Keskiajan kuuluisimmat ritarit nousivat mahtitekijäksi raketin lailla, ja yhtä jyrkästi he syöksyivät huipulta alas. Kohtalokkaiden tapahtumien muistona perjantai 13. päivä on ikuisesti huonon onnen päivä.

Teksti: Hannu Pesonen

Keskiajan kuuluisimmat ritarit nousivat mahtitekijäksi raketin lailla, ja yhtä jyrkästi he syöksyivät huipulta alas. Kohtalokkaiden tapahtumien muistona perjantai 13. päivä on ikuisesti huonon onnen päivä.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2012

Kolkon linnan rautaportti aukeaa. Laskusilta jysähtää vallihaudan ylle. Kavioiden kopse kaikuu kiviseinistä, kun haarniskoidut ritarit kaartavat kohti autiomaata. Kohta kilvet kohoavat torjumaan käyrien sapelien iskuja. Temppeliherrat miekkailevat taas yhden lukemattomista taisteluistaan Pyhän maan puolesta vääräuskoisia vastaan.

Pyhiinvaeltajia ja Lähi-idän kristillistä asutusta suojellut Temppeliherrain veljeskunta oli keskiajan mahtavimpia sotilaallisia, poliittisia, taloudellisia ja uskonnollisia järjestöjä. Sen maine on kestänyt paljon paremmin kuin ristiretkivaltioiden.

Tiedot temppeliherroista perustuvat silti nykyäänkin enemmän taruihin kuin tosiasioihin. Tuskin mistään keskiaikaisesta järjestöstä liikkuu yhtä paljon huhuja, salaliittoteo­rioita ja legendoja. Temppeliherrojen väitettiin löytäneen Graalin maljan, liitonarkun ja kymmenen käskyä. Heillä sanottiin olleen hallussaan Jeesuksen ristinpuu. He keksivät viisasten kiven ja muuttivat rautaa kullaksi. Salaisissa rituaaleissaan he palvoivat paholaista ja irstailivat. Vallan murentuessa he piilottivat rikkautensa kätköihin, joissa ne yhä odottavat löytäjäänsä.

Silkkaa satua. Sinänsä tarinat eivät ihmetytä, sillä järjestön synty, valtaannousu ja tuho muodostavat aivan yhtä kiehtovan kertomuksen. Ritarikunta kohosi asemaansa raketin lailla, mutta jyrkkä ja dramaattinen oli myös sen syöksykierre.

Euroopassa nousi uskonkiihko

Temppeliherrat olivat puhtaasti oman aikakautensa tuote. Järjestöä auttoi alkuun Euroopan valtiaita elähdyttänyt uskonkiihko, jolle antoi sysäyksen Arabian niemimaalta alkanut islamin leviäminen.

Muslimit valtasivat Jerusalemin Itä-Rooman keisarikunnalta jo vuonna 638, mutta tuolloin tilanne ei kärjistynyt jatkuviksi konflikteiksi, sillä juutalaiset ja kristityt saivat jatkaa uskonnollisia menojaan pyhillä paikoilla. Olot järkkyivät vasta 1000-luvulla, kun islamiin kääntynyt turkkilaiskansa seldžukit valtasi suuren osan Lähi-idästä ja vuonna 1072 myös Jerusalemin. He tekivät lopun pyhiinvaellusmatkoista ja ryhtyivät sortamaan kristittyjä ja juutalaisia. Euroopan kuninkaat ja katoliset kirkkoruhtinaat saivat yhteisen päämäärän: kristikunnan sydän Jerusalem ja sitä ympäröivä Pyhä maa oli vapautettava vääräuskoisten ikeestä.

Alkoi ristiretkien aika. Kymmenettuhannet sotilaat ja seikkailijat vannoivat valan ja lähtivät vapauttamaan Jerusalemia. Houkuttimet olivat hyvät. Kirkko lupasi anteeksi synnit, ja taistelumenestys tiesi kunniaa, ryöstösaalista ja tilaisuutta nousta yhteiskunnan arvoasteikossa.

Lähi-itään tehdyistä riskiretkistä ensimmäinen oli tuloksiltaan onnistunein. Uskonsoturit valtasivat, osin omaksikin yllätyksekseen, vuosina 1096–1099 suuren osan kristinuskon pyhistä paikoista. Valtausaluetta alettiin kutsua Outremeriksi, Merentakaiseksi maaksi, ja sen henkiseksi, hallinnolliseksi ja poliittiseksi ytimeksi perustettiin Jerusalemin kuningaskunta.

