Suomen rannikkovesiä pidetään sameina, koleina ja autioina, mutta aaltojen alta löytyy - ainakin vielä - rikasta elämää.


mutta aaltojen alta löytyy - ainakin vielä - rikasta elämää.


Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2006



Itämeressä on vähän eliölajeja, sillä useimmille lajeille Itämeren murtovesi on joko liian makeaa tai liian suolaista. Vedenelävien moninaisuus tekee silti vaikutuksen - jopa valokuvaajaan, joka on aloittanut vedenalaiset kuvauksensa tropiikissa.

- Yllättävän värikäs maailma, luonnehtii Jukka Nurminen, joka on ikuistanut Saaristomeren kansallismaisemia parhaillaan Suomea kiertävään näyttelyynsä. - Täältä löytyvät kaikki valtamerten pääjaksot, ja kuhinaakin on. Esimerkiksi leväsiiroja on paikoin ihan vieri vieressä.


Yllättävän kaukaisia juuria

Itämeren lajien on ajateltu olevan kotoisin lähi-Atlantista ja sisävesistä. Tämä käsitys horjahti Suomen Akatemian keväällä päättyneessä tutkimusohjelmassa Biremessä (Baltic Sea Research Programme). Dna-tutkimukset paljastivat yllättäen, että sini- ja liejusimpukan lähimmät sukulaiset elävätkin Tyynessämeressä.

Niiden esi-isät näyttävät saapuneen pohjoiseen jääkauden päätyttyä. Itämeressä ne risteytyivät Atlantin simpukoiden kanssa genomiltaan ainutlaatuisiksi, vain täällä esiintyviksi muodoiksi. Sinisimpukka hallitsee nyt Itämeren kovia pohjia, liejusimpukka pehmeitä.


Uudet lajit tulevat laivalla

Nykyisin uusia lajeja saapuu laivojen painolastitankeissa ja rungon päällyskasvustona. Joka hetki 3 000-7 000 lajia matkaa tällä tavoin rannikolta toiselle. Niitä tuovat myös kalanviljely ja siirtoistutukset. Akvaarioiden eliöitä ja koe-eläimiäkin karkailee vesistöihin.

Itämeressä on tavattu yli sata tulokaslajia. Yleisimpiä ne ovat satamissa sekä jäte- ja jäähdytysvesien kuormittamilla alueilla. Kaikki eivät pysyvästi sopeudu kylmään murtoveteen.

Bireme-tutkimuksissa Suomen satamista löytyi kaksi uutta tänne asettunutta pohjaeläintä. Pohjoisamerikkalaista tiikerikatkaa tavattiin runsaasti Haminassa ja Naantalissa. Meksikonlahdelta tullutta valekirjosimpukkaa esiintyy valtavasti Loviisan ydinvoimalan jäähdytysvesien purkualueella: jopa 28 000 yksilöä neliömetrillä.

Tulokaslajit syrjäyttävät alkuperäisiä lajeja; ne voivat tuoda mukanaan loisia ja levittää tauteja. Toisaalta lajisto kehittyy monimuotoisemmaksi. Ennalta on mahdotonta arvata, mitä kaikkea mikin laji saa uudessa ympäristössä aikaan. Merien eliömaailmat ovat kuitenkin erilaistuneet nykyiseen lajirikkauteensa miljoonien vuosien kuluessa.


Hienot maisemat häviämässä


Itämeri kärsii, vaikka päästöt ovat vähentyneet.

Saaristomerta kuvatessaan Jukka Nurminen näki myös Itämeren ongelmat. Hän joutui monesti etsimään hyvää valoa ja maisemaa, koska rehevöityminen samensi vettä ja peitti pohjia leviin. Pari-kolmekymmentä vuotta sitten pulmia olisi ollut vähemmän. Itämeri näytti paljon kirkkaammalta. Tuohon aikaan kuitenkin kerättiin merenpohjaan syntitaakkaa: ravinne- ja saastekuormaa, joka nyt pulpahtelee näkyviin.

