Totuus on tarua ihmeellisempi, tietää tuttu viisaus. Robinson Crusoen tapauksessa se osuu naulan kantaan. Maailmankuulun selviytyjän esikuva todella sinnitteli vuosikausia autiolla saarella.

Myyttien takana -sarja:

Teksti: Tuula Kinnarinen

Totuus on tarua ihmeellisempi, tietää tuttu viisaus. Robinson Crusoen tapauksessa se osuu naulan kantaan. Maailmankuulun selviytyjän esikuva todella sinnitteli vuosikausia autiolla saarella.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2008

Jokainen varmasti tuntee nimen Robinson Crusoe. Useimmat ovat lukeneetkin hänen elämästään kertovan Daniel Defoen romaanin. Lyhyt ydinkohtien kertaus ei kuitenkaan liene pahitteeksi; on sitten helppo hoksata, ettei brittikirjailija tosiaan sepittänyt kaikkea omasta päästään.

Crusoe pelastuu haaksirikostaRobinson Crusoe oli englantilaisen puritaaniperheen kuopus, josta isä toivoi lakimiestä. Robinsonia olivat kuitenkin kiehtoneet vieraat maailmat pojannaskalista pitäen, ja 18-vuotiaana hän karkasi merille.Värikkäiden vaiheiden jälkeen hän päätyi Brasiliaan, missä hänestä tuli plantaasinomistaja. Viljelysten laajentuessa hän päätti hakea Afrikasta palvelusväkeä tiluksilleen. Reissu kuitenkin katkesi alkuunsa rajumyrskyyn ja haaksirikkoon. Aallot veivät syvyyksiin muun miehistön, mutta Crusoen ne heittivät rehevän, aution saaren rantaan.Koettelemuksesta toettuaan Crusoe nouti hylystä kaikkea, mitä elämiseen tarvittiin. Seurakseen hän pelasti laivakoiran ja kaksi kissaa. Sitten hän asettui taloksi. Hän rakensi paaluvarustuksen, laati päiväjärjestyksen ja alkoi metsästää villivuohia ruoakseen. Kun ampumatarvikkeet hupenivat, hän keksi kesyttää kilejä ja kasvattaa lypsy- ja teuraskarjan.25 vuotta myöhemmin hän sai seurakseen Perjantain, villin poloisen, jonka hän kyseisenä viikonpäivänä onnistui pelastamaan rituaalimenoihinsa saapuneiden kannibaalien käsistä. Kun tästä oli kulunut kolme vuotta, saaren suojaiseen lahteen ankkuroitui englantilainen laiva, joka tarjosi miehille kyydin ihmisten ilmoille.

Suutarinpoika halusi rikastuaNäin siis klassikkoromaanin Crusoe. Entä tosielämän Crusoe Alexander Selcraigh - tai useimmiten Selkirk, sillä syystä tai toisesta sukunimi muuttui matkan varrella. Kenties mies vaihtoi harvinaisen sukunimensä paljon yleisempään ottaakseen etäisyyttä menneisyyteensä, tai ehkä jonkin laivan kirjuri teki virheen; 1700-luvun alussa nimien kirjoitusasut eivät olleet yhtä tärkeitä ja vakiintuneita kuin nykyään.Alexander Selkirk syntyi 1680 pienessä Largon kalastajakylässä Fifeshiressä Skotlannissa. Isä, joka oli menestyvä nahkuri ja suutari, toivoi seitsemännestä ja samalla nuorimmasta pojastaan muiden poikiensa lailla ammattinsa jatkajaa, mutta Alexander halusi nähdä maailmaa ja rikastua. Hänellä oli terävä pää, rauhaton mieli ja tulinen, jopa väkivaltaan taipuvainen luonne, joka vei hänet tämän tästä tappeluihin ja kirkonvanhinten eteen.Elokuun lopussa 1695 odotti jälleen puhuttelu. Nuhdeltava ei kuitenkaan ilmaantunut paikalle. Hän oli livahtanut Lontooseen ja merille. Largossa hänet nähtiin uudemman kerran vasta 1701, jos mahdollista vieläkin äkkipikaisempana kuin ennen.Pian Selkirk oli taas vaikeuksissa. Hän hakkasi isänsä, kaksi veljeään ja jopa toisen veljen vaimon pillastuttuaan pienestä pilasta. Näin paha kahakka tiesi kirkonvanhinten ojennusta. Tällä kertaa Selkirk kävi kuuntelemassa nuhteet, lupasi parantaa tapansa - ja katosi.

