Puuenergia on yksi niistä aloista, joilla piskuisesta Finlandista kuullaan maailmalla yhä useammin. Tekniikan kehittäjille riittääkin temmellyskenttää, sillä mikään muu energianlähde ei ole yhtä monikasvoinen kuin puu.

TEKSTI:Helena Tengvall

Puuenergia on yksi niistä aloista, joilla piskuisesta Finlandista
kuullaan maailmalla yhä useammin. Tekniikan kehittäjille riittääkin
temmellyskenttää, sillä mikään muu energianlähde ei ole yhtä
monikasvoinen kuin puu.


 


Julkaistu Tiede-lehdessä

2/2000

Pienellä Suomella on hallussaan maailmanennätys. Missään muussa teollisuusmaassa ei yhtä suuri osa energiantuotannosta perustu puuhun.

Että mitä? Onko Suomessa siis jäljellä ennätysmäisen paljon idyllisesti rapistuvia mummonmökkejä, joissa harmaahapsinen muori työntää risua hellaan?

Jokunen on niitäkin, mutta suurimmaksi osaksi puuenergian käyttö on yhtä kuin uudet innovaatiot ja uusi tekniikka, jota vienti imee maailmalle - oli kyse sitten pientalon lämmönlähteenä hohkavasta vuolukiviuunista tai kokonaisen voimalaitoksen sydämenä humisevasta leijukerroskattilasta.

Suomalainen puuenergiatekniikka on maailman huippuluokkaa sekä energiantuotannon hyötysuhteeltaan että polton puhtaudeltaan. Uutta polttotekniikkaa ja uusia puupohjaisia polttoaineita kehitetään koko ajan. Tulevaisuudessa yhä suurempi osa energiapuusta jalostetaan ensin johonkin muuhun muotoon - kuten lämmitysöljyn kaltaiseksi pyrolyysiöljyksi - joka sitten saa roihuta lämmityskattilassa.




Millä Suomi pyörii?

Primäärienergialähteet suomessa 1998

1. Puu 19 %


2. Turve 6 %


3. Vesivoima 4 %


4. Muu uusiutuva 1 %


5. Maakaasu 10 %


6. Hiili 11 %


7. Öljy 27 %


8. Ydinvoima 18 %


9. Sähkön tuonti 3 %

(Puu tarkoittaa polttopuuta, teollisuuden puutähdettä ja selluteollisuuden jäteliemiä.)

Teollisuuden polttoaineiden käyttö 1998

1. Puu 46 %


2. Turve 5 %


3. Muu kotimainen 1 %


4. Hiili 9 %


5. Maakaasu 17 %


6. Muut (tuonti) 6 %


7. Öljy 11 %


8. Prosessikaasut 6 %


Nyt pölkky muuntuu moneksi

Pientaloissa ja maatiloilla puu poltetaan yleensä halkoina, klapeina tai hakkeena, jota silputaan metsänhakkuiden jälkeensä jättämistä oksaröykkiöistä.

Pientalon keskuslämmityskattilaa voi ruokkia myös puupelleteillä. Pelletit ovat teollisesti tuotettuja lakritsipalan kokoisia rakeita, joiden syöttö ja poltto luistaa automatisoidusti samalla tavalla kuin öljylämmitys.

Isommissa uuneissa, sähköä ja kaukolämpöä tuottavissa voimalaitoksissa, loimuaa yhä useammin hake ja rakennustyömaiden puujäte.

Puuhun perustuvia energiasampoja löytyy yllättävistäkin paikoista, kuten puunjalostusteollisuuden jäteliemestä. Nykyiset sellutehtaat toimivat samalla voimalaitoksina: ne polttavat jäteliemen sisältämän puuaineksen, jolloin syntyy lähes tuplasti se määrä energiaa, jonka tehdas tarvitsee omaan kulutukseensa.

Oma lukunsa ovat tämän päivän kokeilut, jotka voivat olla huomispäivän arkea. Niissä puu taipuu kaikkiin mahdollisiin olomuotoihin. Nestemäisyyttä edustaa "2000-luvun terva" eli puusta tehty tervantuoksuinen pyrolyysiöljy, joka on parhaillaan koekäytössä ja jonka uskotaan sopivan suurkiinteistöihin raskaan polttoöljyn tilalle.

Jopa kaasuksi muuttuu suomalaisen insinöörin käsissä puupölkky. Kaasutetun puun poltto on jo nyt osa sitä menetelmien mosaiikkia, jolla tuotetaan pistorasiasta virtaava sähkö ja patterissa kiertävä kaukolämpö.

Energiapuu hillitsee ilmastonmuutosta

Puuenergia on kova sana nykymaailmassa, jossa valtiot joutuvat etsimään hiilidioksidipäästöjä vähentäviä ratkaisuja. Ilmastonmuutosta pitäisi hidastaa ja ilmastosopimusten velvoitteet täyttää.

Kivihiilen ja öljyn korvaaminen puulla on tehokas keino keventää maan hiilidioksiditaakkaa, sillä puun hiilidioksidipäästöt katsotaan käytännössä olemattomiksi. Vaikka puutakin poltettaessa piipun nokasta kohoaa hiilidioksidia, sitä vapautuu ilmakehään vain sama määrä kuin puun jäädessä metsään ja lahotessa vähitellen siellä. Päästöttömyys johtuu myös siitä, että metsästä otetun polttopuun paikalle kasvaa aikanaan uusi puu, joka kasvaessaan sitoo ilmakehästä jokseenkin saman määrän hiilidioksidia kuin sinne poltetusta puusta tuprusi.

