Australialaistutkijat osoittivat, että isän ravinto voi häiritä tyttären insuliiniherkkyyttä jo ennen syntymää.

Australialaistutkijat osoittivat rotilla, että isän syömä rasva saattaa vinouttaa tyttären sokeriaineenvaihdunnan jo ennen hedelmöitystä.

Rottatytön insuliinia tuottavat betasolut eivät toimi normaalisti, mikäli sen isä on runsasrasvaisella ruokavaliolla elänyt pullukka. Näin siitä huolimatta, että poikasen emo olisi syönyt tavanomaista ruokaa.

Margaret Morris New South Walesin yliopistosta havaitsi kollegoineen, että vaikka rasvaa ahmineen isärotan naaraspuoliset jälkeläiset olivat normaalipainoisia eikä niiden rasvakudoksessa ilmennyt mitään poikkeavaa, niille puhkesi silti diabeteksen kaltainen sairaus aikuisena.

Kävi ilmi, että rottatyttöjen haimasaarekkeen soluja säätelevät geenit työskentelivät epänormaalisti, mikä häiritsi useiden muidenkin geenien toimintaa. Tämä viittaa siihen, että runsaasti rasvaa sisältävä ruokavalio oli muuttanut rottaurosten siittiöiden kehitystä ja edisti sitä kautta tytärten sairastumista.

Seuraavaksi tutkijat aikovat selvittää, päteekö sama urospuolisiin jälkeläisiin.

Morrisin ryhmän tutkimus on ensimmäinen, joka osoittaa, että epigeneettiset tekijät voivat vaikuttaa jälkeläisen 2-tyypin diabeteksen  kehittymiseen.

Tutkimuksen julkaisi Nature.

Ennen kuin huomaat saaneesi tartunnan, viruksia on elimistössäsi miljoonia.

Se on taas täällä, jokatalvinen kiusa, influenssa. Influenssavirukset tykkäävät talvesta, sillä viileys tarjoaa niille otolliset leviämisolot. Käytämme tähän aikaan vuodesta ahkerasti julkisia kulkuvälineitä, oleskelemme sisätiloissa toistemme seurassa, ja kuiva ilma pitää puolustussolut poissa nenämme limakalvoilta, influenssan tärkeimmältä hyökkäyslinjalta.

Influenssaviruksen toiminta strategia on tehokas: soluttautuminen, valtaus ja uusien virusten tehtailu.

Influenssatartuntaan tarvitaan arviolta satoja viruksia, mutta jo yksi aivastus voi sisältää niitä 40 000. Virukset ampaisevat liikkeelle 140 kilometrin tuntivauhdilla, ja ilmalento yltää metrien päähän. Ei ihme, että uhreja tulee helposti.

Aivastaja ei yleensä vielä itsekään tiedä kantavansa influenssavirusta. Hän huomaa sairastuneensa vasta kahden kolmen päästä. Silloin elimistössä on jo miljoonia viruksia.

Influenssa tarttuu huomaamatta, koska virukset ankkuroituvat soluihimme salaa kuin takiaiset takin helmaan. Ne iskeytyvät piikkiproteiineillaan solujen puolustuskyvyttömiin pintarakenteisiin, ja pahaa-aavistamattomat solut kurovat niille suojarakkulan, joka kuljettaa ne syvälle solujen syövereihin.

Kun virukset ehtivät tumaan, solut ovat kuin noidutut. Ne alkavat vimmatusti valmistaa virusproteiineja ja koota uusia viruksia. Kuuden tunnin kuluttua jälkeläisvirukset putkahtavat ulos – ja tarttuvat uusiin soluihin.

Tällaista näytelmää esitetään taas miljoonissa kehoissa. Kausirokotteen ottaneet väistävät viruksen, jos rokote sattuu sisältämään juuri niitä viruskantoja, jotka liikkeellä ovat. Ellei satu, rokotettu ei ole sen paremmassa turvassa kuin rokottamatonkaan.

Mahdoton hävittää

Tutkijat haaveilevat universaalista influenssarokotteesta, joka toimisi paljon nykyistä useampia viruskantoja vastaan. Sekin päästäisi meidät vain jokavuotisesta rokotusrumbasta. Influenssaa se ei maapallolta kitkisi.

Asiantuntijoiden mukaan influenssaa on mahdoton hävittää, sillä virus muuntelee paljon ja nopeasti. Kopiointientsyymi tekee virheen lähes jokaisella monistuskerralla, ja viruskannat vaihtavat yhteen osuessaan kokonaisia perimän paloja. Kaiken lisäksi viruksilla on valtava säilö maailman linnuissa. Niin kauan kuin virukset viihtyvät niissä, influenssa on vaivoinamme – ja vaaranamme.

Maailmanlaajuiseksi pandemiaksi yltyneet influenssaepidemiat ovat tappaneet kymmeniä miljoonia ihmisiä, enemmän kuin natsit, ydinaseet ja terroristit yhteensä. Maailman terveysjärjestön mukaan normaalikin influenssa aiheuttaa joka vuosi jopa 500 000 kuolemaa, Suomessakin noin 500.

