Avoin äänestäminen voisi jalostaa kansanvaltaa.

Teksti: Mikko Puttonen

Eikö äänestämistoimituksessa olekin jotain arkailevaa?Äänestyspaikalla jonkin koulun voimistelusalissa pujahdamme suojattuun koppiin, ja siellä piilossa kaikkien katseilta raapustamme lipulle numeron. Sitten taitamme lipun niin, ettei kukaan vain näe kirjoittamaamme numeroa, ja sujautamme sen laatikkoon. Kukaan ei tiedä, ketä tai mitä puoluetta me äänestimme. Olemme antaneet äänemme turvallisesti piilossa kuin hiiri kolossaan. Piilossa äänestäminen on nykyisin niin itsestään selvää, ettei mikään muu voisi tulla kuuloonkaan. Kansalainen osaa rutiinilla vedota vaalisalaisuuteen, kun joku häpeämätön yrittää urkkia hänen kantaansa. Eihän sitä hyvä tavaton kysellä palkkatietojakaan taikka seksin viikkomäärää!Aina ei ole äänestetty salassa. Esimerkiksi Britanniaan käytäntö tuli vuonna 1872, ja Yhdysvalloissa se yleistyi vielä myöhemmin. Silloinkin sillä oli vastustajansa. Yhdysvaltalainen senaattori Lyman Turnbull totesi: ”Haluan nähdä jokaisen riippumattomana äänestäjänä, joka ei livahda vaivihkaa vaalipaikalle ja kätke mielipidettään salaisella vaalilipulla.”

Perua demokratian lapsuudesta

Suomessa on äänestetty salassa alusta asti. Kun demokratia oli täällä vielä lapsenkengissä, salainen äänestäminen takasi osaltaan sen, että oli vaikeampi ostaa ääniä tai painostaa äänestämään tiettyä henkilöä tai puoluetta. Salaisuus esti väärinkäytökset, kun ostaja ei voinut varmistua, että saa rahalleen vastinetta. Sellaista oli elämä kansanvallan lapsuusvuosina. Salaisuudesta tuli yksi poliittisen järjestelmämme peruspilareista, jonka turvin heikotkin uskalsivat äänestää, ketä halusivat. Nuo lapsuusvuodet ovat kuitenkin jo kaukana takanapäin, eikä aikuinen demokratia enää välttämättä tarvitse poliittisen mielipiteenilmaisun ylisuojelua, päinvastoin.Vaalisalaisuuden verhoa nostaisivat tunnettu irlantilainen politiikan filosofi Philip Pettit ja hänen australialainen virkaveljensä Geoffrey Brennan. Heidän mukaansa salainen äänestys ei ole demokratian kruunua koristava jalokivi vaan sen komeutta pilaava kauneusvirhe. Nämä ajattelijat eivät suinkaan ole vain syvämietteisiä teoreetikoita, joille käytännön demokratia jää vieraaksi. Princetonin yliopistossa Yhdysvalloissa vaikuttava Pettit on esimerkiksi innoittanut Espanjan pääministeriä José Luis Rodríguez Zapateroa tämän poliittisissa uudistuksissa.

Kuin nimetöntä nettikirjoittelua

Salaisen vaalin perusongelma on se, että ihmiset eivät joudu vastuuseen äänestään. Ei ole minkäänlaista riskiä, että he joutuisivat keskustelemaan valinnoistaan ja perustelemaan niitä. He voivat toimia kuin nimettömät nettikirjoittelijat, jotka antavat palaa nimimerkin suojista. He purkavat vihaansa vailla pelkoa siitä, että joutuisivat todella vastaamaan sanoistaan. Onko nimetön nettikirjoittelija demokratian mallikansalainen? Salainen äänestys sopii tällaiseen kansalaisen ihannekuvaan, se kun on omiaan ruokkimaan tunteiden purkamiseen perustuvaa poliittista osallistumista. Sen vaihtoehto on keskustelun ja perustelun kulttuuri, ja äänestyksen tekeminen julkiseksi olisi yksi keino edistää keskustelevaa kansanvaltaa. Keskustelevassa demokratiassa kansalaiset eivät ole vain valtion palveluiden kuluttajia. Valtio on pikemminkin areena, jolla kansalaiset yhdessä osallistuvat hyvän yhteiskunnan määrittelyyn ja luomiseen. Samalla ihmiset voivat oppia toisiltaan. Erimielisyydet kuuluvat kuvaan, mutta ihmisten on varauduttava perustelemaan väitteensä ja osoittamaan niiden hyväksyttävyys muillekin.