Puun toinen etu on uusiutuvuus. Fossiiliset polttoaineet, kuten öljy ja kivihiili, ja muut uusiutumattomat energianlähteet ovat jo käytännön syistä tuomittuja päätymään ennemmin tai myöhemmin kulttuurisestikin fossiileiksi. Tulevien vuosisatojen maapallolla energia otetaan puusta ja muista ehtymättömistä lähteistä: pelloilla kasvatetusta biomassasta, maalämmöstä, auringosta ja tuulesta.

Seuraavassa edustavia esimerkkejä puun monista mahdollisuuksista.

Kotiuunissa täsmälämmitystä

Nyt sekin on tutkittu: millä tavalla puu kannattaa polttaa kodin takassa, kiukaassa tai muussa tulisijassa, jotta se antaa eniten lämpöä ja pienimmät päästöt.

Vanhan kansanuskomuksen mukaan puu pitää polttaa niukassa vedossa kituuttamalla. Uskomus saa tuomion insinööri Jyrki Koukilta, jonka työnantaja Työtehoseura on selvittänyt polttotapojen vaikutuksia palamistulokseen.

- Puu kannattaa polttaa hyvässä vedossa, ahtamatta tulipesää täyteen, Kouki neuvoo. - Puun pitäisi myös olla mahdollisimman kuivaa, joten polttopuut kannattaa säilyttää kuivassa liiterissä eikä ulkona.

Suomen kodeissa on noin miljoona tulisijaa. Niiden yhteen laskettu lämmöntuotanto on kansantaloudelliselta merkitykseltään ydinvoimaloiden tasolla. Oma etunsa on siinä, että kotien tulisijat ovat täsmälämmitystä - niitä käytetään eniten talvella eli juuri silloin, kun energiantarve on suurimmillaan. Tavallisten kakluunien ja varaavien takkojen ansiota siis on, että Suomen perusenergiantuotannon ei pohjoisesta sijainnistamme huolimatta tarvitse olla huiman suuri.

Pientaloissa suuntaus on nyt kohti taloon rakennettavaa keskusmuuria, johon sijoitetaan yksi lämmitysuuni - se riittää pitämään koko asunnon lämpimänä. Tehokkain tapa jakaa lämpöä on lattialämmitys, jonka putkisto lähtee uuniin liitetystä vedenvaraajasta. Jo mennyttä maailmaa ovat hellapoliisit, emännät, joiden oli lykättävä klapeja pesään pitkin päivää.

Lämmitysuuneja on monenlaisia, mutta yksi niistä on kasvanut vientituotteeksi: vuolukiviuuni. Vuolukivi varastoi lämpöä poikkeuksellisen tehokkaasti, koska se on rakenteeltaan harvinaisen homogeenista, sisäisiä murtumia on hyvin vähän ja lämpölaajeneminenkin on minimaalista. Suomen maaperässä sattuu olemaan hyvää vuolukiveä, ja suomalaisyritykset osaavat tehdä siitä hyviä uuneja, joita myydään ulkomaille hyvään hintaan.

Yksittäistenkin keksijöiden kädenjälki näkyy markkinoilla olevissa lämmitysratkaisuissa. Uusimpia suomalaiskeksintöjä on kiuas, jonka jälkilämpö riittää lämmittämään kokonaisen omakotitalon.

Klapeilla kysyntää, pelletit peesaavat vielä

Jos puulämmittäjä haluaa pilkkoa polttopuunsa itse, se sujuu sahaan ja kirveeseen koskemattakin. Jo 1950-luvulla oli käytössä pyörivään sirkkeliin ja halkaisevaan terään perustuvia puunpilkkomislaitteita, mutta 1990-luku on tuonut kohisevan kasvun sekä laitteiden tehoon että turvallisuuteen.

- Klapintekokoneita on monenlaisia. Omakotitalon asukkaalle sopivan, hydraulisesti toimivan giljotiinityyppisen laitteen saa muutamalla tuhannella markalla. Se maksaa itsensä takaisin ajansäästönä ja työn kevenemisenä, kertoo metsänhoitaja Seppo Ryynänen Työtehoseurasta.

Ammattimaisille klapintuottajille on omat, järeämmät koneensa. Niillä pilkotaan polttopuuta niin kotimaan markkinoille kuin vientiinkin. - Sekä klapeja että klapintekokoneita viedään Suomesta muihin pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Etenkin koivuklapille olisi kysyntää valtavasti enemmänkin, Ryynänen kertoo.

Ryynänen ounastelee klapinkysynnän kuitenkin hiukan vaimenevan, kun puupelletit alkavat vallata alaa taajamissa.

- Pellettien käyttö on vaivattomampaa kuin klapien. Myös päästöt ovat pienemmät, koska pelletit ovat tasalaatuisempaa tavaraa ja kosteusprosentti on pienempi. Kuivassa klapissa on kosteutta parikymmentä prosenttia, pelletissä vajaat kymmenen.

Puupellettien tuotanto pyörähti Suomessa käyntiin vasta pari vuotta sitten. Ruotsissa pellettejä on jo pitkään käytetty kymmenen kertaa enemmän kuin Suomessa tätä nykyä, ja monessa muussakin Euroopan maassa pientalojen ja aluelämpökeskusten lämmittäminen pelleteillä on tuttua puuhaa.

- Pelletit tehdään sahanpurusta ja höyläkoneen lastusta eli kutterinpurusta, kertoo lämpöpäällikkö Seppo Tuomi pellettejä valmistavasta Biowatti Oy:stä. - Puru kuivataan, jauhetaan hienojakoiseksi pölyksi, kuumennetaan yli sataan asteeseen ja puristetaan rei'itetyn levyn läpi. Kuumuus saa puun oman ligniinin toimimaan liimana. Tuloksena saadaan kahdeksan millin paksuisia ja muutaman sentin pituisia puunvärisiä, kiiltäväpintaisia lieriöitä, jotka eivät varastoitaessa pölyä eivätkä tuoksu.

