Henrik VIII:n ensimmäinen avioliitto kesti kaksi vuosikymmentä. Sitten hän kohtasi nuoren ja kauniin Anna Boleyn. Kuva: Wikimedia Commons
Henrik VIII:n ensimmäinen avioliitto kesti kaksi vuosikymmentä. Sitten hän kohtasi nuoren ja kauniin Anna Boleyn. Kuva: Wikimedia Commons

Euroopan historian kuuluisat kuninkaalliset muistetaan paitsi teoistaan myös haluistaan. Kuudesta vaimostaan tunnetun Henrik VIII:n, nuoria upseeriuroita suosineen Katariina Suuren ja muiden itsevaltiaiden makuuhuone-elämä tulvi tunteita, jotka tekivät heistä muutakin kuin irstailevia valtapelureita.

Euroopan suurten kuninkaallisten paheita on reposteltu viime vuosikymmeninä kirjallisuudessa, elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Lähempi tarkastelu paljastaa, ettei Englannin Henrik VIII (1491–1547) ollut pelkästään ylipainoinen irstailija eikä hänen tyttärensä Elisabet I (1533–1603) pitänyt avioliittoneuvotteluja vain poliittisena aseena. Englantilaisia virkatovereitaan huomattavasti railakkaammin huvitelleet Venäjän tsaarivallan legendat Pietari I Suuri (1672–1725) ja Katariina II Suuri (1729–1796) olivat hekin rakastuneina hyvin haavoittuvia.

Nuori Henrik oli varsinainen herkku

Tudorin suvun 118-vuotisella valtakaudella Englannista tuli siirtomaavalta ja emämaassa koettiin Shakespearen tähdittämä kulttuurin renessanssi. Henrik VIII nousi suvun toiseksi kruununperilliseksi kymmenvuotiaana, kun hänen isoveljensä Arthur kuoli.

Velivainaalle oli järjestetty avioliitto Aragonian katolisen kuningasparin Ferdinandin ja Isabellan tyttären Katariina Aragonialaisen kanssa. Koska isä Henrik VII ei tahtonut menettää miniänsä myötäjäisiä, hän hankki paavilta naimaluvan nuoremmalle pojalleen. Pian isä alkoi vaatia vielä suurempia myötäjäisiä, ja lopulta nuoripari vihittiin vasta hänen kuoltuaan vuonna 1509, ilmeisen vapaaehtoisesti.

Henrik VIII kuvataan tavallisesi pöhöttyneeksi irstailijaksi, mutta nuorena hän oli unelmien prinssi: pitkä, komea, urheilullinen, sivistynyt ja seurallinen. Myös Katariina oli ajan mittapuulla kaunis: vaaleahiuksinen ja -ihoinen, ja melko pyöreävartaloinen. Ensimmäiset kymmenen vuotta parin 20-vuotisesta taipaleesta olivat varsin auvoisia.

Tunteet veivät tulista kuningasta

Henrikin tiedetään nauttineen ensimmäisen liittonsa aikana ainakin kahden iloluontoisen hovineidon, Elizabeth Blountin ja Mary Boleynin lämmöstä. Ensin mainittu synnytti pojan, jonka Henrik tunnusti omakseen muttei rohjennut asettaa kruununperilliseksi.

Hillitty ja uskonnollinen Katariina-kuningatar ryhtyi kuitenkin taistelemaan asemastaan vasta, kun kuningas keväällä 1526 rakastui tummaan ja älykkääseen kaunottareen Anna Boleyniin, Maryn sisareen ja Katariinan hovinaiseen.

Katariina oli kokenut monta keskenmenoa, ja vain tytär Maria eli aikuiseksi. Tämä huoletti ikääntyvää kuningasta, koska nainen ei ollut koskaan hallinnut Englantia.

Henrik vaati paavilta erolupaa sillä perusteella, että Katariina oli muka menettänyt neitsyytensä hänen isoveljelleen. Kun paavi ei myöntänyt eroa, kuningas hankki vuonna 1533 luvan Canterburyn arkkipiispalta, nai Annan, rikkoi välit Roomaan ja julistautui Englannin kirkon pääksi.
Anglikaaninen kirkko syntyi siis maallisten halujen voimasta.

