Venetsiaa ovat vainonneet viholliset. Sitä on syövyttänyt suloinen joutilaisuus. Sen perustukset ovat olleet pettää. Nyt se uhkaa autioitua ja hukkua. Kuten aina hädän hetkellä kaupunki on terästäytynyt taisteluun


Sen perustukset ovat olleet pettää. Nyt se uhkaa autioitua ja hukkua.
Kuten aina hädän hetkellä kaupunki on terästäytynyt taisteluun.




Hätkähdin haaveistani. Pikkutyttö vilisti polviani hipoen yli Campo San Silvestron toriaukion karkuun toista samankokoista. Molemmilla oli skottiruutuinen puolihame, valkoinen paita, villanuttu ja kiiltävät kengät - huoliteltu ja tyylikäs asu niin kuin venetsialaisilla aina. Nauru kimpoili talojen seinistä ja vinoon painuneesta laattakiveyksestä.

Olisi pitänyt salamannopeasti kaivaa kamera esiin. Näky oli huomattavasti harvinaisempi kuin gondolit tai Tintoretton maalaukset. Venetsian historiallisessa keskustassa, Centro Storicossa, asuu enää kaksituhatta alle viisivuotiasta lasta. Viime huhtikuussa täällä sulkeutui viimeinen lastentarha. Siitä tuli Venetsian 231. hotelli.


Väki muuttaa terrafermaan

Venetsian virallinen väkiluku on 270 000, mutta tästä joukosta vain 60 000 asuu mielikuviemme Venetsiassa: kanavien, kaarisiltojen ja palatsien satukaupungissa, joka kelluu 118 pikkusaaren päällä keskellä laajaa laguunia.
Heidän lisäkseen noin 30 000 sinnittelee muilla laguunin saarilla. Loput ovat paenneet terrafermaan, mannermaalle, joka alkaa Venetsiaa mantereeseen yhdistävän kilometrien siltakannaksen takana. Siellä sijaitsevat Mestre ja Marghera, nykyaikaiset asuinalueet, missä elämä on helpompaa kuin autottomassa, rappeutuvassa ja mereen vajoavassa Venetsiassa.

Toriaukion tytöt olivat autuaan tietämättömiä ainutlaatuisuudestaan. He nauttivat tilan tunnusta torilla, joka näin talviaikaan oli kerrankin tyhjä turisteista. Hetken päästä tarjosin apua heidän äidilleen. Tytöt lastenrattaisiin istutettuaan hän ryhtyi ponnistelemaan tuplataakkoineen yli pikkusillan.

- Grazie signor, mutta tämä pitää osata itse, jos täällä aikoo asua, hän torjui hymyillen. Moni muu ei enää aio.


Palvelut seuraavat perässä

Maailman tunnetuin kanavakaupunki tekee kuolemaa, jos ennusteita on uskominen. Vaikka vedenpinnan nousu ei tekisikään asumista mahdottomaksi, loputkin kaupunkilaiset hylkäävät kotinsa, sillä heidän rahansa ja voimavaransa eivät riitä elämiseen jatkuvasti kallistuvassa kaupungissa.

Joka vuosi noin 2 000 venetsialaista äänestää jaloillaan. Suurin osa lähtijöistä on lapsiperheitä. Vanhemmat ovat parhaassa työ­iässä, mutta heillä ei ole varaa jäädä: Centro Storicon alueella sadan neliömetrin huoneiston myyntihinta on 750 000 euroa, kuukausivuokra 3 000 euroa, yli kaksi kertaa enemmän kuin mantereella.

Kun väki vähenee, palvelut pakenevat. Menetettyjen leipomoiden, apteekkien ja koulujen tilalle tulevat turisteille suunnatut kalliit ravintolat, Kaukoidässä tai Itä-Euroopassa tehtyä "aitoa" Muranon lasia, Buranon pitsiä tai karnevaalinaamioi¬ta myyvät putiikit, huippumuotia tarjoavat liikkeet ja hotelleiksi tai viikkovuokrahuoneistoiksi muutetut palatsit. Niillä tavallinen kaupunkilainen ei tee mitään. Hän lähtee.


Kaupunki muuttuu museoksi

Jos muuttotappio jatkuu nykyvauhtia, Venetsia on tyhjä asukkaistaan vuonna 2030.

Tyhjilleen se ei silti jää. Turistien määrä on paisunut 15-18 miljoonaan vuodessa, ja sen ennustetaan kaksinkertaistuvan 20 vuoden kuluessa.