Pellettilämmitys on mukavuudenhaluisen tapa säästää ympäristöä: automatiikka syöttää pötkylät keskuslämmityskattilaan ja säätelee palamista. Vuoden 1999 aikana tapahtunut polttoöljyn kuluttajahinnan nousu teki pelleteistä yllättäen hinnaltaan kilpailukykyisiä lämmitysöljyn kanssa. Pellettilämmitys saattaakin lähivuosina yleistyä nopeasti.

Hakkeen käyttö viisinkertaiseksi

Yksi puuenergian resursseista lojuu hujan hajan maassa hakkuuaukioilla. Hakkuutähteistä eli oksista ja latvoista noin 95 % jää metsiin lahoamaan.

Oksista silputtavaa haketta käytetään polttoaineena maatiloilla ja voimalaitoksissa. Muutamat kunnat, kuten Perho ja Evijärvi Pohjanmaalla, ovat kaukolämmön tuotannossa jo vaihtaneet öljyn kokonaan hakkeeseen. Itä-Suomessa hakevoimalat puskevat lämpöä ja sähköä jo noin kymmenellä paikkakunnalla.

Teknologian kehittämiskeskus Tekes tähtää nyt metsähakkeen käytön viisinkertaistamiseen viidessä vuodessa. Jos tavoite toteutuu, Suomessa tuotetaan vuonna 2003 hakkeella kaukolämpöä sellainen määrä, että sillä lämmittäisi jo Helsingin kokoisen kaupungin.

Hakkeen käyttöä tehostavat hakkuutähteitä maastosta keräävät koneet. Maastossa on alkanut mönkiä kouralla varustettuja perävaunuja ja erinäköisiä silppureita, joita on kehitetty sekä yksittäisten keksijöiden että esimerkiksi Vapo Oy:n voimin.

Leijukattila polttaa puun puhtaasti

Pietarsaaressa käynnistyy syksyllä 2001 maailman suurin biopolttoaineita käyttävä voimalaitos. Ahlholms Kraftin voimala tuottaa sähköä ja kaukolämpöä järeällä 550 megawatin teholla. Voimalan sydän on Kvaerner Pulping Oy:n valmistama kiertoleijukattila, jossa roihuavat puu, puunkuorijäte ja turve.

Leijukattila on puuenergian raskassarjalainen. Se on suunniteltu erityisesti voimalaitoksiin, joissa joudutaan polttamaan kosteaa puuta ja muita hankalia polttoaineita. Konstikkaasta poltettavasta huolimatta suomalaiskattiloiden savupiipuista kohoavat päästöt ovat vain noin tuhannesosa talokohtaisista tulisijoista syntyvistä päästöistä, kun lasketaan päästöt poltettua puumäärää kohti.

- Leijupoltossa polttoaine syötetään kuumaan hiekkaan, joka kiertää jatkuvasti prosessissa, kertoo tiedotuspäällikkö Jyrki Antikainen Foster Wheeler Energia Oy:stä, joka on toinen suomalainen leijukattiloiden valmistaja.

Koko maailmassa käytettävistä leijukattiloista puolet on tehty Suomessa. Esimerkiksi Ruotsin markkinat nielevät uusia kattiloita moninkertaisella vauhdilla kotimaahan verrattuna.

- Yksi syy on Ruotsissa meneillään oleva ydinvoimaloiden alasajo, jonka takia siellä rakennetaan korvaavia voimaloita, Antikainen selittää. - Ruotsissa myös verotus suosii biopolttoaineiden käyttöä.

  - puun uudet olomuodot sopivat entisiin voimaloihin

Luonnonsuojelujärjestöt ovat viime vuosikymmeninä puhuneet puun ja muiden uusiutuvien energialähteiden puolesta. Nyttemmin ajatus on alkanut ottaa tulta laajemminkin, kauppa- ja teollisuusministeriön tavoiteohjelmia myöten.

Uusiutuvien energialähteiden käyttöä jarruttaa menneisyys. Kun melkoinen osa energiantuotannosta on vuosikymmenet ollut kivihiilen ja öljyn varassa, ympäri maata on ehditty rakentaa mittavat määrät kivihiilivoimaloita ja raskaalla polttoöljyllä toimivia aluelämpökeskuksia. Ainakin lyhyellä aikavälillä tuntuu kansantaloudelliselta tuhlaukselta jättää toimintakuntoinen voimala seisomaan kummitustalona ja rakentaa viereen uusi hakevoimala.

Mutta jos Muhammedin on liian työlästä mennä vuoren luo, vuori voi laittautua Muhammedin luokse. Kivihiilivoimaloissa hiili poltetaan hienon hienona pölynä, joka puhalletaan polttokattilaan. Miksipä ei siis puukin olisi loihdittavissa samantapaiseen olomuotoon? Lahdessa on koekäytössä voimala, jossa näin jo tehdään.

- Puuta, haketta ja rakennustyömaiden puujätettä voidaan hyvin käyttää kivihiilivoimalassa, kunhan ne ensin muutetaan kaasuksi, kertoo polttotekniikkaa kehittäneen Foster Wheeler Energia Oy:n tiedotuspäällikkö Jyrki Antikainen.

- Käytettävä menetelmä, kiertoleijukaasutus, on 1990-luvun tuote. Kun puupolttoaine syötetään leijukerroskattilassa kiertävän kuuman hiekan sekaan, korkea lämpötila saa puun kaasuuntumaan, jolloin se voidaan polttaa samalla tekniikalla kuin kivihiili.