Jospa joka puolueelle oma koppi

Keskustelevassa demokratiassa voimme yhä äänestää ehdokasta, jonka uskomme ajavan omaa taloudellista ja sosiaalista etuamme. Meidän kuitenkin täytyy varautua perustelemaan kantamme niin, että myös muut ihmiset voivat kokea sen omakseen. Oma etu pitää pystyä osoittamaan myös toisten eduksi. Miksi muuten he kallistaisivat sinulle korvaansa? Eikö kuulostakin aikuiselta meiningiltä? Avoimen vaalin tehtävä on luoda sosiaalista painetta olla keskusteleva kansalainen.Julkisen äänestämisen voisi Pettitin ja Brennanin mukaan käytännössä järjestää vaikkapa niin, että kullakin puolueella olisi oma äänestyskoppinsa. Näin muut äänestyspaikalla olevat näkisivät, mille ryhmälle annan kannatukseni. Julkisuus ei olisi suuren suurta: se perustuisi siihen, että tutut ja puolitutut saattaisivat panna merkille, ketä kannatat. Tämä joka tapauksessa kasvattaisi painetta äänestää niin, että pystyt tarvittaessa puolustamaan ääntäsi. Kun äänestämistä ympäröivä häveliäisyys hälvenisi, poliittinen kulttuuri voisi ylipäätään reipastua. Kenties olisi aivan normaalia kysyä tuttavilta, ketä he äänestävät. Vilkas poliittinen pulina alkaisi kuulua valtakunnan joka kolkasta…

Miksi kantaansa pitäisi hävetä?

Ruotsalaista vaalitapaa on arvosteltu ”puolijulkiseksi”. Tämä johtuu siitä, että naapurimaassa puolueet toimittavat omat vaalilippunsa äänestyspaikoille. Äänestäjä voi paljastaa lippuvalinnallaan, mitä puoluetta kannattaa. Hän kuitenkin voi helposti salata aikeensa ja ottaa kaikkien puolueiden liput tai äänestää blankolipulla.Vaalilippukäytäntö on häirinnyt ainakin maahanmuuttovastaisen Ruotsidemokraattien poliitikkoja. Puolueen lehdistösihteeri Erik Almqvist totesi suomalaisen Hommaforum-sivuston haastattelussa saaneensa viitteitä, että monet häpeävät ottaa puolueen vaalilippua julkisesti. Vaarantaako häpeä omasta poliittisesta mielipiteestä demokratian toiminnan? Eikö pikemminkin kansalaiselta voi edellyttää kanttia seistä mielipiteensä takana, vaikka ympäristö sitä paheksuisi? Eihän kukaan enää joudu Ruotsissa sen paremmin kuin Suomessakaan muilutusvaaraan käsitystensä vuoksi. Vaaliliput eivät tunnu nakertavan ainakaan ruotsalaisten poliittista aktiivisuutta. Viimeksi äänestysprosentti oli Ruotsin valtiopäivävaaleissa 84,6, ja yhtä korkeana se on pysynyt vuosia. Paljon apaattisempi on Suomi, missä eduskuntavaalien äänestysvilkkaus on pitkään madellut 70 prosentin alapuolella.

Vanhat peikot pelottavat

Julkista äänestämistä vastaan puhuvat lahjonnan, kiristyksen ja painostuksen uhat. Emme enää kohtaa niitä kuin köyhän etelän maissa, missä demokratia ei vielä toimi, tai historiallisissa elokuvissa. Silti vaalisalaisuus perustuu kehittyneissäkin maissa näiden väärinkäytösten pelkoon. Kuka voisi nyky-Suomessa lahjoa äänestämään itseään? Äänestäjiä ja ostettavaa on niin paljon, että hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Sitä paitsi meillä on lait, jotka kieltävät moisen hämärätouhun. Entä jos työnantaja kiristää työntekijää äänestämään tiettyä puoluetta? Koska työntekijä on riippuvainen työnantajastaan, tämä voisi uhata häntä vaikeuksilla töissä. Tällainenkin kiristys on lailla kiellettyä, eikä firman brändillekään tekisi hyvää, kun sen oudot puuhat tulisivat ilmi. On myös olemassa vastavoimia, kuten ammattiliitto, johon aina voi tukeutua. Laki riittää tekemään tyhjäksi mahdollisen uhkailun nykydemokratioissa. Brennan ja Pettit uskovat, että vain jotkin poikkeustilanteet antavat perusteen palata salaiseen äänestykseen. Sellainen voisi olla esimerkiksi Pohjois-Irlannin tyyppinen tulenarkuus. Tilapäinen salaisuus olisi vain poikkeus avoimuuden normissa.

Taviskin saisi kantaa vastuuta

Keskustelevampaan demokratiaan yllyttäminen miellyttää myös politiikan tutkijaa Maija Setälää Turun yliopistosta. – On liiankin pitkälle mennyt se kulttuuri, että tavallisilta kansalaisilta ei edellytetä minkäänlaista poliittista vastuunottoa, Setälä sanoo.Häntä kuitenkin mietityttää, onko avoin äänestys paras keino aktivoida ihmisiä. Sehän ei suoraan luo tilannetta, jossa ihmiset joutuisivat perustelemaan kantaansa. Myös yhdenmukaisuuden paine pienissä vaalipiireissä arveluttaa Setälää. – Voi olla vaikea äänestää valtavirtaa vastaan vaalialueella, jolla on jokin hallitseva poliittinen kanta. Yhdenmukaisuuden painetta koemme tosin monessa muussakin asiassa. Eikö meissä ole miestä tai naista sitä vastustamaan? Mikä estää kokeilemasta äänestämisen avaamista? Se voisi kasvattaa meistä reippaita kansalaisia, jotka eivät pelkää sanoa, mitä mieltä ovat asioista.

Julkaistu Tiede -lehdessä 4/2011

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25759
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.