Viehättävät tekstit kohottavat lukijan uuteen kulmaan.

Maa ei kierrä Aurinkoa jonkin mystisen voiman vuoksi. Maa kulkee suoraan, mutta itse avaruus viettää kohti Aurinkoa. Avaruus kaareutuu siellä, missä on ainetta, ja tämän Albert Einstein pelkisti pieneen yhtälöön. Italialaisfyysikko Carlo Rovelli vertaa suhteellisuusteoriaa taiteen mestariteoksiin: ”Niiden loistosta nauttiminen voi vaatia pitkää perehtymistä, mutta palkintona on puhdas kauneus.”

Jos on suhteellisuusteoria kirkas, kvanttimekaniikka vie sumeuteen. Elektroni voi olla siellä ja täällä, ja on mahdotonta laskea, missä se ilmaantuu. Tämä on todennäköisyyksien maailma, joka kuitenkin toimii. Siitä todistavat tietokoneemme ja kännykkämme.

Nuo kaksi teoriaa ovat pahassa ristiriidassa, ja Rovelli valottaa myös yhdistelmäyrityksiä. Hän kuvailee hiukkasmaailman rakennetta ja universumin arkkitehtuuria sekä pohtii ajan olemusta lähtien lämmöstä. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että menneisyydellä ja tulevaisuudella on eroa vain, kun mukana on lämpöä?

Kirjan luvut on tehty sanomalehden sunnuntailiitteeseen. Perustietoja ei edellytetä, mutta enemmän viehättävistä teksteistä saa irti, jos on pohjaa fysiikasta. Ne ikään kuin kohottavat lukijan uuteen kulmaan, josta näkee tieteen ja maailman hienouden. Soma pieni kirja sopii myös lahjaksi.

Tuula Koukku on eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2016

Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta. Carlo Rovelli, suom. Markku Sarimaa, Ursa 2016. 95 s., 16 €.

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.

Yksi tykkää uudesta, toinen turvaa tuttuun.

Sisiliskot ovat vaihtolämpöisiä ja hakeutuvat siksi laakeille kiville tankkaamaan auringon lämpöä. Kun pikkuliskot ovat noin vuoden ikäisiä, niissä alkaa näkyä kiinnostava ero. Toiset haluavat kölliä vieri vieressä lajitovereiden kanssa, toiset etsivät oman kivensä. Jos alueella on paljon sisiliskoja, erakot muuttavat muualle. Seuralliset taas hakeutuvat kaverien pariin varttuessaankin.

Yksilöllisiä eroja on löytynyt kaikilta selkärankaisilta, joita on tutkittu.

Jotkin yksilöt ovat rohkeita, toiset arkoja. Jotkin ryhtyvät oitis ratkomaan ongelmia, toiset tarkkailevat tilannetta pitkään. Eräitä kiinnostaa kaikki uusi, monet tykkäävät tutusta. Kuten meillä ihmisillä eläimilläkin on temperamenttien ja toimintatapojen kirjo. Se edistää lajin säilymistä.

Valas laulaa, kala laskee

Yksilöllisten sisiliskojen lisäksi biologi Helena Telkänranta tarjoaa lukijalle monenlaisia yllätyksiä eläinten maailmasta: laulavia valaita, rytmitajuisia norsuja, laskevia miljoonakaloja (jotka tosin laskevat vain neljään), empaattisia preeriamyyriä, samapalkkaisuutta vaativia apinoita ja papukaijoja, jotka räpläävät lukkoja kuin taitava murtovaras.

Telkänranta julkaisi 2015 kirjan Millaista on olla eläin? ja sai siitä keväällä Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon ja lokakuussa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Kirja paneutui eläinten tunteisiin. Jatko-osa on samaa vankkaa laatua, mutta nyt aiheena ovat eläinten äly, taidot ja kyvyt.