Aluelämpökeskuksissa raskaan polttoöljyn taas voisi korvata pyrolyysiöljyllä, uusiutuvalla vaihtoehdolla.

Kun puruksi jauhettu kuiva puu kuumennetaan leijukerroskattilassa hyvin nopeasti 500-600 asteeseen, 70-80 prosenttia siitä muuttuu pyrolyysiöljyksi. Se on tervan näköistä ainetta, joka tuoksuukin suksitervalta. Pyrolyysiöljyä voi tuottaa yhdessä paikassa ja kuljettaa toisaalle säiliöautossa kuin tavallista polttoöljyä tai bensiiniä.

Valttinaan tällä 2000-luvun tervalla on myös suhteellisen puhdas palaminen. Kun sama määrä puuta poltetaan hakkeena, muun muassa häkäpäästöt ovat suuremmat.




Suomi on EU:n johtava puunpolttaja

Suomessa käytetään suhteessa enem-män bionergiaa - joka meillä on lähinnä puuta - kuin missään muussa EU-maassa. Taulukko esittää bioenergian osuutta kokonaisenergian- kulutuksesta EU-maissa vuonna 1995.

Suomi 17,4 %


Ruotsi 13,9 %


Itävalta 12,4 %


Portugali 11,8 %


Tanska 6,8 %


Ranska 4,1 %


Espanja 3,7 %


koko EU 3,3 %


Italia 2,0 %


Saksa 1,3 %


Alankomaat 1,3 %


Kreikka 1,0 %


Belgia 0,9 %


Britannia 0,5 %


Luxemburg 0,5 %


  0,1 %


Taikatemppu sellukattilassa: energiasyöpöstä voimanlähteeksi

Vain pieni osa Suomen metsistä korjatusta puusta päätyy polttopuuksi. Valtaosan, yli 80 prosenttia, haukkaa puuteollisuus eli lautojen, paperin ynnä muun tuotanto. Silti teollisuudenkin käyttämä puu voi viime hetkillään vielä palvella myös energiapuuna: tulemalla poltetuksi sellutehtaan jäteliemessä.

Suomalaiset sellutehtaat ovat kulkeneet huikean tien vesistöjen pilaajista ympäristöä säästäviksi, lähes kaikki jätteensä talteen ottaviksi biovoimaloiksi. Kehityksen moottorina on suurelta osin ollut yksi sinnikäs mies, selluloosatekniikan professori Johan Gullichsen Teknillisestä korkeakoulusta Espoosta.

- Moderni sellutehdas tuottaa tarvitsemansa sähkö- ja lämpöenergian polttamalla sellunkeittoprosessin jäteliemen, joka sisältää muun muassa puusta irronnutta ligniiniä, Gullichsen kertoo. - Samalla syntyy energiaa yli tehtaan oman tarpeen. Parhaat sellutehtaat tuottavat 500 kilowattituntia ylimääräistä sähköä kutakin tuotettua sellutonnia kohti.

- Jos sovellettaisiin parasta nykytekniikkaa, jota on erillisinä osina käytössä eri tehtaissa, ylimäärä nousisi lähelle 1 000 kilowattituntia. Ja kun meillä parhaillaan kehitteillä oleva jäteliemen kaasutus saadaan kaupallisesti sovellettavaksi, energiaylijäämä nousee 1 500 kilowattituntiin sellutonnia kohti.

Gullichsen huomauttaa, että poliittisten päätösten takia energia on Suomessa teollisuudelle halpaa eikä selluteollisuus siksi ole käyttänyt läheskään kaikkia tehostamisen mahdollisuuksiaan. Metsäteollisuus on kuitenkin Suomen suurin prosessiteollisuuden ala, joten jo pienikin tehostus toisi vaikuttavan lisäyksen energiantuotannon kokonaismäärään.

Nähtäväksi jää, polkaiseeko Kioton ilmastosopimus käyntiin muutoksen. - Kun fossiilisten polttoaineiden käyttöä joudutaan vähentämään, selluteollisuuden energiantuotantoa tehostamalla voitaisiin kasvattaa energiantuotantoa huomattavasti ilman, että raaka-aineen eli puun kulutusta tarvitsee lisätä lainkaan, Gullichsen muistuttaa.




Selluteollisuudesta monta Vuotosta

Uusiutuvista energialähteistä juuri puun käytön ennustetaan kasvavan lähivuosikymmeninä kaikkein nopeimmin. Hakkeen käyttö moninkertaistuu jo tällä vuosikymmenellä. Ehkä huimimmat kasvunäkymät tarjoavat kuitenkin selluteollisuuden jäteliemet. Niitä polttamalla tuotetaan Suomessa jo nyt noin 3,1 terawattituntia sähköä vuodessa. Jos kaikkiin sellutehtaisiin asennettaisiin parasta nykytekniikkaa edustavat polttolaitteet, tuotettu sähkömäärän kasvaisi noin kaksinkertaiseksi, runsaaseen 6 terawattituntiin vuodessa.

Näihin lukemiin verrattuna esimerkiksi Vuotoksen tekoaltaan toteuttaminen on vaatimaton hanke. Uusi voimala ja altaan mahdollistama vanhojen voimaloiden tehon nosto kasvattaisivat sähköntuotantoa yhteensä vain noin 0,55 terawattituntia vuodessa.

Jos siis sellutehtaiden sähköntuotantoa tehostetaan vaivaiset 20 prosenttia, Vuotoksen allashanke on tarpeeton.

Hyvä käsienpesu torjuisi tartuntoja, mutta moni tekee sen huonosti.

Kuinka hyvin peset kätesi? Todennäköisesti kehnommin kuin kuvittelet, kertoo Helsingn Sanomien juttu.

