Henrik VIII:n ensimmäinen avioliitto kesti kaksi vuosikymmentä. Sitten hän kohtasi nuoren ja kauniin Anna Boleyn. Kuva: Wikimedia Commons

Euroopan historian kuuluisat kuninkaalliset muistetaan paitsi teoistaan myös haluistaan. Kuudesta vaimostaan tunnetun Henrik VIII:n, nuoria upseeriuroita suosineen Katariina Suuren ja muiden itsevaltiaiden makuuhuone-elämä tulvi tunteita, jotka tekivät heistä muutakin kuin irstailevia valtapelureita.

Euroopan suurten kuninkaallisten paheita on reposteltu viime vuosikymmeninä kirjallisuudessa, elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Lähempi tarkastelu paljastaa, ettei Englannin Henrik VIII (1491–1547) ollut pelkästään ylipainoinen irstailija eikä hänen tyttärensä Elisabet I (1533–1603) pitänyt avioliittoneuvotteluja vain poliittisena aseena. Englantilaisia virkatovereitaan huomattavasti railakkaammin huvitelleet Venäjän tsaarivallan legendat Pietari I Suuri (1672–1725) ja Katariina II Suuri (1729–1796) olivat hekin rakastuneina hyvin haavoittuvia.

Nuori Henrik oli varsinainen herkku

Tudorin suvun 118-vuotisella valtakaudella Englannista tuli siirtomaavalta ja emämaassa koettiin Shakespearen tähdittämä kulttuurin renessanssi. Henrik VIII nousi suvun toiseksi kruununperilliseksi kymmenvuotiaana, kun hänen isoveljensä Arthur kuoli.

Velivainaalle oli järjestetty avioliitto Aragonian katolisen kuningasparin Ferdinandin ja Isabellan tyttären Katariina Aragonialaisen kanssa. Koska isä Henrik VII ei tahtonut menettää miniänsä myötäjäisiä, hän hankki paavilta naimaluvan nuoremmalle pojalleen. Pian isä alkoi vaatia vielä suurempia myötäjäisiä, ja lopulta nuoripari vihittiin vasta hänen kuoltuaan vuonna 1509, ilmeisen vapaaehtoisesti.

Henrik VIII kuvataan tavallisesi pöhöttyneeksi irstailijaksi, mutta nuorena hän oli unelmien prinssi: pitkä, komea, urheilullinen, sivistynyt ja seurallinen. Myös Katariina oli ajan mittapuulla kaunis: vaaleahiuksinen ja -ihoinen, ja melko pyöreävartaloinen. Ensimmäiset kymmenen vuotta parin 20-vuotisesta taipaleesta olivat varsin auvoisia.

Tunteet veivät tulista kuningasta

Henrikin tiedetään nauttineen ensimmäisen liittonsa aikana ainakin kahden iloluontoisen hovineidon, Elizabeth Blountin ja Mary Boleynin lämmöstä. Ensin mainittu synnytti pojan, jonka Henrik tunnusti omakseen muttei rohjennut asettaa kruununperilliseksi.

Hillitty ja uskonnollinen Katariina-kuningatar ryhtyi kuitenkin taistelemaan asemastaan vasta, kun kuningas keväällä 1526 rakastui tummaan ja älykkääseen kaunottareen Anna Boleyniin, Maryn sisareen ja Katariinan hovinaiseen.

Katariina oli kokenut monta keskenmenoa, ja vain tytär Maria eli aikuiseksi. Tämä huoletti ikääntyvää kuningasta, koska nainen ei ollut koskaan hallinnut Englantia.

Henrik vaati paavilta erolupaa sillä perusteella, että Katariina oli muka menettänyt neitsyytensä hänen isoveljelleen. Kun paavi ei myöntänyt eroa, kuningas hankki vuonna 1533 luvan Canterburyn arkkipiispalta, nai Annan, rikkoi välit Roomaan ja julistautui Englannin kirkon pääksi.
Anglikaaninen kirkko syntyi siis maallisten halujen voimasta.