Palkittu brittiläinen historian popularisoija Antonia Fraser toteaa kirjassaan The Six Wives of Henry VIII, että Henrikillä oli ”onnellinen kyky rakastua: onnellinen ainakin hänen omasta näkökulmastaan, sillä hän pystyi varmistamaan intohimonsa kohteen omakseen varsin nopeasti”. Ensimmäisestä erosta alkoi rakastumiskierre, jota voi verrata nykypäivän amerikkalaisjulkkisten ketjutettuun yksiavioisuuteen.

Katariina ja Anna pitivät saman katon alla kiinni asemistaan, kunnes Katariina tammikuussa 1536 kuoli tukikudossyöpään. Myös Annan kohtalo oli sinetöity. Hän oli luvannut Henrikille kruununperillisen mutta synnyttänyt vain tyttären, Elisabetin.

Henrik syytti Annaa noituudesta, maanpetoksesta ja suhteesta omaan veljeensä. Syytösten mielettömyydestä huolimatta Anna mestattiin Towerin linnassa 19. toukokuuta 1536.

Virtuaalirakkaus kariutui nopeasti

Henrik kihlautui salaa Jane Seymourin kanssa ehkä jo Annan mestauspäivänä. Kolmas vaimo synnytti jo seuraavana vuonna miespuolisen perillisen, Edvardin, mutta kuoli lapsivuodekuumeeseen.

Vaikka Henrik suri Janen kuolemaa näyttävästi, uutta kuningatarta metsästettiin pian neuvonantajien ja muotokuvamaalarien voimin. Henrik hullaantui flaamilaiseen Anna Kleveläiseen nähtyään taidemaalari Hans Holbeinin hänestä maalaaman miniatyyrin.

Virtuaalirakkaus johti naimakauppoihin, mutta live-kohtaaminen oli katastrofi. Ompelutöitä harrastava vaitelias aatelisneito ei vastannut Henrikin mielikuvia, ja pian viisikymppinen kuningas oli jo 18-vuotiaan vaalean, aistillisen englantilaiskaunottaren Katherine Howardin pauloissa.

Kohtalo kolhi jälleen: Katherine jäi kiinni uskottomuudesta ja menetti päänsä. Samoin kävi neidon kahdelle rakastajalle, joiden päät Henrik asetutti London Bridgelle tolpannokkiin varoittamaan salarakkauden vaaroista.

Ylipainoinen, impotentti ja säärihaavasta kärsivä Henrik löysi tasapainoisen perhe-elämän vasta kuudennen vaimonsa Katariina Parrin kanssa. Oppinut protestanttinen aatelisrouva oli lempeä äitihahmo, joka loi läheiset suhteet Henrikin lapsiin. Idyllissä lienee silti ollut säröjä, sillä Henrikin kuoleman tienoilla tammikuussa 1547 Katariina aloitti suhteen aatelismies Thomas Seymourin, Jane-vainaan veljen, kanssa ja nai tämän neljän kuukauden kuluttua.

Neitsytkuningattarella rankka nuoruus

Rankat lapsuuden- ja nuoruudenkokemukset traumatisoivat epäilemättä Henrikin ja Anna Boleynin tytärtä Elisabetia. Äiti mestattiin, kun tytär oli kolmivuotias, ja isä kuoli hänen ollessaan 13. Siinä välissä hän ehti nähdä neljä äitipuolta. Neitoiässä prinsessa joutui neljännen äitipuolensa Katariina Parrin neljännen aviomiehen Thomas Seymourin ahdistelemaksi.

Antonia Fraser kertoo, että Seymourilla oli tapana tunkeutua Elisabetin huoneeseen vain lyhyt aamutakki yllään, avata tytön sänkyä ympäröineet verhot ja taputella tätä takapuolelle. Seymourin väitetään myös leikelleen miekallaan mustan kaavun Elisabetin yltä samalla kuin äitipuoli Katariina piti tätä aloillaan. Ehkä Seymour jopa kosi Elisabetia.

On helppo ymmärtää, että Elisabet suhtautui avioitumisvaatimuksiin varautuneesti noustessaan valtaan 25-vuotiaana. Hän sai lempinimen ”Neitsytkuningatar” monista avioliittoneuvotteluista, jotka päättyivät sulhasehdokkaan torjumiseen. Silti Elisabet oli vanhempiensa tavoin karismaattinen ja altis intohimoille - kohteet vain olivat sopimattomia Englannin sulkeutuneelle hoville.

