Noin kolmesataa vuotta sitten lontoolainen lääkäri hoksasi oivan konstin edistää bisneksiään. Hän keksi, että itsetyydytys on sairaus, joka kammottavalla tavalla tuhoaa ruumiin ja mielen. Huijaus onnistui niin hyvin, ettei masturbaatiopaniikki ole vieläkään tyystin hellittänyt.

Teksti: Erkki Kauhanen


edistää bisneksiään. Hän keksi, että itsetyydytys on sairaus, joka kammottavalla
tavalla tuhoaa ruumiin ja mielen. Huijaus onnistui niin hyvin, ettei masturbaatiopaniikki
ole vieläkään tyystin hellittänyt.




Maailman julkisin salaisuus on, että miltei jokainen masturboi, todennäköisesti myös sinä.

Nyt osa lukijoista hämmentyi. Jotkut suuttuivat. Muutamat ehkä peruuttavat tämän lehden tilauksen. Siinä ei ole mitään uutta. On jopa ihmisiä, joiden ura on tuhoutunut masturbaatioon. Yksi heistä on Joycelyn Elders. Eikä kyse edes ollut hänen omasta masturbaatiostaan.

Suopeus koitui tuhoksi

Surgeon general on Yhdysvaltain korkein lääkintöviranomainen. Kun lasten seksuaaliseen kehitykseen erikoistunut professori Joycelyn Elders nimitettiin tuohon virkaan 1993, hän oli ensimmäinen musta ja vasta toinen nainen tällä paikalla.

Vuodenvaihteessa 1994-1995 Elders osallistui YK:n aids-konferenssiin. Sen lehdistötilaisuudessa häneltä kysyttiin, eikö masturbaatiota voisi suositella turvaseksinä, jonka avulla nuoret välttäisivät aidsin tartuntariskin.

Elders vastasi, että masturbaatio on osa ihmisen normaalia seksuaalisuutta, joten ehkä sitä todellakin pitäisi opettaa. Se oli Virhe. Lehdissä Eldersiä haukuttiin masturbaation ylipapittareksi. Konservatiivit raivosivat. Lopulta presidentti Bill Clinton pyysi häntä eroamaan.

Miksi masturbaatiosta puhuminen niin häiritsee joidenkin mielenrauhaa? Mistä on peräisin tämä hysteerinen asenne?

Vastaus on varsin karu. Kalifornian Berkeleyn yliopiston professori Thomas Laqueur kertoo kirjassaan Solitary Sex, A Cultural History of Masturbation, että masturbaatiopaniikin synnytti yksi häikäilemätön lontoolaispuoskari, joka halusi tehdä rahaa - ja onnistui yli odotusten.


Onania saapuu Lontooseen

1700-luvun alun Lontoo oli ensimmäinen moderni eurooppalainen suurkaupunki hyvässä ja pahassa. Vuosina 1665 ja 1666 raivonneen ruton jälkeen väkiluku oli taas ylittänyt 600 000:n rajan ja oli hyvää vauhtia nousemassa kohti miljoonaa.

Ilmapiiri oli poliittisesti levoton ja kulttuurisesti ristiriitainen. Kirkko opetti yhtä ja valistusoppi toista. Lääketiede oli vielä lapsenkengissä. Kun tutkimus ja uskomukset usein menivät pahasti sekaisin oppineessakin päässä, tavalliselle kansalaiselle voitiin esittää tieteenä mitä tahansa.

Samaan aikaan sosiaalinen elämä sai uusia muotoja. Nouseva keskiluokka alkoi viihtyä kaupunkiin perustetuissa tuhansissa kahviloissa. Niissä kasvoi uusi kirjallinen kulttuuri, jota ruokkivat lehdet, kaunokirjallisuus ja kaikenlaisista aiheista tehtaillut pamflettikirjaset. Televisiota palvovan nykyihmisen on vaikea edes kuvitella, miten voimakas vaikuttaja painettu sana oli.

Tähän lukuhimoisten kuhinaan iski salaman lailla pieni kirjanen Onania; tai Itsesaastutuksen Vastenmielinen Synti, ja Sen kaikki Pelottavat Seuraukset, molemmissa Sukupuolissa, sekä Hengellisiä ja Ruumiillisia Ohjeita niille, jotka ovat jo vahingoittaneet itseään tällä kammottavalla tavalla. Ja oikea-aikaisia varoituksen sanoja kansakunnan Nuorille, molemmille Sukupuolille.