Typpi- ja fosforiravinteiden päästöt Suomenlahteen vähenivät 1980-luvun lopulta 2000-luvun alkuun noin kolmanneksen. Silti kesäaikainen rehevöityminen jatkuu, sillä pohjasta purkautuu varastoituneita ravinteita.
Itämeren alueen luontoa ja kuormitusta kartoittaneen Bireme-tutkimuksen mukaan kierre on mahdollista katkaista vähentämällä ravinnepäästöjä edelleen.

Veteen päästyään typpi ja fosfori lisäävät levä­tuotantoa ja edistävät levämassan sedimentoitumista pohjaan. Jos massaa on paljon, se kuluttaa hajotessaan vedestä kaiken hapen. Tämä muuttaa sedimentin pinnan kemiaa, ja pohjan ravinteet alkavat vapautua veteen. Tänä kesänä pohjien tilanne on ollut erityisen huono: happi on tyystin kadonnut laajoilta alueilta.


Säätiö hankkii puhdistusta Pietariin

Suomenlahden suurin yksittäinen kuormittaja on Pietari. Miljoonakaupungin ravinnepäästöt ruokkivat sinileväkukintoja Saaristomerellä saakka ja kauempanakin. Suomenlahteen ja Saaristomerelle tulevasta leville käyttökelpoisesta fosforikuormasta peräti 40 prosenttia on peräisin Pietarista. Nevajoki tuo myös neljänneksen Suomenlahden typpikuormasta.

Jukka Nurminen on antanut kuviaan John Nurmisen säätiön Puhdas Itämeri -hankkeen käyttöön. Hankkeen tavoitteena on saada kemiallinen fosforinpoisto Pietarin suurimpiin jätevedenpuhdistamoihin. Meillä menetelmä on ollut käytössä jo yli 20 vuotta. Ympäristövaikutuksia arvioivat asiantuntijat laskevat, että se vähentäisi Pietarin fosforipäästöjä lähes 60 prosenttia. Investointi olisi noin kaksi miljoonaa euroa. Sitä varten säätiö on perustanut rahaston, johon kerätään lahjoituksia yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä.


Omat päästöt ratkaisevat rannikolla

Pietarin päästöt ratkaisevat, miltä tulevaisuus näyttää Suomenlahden ulapoilla. Rannikolla on kuitenkin tärkeintä, mitä mereen tulee kotimaasta.

Suomenlahden kaupunkien jätevedet pantiin puhdistukseen 1980-luvulla, ja asutuskeskusten rannat ovat kohentuneet huomattavasti. Kaupunkilahdet eivät silti ole palautuneet lähellekään luonnontilaa.

Maatalouden kuormittamat rannikkovedet eivät ole ympäristömääräyksistä huolimatta parantuneet, pikemminkin päinvastoin. Apua voisi olla esimerkiksi suorakylvöstä, jossa siemen pannaan muokkaamattomaan maahan. Päästöjen vähentäminen parantaisi vesien tilaa nopeasti siellä, missä pohjaan ei vielä ole sedimentoitunut suuria määriä ravinteita.

Päästöjä kannattaa vähentää kaukanakin sisämaassa, sillä suurimman osan ravinnekuormasta tuovat joet. Itämeren tila on suuren valuma-alueen summa.


Kosteikot ja järvet pidättävät

Itämeren kannalta myös sisävesien kunto on elintärkeä. Järvet ja jokisuistot keräävät matkalla hyvän osan ravinteista.

Järvi saattaa pidättää itseensä jopa 80 prosenttia siihen tulevasta fosforista. Jos järvi rehevöityy, pidätyskyky heikkenee. Huonossa tapauksessa pohjasta alkaa vapautua fosforia, ja järvestä tuleekin päästölähde.

Jokisuistojen pohjissa taas mikrobit muuntavat epäorgaanista typpeä kaasuiksi, jotka nousevat ilmakehään. Kunnon kosteikossa typestä poistuu ilmaan jopa 60-80 prosenttia.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25765
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.