Helsingin yliopiston kirkkososiologian dosentti Anne Birgitta Yeung haluaa tietää, mikä saa ihmiset toimimaan toisten hyväksi. Samalla hän on päätynyt pohtimaan omiakin valintojaan: riittääkö tutkijan hyvään elämään pitkä julkaisuluettelo?


Anne Birgitta Yeung haluaa tietää,
mikä saa ihmiset toimimaan toisten hyväksi. Samalla hän on päätynyt pohtimaan
omiakin valintojaan: riittääkö tutkijan hyvään elämään pitkä julkaisuluettelo?




Lyhyellä kävelymatkalla Helsingin Kampin keskuksesta Stockmannin tavaratalolle päivystää viisi kansalaisjärjestöjen työntekijää, feissaria, jotka tarjoavat hymyillen mahdollisuutta ryhtyä kuukausilahjoittajaksi lasten, Itämeren, eläinten tai jonkin muun hyvän asian hyväksi.

"Kiinnostavatko lasten asiat?" Kyllä kiinnostavat, mutta kun kysymyksen kuulee monta kertaa jokaisena arkipäivänä, voi vain pyörittää päätä, kävellä ohi ja tuntea huonoa omaatuntoa.

Osa tuhansista ohikulkijoista kuitenkin pysähtyy, antaa aikaansa ja rahaansa. Hyväntekeväisyysjärjestöjen lahjoitukset ovat lisääntyneet selvästi uuden kampanjoinnin ansiosta. Onko kyse huonosta omastatunnosta vai siitä, että lahjoittaminen on tehty helpoksi?

- Ihmisissä on paljon potentiaalia osallistua enemmän. He kaipaavat areenoita, joilla hyvän tekeminen olisi helppoa, tuotaisiin lähelle provokatiivisesti ja projektimaisesti ja kynnys olisi mahdollisimman matala, sanoo tutkija, kirkkososiologian dosentti Anne Birgitta Yeung työhuoneessaan Helsingin yliopiston keskustakampuksella.


Aihe laventuu laventumistaan

Yeung tutkii altruismia eli muiden ihmisten auttamista. Hän väitteli vapaaehtoistoiminnasta ja evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyöstä vuonna 2004 ja on sen jälkeen laventanut tutkimusalaansa laajemmin lähimmäisyyteen, hyvinvointivastuun jakaantumiseen ja hyvään elämään.

Yeung tekee tutkimustaan Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa, jota hän kuvaa "akateemiseksi taivaaksi".

- Täällä on yhteiskuntatieteilijöitä, oikeustieteilijöitä, humanisteja ja teologeja. Uskon, että parhaat löydökset tehdään tieteiden kohtaamispisteessä. Ainakin sillä yritän itseäni motivoida, kun omat tutkimusaiheeni tuntuvat hetkittäin leviävän käsiin, Yeung nauraa. Sosiologian, sosiaalipolitiikan ja teologian rajapinnassa toimivana tutkijana hän tunnustaa olevansa usein konferensseissa "marginaalin edustaja tai outo lintu, ei koskaan ytimen ekspertti".


Ehdottomuus leimasi nuoruutta

Anne Birgitta Hiltula asui lapsuutensa ja nuoruutensa Oulussa. Hän sanoo saaneensa "kiltin koulutytön kasvatuksen, jossa suorittaminen oli ihanne". Huolellisuutta, harjoittelua ja paneutumista tuki klassisen musiikin - huilun ja yksinlaulun - harrastus ja samanhenkisten nuorten seura musiikkiluokilla ja -lukiossa.

- Kasvoin puurtamisen kulttuuriin. Se on kaunis arvo, vaikka siinä voi olla negatiivisiakin piirteitä.

Teini-ikäinen Anne Birgitta vei perheeltään saamansa arvot äärimmäisyyteen ja näki maailman mustavalkoisena. Nyt jälkikäteen hän muistelee hymyillen olleensa "ainakin melkein moraalis-eettis-hengellinen fundamentalisti - ainakin tietyissä asioissa".

Idealismiin kuului myös se, että 14-vuotiaana kirjeenvaihdolla alkanut suhde hongkongilaiseen poikaan johti parikymppisenä avioliittoon ja Hiltulasta tuli Yeung.

- Päätin pitää kantoninkiinalaisen sukunimeni kymmenvuotisen liiton päätyttyäkin, sillä olen niistä vuosista kiitollinen. Eikä tieteessä ole huonoa, että nimi jää mieleen, tutkija nauraa.


Halusi salaa tutkijaksi

Teologian opinnot olivat Oulun tytölle luonteva valinta, vaikka hänellä ei ollutkaan pappiskutsumusta. Enemmän häntä kiinnosti muun muassa se, miksi ihminen on uskonnollinen olento ja miksi uskonnolliset yhteisöt vetävät puoleensa. Sen tarkkailuun ja pohdiskeluun otollinen paikka oli teologinen tiedekunta, jossa erilaiset hengelliset yhdistykset kilpailivat uusien opiskelijoiden sieluista.

