Toisin kuin monet despootit, Stalin osasi kunnioittaa oppineisuutta. Se auttoi keräämään arvostusta niin taiteilijoiden kuin poliittikkojen keskuudessa. Kuvitus: Jussi Jääskeläinen
Toisin kuin monet despootit, Stalin osasi kunnioittaa oppineisuutta. Se auttoi keräämään arvostusta niin taiteilijoiden kuin poliittikkojen keskuudessa. Kuvitus: Jussi Jääskeläinen
Stalinin aikakauden päättyessä Neuvostoliitto oli pinta-alaltaan maailman suurin valtio. Väkilukukin riitti kolmanteen sijaan. Grafiikka: Matti Berg
Stalinin aikakauden päättyessä Neuvostoliitto oli pinta-alaltaan maailman suurin valtio. Väkilukukin riitti kolmanteen sijaan. Grafiikka: Matti Berg

Neuvostojohtajan ystävyydenosoitukset, miellyttävä käytös ja hauskat puheet olivat taitavaa peliä.

Kolmastoista kesäkuuta 1907 Gruusian,­ nykyisen Georgian, pääkaupungin Tbilisin keskusaukiolla virui kymmenittäin haavoittuneita ja kuolemaa tekeviä kranaatinräjähdysten uhreja. Käynnissä oli poikkeuksellisen mittava­ pankkiryöstö, johon osallistui mahdolli­sesti jopa viisikymmentä gangsteria. Operaation pääarkkitehtina hääri muuan­ Josif­ Džugašvili, joka opittiin myöhemmin tuntemaan nimellä Stalin. Tämä 29-vuotias gruusialainen suunnitteli ja toteutti ryöstöt aina niin yksityiskohtaisesti, että hänestä oli tullut vallankumouksellisen bolsevikkipuolueen päärahoittaja.

Viimeistään Tbilisin verisellä attentaatilla Stalin todisti päämiehelleen, puoluejohtaja Vladimir Leninille olevansa häikäilemätön toiminnan mies. Koska Stalin oli myös lahjakas poliitikko, Lenin tuumi löytäneensä juuri sellaisen henkilön, jota hän tarvitsi.

Stalinista tuli Leninin nyrkki, joka ei punaterroria kaihtanut. Veritöiden ohella hän jaksoi hoitaa myös tylsät hallintotehtävät, joita puolueen älyköt vierastivat. Tällä tavoin Stalin ulotti vaikutusvaltansa kaikkialle.

Kutoo taiten verkkojaan

Vuonna 1922 oli selvää, että vakavasti sairas Lenin lähestyi elämänsä loppusuoraa. Kommunistisen puo­lueen pääsihteeriksi nousseella Stalinilla oli mahdollisuus puristaa koko puolue pihteihinsä.

Kaksi vuotta myöhemmin, vähän ennen kuolemaansa, Lenin alkoi epäillä Stalinin kyvykkyyttä johtajana. Hän kirjoitti poliittiseen testamenttiinsa: ”Stalin on liian karkea, ja tämä puute, jonka voi sietää meidän kommunistien keskinäisessä kanssakäymisessä, käy sietämättömäksi pääsihteerin toimessa.” 

Lenin vaati, että hänen seuraajakseen nimitettäisiin joku kärsivällisempi, kohteliaampi ja vähemmän oikullinen henkilö. Käytännössä se tarkoitti Lev Trotskia, joka oli Leninin lisäksi ainoa suuren yleisön tuntema neuvostopoliitikko.

Trotski oli mielissään, sillä hän tulkitsi, että Lenin kunnioitti häntä vertaisenaan ajattelijana. Rillipäinen juutalaisälykkö sanaili, että Stalin oli kyllä vahva mutta vailla teoreettista kompassia. Stalin oli Trotskin silmissä kielitaidoton maalaisjuntti, pelkkä käytännön toimija.