Unelma vei kaappariksiSeuraava havainto Selkirkistä on syyskuulta 1703 Kinsalesta Irlannista. Hänen unelmansa suurista rahoista oli toteutumassa.Maailmanympäripurjehtijana mainetta niittänyt kapteeni William Dampier viimeisteli lähtöä kaappariretkelle Etelä-Amerikkaan. Meidän korvissamme kaappareilla on huono kaiku, mutta tuohon aikaan he olivat arvostettuja kansalaisia, jotka maansa hallituksen valtuutuksella ryöstivät vihollismaiden kauppa-aluksia ja näin kartuttivat paitsi omaansa myös valtion varallisuutta.Kaapparimatkat tehtiin yleensä kahdella aseistetulla laivalla, ja kaksikkoa varusti myös Dampier. Hän itse kipparoi jyhkeää emäalusta Saint Georgea. Pienempi tukialus, jonka perämieheksi oli pestattu matematiikassa ja maantieteessä etevä Selkirk, oli nimeltään Cinque Ports.Matka alkoi mukavasti. Madeiraan päästiin kahdessa viikossa ja sieltä helposti Kap Verdeen. Brasilian rannikkoa lähestyttäessä tilanne kuitenkin kiristyi. Laivat vuotivat. Miehistö oli kurkkuaan myöten täynnä herne- ja suolalihapöperöitä. Monet sairastivat keripukkia, C-vitamiinin puutostautia, joka 1750-luvun puoliväliin asti tappoi enemmän merimiehiä kuin tartuntataudit, taistelut tai haaksirikot.Marraskuun lopulla Cinque Portsin kapteeni Charles Pickering kuoli. Dampier valitsi hänen seuraajakseen Thomas Stradlingin, josta kukaan ei pitänyt. Miehistön mielestä vain 21-vuotiaalla hienoston luutnantilla ei ollut tietoakaan merikapteenin tehtävistä.

Haaveet valuvat tyhjiinHelmikuussa 1704 retkikunta oli Tyynellämerellä Chilen korkeuksilla. Miehet tarvitsivat kipeästi tuoretta ruokaa ja laivat kunnostusta, sillä kaikkien merenkulkijoiden kauhistus, myrskyisän Kap Hornin ohitus, oli ruhjonut aluksia pahoin. Onneksi alueella ennenkin purjehtinut Dampier tiesi aution saaren, jonka lahti tarjosi turvallisen huoltopisteen ja luonto runsaasti ravintoa.Kun kaappaustoiminta kuukauden pysähdyksen jälkeen käynnistyi, miehille kirkastui, että Dampier oli pelkuri ja itsekäs rohmuaja. Hän vältteli tulitaisteluja, ja saatuaan kiinni laivan hän puratti vain näkösällä olleet kalleudet, kulta- ja hopeaesineet, helmet ja silkkikankaat - niistäkin arvokkaimmat omaan hyttiinsä - ja vapautti sitten aluksen. Lopulta myös Stradling sai mittansa täyteen, ja kapteenit päättivät saalistaa muutamia kuukausia kumpikin tahollaan.Tässä Stradling teki virheen. Pieni Cinque Ports ei yksin pärjännyt isoille kauppalaivoille, eikä saalista saatu. Sitten ruoka ja vesi loppuivat ja laiva alkoi vuotaa. Stradling päätti palata saareen, ennen kuin syntyisi kapina.

Perämies tulistui kohtalokkaastiKuukauden oleskelun jälkeen Cinque Ports oli täynnä juureksia, hummereita, kalaa ja lihaa - mutta matojen syömä runko oli kunnostamatta. Siitä piittaamatta Stradling määräsi kaikki laivaan ja purjeet nostettavaksi. Silloin Selkirk räjähti. Hän vaati, että kuolemanloukku korjataan tai hän jää saareen. Stradling vastasi tylysti: hän lastautti veneeseen niskuroivan perämiehensä vaatteet, vuodevarusteet, Raamatun ja muun henkilökohtaisen omaisuuden, joitakin tarvekaluja, kuten musketin, pistoolin ja kattilan, sekä vähän rommia, tupakkaa, juustoa ja hilloa hengenpitimiksi ja käski muutamia miehiä soutamaan ne maihin.Selkirk ymmärsi, että hänen mielensä oli kuohahtanut liiaksi. Hän anoi anteeksiantoa, mutta kapteeni piti päänsä. Selkirk ei voinut muuta kuin katsoa, kuinka Cinque Ports purjehti tiehensä.

