Painottomuuslento lähtee, hyppää siivelle!

Airbus Zero-G ei näytä erikoiselta, mutta sen tehtävä on sellainen. Se vie tutkijoita avaruuskokeisiin Atlantin ylle.

Tiedätkö, että löhöillessäsi laiskana sohvalla takapuolesi tekee koko ajan työtä? Se kannattelee painoasi ja panee kampoihin Maan vetovoimalle, joka yrittää musertaa kehoasi sohvaa vasten. Vaikka pehmusteet olisivat kuinka mukavat, ovat pakaralihaksesi koko ajan jännitystilassa.

Mikäli...

Jos olet tilaaja voit kirjautua sisään ja lukea tämän artikkelin.

Kirjaudu tai rekisteröidy palveluun.
Tilaa Tiede
 

Edes taantuma ei ole pudottanut meitä maailman onnellisimpien kansakuntien joukosta. Tällä me todistamme, ettei raha yksin ratkaise, miten ihmiset elämänsä kokevat.

Tuossa keski-ikäinen rouva pyyhältää kauppakassia kantaen kohti bussipysäkkiä. Aika onnellisen näköinen tapaus. Tuossa kaksi vartijaa, mies ja nainen, halaa toisiaan leveä hymy kasvoillaan. Sitten ohi rymistelee pitkänhuiskea nuori skeittarisälli, jonka meno huokuu hyvää fiilistä. Näitä kaupunkilaisia katsellessa tulee itsekin hyvälle tuulelle.

Tämä on Suomi. Toimittajien kuuluisi olla kriittisiä, mutta eihän tälle mitään voi: kansainväliset vertailut toisensa jälkeen osoittavat, että suomalaiset ovat tavallista tyytyväisempää porukkaa. Sijoituksemme on yleensä maailman kymmenen onnellisimman joukossa. Uunituoreessa vuoden 2015 World Happiness Reportissa olemme kuudensia.

Onnellisuus ei ole kuulunut suomalaisten itsestään vaalimaan kuvaan. Kun katsomme peiliin, sieltä mulkoilee takaisin sellaisia kansallisia stereotypioita kuin talven pimeys ja kylmyys, vähäpuheisuus ja viina. Luulemme olevamme kyvyttömämpiä onneen kuin ihmiset etelän maissa, joissa on palmupuita ja auringonpaistetta.

Onnettomia nuo gallialaiset

Turhan synkkä omakuva vaatii uudistamista. Vaikka tyytyväisyydessä suomalaiset eivät ole ihan maailman huippua, paljon ei puutu. Täällä ollaan esimerkiksi onnellisempia kuin Ranskassa.

Tunnettu alankomaalainen onnellisuustutkija, Erasmus-yliopiston professori Ruut Veenhoven ja hänen työtoverinsa Gaël Brulé julkaisivat viime vuonna tutkimuksen, jossa he etsivät siihen selitystä. Sitä todella kaivataan.

Ranskalaisten elämäntaito ja joie de vivre ovat legendaarisia pitkin maailmaa. Ranskalaisilla on viininsä, keskustelutaitonsa, kahvilansa, kulinaariset perinteensä, tyylitajunsa ja charminsa. Miten he voivat olla onnettomampia kuin kylmän ja pimeän pohjolan asukkaat?

Onnen määrää tutkijat mittaavat tavallisesti parilla kolmella eri tavalla. Voidaan ensinnäkin kysyä ihmisiltä suoraan, miten tyytyväisiä he ovat viime aikoina olleet elämäänsä. Asteikko voi ulottua nollasta viiteen, kymmeneen tai vaikka sataan.

Edellisestä hieman eroaa niin sanotut Cantrillin tikapuut, jonka kymmenpienaiselle asteikolle ihmiset saavat asettaa itsensä. Tämä onnellisuusmittari ottaa huomioon sen, miten oma toteutunut elämä suhteutuu odotuksiimme ja toiveisiimme. Cantrillin tikkailla ylin askelma edustaa parasta mahdollista elämää, jonka voi ajatella itselleen, ja alin huonointa.

