Tempaukset ovat näkyvintä teekkariutta, mutta on teekkarikunta niittänyt mainetta myös jäynänteolla ja armottomalla öitsinnällä. Vaikka teekkarit vaikuttavat yksituumaisilta, kukin opiskelijapolvi on käynyt omat kärhämänsä.


mainetta myös jäynänteolla ja armottomalla öitsinnällä. Vaikka teekkarit
vaikuttavat yksituumaisilta, kukin opiskelijapolvi on käynyt omat kärhämänsä.




Teknillinen korkeakoulu täytti juuri eli 2. huhtikuuta yliopistona 100 vuotta. Polyteknillinen Opisto muutettiin 1908 Suomen Teknilliseksi Korkeakouluksi, ja opettajat saivat tällöin professorin arvonimen ja opiskelijat samat oikeudet kuin yliopiston opiskelijat. Teekkarikulttuuri kuitenkin otti ensi askeleensa jo 1800-luvun puolimaissa.

Oppilaitos, joka aloitti toimintansa 1849, oli alkuun nimeltään Helsingin Teknillinen Reaalikoulu, ja se koulutti nuorukaisia lähinnä käsityöläisammatteihin. Ensimmäisten teekkareiden aloittaessa opintonsa koulu joutui keskittymään  ammatillisten perustaitojen opettamiseen, mutta siellä seurattiin tarkoin tekniikan opetuksen ja tutkimuksen kehitystä. Esimerkiksi pitkin harppauksin etenevä höyrykonetekniikka vaati jo varhain toimia suuren yleisön turvallisuuden takaamiseksi.

Korkeakouluksi oppilaitos muuttui 1860-luvun jälkeen, ja tässä vaiheessa siellä vallitsi lähes täydellinen akateeminen vapaus. Opettajien määrä oli riittävä pienen opiskelijajoukon ohjaamiseen ja aikakauden opetustavoitteiden saavuttamiseen.

Kun tekniikka kehittyi ja yhteiskunta teknistyi, tilanne muuttui. Vaikka käyttöön otettiin jako ammattiosastoihin, 1880-luvulla tekniikan opiskelijoiden opetusohjelma oli täpötäynnä uusia oppiaineita ja kursseja. Tästä pitäen teekkareiden työpäivä on ollut pitkä. Jo toistasataa vuotta on virallisissakin yhteyksissä säännöllisesti todettu, ettei opinto-ohjelman noudattaminen ole käytännössä mahdollista.

Kuten sanotaan, kova työ vaatii kovat huvit. Tosin jo 1856 muuan aikalainen valitti teekkarien viettävän "öisin orgioita, jotka pilaavat sielun ja ruumiin".


Konventista se alkoi

Ensimmäiset teekkarit olivat alle 20-vuotiaita poikia, joille uravalinnan toinen vaihtoehto olisi ollut ryhtyä jonkun käsityöläismestarin oppipojaksi ja kisälliksi. Uuden opetusjärjestelmän tarkoituksena oli korvata ammattikuntalaitoksen antama opetus, ja siksi teekkarit eivät sopineet kisällien sosiaalisiin yhteisöihin, vaan heiltä suorastaan odotettiin oman tiiviin ryhmän rakentamista.

1850-luvun lopulla syntyi oppilaskunta, konventti, joka julkaisi omaa lehteään Skämt och allvar vid thekoppen. Konventti sai 1872 teekkari Nils Wenellin kirjoittamat säännöt, ja sen nimeksi vakiinnutettiin Teknolog-Föreningen. Hieman myöhemmin yhdistys virallistettiin nimellä Polyteknikkojen Yhdistys. Virallinen järjestäytyminen kävi päinsä, koska senaatti oli vapauttanut ylioppilasyhdistykset pitkään kestäneestä toimintakiellosta.

Opiskelijoiden muodollisen yhdistystoiminnan aloittaminen liittyi suureen hallinnolliseen murrokseen oppilaitoksen historiassa. Koulu muutti 1870-luvulla Aleksanterinkadulta omaan taloon laitakaupungille, Hietalahden sataman ääreen. Samalla Hietalahdesta tuli teekkaritoiminnan oma kaupunginosa.