Suuri rakkaus syttyi vankilassa

Elisabetin elämän rakkaus oli pitkä, komea, sivistynyt ja seuramiehenä verraton Robert Dudley. Ikätoverit tunsivat toisensa lapsesta saakka, ja lempi leiskahti ilmeisesti jo Towerin linnan vankityrmässä Elisabetin sisarpuolen Maria I:n valtakaudella, jolloin molempia epäiltiin salaliiton tukemisesta. Vaikka Dudley oli naimisissa, rakastavaisten väitetään solmineen sala-avioliiton.

Koska hovi ei olisi hyväksynyt Dudleyta kuninkaaksi, Elisabet tyytyi pitämään hänet lähellään, nimitti hänet ylitallimestarikseen ja Leicesterin jaarliksi sekä lähetti pois Dudleyn vaimon. Kun vaimo vuonna 1560 kuoli tapaturmaisesti, Dudleytä epäiltiin murhasta. Hänet vapautettiin, mutta kohu tuhosi viimeisetkin kuninkuushaaveet.

Hieman myöhemmin Elisabet yritti kylmän laskelmoivasti naittaa Dudleyn haastajalleen Skotlannin kuningattarelle Maria Stuartille. Maria loukkaantui ehdotuksesta, eikä Dudleykaan taatusti ilahtunut siitä.

Brittiläinen historioitsija-journalisti Sarah Gristwood arvioi teoksessaan Elizabeth and Leicester: Power, Passion, Politics, että Dudley oli usein syntipukki ja keppihevonen, jolla Elisabet peitteli avioliittoneuvottelujensa poliittisia tarkoitusperiä ja jonka hän valjasti ajamaan vähemmän suosittuja päämääriään.

Dudley ei silti jäänyt riutumaan rakkaudesta: hänellä oli monia rakastajattaria, ja Elisabetin kauhuksi hän solmi avioliiton Anna Boleynin sisarentyttärentyttären kanssa.

Sammakkoprinssikään ei käynyt kansalle

Sittemmin kuningattaren katse kiinnittyi Dudleyn poikapuoleen, Essexin jaarliin Robert Devereux’hön, joka oli peloton sotilas ja hurmaava seuramies. Kuningatar antoi jaarlille makeiden viinien monopolin, joka teki hänestä rikkaan.

Valta kihahti Devereux’n päähän. Hän toimi omavaltaisesti johtaessaan Elisabetin armeijaa Irlannin kapinallisia vastaan ja järjesti 1601 kapinan kuningatarta vastaan. Lopulta Elisabet neuvonantajiensa painostuksesta tuomitsi uhmakkaan rakastajansa kuolemaan.

Elisabetin kolmas rakkauden kohde olisi hyvinkin voinut osoittautua kunnolliseksi aviomieheksi. Historian professori Carole Levin Nebraskan yliopistosta toteaa, että kuninkaallisten sulhasehdokkaiden joukossa oli yksi, johon kuningatar aidosti kiintyi: Alençonin herttua Frans.

Elisabet oli avioliittoneuvottelujen aikaan 48-vuotias, ja liitto olisi voinut olla hänelle vihoviimeinen mahdollisuus synnyttää perillinen. Vasta 26-vuotiaalla Fransilla oli kyttyräselkä ja isorokon runtelemat kasvot, minkä vuoksi Elisabet kutsui häntä ”sammakoksi”. Epäsuhdista huolimatta Frans viihtyi Elisabetin vieraana useita kuukausia, ja Elisabet ilmoitti Ranskan suurlähettiläälle ottavansa miehen puolisokseen.

Fransin sukulaisten siunaama protestanttien joukkomurha pärttylinyönä 1572 oli kuitenkin vielä tuoreessa muistissa. Avioliittosuunnitelmat kariutuivat ilmeisesti siihen, että niitä vastusti Elisabetin kaikkein suurin rakkaus, Englannin kansa. Kuningatteren tunteiden aitoudesta kertoo, että hän antoi määrätä maansurun herttuan kuolinpäivänä vuonna 1584.

Petomainen Pietari löysi äitihahmon

Jos Englannissa tukahdutettiin intohimoja sosiaalisen painostuksen takia, Venäjän tsaarivallassa aistinautinnot lähes hallitsivat johtajien elämää.

