Se takaa jatkuvan kehityksen.

Yhtenäiskulttuurin hajoaminen ja yksilöllistyminen näkyvät tieteen asemassa. Virallista tiedettä ovat nousseet haastamaan asiantuntijoina esiintyvät maallikot – etenkin ravintoon ja terveyteen liittyvissä kysymyksissä.

Media nostaa haastajat esiin, koska vastakkainasettelut myyvät. Myös tieteen monimutkainen ja kehittyvä luonne peittyy yksinkertaistettujen otsikoiden ja tiedonpalojen taakse.

Onkin jo aika, että joku esittelee myös tieteen tulosten taustalla olevaa polveilevaa ja epävarmaa polkua. Tiedetoimittaja Tiina Sarja tekee tämän kirjassaan Kuka oikein tietää? ja kartoittaa tarkoin maallikkojen, median ja tieteen välistä suhdetta.

Ihmisillä on vääristynyt kuva tieteestä yhden ja pysyvän totuuden kertojana. Kun illuusio murtuu, maallikkoasiantuntijoiden on helppo mollata tiedettä.

Tutkijoiden tulisi tuoda esiin, että itsensä korjaaminen, saavutettujen totuuksien hellittämätön kritiikki ja uusien rohkeiden oletusten tekeminen takaavat sen, että tiede alituisesti kehittyy ja mahdollistaa arjessa näkyvät tekniset kumoukset.

Tutkijoiden kannattaisi myös omaksua maallikkojen innostunut ja vakuuttava esitystapa – kunhan sisältö säilyttää tieteellisen painavuutensa. Julkaisemalla itse ilman välikäsiä tutkijoiden ei tarvitse pelätä, että viesti vääristyy matkalla lukijalle.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2016

Kuka oikein tietää. Kun mielipide haastoi tieteen. Tiina Sarja, Docendo 2016. 220 s., 28,90 €.

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.