Suomessakin suosiotaan kasvattava halloween on vaatimaton karnevaali, jos otamme vertailukohdaksi venetsialaisten ikivanhat naamiohuvit. Nykynaamiaisten kehittäjät luopuivat maskeistaan vain kesähelteillä. Heille piiloleikki oli huume, joka lievitti stressiä.





Näkymä edessäni oli kauhuelokuvien kirkaisukohtauksista. Hämärän syrjäkujan seinään nojasi mustaviittainen, kolmikolkkahattuinen aave. Hievahtamatta hän tuijotti kulman takaa kääntyviä, pahaa aavistamattomia tulijoita.

Huuto jäi kuitenkin huulille. Mustakaapu oli kokenut inflaation. Hän oli vain yksi tuhansista juhlijoista, jotka joka vuosi pukeutuvat Venetsian perinteiseen naamiaisasuun, bauttaan. Sen jälkeen kun kaupungin ikivanhat karnevaalit elvytettiin, samanlaisia kummituksia on vilissyt katukuvassa yllin kyllin.


Alkujuuri Rooman lupercaliassa

Todennäköisesti tietämättään tämä syrjäkujan aave oli osa pitkää ketjua, jonka alkupää ulottuu muinaisiin kreikkalaisiin ja roomalaisiin. Vaikka eurooppalaisilla ei ole naamiomenoihin yksinoikeutta, hulluttelevien ja leikkimielisten naamiaisten alkujuuri on esikristillisessä Euroopassa.

Kreikan ja Rooman rituaaleissa kunnioitettiin alun pitäen jumalia, mutta vähitellen se jäi sivuseikaksi riehakkaan juhlinnan rinnalla. Kreikan Dionysos-juhlat muuttuivat orgioiksi ja roomalaisten saturnalia pidoiksi, joissa isännät heittäytyivät orjiksi ja orjat isänniksi.

Vielä saturnaliaa riehakkaampi lupercalia-juhla sai sekin alkunsa satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Rooma sortui, ja kristinusko korvasi vanhat jumalat, mutta lupercalian vietto jatkui, kunnes paavi vuonna 494 kielsi sen. Kiellolle kävi kuten nykypaavien abortti- ja ehkäisyvälinepannalle: naamiaisia jatkettiin. Perinne löysi suotuisan turvapaikan Adrianmeren rannikon saarista, jonne väkeä oli paennut kansainvaellusten myllerryksistä.


Naamio kuin hattu meille

Veneettien 400-luvulla perustama Venetsia on nykyajan naamiaisten syntykoti. Juuret ovat Venetsian karnevaaleissa, joista ensimmäiset säilyneet lähteet ovat vuodelta 1039. Naamioiden käyttöä ohjaavia lakeja tunnetaan 1200-luvulta alkaen.

Naamioasut ja naamiaiset säätelivät Venetsian elämää vuosisatojen ajan tavalla, jolle ei löydy vertaista maailmassa. - Ne olivat erottamaton osa arkea. Tuskin koskaan yksinkertainen paperimassan palanen ja musta viitta ovat yhtä suuresti vaikuttaneet ihmisten elämään, tiivistää Venetsian naamiointiperinteen tärkeimpiin elvyttäjiin kuuluva Mario Belloni, joka on kirjoittanut myös karnevaalinaamioiden ja naamiaisten historian Maschere a Venezia.

Ulkopuolisten silmin Venetsiassa vietettiin tauottomia naamiaisia. Vielä 1700-luvulla, jolloin naamioiden käyttöä "rajoitettiin tiukasti", bautta oli venetsialaisten puolivirallinen univormu lokakuusta kesäkuuhun, kahdeksan kuukautta vuodessa. Vain joulu ja pääsiäinen katkaisivat naamioasujen käytön.

- Kausi olisi ollut pitempikin, ellei naamion pito olisi kesäkuumilla ollut liian tukalaa, Belloni toteaa.
Venetsialaiset kantoivat asuaan kaduilla ja julkisissa tilaisuuksissa yhtä luontevasti kuin me kannamme hattua tai kaulaliinaa. Edes ateriat eivät saaneet heitä riisumaan valkoista pitkänokkaista voltoa. Se leveni suun kohdalla
niin, että sen alle saattoi mukavasti sujauttaa viinilasin tai lusikan.

