen ihmistä, on todennäköistä, että pahin kiusa kohdistuu muutamaan.

Yksi yhdiste imuroi hyttysiä ylitse muiden: maitohappo. Ihminen tuottaa iholleen maitohappoa jopa kymmenen kertaa enemmän kun muut nisäkkäät. Eritystahti on yksilöllinen.

Kuuma ja hikinen iho on varsinainen maitohappopommi. Siksi lenkkeilijä saa helposti seurakseen hyttyspilven.

Jotkut tekevät itsestään vahingossa houkuttimen. Moniin kasvorasvoihin ja kosteusvoiteisiin lisätään maitohappoa.

Hyttysten on havaittu olevan persoja myös joillekin parfyymeille. Erityisesti raskaat tuoksut vetoavat. Hedelmäiset parfyymit houkuttavat ihmiselle harmittomia koiraita.

Yksinkertaisin tapa suojautua on vältellä hyttysen suosimia paikkoja. Itikoista vapaita vyöhykkeitä löytyy aurinkoisilta aukeilta ja tuulisilta rannoilta.

Jos hyttyset kiusaavat, mutta aurinkoa ja tuulta puuttuu, ihmisen kannattaa matkia poroja. Ne liikkuvat maastossa tiiviinä tokkana. Porukassa eri yksilöiden hajuvanat sekoittuvat niin, ettei hyttynen löydä kunnolla uhriaan.

Sekamelska on sakein joukon keskellä. Siksi kesäfestareilla kannattaa piiloutua väenpaljouteen eikä notkua reunoilla.

Lähteenä myös Juhani Itämies: Pistämätön hyttyskirja.

Kysely

Joko sinua pisti hyttynen?

 

 


Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 6/2017 

 

PÄÄKIRJOITUS

Eläköön ihmettely

Keksintöjä syntyy, kun tutkijat saavat vapaasti haahuilla.

 

PÄÄUUTISET

Älylaite hidastaa puheen kehitystä

Puoli tuntia tablettitouhuja päivässä on pikkulapsille liikaa.

Kuumat kubitit jäähylle

Lämpö häiritsee kvanttilaskentaa enemmän kuin tavallista.

Amerikan asutus mullistuu

Ihmisiä saattoi saapua Aasiasta yli 100 000 vuotta luultua aiemmin.

Kakkausaika on vakio

Kaikki nisäkkäät ulostavat yhtä sukkelaan, vaikka jätösten koossa on valtavia eroja.

 

ARTIKKELIT

Mitä koira näkee sinussa?

Et ole sille mikään alfasusi, vaikka niin tutkijat pitkään
uskoivat ja koirakirjat perässä vakuuttivat.

Uudet hoidot parantavat parantumattomia

Vakavasti sairaiden omat solut on valjastettu taisteluun
syöpiä ja aivorappeumia vastaan.

Huippujen lääkäri

Vuoristotaudin tutkija etsii suorituskyvyn rajoja.

Maailmankaikkeus säteilee tietoa

Kun avaruudesta saapuvan säteilyn koko rikkaus valkeni,

universumi sai kuusi uutta ulottuvuutta.

Värriön männikkö hönkii hyviä hiukkasia

Itä-Lapissa on seurattu ilmasto-oloja 25 vuotta.

Älypinta kutsuu digiparatiisiin

Siellä seinät näkevät, kuulevat ja puhuvat
– ja siihen loppuu älylaitteiden kanniskelu.

Onnen traaginen historia

Aidointa onnea ovat luvanneet kuolema, kumoukset
ja kulutusjuhla. Etsintä jatkuu.

 

TIEDE VASTAA

Milloin syntyy paras saunavihta?

Voisiko tekoäly korvata poliitikot?

Miksi rohkea syö rokan?

Kärsivätkö muut eläimet hyttysen pistosta?

Voiko kananmunasta kuoriutua kaksi poikasta?

Miksi radioaktiivista ydinjätettä ei käytetä energianlähteenä?

 

KIRJAT

Paarmalla on kaunein katse

Hiljaisuus voimaannuttaa

Näin muuttuu maailma

 

OMAT SANAT

Lainaväriä elämään

Perinnesanat loppuivat alkuunsa.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Piilossa kuin pyrstötähti

Julkisuutta kaihtanut Liisi Oterma sai nimiinsä erikoisen komeetan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Perintösanat loppuivat alkuunsa.

Ihminen voi havaita tuhansia värisävyjä, mutta vain pienellä osalla niistä on oma vakiintunut nimityksensä. Kaikissa maailman kielissä erotetaan musta ja valkoinen, jotka eivät ole varsinaisia värejä ollenkaan. Yleensä nimetään myös punainen ja sen lisäksi keltainen, vihreä ja sininen.Sanastot poikkeavat kuitenkin toisistaan sen mukaan, mikä missäkin kulttuurissa on yleistä ja tärkeää.

Suomen valkoinen on johdos ikivanhasta perusvartalosta, joka on tarkoittanut alkuaan kirkasta tai selkeää. Samaan yhteyteen kuulunevat myös valaista ja valo. Valo on väriaistimuksen syntymisen kannalta olennainen asia. Musta-sanalla on etymologisia vastineita vain lähisukukielissä, ja tämä viittaa lainaperäisyyteen. Sanalle onkin esitetty germaaninen lainaetymologia, jonka mukaan se olisi alkuaan kuvannut synkkää ja pimeää säätä.

Lainaaminen ei värien nimissä ole mitenkään tavatonta. Keltainen ja harmaa on jo kauan tiedetty balttilaisiksi lainasanoiksi, ja sininen on vanha arjalainen laina.

Useat värit ovat saaneet nimensä jostakin sellaisesta kohteesta, jolle tietty väri on erityisen luonteenomainen. Hyvä esimerkki on ikivanha perintösana puna, joka on alkuaan tarkoittanut turkiseläimen karvaa ja sitten myös karvan ruskeanpunaista väriä. Värin ja karvan yhteydestä kertoo myös balttilaisperäinen karva-sana, joka voi viitata yleisesti väriin esimerkiksi yhdyssanassa verenkarvainen tai sanonnassa näyttää poliittinen karvansa.

Paljon nuorempi esimerkki on sinipunaista tarkoittava violetti. Se juontuu ranskasta, jossa violet perustuu orvokkia merkitsevään sanaan violette. Violetti on orvokin tyypillinen väri. Liila perustuu ranskan sanaan lilas, joka tarkoittaa syreeniä. Oranssi on peräisin ranskan sanasta orange, joka on aluksi tarkoittanut appelsiinia ja sitten myös appelsiinille ominaista väriä.

Vihreä tai viheriä on johdos vanhasta indoiranilaisesta lainavartalosta viha-, joka on alkuaan merkinnyt myrkkyä tai sappea. Vihan tai kateuden tunteen lisäksi sana merkitsee monissa sukukielissä myrkkyä tai maagista voimaa, joka aiheuttaa sairauksia. Myrkky, sappi, kielteiset tunteet ja vihreä väri on vanhastaan yhdistetty toisiinsa, joten myös niihin viittaavat sanat voivat olla samaa juurta. Nykysuomalainenkin voi olla kateudesta vihreänä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2017