Taiteilijan näkemys asteroidin täydellisestä tuhoutumisesta Auringon lähiohitusten seurauksena. Uudet arviot osoittavat, että asteroidit tuhoutuvat täydellisesti jo muutamien kymmenien Auringon säteiden etäisyydellä Auringosta. Kuva: Lauri Voutilainen
Taiteilijan näkemys asteroidin täydellisestä tuhoutumisesta Auringon lähiohitusten seurauksena. Uudet arviot osoittavat, että asteroidit tuhoutuvat täydellisesti jo muutamien kymmenien Auringon säteiden etäisyydellä Auringosta. Kuva: Lauri Voutilainen

Tutkijat perustavat mallinsa lähes 9 000 lähiasteroidin havaintoon.

Maan ja Auringon lähelle tulevat lähiasteroidit törmäävät lopulta Aurinkoon. Näin asteroidien tutkijat ovat pitkään olettaneet.

Useimmat asteroidit tuhoutuvat kuitenkin huomattavasti kauempana Auringosta kuin on oletettu. Löytö selittää useita viime vuosien asteroidi- ja meteorihavaintoja, kertoo tiedelehti Nature.

Asteroidien tuhoa selvitti ryhmä, jossa oli tutkijoita Suomesta, Ranskasta, Yhdysvalloista ja Tšekeistä. Alun perin ryhmän tarkoitus oli mallintaa Maan lähelle tulevia asteroideja.

Mallia tarvitaan esimerkiksi asteroidien etsinnässä. Siitä on myös hyötyä, kun asteroideille suunnitellaan lähivuosina avaruuslentoja, kertoo Helsingin yliopiston tiedote.

Malli kuvaa lähiasteroidien arvioituja ratoja ja kokoja. Ryhmä perusti mallinsa lähes 9 000 lähiasteroidin havaintoon noin 100 000 kuvan sarjassa. Kuvat on otettu yötaivasta kartoittavassa Catalina sky survey -hankkeessa Arizonassa Yhdysvalloissa.

Suurin osa ns. lähiasteroideista on alun perin lähtöisin asteroidien päävyöhykkeeltä. Se sijaitsee Marsin ja Jupiterin ratojen välissä.

Asteroidin rata muuttuu hiljalleen, kun sen epätasaisen pinnan lämpösäteily työntää sitä yhteen suuntaan. Ennen pitkää asteroidi voi ajautua alueelle, jossa Jupiter tai Saturnus aiheuttaa sen rataan häiriöitä.

Tällä alueella asteroidin rata alkaa muuttua nopeasti. Alun perin lähes ympyrämäinen rata alkaa tulla soikeaksi. Asteroidin radan Aurinkoa lähinnä oleva piste eli niin sanottu periheli ei enää olekaan Marsin radan ulkopuolella. Se alkaa lähestyä Maan rataa.

Virallisen määritelmän mukaan lähiasteroidiksi kutsutaan niitä asteroideja, joiden perihelin etäisyys Auringosta on alle 1,3 kertaa Maan etäisyys Auringosta.

Tutkijat huomasi, että heidän alkuperäisessä mallissa oli ongelma. Malli ennusti, että kartoituksissa olisi pitänyt löytää noin kymmenen kertaa enemmän sellaisia lähiasteroideja, jotka käyvät lähempänä kuin kymmenen Auringon halkaisijan etäisyydellä Auringosta.

Tässä vaiheessa planeettatutkija Mikael Granvik Helsingin yliopiston fysiikan laitokselta ehdotti, kuinka malli saataisiin sovitettua paremmin havaintoihin. Hän ehdotti, että lähiasteroidit tuhoutuvat Auringon lähellä, mutta kuitenkin kauan ennen varsinaista törmäystä.

Mallia muokattiin vastaamaan oletusta, että lähiasteroidit tuhoutuvat, jos ne viettävät liian paljon aikaa noin kahdenkymmenen Auringon säteen etäisyydellä Auringosta.

Näin malli saatiin vastaamaan havaintoja kaikilla etäisyyksillä. Aiemmin ongelmia oli erityisesti Auringon ja Merkuriuksen välisellä alueella.

