Juutalaisen perimätiedon mukaan Jeesus joutui Pilatuksen eteen nisankuun 14. päivänä vuonna 33. Meidän kalenterissamme päivä olisi ollut 2. huhtikuuta. Kuvitus Jussi Jääskeläinen
Pontius Pilatuksen aikaan Rooma oli jo imperiumi, jolla oli maakuntia ja vasallivaltioita Atlantilta Arabiaan. Tämän jälkeen se nielaisi vielä Britannian, Daakian, Nabatean ja Parthian.
Juutalaiset histo­rioitsijat syyttivät Pilatusta raa’aksi miehitysvallan edustajaksi. Kristillinen alkukirkko näki hänet oikeamielisenä miehenä, joka yritti pelastaa Jeesuksen. Kuvitus Lasse Jääskeläinen

Ilman Jeesusta keskiverto virkamies ei olisi päässyt edes historiankirjan alaviitteeksi.

Quid est veritas? Mitä on totuus? Juudean­ maaherra Pontius Pilatus oli perimmäisten kysymysten äärellä. Virka-asunnossaan Jerusalemissa hän peräsi kuulusteltavaltaan Jeesus Nasaretilaiselta, mitä tämä kuulijakunnalleen opetti.

Maaherra työskenteli kovan paineen alla. Pidätettyjen kuulustelu ei ollut uutta, olihan Pilatus valvonut järjestystä Juudeassa jo seitsemän vuotta, mutta tilanne oli räjähdysherkkä. Jerusalemissa oli alkamassa yksi antiikin suurimmista vuotuisista yleisötapahtumista. Juutalaisten tärkein juhla pääsiäinen, pesah, lähestyi, ja Jerusalemiin oli saapunut jopa puoli miljoonaa pyhiinvael­tajaa. Se oli valtava ihmisjoukko aikana, jolloin Rooman kaupungin asukasluku oli noin miljoona.

Näillä jättimarkkinoilla huviteltiin, syötiin hyvin ja hierottiin tärkeitä kauppoja ja sopimuksia, mutta samalla pintaan nousi vahvoja sisäpoliittisia ja uskonnollisia jännitteitä. Vaikka Rooma oli hallinnut Juudeaa lähes 30 vuotta, kapinahenki eli voimakkaana ja pääsiäisen aikaan Jerusalemissa kupli ja kiehui aina tavallista enemmän. Juuri siksi Pilatus oli sotaväkensä kanssa kaupungissa eikä rannikolla Caesareassa, missä sijaitsi hänen hallintokeskuksensa.

Tällä kertaa ilmapiiri oli tavallistakin kiihkeämpi. Pilatus oli pääsiäisviikon alla kukistanut taas yhden juutalaisten kapinan ja teloituttanut 18 sen johtajista. Moni pidätetty kuitenkin odotti yhä kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa.

Nyt maaherran eteen oli tuotu Jeesus. Pilatukselle hän merkitsi vain yhtä uutta kapinoijaa, jonka vaarallisuudesta totuus piti kaivaa esiin nopeasti ja tehokkaasti. Pilatus ei aavistanut, että kysymys totuudesta yhdistettäisiin häneen vielä kaksi vuosituhatta myöhemmin.

Nimi kertoo juurista

Kysymys totuudesta voisi yhtä hyvin koskea Pontius Pilatusta itseään. Maailmanhistorian tunnetuimpiin lukeutuvasta miehestä tiedetään hyvin vähän varmaa.

Pilatus on kiistatta historiallinen henkilö. Hänen suorittamansa Jeesuksen tutkinta ja tuomitseminen mainitaan kaikissa Uuden testamentin evankeliumeissa. Maaherran muista virkatoimista kertovat ensimmäisen vuosisadan juutalaishistorioitsijat Josefus ja Filon Aleksandrialainen sekä antiikin Rooman merkittävin historioitsija Tacitus. Heidän kertomuksistaan tiedetään, että Pontius Pilatus toimi Juudean maaherrana vuosina 26–36.

