Kuva: Frédéric Vincent / Wikimedia Commons
Kuva: Frédéric Vincent / Wikimedia Commons

Saattoivatko soittoniekat toimia maailmankuulun kivikehän arkkitehteina?

Eräänä päivänä esihistoriassa Etelä-Englannin tasangolla kaksi huilunsoittajaa puhalsi ilmoille taianomaista musiikkia. Se houkutteli paikalle neitoja, jotka alkoivat tanssia, vaikka oli pyhäpäivä, jona huvittelu oli kiellettyä. Jumalat vihastuivat piittaamattomuudesta ja muuttivat nuoret kivipatsaiksi.

Näin kertoo kansantaru Englannin monien vaikuttavien kivikehien syntyhetkistä. Nyt yhdysvaltalainen arkeoakustikko Steven Waller sanoo, että taruun saattaa kätkeytyä totuuden siemen. Voi olla, että Stonehengen pystyttäjiä innoitti harhakuva, jonka loi kaksi musikanttia.

Ääni tuottaa illuusion

– Kun kaksi muusikkoa soittaa taajuudeltaan samaa ääntä ja kuulijat kiertävät kehää heidän ympärillään, kuulijoista tuntuu, että soitto vuoroon voimistuu, vuoroon häviää olemattomiin. Kyse on interferenssistä, ilmiöstä, jossa ääniaallot summautuvat ja vaiheensa mukaan joko vahvistavat toisiaan tai sammuttavat toisensa, Waller selittää, kun hän luennoi teoriastaan Yhdysvaltain tieteenedistämisseuran vuosittaisessa suurkongressissa.

Kivikauden ihmisistä vaihtelun on täytynyt tuntua aavemaiselta, täysin käsittämättömältä, sillä he eivät tienneet, että äänet ovat aaltoja, jotka edetessään voivat hajaantua, heijastua, taittua, sirota ja yhdistyä. Heille monet äänet edustivat yliluonnollisia voimia. Kaiku oli kiven henki, ja ukkonen jylisi, kun taivaan jumalat pauhasivat.

Waller sanoo tietävänsä, miten käsittämätön muuttui käsitettäväksi: ihmiset päättelivät, että soittajien ja tanssijoiden välissä oli maagisia esteitä, joita kuolevaiset eivät voineet nähdä mutta jotka he saattoivat kuulla.

– Ääni-illuusion luoma mentaalinen visio oli niin voimakas, että ihmiset päättivät muuttaa sen todeksi. He rakensivat Stonehengen, Waller summaa ideansa.

Kehästä useita teorioita

Wallerin ajatus on radikaali – vaikka pitää mielessään, että se koskee Stonehengea, jonka tarkoituksesta tiede on taittanut peistä sata vuotta.

Tätä nykyä arkeologien enemmistö taitaa uskoa, että Stonehenge oli eräänlainen observatorio, jossa seurattiin vuodenkiertoa, ennen kaikkea auringon suuria seisauspäiviä. Vakaata kannatusta nauttii myös rituaalialue, jolla kuolleet saatettiin juhlamenoin elävien maailmasta vainajien valtakuntaan. Kansanlääkintäkin on saanut puolustajia. Muinoin ihmiset uskoivat, että kivet sisälsivät tervehdyttäviä voimia, ja saattoivat siksi koota niistä parantolan itselleen.

Juhannuksen tienoilla tuli tarjolle taas uusi vaihtoehto, kun brittiarkeologit kertoivat kymmenvuotisen suurhankkeensa päätelmät. Niiden mukaan Stonehenge olikin rauhan ja yhteishengen symboli, sillä se koottiin samaan aikaan, kun saaren itäiset ja läntiset väestöt lopettivat keskinäiset kahinansa ja omaksuivat uuden yhtenäisen kulttuurin.

Äänet jääneet paitsioon

Waller myöntää, että hänen hypoteesinsa on vaikea todistaa, mutta sama ongelma vaivaa muitakin otaksumia. Kukaan ei vieläkään tiedä, mitä varten Salisburyn tasangolle kuljetettiin kymmenien tonnien painoisia kivenjärkäleitä jopa satojen kilometrien päästä.

– Stonehenge on voinut palvella useita tarkoituksia, eikä yksikään niistä sulje pois sitä, että inspiraatio kivien pystytykseen on lähtenyt näystä, jonka tuotti outo kuuloelämys, Waller sanoo. Hän korostaa, että arkeologit ovat kiinnittäneet erittäin vähän huomiota ääniin, vaikka ne olivat tärkeitä esihistoriallisissa kulttuureissa.