Moni väittää pesevänsä, mutta ei sitä kuitenkaan tee. Viime vuonna julkaistun kyselytutkimuksen mukaan kolmannes eurooppalaisista ei muista pestä käsiään vessakäynnin jälkeen.

Yhdysvalloissa on tarkkailtu, kuinka käsihygienia toteutuu julkisissa vessoissa. Melkein kaikki ihmiset vakuuttavat pesevänsä kädet, kun ovat tehneet tarpeensa. Seurannan perusteella sen tekee kolme neljästä.

Naiset ovat yleensä tunnollisempia. Miehistä käsihygienian muistaa runsas puolet.

Muutama kysely ei kerro koko totuutta, mutta pitkältä ajalta kerätty tieto kertoo, että vettä ja saippuaa käytetään liian harvoin ja silloinkin säästeliäästi.

”Kädet kannattaisi pestä aina, kun siihen on tilaisuus”, sanoo bakteeriopin professori Pentti Huovinen Turun yliopistosta.

Tilaisuus tarjoutuu vähintään 5–10 kertaa päivässä. Vessakäyntien lisäksi kädet pitäisi siistiä ennen ruoan laittoa ja syömistä, ulkoa sisään tultaessa ja kättelyn jälkeen.

Samoin niistämisen, aivastamisen, nenän kaivamisen, roskien käsittelyn ja tiskirätin näpelöinnin perästä.

”Kaikissa noissa tilanteissa on vaara, että taudinaiheuttajia pääsee leviämään käsistä muihin ihmisiin tai ruokaan”, Huovinen sanoo.

Pienikin määrä mikrobeja pystyy aiheuttamaan taudin. Influenssaan riittää 1–30 virusta. Yhdessä sormessa saattaa elää satojatuhansia bakteereja ja viruksia.

Flunssa ja moni muu mikrobi livahtaa limakalvoille ja sieltä muualle elimistöön omista käsistä, joilla olet sormeillut jonkun rähmäkäpälän koskettelemaa pintaa. Tästä on vahvaa näyttöä päivähoidosta ja sairaaloista, joihin pakkautuu paljon ihmisiä ja taudinaiheuttajia.

”Käsien pesemisessä määrääkin tärkeämpää on laatu”, sanoo professori Huovinen.

Laatu lähtee vedestä ja saippuasta. Molempia pitää olla riittävästi, jotta lika ja mikrobit irtoavat ihosta. Kädenlämpöinen vesi saa saippuan parhaiten vaahtoamaan.

Sen jälkeen tarvitaan hierontaa. Tässä vaiheessa ihmiset tekevät suurimman virheen.

”Aika usein pesu jää muutaman sekunnin hutaisuksi kraanan alla”, kuvailee hygieniahoitaja Tiina Kurvinen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Se ei riitä alkuunkaan. Nykysuositus on runsaat 20 sekuntia. Maailman terveysjärjestön usean kohdan tehopesu kestää helposti 40 sekuntia.

Kuinka usein peset kätesi?

Huuhaan kannatus hiipuu. Tieteen kieltää pieni, mutta äänekäs vähemmistö.

Tiedebarometri 2016

Suomalaisten arvoja ja asenteita tutkitaan tiuhaan. Joka vuosi julkaistaan kymmeniä kyselyitä, barometrejä ja indeksejä kansalaisten arvostuksista mitä erilaisimmissa asioissa. Jos niissä havaitaan pienikin heilahdus, uutismedia noteeraa sen kissankorkuisin otsikoin.

Todellisuus on kuitenkin toinen. Yhteiskunnan muutoksista ja pirstaleisuudesta huolimatta suomalaisten asenteet ja arvostukset pysyvät vakaina.

Tiede ei tee poikkeusta. Suomalaiset luottavat siihen melkein kuin vuoreen. Tiedettä tekeviin ihmisiin ja instituutioihin, kuten yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin, luotetaan lähes yhtä paljon kuin puolustusvoimiin. Tiede kiinnostaa, ja sen kykyyn ratkaista ongelmia uskotaan vankasti. Suomalaisen tutkimuksen taso arvioidaan hyväksi.

Tiedot käyvät ilmi vastikään julkaistusta kuudennesta tiedebarometristä. Vuodesta 2001 tehtyyn kyselyyn vastasi yli tuhat suomalaista viime kesänä.

Barometrin päätutkija Pentti Kiljunen ei yllättynyt kansan tuesta.

”Suomessa on perinteisesti arvostettu tiedettä ja luotettu siihen vankasti. Olisi vaikea kuvitella, että myönteinen asenne muuttuisi kovin olennaisesti lyhyessä ajassa.”

Kiljusen mukaan myötäsukaisuus alkaa olla suorastaan kulttuurinen kivettymä. Suomalaiset ovat tiedekansa, joka vannoo koulutuksen, sivistyksen ja tutkimuksen nimiin. Arvostus on jokseenkin yhtä tukevalla pohjalla muissa Euroopan maissa.

Entä jos tieteen hulppea suosio on vain silmänlumetta: jospa suomalaiset peukuttavat tiedettä, koska jokaisen itseään sivistyneeksi kutsuvan ihmisen kuuluu niin tehdä?

Kiljusen mielestä mikään ei oikein tue tuollaista käsitystä. Kaikki aiemmat barometrit todistavat yhtäpitävästi laajasta tiedemyönteisyydestä, ”Tai sitten suomalaiset ovat patologisia valehtelijoita”, Kiljunen naurahtaa.

Kiistäjien joukko jää pieneksi

Viime vuosina julkisuudessa on keskusteltu paljon nousevasta asiantuntijavastaisuudesta.