Tutkijaryhmän löytö selittää myös meteoreita. Ne ovat pieniä hiekanjyviä tai kiviä, jotka irtoavat asteroidien ja komeettojen pinnalta. Ilmakehään osuessaan palavat kirkkaasti jättäen jälkeensä valojuovan, jota arkikielessä sanotaan tähdenlennoksi.

Meteorit jakautuvat avaruudessa meteoriparviksi, jotka liikkuvat emoasteroidin tai emokomeetan radalla. Useimmille niistä meteoriparvista, joiden radat käyvät Auringon lähellä, ei ole löydetty emokappaletta.

Granvikin johtama ryhmä päätteli, että nämä emokappaleet ovat tuhoutuneet kokonaan Auringon lähellä. Meteoriparvien emokappaleiden puuttumiselle on näin järkevä selitys.

Yksi mahdollinen selitys asteroidien tuholle on, että kiviaineksen sisältämän veden ja muiden helposti haihtuvien aineiden lämpölaajeneminen saa ne pirstaloitumaan.

Tutkijat osoittivat myös, että tummemmat asteroidit tuhoutuvat keskimäärin kauempana Auringosta kuin vaaleammat.

Tämä selittää aiemman löydön, jonka mukaan lähempänä Aurinkoa käyvät asteroidit ovat keskimäärin vaaleampia kuin kauempana Auringosta pysyttelevät. Tummemmat Aurinkoa lähellä kiertäneet asteroidit ovat jo tuhoutuneet.

Vesi nostattaa aromia antavat molekyylit juoman pintaan.

Monella on tapana lisätä viskiinsä vähän vettä. Sanotaan, että se tuo aromit esille.

Tiede osoittaa, että laimentajat ovat oikeassa. Ruotsalaiset tutkijat selvittivät molekyylien tasolla, mitä viskilasissa tapahtuu.

Linné-yliopiston tutkijat Björn Karlsson ja Ran Friedman mallinsivat etanolin ja veden käytöstä tietokoneella. He katselivat pikosekuntien eli sekunnin biljoonas­osien tarkkuudella, miten molekyylit liikkuvat juomassa.

Viskin maussa erittäin tärkeä molekyyli on guajakoli. Se antaa viskille hieman savuisen ja kitkeränkin vivahteen.

Tutkijat huomasivat, että alkoholipitoisuudeltaan 40-prosenttisessa tai sitä vahvemmassa viskissä guajakolimolekyylit jäävät tavallaan jumiin nesteen keskelle etanolimolekyylien väliin.

Etanolimolekyylit kelluvat juoman keskellä ryppäinä ja estävät guajakolia nousemasta pintaan, jossa se voisi haihtua ja tuottaa aromia.

Kun juomaan lisättiin vettä, aromimolekyylit pääsivät pintaan. Vesi levitti etanolimolekyylit laajemmalle alueelle.

Jotta näin pääsi tapahtumaan, hieman yli 40-prosenttinen viski piti laimentaa noin 25-prosenttiseksi.

Neljän senttilitran ravintola-annokseen pitäisi siis lisätä pari senttilitraa vettä. Tutkijat eivät selvittäneet, vaikuttaako lasin muoto. Tietokonemallissa viski oli yksinkertaisessa neliönmuotoisessa astiassa.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports, ja se löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Lapsen käyttämät lelut sen sijaan näyttävät kertovan tulevasta sukupuoli-identiteetistä.

Samaa sukupuolta olevien vanhempien lapsen sukupuoli ja sukupuolinen käyttäytyminen kehittyy samalla tapaa kuin lasten, joita eri sukupuolta olevat vanhemmat ovat adoptoineet. Tähän tulokseen päätyi vanhemmuudesta tehty tutkimus, joka julkaistiin Sex Roles -tiedelehdessä.

Tutkimukseen osallistui 106 vanhempaa, jotka olivat joko lesboja, homoja tai heteroseksuaaleja.

Kentuckyn yliopiston tutkija Rachel Farr selvitti ryhmänsä kanssa, miten sukupuoleen perustuva käyttäytyminen kehittyy eri perherakenteissa ajan kuluessa.

