Ryppyvoidekauppias on suuri savolainen: kun hän avaa suunsa, vastuu siirtyy kuulijalle. Voiteiden tehosta ei juuri ole näyttöä.


vastuu siirtyy kuulijalle. Voiteiden tehosta ei juuri ole näyttöä.




Jos haluat, että ihosi on yhdeksänkymppisenä persikanpehmeä kuin vauvan pylly, vietä elämäsi varjoissa, opasti ihotautiopin professori ja alansa guru Albert Kligman aikoinaan. Kligman tiesi mistä puhui. Aurinko on tärkeimpiä ihon vanhentajia. Ahkeran auringonottajan ihoon ilmestyy jo 35 vuoden iässä valovaurioita, jotka muistuttavat ikääntyessä ilmaantuvia muutoksia.

Paljon pakkelia ja kohtuudella aurinkoa on yhä kelpo ohje, sillä kosmetiikkateollisuuden lupaamaa anti-age-vallankumousta ei ole ainakaan toistaiseksi näkynyt, ei kuulunut.

Onko meidän siis tyytyminen kurttuisaan tulevaisuuteen? Tutkitaan.


Sidekudos rapistuu väistämättä

Jos ihon rappeutumista haluaa jarruttaa, katse kannattaa kohdistaa pinnan alle, verinahkaan. Siellä, noin millimetrin paksuisessa sidekudoksessa, ratkaistaan ryppyjen synty. Verinahan solut valmistavat kahta ihon tärkeintä valkuaisainetta, kollageenia ja elastiinia. Edellinen pitää huolta ihon lujuudesta ja jälkimmäinen kimmoisuudesta. Elastiini on kuin kumilenkki, joka palautuu venytyksen jälkeen kuosiinsa.

Ikääntyessä verinahan solut vanhenevat ja valkuaisainetuotanto takkuaa. Alamäki alkaa jo parikymppisenä, mutta kiihtyy toden teolla vasta 50-70-vuotiaana. Kollageenia ja elastiinia hajoaa enemmän ja syntyy vähemmän kuin ennen. Uustuotanto on myös kehnonlaista. Ennen napakka kollageeni on nyt epämääräistä massaa ja elastiini paksua ja jäykkää. Pikkuhiljaa valkuaiskato vie ihon kimmoisuuden, sen vesipitoisuus pienenee ja ensimmäiset sidekudokseen yltävät rypyt tulevat esiin.

Painovoimakin alkaa vaikuttaa. Löysä sidekudos ei enää jaksa jämäköittää sitä peittävää nahkapussia, joka väkisinkin repsahtaa.

Naisilla hormonituotannon hiipuminen aiheuttaa lisäongelmia, koska ihossa on paljon estrogeenireseptoreita. Hormonimäärän vähetessä uutta sidekudosta syntyy vähemmän ja iho kuivuu ja ohenee.

Ihon ryppyisyyden sanelevat suurelta osin perintötekijät, joihin ihminen ei voi vaikuttaa. Sidekudosta rappeuttavat kuitenkin myös elintavat, ja niitä voimme rukata. Auringon UV-säteilyn ohella ihon pahimpia vihollisia on tupakointi. Tutkimusten mukaan tupakoivan 50-vuotiaan sidekudos on yhtä rappeutunut kuin tupakoimattoman 60-vuotiaan. Tupakoinnin lopettaminen on siis tehokkain keino nuorentaa ihoa. Se ei ole aivan vähän.


Pulmia pitoisuuksista

Voiko rapistunutta sidekudosta korjata ja jopa palauttaa entiseen loistoonsa? Kyllä. Tähän pystyy ainakin A-vitamiinihappo, tretinoiini, jota sivellään voiteena iholle. Sen säännöllinen käyttö suorii pintaryppyjä, poistaa karheutta ja vaalentaa pigmenttiläiskiä. Tretinoiini aiheuttaa ihoon tulehduksen, joka piiskaa solujen jakautumista niin, että pinta siliää. Myös sitkeitä kollageenikimppuja syntyy lisää, ja sidekudos elpyy.

Tretinoiinivoiteella voisi periaatteessa kääntää ajan ratasta taaksepäin ja tehdä ihosta yhtä heleän kuin se oli vuosikymmen aiemmin. Ryppyrohtoa etsivän pettymykseksi apu ei kuitenkaan löydy kempparin hyllystä. Tretinoiini on reseptilääke, jota ihotautilääkärit määräävät lähinnä hankalan aknen ja valovaurioiden hoitoon. Tällöinkään tretinoiini ei ole mikään taikavoide. Päivittäistä käyttöä on jatkettava vähintään puoli vuotta, ja koko ajan naama punoittaa ja hilseilee.