Yksinäisyys otti kovilleSelkirk päätti pysytellä rannalla. Hän naukkaili rommia, puri tupakkaa ja tuijotti ulapalle. Hän oli varma, että toverit palaisivat pelastamaan hänet. Hän erehtyi pahan kerran.Päivät vaihtuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi, ja Selkirkin epätoivo kasvoi. Yksinäisyys ahdisti armottomasti. Merinorsujen elämöinti raastoi korvia ja hermoja. Yöunet tuhoutuivat rottalaumojen hyökkäyksiin. Järjissä pysyäkseen Selkirk luki Raamattuaan ääneen niin voimallisesti, että Largon kirkonvanhimmat olisivat hämmästyneet. Mikään ei tuntunut lohduttavan, ja Selkirk harkitsi itsemurhaa.Kun talvi teki tuloaan ja Selkirk oli yhä hengissä, hän tajusi, ettei hänen auttanut kuin tyytyä kohtaloonsa. Hän ryhtyi kyhäämään itselleen elinkelpoisempia oloja. Hän muutti sisemmäksi saareen ja rakensi majan. Hän keräsi rannalta kaikenlaista romua ja valmisti puukon, kirveen, kalastuskoukkuja ja muita tarvekaluja. Hän kesytti kissoja saadakseen seuraa ja suojaa rottia vastaan. Hän pyydysti ja kesytti vuohia tervehdyttääkseen kilpikonnanlihan myllertämän sisikuntansa.Vuohennahatkin tulivat tarpeeseen. Niillä saattoi eristää majan tuulenpitäväksi, ja niistä syntyi vaatteita päälle. Neulaa Selkirkillä ei ollut, mutta naulalla ja pihdeillä pärjäsi. Isän opeista oli nyt korvaamaton apu.

Ensimmäiset vieraat vihollisiaAloilleen asetuttuaankin Selkirk odotti pelastusta. Enimmän osan päivästään hän istui vuorenrinteessä parhaaksi arvioimallaan näköalapaikalla ja tähysi merelle. Hän näki laivan, toisen ja kolmannen, mutta ne ohittivat saaren kaukaa ja katosivat horisonttiin.Sitten eräänä päivänä, kun hän saapui rannalle, lahdella keinui laiva ja vesirajassa seisoi aseistettuja miehiä. Selkirk säntäsi pakoon. Purjeista päätellen vieraat olivat espanjalaisia, englantilaisten arkkivihollisia, eikä heidän käsiinsä kannattanut joutua. Odotettavissa oli kidutus ja kuolema tai parhaassa tapauksessa vankityrmä ja pakkotyö hopeakaivoksessa. Espanjalaiset olivat näet kuuluja vihollistensa julmasta kohtelusta.Selkirk onnistui eksyttämään jahtaajansa. Nämä eivät pärjänneet hänelle juoksunopeudessa, sillä hän tunsi jo vaikean maaston kuin omat taskunsa. Kahden päivän kuluttua vieraat luovuttivat ja lähtivät. Vihoissaan he kuitenkin polttivat Selkirkin majan. Espanjalaisten käynti säikähdytti, mutta toisaalta se antoi uutta toivoa: jospa seuraava alus tulisi Englannista. Helmikuun alussa 1709 Selkirkin odotus palkittiin.

Puhui enää puolikkaita sanojaSelkirk oli laittamassa lounasta uudessa asumuksessaan, kun ulapalle ilmaantui kaksi laivaa. Valkoisista purjeista hän tiesi heti, että ne olivat englantilaisia. Hän riensi rannalle ja sytytti tulen herättääkseen alusten huomion.Seuraavana aamuna laivat, kapteeni Woodes Rogersin kaapparit Duke ja Dutchess, ilmestyivät lahdelle. Iltapäivällä saareen souti venekunta tunnustelemaan tilannetta. Aseelliseen yhteenottoon valmistautuneet tulijat hämmästyivät nähdessään rannalla yhden ainoan ihmisen, vuohennahkoihin pukeutuneen miehen, joka "näytti villimmältä kuin nahkojen alkuperäiset omistajat".Miehet kutsuivat vastaanottajansa kapteenin puheille. Rogers pommitti Selkirkiä kysymyksillä, ja tämä kertoi parhaansa mukaan. Hän joutui toistamaan monia asioita, sillä kuulijat eivät selvästikään kunnolla ymmärtäneet häntä. Selkirk oli elänyt eristyksissä neljä vuotta ja neljä kuukautta, ja hänen taitonsa käyttää kieltä oli rapautunut. Hän puhui ikään kuin puolikkaita sanoja. Voi olla, ettei Selkirkiä olisi edes uskottu, mutta kuin sattuman oikusta Rogersin yliperämiehenä palveli William Dampier, jonka johtamalla matkalla Selkirkin elämä oli suistunut raiteiltaan. Dampier tunnisti entisen alaisensa ja vakuutti muille, että tämä oli kelpo mies ja puhui totta.Selkirkille Dampierilla oli katkeransuloinen uutinen. Cinque Ports oli uponnut Perun edustalla vain kuukausi saaresta lähdön jälkeen. Ainoastaan kapteeni Stradling ja parikymmentä muuta olivat pelastuneet, mutta heillekin oli käynyt huonosti: he päätyivät vankilaan Limaan.