Tarkka julkaisuaika on epävarma, mutta Laquerin mukaan se osuu vuosiin 1708-1716. Vuosi 1712 on hyvä arvaus. Kirjasen kannessa ei ollut tekijän nimeä, mutta Laqueur arvelee, että hän oli lontoolainen puoskari John Marten, joka noina vuosina puuhasteli monenlaisen "lääketieteellisen" julkaisutoiminnan parissa.


Tieto leviää kuin kulovalkea

Onanian kehystarinan mukaan kirjoittaja oli huolissaan Raamatun Onanin synnistä ja siitä, että ihmiset menettävät terveytensä masturbaation takia. Hän kuvaili lukuisia sen aiheuttamia oireita, jotka lopulta johtavat mielisairauteen tai kuolemaan. Hän kertoi aikoneensa ensin tarjota ihmisille hengellisiä neuvoja, mutta sitten tutustuneensa lääkäriin, jolla oli tautiin oivallisia lääkkeitä. Vielä kerkesi pelastua.

Tieto kirjasesta levisi kahviloissa kuin kulovalkea, ja se myi kuin kuumille kiville. Siitä otettiin yhä uusia painoksia. Jokaisellahan oli jotain kolotusta. Eikö päätä särkenytkin aamulla? Ettei vain minunkin silmieni alla ole siniset pussit? Kun kirjassa kuvatut oireet olivat hyvin yleiset, jokainen tavallinenkin vaiva meni pian itsesaastutuksen piikkiin - miltei jokainenhan masturboi.

Keksittyään tyhjästä uuden taudin ja säikyteltyään ihmiset sillä puolikuoliaiksi tekijä organisoi kirjakauppiaista ketjun, joka tarjosi pelastusta: Vahvistavaa tinktuuraa ja Tehoisaa pulveria. Kuurin hinta oli 12 šillinkiä. Sillä olisi nauttinut kupin kahvia kahvilassa joka päivä miltei vuoden ajan, eli nyky-Suomen hinnoilla pitäisi kai puhua sadoista euroista.


Paniikki laajenee maailmalle

Maailmalle masturbaatiopaniikki alkoi levitä 1724, jolloin Onaniasta otettiin ensimmäinen amerikkalainen painos.
Vuonna 1728 uusi tauti pääsi Ephraim Chambersin universaaliin Cyclopaediaan, ja pian kaikissa ensyklopedioissa varoitettiin onaniasta tai manstrupraatiosta tai manustupraatiosta, joilla nimillä tauti myös tunnettiin.

Todellinen huuma alkoi 1759, kun kuuluisa sveitsiläinen lääkäri Samuel Auguste David Tissot julkaisi aiheesta latinankielisen tutkielman ja heti perään kansantajuisen pamfletin. Siitä tuli sensaatio, josta otettiin kymmeniä painoksia lukuisilla kielillä miltei 150 vuoden ajan.

Tissot’n itsensä mukaan masturbaatio oli tappanut enemmän nuoria miehiä kuin kaikki muut taudit yhteensä, ja jotkut kirjoittajat lisäsivät laskelmaan vielä sodat. Lopulta paniikki ylitti kaikki järjelliset mittasuhteet. Kehittyi kokonainen kasvatuksen filosofia, joka lähti tappavan taudin torjunnasta keinolla millä hyvänsä.


Kauheita hoitoja lapsillekin

Lasten kädet saatettiin kahlita nukkumisen ajaksi erilleen ja jalat yhteen. Heidät puettiin pakkopaitaa muistuttaviin siveysvaatteisiin, jotka estivät sukupuolielinten hypistelemisen. Pojille tehtiin esinahan tahallisen kivuliaita poistoja. Tytöiltä amputoitiin klitoris tai ommeltiin häpyhuulet puuduttamatta yhteen. Näin haluttiin varmistaa, että lapsille syntyisi pelko kaikkea seksuaalista kohtaan.

Nuorukaisia varjeltiin yölliseltä erektiolta infibulaatiotekniikalla, kiristämällä esinahka peniksen pään ympärille silkkilangalla tai hakaneulalla niin, että pienikin peniksen paisuminen herätti suuriin kipuihin. Peniksen ympärille saatettiin myös kiinnittää piikkipanta.

Koko repertoaari on niin sadistinen, että on pakko kysyä, miten kokonainen aikakausi saattoi vaipua tällaiseen mielisairauden kaltaiseen paniikkiin. Kuvittelivatko ihmiset masturbaation aiheuttamat kammottavat vaivat? Varmastikaan eivät. Vaivat olivat todellisia, mutta käsitys niiden synnystä oli virheellinen.

Euroopan kaupunkien likaisissa oloissa väkeä kaatoivat muun muassa tartuntataudit. Kun nyt lukee kuvauksia masturbaation aiheuttamista tragedioista, vaikuttaa siltä, että esimerkiksi elimistön hitaasti näivettävä tuberkuloosi usein pantiin masturbaation piikkiin.