Suojelusta löytyi työsarka

Valtausten lujittaminen osoittautui vaikeammaksi kuin itse valtaus. Muslimit hieroivat kostoa ja surmasivat ja ryöstivät kristittyjä pyhiinvaeltajia aina kun kykenivät. Kristilliset kreivi- ja ruhtinaskunnat juonittelivat ja solmivat ja purkivat liittoja milloin toistensa, milloin muslimien kanssa. Järjestyksenvalvojista oli huutava pula, sillä suurin osa ristiritareista oli palannut kotiinsa nauttimaan maineesta ja kunniasta.

Mikä mainio tilaisuus rohkeille ritareille, oivalsivat Champagnesta Ranskasta Outremeriin päätyneet Hugues de Payens ja Godfrey de Saint-Omer. He ryhtyivät suojelemaan pyhiinvaeltajia pahimmissa paikoissa. Pian he niittivät mainetta pelottomina henkivartijoina, ja joukko kasvoi.

Vuonna 1119 ritarit pyysivät tukea Jerusalemin kuninkaalta Balduin II:lta. Win-win-tilanteessa kuningas lahjoitti ritareille palatsinsa eteläosan, nykyisen al-Aqsan moskeijan. Siellä de Payens, de Saint-Omer ja heidän seitsemän toveriaan virallistivat toimintansa. Koska kuningas Salomon temppelin uskottiin sijainneen samassa paikassa, järjestö sai nimekseen Kristuksen ja Salomon temppelin köyhät ritarit.

Taitava pr auttoi alkuun

Temppeliherrat vannoivat elävänsä luostarimunkkien tavoin siveästi, ilman omaisuutta ja almujen varassa. Keskiajan ensimmäinen hengellinen ritarikunta havaitsi kuitenkin pian, ettei tehokasta asejoukkoa varusteta, ylläpidetä eikä varsinkaan kasvateta yksin almuilla.

Hugues de Payens keksi, mistä narusta vetää. Ritarikuntaa ryhdyttiin laajentamaan kuin nykymarkkinoinnin oppikirjoja seuraten: värvättiin ulkopuolinen huippukonsultti laatimaan järjestölle houkutteleva imago, luomaan yhteiskuntasuhteita ja hankkimaan nimekkäitä suojelijoita varainkeruu- ja jäsenhankintakampanjoita varten.

Konsultin nimi oli Bernhard Clairvauxlainen, vaikutusvaltainen ranskalainen sisterssiläismunkki, paavien neuvonantaja ja myöhempi pyhimys. Hän pani tuulemaan esittely- ja värväystapahtumassa vuonna 1128. Clairvauxlaisen johtamassa suuressa kokouksessa Ranskan Troyes'ssa julkistettiin temppeliherroille luodut säännöt, vala ja vaatetus, valkea kaapu, jossa hehkui punainen risti.

"Eespäin ritarit! Horjumattomin sieluin häätäkää Kristuksen viholliset. Kuinka loistavia ovatkaan voittajat, jotka palaavat taistelusta! Kuinka siunattuja ovatkaan marttyyrit, jotka palaavat taistelusta!" Clairvauxlainen nostatti tunnelmaa.

Puhe tehosi. Clairvauxlainen osasi tulkita ajan hengen oikein. Hän osasi yhdistää uskonnollisen kiihkon ja ritarihyveiden kunnioituksen vetäväksi paketiksi. Järjestö sai heti siunauksen paavilta ja tuen kuninkailta ja papeilta. Eurooppaan levisi mielikuva nuhteettomista ja uskon puolustamiseen jokaisella solullaan omistautuneista ammattilaisista, joilla oli huipputaitava johto. Ritareille alkoi karttua lahjoituksia, jäseniä, rahaa ja sotaratsuja.

Pankki kasvatti omaisuutta

Ristiretket olivat riskiretkiä. Laiva saattoi upota, matkakassa joutua vääriin käsiin, pää pudota sapelin iskusta. Vielä vaarallisempia olivat pyhiinvaellukset, jotka tehtiin ilman sotajoukkoa. Temppeliherrat tulivat apuun.

He laajensivat suojelubisnestään ja kehittivät kuljetus- ja pankkipalvelut. He loivat pankkisiirron ja alkoivat kirjoittaa todistuksia, joilla saattoi nostaa sovitun summan rahaa missä tahansa järjestön rahalaitoksessa niin Euroopassa kuin Lähi-idässä. Ennennäkemättömät keksinnöt toivat rahan rahan luokse, ja järjestön holvit täyttyivät myös aarteista, joita ristiretkeläiset, kuninkaat ja aateliset halusivat järjestää turvaan.