He selvittivät, pysyykö se suhteellisen vakaana, kun lapsi kasvaa vanhemmaksi.

Tutkimus perustui vanhempien täyttämiin kyselylomakkeisiin, lasten tarkkailemiseen ja lasten haastatteluihin. Vanhemmat täyttivät kyselylomakkeet aluksi, ja Farr palasi perheiden pariin viisi vuotta myöhemmin haastattelemaan lapsia.

Tutkijat seurasivat myös lasten käyttämiä leluja ja leikkimisen tapoja, joita perheen lapsilla oli ennen kouluikää. Tutkimuksessa lapsille ja näiden vanhemmille annettiin repullinen leluja, jotka oli arvioitu tyypillisiksi poikien ja tyttöjen leluksi. Leikkihetket videokuvattiin ja analysoitiin.

Osa lapsista leikki ennen kouluikää enemmän leluilla, jotka eivät tyypillisesti kuuluneet oman sukupuolen lelujen valikoimaan.

Tutkimustulosten mukaan lapsen käyttämät lelut kertovat enemmän tämän tulevasta sukupuolisesta orientaatiosta tai sukupuolityypillisestä käyttäytymisestä kuin se, ovatko vanhemmat esimerkiksi homo- tai lesbopari.

Tutkijoiden mukaan koottu data voi osoittaa, että perheen rakenteella oli vain vähän vaikutusta siihen, miten lasten tunne sukupuolisuudesta tai sukupuoli-identiteetti kehittyy.

Tulokset eivät vahvistaneet ajatusta, että lesbovanhemmat tai homovanhemmat rohkaisevat tai sallivat enemmän lapsen käytöstä, joka ei ole sukupuolelle tyypillistä.

”Vanhempien seksuaalinen suuntautuminen ja perhetyyppi eivät vaikuttaneet lasten sukupuolen muokkautumiseen”, sanoo Farr.

”Tuloksemme viittaavat siihen, että lesbo- ja homovanhempien sukupuolen kehittyminen etenee tavallisia reittejä. Se on samanlainen kun heteroperheillä, jotka ovat adoptoineet lapsensa.”

Tutkimuksesta kertoi myös tiedelehti Phys.org.

Kuva näyttää punaisella koehiiren aivojen kohtaa, johon injektoitiin magneettisia nanohiukkasia. Kuva: Munshi / eLife

Aivojen ärsytys sai koehiiren juoksemaan tai jähmettymään paikalleen.

Hiiren aivosoluja on ohjailtu etäältä magneettien avulla. Solujen ärsytys sai hiiren liikuttamaan raajojaan.

Koe voi ennen pitkää auttaa hermostollisten sairauksien hoidossa. Menetelmä toimii magneettilämpöärsytyksellä.

Kehittyessään menetelmä voi tarjota aivotukijoille uuden työkalun, jolla pääsee etäältä aivojen syviin osiin koskematta niihin.

Joskus ehkä voidaan ohjata tiettyjä aivojen soluja tai soluryhmiä, jotka muuttavat potilaan käytöstä halutulla tavalla.

Vaikka hiirien aivoja ärsytettiin useita kertoja, ei aivosoluihin tullut vaurioita.

Aivojen tarkka tuntemus on avaintekijä, kun halutaan kehittää hoitoja esimerkiksi aivovammoihin, Parkinsonin tautiin, halvauksiin, epilepsiaan ja myös masennukseen.

”Aivosoluja ja niiden verkostoja tutkitaan paljon. Tämä tekniikka voi auttaa työssä”, sanoo tutkija Arnd Pralle. Hän on fysiikan professorina Buffalon yliopistossa. Tutkimus julkaistiin eLifessä.

Magneettinen lämpöärsytys käyttää hyväkseen nanohiukkasia, jotka on injektoitu hermosoluihin.

Aivosolut virittyvät, kun näitä nanohiukkasia lämmitetään ulkoisella magneettikentällä. Tällöin myös aivosolujen ionikanavat avautuvat.

