Kuva: Jacob Appelbaum, Wikimedia Commons
Kuva: Jacob Appelbaum, Wikimedia Commons

Seksin ja rakkauden maaginen sidos syntyi, kun seksistä tuli intiimiä.

Kun seksuaalista käyttäytymistämme katsoo raa’asti biologisen evoluution näkökulmasta, romantiikalle ei jää sijaa. Miehet hyppäävät vieraissa, koska heillä on pakonomainen tarve kylvää siementään niin laajalle kuin suinkin. Naiset pyydystävät huippugeenien kantajaa saadakseen lapselleen niin hyvän perimän kuin mahdollista.

Kulttuurievoluutio on tietysti kuorruttanut ikiaikaista lisääntymiskilpailua, eikä parisuhdenäytelmä näin raadollinen ole, mutta kyllä roolijako pakottaa kysymään, millaista oli esi-ihmisten sukupuolielämä. Oliko se pelkkää geenien kylvöä ja kyttäystä? Milloin syntyivät meidän tuntemamme intohimo ja intiimi seksi? Entä pitkä parisuhde? Tai perhe, edes jonkinlainen prototyyppi, sanottakoon vaikka muinaismaailman yhteishuoltajuus?

Koko kavaltaa villin alun

Esi-ihmiset eivät ole kertomassa seksielämästään, mutta evoluutiopsykologeilla ja seksuaaliantropologeilla on keinonsa, joilla porautua aiheeseen. He kirjoittavat seksin historiaa esimuotojemme fossiileista, nykymaailman apinoista ja meistä. Heidän avainlähteitään on sukupuolten välinen kokoero. Muilla kädellisillä se on sitä suurempi, mitä useammasta naaraasta urokset kisaavat. Tällä perusteella mekään emme pääse ylvästelemään yksiavioisuuden historialla.

Varhaiset apinaihmiset australopithecukset olivat selvästi jakautunut laji: uros oli noin 40 prosenttia kookkaampi kuin naaras. Ero säilyi myös pystyihmisissä eli erectuksissa, eikä se kadonnut silloinkaan, kun nykyihminen ilmaantui näyttämölle noin 200 000 vuotta sitten.

Jos olisimme olleet yksiavioisia, miesten ja naisten koko olisi sama. Olisimme kuin gibbonit, jotka pariutuvat iäksi. Mies on kuitenkin 10 prosenttia pidempi, 20 prosenttia painavampi ja 60 prosenttia vahvempi kuin nainen.  Kun erot suhteutetaan muihin ihmisapinoihin, varhaisilla esi-isillä täytyi olla ainakin kaksi–kolme seksikumppania yhtä aikaa.

Miehiä seksiin houkutteli heidän psyykensä. Lisääntymiskahinoissa heille oli kehittynyt mekanismeja, jotka tosiaan suosivat ahkeraa parittelua. Heissä jylläsi toisaalta hekuman kaipuu, toisaalta he pystyivät pidättäytymään ja pehmittelemään kiinnostuksen kohdetta, ennen kuin panivat toimeksi ja ehdottivat sukupuoliyhteyttä. Nykyisessä bisnesmaailmassa aika on rahaa, mutta muinaisilla kosiomarkkinoilla se oli seksiä.

Kun seksi vaatii kaksi osapuolta, esiäitienkin täytyi käydä vieraissa, ja hyötyäkin siitä jollain tapaa. Pelkän sperman perässä he eivät voineet juosta, kun ei ollut pulaa uroksista, jotka olivat halukkaita tarjoamaan sen, mitä nainen lisääntyäkseen tarvitsi: teelusikallisen siittiöitä oikealla hetkellä. Naaras hyötyikin siten, että pääsi käsiksi ravintovaroihin. Poikkeusoloissa, kuten nälänhädän koetellessa, moniavioisuus saattoi pelastaa niin oman kuin jälkeläisen hengen. Kun nainen maksoi lihakimpaleen luonnossa, tehtiin vaihtokauppa, josta sai alkunsa vuosituhantinen käytäntö.

