Suomessakin suosiotaan kasvattava halloween on vaatimaton karnevaali, jos otamme vertailukohdaksi venetsialaisten ikivanhat naamiohuvit. Nykynaamiaisten kehittäjät luopuivat maskeistaan vain kesähelteillä. Heille piiloleikki oli huume, joka lievitti stressiä.





Näkymä edessäni oli kauhuelokuvien kirkaisukohtauksista. Hämärän syrjäkujan seinään nojasi mustaviittainen, kolmikolkkahattuinen aave. Hievahtamatta hän tuijotti kulman takaa kääntyviä, pahaa aavistamattomia tulijoita.

Huuto jäi kuitenkin huulille. Mustakaapu oli kokenut inflaation. Hän oli vain yksi tuhansista juhlijoista, jotka joka vuosi pukeutuvat Venetsian perinteiseen naamiaisasuun, bauttaan. Sen jälkeen kun kaupungin ikivanhat karnevaalit elvytettiin, samanlaisia kummituksia on vilissyt katukuvassa yllin kyllin.


Alkujuuri Rooman lupercaliassa

Todennäköisesti tietämättään tämä syrjäkujan aave oli osa pitkää ketjua, jonka alkupää ulottuu muinaisiin kreikkalaisiin ja roomalaisiin. Vaikka eurooppalaisilla ei ole naamiomenoihin yksinoikeutta, hulluttelevien ja leikkimielisten naamiaisten alkujuuri on esikristillisessä Euroopassa.

Kreikan ja Rooman rituaaleissa kunnioitettiin alun pitäen jumalia, mutta vähitellen se jäi sivuseikaksi riehakkaan juhlinnan rinnalla. Kreikan Dionysos-juhlat muuttuivat orgioiksi ja roomalaisten saturnalia pidoiksi, joissa isännät heittäytyivät orjiksi ja orjat isänniksi.

Vielä saturnaliaa riehakkaampi lupercalia-juhla sai sekin alkunsa satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Rooma sortui, ja kristinusko korvasi vanhat jumalat, mutta lupercalian vietto jatkui, kunnes paavi vuonna 494 kielsi sen. Kiellolle kävi kuten nykypaavien abortti- ja ehkäisyvälinepannalle: naamiaisia jatkettiin. Perinne löysi suotuisan turvapaikan Adrianmeren rannikon saarista, jonne väkeä oli paennut kansainvaellusten myllerryksistä.


Naamio kuin hattu meille

Veneettien 400-luvulla perustama Venetsia on nykyajan naamiaisten syntykoti. Juuret ovat Venetsian karnevaaleissa, joista ensimmäiset säilyneet lähteet ovat vuodelta 1039. Naamioiden käyttöä ohjaavia lakeja tunnetaan 1200-luvulta alkaen.

Naamioasut ja naamiaiset säätelivät Venetsian elämää vuosisatojen ajan tavalla, jolle ei löydy vertaista maailmassa. - Ne olivat erottamaton osa arkea. Tuskin koskaan yksinkertainen paperimassan palanen ja musta viitta ovat yhtä suuresti vaikuttaneet ihmisten elämään, tiivistää Venetsian naamiointiperinteen tärkeimpiin elvyttäjiin kuuluva Mario Belloni, joka on kirjoittanut myös karnevaalinaamioiden ja naamiaisten historian Maschere a Venezia.

Ulkopuolisten silmin Venetsiassa vietettiin tauottomia naamiaisia. Vielä 1700-luvulla, jolloin naamioiden käyttöä "rajoitettiin tiukasti", bautta oli venetsialaisten puolivirallinen univormu lokakuusta kesäkuuhun, kahdeksan kuukautta vuodessa. Vain joulu ja pääsiäinen katkaisivat naamioasujen käytön.

- Kausi olisi ollut pitempikin, ellei naamion pito olisi kesäkuumilla ollut liian tukalaa, Belloni toteaa.
Venetsialaiset kantoivat asuaan kaduilla ja julkisissa tilaisuuksissa yhtä luontevasti kuin me kannamme hattua tai kaulaliinaa. Edes ateriat eivät saaneet heitä riisumaan valkoista pitkänokkaista voltoa. Se leveni suun kohdalla
niin, että sen alle saattoi mukavasti sujauttaa viinilasin tai lusikan.

- Vierailijoista Venetsia näytti varmasti aaveiden kaupungilta, Belloni uskoo.