Opiskelijoiden yhdistystoimintaan kuuluivat alusta alkaen musiikki ja laulu sekä teatteriesitykset. Omaa osaamista käytettiin myös varojen keräämiseen, ja teekkareiden maine iltamien järjestäjänä kohosi nopeasti. Noin 1890 kaupungilla todettiin jo, että Santalahden koulun teknologit olivat suuremmoisimpia huvien järjestäjiä, parempia kuin Aleksanterin yliopiston opiskelijat.


Antinkadulle tehtiin oma talo

Opiskelijayhdistys majoittui Antinkadun, nykyisen Lönnrotinkadun, taloon numero 29, jossa asuva leskirouva G. Rosendahl vuokrasi teekkareille huoneita kokoustiloiksi. Myöhemmin Rosendahlin tontin pihan puolelle valmistui polyteknikoille oma talo. Sinne pyrittiin järjestämään ravintolatoimintaa, mutta tästä aiheutui pulmia ja toistuvia kiistoja. Seuraavassa Tschuffi on yhdistyksen puheenjohtaja Allan Schulman:

"Syksyllä 1887 - - asetettiin sitten bufetti kuten ajanmukaisimmat kahvilat ja hankittiin sinne bufettineitiä.

Taas näytti yritys alussa erinomaisen onnistuneelta. Yhdistyksellä oli väkeä aina ja hauskaa elämää vietettiin päivät pääkkäin ja yhytysten yöt. Kun "Dekis" istahti pianon ääreen, läksi kolossaalinen "Tschuffi" tuimaan valssiin "Olgan" kanssa ja toiset seurasivat perässä niin sakeassa että tuolit ryskivät edessä kumoon.

Mutta kokemus opetti pian, etteivät nuoret bufettineidot ole omiansa olemassa moisessa mieskatrassa, vaan pikemmin turmioksi molemmin puolin. Seuraus oli, että syyslukukaudella 1889 taas annettiin bufetti sen alkuperäiselle hoitajalle. Mutta samalla oli kaikki viehätys Yhdistykseltä kadonnut. Bufetti-neitien hymyilevien kasvojen sijaan nähtiin siellä mummo G.R:n hapan, tutkiskeleva naama. Tuntui Yhdistyksellä tavallisina iltoina niin kylmältä ja muistutti liiaksi Opiston synkeää hiljaisuutta. Jäsenet etsivät ajanmukaisempia ravintoloita kaupungilla. Yhdistyksellä oli aina iltaisin pilkkopimeä."

Nuorten insinöörien omaan taloon hankittiin sähkövalaistus jo 1890-luvun alussa, mutta vireillä oli isompikin hanke, uuden tekniikan talon pystyttäminen Antinkadun varteen. Rakennushankkeeseen ryhtyivät kuitenkin vain suomenkieliset opiskelijat. 1903 valmistui Karl Lindahlin ja Walter Thomén piirtämä pieni harmaakivilinna, Poli.


Kielikiista jakoi kuppikuntiin

Oppilaitos oli alusta lähtien periaatteessa kaksikielinen, ja siellä oli tapana sanoa, että tekniikka ei tottele käskijänsä kieltä. Käytännössä opetus kuitenkin oli ruotsinkielistä aina 1900-luvun alkuun asti. Tuolloin opettajakuntaan oli jo värvätty oman koulun suomenkielisiä kasvatteja ja opiskelijat vaativat painokkaasti suomenkielisen opetuksen lisäämistä.

1800-luvun jälkipuoli oli Suomessa kielikeskustelun ja -kiistojen aikaa, ja Polysteekissa kiista leimahti 1870-luvun lopulla, kun sinne saapuivat ensimmäiset opiskelijat Kuopion lyseosta. Muutama kuumakalle onnistui riitauttamaan koko opiskelijayhteisön.

Opiskelijayhdistyksen inspehtori ja oppilaitoksen korkein hallinnollinen elin opettajakollegio yrittivät sovitella kieliryhmiä, mutta kiihkeää kuppikuntaisuutta jatkui koko 1880-luvun. Se laimeni vuosisadan lopulle tultaessa, jolloin sitä oli lopettelemassa myös myöhemmin ikiteekkarin arvon saanut Bernhard Wuolle.

