Ihmiskeho on evolutiivista haitekia päästä varpaisiin. Kuva: Getty Images

Liikuntaelimistömme on sopeutunut tehokkaaseen matkan taittoon. Kykymme perustuu omalaatuisiin rakenteisiin, jotka kehittyivät esimuodoillemme vuosimiljoonien kuluessa.

 

Ihminen on kummajainen kaksijalkaisten nisäkkäiden keskuudessa. Siinä missä kengurut ja hyppyrotat tasapainottavat asentoaan paksulla hännällään ja liikkuvat lähinnä loikkien, me tasapainotamme itsemme kohtisuoraan asentoon alaraajojemme päälle.

Liikuntaelimistön evoluutiota ajaa liikkumistyylin tarkoituksenmukaisuus: tyylin on sovittava ympäristöön. Eläimen on päästävä ravinnon lähteille ja suojaan pedoilta, ja rakenteiden on säästettävä energiaa ja kestettävä rasitusta.

Kaikilla paljon liikkuvilla nisäkkäillä on sopeumia, jotka tukevat liikettä.

Luukudos kestää hyvin puristusvoimia ja iskuja. Nivelten rustot toimivat iskunvaimentimina ja yhdessä nivelnesteen kanssa vähentävät kitkaa nivelissä. Nivelten paikaltaan menoa estävät luita toisiinsa liittävät nivelsiteet. Ne ovat tarpeen, sillä laajasti liikkuvat nivelet joutuvat kovalle rasitukselle. Passiivista tukea nivelille antaa luiden niveltyvien päiden muoto. Esimerkiksi reisiluun pää istuu syvällä lonkkaluun muodostamassa kupissa.

Me ihmiset olemme kuitenkin liikkujina ihan omaa luokkaamme. Me kävelemme ja juoksemme pystyssä päin. Sitä eivät tee edes apinasukulaisemme. Nekin nousevat kahdelle jalalle vain satunnaisesti.

Tasapainoa päästä varpaisiin

Tasapaino pysyy yllä näön, tasapainoelimen ja asentotunnon avulla.

Sisäkorvassa sijaitseva tasapainoelin aistii kehon liikettä ja siinä tapahtuvia muutoksia. Asentotunto pohjautuu puolestaan jänteissä ja nivelsiteissä sijaitsevien, venytystä aistivien aistinelinten tuottamaan tietoon. Se kulkeutuu selän ja alaraajojen lihaksiin, jotka reflekseillään alati korjaavat tasapainoa.

Tällainen lihastyö vaatii kuitenkin energiaa, ja siksi meillä on passiivisia rakenteita, jotka auttavat tasapainon pitoa ja samalla säästävät energiaa.

Selkärangan mutkat lisäävät vakautta, ja suorin jaloin seisoessa polvet kiertyvät lukkoasentoon, mikä vähentää lihastyötä. Liikkeelle lähtöä varten on erityinen pikkulihas, popliteus, joka avaa lukon. Samankaltainen mutta monimutkaisempi lukkomekanismi on hevosen raajoissa. Hevonen pystyy sen avulla jopa nukkumaan seisaallaan.

Tasapainoapua löytyy myös jalkateristä: lyhyet varpaat palvelevat tätä tehtävää.

Vauhtia heilureista ja vietereistä

Kävelemään lähtiessään ihminen siirtyy heiluriliikkeeseen. Maassa oleva tukijalka toimii heilurin kantana, jonka yli koko vartalo heilahtaa. Eniten lihasenergiaa tarvitaan ponnistusvaiheessa. Kun tukijalka ponnistaa eteenpäin, se samalla työntää vartaloa vastakkaisen jalan yli.

Lihasenergiaa kuluu myös liikkeen säätelyyn. Sivuttaista horjahtelua estävät lähentämistä ja loitontamista säätelevät reisi- ja pakaralihakset ja jalkapohjan rakenteet. Vahvat nivelsiteet estävät polven sivusuuntaisen liikkeen. Kävely on meille melko energiatehokas tapa edetä.