Trotski oli kuitenkin sokea kilpailijansa sosiaaliselle viekkaudelle. Vaikka puolueen sisäpiirikään ei juuri nähnyt Stalinissa ominaisuuksia, jotka nostaisivat hänet Trotskin edelle, hän osasi punoa Trotskia paremmin henkilökohtaisten liittosuhteiden hämähäkinverkkoa.

Yksi ovelimmista Stalinin lyömäaseista oli V. I. Lenin -instituutin perustaminen. Stalin nimesi sen johtajaksi oman sihteerinsä ja antoi tälle tehtäväksi etsiä Leninin kirjoituksista kielteisiä arvioita muista bolsevikkijohtajista, ennen kaikkea Trotskista, joka Stalinin mielestä oli kohottanut itsensä yli-ihmiseksi puolueen keskuskomitean yläpuolelle.

Samaan aikaan Stalin ohjaili puolueen henkilöstöpolitiikkaa ja suitsi ei-toivottujen tovereiden urakehitystä. Olipa kyseessä tehtaanjohtajan tai puolueosaston kirjanpitäjän nimittäminen, Trotskin vastustaminen painoi valinnassa paljon.

Trotskille jäi käteen musta pekka. Stalin voitti valtataistelun. Kesällä 1924 puolueen edustajakokous äänesti hänet jatkamaan pääsihteerinä.

Hurmaa ja kaveeraa

Valtakunnan ruorimiehenä Stalin osasi taivuttaa muut puoluejohtajat tahtonsa alle. Hänen menestyksensä perustui viehätysvoimaan. Stalin osasi hurmata ihmiset, oli osannut jo pienenä. Koulupojasta asti hän oli säteillyt vetovoimaa, jota muut eivät voineet olla ihailematta.

Stalin oli tunnettu kovista otteistaan, mutta hän ei ollut mikään tavallinen kovanaama. Hän rakasti yli kaiken kukkia ja kotitalonsa puutarhaa. Nuorempana hän oli niittänyt mainetta rakkausrunoilijana ja saavuttanut suosiota laulajana.

Hän oli myös paljon lukenut mies. Hän oli opiskellut teologiaa, ennen kuin marxilaisuus mullisti hänen maailmankuvansa, ja hän ahmi kirjoja koko elämänsä. Hänen henkilökohtaisessa kirjastossaan oli noin 20 000 teosta, ja hän luki säännöllisesti viisisataa sivua päivässä. Erityisen paljon hän piti saksalaisen Goethen ja ranskalaisen Balzacin teoksista.

Jo Stalinin ulkoiset ominaisuudet olivat hänelle eduksi. Hänellä oli ilmeikkäät ja eloisat kasvot, ja hänestä huokui herkkyyttä ja energiaa. Vaikutuksen tekivät myös hänen hiljainen vaatimattomuutensa, piipun tupruttelunsa ja tyyneytensä.

Marsalkka Georgi Žukov kertoi, että tavattuaan Stalinin ensi kerran hän ei pystynyt nukkumaan: ”Minuun tekivät suuren vaikutuksen J. V. Stalinin ulkonäkö, hänen hiljainen äänensä, hänen näkemystensä konkreettisuus ja syvällisyys ja tarkkaavaisuus, jolla hän kuunteli raporttia.”

Stalin oli myös mestari huolehtimaan ystävyyssuhteista. Puolueen merkkimiehet saivat huoletta sinutella imperiumin ykkösmiestä. Jotkut kutsuivat Stalinia toverillisesti lempinimellä Koba, ja muutamat heittäytyivät jopa nenäkkäiksi. Korkeimman hallintoelimen politbyroon jäsen Anastas Mikojan päätti erään kirjeensä: ”Ellet ole laiskuri, kirjoita minulle!”

