Vaikka jopa tv:n vampyyrisarjassa lipitetään tekoverta, hoitokäytössä ei edelleenkään ole aidon aineen voittanutta. Kävimme Veripalvelussa katsomassa, miten punainen – ja keltainen – neste virtaa.
 

Teksti: Jani Kaaro

Vaikka jopa tv:n vampyyrisarjassa lipitetään tekoverta, hoitokäytössä ei edelleenkään ole aidon aineen voittanutta. Kävimme Veripalvelussa katsomassa, miten punainen – ja keltainen – neste virtaa.

Julkaistu Tiede -lehdessä 4/2010– Aneemikko!– Ihan selvä tapaus.Tämä on verenluovuttaja Eija Kauppilan tuomio, ja hän nauraa vieruskaverinsa kanssa hyväntahtoisesti päälle. Sisään tullessani vastaava sairaanhoitaja Kaija Kuosmanen on mitannut sormenpäästäni veren hemoglobiinin, joka oli ”hyvää keskitasoa”, 135. Kelpaisin siis sen puolesta luovuttajaksi saman tien. Sitten erehdyn kysymään Kauppilalta, paljonko hänen hemoglobiininsa oli, ja sepä olikin monta mittaluokkaa suurempi: 179. Silmäilen verenluovutuksen ehtoja ja huomaan heti epäkohdan. – Tuossahan lukee, etteivät naiset saa luovuttaa verta, jos hemoglobiini on yli 175.Hyvä kun hoksasin. Tässähän on tapahtumassa vääryys. Luovutus seis!– Ei siinä ole mitään vikaa, Kuosmanen sanoo. Jos Kauppila olisi ensikertalainen, hän ei olisi heti saanut luovuttaa, vaan hänen hemoglobiininsa olisi tarkistettu kyynärtaipeen laskimoverestä. Vastaavasti tulisi stoppi, jos hänen hemoglobiininsa olisi toistuvasti yli 175. Mutta Kauppila on käynyt luovuttamassa verta yli neljäkymmentä vuotta, joten pieni heitto raja-arvossa on mahdollinen. – Se voi johtua siitä, ettei hän ole juonut tänään riittävästi nestettä, sanoo Kuosmanen.

Punaista, punaista... keltaistaOlemme Veripalvelun päämajassa Helsingin Kivihaassa. Ihmisiä on virrannut verenluovutusosastolle tasaisesti pitkin aamua. Luovuttajat lepäilevät rennon näköisinä makuutuoleillaan, ja punainen veripatsas luikertelee kapeaa putkea pitkin pussiin. Punaista, punaista, punais... hetkinen, tuossahan on keltaista. Riina Sipiläinen on asettunut mukavasti tuolilleen ja katselee televisiota. Hänet on yhdistetty hieman toisennäköiseen laitteeseen kuin muut luovuttajat, ja veripussiin kertyvä ”veri” on selvästi keltaista. Joko kukaan ei ole kertonut minulle mitään tai tässä on tiedetoimittajanurani suurin skuuppi: keltaverinen nainen. – Tässä kerätään plasmaa, sanoo Kuosmanen. Toisin sanoen Sipiläisen veri ohjataan koneeseen, ja kone erottelee sen kahteen osaan. Plasma virtaa pussiin, ja kaikki muu palaa takaisin verenkiertoon. – Kun verestä erotellaan punasolut pois, se on keltaista, sanoo Kuosmanen. Lähemmin katsoessani huomaan, että ulos ja sisään menevä veri on kuin onkin punaista. Pah! Ei skuuppia. Siispä lähdemme seuraamaan plasmapusseja syvemmälle Veripalvelun ytimeen.

