La Hague käsittelee ydinjätteen ja lähettää sen uusiokierrokselle.



Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2007



Normandian vehreiden laidunten ja kirjavan karjan keskeltä nousee taivaanrantaan sinerviä, turkooseja ja harmaita piippuja. Niitä erottaa viljapelloista ja Englannin kanaalista kaksinkertainen verkkoaita. Aitojen välin täyttävät piikkilanka ja sähköpaimen. Ne eivät ole vain lehmien varalta.

Tämä on ydinjätteen jälleenkäsittelylaitos Ranskan La Haguessa, 200 hehtaarin teollisuusalue, josta näkyy vain jäävuoren huippu. Kaksi kolmasosaa laitoksesta toimii maan alla. Sen uumenissa käy töissä viisituhatta ihmistä.

Laitoksen omistaa Areva-yhtiö, Ranskan valtion ydinjätti, joka rakentaa parhaillaan uutta ydinvoimalaa Suomen Olkiluotoon. Areva ottaisi mieluusti La Hagueen myös Olkiluodon ja Loviisan jätteet. Laitoksen useimmat sopimukset ulkomaisten asiakkaiden kanssa ovat umpeutumassa. Japani on rakentanut
jälleenkäsittelylaitoksensa, Saksa päätti kokonaan lopettaa jätteen viennin, ja Sveitsikin on toistaiseksi luopunut jälleenkäsittelystä.

Kotimaista käsiteltävää on runsaasti, mutta ei sentään niin paljon kuin La Haguen kapasiteetti olisi: 1 700 tonnia vuodessa.


Melkein pelkkää ydinsähköä

Kaikista maailman maista Ranska nojaa raskaimmin ydinvoimaan. Se tuottaa 78 prosenttia sähköstään ydinvoimalla. Reaktoreita on käytössä 58.

Niitä alettiin rakentaa heti toisen maailmansodan jälkeen. Varsinainen linjapäätös ydinvoiman suurkäytöstä syntyi 1970-luvun energiakriisin takia, kun Ranska halusi riippumattomaksi öljyntuonnista.

Voimaloiden kaikki käytetty polttoaine tulee La Hagueen. Vastaanottohallin pihalla kukoistaa alppiruusu, ja sen vieressä makaa pari suurta terässäiliötä, joissa jäte saapuu.

- Emme kylläkään sano sitä täällä jätteeksi, huomauttaa laitoksen tiedotusjohtaja Laurence Pernot.

Uraania sisältävien polttoainesauvojen käyttöaika ydinvoimalassa on kolme-neljä vuotta. Sen jälkeen fissiokelpoista uraani 235:tä alkaa olla liian vähän ja fissiotuotteet häiritsevät ketjureaktiota.

Törmäilevät neutronit eivät kuitenkaan ole hajottaneet kaikkia uraaniytimiä. Jotkin niistä ovat siepanneet neutronin itseensä ja muuttunut plutoniumiksi. Syntynyt plutonium ja jäljelle jäänyt uraani voidaan käyttää uudestaan. Kerran käytetystä polttoaineesta peräti 96 prosenttia kelpaa uusiokierrokselle.


Palasiksi, sitten liuokseksi

Punaisella värillä koodatulle alueelle ihmisjalka ei La Haguessa astu. Metristen betoniseinien sisällä ja oranssien ikkunoiden takana robottinosturi poimii polttoainesauvojen niput kuljetussäiliöstä. Ne ovat kuumia, 300-asteisia, joten ne täytyy panna veteen jäähtymään.

Vesi eristää myös säteilyn. Suuren sinertävän altaan äärellä liikkuu työmiehiä valkoisissa haalareissa. Reunalta paistaa oranssi pelastusrengas. Pieni pulikointi pintavedessä ei kuulemma olisi kovin haitallista. Altaan lämpötila pidetään 35 asteessa. Vettä jäähdytetään lauhdutustornissa, josta se palaa puhdistuksen kautta takaisin.

Sauvat saavat vilvoitella altaassa kahdesta viiteen vuotta. Sen jälkeen jätteen varsinainen käsittely voi alkaa. Polttoainesauvat pilkotaan kolmen sentin kikkareiksi. Ne jauhetaan muruiksi ja liuotetaan happokäsittelyillä nesteeksi, joka lähtee kiertämään laitoksen loputtomiin tankkeihin ja putkistoihin. Materiaalin matka prosessin läpi kestää yli kymmenen vuotta. Sinä aikana joukosta erotellaan uraani ja plutonium sekä valvotaan, ettei plutonium saavuta niin sanottua kriittistä massaa.

Ulos tulevasta tavarasta 95 prosenttia on uraania ja yksi prosentti plutoniumia. Siinä yhdessä prosentissa on valtavasti energiaa. Grammasta plutoniumia irtoaa yhtä paljon energiaa kuin sadasta grammasta luonnonuraania. Pieni kimpale riittää ydinpommin valmistamiseen.

Jälleenkäsittelyssä saaduista plutoniumista ja uraanista leivotaan sekapolttoainetta moxia (mixed oxide fuel), ruskeaa tahnaa, joka pakataan sylintereihin ja niputetaan polttoainesauvoiksi. Niitä voidaan käyttää tavallisen uraanipolttoaineen sijasta kevytvesireaktoreissa, joita on Euroopassa 35.