Vaurastumista auttoi vielä paavien suopeus. Vuonna 1139 Innocentius II sääti, että ritarikunta oli maallisten lakien yläpuolella ja tilivelvollinen vain paaville. Samalla järjestö sai verovapauden ja oikeuden kantaa veroja toiminta-alueillaan.

Temppeliherroista tuli upporikkaita yrittäjiä. Lahjoitus- ja verovaransa veljeskunta investoi sotakaluston lisäksi kiinteään omaisuuteen ja liiketoimintaan. Ritareilla oli oma laivasto, joka kuljetti sotureita, pyhiinvaeltajia sekä viljaa ja muuta tavaraa Euroopan ja Outremerin välillä. Heillä oli linnoja, suurtiloja ja kirkkoja. Pankkien haarakonttoreita nousi Englannista Portugaliin, Italiasta Unkariin ja Antiokiasta Jerusalemiin.

Temppeliherrojen linnoituksista tuli todellisia monialakeskuksia. Ne toimivat luostareina, ratsuritarien varuskuntina, kauppatoreina ja käsityöläisverstaina. Ritarien ja aseenkantajien rinnalla asui pappismunkkeja, pyhiinvaeltajia ja eläköityneitä uskonveljiä, ase- ja satulaseppiä, muurareita, mylläreitä, tallimiehiä, paimenia, karjanhoitajia, kirjanpitäjiä ja juusto- ja viinimestareita. Päivittäisten vierailijoiden joukossa nähtiin temppeliherrojen veronkantajia ja maaomaisuudesta huolehtivia tilanjohtajia ja talonpoikia.

Suurmestari suisti alamäkeen

Temppeliherrojen kasvu-uran taittuminen muistuttaa sekin suuren liikeyrityksen alamäkeä. Järjestö monialaistui liikaa ja etääntyi perustoiminnastaan. Tuloilla ei enää rahoitettu päätyötä, pyhiinvaeltajien ja siirtokuntien aseellista suojelua, vaan vaurautta luotiin vaurauden tähden. Poliittisen vallan tavoittelu muuttui itsetarkoitukseksi. Ydinasiat, sotilaallinen kyky ja moraali, heikkenivät.

Onnettomuudeksi koitui myös järjestön rakenne, joka keskitti päätösvallan suurmestarille. Tästä syystä menestys riippui kulloisenkin johtajan kyvyistä. Usein mestareissa yhdistyivät taitava poliitikko, sotilasstrategi ja hallinto- ja talousmies. Tällaista taituria ei kuitenkaan ollut tarjolla, kun Outremerin kohtalo oli veitsenterällä vuonna 1187.

Muslimien merkittävin sotapäällikkö, Egyptin sulttaani Saladin, oli omien uskonveljiensä keskinäisissä valtataisteluissa kaapannut Kairon ja Damaskoksen ja odotti tilaisuutta ottaa haltuunsa niiden väliin jääneet kristityt valtiot. Tilaisuuden tarjosi temppeliherrojen suurmestari Gérard de Ridefort, vallanahne, lyhytnäköinen ja kärsimätön kiihkoilija, jolla oli katteettomia kuvitelmia sotilastaidoistaan.

De Ridefort liittoutui rosvoritari Reynald de Chatillonin kanssa ja suostutteli Jerusalemin heikon kuninkaan Guy de Lusignanin hyökkäämään Saladinia vastaan, vaikka puolustusasemien pitäminen olisi ollut ainoa järkevä teko. Kehnot strategiset valinnat johtivat Hattinin taisteluun, jossa Saladinin armeija teurasti lähes kokonaan kristilliset joukot, noin 30 000 miestä. Hattinin jälkeen Saladin valtasi nopeasti sekä Jerusalemin että suurimman osan Pyhää maata.

Noidankehä pakotti maanpakoon

Murskatappio merkitsi Jerusalemin kuningaskunnan ja temppeliherrojen arvovallan romahdusta. Eurooppa koetti pelastaa, mitä pelastettavissa oli. Englannin kuningas Rikhard Leijonamieli lähti johtamaan kolmatta ristiretkeä. Joukot onnistuivat vapauttamaan Akkon ja Jaffan kaupungit ja joitakin pieniä maa-alueita, mutta Jerusalemin valtaus ei onnistunut.