Kävelyyn verrattuna juoksuasennon tasapainotus on vaikeampaa, mutta se onnistuu ylävartalon vapaan kierron ansiosta. Kun vasen jalka ponnistaa ilmaan, hartia kaartuu vasemmalle ja estää kehon kaatumisen oikealle. Pää ja niska pysyvät kuitenkin suorassa.

Lihasenergiaa tarvitaan juostessa enemmän kuin kävellessä, koska juostessa ponnistus tapahtuu suoraan painovoimaa vastaan ylöspäin. Energiankulutusta vähentävät kuitenkin jänteet ja nivelsiteet, jotka toimivat kuin jouset. Samalla kun ne vaimentavat niveliin ja luihin kohdistuvia iskuja, ne varastoivat energiaa, joka vapautuu askeleen lopussa. Näin juoksijan jalat toimivat hiukan hyppykepin tavoin.

Tärkein liikkeen iskunvaimennin ja elastinen energiavarasto ovat jalkapohjan kaaret. Normaalissa ihmisen jalkapohjassa on pitkittäiset ja poikittaiset holvit, joita tukevat joustavat jänteet ja nivelsiteet. Myös luiden muoto tukee holveja.

Meillä on myös pitkä, joustava akillesjänne, ja isovarpaamme on samassa linjassa muiden varpaiden kanssa. Tämä tehostaa nilkan ojennusta ja jalkaterän ponnistusvoimaa.

Hitaan startin jälkeen kulkee

Pystyasennosta juoksemaan lähtö on hidasta. Pikajuoksijat siirtyvätkin lähtötelineissään hetkeksi nelijalkaisiksi nopeuttaakseen starttiaan.

Vauhtiin päästyäänkin ihminen on edelleen hidas verrattuna moniin muihin juokseviin nisäkkäisiin. Tutkijat ovat kuitenkin tehneet mielenkiintoisen havainnon.

Treenatun ihmisen tasaisessa pitkän matkan juoksussa energiaa kuluu vähemmän kuin kavio- ja sorkkaeläimiltä, jotka liikkuvat samaa vauhtia. Keskivauhtisessa ravissa liikkuminen on energiatehokasta, mutta vauhdin kasvaessa eläimet siirtyvät laukkaan, joka viekin jo enemmän energiaa kuin ihmisen juoksu.

Hikoilu esti kuumenemisen

Pitkien matkojen juokseminen lisää lihastyötä ja nostaa eläimen ruumiinlämpöä, kuumassa ilmassa jopa vaarallisesti ylikuumenemiseen asti. Voimakkaasti hikoilevan ihmisen ruumiinlämpö pysyy sen sijaan aisoissa, ja hän voi jatkaa juoksuaan. Pystyasentoisen on helppo huolehtia myös nesteen tankkauksesta, sillä vapaiksi jäävissä yläraajoissa voi kantaa vettä mukanaan.

Juoksuun liittyvien anatomisten piirteidemme kehittymistä on selitetty juuri näin. Hikoilu mahdollisti kyvyn juosta kuumassa, mikä puolestaan mahdollisti omistautumisen lihansyöntiin.

Kun leijonat makoilivat laiskoina kallioilla, leopardit lojuivat rentoina puunoksalla ja gepardit lepäilivät pesällään, ihminen lähti ajamaan takaa gasellia. Juoksu saattoi kestää tunteja, mutta lopulta saalis nääntyi kuumuuteen ja saalistaja pääsi sen kimppuun.

Pontta hypoteesilleen tutkijat ovat saaneet siitä, että kestävyysjuoksulla saaliinsa nappaavia metsästäjiä on yhä alkuperäiskansojen keskuudessa. Esimerkiksi Kalaharin autiomaan sanit metsästävät antilooppeja keskipäivän helteessä väsyttämällä.

Kehityshistoriallista tukea tarjoaa karvattomuutemme. Lämmön säätely hikoilemalla käy näet tehokkaimmin, kun iho on paljas. Turkista olisi siinä haittaa. Kun se kostuisi, hien haihtuminen ja viilentyminen estyisi. Muista nisäkkäistä ainoastaan hevoset hikoilevat voimakkaasti koko vartalollaan kehoaan jäähdyttääkseen.