Jättivaltion länsimaistajana tunnettu Pietari I Suuri on kuvattu joka suhteessa elämää suuremmaksi mieheksi. Hän oli kaksi metriä pitkä, vankkarakenteinen ja voimakaspiirteinen, loputtoman tarmokas ja tiedonhaluinen – ja muun muassa Hannoverin vaaliruhtinattaren Sofia-Charlottan vihjailevan kuvauksen perusteella seksuaalisesti erittäin hyvin varustettu.

Pietarilla oli loputon ruokahalu, ilmiömäinen viinansietokyky ja vahva sukupuolivietti, jota hän tyydytti Moskovan saksalaiskortteleissa estottomien eurooppalaisnaisten kanssa. Nuori Pietari perusti sydänystävilleen ”Hupsujen ja narrien kaikkein humalaisimman synodin”, jonka kokouksissa juopoteltiin ja pilkattiin ortodoksisia menoja.

Pietarin ensimmäinen vaimo, uskovainen ja kuuliainen Jevdokia, jäi nopeasti vapaamielisen ja nauravaisen saksalaisemigrantin tyttären Anna Monsin varjoon. Kaunotar olisi saattanut nousta kuningattareksi, ellei sotaretkellä hukkuneen Saksin lähettilään taskuista olisi löytynyt Annan rakkauskirjeitä ja medaljonki, johon oli tallennettu tämän kuva ja hiustupsu.

Ranskalainen historioitsija Henri Troyat on kirjoittanut, että miehiseen armeijakulttuuriin mieltynyt Pietari halveksi naisia yhtä paljon kuin himoitsi. Ehkä Pietarin tunteettomuus juonsi lapsuuden kauheasta kokemuksesta, sisarpuoli Sofian ja streltsirykmentin verisestä vallankaappauksesta, jonka aikana ihmisiä teurastettiin silmittömästi Pietari-pojan ympäriltä.

Tuolloin hänen elämänsä ainoa turvallinen ihminen oli äiti Natalia. Aikuisena julma hallitsija suli toisen äitihahmon, rehevän ja maanläheisen liivinmaalaisen talonpoikaistytön Martan syleilyssä.

Pietari kohtasi Martan sotaretkellä 1702, jolloin tämä oli vielä Pietarin kenraalin Menšikovin rakastajatar. Pian käytännöllinen maalaistyttö nousi tsaarivallan ykkösnaiseksi, Katariina I:ksi. Pietarin suurin rakkaudenosoitus lienee se, että hän luovutti Katariinalle kuolinvuoteellaan tsaarin valtikan.

Katariina piti huolta rakastajistaan

Katariina II Suurta on pidetty Venäjän suurimpana hallitsijana. Saksalaissyntyisen aatelisnaisen nousu puolisonsa Pietari III:n varjosta Venäjän pitkäaikaiseksi hallitsijaksi kaartinupseerien tuella oli suoranainen ihme. Se ei olisi onnistunut ilman säkenöivää älykkyyttä, viehätysvoimaa ja diplomaatin taitoja.

Monipuolinen uudistuspolitiikka ja Turkin-sota vaativat Katariinalta valtavasti voimia. Silti hänen energiansa riitti myös solmimaan ainakin 21 rakkaussuhdetta. Useimmat rakastajat olivat nuoria, komeita ja urheilullisia upseereita.

Siinä missä miessuhteet nähtiin uhkana Englannin Elisabet I:n asemalle, Katariina piti rakastajia avoimesti eikä hänen valtaansa kyseenalaistettu suhteiden vuoksi missään vaiheessa.

Läpi elämän jatkunut mieltymys nuoriin upseereihin on tuonut Katariinalle kyltymättömän hyväksikäyttäjän maineen. Katariinan kirjeet hänen rakastajilleen ovat kuitenkin lämpimiä ja kaipaavia. Jotkut lahjakkaista miesystävistä kohosivat tsaarittaren hallinnossa korkeaan asemaan ja säilyttivät sen, kun lempi laantui ystävyydeksi.

Vaikutusvaltaisin Katariinan rakastajista oli Grigori Potemkin, upseeri, joka oli paitsi erinomainen sotilas myös Kreikan kulttuuriin ja teologiaan perehtynyt älykkö ja musiikin tuntija.

Brittiläinen historioitsija Simon Sebag Montefiore kuvailee Potemkinia teoksessaan Ruhtinas Potemkin ja Katariina Suuri leijonamaisen komeaksi, upeahiuksiseksi, kolossaaliseksi ja omaperäiseksi, kuin luonnonvoimaksi. Mikään kiiltokuvapoika Potemkin ei silti ollut, sillä hänen toinen silmänsä oli sokeutunut väärin hoidetun silmätulehduksen takia, mikä sai hänet muistuttamaan kyklooppia.

