Inhon ilme on universaali eli kaikkialla maailmassa samanlainen. Kuva: Shutterstock
Inhon ilme on universaali eli kaikkialla maailmassa samanlainen. Kuva: Shutterstock

Vihapuhe vetoaa alkukantaiseen inhoon. Se ohjaa välttämään kaikkea vierasta.

”Homot ovat ällöttäviä, inhottavia, likaisia ja etovia.” ”Juutalaiset ovat saastaisia ja haisevia.” ”Hyi, sellainen rasvainen äijä, jolla on kultaketjut ja takatukka...” Tuttua vihapuhetta, jolla on tarkoituksensa. Se herättää puistatuksen tunteita, jotka saavat meidät tuntemaan vähemmän myötätuntoa puheen kohteena olevia ihmisiä kohtaan.

Vihapuhe tehoaa siksi, että se vetoaa inhon tunteeseen. Kuvittele, että olet hetkeä aikaisemmin leikannut juustoa. Pöydälle on jäänyt juustonmurenia, ja noukit niitä suuhusi. Yhtäkkiä tunnet suussasi kammottavan maun, ja kun otat palan suustasi, se kiemurtelee kämmenelläsi. Olet vahingossa pannut suuhusi madon, etkä mitä tahansa matoa, vaan loismadon, joka on muutama sekunti sitten pudonnut pöydälle kissan pepusta. Kasvosi ovat näkemisen arvoiset: suupielesi kääntyvät alaspäin, kulmasi rypistyvät, kieli työntyy ulos.

Tiedän mistä puhun, koska tuo tapahtui minulle. Koin silloin inhoa puhtaimmillaan.

Paiseet ja räkä puistattavat

Inho on tärkeä, muinainen tunne. Alkukantaisimmillaan se on, kun vauva, joka vasta opettelee syömään, pullauttaa pahanmakuisen ruoan suustaan. Ilme hänen kasvoillaan on universaali – kaikkialla ihmiset ottavat saman ilmeen kokiessaan inhoa. Myös asiat, jotka herättävät inhoa,  ovat universaaleja: ulosteet, mätänevä ruoka, märkivät paiseet, oksennus ja räkäklimpit.

Laukaisevat tekijät selittävät, miksi inho ylipäänsä on kehittynyt. Ruumiin eritteet ja sairauden oireet uhkuvat tartunnan vaaraa, ja inhon tarkoituksena on pitää meidät loitolla tartunnan lähteistä.

Niin voimakas tuo tunne on, että jos meille tarjotaan leivos, joka on herkullinen mutta muovailtu koirankakan näköiseksi, emme halua syödä sitä. Emme liioin halua juoda limonadia, jossa tutkija on hetken uittanut kuollutta, steriloitua torakkaa, vaikka siitä ei irtoa juomaan mitään haitallisia tai haitattomiakaan aineita.

Viime vuosina on keskusteltu yhä enemmän siitä, vaikuttaako inhon tunne laajemminkin käyttäytymiseemme.  Evoluutio on saattanut laajentaa sen käyttöalaa. Miksi nyrpistämme naamamme inhoon silloinkin, kun ajattelemme seksiä sukulaisten kanssa tai moraalisia rikkomuksia?

Käyttöala laajenee

Miamin yliopiston professori Debra Lieberman on esittänyt, että inhon evoluutio on kolmiportainen. Varhaisin inho koskee asioita, joista voi saada tartunnan, toinen ohjaa parittelukumppanin valintaa, ja kolmas kohdistuu sosiaalisen yhteisön rikkomuksiin, kuten pettämiseen ja kaksinaamaisuuteen.

Inhon ja parinvalinnan yhteydestä kertoo Virginian yliopiston professorin Jonathan Haidtin klassinen tutkimus. Siinä vapaaehtoiset lukevat seuraavan tarinan.

Julie ja Mark tapaavat vieraassa kaupungissa. He vuokraavat hotellihuoneen ja menevät sinne rakastelemaan. He huolehtivat ehkäisystä, nauttivat seksistä ja lähtevät sen jälkeen omille teilleen. Julie ja Mark ovat sisaruksia.