Entä jos luovuttaisi kännissä?Veripalvelu on paljon suurempi kuin osasin odottaa. Työntekijöitä on koko maassa lähes viisisataa. Tämän talon alakerrassa sijaitsevassa tuotantoyksikössä verestä valmistetaan verituotteita. Yläkerrassa sijaitsevat laboratoriot ja luuytimenluovuttajarekisteri. Veripalvelussa testataan kaikkien Suomessa tehtävien kantasolu- ja elinsiirtojen immunologinen yhteensopivuus. Tutkimusosastolla keskitytään kantasolujen tutkimukseen. Tapaamme seuraavaksi Veripalvelun lääketieteellisen johtajan Tom Krusiuksen. Sana on vapaa, ja tyhmiäkin kysymyksiä saa esittää. – Jos onnistuisin luovuttamaan verta kännissä, tulisiko vastaanottajakin humalaan?Krusius näyttää mietteliäältä. – Alkoholi voisi kyllä siirtyä vastaanottajaan, sillä pussi on ilmatiivis, hän sanoo. – Mutta koska alkoholin määrä veressä on promilleja, sillä ei luultavasti olisi mitään vaikutusta.– Entä voiko tupakoijan veressä oleva nikotiini aiheuttaa vastaanottajassa tupakanhimoa, vaikka hän ei itse polttaisi?– Tällaista väitetään tapahtuneen, mutta ne ovat luultavasti kaupunkitarinoita, sanoo Krusius. Selvempi ongelma on, että tupakan sisältämä hiilimonoksidi eli häkä heikentää veren hapenottokykyä. On arvioitu, että tupakoijien hemoglobiinista kymmenen prosenttia on pysyvästi passiivista eli ei sido happea lainkaan. Tupakoijat saavat silti luovuttaa verta, sillä luovutetut solut katoavat verenkierrosta viimeistään kuukaudessa.

Voisiko kuollut luovuttaa?Sitten mennään makaaberimmalle linjalle. – Voisiko kuolleiden verta hyödyntää?– Periaatteessa kyllä. Krusius kertoo, että tätä tutkittiin paljon Neuvostoliitossa 1930-luvulla. Sikäläiset tutkijat osoittivat, ettei kuolleiden vereen muodostu myrkkyjä vaan sitä voi säilöä turvallisesti. Tutkimusten aikana potilaisiin siirrettiin arviolta 30 000 litraa kuolleiden verta, joka toimi yhtä hyvin kuin elävienkin. Kuolleiden veren käyttämisestä olisi käytännössä vain se hyöty, että sitä saataisiin kerralla paljon. Nykyään verenluovuttajat saavat käydä luovuttamassa muutaman kerran vuodessa, ja he luovuttavat kerralla 450 millilitraa eli vajaat puoli litraa. Kuolleilta voitaisiin ottaa kerralla talteen kaikki veri, litroina noin viisi. Ehtona on, että veri saadaan talteen kuuden tunnin sisällä kuolemasta.– Entä sitten vanhusten veri?– Hyvä kysymys, sanoo Krusius. Nykyisten sääntöjen mukaan yli 65-vuotiaat eivät saa luovuttaa verta. Se ei kuitenkaan johdu verestä, vaan vanhusten veri on yhtä hyvää kuin nuortenkin. Ikärajan tarkoituksena on suojella pikemmin luovuttajaa kuin vastaanottajaa. Vanhalla ihmisellä veritilavuuden nopea lasku voi herkemmin aiheuttaa pyörrytystä ja rasittaa elimistöä.

Parasta käyttää tuoreeltaanVeripalvelulta kysellään usein, riittääkö veri. Kun vanhusväestö lisääntyy ja leikkausten määrä kasvaa, myös verta tarvitaan enemmän. Piisaako meillä luovuttajia? Krusiuksen mukaan kysymys on ymmärrettävä, mutta huoli ei ole suuren suuri. – Riittävyyden sijasta haasteena on pikemminkin verituotteiden järkevä käyttö, hän sanoo. Veripalvelussa ei nimittäin kerätä verta turhan paljon, vaan ainoastaan sen verran, mitä sairaalat tarvitsevat. Verta, etenkään punasoluja, ei haluta varastoida pitkään. Siksi Veripalveluun saapuu joka päivä tuhat pussia tuoretavaraa, joka pyritään saamaan kiertoon mahdollisimman nopeasti. Varastossa säilytetään vain viiden–seitsemän päivän myyntiä vastaava määrä. Verituotteiden käytössä haastavimpia päiviä ovat juhannuksen ja joulun kaltaiset pitkät pyhät. Ei siksi, että silloin tarvittaisiin puukkotappeluiden ja perheriitojen vuoksi enemmän verta, vaan koska osa verivalmisteista säilyy käyttökelpoisina vain viisi vuorokautta.