Potemkinin kulissit pelkkää panettelua

Katariinan ja Potemkinin suhdetta ympäröivät monet arvoitukset. Vihittiinkö heidät salaisessa seremoniassa vuoden 1774 lopulla? Saivatko he yhdessä lapsen? Jakoivatko he vallan? Jatkuiko heidän rakkaussuhteensa myös kiihkeiden ensivuosien jälkeen, vaikka molemmilla oli useita rakastajia?

Montefioren mielestä ruhtinaan säilyttämät rakkauskirjeet osoittavat, että tsaaritar kohteli häntä tasavertaisena. Samaan viittaa myös väite, jonka mukaan Potemkin jopa valikoi Katariinalle armeijasta nuoria rakastajia ja esiintyi heidän isähahmonaan.

Tasavertaista asemaa puoltaa myös Potemkinin poliittinen ja sotilaallinen vaikutusvalta.

Katariinan seuraaja, hänen poikansa Paavali I ja kateelliset hovimiehet keksivät tarinat ”Potemkinin kulisseista” eli lavastekaupungista, jonka Krimiä hallinnoinut Potemkin olisi hätäpäissään pystyttänyt tsaarittaren katsastusmatkaa varten. Lisäksi Mustanmeren laivaston rakennuttaja ja amiraali muistetaan panssarilaiva Potemkinin kapinoivista matruuseista.

Todellisuudessa Potemkin rakennutti hallintoalueelleen useita kaupunkeja ja teki armeijassa suurmiehen uran.
Montefiore tiivistää, että Potemkin oli valtiomiehenä samaa tasoa kuin Pietari Suuri ja Katariina. Samaa mieltä oli myös itse tsaaritar, joka syksyllä 1791 valitti: ”Ruhtinas Potemkin on tehnyt minulle julman tempun kuolemalla pois! Minulle lankeaa nyt koko taakka.”

Päivi Parhi-Riikola oli historiaan erikoistunut vapaa toimittaja ja useita vuosia Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hän kuoli 2. 3. 2007. Tämä artikkeli jäi hänen viimeisekseen.
Tiede-lehden toimitus muistaa kiittäen Päiviä, hyvää toimittajaa ja ihmistä.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2007

Kiihkeitä kuninkaallisia joka maassa

Ranska
* Aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715) oli nuorena Euroopan tavoitelluin poikamies. Ludvig itse olisi mieluiten keskittynyt nauttimaan sirkeäsilmäisten hovineitojen seurasta ja valinnut kumppanikseen kardinaali Mazarinin siskontyttären Maria Mancinin. Sittemmin Ludvig solmi järkiavioliiton Itävallan Maria Teresian kanssa mutta piti tämän rinnalla useita rakastajattaria.

Ruotsi
* Hovimies Axel von Fersen (1755–1810) oli pitkä, komea, urheilullinen ja äärimmäisen sivistynyt. Tämä pohjoisen lahja Euroopan aatelisnaisille herätti maanmiehissään peniskateutta ja aiheutti korkean poliittisen tason hullaantumisia. Von Fersenin suureksi rakkaudeksi nousi Ranskan kuningatar Marie Antoinette, joka kituutti kylmässä liitossa Ludvig XVI:n kanssa.
* Kuningas Kustaa IV Aadolf (1778–1837) oli hillitty ja harvasanainen erakko. Badenin prinsessa Fredrika Dorotea Vilhelmina kuitenkin herätti kuninkaan halut. Kaunis kuningatar tuli kahdeksan avioliittovuoden aikana raskaaksi ainakin kuusi kertaa. Usein kuninkaan aktiivisuus kuningattaren makuuhuoneessa ja muuallakin linnassa viivästytti päiväohjelmaa tuntikaupalla ja herätti kiusallista huomiota. Itse von Fersen neuvoi kuningasta ”säästämään kuningattaren terveyttä”.

Venäjä
* Pietari Suuren leski ja seuraaja Katariina I oli aikalaisten mukaan juovuksissa koko hallintokautensa (1725–1727) ajan ja antoi rakastajiensa johtaa valtiolaivaa.

