Pystyunet vaativat mekanisminsa. Kuva: Shutterstock
Pystyunet vaativat mekanisminsa. Kuva: Shutterstock

Pystyasennosta pääsee nopeasti pakoon.

Eri lajeilla on omat tyypilliset unipaikat ja uniasennot.

Unen aikana eläin katkaisee yhteyden ulkomaailmaan ja saattaa itsensä tällä tavoin alttiiksi vaaroille. Saaliseläimet pyrkivät ensisijaisesti valitsemaan suojaisan unipaikan, jonne pedoilla ei ole pääsyä. Sellaisia ovat esimerkiksi jyrkkien kallioiden rinteet ja hyvät pensaikot.

Makuuasentoa suosii unen aikainen lihasjänteyden väheneminen ja jopa täydellinen häviäminen tietyssä univaiheessa. Tällöin eläin ei pysyisi jaloillaan. Esimerkiksi kirahvi voisi rojahtaessaan vaurioittaa itseään pahastikin.

Joillakin lajeilla on kehittynyt mekanismeja, jotka estävät haaverit, ja nukkuminen voi tapahtua myös seisaaltaan.

Esimerkiksi hevosen nivelet loksahtavat lukkoon niin, etteivät jalat petä alta edes lihasten rentoutuessa. Näin eläin pysyy pystyssä, vaikka lihakset ovat rentoina.

Pystyasennossa on etunsa. Siitä pääse nopeasti käpälämäkeen, jos vaara uhkaa. Makuulta ponnistaminen voisi kestää kohtalokkaan kauan.

Useimmat eläimet nukkuvat tosin pystyssä vain lyhyitä aikoja yhteen menoon, jotkin lajit vain muutamia minuutteja.

Vastaajana Tarja Stenberg,

fysiologian dosentti, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2017

Juuriyhteydet pitävät hengissä pitkään. Kuva: Shutterstock

Vanhimmat ovat olleet lähes satavuotiaita.

Kanto voi elää omilla varastoravinteillaan ja -hiilihydraateillaan pari vuotta, mutta ne kannot, joilla on juuriyhteyksiä eläviin puihin, saattavat säilyä elossa vuosikymmeniä. Juuriyhteyksiä on löydetty yli 150 puulajilta, muun muassa männyltä, kuuselta ja koivulta. Eniten niitä syntyy tiheässä kasvaville puille.

Kannon elossaolo havaitaan helpoimmin paksuuskasvusta, mikä havupuilla näkyy uusien vuosirenkaiden muodostumisena. Kantojen paksuuskasvusta on runsaasti tutkimuksia yli sadan vuoden ajalta pääosin Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.

Suomessa professori Paavo Yli-Vakkuri havaitsi 1940–1950-luvulla, että kaadettujen mäntyjen kannoista joka kymmenes oli jäänyt eloon. Hänen tuloksensa viittasivat siihen, että kanto voi juuriyhteyksillä säilyä elossa yhtä kauan kuin sen isäntäpuukin eli vuosikymmeniä.

Yli-Vakkuri havaitsi myös, että vesi voi kulkeutua kaadettujen puiden juuristoista niiden kanssa juuriyhteydessä oleviin eläviin puihin.

Keski-Euroopasta Juravuoristosta on raportoitu vuonna 1743 kaadetun hopeakuusen kannon olleen elossa vielä vuonna 1836. Kannossa oli 92 vuosirengasta, jotka olivat syntyneet hakkuun jälkeen. Kannon vanha keskiosa hakkuuta edeltäneeltä ajalta oli kokonaan kadonnut.

Vastaajana Heljä-Sisko Helmisaari,

metsämaatieteen professori, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Joillakin virtsaamistarve syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Aikuisen ihmisen virtsarakkoon mahtuu melko helposti noin neljä desilitraa virtsaa. Viimeistään silloin tekee mieli tyhjentää rakko. Jos tässä vaiheessa jää pidättelemään, tulee melko pian niin tukala olo, että haluaa vessaan ja kiireesti.

Virtsaamistarve on kuitenkin yksilöllinen. Joillakin pissahätä syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Virtsan määrä vaihtelee juodun nestemäärän mukaan. Keskimäärin nautimme nesteitä sen verran, että pissaamme päivässä vähintään litran, usein enemmänkin. Pissakäyntejä kertyy siten vähintään kolme päivässä, mutta monesti useampia.

Jos pissaamista lykkää, virtsarakko venyy yli, ja se tuntuu kipuna. Kukaan ei kykenekään pidättämän pissaamista niin pitkään, että siitä olisi elimellistä haittaa.

Joissakin sairauksissa virtsarakon tyhjeneminen häiriintyy, ja silloin rakkoon voi toistuvasti kertyä liikaa virtsaa. Jos tilaa ei hoideta ajoissa, seuraukset ovat huonot. Rakon ylipaine välittyy virtsanjohtimia munuaisiin, jotka vaurioituvat nopeasti.

Vastaajana Pertti Mustajoki,

professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017