Palkittu brittiläinen historian popularisoija Antonia Fraser toteaa kirjassaan The Six Wives of Henry VIII, että Henrikillä oli ”onnellinen kyky rakastua: onnellinen ainakin hänen omasta näkökulmastaan, sillä hän pystyi varmistamaan intohimonsa kohteen omakseen varsin nopeasti”. Ensimmäisestä erosta alkoi rakastumiskierre, jota voi verrata nykypäivän amerikkalaisjulkkisten ketjutettuun yksiavioisuuteen.

Katariina ja Anna pitivät saman katon alla kiinni asemistaan, kunnes Katariina tammikuussa 1536 kuoli tukikudossyöpään. Myös Annan kohtalo oli sinetöity. Hän oli luvannut Henrikille kruununperillisen mutta synnyttänyt vain tyttären, Elisabetin.

Henrik syytti Annaa noituudesta, maanpetoksesta ja suhteesta omaan veljeensä. Syytösten mielettömyydestä huolimatta Anna mestattiin Towerin linnassa 19. toukokuuta 1536.

Virtuaalirakkaus kariutui nopeasti

Henrik kihlautui salaa Jane Seymourin kanssa ehkä jo Annan mestauspäivänä. Kolmas vaimo synnytti jo seuraavana vuonna miespuolisen perillisen, Edvardin, mutta kuoli lapsivuodekuumeeseen.

Vaikka Henrik suri Janen kuolemaa näyttävästi, uutta kuningatarta metsästettiin pian neuvonantajien ja muotokuvamaalarien voimin. Henrik hullaantui flaamilaiseen Anna Kleveläiseen nähtyään taidemaalari Hans Holbeinin hänestä maalaaman miniatyyrin.

Virtuaalirakkaus johti naimakauppoihin, mutta live-kohtaaminen oli katastrofi. Ompelutöitä harrastava vaitelias aatelisneito ei vastannut Henrikin mielikuvia, ja pian viisikymppinen kuningas oli jo 18-vuotiaan vaalean, aistillisen englantilaiskaunottaren Katherine Howardin pauloissa.

Kohtalo kolhi jälleen: Katherine jäi kiinni uskottomuudesta ja menetti päänsä. Samoin kävi neidon kahdelle rakastajalle, joiden päät Henrik asetutti London Bridgelle tolpannokkiin varoittamaan salarakkauden vaaroista.

Ylipainoinen, impotentti ja säärihaavasta kärsivä Henrik löysi tasapainoisen perhe-elämän vasta kuudennen vaimonsa Katariina Parrin kanssa. Oppinut protestanttinen aatelisrouva oli lempeä äitihahmo, joka loi läheiset suhteet Henrikin lapsiin. Idyllissä lienee silti ollut säröjä, sillä Henrikin kuoleman tienoilla tammikuussa 1547 Katariina aloitti suhteen aatelismies Thomas Seymourin, Jane-vainaan veljen, kanssa ja nai tämän neljän kuukauden kuluttua.

Neitsytkuningattarella rankka nuoruus

Rankat lapsuuden- ja nuoruudenkokemukset traumatisoivat epäilemättä Henrikin ja Anna Boleynin tytärtä Elisabetia. Äiti mestattiin, kun tytär oli kolmivuotias, ja isä kuoli hänen ollessaan 13. Siinä välissä hän ehti nähdä neljä äitipuolta. Neitoiässä prinsessa joutui neljännen äitipuolensa Katariina Parrin neljännen aviomiehen Thomas Seymourin ahdistelemaksi.

Antonia Fraser kertoo, että Seymourilla oli tapana tunkeutua Elisabetin huoneeseen vain lyhyt aamutakki yllään, avata tytön sänkyä ympäröineet verhot ja taputella tätä takapuolelle. Seymourin väitetään myös leikelleen miekallaan mustan kaavun Elisabetin yltä samalla kuin äitipuoli Katariina piti tätä aloillaan. Ehkä Seymour jopa kosi Elisabetia.

