Ihmisillä on pinttyneet tapansa vastata haasteisiin. Entä jos tällä kerralla kannattaisikin vaihtaa strategiaa?


Entä jos tällä kerralla kannattaisikin vaihtaa strategiaa?




Jos ihmistä vertaa taloon, vanhemmilta saadut geenit ovat kuin rakennuspiirustukset, joiden pohjalta keho kokoaa itsensä. Meemit eli kulttuurigeenit puolestaan kopioituvat meihin jäljittelyn kautta. Esimerkiksi uskomukset, taidot ja toimintatavat ovat talon sisustukseen kuuluvia meemi-mööpeleitä.

Mööpeleitä kulkeutuu taloomme vanhemmilta, koulusta, kavereilta ja vaikkapa television saippuasarjoista. Olen usein miettinyt, miksi jotkut surkeilematta vaihtavat muutkin kuin vanhentuneet ja kirppuiset mööpelit uusiin, kun taas toiset kokevat, että vanhassa on vara parempi.

Mysteeri sai osittaisen vastauksen, kun luin Juha Perttulan kirjaa Olenko onnellinen? (PS-kustannus 2001). Perttulan väitöskirja muhi 1991-1998, kun hän toimi professori Lea Pulkkisen johtamassa Lapsesta aikuiseksi -tutkimusprojektissa. Siinä on seurattu vuodesta 1968 yli kolmensadan ihmisen sosiaalisuuden ja persoonallisuuden kehitystä. Tutkittavat olivat projektin alussa kahdeksanvuotiaita ja Perttulan keskustellessa heidän kanssaan 35-vuotiaita. Perttula pyrki hahmottamaan, millaisten "silmälasien" läpi aikuiset miehet näkevät elämänsä.

Perttulan riemastuttavin huomio lienee se, että onnelliseksi tai onnettomaksi voi tulla sekä mukautuvasti sopeutuen että pohtivasti kyseenalaistaen. Näiden suhtautumistapojen mukaan ihmiset voi luokitella neljään perustyyppiin.


1. Kultalusikkaansa sopeutunut

Jos olet pystynyt esimerkiksi hyvän kodin perintönä keräämään itsellesi toimivat ja ajan henkeen sopivat meemi-mööpelit, mitä niitä muuttamaan. Vaihtamiseen tarvittavan ajan ja vaivan voi käyttää menestymiseen ja elämästä nauttimiseen.

Onnellisen sopeutujan motoksi sopii: miksi keksiä pyörää uudelleen. Toinen elämänohje voi kuulua: jos jokin ei ole rikki, sitä ei kannata ryhtyä korjaamaan.

Koska onnellisesti mukautuneella ihmisellä ja ympäristöllä on yhteiset edut, yhteisö palkitsee tarmokkaan yhteiskunnan tukipylvään avokätisesti. Sopeutuminen antaa ihmiselle hyvän itsetunnon, ja elämä sujuu mukavasti erityisesti perinteisessä ympäristössä, jossa roolit siirtyvät isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle.


2. Puusta pudonnut mukautuja

Yhteiskunnan raju muutos voi johtaa pelisääntöjen muuttumiseen. Hommat eivät hoidukaan vanhoilla ajatuskaavoilla. Ihmisen voi havahduttaa elämänkriisi, kuten vammautuminen, avioero tai työttömyys. Mutta aivan yhtä lailla mietintätarpeen voi laukaista rakastuminen tai arkinen pulma, johon ei tunnu olevan ratkaisua. Hyvinkin pieni ajatusmuutos voi tuottaa sisäisen mullistuksen.

Myös neljänkympin kriisi tai viidenkympin villitys voi saada pohtimaan, että on elänyt menestyksekkään elämän - kun vain tietäisi, kenen. Kodin mööpelit tuntuvat anopin valitsemilta.

Ulkoapäin ohjautuva joutuu helposti ansaan, koska hän kuvittelee ongelmien ja siten myös ratkaisujen piilevän ympäristössä. Tarvitaan ehkä paljonkin tuskaa ja turhautumista, ennen kuin mukautuja tulee ajatelleeksi, että meemejä voi mööpelien tavoin punnita, kokeilla, valita ja vaihtaa. Ajatus oman todellisuuden rakentamisesta voi tuntua mukautujasta mahdottomalta. Miten todellisuuden muka voisi valita!

Mukautuja huomaa, että hänen elämänsä kasvimaa on täynnä rikkaruohoja ja maa olisi käännettävä perusteellisesti tai jopa poltettava. Parempia meemejä tai tarinoita ei saa juurtumaan, ellei edellisiä ole juurittu pois. On hyödytöntä kylvää siemeniä rikkaruohojen sekaan.

Pohdiskeleva myllerrys satuttaa ja tekee joksikin aikaa onnettomaksi. Poltetussa maassa ei heti näy uutta kasvua. Onneksi koko puutarhaa ei tarvitse kyntää kerralla.


