Koi syö ja ruoste raiskaa, mutta jotain jää jäljelle. Kaatopaikkojemme uumenissa säilyy jälkipolville roskaa. Eikä roska valehtele. Ei ainakaan paljon.


uumenissa säilyy jälkipolville roskaa. Eikä roska valehtele. Ei ainakaan paljon.




Arkeologiaa voisi perustellusti nimittää tunkiotieteeksi, sanoo Turun yliopiston arkeologian professori Jussi-Pekka Taavitsainen. Käsityksemme ajoista, joihin kirjoitetut lähteet eivät ylety, rakentuu jätteiden varaan. Kaatopaikat, käymälät ja kalmistot ovat arkeologien parhaita aarreaittoja.

Jäte ja roska kertovat myös lähihistoriasta asioita, joista arkistot ja kirjastot vaikenevat tai valehtelevat. Ja kun tutkijat tulevaisuudessa yrittävät tutustua tähän aikaan, paperimme ovat jo saattaneet hapertua olemattomiin ja magneettinauhat pyyhkiytyä puhtaiksi digitaalisista dokumenteista. Arjesta kertovaa yksityistä viestinvaihtoa käydään nyt kirjeiden sijasta tekstareilla ja meileillä, ja ne säilyvät tuskin ensi vuoteen.

Jos sähköisiä lähteitä sattuukin säilymään, niiden avaaminen on erittäin vaikea tehtävä. Onhan 1980-luvun lerppujen lukeminen jo nyt tuskan takana, varoittaa Helsingin yliopiston arkeologian professori Mika Lavento.

On siis varminta tarkastaa professoreiden avulla roskapöntöstä, mitä tulevaisuus saa meistä tietää.


Kettinkeihin kaatopaikalle

Aimo-arkeologi tanssahtelee tuhannen vuoden päästä innoissaan Ämmässuolla Espoossa. Hän on löytänyt sieltä suurimman tunnetun suomalaisen kaatopaikan. Löytönsä ansiosta hänellä on mahdollisuus selvittää, kuinka me 2000-luvun alun suomalaiset elimme, söimme ja pukeuduimme.

Ämmässuon jätevuorten uumenissa on muodostunut hapettomia kerrostumia, joissa hajoaminen on hidastunut ja pysähtynyt. Siellä jälkemme ovat säilyneet paremmin kuin missään muualla.

Kulttuuriaarre on kuitenkin vaarassa. Kun maapallo on kaluttu ontoksi raaka-aineista, niiden rippeitä revitään ahneesti esiin kaikkialta, mihin niitä on entisinä aikoina hylätty. Onneksi kulttuuriaktivistit rientävät apuun. He leiriytyvät suojelemaan Ämmässuota, jotta siihen säilötty perintö välittyisi heidän lapsilleen.


Colakulttuuri vallitsi täälläkin

Vuonna 2500 ennen Kristusta Suomessa elettiin kampakeraamista kautta. Historiankirjoissa lukee näin siksi, että tuon ajan elämästä säilyivät parhaiten vatien ja pyttyjen kappaleet. Keramiikalla on raskas yliedustus vanhimmissa arkeologisissa aineistoissa. Sen avulla on määritelty kokonaiset kulttuurit ja aikakaudet.

Meidän kulttuurimme nimetään tuhannen vuoden päästä kokispullojen mukaan. Niitä löytyy tuhottomasti, pitkältä ajalta kaikilta maailman kolkilta. Muoto ja materiaali muuttuvat vähitellen sitä mukaa kuin ajassa kaivaudutaan syvemmälle kohti 1900-luvun alkupuolen kerrostumia, mutta muotoilun jatkuvuus niissä on helppo tunnistaa. Ne kertovat yhden tietyn kulttuurin levittäytymisestä ja tehokkaasta talousjärjestelmästä. Arkeologimme arvelee, että koko colakulttuuri käytti samaa kieltä. Ämmässuollakin se kaikuu tunkiotieteilijän korviin sadoista kaarevista pullonkyljistä.


Muovikautta, ilmiselvästi

Kampakeramiikan tekijät elivät kivikautta. Sitten seurasivat pronssikausi ja rautakausi. Ämmässsuon arkeologisten löytöjen perusteella on selvää, että täällä elettiin 2000-luvun taitteessa muovikautta. Muovista tehtiin melkein kaikkea mahdollista: pakkauksia, astioita, leluja, laitteita, osia mihin tahansa.