Toisin kuin monet muut yksinvaltiaat,­ Stalin osasi kunnioittaa oppineisuutta ja intellektuelleja. Hänen äänensävynsä muuttui kertaheitolla, jos hän tiesi olevansa tekemisissä kuuluisan professorin kanssa, ja hän sieti oikuttelevia mestarikirjailijoita. Esimerkiksi Mihail Bulgakovia ja Boris Pasternakia ei koskaan pidätetty. Hän jaksoi nauraa jopa satiirikko Mihail Zoštšenkon kertomuksille, vaikka tämä pilkkasi kärkevästi byrokraatteja.

Kylvää lempeyttä

Stalin etsi itselleen lakkaamatta uusia, entistäkin uskollisempia avustajia. ”Olen aina valmis auttamaan sinua ja keskustelemaan kanssasi”, kuului hänen tyypillinen vastauksensa puoluejohtajien erilaisiin pyyntöihin.

Myötätuntoisella esiintymisellään Stalin kylvi ympärilleen eräänlaista hiljaista lempeyttä, joka teki ihmisistä luottavaisia. Näin hän kykeni kietomaan suojattinsa turvallisuuden tunteeseen, joka herätti vaikutelman, ettei hän luottanut keneenkään enemmän kuin heihin.

Stalinin elämäkerran kirjoittaneen brittihistorioitsijan Simon Sebag Monte­fioren mukaan on lähes mahdoton löytää Stalinin kanssa tekemisissä ollutta ihmistä, joka ei olisi uskonut voivansa hoitaa asioi­ta luottamuksellisesti hänen kanssaan.

”Stalinin ei voinut kuvitella pettävän, sillä hänen reaktionsa olivat täysin luonnolliset, vailla pienintäkään esiintymisen tarvetta”, kuvaili Pavel Sudoplatov,  korkea-arvoinen tiedusteluvirkailija.

Viljelee huumoria

Toisin kuin Lenin ja Trotski, Stalin ei ollut suurten väkijoukkojen villitsijä. Stalinin karisma perustui enemmänkin sisäpiirissä ilmenneeseen hyväntuulisuuteen, seurallisuuteen ja ennen kaikkea huumoriin. Se oli veijarimaista ja vallatonta, eikä siitä puuttunut nokkeluutta eikä syvällisyyttäkään.

Stalinin huumori tuli esiin muun muassa silloin, kun hän oli nimittämässä Ivan Isakovia laivaston komissaariksi. Amiraali vastasi tehtävän olevan liian rasittava, koska hänellä oli vain toinen jalka. ”Ei jalan puuttuminen ole este, koska tähän asti laivastoa ovat komentaneet päättömät”, Stalin tokaisi.

Stalinin veijarimaisuus vetosi  myös länsimaiden johtajiin. Kun Britannian pääministeri Winston Churchill vieraili Moskovassa, hän koki, että saattoi Stalinin seurassa avoimesti kiusata jopa ulkoministeri Vjatšeslav Molotovia. Churchill ivasi, että Molotov palasi työmatkalta Yhdysvalloista poikkeuksellisen myöhään, koska hän oli päättänyt livahtaa Was­hingtonin kokouksesta ihailemaan New Yorkia. Stalin oli heti mukana hengessä: ”Ei hän New Yorkiin mennyt, hän meni Chicagoon, jossa muut gangsterit ovat!”

Stalinin karismaattisuus vetosi Churchilliin siinä määrin, että hän totesi Britannian Moskovan-suurlähettiläälle olleen ilo työskennellä tämän ”suuren miehen kanssa”.

Neuvottelee loistavasti

Monesti Stalinin huumorin alle kätkeytyi  kylmä taktikointi. Juuri sen avulla hän kykeni saamaan sodan jälkeisen maailman rajat mieleisikseen. Leppoisuuteen perustuva charmi mahdollisti sen, että Churchill ja Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt kuhnailivat, kun Stalin mietti seuraavaa suurta siirtoaan.