Anto sellaisenaan olisi tuhlaustaTarve verenkäytön järkeistämiseen johti 1980-luvulla myös Veripalvelun toiminnan suurimpaan mullistukseen. Tuohon asti sairaalat olivat käyttäneet vain kokoverta. Kaikki tiesivät, että kokoveren käyttö oli tuhlausta ja sen sisältämät valkosolut aiheuttivat joskus ikäviä immunologisia reaktioita, mutta käytön järkevöittämiseksi ei osattu tehdä mitään. Sitten keksittiin, että kokoveren voi erottaa osasiinsa: punasoluihin, plasmaan ja verihiutaleisiin. Veripalvelu alkoi pikkuhiljaa myydä ajatusta verituotteista sairaaloille. – Kirurgit vastustivat voimakkaasti, sanoo Krusius. – He sanoivat, että potilaat vuotavat kokoverta, ei punasoluja tai verihiutaleita.Kirurgeilla oli ymmärrettävä syy kritisoida muutosta. Verituotteiden käyttö kokoveren sijaan on mutkistanut verensiirtohoitoa. Sen sijaan, että potilaille annettaisiin vain verta yhdestä pussista, tarvitaan monta pussia, ja kutakin ainetta – punasoluja, plasmaa tai hiutaleita – annetaan tarpeen mukaan. – Se tarkoittaa, että leikkaussalin henkilökunnan on oltava entistäkin paremmin töidensä tasalla, sanoo Krusius. – Lopputulos kuitenkin on, että näin olemme saaneet verenkäytön lähemmäksi optimia ja se on entistä turvallisempaa.

Tekoveri yllättävän vaikeaaVerensiirto ihmisestä toiseen oli vaarallinen operaatio siihen asti, kun veriryhmät 1900-luvun alussa löydettiin. Silloin ymmärrettiin, että sokeeraava immuunireaktio, joka tappoi lähes puolet potilaista, johtui eri veriryhmien sekoittamisesta. Pian opittiin, että ihmisille saa antaa vain verta, joka on joko samaa kuin heidän oma veriryhmänsä tai Rh-negatiivista 0-verta, joka sopii kaikille. Viime vuosina tutkijat ovat kuitenkin alkaneet haaveilla verestä, jossa ei olisi veriryhmiä lainkaan. Tästä keinotekoisesta verestä olisi monenlaisia hyötyjä: Koska veriryhmiä ei tarvitsisi testata, hoidon voisi aloittaa heti. Lisäksi tekoveri synteettisenä aineena saattaisi olla luomua turvallisempaa. – Minusta on kyllä utopiaa ajatella, että mikään aine voisi korvata kokoverta, sanoo Krusius. Sen sijaan tutkijat ovat koettaneet jo vuosia valmistaa tuotetta, joka korvaisi veren punasolut. – Se on ollut pitkä ja kivinen tie, Krusius sanoo. Ensimmäiset kokeilut kariutuivat siihen, että tekovereen jäi epäpuhtauksia. Kun epäpuhtaudet saatiin hallintaan, alkoivat ongelmat tekoveren varsinaisten ydintehtävien kanssa. Ensin oli pulmana, että tekoveri sitoi happea turhan hanakasti ja esti sitä pääsemästä kudoksiin. Toisessa vaiheessa ongelma oli päinvastainen, eli tekoveri luovutti hapen liian aikaisin.Viime vaiheessa on taisteltu typpioksidin kanssa. Tekoveren ”punasolut” nimittäin sitovat suonten lihaksia säätelevää typpioksidia niin tehokkaasti, että pienet valtimot kramppaavat.

Vähärasvaista pussiin, kiitosKahvilassa meitä vastaan kävelee Ari Hemminki, verivalmisteiden tuotannon johtaja. – Olin juuri menossa kahville, mutta enpä näemmä menekään, hän sanoo.Hemminki vie meidät veritehtaaseen, verivalmisteiden tuotantoyksikköön. Ensimmäinen verierä saapuu jo aamuyöllä, ja kuudesta lähtien tällä käy jatkuva hyörinä, kun soluja erotellaan toisistaan ja ne pakataan verivalmisteiksi. Punasolut, plasma ja hiutaleet pannaan omiin pusseihinsa.Kun pussit pyörivät sentrifugissa, plasma kertyy pussin yläosaan ja punasolut alaosaan. Väliin jää samea vyöhyke, niin sanottu buffycoat-kerros, jossa on verihiutaleita, valkosoluja ja kaikenlaista muuta vereen kuuluvaa. Hieman tämän vyöhykkeen alapuolella näen epämääräisen toisen kerroksen. Ensin luulen, että se on vain valonheijastus, mutta sitten huomaan, että samanlainen on joka pussissa. – Mitä tämä vaalea oikein on? Ihan kuin rasvaa, huudahdan. – Annas kun katson. Tuota... se voi ollakin rasvaa, sanoo Hemminki. Hemminki kertoo, että jos veressä on paljon rasvaa, se näkyy myös näytteessä. – Joskus, kun veriyksikkö on tosi rasvainen, se näkyy jo veripussissa veren harmautena. Kun yksikkö on käynyt sentrifugissa, suurin osa rasvasta kertyy nestettä keveämpänä plasmaan mutta kiintein rasva voi kasautua nauhamaiseksi kerrokseksi solukerrokseen, etenkin jos veri on ollut jääkaapissa. – Erityisesti joulun aikaan meille tulee niin rasvaisia veriyksiköitä, että joudumme hylkäämään ne suoralta kädeltä.– Ei sellaisia rasvapaukkuja voi sairaalaan lähettää.

