Koneesta tulee joskus älykkäämpi kuin ihminen, mutta kehitystä ei tarvitse pelätä, sanoo teollisuusroboteille aivoja kehittävä tohtori Tuomas J. Lukka.

Tutustu tutkijaan -sarja




Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2009

Helsingin Korkeavuorenkadulla vanhan kerrostalon kivijalassa sijaitsevan liikehuoneiston ikkunaa koristavat leikkirobotit, joita ohikulkijat pysähtelevät katsomaan. Joku kurkistaa ikkunasta nähdäkseen, mitä robottien takana tehdään. Ovenpieleen ruuvattu kyltti kertoo firman nimeksi ZenRobotics, ja oven avaava muhkeaviiksinen mies vastaa kyselijöille: "Aivoja roboteille."

Filosofian tohtori Tuomas J. Lukka, 34, on yksi ZenRoboticsin kolmesta perustajasta ja osakkaasta. Hän on ennättänyt jo toimia tutkijana Helsingin, Jyväskylän ja Harvardin yliopistoissa sekä Teknillisessä korkeakoulussa. Hänen tutkimuskohteensa ovat vaihdelleet tietotekniikasta kiinalaisen go-pelin matemaattiseen mallintamiseen, ja nyt hän on omistautunut kehittämään koneälyä "vähän paremmaksi".

Lukka painottaa, että ZenRoboticsissa "jalat ovat tiukasti maassa". Siellä työ keskittyy teollisuusrobottien ohjausjärjestelmien kehittämiseen. Silti Lukka pitää mahdollisena, että hänen elinaikanaan nähdään ihmisen kaltainen robotti, joka pystyy lähes samaan kuin mekin.

- Sadan tai kahdensadan vuoden perspektiivillä koneiden älykkyys ylittää ihmisen älykkyyden. Tämän singulariteetiksi kutsutun taitekohdan jälkeistä teknologista kehitystä on vaikea ennustaa, sillä se nopeutuu ja nopeutuu, Lukka sanoo.

Tässä vaiheessa mieleen muistuvat tieteiskirjallisuuden ja -elokuvien visiot koneiden kapinasta ja tulevaisuudesta, jossa ihminen on jäänyt luomustensa jalkoihin. Mihin tämä tohtori Lukka on meitä oikein viemässä?


Media innostui nuoresta nerosta

Jos nimi Tuomas Lukka soittaa etäisiä kelloja ja tässä näkyvät kasvot tuntuvat tutuilta, palataan ajassa vuoteen 1995. Silloin vasta 20-vuotias Lukka väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa ja "Suomen nuorin tohtori" nousi otsikoihin. Fysikaaliseen kemiaan kuuluvan väitöskirjan nimi oli Some Studies of Molecular Vibration and Vibration-rotation Hamiltonians, emmekä me maallikot tajunneet siitä juuri mitään.

Lapsuutensa ja nuoruutensa Lappeenrannassa eläneellä Lukalla oli hyvä pohja tutkijanuralle. Hänen molemmat vanhempansa olivat Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun professoreita - äiti logistiikan ja isä sovelletun matematiikan.

- Sain kodista tietyn tavan katsoa maailmaa ja käsitteet, joiden kautta sitä voi hahmottaa, Lukka kertoo.

Matemaattisesti ja musikaalisesti lahjakas poika oli valmis yliopistoon jo 17-vuotiaana ja päätti lähteä opiskelemaan Helsinkiin, pois vanhempien silmien alta. Tuomas oli ollut kesätöissä tietotekniikka-alalla ja haki alan opintoihin Teknilliseen korkeakouluun. Samalla hän aloitti myös fysikaalisen kemian opiskelun yliopistossa.

- Sen jälkeen, kun olin käynyt yliopistolla kvanttikemian kurssin, päätin että tällä mennään, Tuomas muistelee. Seuraavat kolme vuotta olivat intensiivistä opiskelua, ja niiden päätteeksi hän valmistui tohtoriksi.

Media innostui "nuoresta nerosta". Lukka muistelee, että julkisuus antoi mahdollisuuden tavata monenlaisia mielenkiintoisia ihmisiä. Mediajulkisuutta seurannut yksityisyyden menetys kuitenkin hämmensi:

- Se oli jossain mielessä imartelevaa, mutta koin yllättävän rankaksi sen, että minut tunnistettiin kadulla.


