Paremman puutteessa maistuu monille. Kuva: SPL / MVPhotos
Paremman puutteessa maistuu monille. Kuva: SPL / MVPhotos

Mikään eläin ei erityisesti saalista niitä.

Monet hyönteiset, kuten muurahaiset, voivat syödä tielleen osuvia punkkeja eli puutiaisia. Myös linnut, esimerkiksi talitiaiset, napsivat niitä toisinaan. Jyrsijätkin voivat pistää poskeensa punkkeja, kun löytävät niitä turkistaan. Nämä ovat kuitenkin yksittäistapauksia. Mikään eläin ei erityisesti saalista puutiaisia.

Monet eläimet, joiden verta puutiaiset syövät, voivat syödä syöjiään, koska ne eivät kärsi niiden levittämistä taudeista. Ne toimivat taudinaiheuttajien varastoina: ne välittävät puutiaiselta saamansa bakteerin tai viruksen uusiin puutiaisiin.

Puutiaista itseään infektio näyttää vain vahvistavan. Borreliabakteerin on todettu kasvattavan puutiaisten rasvavarastoja ja parantavan selviytymistä kuivissa oloissa. Puutiaisaivokuumeen virus puolestaan antaa puutiaisille nopeutta ja kohentaa kuivuuden ja karkotteiden sietoa. Niistä tulee lähes tulkoon superpuutiaisia.

Tämä johtuu siitä, että puutiaisilla ja niiden kantamilla taudinaiheuttajilla on pitkä yhteinen kehityshistoria. Esimerkiksi spirokeettoja, jotka ovat todennäköisesti borreliabakteerien esimuotoja, on löytynyt jopa 35 miljoonaa vuotta vanhoista puutiaisfossiileista.

Vastaajana Jani Sormunen,

puutiaistutkija, tohtorikoulutettava, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2016

Juuriyhteydet pitävät hengissä pitkään. Kuva: Shutterstock

Vanhimmat ovat olleet lähes satavuotiaita.

Kanto voi elää omilla varastoravinteillaan ja -hiilihydraateillaan pari vuotta, mutta ne kannot, joilla on juuriyhteyksiä eläviin puihin, saattavat säilyä elossa vuosikymmeniä. Juuriyhteyksiä on löydetty yli 150 puulajilta, muun muassa männyltä, kuuselta ja koivulta. Eniten niitä syntyy tiheässä kasvaville puille.

Kannon elossaolo havaitaan helpoimmin paksuuskasvusta, mikä havupuilla näkyy uusien vuosirenkaiden muodostumisena. Kantojen paksuuskasvusta on runsaasti tutkimuksia yli sadan vuoden ajalta pääosin Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.

Suomessa professori Paavo Yli-Vakkuri havaitsi 1940–1950-luvulla, että kaadettujen mäntyjen kannoista joka kymmenes oli jäänyt eloon. Hänen tuloksensa viittasivat siihen, että kanto voi juuriyhteyksillä säilyä elossa yhtä kauan kuin sen isäntäpuukin eli vuosikymmeniä.

Yli-Vakkuri havaitsi myös, että vesi voi kulkeutua kaadettujen puiden juuristoista niiden kanssa juuriyhteydessä oleviin eläviin puihin.

Keski-Euroopasta Juravuoristosta on raportoitu vuonna 1743 kaadetun hopeakuusen kannon olleen elossa vielä vuonna 1836. Kannossa oli 92 vuosirengasta, jotka olivat syntyneet hakkuun jälkeen. Kannon vanha keskiosa hakkuuta edeltäneeltä ajalta oli kokonaan kadonnut.

Vastaajana Heljä-Sisko Helmisaari,

metsämaatieteen professori, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Joillakin virtsaamistarve syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Aikuisen ihmisen virtsarakkoon mahtuu melko helposti noin neljä desilitraa virtsaa. Viimeistään silloin tekee mieli tyhjentää rakko. Jos tässä vaiheessa jää pidättelemään, tulee melko pian niin tukala olo, että haluaa vessaan ja kiireesti.

Virtsaamistarve on kuitenkin yksilöllinen. Joillakin pissahätä syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Virtsan määrä vaihtelee juodun nestemäärän mukaan. Keskimäärin nautimme nesteitä sen verran, että pissaamme päivässä vähintään litran, usein enemmänkin. Pissakäyntejä kertyy siten vähintään kolme päivässä, mutta monesti useampia.

Jos pissaamista lykkää, virtsarakko venyy yli, ja se tuntuu kipuna. Kukaan ei kykenekään pidättämän pissaamista niin pitkään, että siitä olisi elimellistä haittaa.

Joissakin sairauksissa virtsarakon tyhjeneminen häiriintyy, ja silloin rakkoon voi toistuvasti kertyä liikaa virtsaa. Jos tilaa ei hoideta ajoissa, seuraukset ovat huonot. Rakon ylipaine välittyy virtsanjohtimia munuaisiin, jotka vaurioituvat nopeasti.

Vastaajana Pertti Mustajoki,

professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017