Voiteet lupaavat kurtuille kyytiä, mutta peilin edessä muutosta voi olla vaikea havaita. Onko millimetrin syvyinen ryppy silmin nähden sileämpi, kun se on madaltunut 0,5 millimetriä?







NÄITÄ "RYPPYTIEDE" KÄYTTÄÄ










AINE PERUSTE LOPPUTULOS

C-vitamiini


Ubikinoni



Glykolihappo


Retinoli


antioksidantti


antioksidantti


antioksidantti


hedelmähappo


A-vitamiini







... JA TÄTÄ TURVAA LÄÄKETIEDE






Tretinoiini A-vitamiinihappo

Tarjolla ceetä ja teetä

Kenties eniten toivoa on pantu antioksidanttivitamiinien voimaan. Ryppyvoiteissa on tyypillisesti C-vitamiinia, jonka tiedetään - ainakin teo¬riassa - piiskaavan kollageenituotantoa ja suojaavan ihosoluja hapettumiselta. Solusuojaa tarvitaan UV-säteiden iholle synnyttämiä happiradikaaleja vastaan.

Koeputkesta on valitettavan pitkä matka käytäntöön. C-vitamiinin heikkous on epävakaus: yhdiste hajoaa herkästi. Siksi C-vitamiinilla höystettyjen voiteiden teho ryppyjä vastaan on kyseenalainen. Sama ongelma vaivaa muitakin antioksidantteja, kuten ubikinonia, joka tunnetaan paremmin nimellä koentsyymi Q10. Näyttö puuttuu.

Tätä nykyä ryppyrohdoista kiinnostavin on vihreä tee. Se sisältää runsaasti fenoliyhdisteitä, jotka ovat erittäin voimakkaita antioksidantteja. Tunnetuin niistä on epigallokatekiinigallaatti (EGCG). C-vitamiinista poiketen vihreän teen tehoaineet eivät hajoa helposti. Ne jopa kestävät kuumentamisen, keittämisen ja ruoansulatusentsyymien pommituksen.

Tutkimusten mukaan teen polyfenolit suojaavat ihoa haitallisilta uv-säteiltä ja saattavat ehkäistä ihosyöpää. Niitä on testattu myös ryppyihin lupaavin tuloksin: kollageenin määrä lisääntyy ja pienet rypyt silottuvat ainakin joksikin aikaa. Lisänäyttöä silti tarvitaan, ennen kuin vihreä tee voidaan julistaa ihon nuorennusjuomaksi tai -voiteeksi; kokeissa teetä on sekä juotu että hierottu voiteena iholle.


Ratkaisu onkin meissä?

Miltä tuntuisi 50 prosenttia sileämpi iho? Ilosanoman päästi pari vuotta sitten ilmoille arvostettu ihotautialan julkaisu British Journal of Dermatology. Lehti raportoi varteenotettavasta ryppyrohtokandidaatista, joka silotti ikäryppyjä ja kutisti silmäpusseja merkittävästi.

Tukholman Karoliinisessa sairaalassa tehdyssä sokkotestissä 32 keski-ikäistä ja sitä vanhempaa naista voiteli toisen puolen kasvoistaan tavallisella kosteusvoiteella tai alfalipoiinihappovoiteella. Alfalipoiinihappo on elimistön oma antioksidantti, joka tyrmää happiradikaaleja ja antaa lisäpotkua muille vitamiineille. Kolmen kuukauden happokuuri madalsi naisten hiusryppyjä hurjasti, yli 50 prosenttia.

Kun tutkimusta syynää hieman tarkemmin, tulokset sulavat käsiin. Myös lumevoiteella sivellyt ikärypyt lakosivat keskimäärin 40 prosenttia. Eroa jää enää 10 prosenttia happovoiteen hyväksi. Senkään pysyvyydestä ei ole tietoa, sillä tutkijat eivät paljasta, palasivatko rypyt ennalleen hoidon päätyttyä.

Ruotsalaistutkimukseen tiivistyvät "ryppytieteen" ongelmat. Monet läpimurtoina markkinoidut havainnot osoittautuvat tähdenlennoiksi, eikä niistä kuulla sen koommin. Mainoksissa viitataan usein tutkimuksiin, joiden luotettavuutta on mahdotonta arvioida. Jää epäselväksi, ketkä ja miten aineita ovat testanneet ja missä tulokset on julkaistu.