Kaikki luokat hyötyivät

Itse en pystynyt päättelemään syrjäkujan hahmosta, oliko hän mies vai nainen. Raskas musta viitta, tabarro, suojasi hänet nilkkoihin asti. Volto piti paikallaan kolmikolkkahattua, jonka huntu kätki niskan, korvat ja hiukset.

Niin oli tarkoituskin. Asu loi venetsialaisille tiiviin suojakuoren, jonka takana saattoi liikkua vapaasti ja tuntemattomana. Ainoa kohtelias tapa tervehtiä naamioitua oli kutsua häntä "signora mascheraksi", arvoisaksi naamiorouvaksi. Asun kangaslaadusta ja kuosista oli toki mahdollista päätellä kantajan taloudellista asemaa - muttei sosiaaliluokkaa, sukupuolta tai henkilöllisyyttä.

- Naamioasu antoi venetsialaisille muita eurooppalaisia paljon suuremman ajattelun-, ilmaisun- ja toiminnanvapauden, Belloni korostaa.

Niitä tarvittiin, koska Venetsia oli keskiajalla poikkeuksellinen valtio. Demokraattisesti hallitussa kaupunkitasavallassa vauraat suvut valitsivat vaaleilla niin päämiehensä dogen kuin muut vallankäyttäjät. Virat olivat määräaikaisia, ja äänestäjät saattoivat koska tahansa myös erottaa edustajan, joka toimi taitamattomasti tai syyllistyi vääryyksiin.

- Jatkuva taistelu vallasta pakotti ylimykset harkitsemaan jokaista liikettään, mikä raastoi hermoja ja uuvutti. Naamiointi tarjosi helpotusta. Maskin takana saattoi rentoutua.

Naamioiden suojista myös lauottiin suoria sanoja. Kun kaupunkilaiset ylimyksistä kauppiaisiin, merimiehiin ja työläisiin olivat riippuvaisia toistensa työn tuloksista, tavallisen kansankin piti saada kertoa mielipiteensä, vaikkei se äänestämään päässytkään.

- Naamioiden käyttö vähensi tehokkaasti yhteiskuntaluokkien välisiä jännitteitä, se toi elämään tasa-arvoa. Kadunmiestä oikein kannustettiin kertomaan, mitä hän ajatteli tavasta, jolla valtiota johdettiin. Jos hän ei käyttäytynyt väkivaltaisesti eikä aiheuttanut häiriötä tai uhkaa, häntä ei saanut pidättää. Salainen poliisi valvoi järjestystä - naamioituna sekin, Belloni kertoo.


Karikatyyrit suuressa suosiossa

Naamiointilait olivat pikkutarkkoja, ja niitä muokattiin tavan takaa. Lait kielsivät pröystäilevän pukeutumisen julkisilla paikoilla, mutta karnevaalien aikaan bauttojen rinnalle hulmahtivat riehakkaat asut. Erityisen suosittuja olivat italialaisen katuteatterin commedia dell’arten hahmot, raa’an huumorin ja pilkan sävyttämät karikatyyrit ahneista kauppiaista, tolloista maanviljelijöistä, tärkeilevistä akateemikoista ja naiiveista nuorista rakastavaisista. Monet hahmoista, kuten Arlecchino, harlekiini, elävät tänä päivänäkin.

Myös karnevaaleissa purettiin yhteiskunnallisia paineita. Kimeästi naukuvan kissan Gnagan kuului sättiä vastaantulijoita mehevimmin mahdollisin ilmauksin. Räävin kissan seurassa liikkui aina kaksi lapsihahmoa, ja kolmikko puhui politiikkaa isoon ääneen ja kiroillen.

Arvosteluun liittyi kepposten teko. Narri Mattacino heitteli juhlapukuisia ruusuvedellä täytetyillä kananmunilla. Vaikka tämä kiusa kiellettiin lailla jo vuonna 1268, se vain jatkui. Viranomaiset joutuivat vielä 1700-luvun puolivälissä suojaamaan verkoilla Pyhän Markuksen torin pylväskäytävät, joissa yläluokka iltakävelyillään esitteli hienoja naamiaisasujaan.


Napoleon pani pisteen

Kuin huomaamatta naamiaisista muodostui arkielämän stressiä hoitava huume, jonka kiusallisiakaan ilmenemismuotoja ei kyseenalaistettu. Niistä tuli tekosyy turmeltuneeseen elämään, kuten uhkapeliin.