* Keisarinna Elisabet (1709–1761), Pietari Suuren tytär, pitää hallussaan epävirallista tsaarittarien rakastajaennätystä. Hyvin vaalea iho, vaaleanruskeat hiukset, suuret siniset silmät ja sensuelli suu tekivät Elisabetista kaunottaren, joten hänellä riitti seuralaisia paljon enemmän kuin Katariina II Suurella, ranskalaisista lääkäreistä kasakkakuorolaisiin. Katariina kirjoitti muistelmissaan Elisabetista: ”Uskon, että hänen kauneutensa ja luontainen laiskuutensa tekivät paljon vahinkoa hänen luonteelleen.”

Jopa uskonnottomat yhdistävät moraaliset rikkomukset ja ateismin. Suomalaiset olivat poikkeus: täällä ateisti ei ole sen moraalittomampi kuin uskovainenkaan.

Usko jumalaan näyttää ihmisten mielissä yhä takaavan ihmisen kunnollisuuden. Jopa uskonnottomien itsensä mielestä pahantekijä on todennäköisemmin uskonnoton kuin uskova.

Näin sanoo kansainvälinen tutkimus, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Suomalaiset erottuivat yllättäen muista. Kolmestatoista maasta Suomi oli ainoa, jossa ateistia ei pidetty juuri moraalittomampana kuin uskovaa.

Tutkijat saivat selville ihmisten ennakkoluulot ateisteja kohtaan erikoisella kyselyllä, jossa selvitettiin ihmisten tiedostamattomia ajatuksia sarjamurhaajasta.

Vastauksista paljastui vaistomainen epäily ateisteja kohtaan. Ihmiset ajattelivat keskimäärin kaksi kertaa herkemmin, että sarjamurhaaja ei uskonut jumalaan, kuin että hän uskoi.

Jopa hyvin maallistuneissa maissa kuten Tšekissä, Britanniassa ja Alankomaissa toistui ennakkoluulo uskonnottomia kohtaan, tutkijat kertovat Nature Human Behaviour -julkaisussa.

Kaiken lisäksi uskonnottomat itsekin yhdistävät raakuudet ennemmin uskonnottomiin kuin uskoviin.

Myös sarjamurhaa pienemmät moraaliset rikkeet pannaan herkemmin ateistin tilille.

Lisätutkimus Yhdysvalloissa selvitti, että ihmisten mielikuvissa uskonnoton häipyy ravintolasta maksamatta todennäköisemmin kuin uskova.

Mielikuvat uskonnottomista ovat silti vailla pohjaa. Ateisti ei ole pahempi.

”Millään mittarilla uskonnottomat eivät ole enemmän tai vähemmän moraalisia kuin uskovaiset”, sanoo uskontotieteen yliopistonlehtori Teemu Taira Helsingin yliopistosta.

Myös pienillä vauvoilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että moraali ei tarvitse uskontoa.

”Jo alle vuoden ikäiset suosivat animaatiohahmoja, jotka auttavat toisia, verrattuna niihin, jotka pettävät. Vauvat eivät ole paljon ehtineet kasvaa kulttuuriin. Moraalisella käyttäytymisellä ja toisen auttamisella on aika vahva biologinen pohja, joka ei vaadi uskontoa”, sanoo psykologian tutkija Tapani Riekki Helsingin yliopistosta.

Riekki kartoitti kansainvälisessä ryhmässä uskonnottomiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Kysely

Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt13.7.2015

Viikon gallup: Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

Niin, aivopierupa hyvinkin. Ja mistäkö niitä tulee? No aivoistapa hyvinkin. Ihmiset ovat pääosin irrationaalisia. Jopa me älykkäät, korkeakoulutetut, uskonnottomat, itsenäisesti ajattelevat suomalaiset. Juuri tämä suppea ryhmä ei välttämättä sorru tähän nimenomaiseen moraaliarvotusaivopieruun, mutta monenlaiseen muuhun silti. Osansa toki on myös uskonnoilla itsellään. Uskontohan on esimerkillisesti oppijärjestelmä jopa pyrkii moraalin hegemoniaan. Se siis melkein poikkeuksetta sisältää...
Lue kommentti
MooM
Seuraa 
Viestejä4938
Liittynyt29.6.2012