Erityisesti verkossa ja sosiaalisessa mediassa tieteen epäilijöiden on helppo kohdata ja kannustaa toisiaan. Samalla faktatiedon statuksen on väitetty laskeutuneen mielipiteen tasolle. Tietäjät ovat saaneet tehdä tilaa äänekkäille.

Kun aiemmin esimerkiksi ympäristö- tai ravitsemuskeskustelua dominoivat tieteentekijät tutkimustietoineen ja tilastoineen, nyt sitä hallitsevat ärhäkkäät tavikset ja toisinajattelevat, jotka viittaavat kintaalla tutkimustiedolle.

Pentti Kiljusen mukaan huoli yleisen tiedevastaisuuden kasvusta on ennenaikainen.

”Suomessa ilmiö on pelkkää pintakuohua, kansan suuri enemmistö ei ole liittynyt tieteen kieltäjien riveihin.”

Kiljusen mukaan tiedettä ja tutkijoita on itse asiassa haastettu aina. Sosiaalisen median aikakaudella skeptisyys on vain saanut tulla toisella tavalla näkyviin. Myös kenkkuilun ja loanheiton kanavat ovat kehittyneet.

Näköharhalle ovat alttiita varsinkin ne, jotka seuraavat aktiivisesti somea ja erilaisia verkkokeskusteluja.

Syytä voi hakea myös toimittajakunnasta.

”Pienestä kiistäjien joukosta lähtee paljon ääntä varsinkin, jos media sitä vielä kaiuttaa”, Kiljunen sanoo.

Hän viittaa tiedotusvälineiden tasapuolisuusharhaan eli hienommin sanottuna false balance -ilmiöön: media antaa usein suhteettomasti tilaa ja näkyvyyttä kaikenkarvaisille mielipiteille, jotka kyseenalaistavat vallitsevia tieteellisiä käsityksiä.

Ylimitoitettu huoli tiedevastaisuuden noususta voi kummuta yliopistoyhteisön omista kokemuksista. Moni tutkija on saanut sosiaalisessa mediassa osakseen loanheittoa, uhkauksia ja vihapuhetta. Ennen someaikaa tutkijoille herui lähinnä myönteistä palautetta.

”Muita yhteiskunnan toimijoita monotetaan rankasti kaiken aikaa, tieteentekijöille se on uutta, sillä heidän asemansa on aiemmin ollut paljon suojatumpi”, Kiljunen sanoo.

Suositumpaa kuin penkkiurheilu

Tieteellä menee Suomessa muutenkin lujaa. Tutkijoiden tekemisiä ei ole koskaan seurattu lehdissä, radiossa, televisiossa ja verkossa niin innokkaasti kuin nyt. Tuore tiedebarometri vahvistaa arkihavainnon. Kiinnostus siihen, mitä tieteessä tapahtuu, näyttää jopa olevan kasvamaan päin.

Selvä enemmistö eli liki 70 prosenttia kertoo seuraavansa tiedettä, tutkimusta ja teknologiaa, enenevässä määrin myös luontoa ja ympäristöä. Kiinnostuneiden osuus on kaikkiaan hieman kasvanut edellisestä mittauksesta.

Urheilu jää kauas taakse, ja sen kiinnostavuus on vähentynyt kansalaisten silmissä kolmessa vuodessa. Vahvimmassa alamäessä on viihde.

Kiinnostavimmiksi koetaan omaa napaa lähelle tulevat tiedeaiheet. Eniten seurataan lääketiedettä, erityisesti uusia lääkkeitä ja hoitoja. Mielenkiinto terveysaiheita kohtaan on kasvanut vuodesta 2013. Kärkipäähän sijoittuvat myös ympäristötutkimus ja uudet keksinnöt.

Median toivotaan myös tarjoavan nykyistä enemmän tietoa tieteestä. Toiveen allekirjoittaa kolme neljästä suomalaisesta. Tiedejuttujen lisääntyminen puolestaan kertoo, että media on vastannut huutoon.

Kokonaisuudessaan tiede, tutkimus ja teknologia kiinnostavat jonkin verran enemmän miehiä kuin naisia. Myös ikä vaikuttaa. Nuoret aikuiset seuraavat tiedettä ikääntyneitä innokkaammin. Tässäkin mielessä tieteen tulevaisuus näyttää valoisalta.

Tuo parannusta, vaan ei onnea

Tieteen kykyyn ratkaista ongelmia suhtaudutaan toiveikkaasti, joskin vaihtelevasti.

Syvä yksimielisyys vallitsee siitä, että tiede voi auttaa ihmiskuntaa selättämään vaikeita sairauksia. Kohtalaisen moni uskoo tieteen kykyyn parantaa aineellista hyvinvointia ja elintasoa.

Sen sijaan turvallisuuden, henkisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisääjänä tieteen nähdään olevan melko hampaaton. Siitä ei myöskään katsota olevan sotien, kriisien ja työttömyyden estäjäksi.

Ympäristöasioissa mielipiteet jakautuvat. Kaksi viidestä uskoo tieteen kykyyn tuottaa keinoja ilmastonmuutoksen taltuttamiseksi. Epäuskoisia on kuitenkin lähes yhtä paljon.

Maailman energiaongelmien ratkomiseen suhtaudutaan hieman luottavaisemmin. Lähes kaksi kolmesta arvelee tieteestä olevan siinä merkittävää apua. Epäluuloisten joukko jää pieneksi.

Huuhaan kannatus murenee

Selvin yksittäinen trendi ei kosketa suoraan tiedettä vaan sen vastapeluria, huuhaata. Sen suosio on murentunut barometri barometriltä.