Kiista siirtyi kuitenkin opettajakollegioon. 1900-luvun alussa nousivat esille "ne katkeruuden tunteet ja sanomattomat riitaisuudet, jotka viime vuosien ajoilta ikään kuin kirouksena lepäävät korkeakoulumme yllä". Kieliriidat häiritsivät korkeakoulun kehitystä tilanteessa, joka muutenkin oli vaikea: Venäjän keisarikunnan sortotoimet uhkasivat koko Suomen olemassaoloa.

Kielitaistelu yltyi taas opiskelijayhteisössäkin ja johti vuosina 1915 ja 1916 täydellisen hajaannuksen tilaan. Mutta kieliriita oli  myös peitesyy opiskelijakokousten pitämiseen. Kun nimittäin salin ovet suljettiin ulkopuolisilta, paljastui kokouksen todellinen aihe eli jääkäreiden värväys.


Ole oikealla tai epäpoliittinen

Jääkäriliikkeen ja suojeluskunnan perustaminen sekä maan itsenäistymisprosessi lähensivät kielipuolueita toisiinsa. Pitkittyneen kiistan hedelmänä teekkarikulttuuuriin jäi asenne, jonka mukaan kumpaakin kotimaista kieltä on kohteliasta ainakin ymmärtää.

Kun maa jakautui punaisiin ja valkoisiin, teekkarikunta asettui lähes yksimielisesti tukemaan valkoista osapuolta. 1920-luvulle tultaessa teekkarilla ja nuorella insinöörillä oli kaksi mahdollista yhteiskuntapoliittista ajattelutapaa: joko hän oli epäpoliittinen kansalainen tai sitten hän osallistui oikeistolaissävytteiseen yhdistystoimintaan.

Akateeminen Karjala-Seura, joka pyrki laajentamaan Suur-Suomea Itä-Karjalaan, sai aluksi paljon kannattajia teekkarikunnan joukosta. 1920-luvun lopulla AKS ja Suomen Ylioppilaskuntien Liitto organisoivat korkeakoululla melkoisesti julkisuutta saaneita välikohtauksia, joissa heiteltiin muun muassa paukkupommeja. Oppilaitos onnistui kuitenkin hiljentämään metelöinnin.

Kiistojen vuoksi teekkarius ja puoluepolitiikka erotettiin selkeästi toisistaan. Pois politiikka Polilta, vakiintui teekkareiden tunnuslauseeksi.


Radikalismi palasi 70-luvulla

Epäpoliittisuus ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että tiiviissä opiskelijayhteisössä olisi hyväksytty vasemmistolaisia ajatuksia. Kun kemian opiskelijaksi 1935 kirjoittautui sosialistina tunnettu Aimo Rikka, hänet yksinkertaisesti savustettiin ulos korkeakoulusta; tähän osallistuivat niin ylioppilasyhteisö kuin opettajakunta.

Oikeistoradikalismin vuosien jälkeen teekkarit keskittyivät urheiluharrastuksiin ja opiskelijan asemaa parantaviin toimiin. Maan ensimmäinen todellinen opiskelija-asuntola Teekkarila valmistui 1931. Kuoro- ja orkesteritoiminta nousivat kukoistukseen, ja maanmittariteekkari Retu Lampi perusti Retuperän WBK:n.

Poliittinen opiskelijaliike nousi uudelleen voimiinsa vasta rakkauden kesän 1968 jälkeen. Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnalla oli varsinaisesti vain yksi vasemmistoenemmistöinen hallitus, mutta radikaalit opiskelijat näkyivät Otaniemen kampuksella. Vaikka sielläkin ajettiin reippaasti mies ja ääni -periaatetta hallintoon, korkeakoulu pysyi varsin epäpoliittisena moniin muihin yliopistoihin verrattuna.

Puoluepolitiikan harrastus oli omiaan häivyttämään vanhoja teekkarielämän muotoja, mutta 70-luvun jälkeen ne taas elpyivät. Erityisesti viime vuosina teekkaritraditiot ovat olleet arvossaan. Pitkään poissa muodista ollutta teekkarilakkiakin on 2000-luvulla käytetty kampuksella, ainakin keväisin.