Myös tutkimus vahvistaa Pilatuksen olemassaolon. Italialaiset arkeologit löysivät vuonna 1961 Caesarean raunioista kivilaatan, johon on kaiverrettu Pilatuksen nimi, asema ja tieto, että hän oli maaherrana keisari Tiberiuksen aikaan.

Kaikki, mitä Pilatuksesta varmasti tiedetään, liittyy hänen virkakauteensa Juudeassa. Ilman kohtaamista Jeesuksen kanssa tuokin aika olisi todennäköisesti jäänyt unohduksiin. Pilatus olisi liittynyt niihin tuhansiin nimettömiin keskijohdon virkamiehiin, joita Rooma ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen kuluessa lähetti kurittamaan, tyynnyttelemään ja verottamaan valtaamiaan alueita.

Pilatuksen nimestä, arvonimestä ja asemasta voi kuitenkin tehdä valistuneita arvauksia siitä, mistä ja millaisen koulutuksen ja kokemuksen kautta hänen urapolkunsa Juudeaan johti.

Nimensä perusteella Pilatusta pidetään samnilaisen Pontius-suvun jälkeläisenä. Samnilaiset olivat roomalaisten kukistamia heimoja, joiden keskusalue – ja Pilatuksen mahdollinen synnyinpaikka – sijaitsi Bisentissä, nykyisessä Abruzzon maakunnassa Italian keskiosissa. Pilatus-nimen taas sanotaan juontuvan pilumista, legioonalaisten käyttämästä heittokeihäästä. Se vihjaa, että Pilatuksella oli sotilastausta.

Tärkeä tieto on, että Pilatus kuului ratsuritareihin, yhteiskuntaluokkaan, joka luotiin vuonna 123 eaa. patriisien eli ylimysten ja plebeijien eli rahvaan välimaastoon. Pilatuksen aikaan ratsuritarit muodostivat Rooman virkamieskunnassa ylemmän keskijohdon. Ylimpiin asemiin ritareilla ei ollut asiaa, mutta heidän riveistään Rooma ammensi oman aikansa hovioikeuden tuomarit, verojohtajat ja ministeriöiden osastopäälliköt. Armeijassa ritarit muodostivat nykyisiin prikaatin- ja pataljoonankomentajiin verrattavan johtoportaan, josta nimitettiin vallankäyttäjät maakuntiin imperiumin eri puolille.

Koska Pilatus valittiin maaherraksi, hän oli saanut hyvän koulutuksen, hoitanut veronkeruuseen ja oikeudenjakamiseen liittyviä hallintotöitä sekä tehnyt sotilasuran, todennäköisesti palvellut myös rintamalla. Ilman tällaista taustaa hän tuskin olisi edennyt asemaansa.

Hänellä täytyi olla myös suosittelijoita, sillä ilman heitä ritarit saattoivat vain haaveilla maaherruuden kaltaisista julkisista viroista. Pilatuskin lienee tuntenut suuren runoilijan Horatiuksen säkeet ritarien hauraasta asemasta: ”Vaikka sinulla on sydän, hienot vaatteet, tyyliä, plebeijinä pysyt.”

Useiden lähteiden mukaan Pilatuksen suojelija oli Rooman mahtavin ja pelätyin mies Lucius Aelius Sejanus, yksi maailmanhistorian suurista juonittelijoista. Hän oli keisari Tiberiuksen ainoa luottomies ja komensi tämän henkivartiokaartia, jonka ydinjoukon Pilatuksen kaltaiset ratsuritarit muodostivat. Käytännössä Sejanus johti koko Roomaa sen jälkeen, kun Tiberius hovin vehkeilyihin kyllästyttyään vuonna 26 vetäytyi erakoksi Caprin saarelle. Kaikki keisarin viestit ja päätökset kulkivat Sejanuksen kautta. Samaan aikaan hän salaa pohjusti omaa nousuaan keisariksi ja nimitti luotettujaan keskeisiin virkoihin eri puolille valtakuntaa.

Julma maine liioittelee

Juudeaan tullessaan Pilatus oli arviolta 30-vuotias eli Jeesuksen ikätoveri. Hänen päätehtävänsä oli pitää Juudea rauhallisena ja verokertymä hyvänä ja vakaana. Pilatus hoiti tehtäväänsä tavalla, josta on jäänyt hyvin ristiriitainen kuva. Hänet esitellään milloin oikeudenmukaisuuteen pyrkineenä ajattelijana, milloin julmana miehityshallitsijana.