Penis ja rinnatkin todistavat

Moniavioisen, kilpailuhenkisen menneisyytemme puolesta puhuvat myös miehen sukupuolielimet ja naisen rinnat. Niistä saattoi kehittyä poikkeuksellisen näyttävät vain seksuaalimarkkinoilla.

Tässä ajatuskulussa esi-ihmiset alkoivat kiinnittää huomiota toistensa erogeenisiin alueisiin siinä vaiheessa, kun he siirtyivät metsistä savanneille ja pystykävelystä tuli hallitseva liikkumismuoto. Koska kudokset eivät fossiilistu, emme voi tietää, miten iso penis erectuksella oli tai oliko heidelberginneidillä isot rinnat, mutta koska nämä sukupuoliset tunnuksemme ovat universaalit, niiden on täytynyt olla olemassa ainakin 60 000 vuotta eli ajan, jonka kuluessa nykyihminen maapallon asutti.

Miehen penis on paitsi huomattavan pitkä myös epätavallisen paksu. Se päihittää mennen tullen muiden ihmisapinoiden lyhyet ja ohuet vehkeet. Uskomattoman isot  ovat myös kivekset. Ne häviävät kyllä erittäin moniavioiselle simpanssille, mutta ruumiinkokoon suhteutettuna ne painavat saman verran kuin 900-kiloisen gorillan.

Haaremiaan yksinvaltaisesti hallitsevat gorillat osoittavat paremmuutensa lihaksillaan ja terävillä hampaillaan, mutta esi-isät kilpailivat spermantuottokyvyllään. Ehkä useista kulttuureista tuttu kehuskelu suurilla palleilla on kirjaimellinen muistuma menneisyydestä.

Yhtä lailla kuin pystykävely veti naisten katseen penikseen ja kiveksiin se salli miesten kiinnittää huomionsa rintoihin. Näin niistä tuli suuret, ja ne alkoivat erotella nuoria naisia vanhoista. Kivikaudella ei ollut plastiikkakirurgiaa, joten ikä näkyi väistämättä siitä, miten terhakkaat tai veltot rinnat olivat.

Rinnat kuvastivat myös naisen terveyttä. Kun nälkiintyminen oli suurempi riski kuin ylensyönti, uhkea etumus tarkoitti, että nainen oli kelpo kunnossa, sillä hän oli pystynyt keräämään maitorauhastensa ympärille huomattavat rasvavarat. Simpanssinaaraalla nisät kehittyvät sen vähän minkä kehittyvät raskauden aikaan, ja imetys sujuu hyvin litteillä rinnoilla.

Nyt ainakin joku naislukija kysyy, miksi rasva täytyi pakata rintoihin. Tasainen sijoittelu vartaloon ei olisi ollut järkevää kuumassa ilmastossa. Vyötärölle sitä ei kannattanut kerätä, koska silloin nainen olisi näyttänyt olevan raskaana. Tärkein vaikutin lienee silti ollut yksinkertaisesti se, että isot rinnat miellyttivät miehiä. T-paidasta tiedämme, kuinka hyvä mainospaikka rinnus on.

Aivot vaativat yhteistä pesää

Varhaisessa savannivaiheessa esimuotomme elivät sekalaumoissa kuin simpanssit nykyään. Sosiaalisen yhteisön perusyksikkö oli naaras ja jälkeläinen, eivätkä urokset osallistuneet poikasten hoitoon. Sitten sukupuolet alkoivat nukkua samassa pesässä, tehdä semmoista, mitä simpanssit tai gorillat eivät tee. Milloin tämä tapahtui, ei tiedetä varmasti, mutta syy siihen on ilmeinen: isot aivomme.

Aivot ottivat ensimmäisen spurtin erectuksen alkutaipaleella 1,5 miljoonaa vuotta sitten, ja miljoona vuotta myöhemmin heidelberginihmisessä ne saavuttivat jo lähes nykyisen tilavuutensa. Samaan aikaan lapsen kehitys hidastui niin, että nykyihmiseen tultaessa se oli jo meille ominainen. Viimeistään tässä vaiheessa jälkeläiset alkoivat syntyä hyvin avuttomina, vain kolmannes aivoista valmiina.