Kotimatka kesti pitkäänPari viikkoa myöhemmin miehet oli ravittu ja laivat siivottu, paikattu ja lastattu ruokatarpeilla. Duke ja Dutchess olivat valmiit nostamaan ankkurinsa. Selkirk näytti taas ihmiseltä. Hän oli leikannut hiuksensa, ajanut partansa ja saanut ylleen normaalit vaatteet. Jalkineita hän ei vielä voinut käyttää, sillä avojaloin liikkumisesta parkkiintuneet jalkapohjat eivät sietäneet kenkiä. Vatsakin oli yhä sekaisin rommista ja suolasta. Töitä hän kuitenkin teki. Rogers oli Dampierin kehotuksesta palkannut hänet perämieheksi.Saari katosi näkyvistä, mutta Selkirk ei ollut suoraan matkalla kotiin. Rogersin kaappaustoimet olivat sujuneet niin hyvin, että hän päätti saalistaa lisää. Hänen ei tarvinnut katua. Hän yhytti vielä viisi alusta, joista yksi oli jokaisen kaapparin tavoittelema unelmasaalis: kaikilla idän kalleuksilla lastattu suuri galeoni, joka purjehti vain kerran vuodessa Manilasta Acapulcoon.Thamesjoelle Duke ja Dutchess lipuivat vasta lokakuussa 1711. Selkirk oli kotona oltuaan poissa kahdeksan vuotta.

Selviytyjästä tuli julkkisToisin kuin Robinson Crusoe Selkirk ei pitänyt päiväkirjaa yksinäisistä vuosistaan. Silti hänen tarinansa tunnetaan näin hyvin, kiitos ennen kaikkea kahden aikalaislähteen, jotka vielä antavat silminnäkijätietoa.Toisen lähteistä on laatinut Selkirkin pelastaja kapteeni Rogers, joka 1712 julkaisi neljä vuotta kestäneestä  kaappariretkestään muistelmat nimellä A Cruising Voyage Round the World. Toisen selonteon tarjoaa englantilainen esseisti ja kustantaja Robert Steele, joka haastatteli Selkirkiä julkaisemaansa The Englishman -lehteen.

Täällä legenda syntyi

Saari, jossa Alexander Selkirk kävi selviytymiskamppailunsa, oli pieni, vajaan 50 neliökilometrin kokoinen Más a Tierra. Sillä on kaksi naapuria, joista toinen, pelkkä nyppylä, on aivan vieressä, ja toinen, jo selvästi suurempi, noin 200 kilometrin päässä. Rannikolle saarista on matkaa noin 670 kilometriä.Saaristona kolmikko kantaa nimeä Juan Fernández. Se periytyy saaret 1574 sattumalta löytäneeltä espanjalaiselta kauppamieheltä Juan Fernándezilta. Pian tämän jälkeen Más a Tierraan vietiin vuohia, sikoja ja intiaaneja. Tarkoituksena oli perustaa yhdyskunta pyytämään hummereita ja hylkeitä, mutta liikeidea ei kantanut. Juuri tämän asutusyrityksen jäljiltä Selkirkillä kuitenkin riitti vuohenlihaa pataan ja nahkoja päälle.Fernández oli merkinnyt saaret Espanjan omistukseen, mutta 1700-luvun alkukymmeninä ne olivat käytännössä ei-kenenkään-maata. Tästä syystä kaapparit ja merirosvot saattoivat käyttää hyväkseen vehreän Más a Tierran puu-, ruoka- ja vesivaroja. Kaikki eivät kuitenkaan osuneet tähän paratiisiin, sillä Juan Fernández ei sijainnut virallisilla purjehdusreiteillä.Sittemmin Espanja linnoitti Más a Tierran, mutta kun Chile 1818 itsenäistyi, koko pieni saaristo siirtyi sille. Vuonna 1877 sveitsiläinen emigrantti Alfred de Rodt esitti Tierran asuttamista. Tällä kertaa hanke onnistui. Tuolloin perustetussa San Juan Bautistassa asuu nykyäänkin 600 ihmistä.