Onni koostuu myös jokapäiväisten miellyttävien ja ikävien tunteiden taseesta eli siitä, onko arjessamme enemmän mukavuutta ja iloa vai äreyttä ja ahdistusta.

Kansalaisten tunnelmat selviävät muun muassa tällaisin tiedusteluin: oletko edellisenä päivänä ollut masentunut tai stressaantunut, oletko tuntenut olevasi levollinen tai hymyillyt paljon?

Suomalaiset pärjäävät kaikilla mittareilla keskimääräistä paremmin ja jättävät Ranskan selvästi jälkeen. Esimerkiksi tunnepuntarilla vauraiden maiden keskiarvotulos oli 45, Ranskan luku 42 ja Suomen 54. Suomalaisten eilispäivät ovat siis kuluneet hauskemmin ja rentoutuneemmin kuin useimpien muunmaalaisten.

Vapaus tuottaa onnea

Ranska on kiinnostava vertailukohta, koska taloudellisesti Suomi on kutakuinkin samalla tasolla kuin Ranska. Bruttokansantuote henkeä kohti on likipitäen yhtä suuri molemmissa maissa, ja maat ovat saavuttaneet tulotason, jonka jälkeen kansakunnan vaurauden lisäys­ ei joidenkin tutkimusten mukaan juuri lisää kansakunnan keskimääräistä tyytyväisyyttä.

Jos raha ei ratkaise, mikä sitten? Brulén ja Veenhovenin selitys on hieman yllättävä: vapaus.

Vapaus koostuu siitä, miten yhteiskunnassa on tarjolla erilaisia mahdollisuuksia ja miten hyvin ihmiset ovat niistä perillä. Lisäksi ihmisten pitää olla vapaita valitsemaan: mitä suurempi on itseluottamus ja mitä pienempi on pakko sopeutua odotuksiin, sitä vapaammaksi ihminen kokee itsensä. Vapaa ihminen tuntee olevansa elämänsä ohjaksissa, ja sekös onnellistuttaa.

Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimiin vannovassa maassa luettelon ensimmäistä herkkua on vähemmän kuin Suomessa, Niin osoittavat mittaukset.
Suomalaiset kokevat itsensä selvästi vapaammiksi kuin ranskalaiset. Ero syntyy kenties lapsuudessa. Ranskassa kotikasvatuksessa korostuu tottelevaisuus, Suomessa itsenäisyys. Gallien koulussa opetus tapahtuu ylhäältä alas, Suomessa lapset opiskelevat enemmän keskenään. Katolisen kirkon perinne on niin ikään autoritaarisempi kuin protestanttisen.

Maat vaurastuvat, onni pysyy

Vaikka raha ei ratkaise Ranskan ja Suomen välistä onnellisuusmaaottelua, eurot vaikuttavat. Rahan ja onnen suhde ei kuitenkaan ole yksioikoinen.

Selvää on, että jos köyhä maa nousee taloudellisesta kurjuudesta, onnellisuus maassa lisääntyy. Taloustieteilijät kuitenkin taittavat peistä siitä, kasvattaako talouskasvu onnellisuutta vauraissa maissa.

Vastakkain ovat kokonaiset maailmankatsomukset. Toista suuntaa edustavat leppoistajat ja kasvukriitikot, joiden mukaan materia jo riittää länsimaissa ja voisimme keskittyä enemmän vapaa-aikaan ja ihmissuhteisiin. Toiset vakuuttavat, ettei kasvusta ja elintason kohottamisesta päästä ja että se tekee ihmisille hyvää vastakin. Molempien kantojen puolesta on näyttöä.