Mallista käy väittämä ”Vaikka homeopatialla ei ole lääketieteen tunnustusta, on se tehokas tapa hoitaa sairauksia”. Kun vuonna 2001 näkemyksen kiisti 25 prosenttia, kiistäjiä on nyt jo yli 40 prosenttia. Myös usko kansanparantajiin, horoskooppeihin, telepatiaan ja ufoihin on ohentunut näkyvästi 15 vuodessa.

Yli puolet suomalaisista suhtautuu kriittisesti luontaislääkkeisiin, epätietoisia on vajaa kolmannes. Luontaislääkealan suuret markkinat tietäen epäuskoa voi pitää jopa suurena.

Pentti Kiljusen mukaan suomalaiset eivät ole välttämättä muuttaneet käsityksiään, vaan aika on tehnyt tehtävänsä. Vastaajapolvet ovat vaihtuneet. Vuoden 2001 nuoret ovat saavuttaneet keski-iän ja vanhimmat vastaajat ovat siirtyneet katsomoon. Uudemmat polvet ovat aiempaa koulutetumpia tai tietävämpiä.

”Taikausko näyttää olevan enemmän menneisyyden kuin tulevaisuuden asia”, Kiljunen summaa.

Yhdessä asiassa epäluulo tiedettä kohtaan silti kytee – ja yhtä voimallisena kuin ennen. Vaikkei geeniruoan riskeistä ihmiselle eikä ympäristölle ole kouriintuntuvaa näyttöä, vain harva pitää sitä turvallisena. Yli puolet vastaajista epäilee ”mutanttimuonaksi” koettua geeniruokaa. Sen hyväksyntä ei ole barometrien välillä lisääntynyt, vaan päinvastoin pysynyt vähäisenä.

Epäluulo läpäisee kaikki kansankerrokset. Naiset ovat miehiä varauksellisempia. Orastavaa luottamusta geeniruokaan osoittavat opiskelijat.

Aina vain Esko ja AIV

Tieteen hurjasta suosiosta huolimatta sen tekijöitä ei juuri tunneta. Merkittävän suomalaisen tieteentekijän pystyi nimeämään alle puolet barometrin vastaajista. Kun menneiden aikojen nimet sai ottaa mukaan, tehtävästä suoriutui useampi kuin joka toinen.

Julkkisrankingissa ylivoimaisen ykköstilan vei jo toisen kerran peräkkäin Turun yliopiston avaruustähtitieteen professuurista hiljan eläköitynyt Esko Valtaoja. Samanlaiseen hegemoniaan barometrin historiassa on pystynyt vain geenitutkija Leena Palotie.

”Tulos kertoo, että Suomeen mahtuu vain yksi tiedejulkkis kerrallaan”, Pentti Kiljunen sanoo.

”Valtaojan suosiota selittää se, ettei intomielisen valistajan puhe ole pysähtynyt, vaikka virkaura onkin päättynyt.”

Toiseksi tunnettuusmittauksessa kipusi Britanniaan tänä vuonna muuttanut islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila ja kolmanneksi Linux-käyttöjärjestelmän kehittäjä Linus Torvalds. Vastikään taloustieteen nobelilla palkittu Bengt Holmström sijoituu niukin naukin kymmenen kärkeen. Hänet lyö tunnettuudessa toinen taloustieteilijä, uutislähetyksistä tuttu Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman. Kolmen vuoden takaisessa mittauksessa kaksikon järjestys oli päinvastainen.

Mediajulkisuus nosti tiedetaivaalle myös uusia kasvoja. Nyhtökauran kehittänyt elintarviketutkija Reetta Kivelä ja ravitsemuskeskusteluissa tieteen lippua heiluttanut professori Mikael Fogelholm ponnistivat ensi kertaa listalle. Tulokkaisiin kuuluu myös 2015 akateemikoksi nimitetty immunologian professori Sirpa Jalkanen.

Entisten tutkijoiden joukossa selvä ykkönen oli jälleen Suomen ensimmäinen tiedenobelisti Artturi Ilmari Virtanen. Toiseksi tuli geenitutkija Palotie ja kolmanneksi arkkiatri Arvo Ylppö.

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja.

Koko raportti verkossa: tiede.fi/tiedebarometri

Näin tutkittiin

Tiedebarometri on kolmen vuoden välein toistettava asennekartoitus suomalaisten tiedekäsityksistä. Ensimmäinen barometri julkaistiin 2001.

Tuoreimmat vastaukset kerättiin viime kesänä kirjekyselynä 1 056 kansalaiselta.

Kohdejoukkona oli Suomen 18–17-vuotias väestö Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Otos vastaa Suomen aikuisväestöä iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan.

Tulosten virhemarginaali on 2–3 prosenttia suuntaansa.

Barometrin toteutti Yhdyskuntatutkimus Oy Tieteen tiedotus ry:n toimeksiannosta.

Tieteen tiedotus ry julkaisee Tiede-lehteä.

 

Käyttäjä1200
Seuraa 
Viestejä6
Liittynyt2.1.2016

Suomi vannoo tieteen nimiin

Vaikka tieteellä on "riemunvoitto" tässä maallistuvassa maailmassä, niin ei se ihmisistä tee yhtään sen järkevämpiä tai viisaampia. Yhä enemmän tuntuu että ihmisistä tulee aina vain pinnallisempia, itsekkäämpiä, skeptisempiä, pessimistisempiä, lyhytpinnaisempia, sekä herkästi toisia leimaavia esimerkiksi riittää kun sanot vain "Jeesus" niin aletaan heti solvaamaan mielisairaaksi fundamentalisti uskikseksi tai rasisti paskaksi. Olen jopa miettinyt että on jopa parempi olla puhumatta omista...
Lue kommentti
Osmo Päivinen
Seuraa 
Viestejä131
Liittynyt18.1.2013

Suomi vannoo tieteen nimiin

- Tiede lehden toimitukselle hieman palautetta lehden juttujen ja kommenttien luettavuudesta printatun tekstin typologiasta. Osallistuminen esim. Tiede lehden keskusteluun on osaltani täysin mahdotonta, koska tekstin luettavuus on 0 tällä tietokoneella ja zoom. suurennuksellakin. Mutta esim jutun ;Suomi vannoo tieteen nimiin selkokielinen lukeminen onnistuu hyvin, koska kirjaintypologia on selkeää. Kiitos jo etukäteen korjjavista toimenpiteistänne em. asiassa, osallistuisin mielelläni käytyyn...
Lue kommentti

Uusi numero löytyy nyt uudesta Digilehdet-palvelusta.