Jääkausi suosi maratoonareita

Siitä tutkijat eivät ole yksimielisiä, selittääkö juoksumetsästys yksin juoksusopeumien kehityksen. Pitkien matkojen tehokas taivallus on tarjonnut muitakin etuja jääkauden oloissa, joissa sademetsät kuivuivat savanneiksi ja ravinnon ja veden lähteet olivat harvassa.

Muistakin suurista nisäkkäistä kehittyi jääkaudella pitkäraajaisia ja kevytrakenteisia maratoonareita. Kasvinsyöjät joutuivat laajentamaan elinpiirejään, kun niukentuvaa ravintoa täytyi etsiä avomailta. Kun metsän suoja puuttui, eläimet myös paljastuivat helposti pedoille. Kestävät juoksijat saivat ravintoa ja pääsivät petoja pakoon.

Samaan aikaan kehittyi myös petoja, jotka liikkuivat laajoilla alueilla. Niiden metsästys ei enää perustunut vaanimalla yllättämiseen, vaan ne ajoivat saalistaan takaa laumana.

Liikkuva hartia antoi heittää

Ihminen asettui jääkauden yhteisöön anatomisten piirteidensä avulla. Kevytrakenteinen kaksijalkainen liikkui näppärästi pitkiä matkoja. Tilanteen vaatiessa se saattoi kirittää itsensä juoksuun, sillä vapaasti liikkuva hartiakaari tasapainotti kehoa.

Liikkuvainen hartia mahdollisti myös heittoaseiden käytön. Kuten me suomalaiset hyvin tiedämme, keihäänheitto sujuu myös juoksun aikana.

Vapaasti liikkuva hartia edisti metsästystä toisellakin tapaa. Riistaretkillä käytiin yleensä ryhmissä, ja keskinäinen viestintä oli arvossaan. Vapaan hartiakaaren ansiosta hengitys erosi liikkeestä. Yleensä nisäkkäät hengittävät askelluksen tahdissa yhden suhde yhteen, mutta ihminen voi ottaa yhdellä hengenvedolla useamman askeleen ja säädellä hengitystään niin, että puhuminen tai huutaminen onnistuu jopa juostessa.

Pitkän matkan taittajan kevyt rakenne toi siis mukanaan piirteitä, jotka kompensoivat sitä, että voima väheni. Taitavasti laumassa toimivasta ja eturaajojaan näppärästi käyttävästä ihmisestä tuli merkittävä peto jääkauden lopulla. Mielenkiintoista on, että ihminen liittoutui vielä toisen sosiaalisen juoksevan pedon, suden, kanssa. Tästä lajien välisestä liitosta syntyi tehokas pari ja aivan uudenlainen uhka saaliseläimille.

Suvi Viranta-Kovanen on paleontologian dosentti ja anatomian yliopisto-opettaja Helsingin yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2016

 

Taito lepää rakenteissa

Vertailu apinasukulaisiimme osoittaa, miksi me juoksemme mutta ne eivät.

Ihmisen rakenteet* tukevat tasapainoa, sietävät rasitusta ja säästävät energiaa. Kuva: Getty Images

* Numerot osoittavat rakenteiden sijainnin, joskaan sidekudoksia ei kuvassa näy.

 