- Vierailijoista Venetsia näytti varmasti aaveiden kaupungilta, Belloni uskoo.


Kaikki luokat hyötyivät

Itse en pystynyt päättelemään syrjäkujan hahmosta, oliko hän mies vai nainen. Raskas musta viitta, tabarro, suojasi hänet nilkkoihin asti. Volto piti paikallaan kolmikolkkahattua, jonka huntu kätki niskan, korvat ja hiukset.

Niin oli tarkoituskin. Asu loi venetsialaisille tiiviin suojakuoren, jonka takana saattoi liikkua vapaasti ja tuntemattomana. Ainoa kohtelias tapa tervehtiä naamioitua oli kutsua häntä "signora mascheraksi", arvoisaksi naamiorouvaksi. Asun kangaslaadusta ja kuosista oli toki mahdollista päätellä kantajan taloudellista asemaa - muttei sosiaaliluokkaa, sukupuolta tai henkilöllisyyttä.

- Naamioasu antoi venetsialaisille muita eurooppalaisia paljon suuremman ajattelun-, ilmaisun- ja toiminnanvapauden, Belloni korostaa.

Niitä tarvittiin, koska Venetsia oli keskiajalla poikkeuksellinen valtio. Demokraattisesti hallitussa kaupunkitasavallassa vauraat suvut valitsivat vaaleilla niin päämiehensä dogen kuin muut vallankäyttäjät. Virat olivat määräaikaisia, ja äänestäjät saattoivat koska tahansa myös erottaa edustajan, joka toimi taitamattomasti tai syyllistyi vääryyksiin.

- Jatkuva taistelu vallasta pakotti ylimykset harkitsemaan jokaista liikettään, mikä raastoi hermoja ja uuvutti. Naamiointi tarjosi helpotusta. Maskin takana saattoi rentoutua.

Naamioiden suojista myös lauottiin suoria sanoja. Kun kaupunkilaiset ylimyksistä kauppiaisiin, merimiehiin ja työläisiin olivat riippuvaisia toistensa työn tuloksista, tavallisen kansankin piti saada kertoa mielipiteensä, vaikkei se äänestämään päässytkään.

- Naamioiden käyttö vähensi tehokkaasti yhteiskuntaluokkien välisiä jännitteitä, se toi elämään tasa-arvoa. Kadunmiestä oikein kannustettiin kertomaan, mitä hän ajatteli tavasta, jolla valtiota johdettiin. Jos hän ei käyttäytynyt väkivaltaisesti eikä aiheuttanut häiriötä tai uhkaa, häntä ei saanut pidättää. Salainen poliisi valvoi järjestystä - naamioituna sekin, Belloni kertoo.


Karikatyyrit suuressa suosiossa

Naamiointilait olivat pikkutarkkoja, ja niitä muokattiin tavan takaa. Lait kielsivät pröystäilevän pukeutumisen julkisilla paikoilla, mutta karnevaalien aikaan bauttojen rinnalle hulmahtivat riehakkaat asut. Erityisen suosittuja olivat italialaisen katuteatterin commedia dell’arten hahmot, raa’an huumorin ja pilkan sävyttämät karikatyyrit ahneista kauppiaista, tolloista maanviljelijöistä, tärkeilevistä akateemikoista ja naiiveista nuorista rakastavaisista. Monet hahmoista, kuten Arlecchino, harlekiini, elävät tänä päivänäkin.

Myös karnevaaleissa purettiin yhteiskunnallisia paineita. Kimeästi naukuvan kissan Gnagan kuului sättiä vastaantulijoita mehevimmin mahdollisin ilmauksin. Räävin kissan seurassa liikkui aina kaksi lapsihahmoa, ja kolmikko puhui politiikkaa isoon ääneen ja kiroillen.

Arvosteluun liittyi kepposten teko. Narri Mattacino heitteli juhlapukuisia ruusuvedellä täytetyillä kananmunilla. Vaikka tämä kiusa kiellettiin lailla jo vuonna 1268, se vain jatkui. Viranomaiset joutuivat vielä 1700-luvun puolivälissä suojaamaan verkoilla Pyhän Markuksen torin pylväskäytävät, joissa yläluokka iltakävelyillään esitteli hienoja naamiaisasujaan.


Napoleon pani pisteen

Kuin huomaamatta naamiaisista muodostui arkielämän stressiä hoitava huume, jonka kiusallisiakaan ilmenemismuotoja ei kyseenalaistettu. Niistä tuli tekosyy turmeltuneeseen elämään, kuten uhkapeliin.