Nyt tuntuu turvalliseltaTyöpäivän päättyessä alkaa näyttää, ettei verensekainen päivä tarjoa suurta skuuppia. Huomaan kuitenkin, että minulla on varsin turvallinen olo: ei hätää, vaikka itse joskus sattuisin tarvitsemaan verta. Hemminki kertoo jokaisen työpäivän alkavan sillä, että veripussien joukosta seulotaan pois epäilyttävät tapaukset. Esimerkiksi jos luovuttaja on tullut hyvin huonovointiseksi luovutuksen aikana tai tunnustanut, ettei hän ole ollut täysin rehellinen vastatessaan verenluovutuksen esitäyttölomakkeen kysymyksiin, veripussit hylätään. Kustakin veripussista otetaan infektiotutkimusnäytteet, ja pussit pääsevät eteenpäin vasta, kun laboratoriotulokset vapauttavat ne. Samanaikaisesti valmistuksen puolella tarkkaillaan, ettei veressä ole värihaittoja tai merkkejä hyytymisestä. – Itse asiassa jos mikä tahansa tuotannon vaihe kestää liian pitkään, se voi olla hylkäyksen syy, sanoo Hemminki.– Turvallisuudesta ei tingitä millään tasolla.

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Yksi veripussi sisältää 450 ml eli 4,5 dl verta60 ml antikoaguloimisainetta estämään hyytymisen.

Pussista saadaan keskimäärin

278 ml punasoluja Punasoluja käytetään sairaaloissa leikkauksiin ja anemian hoitoon.

55 ml verihiutaleita.Hiutaleita käytetään syöpäpotilaille, joilla tauti tai hoidot ovat laskeneet verihiutaletasoa suurten leikkausten ja verenvuotojen yhteydessä.

287 ml plasmaaPlasmasta 12 prosenttia viedään itävaltalaiselle lääketehtaalle, joka valmistaa siitä Octaplas-nimistä lääkeainetta. Se on käytännössä samaa plasmaa kuin lähtiessäkin, mutta siinä mahdollisesti eläneet virukset on tuhottu. 88 prosentista valmistetaan muita lääkeaineita kuten albumiinia, hyytymistekijöitä ja vasta-aineita. Plasmaa käytetään suurten verenvuotojen hoitoon esimerkiksi onnettomuuksien jälkeen suurten leikkauksien yhteydessä.

1600-luvulla se alkoi

Ensimmäiset verensiirrot tehtiin 1600-luvulla eläimistä ihmisiin. Tuolloin uskottiin, että kuumaveriset ihmiset oli mahdollista rauhoittaa antamalla heille lauhkeiden ja rauhallisten eläinten, kuten lampaan tai vasikan, verta.Yksi verensiirron suurista pioneereista oli ranskalaisen Montpellier’n yliopiston professori Jean Baptiste Denis, joka suoritti viisi verensiirtoa. Hänen viimeinen potilaansa oli 34-vuotias mielenvikainen mies, joka ”eli irstaudessa” ja oli hyvin levoton. Denis antoi hänelle vasikan verta 19. joulukuuta vuonna 1647. Toimenpide uusittiin kaksi päivää myöhemmin, koska verensiirrolla ei ollut haluttua vaikutusta.Toisen verensiirron jälkeen mies valitti kipua käsivarressa ja munuaisten kohdalla sekä painon tunnetta rinnassa. Lisäksi hän oksensi ja sai nenäverenvuotoja ja hänen virtsansa muuttui lähes mustaksi.Helmikuussa 1668 käsittely uusittiin jälleen, koska mies palasi entisiin elämäntapoihinsa. Heti verensiirron alettua mies meni sokkiin, ja seuraavana aamuna hän kuoli.Seurasi oikeusjuttu. Denis vapautettiin, sillä joku oli muka nähnyt, kuinka potilaan vaimo oli sujauttanut miehensä juomaan myrkkyä. Potilaan oireet kuitenkin viittasivat klassiseen verensiirtoreaktioon.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25759
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.