Kun britit joulukuussa 1941 keskustelivat Stalinin kanssa maiden sodanjälkeisistä suhteista, he järkyttyivät neuvostojohtajan vaatimuksesta saada pitää itäinen Puola itsellään. Miten Stalin saattoi nostaa aluevaatimuksen esiin saksalaisten ollessa ainoastaan muutamien kilometrien päässä Moskovasta?

Tilanne kuvastaa hyvin Stalinin strategista ajattelua: hän keskittyi enemmän siihen, mikä oli tärkeää pitkällä aikajänteellä, kuin siihen, mikä oli kiireellistä. Stalin osasi ajoittaa Neuvostoliiton geopoliittiset vaatimukset puna-armeijan kulloiseenkin tilanteeseen. Hän luotti raakaan voimaan, teot olivat sanoja tärkeämpiä. 

Britannian ulkoministeri Anthony Eden arvioi, että aina kun Stalin puhui, hän oli asian ytimessä. ”Jos minun pitäisi valita joukkue, joka menisi kokoussaliin, Stalin olisi minun ensimmäinen valintani”, Eden kirjoitti.

Stalinilla oli kyky ohjailla kysymyksiä ja vastauksia ja lahja tiivistää monimutkaiset ongelmat selvään ja yksinkertaiseen muotoon, mikä on korvaamattoman arvokas ominaisuus poliitikolle. Hän pystyi laatimaan helposti ja kenenkään auttamatta diplomaattisähkeitä, puheita ja artikkeleita selkeällä ja usein myös taitavalla kielellä.

Mutta voi sitä raukkaa, joka erehtyi epäilemään Stalinia tai hänen politiikkaansa.

Sivaltaa säälittä

Koska Stalin ei välittänyt, pitivätkö muut hänestä vai eivät, hän kykeni suoltamaan loukkauksia. Se oli ase, jolla hän tyypillisesti horjutti vastustajiaan. Muun muassa Churchill joutui useamman kerran Stalinin ilkeiden sivallusten kohteeksi.

Sodan tulevia tavoitteita hahmotelleessa Teheranin konferenssissa 1943 Stalin tokaisi lounaspöydässä, että Churchill salaa ihaili Saksaa. Churchill puhisi raivosta ja keskeytti lounaan välittömästi. Jaltan konferenssissa 1945 Stalin väitti, että britit yrittivät pettää Neuvostoliiton. Churchill lähetti Stalinille pitkän kirjallisen valituksen, jossa hän ilmoitti, että Neuvostoliiton syyte brittien kunniattomuudesta on ”haavoittava”.

Stalinin vastaussähke oli kylmä: ”Minun viestini ovat henkilökohtaisia ja ehdottoman luottamuksellisia. Se mahdollistaa selkeän ja rehellisen puheen. – – Jos kuitenkin tulkitset kaikki vilpittömät ilmoitukseni loukkaaviksi, viestinnästämme tulee hyvin vaikeaa.”

Vaikuttaa siltä, että Churchill otti Stalinin parjaukset henkilökohtaisina louk­kauksina. Brittihistorioitsija Laurence Reesin mukaan tämä kertoo, että pääministeri uskoi luoneensa läheisen tai peräti ystävyyssuhteen Staliniin.

Näin kävi monille muillekin. Jopa presidentti Roosevelt, joka itsekin oli taitava manipuloija, meni tolaltaan, kun Stalin syytti läntisen liittouman neuvottelevan salaa Saksan kanssa Neuvostoliiton selän takana.

Paljastuu psykopaatiksi

Jos ihmissuhteet ajatellaan pelinä, Stalin oli valiopelaaja. Siksi juuri kukaan ei ymmärtänyt, että hän oli kaksiulotteinen persoona. Sivistyneellä, lukeneella ja miellyttävästi käyttäytyvällä miehellä oli myös toinen minä. Hän oli tunteeton hirviö.