On helppo ymmärtää, että Elisabet suhtautui avioitumisvaatimuksiin varautuneesti noustessaan valtaan 25-vuotiaana. Hän sai lempinimen ”Neitsytkuningatar” monista avioliittoneuvotteluista, jotka päättyivät sulhasehdokkaan torjumiseen. Silti Elisabet oli vanhempiensa tavoin karismaattinen ja altis intohimoille - kohteet vain olivat sopimattomia Englannin sulkeutuneelle hoville.

Suuri rakkaus syttyi vankilassa

Elisabetin elämän rakkaus oli pitkä, komea, sivistynyt ja seuramiehenä verraton Robert Dudley. Ikätoverit tunsivat toisensa lapsesta saakka, ja lempi leiskahti ilmeisesti jo Towerin linnan vankityrmässä Elisabetin sisarpuolen Maria I:n valtakaudella, jolloin molempia epäiltiin salaliiton tukemisesta. Vaikka Dudley oli naimisissa, rakastavaisten väitetään solmineen sala-avioliiton.

Koska hovi ei olisi hyväksynyt Dudleyta kuninkaaksi, Elisabet tyytyi pitämään hänet lähellään, nimitti hänet ylitallimestarikseen ja Leicesterin jaarliksi sekä lähetti pois Dudleyn vaimon. Kun vaimo vuonna 1560 kuoli tapaturmaisesti, Dudleytä epäiltiin murhasta. Hänet vapautettiin, mutta kohu tuhosi viimeisetkin kuninkuushaaveet.

Hieman myöhemmin Elisabet yritti kylmän laskelmoivasti naittaa Dudleyn haastajalleen Skotlannin kuningattarelle Maria Stuartille. Maria loukkaantui ehdotuksesta, eikä Dudleykaan taatusti ilahtunut siitä.

Brittiläinen historioitsija-journalisti Sarah Gristwood arvioi teoksessaan Elizabeth and Leicester: Power, Passion, Politics, että Dudley oli usein syntipukki ja keppihevonen, jolla Elisabet peitteli avioliittoneuvottelujensa poliittisia tarkoitusperiä ja jonka hän valjasti ajamaan vähemmän suosittuja päämääriään.

Dudley ei silti jäänyt riutumaan rakkaudesta: hänellä oli monia rakastajattaria, ja Elisabetin kauhuksi hän solmi avioliiton Anna Boleynin sisarentyttärentyttären kanssa.

Sammakkoprinssikään ei käynyt kansalle

Sittemmin kuningattaren katse kiinnittyi Dudleyn poikapuoleen, Essexin jaarliin Robert Devereux’hön, joka oli peloton sotilas ja hurmaava seuramies. Kuningatar antoi jaarlille makeiden viinien monopolin, joka teki hänestä rikkaan.

Valta kihahti Devereux’n päähän. Hän toimi omavaltaisesti johtaessaan Elisabetin armeijaa Irlannin kapinallisia vastaan ja järjesti 1601 kapinan kuningatarta vastaan. Lopulta Elisabet neuvonantajiensa painostuksesta tuomitsi uhmakkaan rakastajansa kuolemaan.

Elisabetin kolmas rakkauden kohde olisi hyvinkin voinut osoittautua kunnolliseksi aviomieheksi. Historian professori Carole Levin Nebraskan yliopistosta toteaa, että kuninkaallisten sulhasehdokkaiden joukossa oli yksi, johon kuningatar aidosti kiintyi: Alençonin herttua Frans.

Elisabet oli avioliittoneuvottelujen aikaan 48-vuotias, ja liitto olisi voinut olla hänelle vihoviimeinen mahdollisuus synnyttää perillinen. Vasta 26-vuotiaalla Fransilla oli kyttyräselkä ja isorokon runtelemat kasvot, minkä vuoksi Elisabet kutsui häntä ”sammakoksi”. Epäsuhdista huolimatta Frans viihtyi Elisabetin vieraana useita kuukausia, ja Elisabet ilmoitti Ranskan suurlähettiläälle ottavansa miehen puolisokseen.