- Itse jättäydyin etupäässä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Rakastin eksegetiikan luentoja. Niillä opettajat tahallaan provosoivat fundamentalistiopiskelijoita, jotka puolestaan huusivat opetuksen olevan kerettiläistä. Minusta oli ihanaa seurata niitä akateemisia nyrkkeilyotteluja. Tieteeseen kuuluu se, että mitä tahansa pitää pystyä argumentoimaan ja näkemään eri kannoilta. Minun uskoani se ei loukannut, Yeung sanoo.

Anne Birgitta halusi tutkijaksi opintojen alusta lähtien. Analyyttisyys ja älylliset väittelyt olivat jo lukiossa olleet hänen omimpia alueitaan, joten hän uskoi sopivansa abstraktia ajattelua ja istumalihaksia vaativaan tiedemaailmaan.

Yeung kuitenkin koki, että tavoitteen sanominen ääneen olisi tulkittu elitistiseksi. Tutkijan palo piti siis osoittaa muuten, eli loistavalla opinnäytetyöllä. Pelastusarmeijan vapaaehtoistoimintaa käsitelleen pro gradun valmistuttua professori Eila Helander ehdottikin oppilaalleen väitöskirjatyöhön ryhtymistä.

- Se oli minulle ääretön henkinen kliimaksi ja yksi elämäni huippukohtia, Yeung muistelee.


Auttamishalu ykkösmotiivi

Gradussa ja myöhemmin väitöskirjassa Yeungia ei kiinnostanut niinkään Pelastusarmeija, kirkko tai edes vapaaehtoistoiminta sinänsä. Tutkimuskohteet muodostivat ikkunan, josta hän saattoi tarkkailla yhteiskunnan tilaa, hyvinvointia ja uskonnon merkitystä.

Yhteiskunnallisen tason lisäksi tutkijaa kiinnosti yksilö: miksi tavallinen suomalainen, joka ei käy edes omassa kirkossaan, antaa aikaansa järjestölle, jota ei kunnolla edes tunne.

Tutkimusten mukaan suomalaiset suhtautuvat vapaaehtoistyöhön hyvin myönteisesti: suurin osa on valmis tekemään sitä ja 37 prosenttia jo tekeekin - ainakin omien sanojensa mukaan.

- Suomi on vapaaehtoistyössä hyvää eurooppalaista keskitasoa, mutta meillä painottuvat muita maita enemmän auttamishalu ja ajan antaminen. Suomessa on vielä voimissaan "kaveria ei jätetä" -mentaliteetti. Sitä pitävät yllä muun muassa kristillisväritteinen arvopohja ja kulttuurinen yhdenmukaisuus. Ei ole yhdentekevää, miten muilla ihmisillä menee.

- Tutkijan pitää pyrkiä objektiivisuuteen, mutta on pakko myöntää: ilahdun aina, kun löydän tutkimusaineistosta todistetta siitä, että ihmiset ovat vilpittömän kiinnostuneita toistensa hyvinvoinnista, Yeung sanoo.


Ei vain mummojen juttu

Anne Birgitta Yeung romuttaa käsityksen, jonka mukaan vapaaehtoistyö kiinnostaa vain iäkkäitä naisia. Kun mukaan luetaan alan koko kirjo avustusjärjestöistä asuinaluetoimintaan, vanhempainyhdistyksiin ja urheiluseuroihin, nuoret ja aikuiset, niin naiset kuin miehet osallistuvat toimintaan tasaisesti.

Yeung ei hyväksy sitäkään väitettä, että yksilöllisyyden vahvistuminen automaattisesti merkitsisi yhteisöllisyyden heikkenemistä. Yksilöllisyys ei hänen mielestään ole sama kuin itsekkyys. Hän korostaa, että individualismia ja yhteisöllisyyttä, egoismia ja altruismia, ei voi erottaa toisistaan, vaan ne kietoutuvat aina yhteen.

Arvotutkimuksissa oman lähipiirin arvostaminen luetaan individualismiksi, mutta Yeungille lähimmistä huolehtiminenkin on muista huolehtimista. - Se kertoo, että ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja, rakkautta ja välittämistä. Joku saa ne ydinperheestä, toinen vapaaehtoistyöstä, kolmas "uusista heimoista", jotka voivat olla tiiviimpiä ja yhteisöllisempiä kuin aiemmat yhteisöt. Kaipuu kohtaamiseen kuuluu oleellisesti ihmisyyteen.


Opetus tuottaa kiksejä

Tutkijakollegiumin tutkijat ovat lähes täysin vapaita opetusvelvollisuudesta, mutta Anne Birgitta Yeungin kalenterista opetus ja opinnäytetöiden ohjaus haukkaavat osansa. Hän ohjaa pariakymmentä graduntekijää ja neljää väitöskirjan tekijää. Opetus liittyy Yeungin virkaan kirkkososiologian yliopistonlehtorina.

- Akateeminen elämä kiteytyy opinnäytetöissä. Opettajana saan kiksejä siitä, että pystyn kasvattamaan opiskelijoita ajattelemaan ja kyseenalaistamaan ja näen heidän kasvunsa ekspertiksi. Se on kaikkein ihaninta, mitä yliopistossa tapahtuu!