Venetsialaiset olivat armoitettuja uhkapelureja, ja eräällä tapaa naamiolait edistivät peliharrastusta.

- Koska jokaisen vauraan kaupunkilaisen taloudellinen asema oli poliittisesti tärkeää tietoa, valtion pelikasinossa, Ridottossa, naamioituminen oli pakollista ja puhuminen kiellettyä. Kynttilöin valaistuissa pöydissä vallitsi täydellinen hiljaisuus silloinkin, kun suuria omaisuuksia voitettiin ja hävittiin, Belloni kuvailee.
Toinen riesa oli seksikauppa. - 1500-luvun alussa Venetsiassa oli asukkaita 200 000 ja heistä 12 000 harjoitti prostituutiota, Belloni arvioi.

Siveysnormien höltyminen näkyi myös tavallisten naisten asuissa. Rouvat ja neidit alkoivat suosia morettaa, samettista mustaa naamiota, jota pidettiin kiinni puristamalla nappia hampaiden välissä. Naamiota kutsuttiin myös nimellä muta, mykkä, koska sen kantaja ei voinut puhua.

- Morettaa pidettiin hyvin eroottisena. Äänettömyys lisäsi naisen arvoituksellisuutta, Belloni sanoo.

Sitten tuli Napoléon Bonaparte, ja naamioasujen käyttö loppui äkisti. Ranskan vallankumouskenraali valtasi Venetsian 1797 eikä halunnut kapinahenkisten asukkaiden liikkuvan tunnistamattomina. Seuraava miehittäjä Itävalta jatkoi naamiopannaa, ja vuosisatainen perinne kuihtui.

Onneksi naamiaiset olivat ehtineet levitä muualle.



Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Venetsian naamiolakeja


- 1268 Narreiksi naamioituneet eivät saa heitellä ruusuvedellä täytettyjä kananmunia.

- 1339 Yöaikaan ei ole lupa liikkua naamioituneena.

- 1458 Miehet eivät saa vierailla tyttöjen sisäoppilaitoksissa naisiksi pukeutuneina.

- 1603 Naamioituneet eivät saa vierailla nunnaluostareissa.

- 1608 Kirkkoihin ja pyhiin paikkoihin ei saa astua naamioituneena, eikä naamiota saa käyttää läpi vuoden. Naamiolakien rikkomisesta koituu miehelle kaksi vuotta vankeutta, puolitoista vuotta pakkotyötä kahlehdittuna kaleerisoutajana sekä tuntuva sakko. Naisen rangaistus on raipaniskujen säestämä kävely Rialton sillalta Pyhän Markuksen torille, siellä häpeäpaalussa seisominen sekä sakko.


Nykynaamiaisia 30 vuotta


Venetsian nykymuotoiset naamiaiskarnevaalit syntyivät 1979, kun kaupungin ikivanha huvitus tietoisesti herätettiin henkiin. On paljolti naamiaisperinteen tutkijan ja tuntijan Marco Bellonin ansiota, että myös naamiontekijöiden, mascarerien, jo kadonnut taito saatiin elvytetyksi. Hänen naamioverstaansa ja -myymälänsä ovat Venetsian vanhimmat, ja niissä on kehitetty menetelmä, jolla naamioista saadaan taipuisia ja kestäviä.

- Aidon venetsialaisnaamion on myötäiltävä kasvoja ja oltava niin kevyt, että sitä voi vaivatta pitää kauan. Se ei ole mikään muovinen pilanaamari!

Kaupunkilaisten juhla on kuitenkin muuttunut turistien juhlaksi. Joka vuosi helmikuussa pääsiäispaaston alla sadattuhannet matkailijat täyttävät Venetsian kadut 12 päivän ajaksi. Heille myydään pääsylippuja vanhoissa palatseissa järjestettäviin teemanaamiaisiin, joissa riittää valinnanvaraa illallistanssiaisista satoja euroja maksaviin koko yön orgioihin.

Mitä Venetsia edellä, sitä muu maailma perässä


Hannu Pesonen


Ensin hullaantui Englanti, sitten Amerikka ja lopulta myös pieni Suomi.