Tämä tiesi vanhemmille lisää työtä ja vastuuta. Vaatimusten kasvaessa naiselle oli enemmän iloa miehestä, joka sitoutui häneen ja jälkeläishuoltoon. Ikioma ukkokulta saattoi tarjota niin ruoka-apua kuin suojaa petoja vastaan. Suhteessa syntynyt lapsi selvisi todennäköisemmin hengissä kuin yksinhuoltajan satunnaisen seksikumppanin jälkeläinen.

Mies vastasi huutoon. Siinä missä serkkumme simpanssi investoi jälkeläiseensä paritteluhetken ja tilkan spermaa, mies uhraa uskomattoman paljon. Toisin kuin simpanssilla miehellä on taju isyydestä, ja jo kauan sitten hän auttoi lastaan jopa ensi parkaisun kuuluessa. Isän apua tarvittiin myös lapsen varhaisina vuosina, kun äiti ei pystynyt täyttämään ruoankeräilyvelvoitteitaan. Kumppaniaan tuuraamalla isä varmisti jälkeläiselleen imetyksen ja hyvän lähdön elämäntaipaleelle.

Evoluutio teki ovelan jekun

Miten kimppaan meno onnistui esivanhemmiltamme, jotka olivat tottuneet vapaaseen seksiin? Evoluutio on ovela improvisaattori. Se keksi piilottaa naisen ovulaation ja panostaa orgastiseen mielihyvään. Nyt kannatti harrastaa seksiä säännöllisesti, koska kumpikaan kumppaneista ei tiennyt, milloin hedelmöityminen tapahtui.

Nainen, joka halusi pitää partnerinsa itsellään ja kilpasiskot loitolla, oppi hyppäämään ”sänkyyn” missä tahansa kuukautiskierron vaiheessa, ja mies tottui luottamaan siihen, että jälkikasvu, joka suhteesta syntyi, kantoi todennäköisesti hänen geenejään.

Jos esivanhempamme olisivat käyttäytyneet kuin apinat, seksistä olisi tullut harvinaista herkkua. Esiäidit olivat nimittäin enimmän aikaa joko odottajia tai imettäjiä. Kun raskaus kesti melkein vuoden ja imetys kaksi–kolme, hedelmälliset päivät jäivät vähiin. 

Kyky harrastaa seksiä ilman lisääntymistarkoitusta teki meistä seksinnälkäisen eläimen – tai, kuten jotkut sanovat, himokkaan eläimen. Ja samalla hyvin ainutlaatuisen. Luonnossa on lisäksemme vain yksi laji, joka harrastaa hedelmätöntä seksiä ja meitäkin enemmän. Sukulaisemme bonobot eli kääpiösimpanssit ovat ottaneet seksin elämäntavakseen, mutta nekään eivät käytä sitä parisuhteeseen vaan paineiden purkuun ja lystin pitoon tyttöjen kesken.

Seksi kannatti piilottaa

Uudenlainen seksuaalinen side johti siihen, että esivanhempamme alkoivat piilottaa sukupuolielimensä. Heistä tuli häveliäitä apinoita. Ehkä vaatteet otettiinkin ensiksi käyttöön genitaalipiiloina, tutkijat pohtivat.

Kun elimet oli kätketty, piti myös akti siirtää pois muiden silmistä. Seksuaalinen häveliäisyys on evolutiivinen jäänne siitä, kuinka muinainen yhteisö vältti turhat ristiriidat, joita julkinen kiima olisi ruokkinut. Kun mieli teki, pari vetäytyi omaan pesään. Tästä syystä huulemme ovat yhä sinetöidyt, kun tulee puhe intiimistä parisuhteesta, vaikka seksistä muuten voi vääntää kaikenlaista juttua.