Kohta turisteja on enemmän kuin kaupunkilaisia. Kun heistä neljä viidestä käy kaupungissa vain päivän vierailulla, Venetsia on pian menetetty. Kun turistien määrä ylittää asukasluvun, ei voi enää puhua normaalista kaupungista, varoittaa Ohion osavaltionyliopiston professori Robert Davis, joka on kirjoittanut Venetsian tulevaisuutta kriittisesti arvioivan kirjan Venice: The Tourist Maze.

Jos turistimäärät kasvavat samaa vauhtia kuin väki vähenee, Venetsia voi todella muuttua ulkomuseoksi, jossa ei asu kukaan ja jonne pääsystä joutuu maksamaan. Portit avataan aamuisin ja suljetaan iltaisin, niin kuin Gizan pyramideilla. Silloin Venetsia on kuin pinnalla pysynyt satujen Atlantis.

Talvi-iltana synkän kuolinleikin voi jo aistia. Kun katselin vuokratun palazzohuoneistomme ikkunoista Canal Grandelle, ikiaikaiselle valtaväylälle, Venetsia vaikutti melkein aavekaupungilta.

Päivän hyörinä oli tauonnut. Turistiryhmät olivat tehneet gondoliajelunsa ja turistikaupat sulkeneet ovensa. Rahtiveneet olivat kuljettaneet vihannes- ja kalalastinsa, postit ja muuttokuormat ja vesibussit päättäneet ajonsa. Torit olivat typötyhjiä, ja suuri kanaali lainehti tummanpuhuvana. Vain ani harvojen rakennusten kaari-ikkunoista heijastui valoa vedenpintaan. 


Tarina alkoi uhan alla

Rooma on ikuinen - entä Venetsia? Tuskin senkään aika on ohi. Mustanpuhuvat ennustukset Venetsian autioitumisesta ja katoamisesta meren syvyyksiin ovat nykyajan taruja. Ne kuuluvat perivenetsialaiseen tapaan harjoittaa synkänmakeaa itseruoskintaa.

Venetsia on koko puolentoistatuhannen vuoden olemassaolonsa ajan ollut uhattuna ja selvinnyt aina - joskin välillä nipin napin. Kaupungin historia on pitkä sarja uutteruutta, kekseliäisyyttä ja kykyä valita epäedullisista vaihtoehdoista parhaat.

Rooman imperiumin kuolinkamppailun aikoina 400-luvulla Venetiana tunnetun alueen asukkaat pakenivat laguunin rämeiden, särkkien ja saarien suojaan kansainvaellusten kuohuntaa.

Vuonna 697 pienet saariyhdyskunnat päätyivät valitsemaan yhteisen hallitsijan torjuakseen paremmin ulkopuolisia uhkia. Kun vaaliruhtinaat ottivat yhden nyky-Venetsian saarista hallintopaikakseen, yhteisö alkoi kasvaa. Entisestään se laajeni 800-luvulla, kun kaksi kauppiasta salakuljetti apostoli Markuksen jäännökset Egyptin Aleksandriasta. Säilytyspaikaksi rakennettiin Pyhän Markuksen kirkko, nykyinen Venetsian keskus.


Nousi Välimeren herraksi

Venetsiasta tuli kaupunkitasavalta ja meri- ja kauppamahti. Suuruuden päivinään 1300-luvulta 1500-luvulle La Serenissima, ’Kunnianarvoisa’, oli rikkain valtio Välimerellä.

Tasavallan voima piili demokraattisessa hallintomuodossa, joka muualla oli lähes tuntematon. Päätökset tehtiin yhdessä äänestämällä. Kansalaisten valitsemat hallintoelimet äänestivät johtajat, doget, virkaansa määräajaksi ja valvoivat heidän toimiaan. Ne saattoivat myös tylysti erottaa dogen kesken kauttaan.

Demokratian avulla Venetsia selvisi rutosta, joka rajusti verotti Euroopan väkilukua. Demokratian avulla se torjui Genovan ja turkkilaisten hyökkäykset. Vain geopolitiikalle ja sisäiselle rappiolle Venetsia ei mahtanut mitään.

1500-luvulla löytöretket siirsivät kansainvälisen kaupan painopisteen Välimereltä Intiaan ja Amerikkaan. Pankkiirit tekivät konkursseja, alamäki alkoi. Elostelu, uhkapeli ja suloinen joutilaisuus, dolce far niente, syövyttivät tasavallan ydintä.

Tiensä päähän La Serenissima tuli 1797, kun Napoleon valtasi sen. Hänen kukistuttuaan Venetsian anasti Itävalta. Vuonna 1866 Itävallan hävittyä sodan Preussille venetsialaiset päättivät kansanäänestyksellä liittyä Italiaan.