 

Tieteessä 11/2016

 

PÄÄKIRJOITUS

Jalat maassa, järki päässä

Suomessa asuu tiedeviisas kansa.

 

PÄÄUUTISET

Värimaailma mullistuu

Kumous alkoi sattumalta löydetystä sinisestä.

Ihminen on säyseä apina

Nisäkkäiden joukossa olemme silti julmia.

Nobelit tulivat puun takaa

Vain suomalaisvoittaja oli odotettu.

 

ARTIKKELIT

Aurinkokunta
Arvoitus joka planeetalla

Kotikulmillamme tapahtuu asioita, jotka eivät käy edes astrofyysikoiden järkeen.

Painajainen valmentaa vaaratilanteisiin

Aivojemme uhkasimulaattori käynnistyi jo kivikautisissa kantavanhemmissa.

Suomi vannoo tieteen nimiin

Suosio päihittää urheilun, mutta tekijöistä mieleen ponnahtaa useimmiten yksi ja sama mies.

Eläimetkin muuttavat paremman elämän perässä

Vanhojen tapojen rikkominen voi pelastaa hengen.

Työnä työläs konekieli

Suomi ei niin vain antaudu automaattikääntimille.

Kiire ja netti tappavat seksin

Aikapulassa nautinto siirtyy omiin käsiin.

Viisas varautuu myrskyyn

Harvasta kodista löytyy edes tähdellisin hätävara.

Ihmiselle sian sydän 2015?

Sikaan on siirretty ihmisen geenejä, joiden on tarkoitus vähentää vieraselinten hyljintää.

 

TIEDE VASTAA

Kuka keksi pikkujoulun?

Kehräävätkö kaikki kissaeläimet?

Miksi kvasaarit ovat niin kirkkaita?

Miksi vanki istuu kakkua?

Onko mahdollista rakentaa kilometritalo?

Voiko iän lukea dna:sta?

 

KIRJAT

Ihmeellisen luonnon opas

Fysiikka on niin kaunista

Yksinäisyyden vaarallinen kierre

 

OMAT SANAT

Elävä kieli ei koskaan valmistu

Siitä todistavat hiiri, emoji ja tiimi.

 

FAKTAN PAIKKA

Rehunobel porskuttaa

Suomalaiskeksinnöistä tunnetaan parhaiten AIV, kännykkä ja ksylitoli.

 

Jos olet jo ottanut käyttöön digilukemiseen tarvittavat tunnukset, kirjaudu sisään Sanoman Digilehdet-palveluun sivuston Kirjaudu-painikkeesta.

 

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

 

Tutustu tuoreimman lehden sisältöön.

 

Tieteessä 11/2016

 

PÄÄKIRJOITUS

Jalat maassa, järki päässä

Suomessa asuu tiedeviisas kansa.

PÄÄUUTISET

Värimaailma mullistuu

Kumous alkoi sattumalta löydetystä sinisestä.

Ihminen on säyseä apina

Nisäkkäiden joukossa olemme silti julmia.

Nobelit tulivat puun takaa

Vain suomalaisvoittaja oli odotettu.

 

ARTIKKELIT

Aurinkokunta
Arvoitus joka planeetalla

Kotikulmillamme tapahtuu asioita, jotka eivät käy edes astrofyysikoiden järkeen.

Painajainen valmentaa vaaratilanteisiin

Aivojemme uhkasimulaattori käynnistyi jo kivikautisissa kantavanhemmissa.

Suomi vannoo tieteen nimiin

Suosio päihittää urheilun, mutta tekijöistä mieleen ponnahtaa useimmiten yksi ja sama mies.

Eläimetkin muuttavat paremman elämän perässä

Vanhojen tapojen rikkominen voi pelastaa hengen.

Työnä työläs konekieli

Suomi ei niin vain antaudu automaattikääntimille.

Kiire ja netti tappavat seksin

Aikapulassa nautinto siirtyy omiin käsiin.

Viisas varautuu myrskyyn

Harvasta kodista löytyy edes tähdellisin hätävara.

Ihmiselle sian sydän 2015?

Sikaan on siirretty ihmisen geenejä, joiden on tarkoitus vähentää vieraselinten hyljintää.

 

TIEDE VASTAA

Kuka keksi pikkujoulun?

Kehräävätkö kaikki kissaeläimet?

Miksi kvasaarit ovat niin kirkkaita?

Miksi vanki istuu kakkua?

Onko mahdollista rakentaa kilometritalo?

Voiko iän lukea dna:sta?

 

KIRJAT

Ihmeellisen luonnon opas

Fysiikka on niin kaunista

Yksinäisyyden vaarallinen kierre

 

OMAT SANAT

Elävä kieli ei koskaan valmistu

Siitä todistavat hiiri, emoji ja tiimi.

 

FAKTAN PAIKKA

Rehunobel porskuttaa

Suomalaiskeksinnöistä tunnetaan parhaiten AIV, kännykkä ja ksylitoli.

 

Jos olet tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

 

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.