Masturbaation tiliin meni myös naisia vaivannut salaperäinen hysteriaoireyhtymä, vaikka hermostuneisuutena ja pyörtyilynä ilmennyt sairaus johtui todennäköisimmin masturbaatiopaniikin synnyttämästä ahdistuksesta. Masturbaatiovälineiden historiaa tutkinut Rachel Maines kertoo kirjassaan The Technology of Orgasm, että hysteriaa hoidettiin laitteilla, joiden ilmeinen tarkoitus oli kiihottaa nainen orgasmiin. Tohtorin täytyi siis tehdä se, minkä ihminen hyvin olisi voinut tehdä itse tai yhdessä puolisonsa kanssa.





Asenteet lientyvät meilläkin


Suomessa julkaistiin vielä 1950-luvulla sukupuolioppaita, joissa varoitettiin masturbaatiosta ankarin sanakääntein. Tästä voi päätellä, millaista masturbaatioahdistusta kantoivat vuosisadan alkupuolella, masturbaatiohysterian huippukaudella, syntyneet ikäluokat. Sekään ei ihmetytä, että vielä 1970-luvun alussa joka kolmas suomalainen uskoi masturbaation vahingoittavan terveyttä.

Sittemmin asiallinen tieto on lisääntynyt, pelot ovat vähentyneet ja masturbaatio (tai ainakin valmius myöntää harjoittaneensa sitä) on hiljakseen yleistynyt sukupolvi sukupolvelta. Näin osoittavat muun muassa tutkimukset, joita ovat tehneet tunnetut seksuaalielämämme tutkijat Osmo Kontula ja Elina Haavio-Mannila. Heidän mukaansa masturbaatioaktiivisuus riippuukin lähinnä siitä, millainen ilmapiiri masturbaatiota kohtaan vallitsi niinä nuoruuden vuosina, jolloin itse kunkin seksuaaliset tavat ja asenteet muotoutuivat.


Terveysaate edistää paniikkia

Masturbaatiopaniikkia siivitti osaltaan se, että se osui yksiin periamerikkalaisen terveysaatteen kanssa. Kummassakin uskonnollinen asketismi ja poliittinen konservatismi löivät kättä.

Yhdysvaltain terveysliikkeen tunnetuimpia profeettoja oli presbyteeripappi Sylvester Graham, joka uskoi, että liika seksi aiheutti kaikkea mahdollista ruoansulatusvaivoista ja päänsärystä epilepsiaan ja mielisairauteen. Hänen mielestään miesten piti säilyttää poikuutensa ja naisten neitsyytensä kolmikymmenvuotiaiksi. Senkin jälkeen seksiä sopi harjoittaa ainoastaan lisääntymistarkoituksessa kerran kuussa, ja silloinkin vain, jos terveys muuten oli hyvä. Graham kehitti ni¬meään kantavat keksit hillitsemään liiallista seksuaalisuutta.

Toinen tunnettu terveysvalistaja oli lääkäri ja kiihkeä seitsemännen päivän adventisti John Harvey Kellogg, joka veljensä Will Keith Kelloggin kanssa perusti terveysruokaa tuottavan Sanitas Food Companyn 1897. Sen kuuluisin tuote olivat rapeiksi paahdetut maissihiutaleet, joita suositeltiin nuorisolle aamiaiseksi nimenomaan siksi, että niiden uskottiin rauhoittavan teini-iän seksuaalista kiihkoa.

Samassa hengessä rakennettiin partioliikettä. Lordi Robert Stephenson Smyth Baden-Powell uskoi, että masturbaatio tuhoaa ruumiin ja sielun. Väsyttämällä nuoret reippain ulkoilmaleikein heidät saatiin iltaisin nukahtamaan kuin tukki.


Tiede tuo uudet tuulet

1800-luvun lopulla hajanaisia järjen ääniä kuului jo sieltä täältä. Antropologit ja eläintieteilijät osoittivat, että masturbaatio oli tavallinen ilmiö kaikissa kulttuureissa ja lukuisilla eläinlajeilla. Brittiläinen seksuaalipsykologi Havelock Ellis otti käyttöön autoeroottisuuden käsitteen ja esitti, että masturbaation taustalla on sama ominaisuus, joka tekee ihmisestä ihmisen: luova mielikuvitus.

Tämä ei vielä kääntänyt psykoanalyysin perustajan päätä. Sigmund Freud uskoi yhä, että masturbaatio on vahingollista, mutta hänkään ei enää pitänyt sitä syntinä eikä sairautena vaan välttämättömänä välivaiheena ihmisen kehityksessä.