1 Pyöreä, litteäkasvoinen pää asettuu suoraan kaularangan päälle. Energiaa ei kulu kannatteluun.

2 Sisäkorvan tasapainoelin on huomattavan laaja.

3 Hengitys toimii erillään askelluksesta. Puhuminen juostessa onnistuu.

4 Niskaside pitää pään vakaana vauhdissa.

5 Lapaluu kiinnittyy kallonpohjaan vain epäkäslihaksella. Hartiakaari liikkuu vapaasti ja vakauttaa tasapainoa.

6 Lyhyet käsivarret ovat kevyet kantaa.

7 Selkärangan mutkat vähentävät kuormitusta ja tukevat tasapainoa.

8 Pyöreä rintakehä, kapea vyötärö ja pitkä lanneranka sallivat ylävartalon kierron. Tasapainotus helpottuu.

9 Selän laajat ojentajalihakset tukevat tasapainoa.

10 Pysty, pyöreä lantio asemoi alaraajat suoraan vartalon alle. Vartalon paino­piste laskeutuu tukemaan tasapainoa.

11 Vakaa ristisuoliluunivel tasapainottaa koko vartaloa.

12 Suuret pakaralihakset estävät vartalon liiallista kallistumista eteenpäin.

13 Lyhyt reisiluun kaula vähentää rasitusta.

14 Vankat polvet kantavat hyvin painoa ja estävät energiaa tuhlaavat sivuttaisliikkeet.

15 Pitkät jalat antavat liikevoimaa.

16 Pitkä, pysty ja karvaton vartalo tarjoaa paljon ihoa hikoiluun.

17 Pitkät, joustavat akillesjänteet varastoivat ja vapauttavat energiaa.

18 Tiiviit nilkkanivelet pitävät nilkan paikoillaan ja säästävät energiaa.

19 Lyhyet kantakyhmyt vaimentavat törmäysvoimia ja säästävät energiaa.

20 Jalkaholvit vaimentavat törmäysvoimia ja ottavat talteen energiaa.

21 Lyhyet ja suorat varpaat mahdollistavat ponnistuksen päkiältä ilman vääntöä.

 

Ihmisapina liikkuu omilla sopeumillaan puissa meitä ketterämmin. Kuva: Getty Images

 

1 Kuonokas pää liittyy kaularankaan takaosastaan.

2 Hengitys kulkee askelluksen tahdissa.

3 Niskaside puuttuu, pää heiluu vauhdissa.

4 Lapaluu kiinnittyy kallonpohjaan useilla lihaksilla. Pää ja hartiakaari kiertyvät yhdessä.

5 Selkäranka kaartuu vain hieman.

7 Lantio on pitkä ja kapea.

7 Pakaralihakset ovat pienet ja sallivat vartalon kallistumisen eteenpäin.

8 Pitkät eturaajat sopivat rystykävelyyn ja kiipeilyyn.

9 Kehoa peittää karvoitus, ja hikirauhasia on paljon vähemmän kuin meillä.

10 Kevyet polvet kantavat huonosti painoa.

11 Nilkkaan asti yltävät sääri­lihakset tekevät jalasta raskaan nostaa.

12 Akillesjänne puuttuu. Liike-energiaa ei varastoidu joustavaan askellukseen.

13 Nilkka liikkuu moneen suuntaan, mikä helpottaa taiteilua oksilla.

14 Jalkaterässä ei ole holvia vaimentamassa törmäysvoimia.

15 Varpaat ovat pitkät ja isovarvas osoittaa ulospäin. Sopivat paremmin tarttumiseen kuin ponnistamiseen.

 

Fossiilit antavat aikataulun

Suora esi-isämme heidelberginihminen sekä juoksi että heitti. Kuva: Science Photo Library / MVPhotos

 

Liikkumiskykymme kehityksestä kertovat ennen kaikkea esimuotojemme fossiloituneet jäännökset, mutta vaiheita paljastavat myös elintavoissa havaitut muutokset.

 

6 miljoonaa vuotta sitten

Sahelinapinaihminen Sahelanthropus tchadensis liikkuu kahdella jalalla. Sen lantio on pysty, ja alaraajojen nivelet suoristuvat.

4,1 miljoonaa vuotta sitten

Kenianapinaihminen Australopithecus anamensis saa vahvat, ruumiinpainoa kantavat polvet.

3,6 miljoonaa vuotta sitten

Afrikanapinaihminen Australopithecus africanus kävelee vaivatta. Sen isovarvas on jo linjassa muiden varpaiden kanssa.

2,6 miljoonaa vuotta sitten

Afrikanapinaihmisen selkäranta kaareutuu vartaloa tukeville mutkille.

1,9 miljoonaa vuotta sitten

Pystyihminen Homo erectus juoksee. Sillä on pitkät raajat ja isot pakaralihakset, jotka

estävät vartaloa kaatumasta eteenpäin.

1,7 miljoonaa vuotta sitten

Pystyihmisen jalat pidentyvät entisestään ja hartiat vetäytyvät taemmaksi. Juokseminen kevenee.