Go-pelin arvoitus ei ratkennut

Tutkijanuransa Tuomas Lukka aloitti komeasti Harvardin yliopistossa. Kätilönä tutkijanpestille oli Lukan vastaväittäjä, Princetonin yliopiston professori Kevin Lehmann. Alun perin professori oli arvellut, ettei parikymppisen vielä pitäisi väitellä, mutta luettuaan Lukan väitöskirjan, Lehmann ehdotti nuorta tutkijaa Harvard Society of Fellows -ryhmään.

Ryhmä otti vuosittain kolmen vuoden jaksoille kahdeksan nuorta tutkijaa, joilla oli vapaus tutkia mitä vain. Tuomas Lukka päätti ratkaista kiinalaisen go-lautapelin arvoituksen ja mallintaa sen matemaattisesti.

- Šakissa tietokonemallintamisessa oli päästy jo ihmisen tasolle, mutta gossa ei - se oli ratkaisematon ongelma.

Mustilla ja valkoisilla kivillä pelattavassa go-pelissä ihmisen käyttäytyminen ei ole konemaisen matemaattista, vaan pelaajalla on lukematon määrä pieniä luovia strategioita, joita hän pelatessaan toteuttaa. Samaan aikaan ihminen - "kasa märkää orgaanista ainetta" - osaa tarkkailla itseään ja arvioida, menetteleekö oikein.

Kolmen vuoden pesti päättyi, ja gon arvoitus jäi Tuomas Lukalta ratkaisematta - ainakin toistaiseksi. Hän myöntää, että ongelman ratkaiseminen oli tuossa vaiheessa ylivoimainen haaste.

- Tavallaan kyseessä oli epäonnistuminen, mutta kolme vuotta Harvardissa ei ollut missään nimessä hukkaan heitettyä aikaa. Opin sinä aikana hirveästi ja löysin uusia ajatuksia. Tuo vaihe antoi vankan pohjan sille, mitä nykyään teen ZenRoboticsissa.


Yritys voittaa yliopiston

Palattuaan kotimaahan Lukka pestautui Jyväskylän yliopistoon tutkimaan ja kehittämään tietotekniikkaa. Akateemista ympäristöä enemmän häntä alkoi kuitenkin viehättää yksityinen sektori.

Lukka konsultoi yrityksiä ensin tutkijanroolinsa ohessa, ja 2004 hän aloitti Hybrid Graphics -nimisessä firmassa matkapuhelinohjelmistojen kehittäjänä. Lyhyen Teknillisessä korkeakoulussa vietetyn tutkimusjakson jälkeen hän heittäytyi 2007 täysillä yritysmaailmaan.

- Koin akateemisessa maailmassa vieraaksi sen, että piti löytämällä löytää jotain uutta - olipa se tärkeää tai ei. Yksityisellä puolella tarpeellisuudelle on selvä testi: haluaako joku maksaa siitä. Minua motivoi työn hyöty.

Toinen yliopistoyhteisössä Lukkaa häirinnyt asia oli akateeminen vapaus. Miksi ihmeessä?

- Se sopii toisille paremmin kuin toisille. Minulle se ei sovi kovin hyvin. Saan tyydytyksen siitä, että pystyn ratkaisemaan konkreettisia ongelmia.

Kolmas yritysmaailman valtti on, että firmoissa tiimeillä on yhteinen tavoite: saada tilauksia ja hoitaa ne onnistuneesti. Lukan mukaan akateemisessa maailmassa menestyksen mittarina ovat vain henkilökohtaiset julkaisut ja tutkijoita rohkaistaan eristäytymään kammioihinsa.

- En miellä itseäni tutkijaksi vaan hakkeriksi sanan vanhassa merkityksessä. Teen siistejä asioita, joiden tavoitteena ei ole vain julkaista tutkimuksia vaan saada systeemi toimimaan.

Onko paluu akateemiselle uralle siis mahdotonta?

- Never say never. On se ehkä mahdollista, mutta ainakin lähivuodet viihdyn täällä. Tykkään start upin tunnelmasta; täällä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, Lukka nauraa.


Robotti on vielä tyhmä

Yritysmaailmassa Lukkaa harmittaa vain se, että projekteista ei voi kertoa avoimesti. Hän varmistelee yhtiökumppaniltaan Jufo Peltomaalta, mitä ZenRoboticsin asiakkuuksista oikein saa sanoa. Eipä juuri mitään. Yksi harvoista julkisista asiakkaista on Teollisuuden Voima, jolle yritys toimitti ydinreaktorin polttoainesauvojen sijoittelua optimoivan ohjelman.