Äly meni uusiksi

Ennen eläimiä pidettiin sitä älykkäämpinä, mitä lähempää sukua ne ovat meille, mutta tämä on kukkua. Ihmisapinat toki ovat kyvykkäitä – ja niillä on kulttuurejakin – mutta älykkäitä ovat myös norsut, papukaijat ja varislinnut. Delfiineillä saattaa olla ihan oikea kieli.

Tyhmyyden leima johtuu usein tutkimattomuudesta, mikä on nähty esimerkiksi kaloista ja mustekaloista. Telkänranta ounastelee, että tieteen parrasvaloihin nousevat seuraavaksi tintit, jotka ovat erityisen hyvämuistisia.

Empatia yhteistä perua

Meillä ihmisillä on valtava halu ja kyky oppia. Olemme myös erittäin taitavia ajattelemaan, mitä muut ajattelevat, tahtovat ja tuntevat. Nämä eväät mahdollistivat organisoidun yhteistyön, ja niistä sikisivät tieteet, taiteet ja talous, koko kumuloituva kulttuurimme.

Eläimet ovat pikemmin tunteiden kuin älyn mestareita. Meissäkin empatia ja auttamisen halu ovat kehittyneet, koska perimme niiden alkumuodot eläimiltä.

”Yksi ihminen näkee kaksi naakkaa istumassa aidalla. Toinen huomaa niiden sukivan vuorotellen toistensa niskahöyheniä. Kolmas tietää katsovansa parisuhdetta, jossa yksilöiden välinen kiintymyksen tunne pitää ne yhdessä vuodesta toiseen.”

Tieto eläimistä rikastuttaa kokemusmaailmaamme. Tämä kirja syventää väistämättä myös niiden arvostusta.

Tuula Koukku on eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Eläin ja ihminen. Mikä meitä yhdistää? Helena Telkänranta, SKS 2016. 181 s., 34 €.

Esteetikon kokemuksista syntyi kaunis kirja.

”Olo oli kuin lahjapaketilla, joka oli tiukkaan pakattu ja lujasti nyöritetty. Kävely oli tottumattomalle hankalaa, sillä leveä vyö piti ryhdin suorana ja alaosa oli niin kapea, että kävellä ei voinut kuin hyvin lyhyin askelin. Opin pian, että sopiva askelen mitta oli yhden jalan pituus.”

Minna Eväsoja oppi myös pukeutumaan kimonoon sukkelasti, minkä harva japanitarkaan taitaa. Hän kävi vuoden teekoulua ja opiskeli kolme seuraavaa Kiotossa. Tohtoriopinnoissaan hän perehtyi maan perinteisiin taidemuotoihin.

Japani lumosi nuoren naisen, ja kokemuksista syntyi kaunis kirja. Esteetikon teksti on eloisaa, ilmavaa ja oivaltavaa. Eväsoja kertoo opinnoistaan, ystävistään ja pikkutalonsa vuokraemännästä. Hän kuvaa arkea, kuten vessoja, tohveli- ja pyyhe-etikettiä, mutta skaala yltää häihin ja hautajaisiin.

Teemestarin vaimo opetti kokematonta: Vaikka maa repeäisi alta, älä koskaan näytä tunteitasi. Ja maahan repeää, kun Kobessa tapahtuu suuri maanjäristys. Kuukauden päästä opiskelu jatkuu – turvakypärät päässä. Estetiikan dosentti ei ole myöhemminkään jäänyt jurnuttanaan. Kun tutkimustyö ei elättänyt, hän opiskeli terveydenhoitajaksi.

Tuula Koukku on eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Melkein geisha. Hurmaava ja hullu Japani. Minna Eväsoja, Gummerus 2016. 239 s., 21 €.

Ilkka Hanski kertoo sujuvasti luonnon monimuotoisuudesta.

Evoluutiobiologi Ilkka Hanskin (1953–2016) viimeinen teos on runsas ja sujuva luonnon monimuotoisuuden käsikirja. Se avaa maallikollekin, mitä biodiversiteetti tarkoittaa ja miksi sen vaaliminen on tärkeää.