Venetsialaiset olivat armoitettuja uhkapelureja, ja eräällä tapaa naamiolait edistivät peliharrastusta.

- Koska jokaisen vauraan kaupunkilaisen taloudellinen asema oli poliittisesti tärkeää tietoa, valtion pelikasinossa, Ridottossa, naamioituminen oli pakollista ja puhuminen kiellettyä. Kynttilöin valaistuissa pöydissä vallitsi täydellinen hiljaisuus silloinkin, kun suuria omaisuuksia voitettiin ja hävittiin, Belloni kuvailee.
Toinen riesa oli seksikauppa. - 1500-luvun alussa Venetsiassa oli asukkaita 200 000 ja heistä 12 000 harjoitti prostituutiota, Belloni arvioi.

Siveysnormien höltyminen näkyi myös tavallisten naisten asuissa. Rouvat ja neidit alkoivat suosia morettaa, samettista mustaa naamiota, jota pidettiin kiinni puristamalla nappia hampaiden välissä. Naamiota kutsuttiin myös nimellä muta, mykkä, koska sen kantaja ei voinut puhua.

- Morettaa pidettiin hyvin eroottisena. Äänettömyys lisäsi naisen arvoituksellisuutta, Belloni sanoo.

Sitten tuli Napoléon Bonaparte, ja naamioasujen käyttö loppui äkisti. Ranskan vallankumouskenraali valtasi Venetsian 1797 eikä halunnut kapinahenkisten asukkaiden liikkuvan tunnistamattomina. Seuraava miehittäjä Itävalta jatkoi naamiopannaa, ja vuosisatainen perinne kuihtui.

Onneksi naamiaiset olivat ehtineet levitä muualle.



Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Venetsian naamiolakeja


- 1268 Narreiksi naamioituneet eivät saa heitellä ruusuvedellä täytettyjä kananmunia.

- 1339 Yöaikaan ei ole lupa liikkua naamioituneena.

- 1458 Miehet eivät saa vierailla tyttöjen sisäoppilaitoksissa naisiksi pukeutuneina.

- 1603 Naamioituneet eivät saa vierailla nunnaluostareissa.

- 1608 Kirkkoihin ja pyhiin paikkoihin ei saa astua naamioituneena, eikä naamiota saa käyttää läpi vuoden. Naamiolakien rikkomisesta koituu miehelle kaksi vuotta vankeutta, puolitoista vuotta pakkotyötä kahlehdittuna kaleerisoutajana sekä tuntuva sakko. Naisen rangaistus on raipaniskujen säestämä kävely Rialton sillalta Pyhän Markuksen torille, siellä häpeäpaalussa seisominen sekä sakko.


Nykynaamiaisia 30 vuotta


Venetsian nykymuotoiset naamiaiskarnevaalit syntyivät 1979, kun kaupungin ikivanha huvitus tietoisesti herätettiin henkiin. On paljolti naamiaisperinteen tutkijan ja tuntijan Marco Bellonin ansiota, että myös naamiontekijöiden, mascarerien, jo kadonnut taito saatiin elvytetyksi. Hänen naamioverstaansa ja -myymälänsä ovat Venetsian vanhimmat, ja niissä on kehitetty menetelmä, jolla naamioista saadaan taipuisia ja kestäviä.

- Aidon venetsialaisnaamion on myötäiltävä kasvoja ja oltava niin kevyt, että sitä voi vaivatta pitää kauan. Se ei ole mikään muovinen pilanaamari!

Kaupunkilaisten juhla on kuitenkin muuttunut turistien juhlaksi. Joka vuosi helmikuussa pääsiäispaaston alla sadattuhannet matkailijat täyttävät Venetsian kadut 12 päivän ajaksi. Heille myydään pääsylippuja vanhoissa palatseissa järjestettäviin teemanaamiaisiin, joissa riittää valinnanvaraa illallistanssiaisista satoja euroja maksaviin koko yön orgioihin.

Mitä Venetsia edellä, sitä muu maailma perässä


Hannu Pesonen


Ensin hullaantui Englanti, sitten Amerikka ja lopulta myös pieni Suomi.