1,2 miljoonaa vuotta sitten

Pystyihminen menettää loputkin jo harventuneesta karvoituksestaan. Hikoilu tehostuu.

400 000 vuotta sitten

Heidelberginihminen Homo heidelbergensis metsästää heittokeihäin.

200 000 vuotta sitten

Nykyihminen Homo sapiens aloittaa maratonit. Lyhyt reisiluun kaula vähentää lonkan kuormitusta ja lyhyt kanta­kyhmy tehostaa akillesjänteen toimintaa.

Juhlapöytään tuli herkkuja asteekeilta asti.

Suomalaiseen joulupöytään on kerätty herkkuja eri tahoilta tuhansien vuosien ajan. Muinaiset kantasuomalaiset kohtasivat Itämeren alueella baltteja ja germaaneja, joilta opittiin viljelemään ohraa ja valmistamaan puuroa, maltaita, olutta ja leipää. Balttien opastuksella tutustuttiin myös herkullisiin merikaloihin, loheen ja ankeriaaseen. Ruotsalaisilta lainattiin myöhemmin silli ja silakka.

Joulu on kristillisperäinen juhla, joten sen vietto on alkanut vasta keskiajalla. Silloin myös ruokakulttuuri koki suuren muutoksen, kun etelä- ja keskieurooppalaiset tavat ja tuotteet alkoivat tulla tutuiksi sekä kaupan että kirkon välityksellä. Tärkeitä uutuuksia olivat mausteet, esimerkiksi inkivääri ja pippuri, joiden nimitykset juontuivat Aasian kielistä. Sinappi tuli ruotsin ja latinan kautta kreikasta.

Jo keskiajalla Suomeen tuotiin viikunoita, joiden nimitys lainattiin ruotsin kautta latinasta. Arvostettu juoma oli rypäleistä valmistettu viini, jota kutsuttiin germaanisella lainasanalla viina.  Germaaneilta tai skandinaaveilta saatu kakku tarkoitti alkuaan pientä leipää. Nämä kaikki mainitaan jo Agricolan teoksissa. Siellä on myös kaneli, mutta siitä käytetään Lutherilta lainattua nimitystä cinnamet.  

Suurvalta-aikana suomen kieleen virtasi sekä ruotsalaisia että ruotsin välityksellä kauempaa saatuja sanoja. 1600-luvun uutuuksia olivat riisi ja manteli, rusina ja korintti, luumu ja kriikuna, sokeri ja kaneli, kinkku ja kalkkuna.

Torttu saatiin 1700-luvulla ranskasta ruotsin kautta. Samaa tietä tulivat arabialainen siirappi ja Intian suunnalta kardemumma. Suklaa oli aluksi suklaajuomaa. Sen raaka-aineen ja asteekinkielisen nimen olivat jo 1500-luvun espanjalaiset löytöretkeilijät tuoneet Eurooppaan, mutta kesti aikansa, ennen kuin chilillä maustetusta tulisesta puurosta osattiin kehitellä eurooppalaisia miellyttävä makea herkku.

Kaiken eksotiikan vastapainoksi on mukava todeta, että joulun perinteiset laatikot edustavat ilmeisesti suomalaisten omaa tuotekehittelyä. Laatikko-sana on kyllä lainaa ruotsista tai alasaksasta, mutta siellä se on tarkoittanut vain kirstua tai muuta säilytysastiaa. Suomessa siitä on tullut myös uuniruokien valmistusastian ja tällaisessa astiassa valmistetun makoisan ruokalajin nimi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

  

Suomen kansallisperhosta valitaan paraikaa. Myös listan ulkopuolelta voi äänestää.

Sata vuotta täyttävälle Suomelle valitaan nyt kansallisperhosta.

Yleisöäänestys alkoi 15. maaliskuuta. Silloin sitruunaperhosen lisäksi vain nokkosperhonen oli ilmestynyt ihmisten ilmoille lajeista, jotka asiantuntijat olivat valinneet kisaan.

