Kalasaaliit muuttuvat. Lajien valtasuhteet järkkyvät, kun vedet lämpenevät ja rehevöityvät.

Teksti: Mika Remes

Itämeren rannikoiden ammattikalastajat ovat viime vuosina huomanneet, etteivät kalasaaliit ole entisellään. Verkot ja rysät pullistelevat ennennäkemättömän runsaasti lahnaa ja särkeä. Iso ahven ja siika ovat kortilla. Monet tutut "varmat paikat" eivät anna saalista, koska kalat tuntuvat vaihtaneen kotivesiään.

Kalat ovat ilmastonmuutoksen hiljaisia todistajia. Esimerkiksi ajanjakso 1981–2010 on ollut tilastollisesti ennätyksellisen lämmin, ja ilmaston myötä muuttuvat myös kalalajiston valtasuhteet.

Veden lämmön ohella kaloille ovat tärkeitä happitilanne, happamuus ja ravinnepitoisuus, ja kaikkiin näihin ihminen vaikuttaa toimillaan.

– Vääjäämättä osa lajeista hyötyy ja osa taantuu muutoksissa, ja samalla lajien esiintymisalueet muuttuvat, sanoo tutkija Lauri Urho Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

Tutkijat seuraavat lajistoa

– Tarkastelemme lajien suhteita ammattikalastajien saalismääristä sekä ottamalla kalastusnäytteitä, Urho kertoo. – Yleisyystietoja käytetään kalavesien hoidossa, ja myös EU tarvitsee arvioita kalakannoista saaliskiintiöiden päättämiseen ja muuhun kalastuksen säätelyyn.

Seurannan ansiosta lajistomme tunnetaan hyvin, vaikka kalojen lukumääriä ja biomassoja onkin vaikea selvittää tarkasti. Suomen vesialueilta on tähän mennessä löydetty 103 eri kalalajia, joista kaksi kolmasosaa on vakituisia asukkeja ja loput satunnaisia. Viime vuosina lajimäärää ovat kasvattaneet myös muutamat uudet tulokkaat, kuten hopearuutana ja mustatäplätokko.

Itämeren vähäsuolaisuuden takia valtaosa alkuperäislajeistamme pärjää sekä siellä että järvissä. Niin Saaristomerellä kuin Päijänteellä verkkoon tarttuu ahventa, haukea, lahnaa, siikaa, särkeä ja kuhaa. Kaikki eivät kuitenkaan viihdy muuttuvissa oloissa yhtä hyvin.

Kuha ja ahven kiittävät

Vesien lämpeneminen vaikuttaa suoraan kalojen lisääntymiseen. Kuumat kesät ovat ilahduttaneet alkukesästä kutevia kuhaa ja ahventa. Vuosiluokat ovat olleet vahvat. Runsas poikastuotanto näkyy neljän tai viiden vuoden viiveellä hyvinä saaliina.

Leudot talvet puolestaan sortavat syyskutuista siikaa ja muikkua sekä talvikutuista madetta. Jos kevät on lämmin, munissa talvehtivat poikaset kuoriutuvat liian aikaisin, kun sopivaa ravintoa ei ole vielä tarjolla.

Särkikalat juhlivat

Samaan aikaan vedet rehevöityvät, kun maa- ja metsätalous ja turvetuotanto sekä ihmisen monet muut toimet lisäävät ravinteiden määrää. Leväkasvu riehaantuu, vesi samenee, ja happitilanne heikkenee.

Nopeimmin rehevöityminen vaikuttaa pienissä ja matalissa järvissä. Runsasravinteisessa ja lämpimässä vedessä kasvaa hurjasti planktonia, joka pohjassa hajotessaan kuluttaa hapen loppuun. Leväkukinnot voivat myös hetkellisesti nostaa veden pH-arvon kaloille hengenvaarallisen emäksiseksi. Silloin kalat uivat pakoon, jos vain pääsevät. Huono happitilanne haittaa syyskutuisia kaloja, jotka eivät enää löydä kunnon lisääntymispaikkoja.

Parhaiten ovat sopeutuneet särkikalat, jotka ahmivat ravinteikkaiden vesien runsasta eläinplanktonia ja pohjaeläimistöä. Särkikaloja on rehevöityneissä vesissä todella paljon.

Sameutuneissa vesissä saalistavat tehokkaasti myös kuha ja kiiski, joiden silmät toimivat hämärässä hyvin. Hauella ei ole kuhan näköä, mutta sekin pärjää rehevöityneissä vesissä aistimalla herkästi kalojen liikkeet.

Jos rehevöityminen jatkuu liian pitkälle, nykyiset hyötyjätkään eivät enää menesty.

Vaelluskalat kärsivät

Heikoimmille vedenalaisessa valtapelissä ovat joutuneet vaelluskalat.

Kuningas lohi menetti kruununsa jo vuosikymmeniä sitten, kun lohien lisääntymisjoet valjastettiin sähköntuotantoon. Koukkuleuat iskivät päänsä kirjaimellisesti betoniin pyrkiessään vanhoille kutupaikoille. Itämeren lohisaaliit ovatkin jo vuosikymmenet olleet istutusten varassa. Luonnonvaraisesti lohi pääsee lisääntymään vain Tornionjokeen, Simojokeen, Näätämöjokeen ja Tenojokeen.

Huonosti menee myös vaellussiialla ja meriharjuksella, jotka tulevat kutemaan jokiin ja jokisuistoihin. Suomessa jokia on rakennettu, ruopattu ja oiottu kovalla kädellä. Happamuudeltaan ja happipitoisuudeltaan sopivat kutupaikat ovat kortilla. Useimmat siikamuodot ovat taantuneet, ja siikasaaliit ovat istutusten varassa. Meriharjuksestakin on tullut jo uhanalainen.