Keski-Euroopan läpimurtonsa naamiaiset tekivät 1720-luvun alun Englannissa, kun sveitsiläissyntyinen kreivi J. J. Heidegger toi naamiaiset Venetsian-tuliaisinaan Lontooseen. Jo ensimmäinen masquerade veti tuhansia juhlijoita, ja naamiaisista tuli nopeasti kaiken kansan viihdettä.
Myös muu maa otti naamiaiset avosylin vastaan. Räjähdysmäistä suosiota selittää se, että naamiaisista tuli osa uuden kapitalistisen maailman nopeasti kehittyvää viihdeteollisutta, arvioi ilmiötä tutkinut Terry Castle kirjassaan Masquerade and Civilization. Castlen mukaan villityksen leviämistä edistivät mehukkaat juorut ja asujen ja tapahtumien kuvaukset, jotka täyttivät vakavienkin sanomalehtien seurapiiripalstat, mutta hänkin korostaa, että menestyksen kulmakivi oli ikiaikaisen karnevaaliperinteen viehätys.


Uusi maailma oppii huvit
Brittien siirtomaahallinnon mukana naamiaistapa levisi Yhdysvaltoihin ja jäi amerikkalaisten huvitukseksi senkin jälkeen, kun siirtokunnat 1776 itsenäistyivät. Yhdysvalloissa naamiaiset muuntuivat leikiksi, jossa tarkoitus oli arvata naamioidun henkilöllisyys. Siksi lehdet sielläkin seurasivat seurapiirien naamiaisia innokkaasti ja julkaisivat uteliaille lukijoilleen osallistujista "niin täydellisiä luetteloita kuin mahdollista".
Siirtomaaisäntien mukana naamiaisharrastus juurtui myös Väli- ja Etelä-Amerikkaan. Sikäläiset karnevaalit huipentuvat vanhan Venetsian tavoin mardi grasiin eli laskiaistiistaihin, joka alkuperäisen nimensä rasvatiistain mukaan on suuren syöpöttelyn, juopottelun ja juhlinnan hetki ennen seuraavana päivänä alkavaa, pääsiäiseen jatkuvaa paastonaikaa.


Naamiaismurha naapurissa
Venetsian naamiaishuvien lakatessa naamioleikit olivat ehtineet jo Ruotsiin asti - kohtalokkain seurauksin, jotka saattoivat säätää Suomenkin tulevaisuutta.
Kuningas Kustaa III murhattiin järjestämissään Tukholman oopperan naamiaisissa 1792. Turhautuneiden aatelismiesten salaliiton edustaja Jacob Johan Anckarström ampui kuningasta selkään lähietäisyydeltä.
Kustaa III:ta seurasi hänen alaikäinen poikansa Kustaa IV Aadolf, jonka sotilaallista ja poliittista kyvyttömyyttä pidetään pääsyynä siihen, että Ruotsi menetti Suomen Venäjälle vuosien 1808-1809 sodassa. Vaikka kuningasta oli useasti varoitettu Venäjän hyökkäysaikeista, hän ryhmitti armeijan pääjoukot Tanskan rajalle. Jos loistava valtiomies Kustaa III olisi ollut vallassa, hän tuskin olisi laiminlyönyt Suomen puolustusta.


Meillä innostuivat opiskelijat
Suomen kamaralle naamiaiset ylsivät vasta itsenäisyyden alla. Niitä järjesti varsinkin akateeminen nuoriso Helsingin keskustan ravintoloissa ja Vanhassa ja Uudessa ylioppilastalossa - perinteisen riehakkaasti, sillä juhlia paheksuttiin niin juopottelusta kuin katunaisista.
Taideteollisen korkeakoulun Ateneum Maskeradin perinnettä jatkaa yhä korkeakoulun ylioppilaskunta, mutta nykyisin naamiaisia järjestävät myös koulut, työpaikat, hyväntekeväisyysjärjestöt ja kaupalliset naamiaisyritykset.



Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Halloween palautti ytimen


Useimmissa nykynaamiaisissa pääpaino on ilakoivilla, värikkäillä puvuilla, ei tunnistamattomuudella. Poikkeuksen tekee halloween, joka käytti maailmanvalloituksensa ponnahduslautana Yhdysvaltoja.
Irlantilaisten ja skotlantilaisten siirtolaisten Yhdysvaltoihin viemä kurpitsajuhla on palannut Eurooppaan värikkäänä lasten - ja yhä enemmän myös aikuisten - naamiaiskarnevaalina. Vampyyrit, kummitukset, noidat ja luurangot lietsovat ihanaa kauhutunnelmaa.
Halloween-asuissa piilee naamiaisten syvin tarkoitus: henkilöllisyyden kätkevä naamiaispuku tekee hyvää. Se päällään voi tuntea itsensä rohkeaksi ja hyväksytyksi ja vapauttaa itsestään piirteitä, joita tahtoisi arjessakin tuoda esiin. Mahdollisuus nauttia arvoituksellisuudestaan, omasta salaisuudestaan, on yhä naamiaisten suola.