Useimmissa lääkärikirjoissa uudet ajatukset otettiin huomioon. Masturbaatiovaroitukset katosivat vähitellen 1900-luvun alkupuolella, koska näyttöä näyttöä haittavaikutuksista ei ollut.

Seksitutkimus todistaa harhat

1940- ja 1950-luvun taitteessa ilmestyivät amerikkalaisen eläintieteen professorin Alfed Kinseyn työryhmän niin sanotut Kinseyn raportit. Ne osoittivat, että masturbaatio on erittäin yleistä myös aikuisväestön keskuudessa eikä rajoitu luusereihin ja kouluttamattomiin väestönosiin. Terveyshaitat Kinsey totesi perättömiksi väitteiksi, joilla vain pönkitettiin ahdasmielistä moraalia.

Samaa evankeliumia julistivat 1960-luvulla amerikkalaiset seksologit William Masters ja Virginia Johnson. Heidän teoksensa Human Sexual Response ja Human Sexual Inadequacy ovat muodostuneet maamerkeiksi ihmisen seksuaalisuuden ymmärtämisessä, ja siksi he ovat saaneet kylttinsä St. Louisin kuuluisalle Walk of Famelle muiden kuuluisuuksien seuraan.

Vuonna 1976 ilmestyi niin sanottu Hiten raportti, jossa Shere Hite ylisti masturbaatiota avoimesti ja kehotti ihmisiä harjoittelemaan sitä. Kun Kinseyn raportin kuvaukset masturbaatiotekniikoista olivat tieteellisen lakonisia, Hite-raportti suorastaan ilotteli yksityiskohdilla.

Tämän jälkeen on esiin kasvanut kokonainen kirjallisuuden haara, jossa masturbaatiosta tehdään viaton ilon lähde - tai poliittinen ase, jolla nainen voi vapautua patriarkaatin holhouksesta.


Miehen oikeus hakusessa

Suurin osa 1900-luvun masturbaatiokeskustelusta käytiinkin naisen masturbaation ympärillä. Pääosin se johtunee siitä, että usein nimenomaan naisen seksuaalisuus on yhteiskunnassa koettu ongelmaksi.

Viime aikoina monet seksuaalisuuden tutkijat ovat kuitenkin alkaneet kiinnittää huomiota siihen, että myös miehen seksuaalisuus kärsii samantyyppisistä väärinkäsityksistä, jotka vuosisatoja estivät naisia löytämästä itseään.

Tämä keskustelu oirehtii kulttuurista asennemuutosta, mutta miksikään joukkoliikkeeksi se ei vielä ole muodostunut. Ehkä lääketiede tulee miesten avuksi.

Masturbaation puolestapuhujat ovat jo pitkään sanoneet, että se torjuu masennusta ja lieventää stressiä. Neljä vuotta sitten saatiin myös ensimmäisiä näyttöjä siitä, että masturbaatio voi oikeasti olla terveellistä - ainakin miehille. Graham Gilesin johtama australialainen tutkimusryhmä ilmoitti tuloksista, joiden mukaan ahkera aikuisiän masturbaatio voi torjua eturauhassyöpää.

Kun eturauhassyöpä on monessa maassa miesten yleisin syöpä ja kun osa tapauksista on kohtalokkaita, saattaa olla, että masturbaatiota olisi hyljeksimisen sijasta todellakin opeteltava - ja opetettava.


Paras tunnustaa huviksi

Ehkä jonain päivänä jopa Yhdysvaltain surgeon general saa olla julkisesti sitä mieltä, että lapsille pitäisi puhua koulussa masturbaatiosta.

Jos näin käy, masturbaatiota ei kuitenkaan kannata markkinoida oikean seksin turvallisena odotushuoneena tai pariseksin korvikkeena. Se ei näet luultavasti pidä nuoria poissa vaarallisemmista puuhista. Tutkimukset kertovat, ettei masturbaatio yleensä ole pariseksin korvike vaan siitä pääosin riippumaton seksuaalisuuden muoto.

Joidenkin tutkimusten mukaan on jopa niin, että ahkerilla masturboijilla on muutenkin tavallista vilkkaampi seksielämä.

Parasta on siis rehellisesti myöntää, että masturbaatio on hupi sinänsä ja sopii kaikenikäisille siinä kuin biljardi tai pitsinnypläys. Jos Graham Giles on oikeassa, poikien ja miesten kannattaa ehkä erityisesti harjoittaa sitä henkensä edestä.


Erkki Kauhanen on valtiotieteen tohtori, tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25744
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.