Artikkelia varten tietoja antoivat ihotautiopin professori Aarne Oikarinen Oulun yliopistosta ja ihotautien erikoislääkäri, professori Matti Hannuksela.



 

Pelkkiä vaihtoehtohoitoja käyttäneet syöpäpotilaat kuolivat huomattavasti todennäköisemmin kuin tavanomaista hoitoa saaneet, osoitti yhdysvaltalainen tutkimus.

Jos haluaa selvitä syövästä, kannattaa luottaa lääkäriin.

Syöpäkuolleisuus oli Yalen yliopiston tutkimuksessa jopa viisi kertaa suurempaa niillä, jotka hoitivat syöpäänsä pelkillä vaihtoehtoisilla menetelmillä kuin niillä, jotka kävivät tavanomaisissa hoidoissa.

Tulos ei sinänsä yllätä.

Vaihtoehtohoitojen kuten vaikkapa luontaistuotteiden ja homeopatian tehosta syövän tai muiden sairauksien hoidossa ei ole mitään näyttöä. Ne on jopa osoitettu tehottomiksi. Siksi puhutaan myös uskomushoidoista.

Harvemmin on silti tutkittu, miten vaihtoehtohoitoihin turvautuminen näkyy syöpäkuolleisuudessa.

Tutkijat tarkastelivat 840 amerikkalaisen syöpäpotilaan tapauksia. Tiedot oli kerätty kansallisesta syöpätietokannasta.

Potilaista 560 oli saanut syöpäänsä lääketieteellistä hoitoa ja 280 henkilöä hoiti syöpäänsä vain vaihtoehtoisilla menetelmillä. Kaikki potilaat olivat saaneet lääkäriltä syöpädiagnoosin vuosina 2004–2013.

Potilailla oli erilaisia syöpiä. Kaikkien syöpien kohdalla vaihtoehtohoitoihin turvautuneessa ryhmässä kuolleisuus oli suurempi.

Vaihtoehtohoitojen käyttäjistä rintasyöpään sairastuneet kuolivat 5,6 kertaa todennäköisemmin kuin tavaomaista hoitoa saaneet.

Paksusuolen syöpään sairastuneet vaihtoehtohoitojen käyttäjät kuolivat 4,5 kertaa todennäköisemmin ja keuhkosyöpään kaksi kertaa todennäköisemmin.

Keskimäärin riskitiheyksien suhde (hazard ratio) oli 2,5. Se tarkoittaa, että jokaista syöpäänsä kuollutta potilasta kohden vaihtoehtohoitojen käyttäjiä menehtyi 2,5 samaan sairauteen.

”Meillä on nyt näyttöä siitä, että vaihtoehtohoitojen käyttäminen toimivaksi todettujen hoitojen sijaan lisää kuolemanvaaraa. Toivottavasti tiedosta on hyötyä lääkäreille, jotka neuvovat potilaita hoitoihin liittyvissä valinnoissa”, sanoo tutkimusta johtanut syöpälääkäri Skyler Johnson Yalen yliopistollisesta sairaalasta tiedotteessa.

Uusista hoitomuodoista voi toki löytyä joitain toimivia, huomauttaa toinen tutkijoista, tohtori Cary Gross. Niitä pitäisi tutkia lisää.

”Meidän täytyy ymmärtää paremmin, mitkä hoidoista toimivat ja mitkä ei, oli kyse esimerkiksi uudenlaisesta immunoterapiasta tai suurista vitamiiniannoksista, jotta potilaat voivat tehdä oikeita päätöksiä”, Gross sanoo.

Tutkimuksen julkaisi Journal of the National Cancer Institute.

Vaihtoehtohoitoja käytetään Suomessakin. Täysi kieltäytyminen lääkärin hoidosta on kuitenkin harvinaista.

Suomeen on kaavailtu niin sanottua puoskarilakia, joka säätelisi vaihtoehtohoitoja ja niiden antajia, mutta lakihanke kaatui seitsemän vuotta sitten.

Kysely

Oletko kokeillut vaihtoehtohoitoja?

MooM
Seuraa 
Viestejä4914
Liittynyt29.6.2012

Viikon gallup: Oletko kokeillut vaihtoehtohoitoja?