Kun magneettikenttää vaihdellaan ja suunnataan aivoihin, nanohiukkaset kääntyvät nopeasti. Tämä tuottaa lämpöä soluihin, avaa lämmölle herkkiä ionikanavia ja virittää solua.

Prallen ryhmä onnistui aktivoimaan hiiren aivoja kolmella eri alueella. Solujen ärsytys liikeaivokuoressa sai koehiiren juoksemaan ja kääntymään.

Kun tutkijat ärsyttivät magneettien avulla syvempiä aivoalueita, hiiret jähmettyivät paikalleen. Ne eivät kyenneet liikuttamaan raajojaan.

”Pystyimme kohdistamaan lämpöärsytyksen hyvin pieneen aivosolujen ryhmään. Alueen koko on noin sata millimetrin tuhannesosaa, mikä vastaa hiuksen leveyttä”, Pralle sanoo tiedotteessa.

Pralle sanoo, että magnettiärsytyksellä on etuja muihin aivoihin vaikuttaviin ärsytyksiin verrattuna.

Yhtä tunnettua aivojen ohjailun tekniikkaa sanotaan optogenetiikaksi. Se käyttää valoa magnetismin sijasta. Optogenetiikka käyttää kuitenkin pieniä valokuituja, jotka pitää istuttaa aivoihin.

Seuraavaksi Pralle yrittää ärsyttää magneettimenetelmällä useita hiiren aivojen alueita samaan aikaan.

Testosteroni voi osaltaan paisuttaa osakekuplia.

Miehet ovat hallinneet pörssejä ja osakekauppaa siitä lähtien kun ensimmäisiä osakkeita alettiin 1600-luvulla Hollannissa kaupata.

Kanadalainen tutkimus panee miettimään, moniko pörssikupla ja romahdus on johtunut yksinkertaisesti testosteronihuumassa tehdyistä riskipäätöksistä.

Tutkimus paljastaa, että testosteroni vaikuttaa miesten käytökseen osakemarkkinoilla. Sijoittamisesta tulee aggressiivisempaa ja meklarit yliarvioivat osakkeita.

Länsi-Ontarion yliopiston kauppakorkeakoulun sekä Oxfordin tutkijat kutsuivat kokeeseen 140 henkilöä. Heidät pantiin leikisti pörssiin tekemään kauppaa.

Osalle koehenkilöistä annettiin testosteronigeeliä ja osalle lumegeeliä. Tutkijatkaan eivät tienneet, kumpi ryhmä oli saanut oikeaa testosteronia.

Geeli annettiin illalla. Seuraavana päivänä koehenkilöt laitettiin kilpailemaan simuloidussa pörssissä. Iltapäivän aikana pidettiin kolme kierrosta, jossa meklarit saivat ostaa ja myydä osakkeita.

Testosteroni vaikutti selvästi kaupantekoon. Oikeaa geeliä saaneet arvioivat osakkeiden hinnat todellista korkeammiksi, vaikka oikea arvo oli tiedossa, ja he alkoivat saman tien puhaltaa pörssikuplaa.

Testosteroniryhmässä osakkeista tarjotut hinnat heilahtelivat huomattavasti. Osakkeita yliarvioitiin jopa 150 prosenttia.

Lumeryhmä sijoitti paljon rauhallisemmin ja pysytteli todellisen arvon tuntumassa.

Tutkijat päättelevät, että testosteroni vaikuttaa pörssikauppaan siinä missä tunteiden ailahtelu. Osakkeilla saadut voitot kiihdyttävät testosteronin tuotantoa entisestään.

Tutkimuksessa nähtiin, miten pörssikupla alkoi muodostua, ja tutkijat uskovat, että tuloksia voi hyvin soveltaa tosielämään. He myös huomauttavat, että sijoitusalalla testosteronilisien käyttö on muutenkin yleistä.

Tutkijat viittaavat myös aiempiin tutkimuksiin, joissa naisten on havaittu tekevän järkevämpiä päätöksiä pörssissä. Naissijoittajat eivät saaneet aikaan niin isoja kuplia.

Tutkimus julkaistiin Management Science -lehdessä, Koko tutkimuksen voi ladata tästä linkistä.