Jopa uskonnottomat yhdistävät moraaliset rikkomukset ja ateismin. Suomalaiset olivat poikkeus: täällä ateisti ei ole sen moraalittomampi kuin uskovainenkaan.

Usko jumalaan näyttää ihmisten mielissä yhä takaavan ihmisen kunnollisuuden. Jopa uskonnottomien itsensä mielestä pahantekijä on todennäköisemmin uskonnoton kuin uskova.

Näin sanoo kansainvälinen tutkimus, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Suomalaiset erottuivat yllättäen muista. Kolmestatoista maasta Suomi oli ainoa, jossa ateistia ei pidetty juuri moraalittomampana kuin uskovaa.

Tutkijat saivat selville ihmisten ennakkoluulot ateisteja kohtaan erikoisella kyselyllä, jossa selvitettiin ihmisten tiedostamattomia ajatuksia sarjamurhaajasta.

Vastauksista paljastui vaistomainen epäily ateisteja kohtaan. Ihmiset ajattelivat keskimäärin kaksi kertaa herkemmin, että sarjamurhaaja ei uskonut jumalaan, kuin että hän uskoi.

Jopa hyvin maallistuneissa maissa kuten Tšekissä, Britanniassa ja Alankomaissa toistui ennakkoluulo uskonnottomia kohtaan, tutkijat kertovat Nature Human Behaviour -julkaisussa.

Kaiken lisäksi uskonnottomat itsekin yhdistävät raakuudet ennemmin uskonnottomiin kuin uskoviin.

Myös sarjamurhaa pienemmät moraaliset rikkeet pannaan herkemmin ateistin tilille.

Lisätutkimus Yhdysvalloissa selvitti, että ihmisten mielikuvissa uskonnoton häipyy ravintolasta maksamatta todennäköisemmin kuin uskova.

Mielikuvat uskonnottomista ovat silti vailla pohjaa. Ateisti ei ole pahempi.

”Millään mittarilla uskonnottomat eivät ole enemmän tai vähemmän moraalisia kuin uskovaiset”, sanoo uskontotieteen yliopistonlehtori Teemu Taira Helsingin yliopistosta.

Myös pienillä vauvoilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että moraali ei tarvitse uskontoa.

”Jo alle vuoden ikäiset suosivat animaatiohahmoja, jotka auttavat toisia, verrattuna niihin, jotka pettävät. Vauvat eivät ole paljon ehtineet kasvaa kulttuuriin. Moraalisella käyttäytymisellä ja toisen auttamisella on aika vahva biologinen pohja, joka ei vaadi uskontoa”, sanoo psykologian tutkija Tapani Riekki Helsingin yliopistosta.

Riekki kartoitti kansainvälisessä ryhmässä uskonnottomiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Kysely

Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt13.7.2015

Viikon gallup: Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

Niin, aivopierupa hyvinkin. Ja mistäkö niitä tulee? No aivoistapa hyvinkin. Ihmiset ovat pääosin irrationaalisia. Jopa me älykkäät, korkeakoulutetut, uskonnottomat, itsenäisesti ajattelevat suomalaiset. Juuri tämä suppea ryhmä ei välttämättä sorru tähän nimenomaiseen moraaliarvotusaivopieruun, mutta monenlaiseen muuhun silti. Osansa toki on myös uskonnoilla itsellään. Uskontohan on esimerkillisesti oppijärjestelmä jopa pyrkii moraalin hegemoniaan. Se siis melkein poikkeuksetta sisältää...
Lue kommentti
MooM
Seuraa 
Viestejä4938
Liittynyt29.6.2012