Tämän jälkeen ristiretkistä ei Euroopassa innostuttu entiseen tapaan, ja temppeliherrojen alkoi olla vaikea rekrytoida uusia jäseniä. Ritarien taso laski, kun kaksi muuta ritarikuntaa, johanniitat ja Saksalainen ritarikunta, vetivät parhaita miehiä riveihinsä. Syntyi noidankehä: heikompi soturiaines johti heikkoon menestykseen taistelukentillä, ja heikko menestys vähensi arvostusta ja lahjoituksia. Myös talletukset hupenivat, ja verotusoikeuksia karsittiin.

Rahapula alkoi piinata. Kun suurmestari Guillaume de Beaujeu sata vuotta myöhemmin saapui Pyhälle maalle, hän joutui toteamaan, että ritarikunta oli heikommassa jamassa kuin koskaan: menoja oli runsaasti mutta tuloja ei juuri nimeksikään. Eivätkä asiat kohentuneet. De Beaujeu kuoli toukokuussa 1291 Akkon piirityksessä, jonka päätteeksi kristittyjen viimeinen huomattava kaupunki siirtyi muslimien haltuun.

Akkon menetyksen jälkeen temppeliherroilta katosi tarkoitus toiminnasta. Ritareita jäi kuitenkin Ruadin varuskuntasaareen Syyrian rannikolle. Kun muslimit 12 vuotta myöhemmin valtasivat sen, ritarit vetäytyivät maanpakoon Kyprokseen. Siellä he eivät kyenneet vakiinnuttamaan asemaansa, ja vain kymmenkunta vuotta myöhemmin he muuttivat Etelä-Ranskaan. Se oli paha virhe. Vaikka ritarikunnan tila koheni, häviö häämötti.

Kuningas sinetöi kohtalon

Kuoliniskun temppeliherroille antoi Ranskan kuningas Filip IV Kaunis. Hän oli ottanut ahkerasti velkaa järjestöltä, mutta hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta maksaa lainojaan takaisin. Päinvastoin, hän himoitsi ritarikunnan omaisuutta selvitäkseen ainaisesta rahapulastaan.

Filip hyödynsi kaunaa, jota monet vallanpitäjät ja poliittiset päättäjät tunsivat temppeliherroja kohtaan. Heitä sieppasivat etenkin järjestön oikeus verojen kantoon ja lupa toimia maallisen lain tavoittamattomissa. Filip alkoi ruokkia määrätietoisesti huhuja, joita liikkui temppeliherrojen paheellisesta elämästä. Näin joko syntyivät tai ainakin jäivät elämään uskomukset irstaista salamenoista ja saatananpalvonnasta.

Vuonna 1306 Filip houkutteli paavi Klemens V:n vaatimaan temppeliherrojen ja johanniittojen yhdistymistä. Kun temppeliherrat odotetusti torjuivat ehdotuksen, Filip iski. Hän uskotteli saaneensa paavilta vapaat kädet toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. Ympäri Ranskaa lähti sinetöityjä kirjeitä, joissa kaikissa oli sama viesti: vangitkaa alueenne temppeliherrat perjantaina 13. lokakuuta 1307. Tuon siitä lähtien huonon onnen päivän aamuna poliisit tekivät tehokkaasti työtä käskettyä.

Filipin toimet saivat Klemensin raivoihinsa. Paavin arvovaltaa oli loukattu, sillä temppeliherrat olivat yksin paavin alaisia. Klemens kumosi oikeudenkäynnit ja peruutti inkvisiittorien toimivallan. Lopulta reaalipolitiikka kuitenkin voitti. Filip tarvitsi paavia, mutta paavi vielä enemmän Filipiä. Klemens avasi uuden tutkinnan, jota hän itse johti.

Tätä keskiajan suurinta joukko-oikeudenkäyntiä istuttiin Englannista Kyprokseen ulottuvalla alueella. Kuva temppeliherrojen toimista muuttui ratkaisevasti, sillä paavin tutkijat kuulivat myös puolueettomia todistajia. Monin paikoin nämä olivat lähes yhtä mieltä siitä, että ritareita vastaan nostetut syytteet harhaoppisuudesta ja homoseksuaalisuudesta olivat perusteettomia.

Filipin Ranska pysyi tiukasti eri linjoilla, ja siellä yli 50 temppeliherraa tuomittiin poltettavaksi. Viimeisten joukossa paloi viimeinen suurmestari Jacques de Molay Pariisissa Notre-Damen edustalla 18. maaliskuuta 1314.

Filipin painostamana Klemenskin joutui tekemään nahkapäätöksen. Hän korosti, ettei syytteitä kyetty todistamaan oikeiksi, mutta hajotti järjestön, koska sen maine oli jo peruuttamattomasti tahriintunut.