Teos on laajennettu versio Hanskin 2007 ilmestyneestä kirjasta Viestejä saarilta.

Hanski kuvailee tutkimuksiaan ja kokemuksiaan maailman saarilla, kuten Borneolla ja Madagaskarilla, jotka ovat oikeita monimuotoisuuden keskittymiä.

Saarista keskeinen Hanskille on myös Ahvenanmaa. Sen kedoilla erillisinä populaatioina esiintyvä täpläverkkoperhonen on Hanskin aloittamien metapopulaatiotutkimusten mallilaji. Mallit kertovat, milloin elinympäristö sirpaloituu lajin kannalta liikaa.

Kirjasta voi poimia lukuisia esimerkkejä siitä, millaisella tieteellisellä tarkkuudella ja uteliaisuudella Hanski tarkkaili luontoa.

Innostus syttyi poikasena

Intohimo luontoon heräsi jo alakouluikäisenä, kun Hanski havaitsi harvinaisen, itärajan takaa harhailleen perhosen. Hän meni saman tien hyönteistieteellisen yhdistyksen kokoukseen.

Innostus syveni ja säilyi kokeneena tutkijanakin. Kun Hanski etsii raatokärpäsiä Kanariansaarilla ja joutuu yöpymään likomärkänä sateessa, se ei haittaa:

”Aamu oli kuitenkin suurenmoinen: vieressäni lenteli kana­rianlihakärpänen. Keräsin kaksi koirasta ja yksitoista naarasta, ja ne näyttivät juuri niin upeilta kuin lajinimi Splendens lupasi!”

Ihastui lantakuoriaiseen

Hyönteiset ovat Hanskin kirjassa näkyvästi esillä perustellusti. Eläimistä 80–90 prosenttia on hyönteisiä, ja tunnetuista hyönteislajeista 40 prosenttia on kovakuoriaisia. Lantakuoriaiset saavat monta kuvausta, koska ne kiehtovat Hanskia juuri biodiversiteetin näkökulmasta.

”En tunne montakaan tämän kokoisten ja suurempien eläinten yhteisöä, jonka voisi näin helpolla houkutella tungeksimaan yhteen paikkaan.”

Ulostekasassa voi olla tuhansia kuoriaisia, jotka edustavat yli sataa lajia.

Teoksen monista esimerkeistä voi mainita myös vieraslajien harmit tai suurten eläinten kohtalon nykyihmisen armoilla.

Sitä mukaa kuin ihminen on levittäytynyt maapallolle, isot eläimet ovat vähentyneet. Häviäminen alkoi Australiassa yli 40 000 vuotta sitten ja jatkui muilla mantereilla.

Ennakoi sukupuuttoja

Hanski ennustaa, että seuraavan sadan vuoden aikana nähdään lisää megafaunan sukupuuttoja, ellei lajeja suojella tehokkaasti. Suurista nisäkäslajeista jopa 60 prosenttia uhkaa kadota.

Seurauksia koituu myös meille. Miljardi ihmistä käyttää ravintonaan pääasiassa luonnonvaraisten eläinten lihaa.

Hanski kuvaa, miten susien katoaminen vaikuttaa pohjoisten havumetsien hyvinvointiin. Kun sudet vähenevät, hirvet lisääntyvät, ja se tietää huonoa esimerkiksi haavoille. Haapa on monimuotoisuuden avainlaji pohjoisissa metsissä.

Suorastaan huvittava on Hanskista ajatus, että susien takia ihmiset eivät voisi kävellä turvallisesti metsissä.

”Todellisuudessa Suomessa on todennäköisempää voittaa miljoona euroa lotossa kuin kohdata susi sattumanvaraisesti.”

Matti Mielonen on Sanoma tiedetoimituksen toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2016

Tutkimusmatkoja saarille. Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa. Ilkka Hanski, Gaudeamus 2016. 300 s., 34 €.