Yksityinen yhdyntä on luonnossa yhtä epätavallinen ilmiö kuin piilo-ovulaatio. Toisaalta se on niin vahva ja universaali tabu, että sen on täytynyt olla tärkeä tekijä yhteisörauhan ylläpidossa.

Uudessa tilanteessa pariskunnan piti opetella myös lukemaan toistensa sitoutumishaluja. Koska ne voi päätellä vain uskollisuuden merkeistä, syntyi emotionaalinen kiintymys, jota me kutsumme rakkaudeksi. Tutkijoiden mukaan rakkaus ei voi olla aivan äskeistä perua. Siihen rakkaudenosoituksemme suudelmineen, hellittelyineen ja mustasukkaisuuksineen ovat aivan liian yleismaailmallisia. Geeniemme romanttinen historia alkaneekin kymmenientuhansien vuosien takaa.

Myös seksuaalinen rakkaus on uniikisti ihmismäinen piirre. Yhdynnän tarkoitus ei enää ollutkaan hedelmöittää munasolu vaan rohkaista parisuhteeseen, luottamukseen ja uskollisuuteen. Ikivanha orgasmikoneisto sai rinnalleen tunnekoneiston, ja intiimistä läheisyydestä tuli suhteen kivijalka. Tästä viestii se, että simpanssilla penetraatiosta siemensyöksyyn kuluu puolitoista minuuttia, mutta ihmispari rakastelee hyvinkin tunnin kerrallaan.

Nopeat söivät hitaat

Esi-ihmisillä ei ollut ravintoloita, yliopistoja eikä massatapahtumia. Heillä ei ollut viikonloppuja eikä lomia, ja työtkin olivat eriytyneet: naiset kulkivat keräilemässä, miehet metsällä. Me saatamme ihmetellä, miten ankaraa eloonjäämistaistelua käyneet esi-isämme ja -äitimme toisensa löysivät, mutta tutkijoiden mukaan nykyinen pariutuminen poikkeaa muinaisesta vain tilaisuuksien määrässä. Ei varhaisten ihmisten tarvinnut kaiken aikaa pähkäillä hengissä pysymistä. Vaaroja oli, mutta he tottuivat niihin kuin me kadun ylitykseen. Meidän laillamme esi-ihmiset pohtivat usein sosiaalisia ja seksuaalisia pulmiaan.

Aivan yksinkertaista kumppanin löytäminen ei ollut. Ihmiset elivät noin 100–150 hengen ryhmissä. Ne koostuivat 20–30 perheestä, joista useimmat olivat sukua toisilleen. Satunnaisesti ryhmät kuitenkin osuivat vastakkain tai kokoontuivat tarkoituksellisesti yhteen, ja silloin tarjoutui mahdollisuus katsella partnereita ja solmia suhteita. Tällainen valintatilanne suosi kykyä päättää nopeasti, oliko toinen riittävän kiinnostava tai viehättävä, ja tämän peruina mekin pystymme luokittelemaan toisiamme sekunnin kymmenesosissa.

Eläinmaailmassa urokset kosiskelevat ja naaras kuorii kerman päältä, mutta ihmisten kesken parinvalinnasta tuli jo varhain hyvin tasa-arvoista. Kumpikin sukupuoli esitteli avujaan, ja etenkin vakituista kumppania katsellessaan niin nainen kuin mies käyttäytyi valikoivasti.

Nainen etsi raamikasta kaveria, josta olisi sekä turvaksi että ruoantuojaksi. Mies mittaili ainakin uumaa, sillä sen kapeus varmisti, ettei kumppaniehdokas ollut raskaana toiselle. Nuoruus ei painanut siinä määrin kuin nykyään – eikä oikein voinutkaan, sillä suhdemarkkinat olivat paljolti äitien markkinat. Itse asiassa nainen, joka oli selvinnyt 30-vuotiaaksi ja saanut pidetyksi lapsiakin hengissä, saattoi olla parempi valinta kuin teinityttö, jonka hedelmällisyydestä ei ollut mitään todisteita.