Painavimman syntitaakan hänen niskoilleen vierittävät tärkeimpien historiallisten lähteiden laatijat, Josefus ja Filon. He piirtävät Pilatuksesta kuvan miehenä, jota juutalaiset vihasivat hänen julmuutensa, ahneutensa ja äkkipikaisuutensa takia. Historioitsijoiden mukaan Pilatus ylenkatsoi juutalaisia perinteitä ja teki jatkuvasti virhearvioita, jotka johtivat verisiin yhteenottoihin.

Nykyinen tarkastelu osoittaa kuitenkin, ettei Pilatuksen hallinnossa ollut mitään, mikä olisi erottanut sen kollegoiden toimintatavoista. Jokseenkin jokaista Rooman keisariajan maaherraa syytettiin paikallisväestön raa’asta kohtelusta ja ankarasta veronkeruusta.

Pikemminkin Pilatuksen valinnat kertovat virkamiehestä, joka toimi tunnollisesti miehityshallinnon etujen mukaisesti ja käytti harkintavaltaansa kohtalaisen taitavasti. Juudean äkkiarvaamatta esiin ryöpsähtäneiden jännitteiden purku kysyi hyviä sotilaallisia kykyjä, yhteiskunnallista näkemystä, tilannetajua ja pelisilmää. Ilman niitä Pilatus tuskin olisi pysynyt maaherrana yhtätoista vuotta. Aika on poikkeuksellisen pitkä, sillä yleensä maaherrat viipyivät virkapaikoillaan noin kolme vuotta.

Kaikki viittaa siihen, että juutalaisina sekä Josefus että Filon ovat liioitelleet Pilatuksen julmuutta. Varmasti  Pilatus teki monia jyrkkiä päätöksiä, mutta rauhattomissa oloissa liika pehmeys olisi hiponut virkavirhettä.

Mitä tulee kapinoiden tylyyn tukahduttamiseen ja kapinallisten ankaraan rankaisemiseen, Pilatuksen teot kalpenevat verrattuna esimerkiksi Syyrian maaherrana ajanlaskun alussa toimineen Varuksen­ tekoihin. Kapinoita kukistaessaan Varus teloitutti jopa kaksituhatta juutalaista kerrallaan. Pilatuksen vastatoimissa uhrimäärät jäivät ennemmin kymmeniin.

Halusi vapauttaa Jeesuksen

Tunnollisen virkamiehen näkökulmasta Jeesuksen tuomitseminen saattoi tuntua mitättömältä yksityiskohdalta uralla. Se kuitenkin muokkasi Pilatuksen julkisuuskuvan ikuisiksi ajoiksi. Mikään hänen elämässään sitä ennen tai sen jälkeen ei olisi riittänyt nostamaan häntä edes historiankirjan alaviitteeksi.

Jeesus päätyi Pilatuksen eteen sen jälkeen, kun juutalaisneuvosto Sanhedrin oli pidättänyt hänet ja kuulustellut häntä. Neuvoston mukaan Jeesus oli yllyttänyt juutalaisia verokapinaan Roomaa vastaan ja kutsunut itseään kuninkaaksi. Molemmat olivat tekoja, joista langetettiin kuolemanrangaistus.

Virkansa edellyttämällä tavalla Pilatus pyrki selvittämään, oliko Jeesus poliittinen uhka Roomalle. Tottuneena oikeudenkäyttäjänä hän päätyi nopeasti ar­vioon, ettei perusteita väitteille Jeesuksen vaarallisuudesta ollut, tutkaili eri vaihtoehtoja ja lopulta valitsi niistä Roomalle edullisimman: syytetty kannatti vapauttaa, jottei hänen kannattajiensa kapinamieli kiehahtaisi ja johtaisi aseelliseen selkkaukseen.