Valoa näkyvissä

Venetsialaisten sinnikkyys ei ole hävinnyt minnekään. Monesti koeteltu sekoitus itsepintaista vanhoillisuutta, kotipaikkaylpeyttä, ovelaa liikemiesälyä ja ennakkoluulottomuutta näyttää nytkin terästäytyvän ja pysäyttävän kuolinkellot.

Kun lähestyin yhtä San Polon kaupunginosan pientä toriaukiota, keskustelun sorina ja viinilasien kilahtelu kuuluivat kauas kulman taakse. Himmeästi valaistu campo oli täynnä väkeä, nuoria ja vanhoja. Tupakoijat puhaltelivat baarien edustoilla savupilviä, jotka sekoittuivat hengityksen huuruun. Venetsia elää sittenkin!

Arviot seuraavan vuosikymme¬nen muuttotappiosta ovat laskeneet 20 000:sta 8000:een. Ja jos monet lähtevätkin, tilalle tulee uusia, muistuttaa kreivi, arkkitehti ja populaarihistorioitsija Francesco da Mosto. Vanhaan Venetsiaan on asettunut jo kolmetuhatta varakasta ulkomaalaista, eikä da Mosto näe heitä uhkana vaan mahdollisuutena: "He muodostavat vähitellen uuden venetsialaisten rodun, joka rakastaa Venetsiaa omalla tavallaan yhtä paljon kuin me", hän kirjoittaa kirjassaan Francesco’s Venice.

Rikkaat eivät tietenkään yksin riitä. Jos keskiluokka häviää, kaupungin sosiaalinen rakenne luhistuu. Paras tapa rohkaista tavallisia tulokkaita ovat kohtuuhintaiset asunnot.

Venetsia on Unescon maailmanperintökohde, eikä sen arvorakennuksia saa purkaa, mutta kunnostaa niitä voi. Kaupunki on vastikään ryhtynyt korjaamaan omistamiaan ja ostamiaan rappiopalatseja nykymukavuuksin varustetuiksi asunnoiksi. Ensiasunnon ostajat saavat tukea jopa kolme neljäsosaa ostohinnasta. Tuki- ja rakennustoimet kattavat toistaiseksi vain pienen osan tarpeesta, mutta avaus on tehty.


Uusi veturi tieteestä

Myös työpaikkojen luonti on käynnistynyt. Venetsia on elänyt turismista, mutta nyt se haluaa olla muutakin kuin matkailukaupunki. Sitä markkinoidaan keskuksena, jonne kansainvälisten tiede- ja kulttuurijärjestöjen toivotaan sijoittavan toimintojaan ja keskittävän tapahtumiaan.

Kaupungissa toimii jo arkkitehtuurin yliopisto, hydrologian tutkimuslaitos, Unescon tieteen ja teknologian Euroopan-aluetoimisto ja taidekäsityöläisten koulutuskeskus. Merenkulkuteknologian tutkimus- ja kehityslaitos aloittaa Arsenalessa, joka Venetsian suuruusaikana oli Euroopan laivanrakennusalan ehdoton keskus.

Vetovoimaisen kuvataidebiennaalin ja kansainvälisen filmifestivaalin rinnalle kerätään uusia tapahtumia. Kuuluisat naamiokarnevaalit on nekin 70 vuoden tauon jälkeen herätetty henkiin.

Lopulta kaikki riippuu kuitenkin luonnosta. Sen nostattamille uhkille on tehtävä jotakin, jos Venetsia ja sen kulttuuriperintö halutaan säästää.


Perustus kiusannut pitkään

Venetsian historia on ollut jatkuvaa rakennusteknistä kamppailua pinnalla pysymiseksi. Kaupunki rakennettiin miljoonien tammesta, lepästä ja lehtikuusesta veistettyjen paalujen varaan. Saaret liitettiin toisiinsa sadoilla silloilla, ja niiden väliin jätettiin 160 kanavaa "kaduiksi". Ikävä kyllä perustukset seisovat mudassa, joka pettää - eikä tilannetta helpota se, että niiden varassa on nykyään 30 000 rakennusta.

Kaupunki alkoi painua mutaan jo satoja vuosia sitten, kun Italian suurimman joen Pon uoma ohjattiin virtaamaan Venetsian ohi, etteivät Canal Grande ja elintärkeä sota- ja kauppa-alustelakka Arsenale liejuuntuisi. Kun jokiliejua ei enää virrannut pönkittämään perustuksia, vajoaminen käynnistyi.

1700-luvulla eläneen venetsialaistaiteilijan Canaletton maalaukset osoittavat, että vesi ulottuu nyt 80 senttimetriä korkeammalle kuin 200 vuotta sitten. Palatsien tammiovilta kanaalille johtavien marmoriportaikkojen alimmat askelmat ovat pysyvästi veden alla, vihertävää leväpartaa keräten.