Fransin sukulaisten siunaama protestanttien joukkomurha pärttylinyönä 1572 oli kuitenkin vielä tuoreessa muistissa. Avioliittosuunnitelmat kariutuivat ilmeisesti siihen, että niitä vastusti Elisabetin kaikkein suurin rakkaus, Englannin kansa. Kuningatteren tunteiden aitoudesta kertoo, että hän antoi määrätä maansurun herttuan kuolinpäivänä vuonna 1584.

Petomainen Pietari löysi äitihahmon

Jos Englannissa tukahdutettiin intohimoja sosiaalisen painostuksen takia, Venäjän tsaarivallassa aistinautinnot lähes hallitsivat johtajien elämää.

Jättivaltion länsimaistajana tunnettu Pietari I Suuri on kuvattu joka suhteessa elämää suuremmaksi mieheksi. Hän oli kaksi metriä pitkä, vankkarakenteinen ja voimakaspiirteinen, loputtoman tarmokas ja tiedonhaluinen – ja muun muassa Hannoverin vaaliruhtinattaren Sofia-Charlottan vihjailevan kuvauksen perusteella seksuaalisesti erittäin hyvin varustettu.

Pietarilla oli loputon ruokahalu, ilmiömäinen viinansietokyky ja vahva sukupuolivietti, jota hän tyydytti Moskovan saksalaiskortteleissa estottomien eurooppalaisnaisten kanssa. Nuori Pietari perusti sydänystävilleen ”Hupsujen ja narrien kaikkein humalaisimman synodin”, jonka kokouksissa juopoteltiin ja pilkattiin ortodoksisia menoja.

Pietarin ensimmäinen vaimo, uskovainen ja kuuliainen Jevdokia, jäi nopeasti vapaamielisen ja nauravaisen saksalaisemigrantin tyttären Anna Monsin varjoon. Kaunotar olisi saattanut nousta kuningattareksi, ellei sotaretkellä hukkuneen Saksin lähettilään taskuista olisi löytynyt Annan rakkauskirjeitä ja medaljonki, johon oli tallennettu tämän kuva ja hiustupsu.

Ranskalainen historioitsija Henri Troyat on kirjoittanut, että miehiseen armeijakulttuuriin mieltynyt Pietari halveksi naisia yhtä paljon kuin himoitsi. Ehkä Pietarin tunteettomuus juonsi lapsuuden kauheasta kokemuksesta, sisarpuoli Sofian ja streltsirykmentin verisestä vallankaappauksesta, jonka aikana ihmisiä teurastettiin silmittömästi Pietari-pojan ympäriltä.

Tuolloin hänen elämänsä ainoa turvallinen ihminen oli äiti Natalia. Aikuisena julma hallitsija suli toisen äitihahmon, rehevän ja maanläheisen liivinmaalaisen talonpoikaistytön Martan syleilyssä.

Pietari kohtasi Martan sotaretkellä 1702, jolloin tämä oli vielä Pietarin kenraalin Menšikovin rakastajatar. Pian käytännöllinen maalaistyttö nousi tsaarivallan ykkösnaiseksi, Katariina I:ksi. Pietarin suurin rakkaudenosoitus lienee se, että hän luovutti Katariinalle kuolinvuoteellaan tsaarin valtikan.

Katariina piti huolta rakastajistaan

Katariina II Suurta on pidetty Venäjän suurimpana hallitsijana. Saksalaissyntyisen aatelisnaisen nousu puolisonsa Pietari III:n varjosta Venäjän pitkäaikaiseksi hallitsijaksi kaartinupseerien tuella oli suoranainen ihme. Se ei olisi onnistunut ilman säkenöivää älykkyyttä, viehätysvoimaa ja diplomaatin taitoja.

Monipuolinen uudistuspolitiikka ja Turkin-sota vaativat Katariinalta valtavasti voimia. Silti hänen energiansa riitti myös solmimaan ainakin 21 rakkaussuhdetta. Useimmat rakastajat olivat nuoria, komeita ja urheilullisia upseereita.