Suuri kylähanke onnistui

Hyväntekeväisyydellä on teekkaritoiminnassa pitkät juuret. Ensimmäisellä tempauksella 1892 autettiin nälästä kärsiviä Itä-Suomen kuntia. Uutta ryhtiä teekkareiden tempaukset saivat 1920-luvulla, jolloin tempaistiin olympialiikkeen ja maanpuolustuksen hyväksi. Maailmansodan jälkeen joukkoja oli ilmestynyt johtamaan Jämeräpartainen insinööri, joka määräsi nuoret opiskelijat mukaan toimintaan.

Toisen maailmansodan jälkeen käynnistyi Teekkarikylä-hanke, kaikkien aikojen merkittävin tempaus. Suurhanke onnistui ja vahvisti samalla myönteistä kuvaa teekkareista.

Sodan jälkeen korkeakouluopiskelijoiden sosiaalinen asema oli Suomessa heikko. Eläminen oli kallista ja asuntopula kova, eikä yleisiä lainajärjestelmiä ollut - opintotuista puhumattakaan.

Koska valtio ei antanut tekniikan opiskelijoille vastaavaa lainatakuuta, jonka Helsingin yliopiston opiskelijakunta sai opiskelija-asuntojen rakentamiseksi, varat piti hankkia itse. Tätä avitettiin amerikkalaistyyppisellä mainoskampanjalla, jonka suunnitteli vastikään pitkältä opintomatkalta Atlantin takaa palannut mainosmies Matti Virkkunen.

Teekkareiden imagoa rasitti armottomien öitsijöiden maine. Sen tilalle tarjottiin nyt mielikuva reippaasta ja urheilullisesta opiskelijajoukosta, joka tempaisemalla kokosi varat olympiakylän rakentamiseksi Helsinkiin.
Ensimmäiset opiskelijat muuttivat kylään syksyllä 1951. Seuraavan kesän olympialaisissa se toimi itäeurooppalaisten urheilijoiden majoituspaikkana.

Kylähankkeessa oli osin kysymys 1948 muodostuneen kylmän sodan rintamalinjan vetämisestä idän ja lännen välille. Teekkarikunnan rahoituksesta osa tuli hyväntekeväisyyskaupoista, joita tehtiin Ilmari Harkin ja Ilmari Koskialan johdolla. Näiden liiketoimien taustalta löytyi hyvin kätkettyinä länsimaisia tahoja, joita huolestutti Suomen ulkopoliittinen tilanne ja jotka halusivat lahjoittaa varoja Suomen pysyttämiseksi länsimaisen kehityksen tiellä. Appelsiiniarpajaiset ja teekkareiden myymät silkkiliinat olivat osa idän ja lännen välistä suurta mittelöä.


Teekkarit aloittivat television

Kyläprojektin aikana ympäri Suomea järjestettiin tilaisuuksia, joissa luotiin suomalaisen viihteen perusrakenteita. Teekkareiden aloittaessa televisiolähetykset Suomessa 1956 perinne siirtyi joka kotiin. Teekkaritelevision vaikutus näkyy vielä nytkin tavassa esittää säätiedotuksia tai järjestää tietokilpailuja.

1940-luvulla Teknillinen korkeakoulu oli alkanut etsiä uutta paikkaa Helsingin keskustan ulkopuolelta, mutta teekkarit ehättivät ensin. Korkeakoulu muutti Otaniemeen 1960-luvulla. Se kykeni rakentamaan suomalaisen tekniikan kehtona tunnetun kampuksensa Espooseen paljolti ylioppilaskunnan aktiivisuuteen ja varallisuuteen tukeutuen.

Otaniemi oli ensimmäinen amerikkalaistyyppinen kampusalue pohjoismaissa ja herätti paljon keskustelua 1960-luvun kiivaassa poliittisessa ilmapiirissä. Puhuttiin otaantumisesta, jolla tarkoitettiin etääntymistä muusta yhteiskunnasta.

Kritiikki vaimeni, ja maahan syntyi uusia kampuksia. Samaan aikaan syntyneet uusien¬ teknillisten korkeakoulujen ylioppilaskunnat Oulussa, Tampereella ja Lappeenrannassa omaksuivat teekkariperinteen perusmuodot, joista jäynät ja tempaukset ovat edelleen näkyvin osa.


Panu Nykänen on filosofian tohtori ja tekniikan historian dosentti. Hänen kirjoittamansa Teknillisen korkeakoulun kaksiosainen historiateos (kust. WSOY) ilmestyi tammikuussa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25744
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.