Keski-Euroopan läpimurtonsa naamiaiset tekivät 1720-luvun alun Englannissa, kun sveitsiläissyntyinen kreivi J. J. Heidegger toi naamiaiset Venetsian-tuliaisinaan Lontooseen. Jo ensimmäinen masquerade veti tuhansia juhlijoita, ja naamiaisista tuli nopeasti kaiken kansan viihdettä.
Myös muu maa otti naamiaiset avosylin vastaan. Räjähdysmäistä suosiota selittää se, että naamiaisista tuli osa uuden kapitalistisen maailman nopeasti kehittyvää viihdeteollisutta, arvioi ilmiötä tutkinut Terry Castle kirjassaan Masquerade and Civilization. Castlen mukaan villityksen leviämistä edistivät mehukkaat juorut ja asujen ja tapahtumien kuvaukset, jotka täyttivät vakavienkin sanomalehtien seurapiiripalstat, mutta hänkin korostaa, että menestyksen kulmakivi oli ikiaikaisen karnevaaliperinteen viehätys.


Uusi maailma oppii huvit
Brittien siirtomaahallinnon mukana naamiaistapa levisi Yhdysvaltoihin ja jäi amerikkalaisten huvitukseksi senkin jälkeen, kun siirtokunnat 1776 itsenäistyivät. Yhdysvalloissa naamiaiset muuntuivat leikiksi, jossa tarkoitus oli arvata naamioidun henkilöllisyys. Siksi lehdet sielläkin seurasivat seurapiirien naamiaisia innokkaasti ja julkaisivat uteliaille lukijoilleen osallistujista "niin täydellisiä luetteloita kuin mahdollista".
Siirtomaaisäntien mukana naamiaisharrastus juurtui myös Väli- ja Etelä-Amerikkaan. Sikäläiset karnevaalit huipentuvat vanhan Venetsian tavoin mardi grasiin eli laskiaistiistaihin, joka alkuperäisen nimensä rasvatiistain mukaan on suuren syöpöttelyn, juopottelun ja juhlinnan hetki ennen seuraavana päivänä alkavaa, pääsiäiseen jatkuvaa paastonaikaa.


Naamiaismurha naapurissa
Venetsian naamiaishuvien lakatessa naamioleikit olivat ehtineet jo Ruotsiin asti - kohtalokkain seurauksin, jotka saattoivat säätää Suomenkin tulevaisuutta.
Kuningas Kustaa III murhattiin järjestämissään Tukholman oopperan naamiaisissa 1792. Turhautuneiden aatelismiesten salaliiton edustaja Jacob Johan Anckarström ampui kuningasta selkään lähietäisyydeltä.
Kustaa III:ta seurasi hänen alaikäinen poikansa Kustaa IV Aadolf, jonka sotilaallista ja poliittista kyvyttömyyttä pidetään pääsyynä siihen, että Ruotsi menetti Suomen Venäjälle vuosien 1808-1809 sodassa. Vaikka kuningasta oli useasti varoitettu Venäjän hyökkäysaikeista, hän ryhmitti armeijan pääjoukot Tanskan rajalle. Jos loistava valtiomies Kustaa III olisi ollut vallassa, hän tuskin olisi laiminlyönyt Suomen puolustusta.


Meillä innostuivat opiskelijat
Suomen kamaralle naamiaiset ylsivät vasta itsenäisyyden alla. Niitä järjesti varsinkin akateeminen nuoriso Helsingin keskustan ravintoloissa ja Vanhassa ja Uudessa ylioppilastalossa - perinteisen riehakkaasti, sillä juhlia paheksuttiin niin juopottelusta kuin katunaisista.
Taideteollisen korkeakoulun Ateneum Maskeradin perinnettä jatkaa yhä korkeakoulun ylioppilaskunta, mutta nykyisin naamiaisia järjestävät myös koulut, työpaikat, hyväntekeväisyysjärjestöt ja kaupalliset naamiaisyritykset.



Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Halloween palautti ytimen


Useimmissa nykynaamiaisissa pääpaino on ilakoivilla, värikkäillä puvuilla, ei tunnistamattomuudella. Poikkeuksen tekee halloween, joka käytti maailmanvalloituksensa ponnahduslautana Yhdysvaltoja.
Irlantilaisten ja skotlantilaisten siirtolaisten Yhdysvaltoihin viemä kurpitsajuhla on palannut Eurooppaan värikkäänä lasten - ja yhä enemmän myös aikuisten - naamiaiskarnevaalina. Vampyyrit, kummitukset, noidat ja luurangot lietsovat ihanaa kauhutunnelmaa.
Halloween-asuissa piilee naamiaisten syvin tarkoitus: henkilöllisyyden kätkevä naamiaispuku tekee hyvää. Se päällään voi tuntea itsensä rohkeaksi ja hyväksytyksi ja vapauttaa itsestään piirteitä, joita tahtoisi arjessakin tuoda esiin. Mahdollisuus nauttia arvoituksellisuudestaan, omasta salaisuudestaan, on yhä naamiaisten suola.

Suomessa saa maailman seitsemänneksi parasta sairaanhoitoa, kertoo uusi tutkimus. Paras maa oli Andorra, Yhdysvallat jäi sijalle 35.

Suomessa saa uuden tutkimuksen mukaan maailman seitsemänneksi parasta sairaanhoitoa.

Arvovaltaisessa Lancet-lehdessä julkaistu tutkimus tarkastelee maailman terveydenhuoltojärjestelmien tasoa vuodesta 1990 vuoteen 2015.

Tutkijat määrittelivät asteikolla 1-100, miten helposti kussakin maassa pääsee hoitoon ja miten tasokasta hoito on. Laadun mittarina käytettiin 32 yleisen, ehkäistävissä ja hoidettavissa olevan sairauden kuolleisuustilastoja. Toisin sanoen järjestelmä on sitä laadukkaampi, mitä harvemmin näihin tauteihin kuollaan.

Vertailussa parhaiten pärjäsi 70 000 asukkaan kääpiövaltio Andorra, joka sijaitsee Espanjan ja Ranskan välissä. Se sai lähes täydet pisteet (95) hoitoon pääsystä ja hoidon laadusta. Toisena oli Islanti.

Suomi on seitsemäntenä Norjan ja Ruotsin takana. Pisteitä tiputti esimerkiksi hieman muita korkeampi kuolleisuus sepelvaltimotautiin ja aivoverenkierron häiriöihin.

Toisaalta Suomen yläpuolelle sijoittuneet Norja ja Australia saivat Suomea huonommat pisteet kivessyövän ja eräiden ihosyöpien hoidossa.

”Suurimmassa osassa tapauksista nämä sairaudet voidaan parantaa tehokkaasti. Pitäisi olla vakavasti huolissaan, että ihmisiä kuolee tällaisiin sairauksiin maissa, joilla on resursseja niiden hoitoon”, sanoo vanhempi tutkija Christopher Murray Washingtonin yliopistosta.

Viesti kiteytyy erityisesti Yhdysvalloissa, joka oli tutkimuksessa sijalla 35 Viron ja Montenegron välissä.

Yhdysvallat käyttää terveydenhuoltoon asukasta kohden 9 000 dollaria vuodessa, enemmän kuin mikään muu valtio. Tästä huolimatta se sai varsin alhaiset pisteet monen sairauden hoidossa.

Rokotteilla ehkäistävät sairaudet kuten kurkkumätä, jäykkäkouristus ja tuhkarokko pysyivät hyvin kurissa useimmissa vauraissa valtioissa.

Huonoimmin sijoittuvat valtiot löytyvät Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, eteläisestä Aasiasta, Latinalaisesta Amerikasta ja Karibialta. Viimeiseksi sijoittui Keski-Afrikan tasavalta.

Lähes kaikki valtiot olivat kuitenkin parantaneet tasoaan vuodesta 1990. Tästä huolimatta kuilu rikkaiden ja köyhien valtioiden välillä terveydenhuollossa on 25 vuodessa kasvanut entisestään.

Yhdysvaltojen lisäksi monessa maassa terveydenhuollon taso on maan vaurauteen nähden jälkijunassa. Alisuoriutujia olivat muun muassa Indonesia, Intia ja Etelä-Afrikka. Euroopassa eniten parantamisen varaa olisi Britannialla.

Hoidon taso oli 25 vuodessa parantunut tuntuvasti muun muassa Etelä-Koreassa, Kiinassa, Turkissa, Perussa, Malediiveillä ja Nigerissä.

Kysely

Oletko tyytyväinen suomalaiseen sairaanhoitoon?

Ilma oli vanha tuttu, mutta alkutekijät puuttuivat.