Useimmat evoluutiopsykologit ovat yhtä mieltä myös siitä, että ihmisillä valinta kohdistui jo varhain enemmän psyykkisiin piirteisiin kuin nättiin naamaan ja hyvään kroppaan. Siksi mekin haemme tasapainoista, kilttiä, leikkisää, luovaa, älykästä ja anteliasta kumppania.

Puhe tuotti romanttista komediaa

Jos flaksi kävi, pariskunta vetäytyi kosiskelemaan. Ennen puhetaitoa kuhertelu lienee ollut aika apinamaista rapsuttelua, leikkiä ja ruokapalojen jakoa. Varmaan mies kärtti seksiä, mutta päätös kuului naiselle.

Kun kieli kehittyi, tavat muuttuivat. Soidinmenot siirtyivät luonnon tantereilta mielen tantereille, ja ihmiset alkoivat valita paria aivoilleen, tutkijat sanovat. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että ihmismieli ja -kieli kehittyivät kuutamoöinä ja näiltä osin evoluutiomme on romanttista komediaa.

Mielemme on liian älykäs, hauska ja luova ollakseen pelkkä henkiinjäämiskoneisto. Kivikauden oloihin olisi riittänyt hermoverkko, joka ratkoi ongelmia. Sen sijaan syntyi huvikeskus, joka alkoi tahkota tarinoita, juoruja, huumoria, taidetta, musiikkia. Mielemme ja kielemme ovat eroottinen koneisto, joka kehittyi, kun lempiväiset viihdyttivät toisiaan.

Ei siis mikään ihme, että kosiskelumme on paljolti verbaalista. Laskelmien mukaan nuoripari tulee puhuneeksi miljoona sanaa, kuusi noin 500-sivuista kirjaa, ensihurmoksesta ensimmäiseen hedelmöitykseen – edellyttäen, ettei pari käytä ehkäisyä vaan antaa luonnon toimia omaan tapaansa ja panna lapsen alulle noin kolmen kuukauden yhteen sovituksen jälkeen.

Esi-isien ja -äitien keskustelut olivat alkuun vain kymmenen tai sadan sanan ilotulitusta, mutta niilläkin he saivat aivan uudenlaisen otteen toisen menneisyydestä, suunnitelmista, toiveista ja peloista. Nykyenglannin puhuja tuntee kuulemma 60 000 sanaa, mutta 100 tavallisinta muodostaa puheesta 60 ja 4000 tavallisinta jo 98 prosenttia.

Intohimo muutti toisaalle

Intohimo ja rakkauden hurma menivät entisinä aikoina ohi yhtä varmasti kuin nykyisinä. Me voimme paikata väljähtynyttä suhdetta lentämällä kuherruslomalle tai nauttimalla kynttiläillallisia, mutta esi-isillä ja -äideillä ei ollut edes tv:tä tai Tiede-lehteä, josta kaivaa puheenaiheita, kun arki kyllästytti. Heidän piti kehittää lääkkeitä omasta päästään.

Toiset ottivat salarakkaan, toiset koettivat vaalia romanttisia haluja, jotka suhteeseen alun perin olivat johtaneet. Jotkut keksivät jotain ihan uutta: temppuja, vitsejä, pelejä, koruja, loruja, mitä vain pitääkseen kumppaninsa hyvillä mielin. Tämä vaati luovuutta – ja niin se sysäytyi liikkeelle. Tässä voi nähdä yhden selityksen siihen, miten meistä tuli niin innovatiivinen laji kuin tuli.

Toisaalta esivanhemmillamme ei ollut uskonnollisia tai taloudellisia sidoksia, jotka olisivat velvoittaneet pysymään yhdessä. Niitä syntyi vasta, kun ihmiset noin 10 000 vuotta sitten asettuivat aloilleen, hankkivat maata ja alkoivat periä omaisuutta.

Niinpä kivikaudella ei juhlittu kultahäitä. Elämän mittainen liitto oli käytännössä tuntematon. Parit, jotka lapsia saivat, viipyivät yhdessä noin viisi vuotta, jotakuinkin niin kauan, että yhteinen jälkeläinen oli saatu jaloilleen. Tilastojen mukaan lapsettomat parit eroavat nykyään vajaassa viidessä vuodessa, lapsekkaat vajaassa kymmenessä, joten yhä vielä seksuaalinen rakkaus kestää usein vain hurmion ja haasteellisimman ajan yli.