Tuomas Lukka koodaa ZenRoboticsissa ohjelmia, joilla teollisuusrobotit saadaan tekemään hieman vaikeampia tehtäviä kuin nyt. Yksi esimerkki on jätettä kuljettavan liukuhihnan vieressä päivystävä robotti, jonka tehtävänä on poimia linjalta arvokkaita esineitä. Ihmiselle helpot tehtävät - havaitseminen ja tarttuminen - ovat vielä robotille äärimmäisen vaikeita.

- Koneet ovat tällä hetkellä älykkyydeltään hyönteisen tasolla. Se, että saataisiin robotti tulemaan pöydän viereen ja poimimaan siitä joku esine, edustaa jo huippututkimusta.

Vaikka tyhmiä ovatkin, robotit ovat jo nyt erittäin hyödyllisiä. Lukka muistuttaa, että suurin osa ympärillämme olevista tavaroista on robottien valmistamia. Juuri tämä on mahdollistanut sen, että meillä on varaa nykyisenkaltaiseen elintasoon.

- Robotiikassa ollaan nyt samassa vaiheessa kuin tietotekniikassa 1970-luvulla. Silloin oli isoja, salin kokoisia tietokoneita, joita käytettiin teollisuusmaisesti. Sitten alkoi tulla halpoja rakennussarjoja, joista saattoi rakentaa itselleen tietokoneen.


Apurimme tarvitsee tunteet

Tuomas Lukka ennustaa, että muutamassa kymmenessä vuodessa robotit tulevat osaksi ihmisten arkielämää. Saamme käyttöömme palvelurobotin, joka siivoaa pöydän ruokailun jälkeen, tiskaa astiat ja korjaa nurkkiin unohtuneet sukat pesuun.

- En usko, että kovin monella on mitään tuollaisia robotteja vastaan. Meillä on jo siivousrobotteja, jotka imuroivat lattioita tai leikkaavat nurmikkoa. Palvelurobotti on samanlainen, mutta fiksumpi.

Japanilainen tutkimuslaitos esitteli keväällä uuden robottineiti HRP-4C:n, joka kävelee ihmismäisesti ja osaa ilmaista kasvoillaan tunteita. Myös robomaailman julkkis, Hondan valmistama Asimo, muistuttaa ihmistä. Tuomas Lukka uskoo tulevaisuuden robottien olevan yhä ihmismäisempiä.

Ihmisillä on jo nyt tunteita robottipalvelijoitaan kohtaan. Lukka kertoo, kuinka siivousrobotti Roomban omistajat haluavat huollon jälkeen ehdottomasti juuri saman yksilön takaisin, vaikka kyseessä on vain pieni pyöreä metallilieriö. Millaisia tunteita ihmisen kaltainen robotti mahtaa herättää?

- On hyvin mielenkiintoista, miten me suhtaudumme robotteihin - etenkin siinä vaiheessa, kun koneellakin on tunteet. Ja tunteet robotteihin tullaan varmasti laittamaan. Ilman tunteita ne eivät pysty sosiaaliseen vuorovaikutukseeen ihmisten kanssa.

Tuomas Lukka selittää ihmisen tunteiden kehittyneen evoluutiossa siksi, että niistä on ollut hyötyä ympäröivän maailman kohtaamisessa. Tunteet ovat mekanismeja, jotka pitävät ihmisen radallaan - tai tarvittaessa vievät uudelle.

- Vastaavia mekanismeja tarvitaan myös roboteille. Sitä enemmän, mitä strukturoimattomammassa ympäristössä ne toimivat.

Koneiden tunteet palvelevat oppimista. Jos siivoojarobotti ei saa sotkuista huonetta kuntoon, sen pitää "turhautua" ja muuttaa toimintaansa. Kun työ sujuu hyvin, sen kannattaa tuntea tyydytystä ja tehdä työ samoin vastakin.


Koneet pysyvät kontrollissa

Tuomas Lukka lukee mieluusti muun muassa skotlantilaisen Iain M. Banksin tieteisromaaneja, joissa kuvataan ihmisten ja kehittyneiden robottien yhteiseloa, sekä englantilaisen Charles Strossin kirjoja, jotka käsittelevät singulariteetin jälkeistä maailmaa, maailmaa ilman ihmisiä.