Päätöksensä Pilatus kertoi juutalaisneuvostolle selvin sanoin. Kun neuvosto ylipappi Kaifaan johdolla edelleen vaati Jeesuksen ristiinnaulitsemista, Pilatus tarjosi vaihtoehdoksi pääsiäisenalusviikolla kapinoitsijana pidätettyä Barabbasta. Kaupankäynti ei onnistunut. Silloin Pilatus laski, että Jeesuksen vapauttaminen aiheut­taisi suurempia mellakoita kuin surmaaminen. Hän pesi kätensä ja antoi juutalaisneuvoston pitää päänsä – niin kuin hyvä hallintotapa vaati. Vaikka Pilatuksella oli ylin tuomiovalta, käytännössä juutalaiset tekivät paikalliset päätökset, jotka Pilatus hyväksyi, elleivät ne sotineet Rooman etua vastaan. Tuntemattoman saarnaajan teloitus ei tätä tehnyt. Niin Jeesus lähti ristintielleen kohti Golgataa.

Pilatus lienee ajatellut myös itseään. Päätöksellään hän saattoi vaalia itselleen kullanarvoisia suhteita. Hän ei halunnut vaarantaa vallan tasapainoa, joka vallitsi hänen ja ylipappi Kaifaan välillä. Näin voi päätellä siitä, ettei Pilatus, toisin kuin useimmat Rooman maaherrat, vaihtanut ylipappia kertaakaan, vaan piti Kaifaan virassaan koko kautensa ajan.

Viime kädessä Pilatus saattoi luopua Jeesuksen hengen pelastamisesta siksi, että se olisi voinut maksaa hänen oman virkansa. Juutalaisten ylin johto uhkasi kannella Pilatuksesta keisarille, jos hän jättäisi kapinoijan tuomitsematta. Pilatus tiesi vanhastaan, miten kärkkäästi juutalaiset kielivät asioista Roomaan. Kerran keisari Tiberius oli jopa läksyttänyt häntä kovin sanoin juutalaisten kantelun perusteella.

Tällä kertaa Pilatuksella ei ollut varaa joutua tutkinnan kohteeksi, sillä hänellä ei enää ollut arvovaltaista suojelijaa. Sejanuksen vallanhimoa tarkkaillut Tiberius­ oli kaksi vuotta aiemmin vangituttanut suosikkinsa ja saman tien teloituttanut hänet syyllisenä salaliittoon ja vallankaappausyritykseen. Nyt keisari jahtasi Sejanuksen liittolaisia ja suosikkeja. Oli syytä pitää matalaa profiilia.

Kantelu koitui kohtaloksi

Pilatuksen valinta oli oikea. Hän pysyi maaherrana vielä kolme ja puoli vuotta. Hänen uransa päättyi kuitenkin juuri niihin kahteen asiaan, joita hän yritti parhaansa mukaan välttää: juutalaisten kapinaan ja kanteluun.

Vuoden 36 loppupuolella eräs uutena Mooseksena esiintynyt mies yllytti ihmisiä hurmokseen ja kansannousuun. Tuhannet lähtivät kohti Garisiminvuorta, jolle valeprofeetta väitti Mooseksen haudanneen pyhiä esineitä.

Pilatus esti aikeet. Hän lähetti paikalle jalka- ja ratsuväkiosaston. Useita kapinallisia surmattiin, ja heidän johtajansa vangittiin, tuomittiin ja teloitettiin. Kapinalliset syyttivät Pilatuksen toimineen hätäisesti ja tuominneen ihmisiä ilman kunnollista oikeudenkäyntiä. Kantelukirje lähti Pilatuksen lähimmälle esimiehelle, Syyrian maaherralle Lucius Vitelliukselle.

Vitellius oli poikkeuksellisen vaikutusvaltainen mies. Hän oli toiminut senaattorina ja johtanut Roomaa konsulina, ja hänellä oli huvila Caprilla aivan Tiberiuksen palatsin vieressä. Historioitsija Tacitus kuvaa Vitelliusta lahjomattomaksi ja oikeamieliseksi hallintomieheksi.