 

Lue lisää

Joulukuun 2016 Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa lääketieteeseen erikoistunut tiedetoimittaja Mari Heikkilä esittelee influenssavirusten anatomian, tartuntastategian ja muuntelutekniikan.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa painettu lehti tai iPad-digilehti.

Jos olet tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta linkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Toisaalta villinä rehottava karvoitus tuplaa todennäköisyyden saada satiaisia.

Häpykarvojen poisto osittain tai kokonaan on yhä suositumpaa niin naisten kuin miestenkin keskuudessa eri puolilla maailmaa. Karvojen ajelu lisää haavoja ja ihotulehduksia. Yhdysvaltalaiset tutkijat halusivat tietää, onko nykymuodilla yhteyttä myös sukupuolitautien tartuntoihin.

Kytköksestä vihjasi kolme vuotta sitten julkaistu pieni ranskalainen tutkimus, jonka mukaan häpykarvojen häätäminen lisäisi ontelosyylien leviämistä.

Kalifornian yliopiston tutkijat kartoittivat häpykarvojen ajelua sekä seksi- ja sukupuolitauteja väestöllisesti edustavasta otoksesta 18–64-vuotiaita amerikkalaisia. Kyselyyn vastasi 7 580 henkilöä, joista 56 prosenttia oli miehiä.

Liki kolme neljästä ilmoitti parturoineensa karvoitustaan. Naisista niin oli tehnyt 84 ja miehistä 66 prosenttia.

Vastaajista 17 prosenttia poisti kaikki häpykarvansa useammin kuin 11 kertaa vuodessa. 22 prosenttia trimmasi karvoitustaan vähintään viikoittain. Yleisintä parturointi oli nuorten ja seksuaalisesti aktiivisten keskuudessa.

Vastaajista 7470:llä oli ollut ainakin yksi seksikumppani. Ahkerimmilla karvanpoistajilla oli enemmän seksikumppaneita kuin muilla.

Vastaajista 13 prosenttia raportoi kärsineensä ainakin yhdestä seuraavista: herpes, papilloomavirus, kuppa, ontelosyylä, tippuri, klamydia, hiv tai satiaiset.

Kun ikä ja sukupuolikumppanien määrä otettiin huomioon, häpykarvoituksen siistiminen – minkälaisella tyylillä tai tiheydellä tahansa – lisäsi sukupuolitautitartunnan riskiä 80 prosentilla.

Karvanpoiston laajuus ja toistotahti näkyi riskin suuruudessa. Viikoittainen poisto-operaatio nosti sukupuolitautiriskin 3,5–4-kertaiseksi, erityisesti tartunnoissa, jotka liittyvät suoraan limakalvokontaktiin kuten herpes ja visvasyylä.

Toisaalta kävi ilmi, että satiaiset viihtyvät parhaiten luonnonmukaisessa häpykarvoituksessa: harvoin karvojaan siistivien satiaisriski oli kaksinkertainen muihin verrattuna.

Päätelmiä syystä ja seurauksesta ei tämän tutkimuksen perusteella voi kuitenkaan tehdä, tutkijat korostavat tiedotteessaan.

Voi olla, että häpykarvojen poistointo peilaa innokasta seksielämää, mikä voi altistaa tartunnoille. Se voi myös aiheuttaa ihovaurioita, joista bakteerit ja virukset luikahtavat helpommin läpi. Lisää tutkimusta tarvitaan, jotta asian oikea laita varmistuu.

Tutkimuksen julkaisi Sexually Transmitted Infections.

Sovellus havaitsee tärinän kiihtyvyysantureilla.

Älykännykän sovellus pystyy ennakoimaan maanjäristyksen ja antamaan lisää aikaa suojautumiseen. Kännykkä mittaa alkavan järistyksen aiheuttaman tärinän kiihtyvyysantureiden avulla.

”Se havaitsee toki suuret maanjäristykset, mutta myös pieniä. Luulimme, että se ei olisi mahdollista”, sanoo sovellusta kehittänyt seismologi Qingkai Kong Kalifornian yliopistosta Berkeleysta, alueelta, jossa maa järisee toistuvasti.

Sovellus on nimeltään MyShake. Se julkistettiin helmikuussa, ja sen jälkeen sillä on havaittu yli 200 maanjäristystä ympäri maailmaa.

Dataa keräsi noin 200 000 sovelluksen käyttäjää. He olivat ladanneet sovelluksen Android-puhelimeensa.

”Monet ovat yrittäneet tätä kännykällä aiemmin. MyShake on ensimmäinen, joka todella ennakoi maanjäristyksiä”, kertoo Rémy Bossu Välimeren seismologian keskuksesta Ranskassa tiedelehti New Scientistille.

Sovellus kerää toistaiseksi järistyksistä vain dataa. Kong kertoo, että kehittäjät aikovat lisätä siihen hälytyksen. Se voisi varoittaa järistyksestä sen verran ajoissa, että käyttäjä voisi etsiä suojaa.

Kong toivoo, että MyShake otettaisiin käyttöön alueilla, joilla ei ole tiheitä maan liikkeitä mittaavien antureiden verkostoja. Syy on yleensä se, että ne ovat liian kalliita. Älypuhelinten verkosto on halvempi.