Etelä-Kalifornian yliopiston taloustieteen professori Richard Easterlin teki jo 1970-luvulla havainnon, jota sittemmin on kutsuttu hänen mukaansa Easterlinin paradoksiksi. Se kuuluu näin: vaikka maan sisällä varakkaat ovat onnellisempia kuin vähävaraiset, koko maan vaurastuminen ei kasvata kansalaisten onnellisuutta. Monissa maissa kansantuote on vuosien mittaan moninkertaistunut, mutta tyytyväisyys elämään on pysytellyt samalla tasolla.
Suomikin on paljon rikkaampi nyt kuin 1970-luvulla, mutta onnellisuus on liikahtanut vain hieman ylöspäin. Jos kuvittelemme aikakoneen, joka palauttaisi meidät 1970-luvun kulutustasolle, monet kokisivat järkytyksen. Siitä toivuttuaan he eivät kuitenkaan olisi juuri sen onnettomampia kuin nyt. Ihmiset tottuvat vauraudessaan tapahtuviin muutoksiin. Juuri tottuminen selittää osaltaan, miksi kansakunnan vaurastuminen ei lisää onnellisuutta tai lisää sitä vain vähän.

Melkein kaikkeen tottuu

Tottuminen ei rajoitu vain pankkitilin muutoksiin. Jotkut psykologit ovat väittäneet, että ihminen sopeutuu melkein mihin tahansa elämän sattumukseen. Tämän set point -teorian mukaan ihmisellä on tietty onnellisuuden perustaso, johon hän palaa vaurastumisen, köyhtymisen, avioi­tumisen, avioeron tai vammautumisen jälkeen. Mikään ei pitkällä aikavälillä hetkauta meitä suuntaan tai toiseen.

Onnen perustason ajatusta puoltavat esimerkiksi tutkimukset ihmisistä, jotka ovat halvaantuneet tapaturmissa. Jonkin ajan kuluttua heidän henkinen hyvinvointinsa palautuu enemmän kuin moni luulisi. Avioliiton elämää kohottava vaikutus tasaantuu toiseen suuntaan. Onnellisuustutkijat näyttävät usein käyrää, joka kuvaa ihmisen onnellisuuden muutosta ennen avioliittoa ja avioitumisen jälkeen. Käyrä kohoaa ja kohoaa ja huipentuu häävuonna, mutta sitten se alkaa laskea kohti tasoa, jolla se oli ennen liiton solmimista.

Perustasoteoriaa tukevat myös kaksostutkimukset, joissa on selvitetty onnellisuuden perinnöllisyyttä. Tuoreen katsauk­sen mukaan koetun hyvinvoinnin periytyvyys on arviolta 35 prosenttia eli samaa luokkaa kuin vakavan masennuksen. Kahden yhtä hyvissä tai huonoissa oloissa elävän ihmisen tyytyväisyys elämään voi erota suuresti. Persoonallisuuspiirteitä jaetaan epätasaisesti syntymässä. Jos on saanut ulospäinsuuntautuneen tai tunnollisen luonteen, voi kiittää onneaan. Sen sijaan neuroottisuus tietää enemmän huolia.
Tottumisella on rajansa. Avioliitossa­ tyytyväisyys ei laske liittoa edeltäneelle tasolle, vaikka arki alkaa. Parisuhteella on keskimäärin pysyvä onnellistuttava vaikutus. Yhtä lailla pysyvä, joskin päinvastainen vaikutus on terveyden menetyksellä. Mitä enemmän sairaus rajoittaa arkea, sitä enemmän se vähentää tyytyväisyyttä. Myöskään työttömyyteen psyyke ei kokonaan sopeudu: se ei lakkaa syömästä miestä tai naista.

Halut uusiutuvat jatkuvasti

Rahan tuoma onnen lisäys sen sijaan haihtuu sen jälkeen, kun tietty tarpeiden tyydytyksen perustaso on saavutettu. Näin ainakin Richard Easterlin on todennut tutkimuksissaan, jotka maalaavat kuvaa materian tavoittelun älyttömyydestä. Kun me saamme tai puolisomme saa palkankorotuksen, iloitsemme siitä aikamme mutta sitten jo totumme asiaan ja koettu hyvinvointimme palaa perustasolleen.