Tapa, jolla Vitellius ratkaisi kantelun, puhuu Tacituksen arvion puolesta. Tammikuussa 37 Vitellius määräsi Pilatuksen Roomaan selvittämään, mistä jupakassa oli kysymys. Samalla hän vaihtoi ylipapin ja nimitti väliaikaiseksi maaherraksi yhden suosikeistaan. Näin hän antoi Pilatukselle mahdollisuuden puhua omasta puolestaan, tyynnytti kapinallisten kiukun ja sai sekä roomalaisten että juutalaisten johtoon luottomiehensä.

Jäljet päättyvät Roomaan

Pilatus välttyi täpärästi Tiberiuksen keisarilliselta kiukulta. Kun hän maaliskuussa 37 saapui Roomaan, ”Caprin erakko” oli juuri kuollut kotisaarellaan. Tähän päättyvät asiatiedot Pilatuksesta. Tästä eteenpäin joudumme seuraamaan hänen ympärilleen luotua monisäikeistä tarinoiden verkkoa.

Vanhimmat alkukristilliset tekstit kertovat, että Pilatus joutui Tiberiusta seuranneen Caligulan epäsuosioon ja teki itsemurhan joko vuonna 37, 38 tai 39 Galliassa, minne hänet oli määrätty maanpakoon. Joidenkin lähteiden mukaan itsemurha oli Caligulan määräys, toiset esittävät syyksi tunnontuskat, joita Pilatus poti osuudestaan Jeesuksen kuolemaan.

Varmaa on, ettei Pilatus koskaan palannut virkapaikalleen, mutta se ei välttämättä tarkoita, että häntä rangaistiin. Pilatus oli toiminut Juudeassa 11 vuotta. Vitellius saattoi hyvin tarjota Pilatukselle mahdollisuutta yhdistää Rooman-käynti virkatehtävän vaihtoon. Imperiumissa matkat olivat pitkiä ja hankalia eikä niitä kukaan tehnyt mielikseen edestakaisin. Käytännöllisyyteen pyrkivän hallinnon kannalta ratkaisu olisi ollut mitä luontevin.

Tuskin Pilatuksella itselläänkään oli suurta halua takertua uuvuttavaan ja hankalaan virkapaikkaansa – varsinkaan, kun teko, josta häntä vastaan oli kanneltu , ei vaikuttanut millään lailla virkavirheeltä. Pysäyttäessään aseistautuneen, kiihottuneen kansanjoukon ja tukahduttaessaan kapinan Pilatus menetteli kuten jokainen vastuunsa tunteva roomalainen hallintomies olisi menetellyt.

Pilatuksen mahdollisesta uudesta virasta ei ole asiakirjoissa mainintaa. Toisaalta: miksi olisikaan? Keskivertovirkamiehen keskivertovirka ei kiinnostanut historioitsijoita.

Oli totuus mikä hyvänsä, Pilatus päihittää tunnettuudessa kirkkaasti niin Rooman kuuluisimman sotapäällikön Julius Caesarin kuin Rooman kuuluisimman puhujan Ciceron. Pilatukseen viitataan eri puolilla maailmaa useam­min kuin yhteenkään muuhun antiikin ajan mahtihahmoon. Jumalanpalveluksissa jo ensimmäisellä vuosisadalla käyttöön otettu apostolinen uskontunnustus tiivistää Jeesuksen ja Pilatuksen kohtalonyhteyden sanoihin ”passus sub Pontio Pilato, crucifixus, mortuus, et sepultus”, ’kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin’. Miljoonat ihmiset toistavat näitä sanoja joka päivä.

Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Aiheesta lisää:  Ann Wroe, Pilate: The biography of an invented man. Modern Library 2001; Helen Bond, Pontius Pilate in history and interpretation, Cambridge­ University Press 2004; Simon Sebag Monte­fiore, Jerusalem, kaupungin elämäkerta, WSOY 2012.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2014

Pilatuksen sanomaa Raamatussa

Mitä on totuus?
Pilatus esittää Jeesukselle vastakysymyksen tämän todettua tulleensa maailmaan todistamaan totuudesta.
Johanneksen evankeliumi

Katso: ihminen!
Pilatus esittelee Jeesuksen kansanjoukolle ruoskinnan jälkeen toivoen, että näky hellyttäisi juutalaiset vapauttamaan hänet.
Johanneksen evankeliumi

Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.
Pilatus vastaa juutalaisille, jotka vaativat poistamaan rististä Jeesuksen tuomion syyn: INRI, Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum, Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.
Johanneksen evankeliumi

Minä olen syytön tämän miehen vereen.
Pilatus sanoo, että juutalaiset ovat itse vastuussa Jeesuksen kohtalosta. Hän pesee kätensä väkijoukon nähden ennen kuin tuomitsee Jeesuksen kuolemaan.
Matteuksen evankeliumi

Pakanallinen elinkeinoriitti on jättänyt kostean jälkensä juhannuksen viettoon.