Viikon gallup: Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

ID10T kirjoitti: Ei ateismilla/teismillä ja moraalilla ole mitään tekemistä keskenään. Uskova voi olla hyvinkin pahatapainen (vrt. Italian mafiosot) ja toisaalta taas ateisti voi olla lainkuuliaisuuden ja hyveellisyyden perikuva. Mistä näitä aivopieruja oikein tulee? Ilmeisesti tässä on taustalla se ajatus, että uskova käyttäytyy moraalisemmin, koska huonosta käytöksestä on luvassa sanktioita. Käytännössä tietysti uskonnolla saa perusteltua lähes mitä vaan käytöstä, jos oikein rusinoita poimii...
Lue kommentti

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

Suomen kesä on täynnä kulttuuritapahtumia. Jos kulttuuri ymmärretään väljästi ihmisen eri kykyjen kehittämiseksi, sen piiriin voidaan laskea melkein mitä vain eukonkannosta oopperaan.

Kulttuuri-sanan lähtökohta on latinan cultūra, joka tarkoittaa maanviljelyä tai jalostamista. Jo muinaiset roomalaiset puhuivat ’hengenviljelystä’, jolla tarkoitettiin henkisten kykyjen kehittämistä mahdollisimman täydellisiksi.

Lainasanojen kulkusuuntien perusteella voi päätellä, mistä sanan tarkoittama ilmiö on peräisin ja miten se on levinnyt kielialueelta toiselle.

Uusimman sanaston kohdalla asia tuntuu itsestään selvältä, koska kehitys on yleisesti tunnettua. Ketään ei yllätä tieto siitä, että popmusiikin sanasto on suurelta osin angloamerikkalaista. Vastaavalla tavalla myös vanhemmat sanakerrostumat kertovat kulttuuri-ilmiöiden synty-, kehitys- ja leviämisprosesseista.

Vanhojen lainojen kohdalla asiaa mutkistaa se, että samat sanat ovat kulkeneet monia eri teitä ja niiden merkitys on aikojen kuluessa muuttunut käyttökontekstin mukaan.

Esimerkiksi orkesteri on lainattu suomen kieleen 1800-luvun puolimaissa ruotsista, mutta alkuaan se juontuu antiikin kreikasta, jossa se sananmukaisesti merkitsi tanssimispaikkaa eli kuoron ja näyttelijöiden esiintymisaluetta teatterissa. Vasta 1700-luvulla sana sai soitinyhtyeen merkityksen.

Kreikasta saatu teatteri on alun perin tarkoittanut katselupaikkaa, esimerkiksi istumiseen soveltuvaa rinnettä, jonka edessä näytös esitettiin. Skene oli esiintymisalueen taakse pystytetty teltta tai muu tilapäinen pukusuoja, josta myöhemmin kehittyi oikea näyttämörakennelma.

Suomeen skene on lainattu tuoreena slangisanana englannista näkymän merkityksessä. Teatteriin ja elokuvaan liittyvässä ammattisanastossa samaa alkuperää olevia aineksia on käytetty jo aiemmin. Esimerkkejä ovat käsikirjoittajaa tarkoittava skenaristi ja lavastustaidetta merkitsevä skenografia.

Kesäteatterien suosikkiohjelmistoa ovat huvinäytelmät eli komediat. Nimityksen taustalla on kreikan kulkuetta merkitsevä komos.

Vanhimmat komediat ovat olleet kulkueen muodossa esitettyjä riehakkaita lauluja ja tansseja, joiden lomassa on heitetty herjaa sekä katselijoille että yhteiskunnan silmäätekeville. Samat konstit purevat myös Suomen suvessa, satoi tai paistoi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 8/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Mystiikka palasi metsään

Puilla ei ole tunteita. Se on silkkaa mystiikkaa.

 

PÄÄUUTISET

Unohtaminen palvelee älyä

Muisti syntyi tekemään viisaita päätöksiä,
ei keräämään nippelitietoa.

Nykyihmisen suhteet mutkistuivat

Jo alkuvaiheen esiäiti kohtasi neandertalmiehen.

Auringonpimennys on geometriaa

Avaruuden mitoissa Kuu näyttää meistä
yhtä suurelta kuin Aurinko.

Luvassa akuton puhelin

Mallikappaletta on jo testattu koesoitoilla.

 

ARTIKKELIT

Rakkaus iskee kuin raju stressi

Kun häntätumakkeessa leimahtaa, aivoihin hyökyy
hormonimyrsky, joka suistaa mielen raiteilta.

Mistä löytyy uusi Maa?