Elämäkerturi Montefioren mukaan ihmiset hairahtuivat yhä uudestaan kuvittelemaan, että he olivat välttämättömiä Stalinille – vaikka tapahtumat osoittivat toista: kuka tahansa oli korvattavissa, ja Stalin saattoi tuhota kenet hyvänsä.

On hyvin vähän todisteita siitä, että Stalin olisi tuntenut ketään kohtaan aitoa ystävyyttä ja myötätuntoa. Yksilöt eivät merkinneet hänelle mitään.

Stalin näki maailman brutaalina paikkana, jossa vain Neuvostoliiton intresseillä oli merkitystä. Syvästi vainoharhaisena ihmisenä hän teki mitä tahansa maansa ja oman asemansa hyväksi. Hän teloitutti ja lähetti leireille kuolemaan vähintään miljoona oman maansa kansalaista, murhasi miehiä, naisia ja lapsia ja pakkosiirteli kokonaisia kansakuntia.

”Kuolema ratkaisee kaikki ongelmat”, kuului yksi Stalinin perusprinsiipeistä.

Stalin täytti hyvin pitkälle psykopaatin tunnusmerkit. Jos hän olisi ollut pelkkä hölmö mielipuoli, hän tuskin olisi  koskaan noussut valtaan – saati messiaaniseksi johtajaksi, joka pysyi vallassa kolmekymmentä vuotta.

Lauri Seppälä on historiaan erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Lähteitä: Simon Sebag Montefiore, Stalin Punaisen tsaarin hovissa, WSOY 2004; Simon Sebag Montefiore, Nuori  Stalin, WSOY 2008; Laurence Rees, World War II Behind Closed Doors: Stalin, the Nazis and the West, BBC Books 2009; www.historynet.com/stalin-the-puppetmaster.htm

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2013 

 

Piesty lapsi teloitti miljoonia

Totalitaristinen neuvostojärjestelmä oli omiaan nostamaan esiin julmia persoonallisuuksia. Selityksiä Josif Stalinin persoonallisuudelle voi kuitenkin etsiä myös hänen lapsuudestaan.

Stalin joutui usein juopottelevan Besarion-isänsä ja Jekaterina-äitinsä pieksemäksi. Stalinin hoitamattomat luunmurtumat olivat todennäköisesti seurausta rankoista selkäsaunoista. Kovaonninen poika jäi myös kaksi kertaa vaunujen alle. Ensimmäinen onnettomuus johti verenmyrkytykseen, joka surkastutti hänen olkapäänsä. Toisella kerralla hänen jalkansa ruhjoutui niin pahasti, että hän käveli kömpelösti lopun elämäänsä. Jotkut tutkijat arvioivat, että vammoista johtuneet kivut tekivät Stalinista ensin kyynisen ja vihamielisen ja lopulta sadistisen.

Toiset uskovat enemmän perhesyihin. Kun isä jätti perheen, äiti vajosi köyhyyteen, tuli puolihulluksi huolesta ja kuljeskeli kaduilla itsekseen mutisten. Stalin eli yhteiskunnan laitamilla – usein varkaiden ja halveksittujen seurassa. Hänestä kehittyi itsekeskeinen ja kovaluontoinen ihminen, joka katsoi maailmaa järkähtämättömästi oman etunsa kautta.

Stalin sai jo nuorena tunnustusta älykkyydestään, mutta tunnetasolla hän oli lukossa. Hänen ei nähty koskaan itkevän tai näyttävän todellisia tunteitaan. Hänen kasvoillaan oli hymyilevä naamio.

Stalinin lyhyt historia:

6.12.1878 Josif Džugašvili syntyy Gorin kaupungissa Gruusiassa. Perheestä on jo aiemmin kuollut kaksi lasta.

1894 Stalin aloittaa pappisopinnot Tbilisissä.

1899 opinnot keskeytyvät, kun Stalin tempautuu mukaan vallankumoukselliseen toimintaan.

