Pekka Isotaluksen mukaan keskivertosuomalainen viestii mainettaan taitavammin mutta poliitikoilla olisi vielä parantamisen varaa.





Helsingin Bulevardilla sijaitsevaan kahvilaan saapuu hoikka, rentoon pukuun ilman solmiota pukeutunut mies. Urbaanin olemuksen täydentävät viikset ja trendikäs leukaparta. Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotalus, 42, istuu pöytään ja kehuu nykyistä kotikaupunkiaan.

- Muutin tänne vuonna 2000 viidentoista Jyväskylässä asumani vuoden jälkeen. Helsinkiläinen elämäntyyli sopii minulle: täällä voi olla rauhassa ei-kukaan, Isotalus sanoo.

Tampereen-professuuri edellyttää jatkuvaa matkustamista, mutta hän ei ole suunnittelemassa Pirkanmaalle muuttoa.

- Pienemmissä kaupungeissa asuneesta Helsinki tuntuu juuri sopivan kokoiselta, hän naurahtaa.
Keskellä kesää Isotaluksen kalenterissa on vielä pari deadlinea, jotka pitäisi hoitaa ennen lomaa. Sen jälkeen hän sanoo toteuttavansa olla-verbiä.

- En kuulu niihin tutkijoihin, jotka käyttävät lomansa kirjoittamiseen, vaan pidän kunnon loman. Luen suomalaisia naiskirjailijoita, katson suosikkisarjoja televisiosta ja kuntoilen, Isotalus kertoo.

Entinen koululiikunnan vihaaja kokeili vähän yli kolmikymppisenä flamencoa ja totesi, ettei ollutkaan siinä aivan surkea. Tanssituntien kautta hän kiinnostui muustakin liikunnasta ja käy nyt aktiivisesti kuntosalilla, pyöräilee ja rullaluistelee.

- Liikuntaa tulee harrastettua aika paljon, se on hyvä rentouttaja.


Purkaa vaikenemisen myyttiä

Yksi ennen lomaa hoidettavista deadlineista on painoon menevä professorin toimittama artikkelikokoelma suomalaisesta puhekulttuurista. Kirjan pääviestit eivät tue perinteistä näkemystä, jonka mukaan vaikenemme sujuvasti kahdella kielellä.

- Käsitys suomalaisista huonoina puhujina ei ole perustunut faktoihin, vaan siinä on mukana kansalliseen itsetuntoon liittyviä tekijöitä. Olemme halunneet korostaa erikoisuuttamme, ja me itse viljelemme jörön, ujon ja vähäsanaisen vaikutelmaa, Isotalus tietää.

Tosiasiassa suomalaiset ovat puheissaan asiakeskeisiä, luotettavia ja suoria. Eivät kuitenkaan vähäpuheisia, vaikka saatammekin arastella julkisia esiintymisiä. Tämäkin on muuttumassa nuoren polven myötä.

- Olin jokin aika sitten Kylie Minoguen konsertissa, ja hän ihmetteli yleisölle esityksen lopussa, että ettehän te olekaan ujoja. Hänellekin oli syötetty stereotypia ujoista suomalaisista.


Moittii peruskoulutusta

Puheviestinnän merkitys on Isotaluksen mukaan lisääntymässä kaikilla elämänalueilla. Hän sanoo huomanneensa työpaikkailmoituksista, että siivoojaksikin on paha hakea ilman hyviä vuorovaikutustaitoja.

Puheviestintätaidossa on kyse lahjakkuudesta, jota toisilla on luonnostaan enemmän kuin toisilla. Sen taustalla ovat persoonallisuuden ja temperamentin piirteet, jotka ovat melko pysyviä. Isotalus korostaa kuitenkin, että kaikki voivat kehittyä.

Paras aika oppia viestimään olisi silloin, kun olemme vastaanottavaisimpia - eli koulussa ja yliopistossa. Ylistetty suomalainen peruskoulutus on professorin mielestä tässä hunningolla. Kouluissa puheviestintä kuuluu äidinkielen opetukseen, mutta äidinkielen opettajaksi voi esimerkiksi Tampereen yliopistosta valmistua, vaikka on suorittanut vain yhden puheviestintäkurssin.

- Työnantajat kouluttavat henkilöstöään paljonkin, mutta on vääristynyttä, että viestintätaitoja opetetaan vasta siinä vaiheessa. Jos on viestinyt väärällä tavalla 30 vuotta, siitä on vaikea oppia pois.