Siinä missä miessuhteet nähtiin uhkana Englannin Elisabet I:n asemalle, Katariina piti rakastajia avoimesti eikä hänen valtaansa kyseenalaistettu suhteiden vuoksi missään vaiheessa.

Läpi elämän jatkunut mieltymys nuoriin upseereihin on tuonut Katariinalle kyltymättömän hyväksikäyttäjän maineen. Katariinan kirjeet hänen rakastajilleen ovat kuitenkin lämpimiä ja kaipaavia. Jotkut lahjakkaista miesystävistä kohosivat tsaarittaren hallinnossa korkeaan asemaan ja säilyttivät sen, kun lempi laantui ystävyydeksi.

Vaikutusvaltaisin Katariinan rakastajista oli Grigori Potemkin, upseeri, joka oli paitsi erinomainen sotilas myös Kreikan kulttuuriin ja teologiaan perehtynyt älykkö ja musiikin tuntija.

Brittiläinen historioitsija Simon Sebag Montefiore kuvailee Potemkinia teoksessaan Ruhtinas Potemkin ja Katariina Suuri leijonamaisen komeaksi, upeahiuksiseksi, kolossaaliseksi ja omaperäiseksi, kuin luonnonvoimaksi. Mikään kiiltokuvapoika Potemkin ei silti ollut, sillä hänen toinen silmänsä oli sokeutunut väärin hoidetun silmätulehduksen takia, mikä sai hänet muistuttamaan kyklooppia.

Potemkinin kulissit pelkkää panettelua

Katariinan ja Potemkinin suhdetta ympäröivät monet arvoitukset. Vihittiinkö heidät salaisessa seremoniassa vuoden 1774 lopulla? Saivatko he yhdessä lapsen? Jakoivatko he vallan? Jatkuiko heidän rakkaussuhteensa myös kiihkeiden ensivuosien jälkeen, vaikka molemmilla oli useita rakastajia?

Montefioren mielestä ruhtinaan säilyttämät rakkauskirjeet osoittavat, että tsaaritar kohteli häntä tasavertaisena. Samaan viittaa myös väite, jonka mukaan Potemkin jopa valikoi Katariinalle armeijasta nuoria rakastajia ja esiintyi heidän isähahmonaan.

Tasavertaista asemaa puoltaa myös Potemkinin poliittinen ja sotilaallinen vaikutusvalta.

Katariinan seuraaja, hänen poikansa Paavali I ja kateelliset hovimiehet keksivät tarinat ”Potemkinin kulisseista” eli lavastekaupungista, jonka Krimiä hallinnoinut Potemkin olisi hätäpäissään pystyttänyt tsaarittaren katsastusmatkaa varten. Lisäksi Mustanmeren laivaston rakennuttaja ja amiraali muistetaan panssarilaiva Potemkinin kapinoivista matruuseista.

Todellisuudessa Potemkin rakennutti hallintoalueelleen useita kaupunkeja ja teki armeijassa suurmiehen uran.
Montefiore tiivistää, että Potemkin oli valtiomiehenä samaa tasoa kuin Pietari Suuri ja Katariina. Samaa mieltä oli myös itse tsaaritar, joka syksyllä 1791 valitti: ”Ruhtinas Potemkin on tehnyt minulle julman tempun kuolemalla pois! Minulle lankeaa nyt koko taakka.”

Päivi Parhi-Riikola oli historiaan erikoistunut vapaa toimittaja ja useita vuosia Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hän kuoli 2. 3. 2007. Tämä artikkeli jäi hänen viimeisekseen.
Tiede-lehden toimitus muistaa kiittäen Päiviä, hyvää toimittajaa ja ihmistä.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2007

Kiihkeitä kuninkaallisia joka maassa

Ranska
* Aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715) oli nuorena Euroopan tavoitelluin poikamies. Ludvig itse olisi mieluiten keskittynyt nauttimaan sirkeäsilmäisten hovineitojen seurasta ja valinnut kumppanikseen kardinaali Mazarinin siskontyttären Maria Mancinin. Sittemmin Ludvig solmi järkiavioliiton Itävallan Maria Teresian kanssa mutta piti tämän rinnalla useita rakastajattaria.