Älypuhelimen sovellukselle olisi käyttöä esimerkiksi Nepalissa. Siellä järisee jatkuvasti. Huhtikuussa 2015 yli 9 000 ihmistä kuoli järistyksessä, joka oli suuruusluokkaa kahdeksan.

Jos tarpeeksi moni nepalilainen alkaisi käyttää kännykkäsovellusta, voisi sen avulla koota tarpeeksi tietoa varoitukseen.

Japanissa tiheä anturien verkosto takaa sen, että asukkaat saavat hälytyksen heti, kun maan tärinää havaitaan.

Tämä voi antaa japanilaisille jopa minuutin aikaa varautua isompaan järistykseen. Se ei kuulosta paljolta. Sinä aikana kuitenkin ehtii kadulle tai pöydän alle. Veturinkuljettaja ehtii pysäyttää liikkuvan junan.

Kong uskoo, että MyShake pystyisi tarkkaan varoituksen, jos sovelluksia olisi älypuhelimissa muutama sata sadan neliökilometrin alueella.

Suurin haaste on erottaa maanjäristys muusta taustahälystä. Älypuhelin kun voi tulkita vaikka käden laittamisen taskuun järistyksen ensioireena.

Sovellus ratkoi tätä ongelmaa oppivan neuroverkko-ohjelman avulla. Sen koodi liitettiin sovellukseen.

Älypuhelimien ilmaisimet ovat osoittautuneet herkiksi. Sovellus voi erottaa jopa maanjäristysten P- ja S-aallot toisistaan. P-aalto kulkee maankuoressa nopeasti ja aiheuttaa vähemmän vahinkoa maan päällä kuin hitaampi S-aalto.

Älypuhelin kirjaa havaintoja aalloista ja voi niiden avulla jopa laskea, missä maanjäristyksen keskus sijaitsee.

Toimivuudesta ei ollut varmuutta ennen kuin sovellusta käytettiin arkielämässä, kertoo tiedelehti Geophysical Research Letters.

”Älypuhelimet ovat pian avainasemassa maanjäristyksen havaitsemisessa”, pohtii seismologi Boussu. Hän ei itse osallistunut sovelluksen kehittelyyn.

Ryhmä esittelee tuloksiaan Amerikan Geofysikaalisen seuran kokouksessa joulukuussa.

Samat geenit kietoutuvat vastustuskykyyn ja diabeteksen puhkeamiseen.

Suoliston bakteerikanta vaikuttaa ihmisen terveyteen. Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä osoitti uudessa tutkimuksessa, että mikrobistoa määrittää olennaisesti sekä perimä että yksilön synnyinpaikka.

Ryhmä kävi läpi kymmeniä tuhansia hiirten geenejä ja tunnisti yli sata geenipätkää, jotka määrittävät suolistomikrobiston koostumusta. Osa on samoja, jotka ihmisillä osallistuvat nivelrikon, paksusuolensyövän, Chrohnin taudin, keliakian ja diabeteksen kehittymiseen.

Miten geenit oikein vaikuttavat mikrobeihin?

”Hyvä kysymys. Emme tiedä tarkkaan, millä mekanismilla geenit vaikuttavat mikrobien runsauteen. Se on todennäköisesti hyvin monimutkainen”, tutkimusryhmän jäsen, biologi Antoine Snijders Berkeley-laboratoriosta kertoo.

”Moni tutkimus on osoittanut, että immuunijärjestelmä ja suolistomikrobisto vaikuttavat toisiinsa. Osoitimme, että juuri niissä perimän kohdissa, jotka kytkeytyvät mikrobien määriin, on paljon vastustuskykyyn ja aineenvaihduntaan liittyviä geenejä.”

Lisäksi ryhmä havaitsi, että immuunijärjestelmän auttajasolujen pitoisuus veressä selittyy Lactobacillaceae-bakteerien määrällä suolistossa.

”On todennäköistä, että geenit vaikuttavat mikrobimääriin ainakin immuunijärjestelmän kautta”, Snijders selittää.

Tulos vahvistaa näyttöä siitä, että suolistobakteereilla on tärkeä rooli elimistön vastustuskyvyssä ja siten alttiudessa sairastua.

Myös synnyinkoti jättää mikrobistoon pysyvän jäljen. Tämä paljastui, kun koehiiriä pidettiin ensimmäiset elinviikot erilaisissa ympäristöissä.

Ulostenäytteet osoittivat, että ensimmäinen kasvuympäristö näkyi bakteerikannan koostumuksessa uuteen ympäristöön muuton jälkeenkin. Tutkijoiden yllätykseksi hiiren ensimmäinen ”kotikaupunki” oli tunnistettavissa jopa sen jälkeläisten suolistosta.

”Varhainen elinympäristö on erittäin tärkeä yksilön mikrobiston muodostumiselle. Ensimmäinen annos mikrobeja saadaan äidiltä, ja se vaikuttaa koko eliniän”, sanoo tutkijaryhmään kuulunut Jian-Hua Mao Berkeley-laboratoriosta.

Tutkimuksen julkaisi Nature Microbiology.