Tutkimus pitää kiireisenä

Opetuksen hienoista hetkistä huolimatta Yeung tunnustaa tutkimuksen sittenkin olevan tätä nykyä lähinnä sydäntä. Väitöskirjan jälkeen aiheiden määrä "on räjähtänyt positiivisella tavalla käsiin" ja vauhtia on riittänyt. Yeung on päässyt kansainvälisiin tutkimushankkeisiin, julkaissut artikkeleja ja matkustanut tieteellisissä konferensseissa.

Paljon Yeung on ennättänytkin: hänen ansioluettelonsa on kahdeksansivuinen, ja asiantuntijatehtävät listaavasta luettelosta paljastuu 18 sivua. Miten vain 32-vuotias ihminen on ehtinyt tehdä kaiken tämän? Siinä iässähän moni valmistuu vasta maisteriksi!

- Olen tehnyt lähinnä vain töitä. Ne ovat imaisseet mukaansa - hyvässä ja pahassa. Jos minulla olisi ollut perhettä tai aikaa vieviä harrastuksia, en olisi varmaan ennättänyt tätä kaikkea, Yeung kertoo. Hän sanoo soveltuvansa hyvin tutkimaan "myöhäismodernia kiireistä yksilöä", koska on itse sellaisen arkkityyppi.


Käännekohta kipuiluttaa

Anne Birgitta Yeung kertoo juuri tehneensä tutkimussuunnitelmaa viisivuotista apurahaa varten. Siihen piti tietää esimerkiksi, mitä hän aikoo julkaista keväällä 2013.

Kysymys tulevaisuudensuunnitelmista ei siis yllätä tutkijaa. Tutkimussuunnitelmat tulevatkin helposti selväksi: alue laajenee innovatiiviseen suuntaan - esimerkiksi yritysten yhteiskuntavastuuseen yhtenä auttamishalun ilmentymänä.

Mutta mitä julkaista ja kuinka paljon? - Koen olevani nyt ammatillisesti käännekohdassa. Jotta pystyisin säilyttämään tason, josta voin olla ylpeä, minun pitäisi tehdä vähemmän, mutta parempaa.

- Tajuan nyt, että tieteen tekeminen vaatii aikaa, armollisuutta, kypsyttelyä, kahviloissa istumista ja maailman tarkkailemista. Toisaalta on kuitenkin pelottava ajatus, että en julkaisisi vaikkapa puoleen vuoteen yhtään mitään. Tiedemaailmassa ansaitsee paikkansa vain julkaisemalla. Tämän ristiriidan kanssa kipuilen.


Kihlattu opettaa uutta

Yeung sanoo olevansa käännekohdassa myös muussa elämässään. Kolmannenkymmenennen ikävuoden jälkeen tutkijan oman "hyvän elämän" sisältö on alkanut muuttua. Keho ja mieli ovat alkaneet kaivata muutakin kuin työtä: rakkautta, lepoa ja monipuolisuutta. Ensimmäinen asia on ollut opetella, että työn ja vapaa-ajan voi ehkä sittenkin erottaa toisistaan. Siinä häntä on opettanut tuore kihlattu Markus Pessi.

- Olen alkanut miettiä, menenkö minä hautaan hirveän pitkän julkaisuluettelon kanssa ja halailen sitä siellä onnellisena. Haaveilen jo perheestäkin.

Konkreettinen askel kohti uutta elämää on myös uusi harrastus, klassinen baletti. Yeung myöntää, että suorittajatytöltä, joka aina haluaa olla hyvä kaikessa, mitä tekee, vaatii henkisesti paljon heittäytyä lajiin, jossa on todella noviisi.

- Kun mielessä on tieteen luova kaaos, vastapainoksi vaaditaan jotakin kurinalaista: perusjalkasarjoja ja venäläinen opettaja huutamaan, jos - ja kun - jalka on väärässä asennossa. Minuun vetoavat tavattomasti puhtauden tavoittelu ja äärimmäinen pelkistäminen. Mahdollisuus keskittyä yhteen asiaan, jossa ei ole yhtään kaoottisuutta. Siinä on jotakin hirveän puhdistavaa.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.



Anne Birgitta Yeung
Ikä: 32
Arvo: teologian tohtori, kirkkososiologian dosentti, yliopistonlehtori
Yliopisto: Helsingin yliopisto
Laitos: Tutkijakollegium, käytännöllisen teologian laitos
Tutkimusala: altruismi, hyvän elämän kokemukset, uskonnolliset yhteisöt ja solidaarisuus
Harrastukset: musiikki, klassinen baletti
Etappeja
1975 syntyy Oulussa.
1994 kirjoittaa ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta ja aloittaa teologian opintonsa.
1999 valmistuu teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta.
2004 väittelee teologian tohtoriksi.
2005 toimii teologisen tiedekunnan promootion priimustohtorina ja aloittaa kolmivuotiskautensa tutkijakollegiumissa. Saa kirkkososiologian dosentuurin.
2007 saa Suomen Akatemialta rahoituksen tutkimusprojektiin ja menee kihloihin.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25760
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.