Tulvat käyneet pahemmiksi

Toinen riesa halki historian ovat olleet tulvat. Ensimmäiset kirjalliset maininnat niistä ovat vuodelta 589. Todellinen uhka niistä on kuitenkin tullut sadan viime vuoden aikana.

1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kaupungin sydän Pyhän Markuksen tori peittyi tulvaveteen kymmenen kertaa vuodessa. 1980-luvulla vesi ylti siellä polvia ylemmäksi 40 kertaa vuodessa, nykyään jo yli 60 kertaa. Puiset jalankulkusillat, passerellat, ilmestyvät kaduille jo lokakuussa, ja kahluukausi jatkuu huhtikuuhun asti.

Acqua alta, tulva, käynnisti myös Venetsian nykyisen joukkopaon 3. marraskuuta 1966. Tuolloin rajumyrskyn kiihdyttämä vuorovesitulva huuhteli Venetsian alleen. Vesi nousi lähes kaksi metriä normaalitasoltaan ja pysyi korkealla melkein vuorokauden tavanomaisen kuuden tunnin vuoksen sijaan.

Suurtulva tuhosi yli 15 000 ensimmäisen kerroksen asuntoa pysyvästi, aiheutti raskaita tuhoja korvaamattomille taideaarteille ja sai venetsialaisten uskon järkkymään. Tämän tulvan jälkeen asukasluku on puolittunut.

Toisaalta tulva sai myös Unescon ja muun kansainvälisen yhteisön ryhtymään pelastustoimiin. Ensimmäiset tulokset niistä vihjaavat, että Venetsia voi yhä nousta aallonpohjastaan.


Vajoaminen lähes pysähtynyt

Perustusten painuminen on melkein pysähtynyt sen jälkeen kun kaupunki 1960-luvun lopussa kielsi pohjaveden pumppaamisen. Venetsia vajoaa enää 1,6-2,3 millimetriä vuodessa suhteessa merenpintaan, laskee kaupungin merentutkimusinstituutin valtameritutkija, tohtori Roberto Frassetto.

Perustustukkien lahoamista on ryhdytty hidastamaan Göteborgin yliopiston professorin, "rakennusbiologi" Allan Jerbon kehittämällä menetelmällä. Paaluihin ruiskutetaan kemikaalia, joka tappaa mikrobeja.

Myös kaupunkilaiset ovat tehneet mitä voivat. Katukiveyksiä ja -reunuksia on korotettu tulvaesteiksi, sähkökeskuskaapit on nostettu ylemmäksi. Talojen perustuksia on korjattu ja vahvistettu, eikä yksikään järkevä venetsialainen jätä mitään arvokasta pohjakerrokseen tai yritä asua siellä.

Pysyviä ratkaisuja nuo eivät ole. Avainasemassa on tulvien hillitseminen.


Myrskyt iskevät suoraan

Tulvien syy on hyvin tiedossa. Venetsia sijaitsee pari metriä syvässä laguunissa, jonka erottaa Adrianmerestä kolmen salmen puhkaisema hiekkakannas. Alun perin laguunissa oli laajoja rämeitä, jotka tehokkaasti hidastivat ja pehmensivät jyrkkiä vuorovesivaihteluja, mutta rakentaminen ja saastuminen ovat kutistaneet suot neljännekseen entisestään.

Laguuni on muuttunut avovedeksi, joka päästää Adrianmeren myrskyt suoraan kohti kaupunkia ja antaa ulapalta kiiruhtaville aalloille tilaa kehittyä korkeiksi ja tuhoisiksi.


Mooseksen porteilla lisäaikaa

Juuri nyt osaratkaisua toivotaan tulvaporteista, joita Roberto Frassetto ehdotti jo 1970-luvulla.

Laguunin kolmelle suuaukolle on päätetty rakentaa 80 vedellä täytettyä teräsporttia, joista kukin painaa noin 300 tonnia. Kun portteja ei tarvita, ne pysyvät merenpohjassa. Kun nousuvesi uhkaa kaupunkia, paineilma tyhjentää ne ja ne nousevat puolessa tunnissa 2,5 metriä merenpinnan keskikorkeuden yläpuolelle.

Viisi miljardia euroa maksavaa hanketta kutsutaan Mooseksen porteiksi lyhenteensä Mosen (Modulo Sperimentale Elettromeccanico) mukaan. Jos projektin aikataulu pitää, tulvaportit valmistuvat vuonna 2010.
Yksin ne eivät riitä pelastamaan Venetsiaa, mutta niillä Venetsia - taas kerran - ostaa aikaa miettiä uusia siirtoja, kuten sitä, miten laguuni kunnostetaan takaisin suojaavaksi suoksi.


Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25744
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.