Ruotsi
* Hovimies Axel von Fersen (1755–1810) oli pitkä, komea, urheilullinen ja äärimmäisen sivistynyt. Tämä pohjoisen lahja Euroopan aatelisnaisille herätti maanmiehissään peniskateutta ja aiheutti korkean poliittisen tason hullaantumisia. Von Fersenin suureksi rakkaudeksi nousi Ranskan kuningatar Marie Antoinette, joka kituutti kylmässä liitossa Ludvig XVI:n kanssa.
* Kuningas Kustaa IV Aadolf (1778–1837) oli hillitty ja harvasanainen erakko. Badenin prinsessa Fredrika Dorotea Vilhelmina kuitenkin herätti kuninkaan halut. Kaunis kuningatar tuli kahdeksan avioliittovuoden aikana raskaaksi ainakin kuusi kertaa. Usein kuninkaan aktiivisuus kuningattaren makuuhuoneessa ja muuallakin linnassa viivästytti päiväohjelmaa tuntikaupalla ja herätti kiusallista huomiota. Itse von Fersen neuvoi kuningasta ”säästämään kuningattaren terveyttä”.

Venäjä
* Pietari Suuren leski ja seuraaja Katariina I oli aikalaisten mukaan juovuksissa koko hallintokautensa (1725–1727) ajan ja antoi rakastajiensa johtaa valtiolaivaa.

* Keisarinna Elisabet (1709–1761), Pietari Suuren tytär, pitää hallussaan epävirallista tsaarittarien rakastajaennätystä. Hyvin vaalea iho, vaaleanruskeat hiukset, suuret siniset silmät ja sensuelli suu tekivät Elisabetista kaunottaren, joten hänellä riitti seuralaisia paljon enemmän kuin Katariina II Suurella, ranskalaisista lääkäreistä kasakkakuorolaisiin. Katariina kirjoitti muistelmissaan Elisabetista: ”Uskon, että hänen kauneutensa ja luontainen laiskuutensa tekivät paljon vahinkoa hänen luonteelleen.”

Hyttyskesä on yleensä Etelä-Suomessa kiivaimmillaan juhannuksen tienoilla, mutta alkukesän kylmyys ja kuivuus voivat lykätä piinaa myöhemmäksi.

Ihmisen ei auta kuin sietää ja oppia suojautumaan pahimmalta parveilulta. Se onnistuu, jos tietää, kuinka hyttynen käyttäytyy ja valikoi uhrinsa.

Uloshengityksessä vapautuva hiilidioksidi aktivoi hyttysen. Ärsykkeen ei tarvitse sijaita kovin lähellä. Hyönteisen tuntosarvet poimivat hajusignaalin jopa yli 200 metrin päästä.

Mitä reippaammin kohde hönkii, sitä enemmän ateriakutsuja tuntosarvet rekisteröivät.

Kun potentiaaliseen veriateriaan on etäisyyttä enää kymmenisen metriä, hyttynen alkaa saalistaa silmillään. Se rekisteröi herkästi kontrastit. Muusta ympäristöstä erottuva hahmo ei jää huomaamatta.

Myös liike paljastaa. Sankan hyttysparven keskellä kannattaa välttää huitomista, vaikka mieli tekisi. Se vain houkuttelee lisää pirulaisia paikalle.

Alle metrin etäisyydellä ratkaisee lämpö. Mitä isompi saalis, sitä enemmän se hohkaa ja houkuttaa.

Pelkkä hengityksen hiilidioksidi ei riitä herättämään hyttysen mielenkiintoa. Vasta kun siihen sekoittuu muita tuoksuvia yhdisteitä, syntyy kutsuva cocktail.

Yksilöllinen tuoksukimara erittyy ihmisen iholle ja hikeen. Se koostuu muun muassa ammoniakista, maitohaposta ja erilaisista rasvahapoista. Itikoita houkuttavaa aromia voi kuvailla yhdellä sanalla: tympeä.