Meidän mittapuillamme herrojen tekstit ovat melko lyhyitä ja vaatimattomia, mutta 1700-luvun lukijoille niissä riitti kohistavaa. Kirjoitukset toivat Selkirkille mainetta, josta hän ei ollut osannut uneksiakaan. Hyvällä syyllä voi sanoa, että hänestä tuli julkkis. Silti emme saattaisi tietää hänestä mitään, ellei hänen tarinaansa olisi tarttunut myös Daniel Defoe.

Toimittaja haistoi loistoaiheenDefoe oli sanomalehtimies ja poliittinen kolumnisti, joka etsi hyvää lähtökohtaa romaaniin. Kärkkäistä näkemyksistään vankilassakin istunut toimittaja oli väsynyt lehtityöhön ja halusi luoda uuden uran kaunokirjailijana.Avaus meni nappiin. Vuonna 1719 ilmestyneestä Robinson Crusoesta tuli kirjallinen sensaatio ja myyntimenestys. Siitä otettiin kahdessa viikossa toinen painos, ja kolme kuukautta myöhemmin myytiin jo neljättä.Tapasivatko Defoe ja Selkirk koskaan, on kysymys, josta tutkijat ovat erimielisiä. Jotkut Selkirk-elämäkerturit pitävät kohtaamista mahdollisena, mutta englantilainen historiaan erikoistunut tietokirjailija Diana Souhami näyttää uskovan toisin. Kiitetyssä ja palkitussa, 2002 julkaistussa kirjassaan Selkirk’s Island hän ei edes pohdi asiaa. Souhamin mukaan Defoen tietolähteitä olivat Rogers ja Steele. Kolmikko näet kuului samaan seurapiiriin ja kävi yhdessä muun muassa Bertnamin kahvihuoneessa.Niin tai näin, Defoe oli perillä Selkirkin kamppailusta, sillä huomattuaan olevansa bestsellerkirjailija hän paljasti: "Elossa on henkilö, vieläpä tunnettu henkilö, jonka elämän tapahtumiin suurin osa kertomuksesta suorasti viittaa."

Esikuva menehtyi merelläDefoe tuli tehneeksi Selkirkistä legendan, mutta mies ei ehtinyt nauttia kuolemattomuudestaan. Hän otti elämänsä viimeisen pestin vain puolitoista vuotta Robinson Crusoen ilmestymisen jälkeen.Selkirk ei sopeutunut takaisin tavalliseen arkeen. Ensimmäisen vuotensa hän kierteli Lontoon ja Bristolin pubeja ja kertoi selviytymisseikkailuaan ruokapalkalla. Hänellä ei juuri ollut vaihtoehtoja. Duken ja Dutchessin lastin inventointi ja huutokauppaus kestivät, eikä Selkirk uskaltanut osuutensa menetyksen pelossa lähteä mihinkään. Odottaminen kannatti. Vuonna 1713 hän sai kymmenkunta kallista kultaesinettä ja rahaa 800 puntaa, sievoisen summan, sillä nykyrahaksi muutettuna se on noin 80 000 euroa.Nyt Selkirk saattoi palata Largoon. Siellä iski kova ikävä saareen, ja mies lähes erakoitui. Sitten hän ryhdistäytyi, osti talon ja muutti yhteen naisystävänsä Sophia Brucen kanssa. Maakrapuna olo otti kuitenkin koville. Selkirk ryyppäsi ja tappeli taas. Vuonna 1716 pariskunta muutti Lontooseen ja Selkirk palkkautui perämieheksi kauppa-alukseen.Kotisatamien kiertely ei pitkään tyydyttänyt. Marraskuussa 1720 Selkirk vaihtoi sotalaivaan, jonka oli määrä suojella kauppa-aluksia Guineanlahdella. Perillä odotti kostea helvetti ja miljoona moskiittoa. Kesäkuussa 1721 miehiä alkoi kuolla kuin kärpäsiä. Selkirk sairastui marraskuussa, ja 13. joulukuuta Weymouthin lokikirjaan merkittiin: "Pohjoisesta koilliseen. Kevyttä tuulta. Hollantilaisesta laivasta tuli kyytiin kaksi englantilaista. Illalla kello 8 Alexander Selkirk kuoli."

JälkikirjoitusSophie Bruce vaati Selkirkin omaisuutta hallussaan olleen testamentin perusteella. Varat vei kuitenkin plymouthilainen tavernanomistaja Frances Candis. Hänen edukseen tehty testamentti oli uudempi, ja hän pystyi todistamaan, että oli avioitunut Alexander Selkirkin kanssa vain muutamia päiviä ennen tämän lähtöä Guineaan.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25753
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.