Viikon gallup: Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

ID10T kirjoitti: Ei ateismilla/teismillä ja moraalilla ole mitään tekemistä keskenään. Uskova voi olla hyvinkin pahatapainen (vrt. Italian mafiosot) ja toisaalta taas ateisti voi olla lainkuuliaisuuden ja hyveellisyyden perikuva. Mistä näitä aivopieruja oikein tulee? Ilmeisesti tässä on taustalla se ajatus, että uskova käyttäytyy moraalisemmin, koska huonosta käytöksestä on luvassa sanktioita. Käytännössä tietysti uskonnolla saa perusteltua lähes mitä vaan käytöstä, jos oikein rusinoita poimii...
Lue kommentti

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

Suomen kesä on täynnä kulttuuritapahtumia. Jos kulttuuri ymmärretään väljästi ihmisen eri kykyjen kehittämiseksi, sen piiriin voidaan laskea melkein mitä vain eukonkannosta oopperaan.

Kulttuuri-sanan lähtökohta on latinan cultūra, joka tarkoittaa maanviljelyä tai jalostamista. Jo muinaiset roomalaiset puhuivat ’hengenviljelystä’, jolla tarkoitettiin henkisten kykyjen kehittämistä mahdollisimman täydellisiksi.

Lainasanojen kulkusuuntien perusteella voi päätellä, mistä sanan tarkoittama ilmiö on peräisin ja miten se on levinnyt kielialueelta toiselle.

Uusimman sanaston kohdalla asia tuntuu itsestään selvältä, koska kehitys on yleisesti tunnettua. Ketään ei yllätä tieto siitä, että popmusiikin sanasto on suurelta osin angloamerikkalaista. Vastaavalla tavalla myös vanhemmat sanakerrostumat kertovat kulttuuri-ilmiöiden synty-, kehitys- ja leviämisprosesseista.

Vanhojen lainojen kohdalla asiaa mutkistaa se, että samat sanat ovat kulkeneet monia eri teitä ja niiden merkitys on aikojen kuluessa muuttunut käyttökontekstin mukaan.

Esimerkiksi orkesteri on lainattu suomen kieleen 1800-luvun puolimaissa ruotsista, mutta alkuaan se juontuu antiikin kreikasta, jossa se sananmukaisesti merkitsi tanssimispaikkaa eli kuoron ja näyttelijöiden esiintymisaluetta teatterissa. Vasta 1700-luvulla sana sai soitinyhtyeen merkityksen.

Kreikasta saatu teatteri on alun perin tarkoittanut katselupaikkaa, esimerkiksi istumiseen soveltuvaa rinnettä, jonka edessä näytös esitettiin. Skene oli esiintymisalueen taakse pystytetty teltta tai muu tilapäinen pukusuoja, josta myöhemmin kehittyi oikea näyttämörakennelma.

Suomeen skene on lainattu tuoreena slangisanana englannista näkymän merkityksessä. Teatteriin ja elokuvaan liittyvässä ammattisanastossa samaa alkuperää olevia aineksia on käytetty jo aiemmin. Esimerkkejä ovat käsikirjoittajaa tarkoittava skenaristi ja lavastustaidetta merkitsevä skenografia.

Kesäteatterien suosikkiohjelmistoa ovat huvinäytelmät eli komediat. Nimityksen taustalla on kreikan kulkuetta merkitsevä komos.

Vanhimmat komediat ovat olleet kulkueen muodossa esitettyjä riehakkaita lauluja ja tansseja, joiden lomassa on heitetty herjaa sekä katselijoille että yhteiskunnan silmäätekeville. Samat konstit purevat myös Suomen suvessa, satoi tai paistoi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 8/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Mystiikka palasi metsään

Puilla ei ole tunteita. Se on silkkaa mystiikkaa.

 

PÄÄUUTISET

Unohtaminen palvelee älyä

Muisti syntyi tekemään viisaita päätöksiä,
ei keräämään nippelitietoa.

Nykyihmisen suhteet mutkistuivat

Jo alkuvaiheen esiäiti kohtasi neandertalmiehen.

Auringonpimennys on geometriaa

Avaruuden mitoissa Kuu näyttää meistä
yhtä suurelta kuin Aurinko.

Luvassa akuton puhelin

Mallikappaletta on jo testattu koesoitoilla.

 

ARTIKKELIT

Rakkaus iskee kuin raju stressi

Kun häntätumakkeessa leimahtaa, aivoihin hyökyy
hormonimyrsky, joka suistaa mielen raiteilta.

Mistä löytyy uusi Maa?