Antiikin oppineiden mukaan maailman neljä peruselementtiä olivat maa, vesi, ilma ja tuli. Samoja asioita ovat pitäneet olennaisina kantauralilaiset esi-isämmekin, sillä näitä kaikkia tarkoittavat sanat kuuluvat ikivanhaan perintösanastoon. Niiden joukosta on saatu ainekset myös ihmisen koko elämänpiiriä tarkoittavalle sanalle maailma.

Vasta uudella ajalla on opittu määrittelemään alkuaineet tieteellisesti, ja tässä yhteydessä monet vanhastaan tunnettujen aineiden nimet ovat siirtyneet alkuaineiden nimiksi.

Kantauralin pii on tarkoittanut piikiveä ja hiili puuhiiltä. Vaski on ikivanha kulkusana, jota aiemmin on käytetty kuparin ja myöhemmin erilaisten metalliseosten nimityksenä.

Kulta, rauta ja tina ovat vanhoja germaanisia lainoja. Kupari, lyijy ja sinkki ovat ruotsalaisia lainoja ajalta ennen nykyaikaisten luonnontieteiden syntyä.

Rikkikin on tunnettu jo varhain, mutta sitä on nimitetty tulikiveksi ennen kuin nykynimi rikki levisi suomeen karjalan murteista 1700-luvun lopulla.

Murteissa rikki on tarkoittanut korvavaikkua, jonka vaikutukseen uskottiin ihottumien parantamisessa. Rikkijauhetta on käytetty samaan tarkoitukseen. Tulikivi esiintyy vanhoissa Raamatuissa maailmanlopun kuvauksissa. Kiivasta ja kiukkuista voidaan vieläkin sanoa tulikivenkatkuiseksi.

Suomesta tuli tieteen kieli 1800-luvulla. Fennomanian hengessä muutamille keskeisille alkuaineille muodostettiin oppitekoinen nimi. Pohjaksi valittiin sopivia sanoja omasta kielestä, mutta merkitysyhteyden mallia otettiin länsinaapurista.

Happi muodostettiin hapan-sanasta samaan tapaan kuin ruotsissa oli muodostettu syre hapanta merkitsevästä sur-adjektiivista.

Ruotsin kväve oli johdettu verbistä kväva ’tukahduttaa’, joten suomen typpi tehtiin tukahtumista merkitsevästä typehtyä-verbistä.

Vety perustuu vesi-sanaan kuten sen latinankielinen esikuva hydrogenium, joka on sananmukaisesti ”vettä synnyttävä”. Sanahahmon muotoilussa antoi tukea ruotsin väte.

Tiede on kansainvälistä, joten useimmille alkuaineille on hyväksytty kansainvälinen nimi joko sellaisenaan tai kevyesti kotoistettuna.

Vuonna 1880 löydetyn gadoliniumin nimi on sentään sisällöltään suomalainen: se viittaa Johan Gadoliniin, joka noin sata vuotta aiemmin oli tehnyt uraauurtavaa työtä harvinaisten maametallien tutkimuksessa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

 

Tieteessä 5/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Uskomaton tulevaisuus

Jos tietäisimme 2000-lukua mullistavat
keksinnöt, ne olisi jo tehty.

 

PÄÄUUTISET

Kissakin tykkää ihmisistä

Kissa kestää hyvin yksinoloa muttei
se mikään erakko ole.

Aurinkotuuli kuivatti Marsin

Paksu kaasukehä pyyhkiytyi avaruuteen.

Luomu vaatii vielä työtä

Lupaukset alkavat täyttyä, kun sadot paranevat.

Robotit todella vievät ihmistyötä

Tilalle ei ole tullut uusia työpaikkoja
ainakaan Yhdysvalloissa.

 

ARTIKKELIT

Iso riita homeoireista

Terveysriskin suuruus jakaa näkemyksiä,
sillä sairastelua ei ole todistettu homeen syyksi.

Maailma lämpenee
Suomen luonto riehaantuu

Sakaali jolkottaa niityn laitaa, haikara tekee pesää
pylvään päähän, ja lehtipuita kasvaa Lapissa asti.

Köyhyyden voi voittaa

Vaikean alun selättäneet ovat olleet aktiivisia 
lapsia ja saaneet varhain tukea vakailta aikuisilta.

Tekoäly lähtee alkeista

Ihmisaivot tunnistavat rastin luonnostaan, mutta
tekoäly tarvitsee tehtävään tuhansia opetuskertoja.