3. Taistelunsa käynyt pohdiskelija

Jos ihminen saa lapsuudenympäristöstään perinnöksi homeisia ja kirppuja kuhisevia mööpeleitä, selviytyminen vaatii heti alkuun elämän peruskysymysten perkaamista. Teit isäin astuminen ei ole mielekästä, jos saadut toimintamallit tuottavat vakavia vaikeuksia. Nuoren on itse etsittävä uusia mööpeleitä ja valittava niistä toimivimmat, vaikka se olisi älyllisesti ja tunnepuolellakin rankkaa. Onneksi yksi turvallinen aikuinen riittää antamaan perusmööpelit.

Murrosikä merkitsee monelle nuorelle meeminvaihtoviikkoja. Nuori huomaa nopeasti, ettei vastarannankiiskeilyä katsota hyvällä, ja tämä voi nakertaa minäkäsitystä. Jos omien uskomusten ja toimintatapojen kriittinen pohdiskelu kuitenkin iskostuu identiteettiin asti, vastedes on aivan luonnollista seuloa, mikä on todellista itseä ja mikä ympäristön asettamaa painetta.

Niinpä kyseenalaistaja voi toimia ympäristön haluamalla tavalla, muttei sopeutuakseen vaan sisäisistä syistä.

Yhtä hyvin kyseenalaistaja saattaa kuitenkin kulkea omia polkujaan - ympäristön suureksi harmiksi.
Tasapainoisen pohdiskelijan talo pysyy kohtalaisen hyvässä kunnossa, koska hän uudistaa taloaan priorisoiden: nurkan tai huoneen kerrallaan ja mielellään vähän ennakkoon. Jos kyseenalaistaja tuntee vaikutusmahdollisuuksiensa rajat, hän pyrkii niiden sisällä säilyttämään riippumattomuutensa. Hän tekee uudistuksia voimiensa ja taitojensa mukaan eikä tukeudu toisiin ihmisiin perusteettomasti.


4. Napaansa tuijottava vatvoja

Oman elämän pohdiskelu ei ole hassumpi harrastus, koska se käy missä ja milloin tahansa, yksin tai kavereiden kanssa. Lisäksi pohdinnan kohteena on tuttu ja mielenkiintoinen hahmo, johon pääsee näin tutustumaan yhä syvemmin.

Pulmia kannattaa aivojumpan vuoksi pohtia, vaikkei ratkaisua olisikaan. Sitä paitsi pohdinnan virittämä toiminta ja sen tuomat elämänkäänteet takaavat myöhemminkin virkistäviä haasteita. Hyödyttömäksi vatvonnaksi pohdiskelu muuttuu vasta, kun myllytykseen ei enää tule uusia näkökulmia tai faktoja.*

Toisinaan kyseenalaistaminen menee kuitenkin liiallisuuksiin, ja pohdiskelija uppoaa yhä syvemmälle ongelmien suohon. Kun kyseenalaistaa kaikkea yhtä aikaa, koko talo on yhtä remonttityömaata ja koko oleminen tuntuu sekavalta.

Suorastaan haitalliseksi pohdiskelu käy, jos pulman ydin on selvästi ympäristössä ja ratkaisu vaatisi käytännön toimia. Umpisuolen tulehtuessa himopohdiskelija ei ehkä menekään lääkäriin vaan ryhtyy miettimään, onko kovan kivun takana kukaties lapsuuden ihmissuhteista johtuva sisäinen ristiriita tai jokin kosminen läksy.


Varo hukkumasta napaasi

On tärkeää erottaa toisistaan itseensä keskittyvä ja itsestä ohjautuva elämä.

Itseensä keskittyvää ohjaa ympäristön normisto - joka tosin voi ilmetä vaikkapa itsetuntemukseen opastavan gurun kaavussa. Kun ihminen uppoaa liian syvälle elämäänsä, hänellä ei ole enää käsitystä siitä, millaista elämää hän elää tai millaista pitäisi elää. Niinpä hän kysyy sitä muilta.

Sen sijaan itsestä ohjautuva vastaa itse elämästään. Hän hahmottaa selvästi itsensä ja ne ulkopuolellaan olevat asiat, joita hän voi ohjata. Hän osaa myös kurottaa kohti toista ihmistä toisin kuin itseensä keskittyvä, joka ei kykene unohtamaan itseään hetkeksikään.

Itseensä keskittyvästä pienikin uhrautuminen toisen puolesta tuntuu itsensä väheksynnältä. "Mitä minä tästä saan?", hän kysyy. Jos ihminen ei keski-ikään mennessä huomaa, että maailmassa on muitakin, hän joutuu ansaan, jossa hän käpertyy itseensä ja eristäytyy.



Tuija Matikka on psykologi, joka on erikoistunut organisaatioiden ja henkilöstön kehittämiseen ja harjoittaa myös henkilökohtaista psykologista neuvontaa. Artikkeli sai innoituksensa psykologian tohtori Juha Perttulan kirjasta Olenko onnellinen? Psykologista tunnustelua suomalaisen aikuisen onnellisuudesta (PS-kustannus 2001).



 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25759
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.