Yksi selitys tottumiseen on se, että tavoitteemme nousevat vaurastuessamme.
Yhdysvalloissa tutkittiin samaa ikäluokaa siten, että ihmisiä pyydettiin eri elämänvaiheissa valitsemaan kymmenen suuren hankinnan listasta ne, joita he uskoivat tarvitsevansa elääkseen hyvää elämää. Toivelista ulottui toisesta televisiosta ulkomaanmatkailuun, omistusasuntoon, uima-altaaseen ja kesämökkiin.  Kävi ilmi, että sitä mukaa kuin ihmiset saivat tyydytettyä toiveitaan, heille ilmaantui saman verran uusia. Varakkaammille haaveita sikisi vielä enemmän kuin muille.

Halujen jatkuva uusiutuminen takaa sen, että tyydytystä on vaikea saada lisää pelkästään hankkimalla lisää aineellista hyvää. Tyytymättömyys vallitsevaan tilanteeseen uusiutuu jatkuvasti.

Jotkut evoluutiopsykologit uskovat, että taipumus on osa ihmisen perimää. Kenties kivikauden oloissa parhaiten menestyivät ne, jotka eivät jääneet nautiskelemaan olostaan, kun varastot olivat täynnä. He olivat hetken tyytyväisiä, mutta halusivat sitten taas lähteä poimimaan marjoja ja kaatamaan riistaa. Meillä on näiden tyytymättömien geenit, ja taipumus pitää meissä yllä toimeliaisuutta ja kulutusta, jolla ei ole eloonjäännin ja onnen tavoittelun kannalta merkitystä.

Vertailu pitää paikallaan

Toinenkin talouspsykologinen moottori pyörittää aineellisen kulutuksen oravanpyörää. Ihmiset juoksevat paikoillaan onnen perässä siksi, että he perustavat tyytyväisyytensä sosiaaliseen vertailuun. Vaurastuminen tuo lisää iloa elämään, jos se parantaa suhteellista asemaa. Jos taas viiteryhmä eli ne ihmiset, joihin ihminen itseään vertaa, vaurastuvat samaa tahtia, tulon lisäys ei ajan oloon tunnu miltään.

Vertailu on taannut sen, ettei kansantuotteen huima kasvu länsimaissa ole kääntynyt kovin kummoiseksi onnen kasvuksi. Se voi myös selittää, miksi Yhdysvalloissa tunnelmat ovat laskeneet samaan aikaan, kun tuloerot ovat jyrkentyneet. Kun vertailukohdat karkaavat kauem­maksi, oma suhteellinen asema heikkenee ja mieli mustenee.

Jo lapset osaavat vertailun taidon. Britanniassa on havaittu, että varakkailla alueilla vähävaraisten perheiden lapsilla on enemmän käytöshäiriöitä kuin alueil­la, joilla yleinen tulotaso on lähempänä omaa. Epäedullinen elintasovertailu kiristää pinnaa.

Easterlinin paradoksi käy järkeen, kun ottaa huomioon, miten totumme saavutuksiimme, keksimme uusia toiveita tavoiteltaviksi ja pysyttelemme tulojen kasvusta huolimatta aina vain kutakuinkin samalla tasolla suhteessa vertailuryhmäämme.

Silti järkeenkäypää on myös uskoa tyytyväisyyteen, jota kasvavat kulutusmahdollisuudet tuovat. Rahalla voi monella tavoin toteuttaa itseään ja viettää laadukasta vapaa-aikaa. Raha tarjoaa myös turvaa kohtalon koettelemuksia – sairauksia, menetyksiä, avioeroja – vastaan. Hyviin tuloihin yhdistyy usein myös kiinnostava työ ja arvostettu asema.

Raha ratkaisee sittenkin?

Vaurastumisen iloista on tieteellistä näyttöä. Daniel Kahneman ja Angus Deaton totesivat Yhdysvalloissa tekemässään tutkimuksessa, että tyytyväisyys elämään lisääntyy sitä mukaa kuin tulot nousevat eikä ole olemassa tulorajaa, jonka jälkeen arviot oman elämän hyvyydestä lakkaisivat kohenemasta.