Lukka kertoo tuntevansa muutkin scifin visiot robottien hallitsemasta tulevaisuudesta Matrixin lumetodellisuudesta Terminaattorin Skynet-tekoälyyn. Hän kuitenkin painottaa, että vaikka koneet ohittaisivat ihmisen älykkyydessä muutaman sadan vuoden kuluessa, se ei tarkoita koneiden kapinaa.

- Koko tekniikan kehityksen ajan Jacquardin kangaspuista lähtien on ollut ihmisiä, jotka ovat pelänneet teknologiaa. Mutta aina asiat ovat järjestyneet. Robottien irtautuminen kontrollista on epätodennäköistä, samoin uuden älykkyyden syntyminen tietoverkoissa. Kysymys on koneista - jos ne eivät tee, mitä niiden halutaan tekevän, ne korjataan.

Onko edes teoriassa mahdollista, että koneet kehittäisivät itselleen ajan kuluessa samanlaisen henkiinjäämisvietin kuin ihmiset, kieltäytyisivät tulemasta korjatuksi ja päihittäisivät ihmiset?

Lukka on pitkään hiljaa. Lopulta hän vastaa hieman monimutkaisin sanakääntein:

- Jos kysymys asetetaan niin, että onko olemassa sellainen konfiguraatio teknologiaa, joka pystyisi selviytymään paremmin kuin me, niin se on todennäköistä. Ihmisvartalo on hyvin rajoittunut. Se perustuu dna:han ja proteii¬nisynteesiin, jotka ovat monin tavoin huonoja rakennuspalikoita.

- Jos taas kysytään, onko todennäköistä, että päädymme tähän, vastaus on ei.


Robotiikka odottaa Microsoftiaan

Robotiikan kärjessä ovat japanilaiset isot tekniikkajätit, kuten Honda ja Toyota. Alalla kuhisee, ja kaikki tietävät, että jotakin tapahtuu pian. Nykyiset edelläkävijät voivat kohta olla vanhan IBM:n kaltaisia dinosauruksia, jotka jäävät nopeasti kasvavien haastajien jalkoihin.

Kun tietokoneet olivat samassa kehitysvaiheessa, Bill Gatesin ja Paul Allenin yritys MicroComputer SoftWare otti 1975 ensi askeleitaan New Mexicon Albuquerquessa. Nyt Helsingin Korkeavuorenkadulla käydään sijoittajakierrosta ja haetaan rahaa kasvuun.

Science fictioneissa on usein pahiksen roolissa kaikki robotit valmistava suuryritys. Onko tulevaisuus tällainen?
- Kaikki markkinoilla olevat yrittävät välttää tätä, mutta sääntelijän - yhteiskunnan - pitää valvoa sitä, että kilpailu toimii, Tuomas Lukka toteaa.

Entä jos se suurin onkin ZenRobotics?

- Jos ZenRobotics on se tulevaisuuden monopoli, saatan katua näitä sanoja. Tai ehkä en... Siinäkin tapauksessa toivoisin, että joku sääntelisi meitä, Lukka virnistää viiksiensä takaa.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Tuomas J. Lukka


Ikä: 34

Arvo
: filosofian tohtori (fysikaalinen kemia)

Työnantaja: ZenRobotics

Ala: tekoäly, mallintaminen, robotiikka

Harrastukset: musiikki, erityisesti pianonsoitto mutta myös cembalo, fagotti ja nokkahuilu.
"Olen tehnyt musiikillisen aikamatkan: aloitin kamarimusiikista, ja nyt soitan progea."


Etappeja

1974 syntyy Turussa.

1992 kirjoittaa ylioppilaaksi ja aloittaa yliopisto-opinnot.

1995 väittelee tohtoriksi Helsingin yliopistossa.

1996 aloittaa kolmivuotisen tutkijanpestin Harvardissa.

1999 palaa Suomeen ja aloittaa tutkijana Jyväskylän yliopistossa.

2004 siirtyy yksityiselle sektorille Hybrid Graphics -yritykseen.

2006 palaa hetkeksi akateemiseen maailmaan, Teknilliseen korkeakouluun.

2007 perustaa kahden kumppaninsa kanssa Zendroidin, joka muuttaa pian nimensä ZenRoboticsiksi Lucasfilmin pyynnöstä.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25759
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.