Huomautuksena: on myös kokeellisia hoitoja, jotka ovat sinä vaiheessa testausta, että eivät vielä ole pätevästi toimiviksi osoitettuja. Eivätkä ehkä sellaisiksi koskaan osoitukaan. Näitä tosin ei yleensä nimitetä vaihtoehtohoidoiksi. Muuten samaa mieltä. Tosin onhan meillä vaihtoehtoisia faktojakin nykyisin... Puoskarointi ehkä on turhan painolastinen sana, mutta 'uskomushoito' on oma suosikini.
Lue kommentti

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

Suomen kesä on täynnä kulttuuritapahtumia. Jos kulttuuri ymmärretään väljästi ihmisen eri kykyjen kehittämiseksi, sen piiriin voidaan laskea melkein mitä vain eukonkannosta oopperaan.

Kulttuuri-sanan lähtökohta on latinan cultūra, joka tarkoittaa maanviljelyä tai jalostamista. Jo muinaiset roomalaiset puhuivat ’hengenviljelystä’, jolla tarkoitettiin henkisten kykyjen kehittämistä mahdollisimman täydellisiksi.

Lainasanojen kulkusuuntien perusteella voi päätellä, mistä sanan tarkoittama ilmiö on peräisin ja miten se on levinnyt kielialueelta toiselle.

Uusimman sanaston kohdalla asia tuntuu itsestään selvältä, koska kehitys on yleisesti tunnettua. Ketään ei yllätä tieto siitä, että popmusiikin sanasto on suurelta osin angloamerikkalaista. Vastaavalla tavalla myös vanhemmat sanakerrostumat kertovat kulttuuri-ilmiöiden synty-, kehitys- ja leviämisprosesseista.

Vanhojen lainojen kohdalla asiaa mutkistaa se, että samat sanat ovat kulkeneet monia eri teitä ja niiden merkitys on aikojen kuluessa muuttunut käyttökontekstin mukaan.

Esimerkiksi orkesteri on lainattu suomen kieleen 1800-luvun puolimaissa ruotsista, mutta alkuaan se juontuu antiikin kreikasta, jossa se sananmukaisesti merkitsi tanssimispaikkaa eli kuoron ja näyttelijöiden esiintymisaluetta teatterissa. Vasta 1700-luvulla sana sai soitinyhtyeen merkityksen.

Kreikasta saatu teatteri on alun perin tarkoittanut katselupaikkaa, esimerkiksi istumiseen soveltuvaa rinnettä, jonka edessä näytös esitettiin. Skene oli esiintymisalueen taakse pystytetty teltta tai muu tilapäinen pukusuoja, josta myöhemmin kehittyi oikea näyttämörakennelma.

Suomeen skene on lainattu tuoreena slangisanana englannista näkymän merkityksessä. Teatteriin ja elokuvaan liittyvässä ammattisanastossa samaa alkuperää olevia aineksia on käytetty jo aiemmin. Esimerkkejä ovat käsikirjoittajaa tarkoittava skenaristi ja lavastustaidetta merkitsevä skenografia.

Kesäteatterien suosikkiohjelmistoa ovat huvinäytelmät eli komediat. Nimityksen taustalla on kreikan kulkuetta merkitsevä komos.

Vanhimmat komediat ovat olleet kulkueen muodossa esitettyjä riehakkaita lauluja ja tansseja, joiden lomassa on heitetty herjaa sekä katselijoille että yhteiskunnan silmäätekeville. Samat konstit purevat myös Suomen suvessa, satoi tai paistoi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 8/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Mystiikka palasi metsään

Puilla ei ole tunteita. Se on silkkaa mystiikkaa.

 

PÄÄUUTISET

Unohtaminen palvelee älyä

Muisti syntyi tekemään viisaita päätöksiä,
ei keräämään nippelitietoa.

Nykyihmisen suhteet mutkistuivat

Jo alkuvaiheen esiäiti kohtasi neandertalmiehen.

Auringonpimennys on geometriaa

Avaruuden mitoissa Kuu näyttää meistä
yhtä suurelta kuin Aurinko.

Luvassa akuton puhelin

Mallikappaletta on jo testattu koesoitoilla.

 

ARTIKKELIT

Rakkaus iskee kuin raju stressi

Kun häntätumakkeessa leimahtaa, aivoihin hyökyy
hormonimyrsky, joka suistaa mielen raiteilta.

Mistä löytyy uusi Maa?