Haaveili näyttelijän urasta

Pekka Isotalus on kotoisin Ylivieskasta, Pohjanmaalta, mutta hän ei sovi stereotypiaan perinteisestä pohjalaisesta. Oman tiensä kulkijaksi hän ryhtyi jo nuorena, kun valitsi näyttelemisen ja runojen lausumisen painin tai pesäpallon sijasta.

- Olin koululiikunnassa aina hirveän huono, ja minulla oli siitä pelkästään ahdistavia kokemuksia. Sen jälkeen inhosin pitkään kaikkea liikuntaa.

Sen sijaan teatterin näyttämöllä tai yleisön edessä lausumassa Pekka oli kuin kotonaan. Hän näytteli monissa teattereissa koulu- ja opiskeluaikoinaan, ja harrastus jäi vasta 2000-luvun alussa, kun hän muutti Helsinkiin.

- Haaveilin näyttelijän urasta ja hainkin lukion jälkeen Teatterikorkeakouluun. Pidin kovasti näyttelemisestä, mutta uskon, että olisin ollut näyttelijäksi liian virkamiesmäinen.

Ainoa kouluaine, jossa Pekka muistelee olleensa "oikeasti lahjakas", oli matematiikka. Hän nauraa, ettei siitä ole sittemmin ollut humanistille juuri hyötyä. Toinen kiinnostuksen kohde, äidinkieli, sai hänet suunnittelemaan äidinkielenopettajan tai puheterapeutin opintoja.

- Suvussamme ei ollut akateemista perinnettä, mutta tiedotusoppia opiskelemaan lähteneen isosiskoni esimerkki rohkaisi minua hakemaan yliopistoon. Löysin Jyväskylän yliopiston opinto-oppaasta sellaisen aineen kuin puheviestintä, Isotalus muistelee.


Tutkii Halosta ja Niinistöä

Tutkijan ura ei ollut opiskeluaikana Isotaluksen suunnitelmissa. Hän kaavaili itselleen näyttämöpuheen tai televisioesiintymisen opettajan ammattia, mutta seminaarivaiheessa hän innostui tutkimustyyppisestä työskentelystä. Kun professori Aino Sallinen sitten tarjosi nuorelle graduntekijälle tuntiopettajan hommia, jos tämä tekisi gradunsa valmiiksi seitsemässä viikossa, Isotalus huomasi olevansa akateemisissa töissä.

- Tehtyäni pari vuotta sijaisuuksia ajattelin, että kai minun pitää saada aikaan jonkinlainen jatko-opiskelusuunnitelma. Sain ensimmäisen hakemani apurahan, joten ei auttanut muu kuin käydä tekemään väitöskirjaa.

Isotalus väitteli tohtoriksi toimittajien televisioesiintymisestä mutta on sittemmin siirtynyt tutkimaan poliittista viestintää, erityisesti presidentinvaalien televisioväittelyitä. Takana on jo kolmet vaalit, ja parhaillaan Isotaluksen analysoitavana on Tarja Halosen ja Sauli Niinistön kaksinkamppailu vuonna 2006.

- Halonen ei ole oppikirjojen mukainen esimerkki hyvästä puheviestijästä, mutta hänen hiomattomuutensa kääntyi eduksi vuoden 2000 vaaleissa. Halosen vahvuutena oli, että positiiviset ja negatiiviset reaktiot näkyvät hänestä vahvasti. Viime vaaleissa se kuitenkin kääntyi rasitteeksi, ja hänen kärttyisyyteensä alettiin kiinnittää huomiota.

Myös Niinistöstä erilaiset tunnetilat näkyvät selvästi - toisin kuin teflonnaamaksi moititusta Esko Ahosta. Isotalus arvioi, että Niinistöllä on kyky argumentoida asioita hyvin ja taito koskettaa monia äänestäjiä myös tunnepuolella.

- Ihmiset perustelevat äänestyspäätöksiään rationaalisesti, mutta tunteet ovat aina taustalla. Kukaan ei äänestä poliitikkoa, joka on ääliö, vaikka hän osaisikin asiat. Pohjalla pitää olla tunnetason hyväksyntä, Isotalus tietää.


Suosittelee ammattiapua

Kun puolueet samankaltaistuvat ja pyrkivät tavoittelemaan samaa äänestäjäkuntaa, poliitikkojen viestintätaidot korostuvat. Kun se, mitä sanotaan, on samankaltaista, korostuu se, miten sanotaan. Näin on esimerkiksi television vaaliväittelyissä, joissa katsojien huomion vievät keskustelijoiden ulkonäkö, käyttäytyminen ja nokkelat vastaukset.