Tyytyväisyys omaan elämään on kuitenkin eri asia kuin itse elämisen kokemus. Kaksikon mukaan myönteiset tunteet lisääntyvät vaurastuessa – mutteivät rajatta. Katto tulee vastaan, kun kotitalous­ tienaa 75 000 dollaria eli 70 000 euroa vuodessa.

Tutkimuksen aineisto kerättiin vuonna 2008, ja silloin kolmannes Yhdysvaltain kotitalouksista ylitti rajan. Sitä varakkaammilla hyvän olon tunteet eivät enää lisääntyneet. Vaikka rahalla voi hankkia kivoja kokemuksia matkoilla ja mukavuutta asumiseen, se ei tuo koettua onnea yhtään enempää. Eräässä tutkimuksessa huomattiinkin, että suurituloisten on vaikeampi nauttia elämän pienistä iloista.

Kahnemanin ja Deatonin tutkimus ei vielä osoita vääräksi väitettä, jonka mukaan kansantuotteen kasvu ei kasvata onnea. Siihen iskee toinen tutkijakaksikko.

Taloustieteilijäpariskunta Betsey Stevenson ja Justin Wolfers on julkaissut analyysejä, joiden mukaan mitään Easterlinin paradoksia ei ole olemassa: kansantuotteen kasvu ja tyytyväisyys käyvät tyylikkäästi yhtä jalkaa, eikä mitään eurorajaa onnen kasvulle tule vastaan. Easterlin on yksinkertaisesti väärässä, duo summaa.

Tunne seuraa suhdanteita

Kasvun ja onnen kiista ei ole asettunut. Easterlin on väittänyt, että hänen kriitikkonsa sekoittavat lyhyen aikavälin talouden vaihtelut ja pitkän ajan talouskasvun. Ihmisten onnellisuus nousee ja laskee nousu- ja laskukausien mukana, mutta pitkän aikavälin kansantuotteen kasvu ei sitä vastoin näytä kohottavan kansakunnan mielialaa yhtään.

Yliopistonlehtori Jani-Petri Laamanen Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta on saanut työtovereidensa kanssa samansuuntaisia tuloksia.

– Kansantuotteen kasvu lisää onnellisuutta tilapäisesti mutta ei pitemmäksi aikaa. Kun tulee taantuma, onnellisuuskin notkahtaa. Joitain merkkejä on siitä, että taantuma vaikuttaa enemmän kuin vastaava nousu. Yllättäen Suomi ei ole taantumasta huolimatta kuitenkaan keskimäärin erityisen onneton, Laamanen kertoo.

Eri mailla näyttää olevan erilainen kyky kääntää vauraus onnellisuudeksi. Suomessa, muissa pohjoismaissa, Sveitsissä ja Hollannissa temppu osataan, sillä nämä maat yleensä johtavat onnellisuuslistauksia. Sen sijaan Belgia on erikoinen tapaus: kun maa on vaurastunut, sen kansalaisten tyytyväisyys on vain vähentynyt.

Belgiassa vaurastuminen kanavoituu ilmeisesti kulutukseen, joka ei ole omiaan lisäämään ihmisten onnellisuutta. Tällaiseen arvioon päätyivät Laamanen ja hänen kollegansa, kun he tutkivat ihmissuhteiden, onnellisuuden ja talouskasvun kolmiyhteyttä.

– Maissa, joissa ihmiset helposti ryhtyvät statuskilpailuun ja kilpavarusteluun, bruttokansantuote ei tuota onnellisuutta niin paljon kuin maissa, joissa statuskilpailua ei esiinny. Jos ihmiset näyttävät statusta ulospäin, se aiheuttaa muissa huonommuuden tunnetta. Siten lisäraha ja -kulutus ei lisääkään hyvinvointia, Laamanen sanoo.

Suomessa sanotaan usein, että täällä ei saa näyttää rikastumistaan. Tätä ei siis tule pitää kateutena vaan itsesuojeluvaistona, joka parantaa kansakunnan onnellisuustasetta.

