Pitkä marssi vei tieteen huipulle.

Touko-kesäkuussa 1986 Pirkanmaan teillä kummastutti vanha Ford, jossa ajoi kaksi miestä. Välillä ikkunasta pisti ulos käsi, jossa tönötti mittari. Välillä auto pysähtyi, ja toinen miehistä nousi pyyhkimään tiskirätillä sillankaidetta tai liikennemerkkiä.

Metsäekologi Pertti Hari ja instrumenttitaituri Toivo Pohja siinä keräsivät Tšernobylin laskeumaa. Kohdalle osui maalaistalo, jonka verannalle oli katettu kahvit punaruutuiselle kerniliinalle – siitä varmasti löytyisi pullanmurujen ja siitepölyjen lomasta upea radioaktiivinen hiukkassaalis! Talonväki vaan ei ollut kotona. Kaksikko suhautti lähimpään taajamaan, osti marketista uuden liinan ja kävi poimimassa vanhan mukaansa.

Innostus yhdisti

Suomi on ilmakehätieteissä maailman paras, ovat mittana tieteelliset julkaisut tai tekniset innovaatiot. Suomen Akatemian huippuyksikössä työskenteli viime vuoden lopussa 235 tutkijaa, jotka ovat Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoista sekä Ilmatieteen laitoksesta. Tieteen sivutuotteita ovat Airmodus-hiukkaslaskuri ja pommeja haisteleva räjähdeanturi.

Tutkimus alkoi neljä vuosikymmentä sitten kourallisesta innostuneita. Heitä olivat Pertti Hari, ydin- ja ympäristöfyysikko Taisto Raunemaa ja hänen oppilaansa Markku Kulmala, joka nyt johtaa huippuyksikköä.

Mukaan puhuttiin seppä Toivo Pohja, joka mittalaitteiden rakentajana oli omaa luokkaansa; hänet sittemmin kunniatohtoroitiin työstään.

Tšernobyl johti oivallukseen

Tutkijat tiesivät intuitiivisesti, että maaperä, vesistöt, metsät ja ilmakehä ovat kokonaisuus, mutta mikä niitä oikein yhdisti? Hyytiälän metsäasemalla heillä oli monipuoliset mittarit, ja Tšernobylin turma tarjosi yhtäkkiä runsaan havaintoaineiston, joka johti oivallukseen.

Yhdistävä tekijä olivat aine- ja energiavirrat. Ne ovat mitattavia ilmiöitä, joiden avulla ilmakehä-ekosysteemistä on mahdollista luoda testattava teoria.

Luonnontieteissä tarvitaan teoria, muuten käytännön työstä puuttuu punainen lanka.

Kulmalan johdolla on saatu tärkeää perustietoa esimerkiksi siitä, miten ilman aerosolihiukkaset kasvavat. Ilmakehä kannattaa tuntea hyvin jo siksi, että sitä jouduttaisiin keinotekoisesti viilentämään.

Ajattelusta äherrykseen

Mai Allon kirja on jännittävä ja eloisa – enpä muista, että meillä olisi julkaistu näin mainiota sukellusta huippututkimukseen.

Allo paneutuu tutkijoiden ajatteluun ja arjen äherrykseen iloineen ja pulmineen. Hän on taloustieteilijä ja toimittaja, joka on suorittanut tutkinnon myös ilmakehätieteessä.

Mittauksia tehdään maassa, puussa ja mastoissa eli metsään on mentävä.

Kun Värriöön koilllisrajan pintaan pystytettiin mittausasemaa 1991, sinne vei kahdeksan kilometrin kinttupolku ja pitkospuut. Armeijan helikopteri kuljetti herkät laitteet, miehet joutivat kävellä.

Vasta tänä keväänä rakennettiin tie lähes perille asti.

Tuula Koukku on eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2016

Yhdessä ilmakehässä. Tieteen huipulle ydinturman jäljiltä. Mai Allo, SKS 2016. 240 s., 35 €.

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.