Melkoinen moottori tämä seksi

Ajattele, mikä manipulaattori evoluutio on ollut. Ja mikä moottori on ollut hedelmätön seksi ja siitä itänyt seksuaalinen rakkaus. Tutkijoiden mukaan se on evoluution juonikkain luomus.

Voi tuntua tylyltä ajatella rakkautta evoluution seksileikkinä, mutta sitä se on. Vaikka halu saada lapsi olisi miten suuri, käyttäytymistämme ohjaa ensisijaisesti intiimi seksuaalisuus. Se saa meidät panostamaan valtavasti  suhteeseen ja enimmän aikaa käyttäytymään kuin yksiavioinen laji. Jos olisimme kehittyneet haluamaan vain lapsia, maailman väestö olisi räjähtänyt käsiin kauan sitten.

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede -lehdessä 7/2010.

Miten voimme tietää näinkin paljon?

Kehityshistoriaamme ei voi tarkastella vain luonnonvalintana, olemassaolon kamppailuna. Ilman seksuaalivalintaa se on draamaa vailla romantiikkaa. On aika nähdä, että ymmärrämme paljon paremmin muinaisia seksuaalivalintoja kuin henkiinjäämisvalintoja. Jokainen meistä ihastuu, rakastuu, kokee ekstaasin, mustasukkaisuuden, sydänsurut, kyllästymisen ja – jos käy oikein hyvä onni – kumppanuuden, joka kestää. Jossakin määrin esi-ihmiset tunsivat samoin.

Geoffrey Miller, The Maiting Mind. How Sexual Choise Shaped the Evolution of Human Nature.

 

Ihminen on paitsi hyvin seksuaalinen myös hyvin sosiaalinen eläin. Kun tiivis yhteiselämä alkoi, jokainen pari koetti pitää seksuaaliset tapansa omana tietonaan. Jos esivanhempamme eivät olisi tarvinneet laajaa yhteisöään, he eivät olisi etsineet yksityisyyttä vain seksielämäänsä vaan koko elämäänsä.

Allison Jolly, Lucy´s Legacy. Sex and Intelligence in Human Evolution.

 

Esivanhempamme toimivat seksuaalisen ihastuksen vallassa kuin me: ilman neuronin neuronia ja tietoisuuden häivää. Jos toisin olisi, kaikkien mahdollisten lopputulosten järkeily olisi vienyt niin kauan, ettei meitä olisi.

Joann Ellison Rodgers, Sex. A Natural History.

 

Vastoin yleistä luuloa rakkaus ei ole uusi keksintö, jonka teki länsimaailman joutilas yläluokka muutamia vuosisatoja sitten. Se tunnetaan kaikissa kulttuureissa, ja kaikkialla sen avainelementit ovat samat: intohimo, sitoutuminen ja hellyys. Koska evoluutio eteni pienin askelin, rakkauden pitkän historian tajuaminen vaatii mielikuvitushyppyä, samanlaista kuin ottavat fyysikot, jotka teoretisoivat mustia aukkoja ja multiversumeita.

David M. Buss, The Evolution of Desire. Strategies of Human Mating.

 

Lopultakin alamme ymmärtää voimaa, joka teki meistä meidät. Kun rakastelemme, saavutamme yhteyden esivanhempiimme. Jos voisimme siirtyä ajassa 100 000 vuotta taaksepäin, olisimme yhtä hukassa kuin kivikauden ihmiset olisivat meidän betoniviidakoissamme ja tietoverkoissamme, mutta sen, miten harrastetaan seksiä ja rakastutaan, tietäisimme varmasti.

Malcolm Potts ja Roger Short, Ever since Adam and Eve. The Evolution of Human Sexuality.

Teokset ovat artikkelin lähteitä.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25758
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.