Vesi ja muut nesteet ovat ammoisista ajoista olleet olennainen osa suomalaista juhannusta. Kosteat perinteet juontuvat Ukon vakat -juhlasta.

Se oli esikristillisen kauden tärkeitä juhlia, jota vietettiin kevätkylvöjen päätteeksi koko yhteisön voimin. Väki kerääntyi maanittelemaan Ukko-jumalalta satoa ja hedelmällisyyttä. Ukko oli sekä ylijumala että sateen ja ukkosen jumala, joten häneltä saattoi odottaa apua viljelysten kasteluun.

Vesielementin tärkeydestä olivat selvästi tietoisia kirkonmiehet, jotka keskiajalla sijoittivat muinaisen pakanallisen juhlan paikalle Johannes Kastajan syntymäpäivän. Tämä oli eräänlainen aasinsilta, sillä lotiseehan Uuden testamentin kertomuksessakin vesi, kun Johannes kastaa Jeesuksen Jordanjoessa. Nyt sitten nimitämme kristinuskoa vanhempaa juhlaa Raamatun merkkihenkilön mukaan.

Kontrolli petti ennenkin

Ensin oli kuitenkin Ukko. Tälle jumalalle omistetussa juhlassa oli paljon samanlaisia piirteitä kuin meidän päiviemme juhannuksen vietossa, tietää Jyväskylän yliopiston kansatieteen emeritaprofessori Päivikki Antola. Vanha nimikin eli pitkään, sillä vielä 1800-luvulla Etelä-Karjalassa ortodoksit kutsuivat juhannusta Ukon juhlaksi.

Ensimmäinen kirjallinen kuvaus­ ammoisesta juhlameiningistä on peräisin Mikael Agricolalta. Turun piispa ja Suomen kirjakielen isä kirjoitti vuonna 1551 ilmestyneen Psalttarin esipuheessa näin:

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin.”

Nykysuomeksi sanottuna kuvauksesta käy ilmi, että kun kevätkylvö oli kylvetty, kallisteltiin kuppia, juovuttiin ja sen seurauksena tehtiin joitakin Agricolan mielestä häpeällisiä asioita. Osuu ja uppoaa myös nykyjuhannukseen.

Syöpöttely kuului asiaan

Ukon juhlaan kokoonnuttiin veden ääreen, joen tai järven rantaan, ryypiskelemään maljoja ylijumalan kunniaksi. Muinaissuomalaiset uskoivat, että mitä enemmän juodaan, sitä parempi sato saadaan.

Juomana oli olutta, jota tätä juhlaa varten pantiin erityisissä astioissa, Ukon vakoissa. Kun myöhemmin opittiin viinan tislaus, olut korvautui usein viinalla.

Mökin grillissä tirisevä makkara ja kasvisvarras jatkavat nekin osaltaan ikiaikaista perinnettä. Ukon vakat olivat myös ruokarituaali, jossa jumalalle uhrattiin juoman lisäksi ruokaa. Uhrin jälkeen päästiin itsekin maistamaan.

– Juhlat olivat käytännössä ylettömät syömingit ja juomingit, mikä käy Agricolankin tekstistä ilmi, Antola luonnehtii elinkeinoriittiä, johon liittyi myös vesiseremonioita. Ihmiset saattoivat kahlata järveen ja rukoilla Ukolta sadetta roiskuttelemalla vettä ympäriinsä.

Sateen maanittelun ohella juhlinnalla karkotettiin matkoihinsa pahoja henkiä.