Puhdas hiki on tuoksutonta. Iholla laiduntavien bakteerien kirjo ratkaisee, millainen hajupilvi meistä pelmahtaa.

Aromi voi jopa ratkaista iskukohdan. Hyttynen pistää usein nilkkoihin ja jalkateriin. Syy piilee ilmeisesti jalkahiessä.

Asia paljastui kokeessa, jossa sukkamehulle haiseva limburginjuusto veti horkkahyttysiä kuin magneetti. Juustossa elävät bakteerit ovat sukua ihmisen varvasvälibakteereille.

Jokainen meistä tuoksuu erilaiselta. Se selittää, miksi jotkut maistuvat hyttysten mielestä herkullisemmalta. Jos grillin ääressä istuu kymmenen ihmistä, on todennäköistä, että pahin kiusa kohdistuu muutamaan.

Yksi yhdiste imuroi hyttysiä ylitse muiden: maitohappo. Ihminen tuottaa iholleen maitohappoa jopa kymmenen kertaa enemmän kun muut nisäkkäät. Eritystahti on yksilöllinen.

Kuuma ja hikinen iho on varsinainen maitohappopommi. Siksi lenkkeilijä saa helposti seurakseen hyttyspilven.

Jotkut tekevät itsestään vahingossa houkuttimen. Moniin kasvorasvoihin ja kosteusvoiteisiin lisätään maitohappoa.

Hyttysten on havaittu olevan persoja myös joillekin parfyymeille. Erityisesti raskaat tuoksut vetoavat. Hedelmäiset parfyymit houkuttavat ihmiselle harmittomia koiraita.

Yksinkertaisin tapa suojautua on vältellä hyttysen suosimia paikkoja. Itikoista vapaita vyöhykkeitä löytyy aurinkoisilta aukeilta ja tuulisilta rannoilta.

Jos hyttyset kiusaavat, mutta aurinkoa ja tuulta puuttuu, ihmisen kannattaa matkia poroja. Ne liikkuvat maastossa tiiviinä tokkana. Porukassa eri yksilöiden hajuvanat sekoittuvat niin, ettei hyttynen löydä kunnolla uhriaan.

Sekamelska on sakein joukon keskellä. Siksi kesäfestareilla kannattaa piiloutua väenpaljouteen eikä notkua reunoilla.

Lähteenä myös Juhani Itämies: Pistämätön hyttyskirja.

Kysely

Joko sinua pisti hyttynen?

 

 


Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 6/2017 

 

PÄÄKIRJOITUS

Eläköön ihmettely

Keksintöjä syntyy, kun tutkijat saavat vapaasti haahuilla.

 

PÄÄUUTISET

Älylaite hidastaa puheen kehitystä

Puoli tuntia tablettitouhuja päivässä on pikkulapsille liikaa.

Kuumat kubitit jäähylle

Lämpö häiritsee kvanttilaskentaa enemmän kuin tavallista.

Amerikan asutus mullistuu

Ihmisiä saattoi saapua Aasiasta yli 100 000 vuotta luultua aiemmin.

Kakkausaika on vakio

Kaikki nisäkkäät ulostavat yhtä sukkelaan, vaikka jätösten koossa on valtavia eroja.

 

ARTIKKELIT

Mitä koira näkee sinussa?

Et ole sille mikään alfasusi, vaikka niin tutkijat pitkään
uskoivat ja koirakirjat perässä vakuuttivat.

Uudet hoidot parantavat parantumattomia

Vakavasti sairaiden omat solut on valjastettu taisteluun
syöpiä ja aivorappeumia vastaan.

Huippujen lääkäri

Vuoristotaudin tutkija etsii suorituskyvyn rajoja.

Maailmankaikkeus säteilee tietoa

Kun avaruudesta saapuvan säteilyn koko rikkaus valkeni,

universumi sai kuusi uutta ulottuvuutta.

Värriön männikkö hönkii hyviä hiukkasia

Itä-Lapissa on seurattu ilmasto-oloja 25 vuotta.