Idästä tuli valloittaja

Suomen rannikolle on ilmestynyt myös vieraslajeja, jotka taistelevat samoista resursseista ja elintiloista kuin kotoperäiset lajit.

Sitkeähenkinen ja tehokkaasti lisääntyvä hopearuutana havaittiin ensimmäisen kerran Helsingin Vanhankaupunginlahden vesistä vuonna 2005. Laji on kotoisin Aasiasta, mistä se Neuvostoliiton aikaisten kalansiirtojen myötä matkasi Baltiaan ja lopulta ui Viron kautta Suomeen. Nyt sitä on havaittu jo Aurajoesta.

Hopearuutanalla on hyvät edellytykset menestyä Suomessa. Se viihtyy rehevöityneissä ja lämpimissä vesissä ja sietää vähähappisia oloja. Se hakeutuu kutemaan särkikalojen pariin vesirajan kasvillisuuden sekaan. Hopearuutananaaras kloonaa itsensä naarasparviksi. Koiraan maitia se tarvitsee vain kehityksen käynnistämiseen, ja tähän kelpaa vieraan lajinkin maiti. Tätä huipputehokasta lisääntyjää ei missään nimessä haluta valloittamaan sisävesiä.

Seuraa tokkojen taistelu

Toisen tulokkaan, mustatäplätokon, toivat laivat Mustaltamereltä. Laji on jo yleistynyt Puolan rannikolla, ja Suomen vesiin se ilmaantui viitisen vuotta sitten.

Mustatäplätokko on noin 10–20-senttiseksi kasvava pohjakala, joka syö kotiloita ja muita nilviäisiä. Sekin sietää hopearuutanan tavoin huonoja elinoloja. Yleistyessään mustatäplätokko muodostaa tiheitä esiintymiä ja ajaa ahtaalle kotoperäiset mustatokon ja kivinilkan. Luvassa on ankeita aikoja myös kampelalle, joka syö pohjasta samaa ravintoa.

Voittajat

Särkikaloja on hyödyttänyt vesien lämpeneminen, rehevöityminen ja samentuminen. Särki, lahna, pasuri ja sorva ovat runsastuneet huomattavasti. Lahnaa yleistää myös sen pitkäikäisyys.

Kuha on lämpimän veden kala, ja lämpimät kesät ovat tuottaneet sille runsaasti jälkeläisiä. Kuha on hyötynyt rehevöitymisestä, sillä se pystyy saalistamaan tehokkaasti sameassakin vedessä.

Ahven on lisääntynyt hyvin lämpiminä kesinä. Se on ensisijaisesti puhtaiden ja kirkkaiden vesien kala mutta on sopeutunut myös rehevöityneisiin vesiin. Vahva särkikanta voi viedä elintilaa ahvenelta. Ahvenkanta vaihtelee vuosittain paljon.

Häviäjät

Mateen ovat ajaneet ahtaalle ilmaston lämpeneminen, leudot talvet ja rehevöityminen. Pohjanmaan rannikon madekannat ovat kärsineet jokien happamista valumavesistä. Kaksi kylmää talvea ovat hieman auttaneet.

Lohi- ja taimenlajit ovat kärsineet kutujokien rakentamisesta. Itämeren ravinto-olojen muuttuminen on rokottanut lohikantaa. Suurin osa mereen vaeltavista 60 taimenkannasta on tuhoutunut tai voimakkaasti vähentynyt. Viileissä ja happipitoisissa vesissä elävä saimaannieriä on äärimmäisen uhanalainen, ja Lapin nieriäkannat ovat silmällä pidettäviä.

Siika on taantunut heikentyneiden lisääntymismahdollisuuksien vuoksi: sopivista kutupaikoista on pulaa. Vaellussiika on erittäin uhanalainen.

Harjus tarvitsee lisääntyäkseen runsashappista vettä. Rehevöityminen ja jokivesien happamuus ovat tehneet meriharjuksesta äärimmäisen uhanalaisen. Pohjois-Suomessa harjuskannat ovat yhä elinvoimaisia.

Silakkaa on meressä runsaasti, mutta yksilöiden kasvu on hidastunut. Syinä voivat olla kilpailevan kilohailikannan runsastuminen, Itämeren pitkäaikainen vähäsuolaisuus ja rehevöitymisen aiheuttamat leväkukinnat.

Tulokas vai vieras?

Tulokaslajilla tarkoitetaan maahamme äskettäin eli enintään sadan viime vuoden aikana levinnyttä eliölajia. Tulokaslajeina meillä voi pitää kelttejä, hietakampelaa ja silokampelaa, joista toistaiseksi on tehty vain muutamia havaintoja.

Vieraslajiksi kutsutaan sellaista luontoon levinnyttä tulokaslajia, joka on pystynyt leviämään ainoastaan ihmisen myötävaikutuksella. Vieraslajeista tunnetuimmat ovat suomalaisten ruokapöytien suosikkikala kirjolohi sekä peledsiika. Tyyneltämereltä peräisin oleva kirjolohi ei pysty Suomen oloissa muodostamaan pysyviä kantoja. Harvinaisempia vieraslajeja edustavat muun muassa allikkosalakka ja hopearuutana.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2011

Lisää laji-infoa: www.rktl.fi/kala/tietoa_kalalajeista

Mika Remes on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25737
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.