Maha ei laske kaloreita

Mahalaukku ei kehittynyt erottelemaan
energiamääriä vaan tuntemaan kylläisyyttä.

Hippikesä ravisteli arvojamme

Voimme kiittää nuoria kapinallisia tasa-arvosta,
suvaitsevaisuudesta ja ympäristötietoisuudesta.

 

TIEDE VASTAA

Milloin kahvi muuttuu myrkyksi?

Kuinka nopeasti tieto vanhenee?

Miksi peiton alla nukahtaa helpommin kuin vaatteet päällä?

Paljonko räkää syntyy elinaikana?

Miksi kuuma vesi pitää erilaista ääntä kuin kylmä?

Puhdistavatko kasvit huoneilmaa?

 

KIRJAT

Tähtivalo, kamera käy!

Elävä kieli lainaa muilta

Huuhaa muuttuu

 

OMAT SANAT

Tiede tarvitsi aineita

Ilma oli vanha tuttu, mutta alkutekijät puuttuivat.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Lasikaton murtaja

Pirjo Mäkelä raivasi naisille tietä tieteen maailmaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Toukan käyttämästä entsyymistä voisi kehittää keinon hävittää muovijätettä.

Evoluutiobiologi Federica Bertocchinin mehiläisharrastus poiki yllätyshavainnon, joka saattaa tulevaisuudessa auttaa muovijäteongelman ratkaisussa.

Vahakoisa on matelijoiden ystäville tuttu perhonen. Sen toukkia kasvatetaan yleisesti ruoaksi terraarioeläimille. Mehiläisharrastajille vahakoisan toukat ovat tuholaisia, sillä ne syövät mehiläispesistä vahaa.

Eräänä päivänä Bertocchini puhdisti omien mehiläispesiensä kennoja vahakoisan toukista ja pani toukat muovipussiin. Hän yllättyi, kun tovin kuluttua toukat olivatkin jäystäneet muovipussin täyteen reikiä.

Espanjassa Cantabrian biolääketieteen ja bioteknologian instituutissa työskentelevä Bertocchini päätti tutkia asiaa kollegoidensa kanssa oikein tieteellisesti.

He laittoivat noin sata vahakoisan toukkaa tavalliseen supermarketin muovikassiin ja havaitsivat, että reikiä alkoi ilmaantua jo 40 minuutin kuluttua. 12 tunnin jälkeen muovikassista oli syöty muovia 92 milligrammaa.

Se ei kuulosta paljolta, mutta toukan muovinpopsimistahti on huomattava, kun sitä verrataan esimerkiksi aiemmin tutkittuihin muovia biohajottaviin bakteereihin.

Olennaista on, että toukat eivät vain popsi muovia. Ne hajottavat sitä tietyn entsyymin ajaman kemiallisen reaktion avulla, siis todella biohajottavat muovijätettä.

Luonnossa toukat syövät mehiläisvahaa. Tutkijat uskovat, että mehiläisvahan ja polyeteenimuovin hajottamisessa on kyse samantyyppisten kemiallisten sidosten rikkomisesta.

”Toukkien syömä vaha on sekin polymeeri, eräänlainen luonnollinen muovi. Sen kemiallinen rakenne ei suuresti eroa polyeteenista”, kertoo Bertocchini tutkimustiedotteessa.

Polyeteeni on muovin käytetyin raaka-aine. Spektroskoopin avulla tutkijat tarkastelivat, miten muovin kemialliset sidokset napsuvat rikki toukkien käsittelyssä. Toukat näyttivät hajottavan muovin polyeteenin etyleeniglykoliksi.

Muovia hajosi, vaikka tutkijat murskasivat toukkia ja sivelivät massaa muovipussin päälle.

”Toukka tuottaa kenties sylkirauhasissaan tai ruoansulatuskanavassaan elävien bakteerien avulla entsyymiä, joka rikkoo muovin kemialliset sidokset. Seuraavaksi aiomme selvittää, mikä tämä entsyymi on ja minkälaisia prosesseja tähän reaktioon liittyy”, Bertocchini sanoo.

Tutkijat uskovat, että jos entsyymi voitaisiin eristää, sitä voitaisiin massatuottaa teollisesti ja käyttää apuna muovijätteen hävittämisessä.

Tutkimuksen julkaisi Current Biology.