Tarinassa ei periaatteessa tapahdu mitään pahaa. Sisäsiittoiset geenit eivät pääse eteenpäin, ja molemmat nauttivat seksistä. Silti ihmiset kokevat, että siinä on jotakin inhottavaa. He eivät kuitenkaan kykene tyydyttävästi selittämään, miksi.

Haidtin mukaan tämä johtuu siitä, että ihmiset eivät ole tulleet insestinvastaisiin moraalisiin johtopäätöksiinsä päättelemällä, vaan moraalinen tuomio on intuitiivinen. Tarina laukaisee samankaltaisen fysiologisen reaktion kuin jos huomaisimme pukeneemme vahingossa yllemme kämppäkaverin likaiset alushousut.

Tähän evoluution vaiheeseen liittynevät myös muut seksuaalisuuteen liittyvät inhon tunteet. Parinvalinta on ollut lisääntymismenestyksen kannalta olennaista, ja seksi sukulaisten, liian nuorten, liian vanhojen tai samaa sukupuolta olevien kanssa on evolutiivinen umpikuja. Nykypäivänä nämä inhon tunteet näkyvät insestiin, pedofiliaan ja homoseksiin liittyvinä tabuina.

Inhon merkityksestä laajemmissa moraalisissa kysymyksissä, kuten oikeudenmukaisuudessa ja tasa-arvossa, on myös tutkimusnäyttöä. Kun ihmiset pannaan tilanteisiin, jossa heitä kohdellaan epäreilusti, heidän aivoissaan aktivoituvat samat aivoalueet kuin jos heille näytetään kuvia oksennuksesta tai ulosteista.

– Fysiologinen inho ja moraalinen inho ovat päällekkäisiä ilmiöitä, Haidt sanoo.

Vieras pelottaa

Infektion pelko avaa näkökulman rasististen asenteiden ymmärtämiseen.

Ihmiset havaitsivat todennäköisesti jo kauan sitten, että monet taudit tulivat uusien ihmisten mukana. Mitä kauempaa nuo ihmiset tulivat ja mitä erilaisempia he olivat, sitä todennäköisemmin he kantoivat taudinaiheuttajia, joihin paikallisilla ei ollut vastustuskykyä. Keskiaikaisen ihmisen näkökulmasta tämä tarkoitti, että portit suljettiin, jotta musta surma ei pääsisi sisään. Näin inhon tunne on ulottunut ihmisiin, jotka edustavat ulkopuolisuutta, ei-meitä.

Ulkopuolisuus ei kuitenkaan tarkoita vain toisten rotujen edustajia, väittää British Columbian yliopiston psykologi Mark Schaller. Infektiota ennakoivat aivomme skannaavat ympäristöstä jatkuvasti tartuntavaaraa. Ne ylitulkitsevat helposti erilaisia signaaleja ja voivat pitää mitä tahansa poikkeavaa mahdollisesti tartuttavana. Emme bussissa istu mielellämme sellaisen henkilön viereen, jonka kasvot ovat täynnä psoriläikkiä, vaikka mitään tartuntavaaraa ei tosiasiassa ole.

Schallerin ryhmä on osoittanut, että ennakkoluulot voivat vaihdella ihmisen immunologisen tilan mukaan. Esimerkiksi raskauden ensimmäisellä kolmanneksella naisten immuunijärjestelmä heikkenee. Tällöin inhotuksen tunteet nousevat ilmeisesti suojaksi infektioita vastaan, minkä vuoksi monet kokevat alkuraskauden aikana pahoinvointia.

Myös naisten moraalisissa asenteissa tapahtuu muutoksia. He haluavat olla enemmän kaltaistensa seurassa ja tulevat epäluuloisemmiksi muukalaisia ja poik­kea­via ihmisiä kohtaan.

Konservatiiveja ällöttää

Ihmiset poikkeavat toisistaan siinä, miten helposti inhon tunteet laukeavat ja miten he omiin iljetyksen tunteisiinsa reagoivat. Mielenkiintoista kyllä, erot näyttävät noudattavan poliittisia rajalinjoja.