Hyvinvointivaltio kannattaa

Suomen kuten muidenkin pohjoismaiden valttina on hyvinvointivaltio tulonjakoineen ja sosiaalimenoineen. Niiden merkitys on tosin myös kiistetty. Asialla on ollut Ranskan ja Suomen vertailusta tuttu Ruut Veenhoven.

Veethoven julkaisi 15 vuotta sitten laajan tutkimuksen, jonka mukaan sosiaalimenojen suuruuden ja kansalaisten onnellisuuden välillä ei ole mitään yhteyttä. Anteliaan sosiaaliturvan maissa ihmiset eivät olleet yhtään onnellisempia eikä onnellisuus tasaisemmin jakautunut kuin niissä yhtä rikkaissa maissa, joissa sosiaalimenot jäivät pieniksi.

Suomen Pankin entinen johtaja Kari Nars tulkitsee tutkimustulosta kirjassaan Raha ja onni (2006) niin, että sosiaaliturvakin kärsii samanlaisesta tottumisesta kuin vaurastuminen yleensä: kun yhdet tarpeet tyydytetään, uusia syntyy tilalle. Tyytymättömyys ei katoa minnekään, ja siksi sosiaalimenot eivät paradoksaalisesti tuota sitä hyvinvointia, jota niiden olisi tarkoitus tuottaa.
Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Juho Saari arvostelee hollantilaistutkimuksen asetelmia kirjassaan Onnellisuuspolitiikka (2012).
Esimerkiksi Yhdysvallat on siinä yksi pienten sosiaalimenojen maa. Jos kuitenkin ottaa huomioon sikäläisen eläkevakuutuksen ja yksityisen terveydenhuollon, sosiaalimenojen osuus kasvaa yhtä suureksi kuin pohjoismaissa. Saaren tekemät vertailut Euroopan valtioiden välillä osoittavat myös, että suurempien sosiaalimenojen ja kansalaisten onnellisuuden välillä on yhteys.

Köyhä hyötyy vähemmästä

Yksi onnellisuuteen liittyvä mekanismi­ puoltaisi hyvinvointivaltion harjoittamaa tulonjakopolitiikkaa. Rahalla on halvempaa lisätä köyhien onnea kuin rikkaiden, ja useimmista sosiaalipolitiikan etuuksista nauttivat pikemminkin pienituloiset kansalaiset. Summa, joka tuntuu hyvältä köyhän elämässä, ei välttämättä merkitse paljon mitään rikkaalle. Varakas tarvitsee enemmän rahaa onnen lisäyk­seen kuin köyhä.

Hyvinvointivaltion rahoitus tuottaa onnellisuustappiota varakkaille, jotka veroillaan maksavat sosiaalimenot. Verotuksen tuskaa saattaa vielä korostaa talouspsykologiasta tuttu tappiokammo. Menetykset tuntuvat ikävämmiltä kuin samansuuruiset voitot hyviltä. Juho Saaren mukaan ratkaisevaa on, miten läpinäkyvästi tulojen uudelleenjako tehdään.

Kärvistelyä aiheutuu eniten, jos verotuksen rahallisen menetyksen näkee konkreettisesti tilillään. Koska tietoisuus menetyksestä lisää tuskaa, vero kannattaa napsaista silloin, kun raha ei vielä ole tilillä. Palkkaverotuksessa se meneekin työnantajan maksamana, ja arvonlisäverossa se on piilossa tavaroiden ja palveluiden hinnoissa. Yrittäjät sen sijaan näkevät selvemmin, miten verot vaikuttavat tuloihin.  

Onnellisuuden kokonaistase näyttää kuitenkin jäävän hyvinvointivaltiossa voitolliseksi. Sijoitukset siihen kannattavat.

Vuonna 2011 Shige Oishi ja Ed Diener osoittivat 54 maan vertailullaan, että progressiivisen verotuksen maissa voidaan parhaiten. Näissä maissa ihmiset useimmin arvioivat elämänsä olevan lähimpänä parasta mahdollista. Niissä koettiin myös enemmän myönteisiä tunteita ja vähemmän kielteisiä. Yksi näitä onnen maita on Suomi.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2015


Ohje 1:  Sulje korvat onnellisuuspuheelta

Oletko saanut tarpeeksesi onnellisuudesta? Tuntuuko, että siitä on tullut jonkinlainen pakko? Se ei ole ihme nykyisin, kun onnellisuus näyttää olevan elämän ainoa todellinen tarkoitus.