Lähes kaikki puolueet valmentavatkin keskeisiä poliitikkojaan esiintymään, pitämään puheita ja toimimaan median kanssa. Aivan viime aikoina ne ovat alkaneet kiinnostua myös siitä, miten vuorovaikutus puolueiden ja kansalaisten välillä toimii ja kuinka sitä voitaisiin kehittää.

- Poliitikot eivät enää selviä yksin poliittisen viestinnän haasteista, vaan tarvitaan erilaisia viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisia. Suomalaiset poliitikot ovat kuitenkin vielä aika amatöörejä näissä asioissa verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltain presidenttiehdokkaisiin.

Pekka Isotalus on itsekin käynyt luennoimassa poliittisesta viestinnästä eri foorumeilla, mutta kovin monia puheviestinnän ammattilaisia ei valmennuspuuhissa vielä ole. Suomalaisessa kulttuurissa luotetaan vielä enemmän toimittajien ja politiikan konkarien neuvoihin.


Pelkää jämähtämistä

Kiinnostava tutkimusaihe ja akateemiset meriitit ovat viidessätoista vuodessa nostaneet Pekka Isotaluksen pätkätöitä tekevästä assistentista Tampereen yliopiston professoriksi. Hän on professuurinsa ensimmäinen haltija ja aloitti puheviestinnän tutkimustoiminnan rakentamisen nollasta. Isotalus kuvaa keskeisiksi haasteikseen tutkimuksen kehittämisen sekä jatko-opiskelijoiden rekrytoinnin ja ohjaamisen. Sen lisäksi kalenteria täyttää oma tutkimus, johon professorilla on kovat paineet.

- Tutkijan menestymistä mitataan koko ajan tutkimusansioilla. Arvioissa painotetaan eniten artikkelien saamista kansainvälisiin julkaisuihin, mutta mielestäni puheviestinnässä myös kotimainen julkaiseminen on tärkeää, sillä alalla on toistaiseksi hyvin vähän suomenkielistä kirjallisuutta.

Pekka Isotalus sanoo kokevansa riittämättömyyden tunnetta siitä, että ei muiden töidensä vuoksi pysty lukemaan tarpeeksi omaan tutkimukseen liittyvää aineistoa tai analysoimaan tutkimusmateriaalia.

- Tutkijan työn parasta antia ovat flow-kokemukset, joissa yhdistelee asioita uudella tavalla ja päässä syntyy oivalluksia. Tällaista tapahtuu nykyään harvoin.

Etääntyminen "kädet savessa" -tutkimuksesta johtuu akateemisen maailman sisäänrakennetusta pyrkimyksestä kohti professuuria. Mitä ylemmäs nousee, sitä enemmän työ muuttuu hallinnoinniksi ja tutkimusvarojen hankkimiseksi. Isotalus myöntää kokeneensa professuurin saatuaan ammatillisen kriisin: nyt oli saavutettu akateeminen päätepiste, ja tämän jälkeen työ olisi 26 vuotta samaa puurtamista.

- Pelkään näköalattomuutta. Tuntuu mahdottomalta, että tekisin loppuikäni vain tätä. Haluttaisi kokeilla muitakin töitä, ja mielessä on käynyt myös uran vaihto: siirtyminen oikeisiin viestintätöihin.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Pekka Isotalus


Ikä: 42
Arvo: filosofian tohtori, puheviestinnän professori
Yliopisto: Tampereen yliopisto
Laitos: puheopin laitos
Tutkimusala: poliittinen viestintä
Harrastukset: kuntoilu, lukeminen


Etappeja

1966 syntyy Ylivieskassa.
1982 esiintyy ensimmäisen kerran teatterissa.
1985 aloittaa opiskelun Jyväskylän yliopistossa.
1987 esiintyy lausuntaryhmässä, joka voittaa Nuorison taidetapahtumassa.
1990 valmistuu filosofian kandidaatiksi.
1994 haastatellaan ensimmäisen kerran televisioon poliittisen viestinnän asiantuntijana.
1996 väittelee tohtoriksi Jyväskylän ylipistossa.
1998 innostuu liikuntaharrastuksesta.
2005 nimitetään Tampereen yliopiston puheviestinnän professoriksi.
2007 aloittaa Viestintätieteiden tutkijakoulun johtajana.



 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25744
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.