– Juhannus oli myös valon juhla. Paradoksaalista kyllä, samaan aikaan toisaalta uskottiin, että pahat henget ovat liikkeellä, ihan niin kuin pääsiäisenä ja satovuoden päättäneen kekrin aikaan. Juhlissa on aina ollut läsnä hyvän ja pahan taikka pyhän ja pahan vastakohtaisuus, Antola sanoo.

Kirkon kielto ei purrut

Kirkolle ei riittänyt, että se kaappasi kansan kostean juhlan nimeämällä sen uudelleen Kastajan juhlaksi. Papisto halusi ylipäätään kitkeä pakanalliset juhlamenot. Tiedetään, että vuosien 1545–1550 välillä Savonlinnan läänin talonpojat joutuivat maksamaan sakkoja Ukon maljojen juomisesta. Myös 1600-luvulla kirkko varoitti juhlimasta Johannes Kastajan syntymää pakanallisin menoin tanssimalla tai manaamalla.

Kirkko ei lopulta oikein onnistunut karsimaan juhannuksesta uskonnollisesti epäkorrekteja piirteitä. Toki sadetta ei enää yritetä houkutella loitsuin ja juomauhrein, pikemminkin toivotaan, että se pysyy poissa niin pitkään kuin suinkin. Juomingit ja syömingit kuitenkin jatkuvat. Juhannustaiatkin sirottelevat pakanallisia mausteita keskikesän juhlaan.

Veden äärellä palavat tietenkin kokot. Juhlavalkeat edustavat kuitenkin yleiseurooppalaista tapakulttuuria, kun taas Ukon juhlinta  on supisuomalainen perinne. Sitä sopii hetki tuumailla, kun yöttömässä yössä tuijottaa järven selälle.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2014

Ukolta toivottiin sadetta

  • Juhlaan kokoonnuttiin järven tai joen rantaan.
  • Sadetta manattiin roiskimalla vettä ympäriinsä.
  • Sisäinen kastelu hoidettiin runsaalla oluen juonnilla.

Internet muuttaa avaruuteen

Maan kiertoradalla netti vapautuu valtioiden asettamista rajoista.

Avaruuskilpa on saanut uuden muodon. Nyt ei ole kyse kylmästä sodasta eikä kilpajuoksusta Kuuhun. Nyt internet nousee avaruuteen.

Avaruuden kautta nettiyhteydet laajenevat nopeasti maapallon syrjäseuduille. Samalla ne, jotka hallitsevat internetin viestiliikennettä taivaalta, suojautuvat...

Jos olet tilaaja voit kirjautua sisään ja lukea tämän artikkelin.

Kirjaudu tai rekisteröidy palveluun.
Tilaa Tiede
 

Muukalaiskammo alkoi tautien pelosta

Kautta aikain ihminen on löytänyt syntipukit sairauksiin oman yhteisönsä ulkopuolelta. Syytämme taudeista niitä, joita halveksimme.

Siitä lähtien, kun ebola keväällä 2014 nousi maailman puheenaiheeksi, monet afrikkalaistaustaiset ihmiset ovat joutuneet ennakkoluulojen kohteiksi. Yhdysvalloissa heitä on ebolapelon takia kiusattu kouluissa, heiltä on evätty pääsy työpaikoille, heille ei ole tarjoiltu ravintoloissa, eikä heitä...

Jos olet tilaaja voit kirjautua sisään ja lukea tämän artikkelin.

Kirjaudu tai rekisteröidy palveluun.
Tilaa Tiede
 

Ihmiskeho yllättää

Ihmisellä on häntäluu, vaikkei ole häntää, ja pörhistyvä karvoitus, vaikkei ole turkkia.

Nikotellen enemmän maitoa masuun

Hikka eli nikotus tyypillisine äänineen syntyy, kun pallean äkkisupistus imaisee ilmaa ja samanaikaisesti kurkunpää äänihuulineen sulkeutuu.

Kaikilla on joskus hikka, mutta keskosena syntyneillä se on tavallista yleisempää.

Hikan voivat...

Jos olet tilaaja voit kirjautua sisään ja lukea tämän artikkelin.

Kirjaudu tai rekisteröidy palveluun.
Tilaa Tiede