Yhteiskuntatieteissä ja psykologiassa tunnetaan ironisen vaikutuksen ilmiö. Se tarkoittaa, että jonkin toimenpiteen seurauk­set kääntyvät päinvas­taisiksi kuin alun perin tarkoitettiin. Näin on käynyt osaksi myös onnellisuuden tavoittelulle.

Mitä enemmän uskomme, että yhteiskunta olettaa meidän pyrkivän onnellisuuteen, sitä pahemmin koemme kielteiset tunteemme, kuten surun. Näin vihjaa Brock Bastianin ja kumppaneiden Japanissa ja Australiassa tekemä tutkimus. Vaikutus oli suurempi Australiassa. Länsimaisissa kulttuureissa ikäviä tunteita ilmeisesti siedetään huonommin, ja tämä karttelu on omiaan voimistamaan niitä. Olisimme onnellisempia, jos suhtautuisimme suopeammin suruun, alakuloon ja ahdistukseen.

Onnen tärkeyden korostaminen voi myös laimentaa myönteisiä tunteita, kertoo Iris Mauss työtovereineen Emotion-lehdessä. Kun elämyksiin kohdistuvat odotukset kasvavat, kivaa kokemusta sen koittaessa nakertaa pettymyksen tunne.


Ohje 2: Osta elämyksiä, älä tavaraa

Jos rahalla ei onnistu hankkimaan onnea, käyttää sitä väärin. Kannattaa kohdentaa se mieluummin elämyksiin ja kulttuuriin kuin aineellisiin asioihin. Elämysten ostelu tuottaa enemmän mielihyvää kuin tavaroiden, osoittavat eri tutkimukset.

Tavaran antama nautinto väljähtyy nopeasti, kun taas elämys – vaikkapa käynti konsertissa – tuntuu tyydyttävältä vielä kauan tapahtuman jälkeenkin. Ihmiset palaavat mielessään paljon useam­min elämyksiinsä kuin aineellisiin hankintoihinsa.   

Elämysostos alkaa kohottaa mielialaa jo ennen kuin se toteutuu.Lämmittelemme ennakolta sen odotuksessa.

Kulttuurin ja elämysten kulutuksessa on sekin etu, että niistä nautitaan enemmän niiden itsensä vuoksi. Tavaroissa sen sijaan on usein mukana vertailu muiden tavaroihin, ja jos omat eivät pärjää vertailussa, mieli myrtyy.


Ohje 3: Ole kiltti

Ennen piti olla avulias, ystävällinen, kiitollinen ja antelias, jotta olisi moraalisesti hyvä ihminen. Nyt näistä hyveistä on tullut väline, jolla kohottaa onnellisuuttaan. Kaikkien mainittujen hyveiden hyöty on osoitettu useissa tutkimuksissa, joita on tehnyt muun muassa Sonya Lubomirsky.

Jos hyveet tekevät onnelliseksi, niin käy myös päinvastoin: onnellisuus lisää hyveitä. Onnellisuus tekee epäitsekkäämmäksi ja kiitollisemmaksi. Hyveellinen toiminta ja onnellisuus muodostavat toisiaan voimistavan kehän.

Ei kuitenkaan kannata syyllistyä, jos elämä ei juuri nyt  hymyile. Myös vastoinkäymisistä voi kummuta hyveitä, muistuttaa tunnettu onnellisuustutkija Ed Diener.


Ohje 4: Keskity siihen, mitä teet

Kun olet palaverissa, hoidat lasta, katsot televisiota, siivoat tai keskustelet toisten ihmisten kanssa, keskitä huomiosi siihen. Vaikka tehtävä tympäisisi, ole siinä henkisesti mukana. Silloin olet tyytyväisempi kuin haikaillessasi ajatuksissasi jonnekin toisaalle.