Vaalissa saa kannattaa omiakin ehdokkaita, jos ne täyttävät yleisyyden ja suomalaisuuden kriteerit. Ääniä voi antaa kesäkuun neljänteen. Voittaja julkistetaan 14. kesäkuuta.

Nyt huhtikuussa hereillä on muitakin aikuisena talvehtivia, kuten neitoperhosia ja suruvaippoja. Nämä lajit viettävät kylmän ajan piilossa, esimerkiksi vajoissa tai onkaloissa.

Huhtikuun viimeisellä viikolla lentoon lähtevät paatsamasinisiipi ja kangasperhonen. Pian niitä seuraa auroraperhonen. Kaikki kolme lajia ovat kotelotalvehtijoita, kuten kisan kaksi kiitäjää. Horsmakiitäjän voi nähdä alkukesän iltahämärässä pihasyreenin kukilla. Se hyrrää kuin kolibri.

Kesäkuussa melkein kaikki kansallisperhosten ehdokkaat ovat jo siivillään. Varmimmin niitä kohtaa heinäkuun alkupuolella perhosten paratiiseissa, niityillä ja lämpimillä metsäaukeilla. Silloin etenkin päiväperhosten määrät ovat suurimmat – ja äänestys on jo päättynyt.

Suosikkiaan pääsee äänestämään sivulla kansallisperhonen.fi. Osoitteesta saa apua ehdokkaan valintaan, eli kuvia ja tietoa Suomen perhosista. Myös ehdokaslistan ulkopuolelta saa ehdottaa suosikkiaan.

Asiantuntijoiden laatimalta ehdokaslistalta puuttuu monen nimeltä tuntema kaaliperhonen. Ratkaisuun on hyvä syy. Tosiasiassa kaaliperhosta on harva nähnyt. Se ei talvehdi Suomessa, ja 2000-luvulla niitä on lennellyt täällä vähän. Luonnossa nähtävät valkoiset perhoset ovat useimmiten lanttu-, virna- tai naurisperhosia.

Kysely

Mikä on suosikkisi kansallisperhoseksi?

Siitä todistavat some, sote ja kyky.

Kiireisessä nykymaailmassa nopeus on valttia. Kieli vastaa haasteeseen monin tavoin: sanoista karsitaan osia, jotka eivät ole ymmärtämisen kannalta välttämättömiä. Pitkiä ilmauksia korvataan lyhenteillä varsinkin silloin, kun ne toistuvat tiheästi. Lyhentäminen kukoistaa esimerkiksi suurten organisaatioiden suunnittelukielessä.

Monet nimet ovat alkuaan lyhennesanoja, kuten Gestapo, Nato tai Unesco. Lyhenne voi säilyä, vaikka nimi muuttuisi. Esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskus muuttui jokin aika sitten Kotimaisten kielten keskukseksi, mutta lyhennenimi on sama Kotus kuin ennenkin. Unicef on alkukirjainlyhenne sanoista United Nations International Children's Emergency Fund. Nykyisestä nimestä United Nations Children's Fund sitä ei voisi enää muodostaa samalla tavalla.

Tuttuja lyhenteitä voi käyttää, vaikka ei olisi aavistustakaan siitä, miten ne on alun perin muodostettu. Koululaisten oppimista mittaavan kansainvälisen Pisa-tutkimuksen nimi on alkukirjainlyhenne sanoista Programme for International Student Assessment. Teoston ainekset on poimittu Säveltäjäin tekijänoikeustoimistosta.

Kun lyhenteen muodostaa valikoimalla äänteitä sopivasti, syntyy uusi, taivutuskelpoinen sana. Lyhentämisestä onkin tullut normaali sananmuodostuskeino perinteisen johtamisen ja yhdistämisen rinnalle. Esimerkiksi opinto-ohjaajasta on tullut opo, ruotsinsuomalaisesta ruosu, sosiaali- ja terveystoimesta sote, sosiaalisesta mediasta some ja työkyvyn ylläpidosta tyky.

Sananosistakin voi kasvattaa uusia sanoja. Englannin entistä merkitsevästä etuliitteestä ex- muodostettu eksä on käypä nimitys entiselle puolisolle tai seurustelukumppanille. Sen vastakohta nyksä on saatu vaihtamalla alkuosaksi nykyinen-sanan alkuäänteet. Näppärää!