1902 Stalin pidätetään lakon lietsonnasta. Hänet karkotetaan Siperiaan.

1903 Stalin päättää liittyä Leninin bolsevikkeihin.

1906 Stalin avioituu Jekaterina Svanidzen kanssa. Seuraavana vuonna syntyy poika Jakov, ja Jekaterina kuolee tuberkuloosiin.

1917 Lenin nimittää Stalinin kansallisuusasiain komissaariksi. Asema tuo suunnattomasti valtaa. Bolsevikit nousevat valtaan lokakuun vallankumouksessa.

1919 Stalin avioituu 18-vuotiaan Nadežda Allilujevan kanssa. Avioliitosta syntyy kaksi lasta: Vasili 1921 ja Svetlana 1926.

1922 Stalin nousee kommu-nistisen puolueen pääsihteeriksi.

1924 Lenin kuolee. Stalin ja Trotski taistelevat vallasta. Puoluekokous äänestää Stalinin pääsihteeriksi.

1929 Stalin karkottaa Trotskin Neuvostoliitosta. Maatalouden tiukka kollektivointi alkaa.

1932 Nadežda tekee itsemurhan ampumalla.

1934 Leningradin puoluejohtaja Sergei Kirov murhataan. Kehitys kohti suuria puhdistuksia käynnistyy.

1936–1938 Kansalaisia pidätetään ja tuomitaan näytösoikeuden­käynneissä valtion vihollisiksi. Vähintään miljoona ihmistä kuolee teloituksissa ja vankileireillä.

1939–1940 Maailmansota alkaa. Neuvostojoukot miehittävät itäisen Puolan. Suomi ja Neuvostoliitto käyvät talvisodan. Neuvostoliitto miehittää Baltian maat.

1941 Saksa liittolaisineen hyökkää Neuvostoliittoon.

1943 Taistelu Stalingradista päättyy Neuvostoliiton voittoon. Stalinin poika Jakov kuolee Saksassa vankileirillä. Teheranin konferenssissa Stalin, Churchill ja Roosevelt määrittelevät liittoutuneiden sotatavoitteet tuleville vuosille ja päättävät Normandian maihinnoususta.

1945 Jaltan konferenssissa liittoutuneet päättävät jakaa Saksan miehitysvyöhykkeisiin. Potsdamin konferenssissa Saksa saa uudet rajat.

1946–1947 Neuvostoliiton miehittämät Itä-Euroopan maat muuttuvat kommunistisiksi kansandemokratioiksi. Kylmä sota Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välillä alkaa.

1950 Suurvaltojen välit kiristyvät Korean sodaksi.

1952–1953 Stalin kaavailee uusia puhdistuksia. Hän uskoo juutalaisten muodostaneen salaliiton neuvostojohtajia vastaan.

5.3.1953 Stalin kuolee kärsittyään neljä päivää aivohalvauksen oireista. Liikkeelle lähtevät huhut, joiden mukaan Stalin olisi myrkytetty.

1956 Stalinin seuraaja Nikita Hruštšov pitää kommunistisen puolueen puoluekokouksessa puheen, jossa hän tuomitsee Stalinin hirmuhallinnon ja henkilökultin.

L
Seuraa 
Viestejä7132
Liittynyt17.3.2005

Stalin hurmasi kaikki

Molineux Kirjoitit: “Jotain merkillistä oli siinä suomalaisessa sukupolvessa joka eli Stalinin aikana (1918-1953). Se nimittäin, joitakin onnettomia tapauksia lukuunottamatta, ei ollenkaan ihastunut Staliniin vaan otti hänet ja hänen käskyläisensä vastaan pyssyjen ja tykkien kanssa. Ja hyvä niin. Siksi sitä sukupolvea onkin syytä pitää Suomen suurimpana sukupolvena. Piste.” Stalin oli, paitsi tarvittaessa miellyttävä henkilö, myös varsin skarppi startegisessa ajattelussaan. Stalin halusi vain...
Lue kommentti
Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25729
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.