Harhaileva mieli on onneton mieli, kiteyttävät Matthew Killingsworth ja Daniel Gilbert.

He olivat saaneet tuhannet kännykän käyttäjät innostumaan tutkimuksesta, jossa näille putkahti tämän tästä puhelimeen tiedustelu siitä, mitä he olivat tekemässä, harhailiko mieli ja miltä tuntui.

Lähes puolet ajasta ihmisten mieli oli poissaoleva. Vain seksiä harjoitettaessa fokus oli täydellisesti asiassa. Edes eksyily mukaviin mietteisiin ei voittanut sitä, että oli läsnä tekemisessään.


Ohje 5: Ryhdy aktivistiksi

Eikö mielenosoittajissa ja aktivisteissa ole jotain kadehdittavaa? Heillä on mielekästä tekemistä, he välittävät asioista ja pyrkivät todella tekemään niille jotakin.

Kaiken lisäksi aktivistit ovat onnellisempia kuin epäpoliittiset kansalaiset. Selitys ei ole ainakaan yksin se, että onnelliset osallistuisivat enemmän, kertoo Malte Klarin ja Tim Kasserin opiskelijoiden parissa tekemä tutkimus. Poliittinen toiminta itsessään sai opiskelijat tuntemaan itsensä elävämmiksi ja energisemmiksi kuin tunsivat verrokit, jotka puuhasivat jotakin vähemmän poliittista.  

Ensimmäinen kuulu onnellisuuden tutkija, filosofi Aristoteles jo sanoi, että ihminen on yhteisöllinen olento ja hyvään elämään kuuluu yhteiskunnallinen osallistuminen. Jos siitä tulee vielä hyvä olo,  ei ole mitään syytä olla menemättä mielenosoitukseen.

Internet muuttaa avaruuteen

Maan kiertoradalla netti vapautuu valtioiden asettamista rajoista.

Avaruuskilpa on saanut uuden muodon. Nyt ei ole kyse kylmästä sodasta eikä kilpajuoksusta Kuuhun. Nyt internet nousee avaruuteen.

Avaruuden kautta nettiyhteydet laajenevat nopeasti maapallon syrjäseuduille. Samalla ne, jotka hallitsevat internetin viestiliikennettä taivaalta, suojautuvat...

Jos olet tilaaja voit kirjautua sisään ja lukea tämän artikkelin.

Kirjaudu tai rekisteröidy palveluun.
Tilaa Tiede
 

Muukalaiskammo alkoi tautien pelosta

Kautta aikain ihminen on löytänyt syntipukit sairauksiin oman yhteisönsä ulkopuolelta. Syytämme taudeista niitä, joita halveksimme.

Siitä lähtien, kun ebola keväällä 2014 nousi maailman puheenaiheeksi, monet afrikkalaistaustaiset ihmiset ovat joutuneet ennakkoluulojen kohteiksi. Yhdysvalloissa heitä on ebolapelon takia kiusattu kouluissa, heiltä on evätty pääsy työpaikoille, heille ei ole tarjoiltu ravintoloissa, eikä heitä...

Jos olet tilaaja voit kirjautua sisään ja lukea tämän artikkelin.

Kirjaudu tai rekisteröidy palveluun.
Tilaa Tiede
 

Ihmiskeho yllättää

Ihmisellä on häntäluu, vaikkei ole häntää, ja pörhistyvä karvoitus, vaikkei ole turkkia.

Nikotellen enemmän maitoa masuun

Hikka eli nikotus tyypillisine äänineen syntyy, kun pallean äkkisupistus imaisee ilmaa ja samanaikaisesti kurkunpää äänihuulineen sulkeutuu.

Kaikilla on joskus hikka, mutta keskosena syntyneillä se on tavallista yleisempää.

Hikan voivat...

Jos olet tilaaja voit kirjautua sisään ja lukea tämän artikkelin.

Kirjaudu tai rekisteröidy palveluun.
Tilaa Tiede