Laupeudentyöt jatkuvat

Temppeliherrojen tuho ei ollut niin täydellinen kuin järjestön kukistajat poliittisista ja propagandasyistä uskottelivat. Suuri osa jäsenistä liittyi johanniittoihin. Myös järjestön omaisuus, tietämys ja arkistot siirtyivät johanniittojen haltuun – eivätkä kadonneet salaperäisesti, kuten väitetään.

Yhdistynyt ritarikunta piti päämajaansa Rodoksella, kunnes turkkilaiset valtasivat sen vuonna 1530. Järjestö siirsi toimintansa Maltalle. Siellä se jatkoi itsenäisen valtion tavoin, kunnes Napoleon valtasi saaren vuonna 1798. Johanniitat hajaantuivat ympäri Eurooppaa, mutta perustivat uudelleen päämajansa Roomaan vuonna 1834. Siellä järjestö on jatkanut toimintaansa Maltan ritarikuntana.

Maltan ritarikunta on yhä riippumaton hengellinen järjestö, jolla on diplomaattisuhteet yli sataan valtioon ja YK:ssa tunnustettu tarkkailijajäsenen asema. Se tekee sairaala- ja sairaanhoitotyötä ympäri maailmaa köyhien, kodittomien, vammaisten, orpojen ja muiden vähäosaisten parissa. Laupeudentyössä on mukana tuulahdus ritariajoilta – ja temppeliherrojen perinnöstä.

Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Temppeliherrat tekivät globaalia bisnestä

Keskiajan ensimmäinen hengellinen ritarikunta otti tehtäväkseen turvata rauhaa kristillisissä valtioissa, joita Euroopan hallitsijat perustivat Lähi-itään ensimmäisen ristiretken päätteeksi. Valtioita luomalla kristikunta halusi pitää kristinuskon pyhät paikat kristittyjen käsissä ja näin varmistaa pyhiinvaeltajien pääsyn niihin.

Temppeliherroilla oli linnoituksia pitkin Outremeriä, kuten Israelin, Jordanian, Syyrian ja Libanonin käsittänyttä kristillistä Lähi-itää kutsuttiin. Kun toiminta laajeni suojelusta ja sodankäynnistä tavarankuljetukseen ja rahanliikutteluun, ritarikunnalle nousi haarakonttoreita Euroopan täydeltä.

Veljeskunnan päämaja sijaitsi kuitenkin Outremerissä Jerusalemissa. Siellä suurmestari jakoi ohjeitaan, joita kirjeenvaihtajat kiidättivät eteenpäin niin nopeasti kuin pystyivät. Jerusalemin menetyksen jälkeen suurmestari asettui Akkoon. Kun sekin päätyi muslimeille, esikunta siirtyi Kyprokseen.

Temppeliherrojen kohtaloksi koitui lopulta Ranskan kuninkaan organisoima vaino, joka käynnistyi 1307 ja päättyi 1314. Taikauskoinen sanonta "seitsemän vuotta onnettomuutta" juontuu joidenkin tulkintojen mukaan näistä tapahtumista.

9 ristiretkeä Lähi-itään1096–1099 Yritys vallata Pyhä maa kristityille onnistuu. Matkalla seldžukeilta taistellaan takaisin alueita Bysantissa.1147–1149 Yritys häätää seldžukit Edessasta epäonnistuu. Kreivikunta on menetetty.1189–1192 Yritys vapauttaa Egyptin miehittämä Jerusalem epäonnistuu. Akko ja Jaffa saadaan takaisin. Kyproksesta tulee ristiretkivaltio.1202–1204 Uusi yritys vapauttaa Jerusalem katkeaa kesken matkan taisteluun Konstantinopolista. Bysantin keisarikunta jaetaan ristiretkivaltioihin.1216–1220 Yritys rynnistää Egyptiin alkaa hyvin mutta päättyy katastrofiin.1227–1229 Yritys palauttaa rauha Jerusalemiin onnistuu. Kaupunki jaetaan kristittyjen ja muslimien etupiireihin.1249–1254 Yritys vapauttaa Egyptin uudelleen anastama Jerusalem epäonnistuu.1270 Yritys lyödä muslimit Tunisissa epäonnistuu. Retki jatkuu häätämään Egyptiä Tripolista ja Antiokiasta.1271–1272 Yritys pitää edes Akko ja Tripoli kristityillä johtaa 10 vuoden rauhansopimukseen Egyptin kanssa. Myöhemmin kristityt ajautuvat keski­näisiin sotiin ja Egypti valtaa alueet. 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25758
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.