Ihmiset, jotka reagoivat herkästi valokuviin ulosteista ja märkivistä paiseista, ovat asenteiltaan usein konservatiivisia. He korostavat turvallisuutta, seurustelevat mielellään samanmielisten kanssa eivätkä määrittele itseään avoimiksi uusille kokemuksille.

Sen sijaan ihmiset, joiden iljetyskynnys ei helposti ylity, ovat useammin liberaaleja ja uteliaita uusia ihmisiä, kulttuureja ja kokemuksia kohtaan.

Havainto sopii myös Liebermanin kolmiportaiseen evoluutioon. Konservatiivit tuntevat usein vastenmielisyyttä homoja ja monikulttuurisuutta kohtaan, kun taas liberaalien asenne seksuaalisiin vähemmistöihin ja erilaisiin etnisiin ryhmiin on ”antaa kaikkien kukkien kukkia”.

Cornellin yliopiston tutkijat ovat osoittaneet, miten helposti ihmisten asenteisiin voidaan vaikuttaa aktivoimalla heidän inhontunteensa. David Pizarron johtamissa tutkimuksissa vapaaehtoiset vietiin huoneeseen, jossa leijui epämääräinen pierunhaju. Huoneessa heitä haastateltiin moraalisista asenteista, kuten siitä, pitäisivätkö he hyväksyttävänä oman lemmikkikoiran syömistä, kun se on kuollut vanhuuteen, tai suhtautumisesta homoihin ja ulkomaalaisiin.

Tulokset osoittivat kerta toisensa jälkeen, että saastaisuuden mielikuva tekee ihmisten moraalisista tuomioista jyrkempiä ja heistä tulee vähemmän avoimia erilaisuutta kohtaan. Tähän ei vaadita edes pierunhajua.

Kun ihmisten inhon tunteet aktivoitiin hypnoosissa niin, että he eivät olleet tietoisia mistään iljettävästä, heidän moraaliset asenteensa muuttuivat silti jyrkemmiksi. Pelkkä vihjaus saastaisuudesta, kuten kehotus pestä kädet ennen haastattelua, ajaa saman asian.

Menee irrationaaliseksi

Tartunnan pelko on niin vahva, että se menee helposti irrationaalisen puolelle. Ihmiset eivät koetilanteissa suostu pukemaan ylleen Hitlerin villapaitaa, vaikka he tietävät, ettei ”hitleriys” mitenkään voi tarttua.

Tähän reaktioon tähtää myös vihapuhe. Jos vihan kohteena oleva ryhmä saadaan näyttämään sairaalta tai saastaiselta, emme halua olla tekemisissä sen kanssa.

Kun kerran käyttäytymistämme ohjaavat näin vahvat emootiot, onko meidän vain hyväksyttävä rasismi ja homovastaisuus osana ihmisen luontoa? Onko mitään keinoa, jolla voisimme päästä ylitse tästä muukalaisvastaisuutta ruokkivasta evolutiivisesta voimasta?

Vastaus on itse asiassa silmiemme alla. Villapaitaesimerkki osoittaa, että inho usein ylireagoi ja tulkitsee väärin. Pelko homoja ja erilaisia etnisiä ryhmiä kohtaan on todennäköisesti juuri tällainen virheellinen tulkinta.

Sanat homofobia ja ksenofobia kertovat tästä osuvasti. Fobia tarkoittaa nimenomaisesti irrationaalista pelkoa, jota ihmiset eivät kykene järjellä selittämään.

Jos ihmiset tunnistaisivat paremmin alkukantaiset emootiot, jotka ohjaavat heidän moraalista reaktiotaan, ottaisivat taka-askeleen ja miettisivät, mistä ne tulevat, he eivät olisi niin herkästi primitiivireaktioidensa vietävissä.

Toiseksi tutkimukset ja kokemus osoittavat, että  inho alkaa menettää voimaansa, kun ihmiset yksinkertaisesti tutustuvat paremmin vihaamaansa ryhmään.

Pso­riaatikot eivät suhtaudu inhoten muihin ihmisiin, joiden kasvoissa on epämuodostumia. Myös rotuennakkoluulot vähenevät, kun ihmiset tulevat tutuiksi maahanmuuttajien kanssa.

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2013

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25775
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.