Suurteleskooppi alkaa etsiä elämän merkkejä eksoplaneetoilta.
Sille on jo seitsemän lupaavaa kohdetta.

Papillooman perässä

Paleogeneetikko teki hämmästyttävän löydön:
nopeasti yleistyvä seksitauti tuli neandertaleilta.

Viljelmille halutaan villejä pölyttäjiä

Jos kimalaiset ja muut mesipistiäiset katoavat,
me menetämme hedelmät, marjat ja kasvikset.

Jos juokset, juokse oikein

Hyvä tekniikka säästää rasitusvammoilta.
Asiantuntija antaa ohjeet terveelliseen tyyliin.

Paha hiili kiertää hyötykäyttöön

Suomessakin kehitetään menetelmiä, joilla
hiilidioksidista saa ruokaa ja raaka-aineita.

 

TIEDE VASTAA

Kauanko ihminen voi olla pissaamatta?

Miltä avaruudessa tuoksuu?

Voiko verta imevä punkki räjähtää?

Miksi kuulokkeiden piuhat sotkeutuvat?

Miksei alkeishiukkasta voi pilkkoa?

Kuinka kauan kanto elää?

 

KIRJAT

Menneestä jäi järeät jäljet

Kummuissa ja kivissä on meidän tarinamme. Salaisuuksineen.

 

OMAT SANAT

Kesäteatteri palaa juurilleen

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Totuuden rakastaja

Filosofi Ilkka Niiniluoto taistelee huuhaata vastaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Kantavanhemmillemme sana tarkoitti vielä kuviota.

Kesänviettoon kuuluu itsensä hemmottelu, ja moni tekee sen lukemalla. Mikä olisikaan leppoisana hellepäivänä sen mukavampaa kuin rentoutua lepotuolissa, siemailla virkistävää juomaa ja ottaa käteen hyvä kirja.

Kirjat ovat tulleet suomalaisten elämään jo keskiajalla. Niitä näki kirkon alttarilla sekä pappien ja pyhimyspatsaiden käsissä. Harvat niitä osasivat lukea ja vielä harvemmat kirjoittaa, mutta kirjoiksi ne kuitenkin osattiin tunnistaa ja nimittää.

Kirja-sana esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, myös kantasuomessa, mutta merkitykset vaihtelevat. Ilmeisesti se on alkuaan tarkoittanut neulottua tai piirrettyä kuviota. Tästä muistuttavat johdokset kirjailla ja kirjoa.

Suomen eteläisessä sukukielessä virossa kirjaa sanotaan raamatuksi. Tämä on venäläinen laina, joka on viron kautta levinnyt myös suomeen. Vanhassa kirjakielessä sitä on käytetty yleisesti kirjan merkityksessä, ja vasta myöhemmin se on täsmentynyt tietyn pyhän kirjakokoelman erisnimeksi.

Tästä puolestaan käytettiin nimitystä Biblia ennen kuin se vaihdettiin Raamatuksi 1800-luvulla. Biblia on kreikkaa ja merkitsee kirjoja monikossa. Sanan taustalla on muinaisen foinikialaisen kaupungin nimi Byblos. Sen satamasta laivattiin maailmalle kirjoitusalustana käytettyä papyrusta.

Kirjain on uudissana, jonka on keksinyt E. A. Ingman vuonna 1834. Sitä ennen kirjaimia nimitettiin ruotsin bokstav-sanasta väännetyillä vastineilla, kuten pokstaavi tai puustavi.

Ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden toimittaja Antti Lizelius tarjosi käyttöön sananmukaista suomennosta kirjansauva, mutta se ei saanut kannatusta.

Lehti on vanha indoeurooppalainen laina, joka alun perin on tarkoittanut kasvin lehteä.

Merkityksen laajenemiselle ovat tarjonneet mallia latinan folium ja ruotsin blad, joilla on jo aiemmin ollut molemmat merkitykset. Vanhassa kirjasuomessa käytettiin lainasanaa plati ennen kuin edellä mainittu Lizelius otti käyttöön lehti-sanan sen rinnalla.

Lukea on vanha perintösana, joka on merkinnyt alkuaan laskemista tai luettelemista. Ulkoluku on ollut muistista luettelemista, sisälukua opeteltiin piispa Gezeliuksen johdolla 1600-luvun loppupuolella. Niistä ajoista muistuttaa sananlasku: Lue poikani kirja, kyllä kirja palkan maksaa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2017