Suurteleskooppi alkaa etsiä elämän merkkejä eksoplaneetoilta.
Sille on jo seitsemän lupaavaa kohdetta.

Papillooman perässä

Paleogeneetikko teki hämmästyttävän löydön:
nopeasti yleistyvä seksitauti tuli neandertaleilta.

Viljelmille halutaan villejä pölyttäjiä

Jos kimalaiset ja muut mesipistiäiset katoavat,
me menetämme hedelmät, marjat ja kasvikset.

Jos juokset, juokse oikein

Hyvä tekniikka säästää rasitusvammoilta.
Asiantuntija antaa ohjeet terveelliseen tyyliin.

Paha hiili kiertää hyötykäyttöön

Suomessakin kehitetään menetelmiä, joilla
hiilidioksidista saa ruokaa ja raaka-aineita.

 

TIEDE VASTAA

Kauanko ihminen voi olla pissaamatta?

Miltä avaruudessa tuoksuu?

Voiko verta imevä punkki räjähtää?

Miksi kuulokkeiden piuhat sotkeutuvat?

Miksei alkeishiukkasta voi pilkkoa?

Kuinka kauan kanto elää?

 

KIRJAT

Menneestä jäi järeät jäljet

Kummuissa ja kivissä on meidän tarinamme. Salaisuuksineen.

 

OMAT SANAT

Kesäteatteri palaa juurilleen

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Totuuden rakastaja

Filosofi Ilkka Niiniluoto taistelee huuhaata vastaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Kantavanhemmillemme sana tarkoitti vielä kuviota.

Kesänviettoon kuuluu itsensä hemmottelu, ja moni tekee sen lukemalla. Mikä olisikaan leppoisana hellepäivänä sen mukavampaa kuin rentoutua lepotuolissa, siemailla virkistävää juomaa ja ottaa käteen hyvä kirja.

Kirjat ovat tulleet suomalaisten elämään jo keskiajalla. Niitä näki kirkon alttarilla sekä pappien ja pyhimyspatsaiden käsissä. Harvat niitä osasivat lukea ja vielä harvemmat kirjoittaa, mutta kirjoiksi ne kuitenkin osattiin tunnistaa ja nimittää.

Kirja-sana esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, myös kantasuomessa, mutta merkitykset vaihtelevat. Ilmeisesti se on alkuaan tarkoittanut neulottua tai piirrettyä kuviota. Tästä muistuttavat johdokset kirjailla ja kirjoa.

Suomen eteläisessä sukukielessä virossa kirjaa sanotaan raamatuksi. Tämä on venäläinen laina, joka on viron kautta levinnyt myös suomeen. Vanhassa kirjakielessä sitä on käytetty yleisesti kirjan merkityksessä, ja vasta myöhemmin se on täsmentynyt tietyn pyhän kirjakokoelman erisnimeksi.

Tästä puolestaan käytettiin nimitystä Biblia ennen kuin se vaihdettiin Raamatuksi 1800-luvulla. Biblia on kreikkaa ja merkitsee kirjoja monikossa. Sanan taustalla on muinaisen foinikialaisen kaupungin nimi Byblos. Sen satamasta laivattiin maailmalle kirjoitusalustana käytettyä papyrusta.

Kirjain on uudissana, jonka on keksinyt E. A. Ingman vuonna 1834. Sitä ennen kirjaimia nimitettiin ruotsin bokstav-sanasta väännetyillä vastineilla, kuten pokstaavi tai puustavi.

Ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden toimittaja Antti Lizelius tarjosi käyttöön sananmukaista suomennosta kirjansauva, mutta se ei saanut kannatusta.

Lehti on vanha indoeurooppalainen laina, joka alun perin on tarkoittanut kasvin lehteä.

Merkityksen laajenemiselle ovat tarjonneet mallia latinan folium ja ruotsin blad, joilla on jo aiemmin ollut molemmat merkitykset. Vanhassa kirjasuomessa käytettiin lainasanaa plati ennen kuin edellä mainittu Lizelius otti käyttöön lehti-sanan sen rinnalla.

Lukea on vanha perintösana, joka on merkinnyt alkuaan laskemista tai luettelemista. Ulkoluku on ollut muistista luettelemista, sisälukua opeteltiin piispa Gezeliuksen johdolla 1600-luvun loppupuolella. Niistä ajoista muistuttaa sananlasku: Lue poikani kirja, kyllä kirja palkan maksaa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2017