Älypinta kutsuu digiparatiisiin

Siellä seinät näkevät, kuulevat ja puhuvat
– ja siihen loppuu älylaitteiden kanniskelu.

Onnen traaginen historia

Aidointa onnea ovat luvanneet kuolema, kumoukset
ja kulutusjuhla. Etsintä jatkuu.

 

TIEDE VASTAA

Milloin syntyy paras saunavihta?

Voisiko tekoäly korvata poliitikot?

Miksi rohkea syö rokan?

Kärsivätkö muut eläimet hyttysen pistosta?

Voiko kananmunasta kuoriutua kaksi poikasta?

Miksi radioaktiivista ydinjätettä ei käytetä energianlähteenä?

 

KIRJAT

Paarmalla on kaunein katse

Hiljaisuus voimaannuttaa

Näin muuttuu maailma

 

OMAT SANAT

Lainaväriä elämään

Perinnesanat loppuivat alkuunsa.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Piilossa kuin pyrstötähti

Julkisuutta kaihtanut Liisi Oterma sai nimiinsä erikoisen komeetan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Perintösanat loppuivat alkuunsa.

Ihminen voi havaita tuhansia värisävyjä, mutta vain pienellä osalla niistä on oma vakiintunut nimityksensä. Kaikissa maailman kielissä erotetaan musta ja valkoinen, jotka eivät ole varsinaisia värejä ollenkaan. Yleensä nimetään myös punainen ja sen lisäksi keltainen, vihreä ja sininen.Sanastot poikkeavat kuitenkin toisistaan sen mukaan, mikä missäkin kulttuurissa on yleistä ja tärkeää.

Suomen valkoinen on johdos ikivanhasta perusvartalosta, joka on tarkoittanut alkuaan kirkasta tai selkeää. Samaan yhteyteen kuulunevat myös valaista ja valo. Valo on väriaistimuksen syntymisen kannalta olennainen asia. Musta-sanalla on etymologisia vastineita vain lähisukukielissä, ja tämä viittaa lainaperäisyyteen. Sanalle onkin esitetty germaaninen lainaetymologia, jonka mukaan se olisi alkuaan kuvannut synkkää ja pimeää säätä.

Lainaaminen ei värien nimissä ole mitenkään tavatonta. Keltainen ja harmaa on jo kauan tiedetty balttilaisiksi lainasanoiksi, ja sininen on vanha arjalainen laina.

Useat värit ovat saaneet nimensä jostakin sellaisesta kohteesta, jolle tietty väri on erityisen luonteenomainen. Hyvä esimerkki on ikivanha perintösana puna, joka on alkuaan tarkoittanut turkiseläimen karvaa ja sitten myös karvan ruskeanpunaista väriä. Värin ja karvan yhteydestä kertoo myös balttilaisperäinen karva-sana, joka voi viitata yleisesti väriin esimerkiksi yhdyssanassa verenkarvainen tai sanonnassa näyttää poliittinen karvansa.

Paljon nuorempi esimerkki on sinipunaista tarkoittava violetti. Se juontuu ranskasta, jossa violet perustuu orvokkia merkitsevään sanaan violette. Violetti on orvokin tyypillinen väri. Liila perustuu ranskan sanaan lilas, joka tarkoittaa syreeniä. Oranssi on peräisin ranskan sanasta orange, joka on aluksi tarkoittanut appelsiinia ja sitten myös appelsiinille ominaista väriä.

Vihreä tai viheriä on johdos vanhasta indoiranilaisesta lainavartalosta viha-, joka on alkuaan merkinnyt myrkkyä tai sappea. Vihan tai kateuden tunteen lisäksi sana merkitsee monissa sukukielissä myrkkyä tai maagista voimaa, joka aiheuttaa sairauksia. Myrkky, sappi, kielteiset tunteet ja vihreä väri on vanhastaan yhdistetty toisiinsa, joten myös niihin viittaavat sanat voivat olla samaa juurta. Nykysuomalainenkin voi olla kateudesta vihreänä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2017