Juuri nyt on kasvisruoka sanaston innovaatiokeskus, ja sen myötä kasvissyöjään viittaavan vegetaristi-sanan alkuosa vege on muuttunut trendikkääksi etuliitteeksi: vegebuumi, vegehylly, vegekauppa, vegelaatikko, vegemessut, vegepizza, vegeruoka, vegetarjonta, vegetukku. Tällaisia yhdyssanoja ei vielä löydy Kielitoimiston sanakirjasta, mutta ei tarvitse olla kummoinenkaan guru ennustaakseen, että myös sanakirjan vegeosasto rikastuu lähiaikoina huomattavasti.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2017

Käyttäjä3876
Seuraa 
Viestejä997
Liittynyt9.3.2017

Lyhyestä sana selvä

Nobelaner kirjoitti: Käyttäjä3876 kirjoitti: Amanda88 kirjoitti: Kuka haluaa olla nyksä, kun se on lupaus että olet kohta eksä. Pessimisti ei pety. Tuo on kyllä selkeästi toiseksi tyhmin hokema ikinä. Siis että pessimisti ei pety. Ensimmäiseksi tyhmin on tietenkin se että "kypärä/turvavyö/mikälie on halpa henkivakuutus." Vanhemmat kovat jätkät höhötteli aikoinaan kun laitoin turvavyön kiinni. Sanoin niille että se on kovin jätkä joka säilyy hengissä.
Lue kommentti

Opeta lapsi ampumaan ja lapsi saa kokeista kiitettäviä
https://www.facebook.com/Channel4News/videos/10154717292226939/

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

Tieteessä 4/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Kehu tyttö päivässä

Jo kuusivuotiaat tytöt uskovat, että äly on miehinen ominaisuus.

 

PÄÄUUTISET

Kahvi vauhdittaa muistientsyymiä

Kannattaa kuulua kahvihulluun kansaan.

Kaupunkilainen hidastaa

Väenpaljous pakottaa satsaamaan laatuun.

Eksomaissa elämä voisi hyppiä

Elämän uumoilu vasta löydetyiltä sisarplaneetoilta on jo alkanut.

Yksi muisto loihtii esiin muita

Samojen aikasolujen tallentamat tapahtumat liimautuvat tiukasti yhteen.

 

ARTIKKELIT

Rasva palaa liikkeessä

Mitään erityistä rasvanpolttoliikuntaa ei kuitenkaan ole olemassa.

Lihas kasvaa levossa

Treenattaessa rakennusainetta kuluu vielä enemmän kuin uutta syntyy.

Murrosikä lisää kierroksia

Kuohunta viimeistelee aivot aikuisuuteen.

Murrosikä alkaa yhä nuorempana

Syytä haetaan ylipainosta ja ympäristöstä.

Arkeologi pinnan alta

Suomi saa ensimmäisen meriarkeologian tohtorin.

Vaikka lämpenee, meillä voi viiletä

Ilmastonmuutos uhkaa suistaa Pohjois-Atlantin lämmönkierrätyslakkoon.

5G verkottaa koko elämäsi

Huippunopea tiedonsiirto tuo älyn kotiin ja kaupunkiin.

Demokratia tuli idästä

Kansanvaltaa on suotta juhlittu lännen luomuksena.

 

TIEDE VASTAA

Oliko dinosauruksilla mummoja?

Miksi jotkin eläimet nukkuvat seisaaltaan?

Onko oluen ja viinan alkoholissa eroja?

Kummin päin muna säilyy parhaiten?

Miksi teepussi saa mikrossa kuumennetun veden kiehumaan?

Keitä ovat kukkahattutädit?

 

KIRJAT

Anna lapselle naama-aikaa

Kissa valloitti maailman

Älä huku tavaratulvaan

 

OMAT SANAT

Lyhyestä sana selvä

Siitä todistavat some, sote ja tyky.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Suomen oma Einstein

Gunnar Nordström kehitti painovoimateorian ennen saksalaista ystäväänsä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.