Yli jäänyt neljä prosenttia on runsasaktiivista jätettä. Se kiinteytetään lasiin, joka pakataan terässylinteriin ja lähetetään takaisin samaan maahan, mistä jäte on tullutkin. Ranskan oma jäte jää La Hagueen. Se pötköttää aitojen sisällä varastossa odottamassa loppusijoitusta.

Ranskan parlamentti päätti 2006, että ydinjätteen loppusijoitus maan alle alkaa vuonna 2025. Odoteltaessa ydininsinöörit kehittelevät tekniikoita, joiden avulla käytettyä polttoainetta voitaisiin hyödyntää enemmän ja jätettä käsitellä vaarattomammaksi (ks. Voiko ydinjätteet hävittää?, s. 32).


Mikseivät kaikki kierrätä?

Käytetyn polttoaineen jälleenkäsittely vähentää siis ydinjätettä ja säästää uraanivaroja. Kahteen kertaan käytetty ydinpolttoaine on jo sataprosenttisesti ydinjätettä. Tulevaisuudessa se pystytään ehkä kierrättämään vielä kerran.

Ranskan edellinen presidentti Jacques Chirac asetti tavoitteeksi, että uusi, omaa jätettään kierrättävä ydinvoimalatyyppi on saatava käyttöön vuoteen 2020 mennessä. Tällaisiin voimaloihin tarvitsisi Ranskan ydintutkimuslaitoksen laskelmien mukaan louhia kolmannes vähemmän uraania.

Miksi useimmat maat eivät jälleenkäsittele? - Ehkä ne eivät piittaa ympäristöstä, La Haguen tiedotuspäällikkö heittää.

Suuria jälleenkäsittelylaitoksia on maailmassa vain neljä: La Haguen lisäksi Sellafieldissä Britanniassa, Rokkashomurassa Japanissa ja Tšeljabinskissa Venäjällä. Yhdysvallat lopetti 1977 kaupallisen jälleenkäsittelyn estääkseen ydinasekelpoisen plutoniumin leviämisen maailmalle. Presidentti George W. Bushin hallinto haluaisi nyt aloittaa sen uudelleen.

Ainakin Saksa, Ruotsi ja Suomi ovat päättäneet, etteivät ne vie käytettyä ydinpolttoainetta ulkomaille(ks. s. 37).


Kallista puuhaa

Suurin syy jälleenkäsittelyn vähäisyyteen lienee, ettei kierrätys ole taloudellisesti kannattavaa ainakaan niille, joilla ei ole omia laitoksia.

Käytetyn polttoaineen käsittely La Haguessa maksaa tuhat euroa kilolta. Se on kalliimpaa kuin saman määrän loppusijoitus suoraan Suomen kallioperään, ja laitoksesta tulee vielä paluupostina runsasaktiivista jätettä. Vaikka jätteen määrä vähenee, uraanin ja plutoniumin poisto ei paljonkaan pudota sen lämmöntuottoa. Suomen sijoitustekniikassa juuri jätteen lämmöntuotto määrää, kuinka paljon tilaa jäte vaatii.

Lisäksi on pitkä matka siihen, että kierrätysuraania pystytään hyödyntämään polttoaineena tehokkaasti. Saattaa kestää kymmeniä vuosia, ennen kuin uudenlaiset reaktorit saadaan laajaan käyttöön, ja vanhoihin reaktoreihin kierrätysuraani täytyy rikastaa niin kuin kaivoksista louhittukin.


"Putken päästä voi kalastaa"

Jälleenkäsittelylaitokset ovat vuosikymmenten varrella hankkineet myös ikävää mainetta radioaktiivisten päästöjen lähteinä. Venäjän Majakin hutilointi sai Suomenkin lopettamaan jätteen viennin. La Haguen ja Sellafieldin tuottama säteily on ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan meressä havaittavissa napapiirillä saakka, ja lasten leukemiaa esiintyy tavallista enemmän molempien laitosten läheisyydessä.

La Haguen vierasruokalan pyöreä ikkuna antaa Englannin kanaalille. Lautasella on paistia ja avokadoa, ja niiden yli siintää Flamandvillen niemi. Sinne on rakenteilla samanlainen uusi ydinreaktori kuin Olkiluotoon. Väliin jäävälle merialueelle lasketaan putkea pitkin ne radioaktiiviset vedet, joita jälleenkäsittelylaitoksessa syntyy.

Jätevedestä ei ole nykyisin mitään haittaa, tiedotuspäällikkö Pernot vakuuttaa. Se on vähäaktiivista, eikä säteily ylitä tiukasti valvottuja raja-arvoja. Päästöjen radioaktiivisuus on vähentynyt 1980-luvulta murto-osaan.

Taustasäteily La Haguen alueella on 2,4 millisievertiä henkilöä kohti vuodessa ja La Haguen tuottama lisäys alueen asukkaille nykyisin 0,02 millisievertiä, saman verran kuin saa yhdellä neljän tunnin lennolla, kertovat laitoksen tilastot.

- Kalastusta ei tarvitse rajoittaa mitenkään. Vaikka jäteputken päässä voi onkia, tiedotuspäällikk

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25759
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.