Muovi taas tehtiin öljystä. Vesiin kerrostuneet hiukkaset kertovat, että öljyä myös poltettiin. Ja paljon. Sitten se loppui.


Kännykkätrendit kerrostuvat

Arkeologisen aineiston avulla on helppo tehdä päätelmiä aikakauden teknologiasta. Taloudesta ja kaupastakin jätteet kertovat paljon. Poliittisten linjojen päätteleminen käy jo vaikeaksi, uskonnon ja ideologioiden selville saaminen on usein mahdotonta.

Aimo-arkeologillemme voi hyvin selvitä vuonna 3007 kännykän toimintatapa tai ainakin käyttötarkoitus.

Kännykkämuotoilun trendejä hän pystyy havainnoimaan helposti. Vuoden 2006 kommari on pari vuotta nuoremmissa kerrostumissa jo niin ohi. Mutta selviääkö hänelle, missä Nokia-puhelimet oli suunniteltu ja tehty? Kunnia voi jäädä saamatta.

Kännyköiden ja muiden esinelöytöjen kansainvälinen vertailu joka tapauksessa kertoo, että muodinmuutokset ja vaikutteet levisivät pitkin maailmaa salamavauhtia.





Kierrätys vie arkeologin aarteet


Jätteen lajittelu ja kierrätys vaikeuttavat tulevaisuuden arkeologin työtä. Meidän aikamme lehtiä ei juuri löydy kaatopaikkojen uumenista, joissa ne voivat sopivissa oloissa säilyä vaikka lukukelpoisina. Myös lasi ja metalli kierrätetään tehokkaasti. Ruuantähteet päätyvät yhä useammin kompostiin ja tulevat nopeasti maaksi jälleen.

Jos sekajäte aletaan polttaa, tunkiotieteilijän lähdeaineisto tuhoutuu tyystin. Nyt kotitalousjätteistä poltetaan kymmenesosa.

Tilastokeskuksen tuoreimman jätetilaston mukaan Suomessa syntyi vuonna 2005 yhdyskuntajätettä 460 kiloa henkeä kohti. Sitä kärrättiin kaatopaikoille kaikkiaan 1 478 000 tonnia. Hyötykäyttöön saatiin 920 000 tonnia eli 38 prosenttia.


Tilastot: www.stat.fi/til/jate/


Oliko niillä levikultti?

Vaatteet ovat helposti hajoavaa tavaraa, mutta tukevasta, useimmiten siniseksi värjätystä puuvillakankaasta on säilynyt Ämmässuolla runsaahkosti riekaleita, erityisesti nappien, niittien ja vetoketjujen ympäriltä. Niitä on myös löydetty lähes kaikkialta maailmasta.

Miksi tällaista kangasta käytettiin niin paljon? Ehkä sillä oli jokin uskonnollinen merkitys, ja vauraimmissa kansankerroksissa oli erityisesti 1900-luvun lopussa vallalla levikultti.


Siemeniä maailman ääristä

Siitä, mitä olemme syöneet, kertovat jälkipolville kaikkein eniten meidän omat luumme - sikäli kuin ne otollisissa oloissa säilyvät, kuten 1900-luvun lopussa löytynyt Ötzi-muumio oli säilynyt alppijäätiköllä.

Yhtä hyväkuntoisesta vainajasta arkeologimme saa tietää tuhannen vuoden kuluttua enemmän kuin tämä itse tiesi eläessään itsestään: puutostilat, piilleen diabeteksen, urbaania väestöä rampauttavan istumatyön vaivat ja äkillisessä kuntoilupuuskassa hankitut urheiluvammat.

Ruoanjätteet säilyvät huonosti. Aimo-arkeologimme kuitenkin huomaa Ämmässuolla luiden puutteesta, että 2000-luvun taitteessa tuotantoeläimiä ei enää kasvatettu perheissä eikä ruokaa valmistettu kotona niin kuin aiempina vuosisatoina. Joitain kananluita ja kalanruotoja aterioista sentään on jäljellä.

Siemenet ovat säilyneet tähteistä parhaiten. Avokadon kivet ja kiivin siemenet kertovat, että hedelmiä tuotiin tänne maailman ääristä asti.


Vaippavuori kertoo lapsista

Vaippavuoresta on yhä rippeet jäljellä ja niissä rippeissä sen verran sitä itseään, että käyttötarkoitus on ilmeinen. Lapset eivät muutu niin, ettei vaipan olemusta ymmärrettäisi vielä seuraavienkin tuhannen vuoden kuluttua.

 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25764
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.