Suurteleskooppi alkaa etsiä elämän merkkejä eksoplaneetoilta.
Sille on jo seitsemän lupaavaa kohdetta.

Papillooman perässä

Paleogeneetikko teki hämmästyttävän löydön:
nopeasti yleistyvä seksitauti tuli neandertaleilta.

Viljelmille halutaan villejä pölyttäjiä

Jos kimalaiset ja muut mesipistiäiset katoavat,
me menetämme hedelmät, marjat ja kasvikset.

Jos juokset, juokse oikein

Hyvä tekniikka säästää rasitusvammoilta.
Asiantuntija antaa ohjeet terveelliseen tyyliin.

Paha hiili kiertää hyötykäyttöön

Suomessakin kehitetään menetelmiä, joilla
hiilidioksidista saa ruokaa ja raaka-aineita.

 

TIEDE VASTAA

Kauanko ihminen voi olla pissaamatta?

Miltä avaruudessa tuoksuu?

Voiko verta imevä punkki räjähtää?

Miksi kuulokkeiden piuhat sotkeutuvat?

Miksei alkeishiukkasta voi pilkkoa?

Kuinka kauan kanto elää?

 

KIRJAT

Menneestä jäi järeät jäljet

Kummuissa ja kivissä on meidän tarinamme. Salaisuuksineen.

 

OMAT SANAT

Kesäteatteri palaa juurilleen

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Totuuden rakastaja

Filosofi Ilkka Niiniluoto taistelee huuhaata vastaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Kantavanhemmillemme sana tarkoitti vielä kuviota.

Kesänviettoon kuuluu itsensä hemmottelu, ja moni tekee sen lukemalla. Mikä olisikaan leppoisana hellepäivänä sen mukavampaa kuin rentoutua lepotuolissa, siemailla virkistävää juomaa ja ottaa käteen hyvä kirja.

Kirjat ovat tulleet suomalaisten elämään jo keskiajalla. Niitä näki kirkon alttarilla sekä pappien ja pyhimyspatsaiden käsissä. Harvat niitä osasivat lukea ja vielä harvemmat kirjoittaa, mutta kirjoiksi ne kuitenkin osattiin tunnistaa ja nimittää.

Kirja-sana esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, myös kantasuomessa, mutta merkitykset vaihtelevat. Ilmeisesti se on alkuaan tarkoittanut neulottua tai piirrettyä kuviota. Tästä muistuttavat johdokset kirjailla ja kirjoa.

Suomen eteläisessä sukukielessä virossa kirjaa sanotaan raamatuksi. Tämä on venäläinen laina, joka on viron kautta levinnyt myös suomeen. Vanhassa kirjakielessä sitä on käytetty yleisesti kirjan merkityksessä, ja vasta myöhemmin se on täsmentynyt tietyn pyhän kirjakokoelman erisnimeksi.

Tästä puolestaan käytettiin nimitystä Biblia ennen kuin se vaihdettiin Raamatuksi 1800-luvulla. Biblia on kreikkaa ja merkitsee kirjoja monikossa. Sanan taustalla on muinaisen foinikialaisen kaupungin nimi Byblos. Sen satamasta laivattiin maailmalle kirjoitusalustana käytettyä papyrusta.

Kirjain on uudissana, jonka on keksinyt E. A. Ingman vuonna 1834. Sitä ennen kirjaimia nimitettiin ruotsin bokstav-sanasta väännetyillä vastineilla, kuten pokstaavi tai puustavi.

Ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden toimittaja Antti Lizelius tarjosi käyttöön sananmukaista suomennosta kirjansauva, mutta se ei saanut kannatusta.

Lehti on vanha indoeurooppalainen laina, joka alun perin on tarkoittanut kasvin lehteä.

Merkityksen laajenemiselle ovat tarjonneet mallia latinan folium ja ruotsin blad, joilla on jo aiemmin ollut molemmat merkitykset. Vanhassa kirjasuomessa käytettiin lainasanaa plati ennen kuin edellä mainittu Lizelius otti käyttöön lehti-sanan sen rinnalla.

Lukea on vanha perintösana, joka on merkinnyt alkuaan laskemista tai luettelemista. Ulkoluku on ollut muistista luettelemista, sisälukua opeteltiin piispa Gezeliuksen johdolla 1600-luvun loppupuolella. Niistä ajoista muistuttaa sananlasku: Lue poikani kirja, kyllä kirja palkan maksaa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2017