Waller itse on 20 vuotta tutkinut arkeologisten kohteiden äänimaisemia eri puolilla maailmaa. Hänen mukaansa taidetta ja arkkitehtuuria on kautta aikain tehty myös siitä, mitä ihminen kuulee, ei vain siitä, mitä hän näkee.

– Useat kivikauden taideteokset, kalliopiirrokset ja luolamaalaukset, on sijoitettu paikkoihin, joissa äänet toistuvat erityisen voimakkaina. Niinpä ei liene pelkkä sattuma sekään, että monissa megaliittipaikoissa on kivipareja, jotka tunnetaan huilunsoittajien kivinä.

Waller ei kuitenkaan perusta teoriaansa kansanuskoon. Hän on jo pannut pystyyn pieniä kokeita.

Pilareja nousee nykyäänkin

Waller on vienyt fysiikkaa tuntemattomia ihmisiä silmät sidottuina autiolle kentälle ja kävelyttänyt heitä ympyrää samaan aikaan, kun kahdesta kaiuttimesta on kantautunut sama huilumusiikki. Kierroksen jälkeen hän on pyytänyt kuulijoita kuvailemaan tuntemuksiaan. Jokainen on sanonut, että välillä suuret pilarit tai jonkinlaiset holvikaaret pysäyttävät soiton – vaikka Waller ei etukäteen ole maininnut sanaakaan sen enempää interferenssistä kuin Stonehengesta.

– Hämmästys on ollut suuri, kun siteen on saanut poistaa. Ihmiset ovat olleet ällikällä eivätkä ole ottaneet uskoakseen, ettei kentällä todella ole mitään, että vaikutelman jyhkeistä rakenteista luovat akustisesti kuolleet pisteet, Waller kuvailee.

– Jos nykyihmisen aivot hämmentyvät ja tekevät jekun, tuottavat mielikuvan olemattomasta, mikseivät muinaiset ihmiset olisi tunteneet samoin, hän kysyy.

Varmuuden vuoksi Waller on käynyt testaamassa teoriaansa myös Stonehengessa. Kun keskellä kehää soi musiikki ja kehää kiertää sen ulkopuolella, kivet heittävät akustisia varjoja samaan tapaan kuin interferenssi-ilmiö.

Koko akustiikka vaikuttava

Sai kaikkien megaliittikehien ikoni inspiraationsa soittoniekoilta tai ei, ääni on joka tapauksessa ollut tärkeä osa rakennelmaa. Aivan hiljattain kolmen brittiyliopiston yhteistyönä valmistunut tutkimus osoittaa, että Stonehengen akustiset ominaisuudet ovat olleet hienot.

Brittiakustikot tekivät ensin äänityksiä Stonehengessa, mutta koska monumentti on pahoin vaurioitunut, muinaisesta äänimaisemasta syntyi vain vaisu mielikuva. Niinpä tutkijat suuntasivat Yhdysvaltoihin Washingtonin Maryhilliin, mistä löytyy täydellinen Stonehenge-jäljennös. Sen rakennutti 1929 teollisuusmiljonääri Samuel Hill ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden sotilaiden muistoksi.

Maryhillissä tekniset rajoitukset eivät häirinneet työtä, ja tutkijat onnistuivat ennallistamaan Stonehengen akustiikan.

– Kivet hajottavat ja taivuttavat ääniaaltoja niin, että syntyy jälkikaiku, jota tapaa parhaissa auditorioissa. Poikkeuksellinen äänen laatu ei ole voinut jäädä huomaamatta ihmisiltä, jotka Stonehengeen kokoontuivat. Heistä lienee tuntunut jotakuinkin samalta kuin meistä, kun astumme katedraaliin, kuvailee tutkimuksia johtanut Salfordin yliopiston professori Bruno Fazenda brittimediassa.

Fazenda ei väitä todistaneensa, että Stonehengen pystyttäjät asemoivat kivet niin kuin asemoivat nimenomaan akustisista syistä, mutta Wallerin tavoin hänkin korostaa, että muinaisten kulttikohteiden äänimaailman tutkimus avaa aivan uusia ovia menneisyyden tulkitsijoille.

Epäilemättä Stonehengen äänistä kuullaan vielä.

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Artikkeli julkaistu Tiede -lehdessä 8/2012.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25758
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.