Kuituja saa ruisleivästä. Kuva: Kaisa Siren / HS

Länsimainen ruokavalio köyhdyttää suoliston mikrobikantaa sukupolvien päähän – ehkä jopa peruuttamattomasti, vihjaavat hiirikokeet.

Teollisuusmaiden asukkaat syövät keskimäärin 15 grammaa ravintokuitua päivässä, kun viimeiset metsästäjä-keräilijäväestöt pistelevät niitä poskeensa kymmenen kertaa enemmän. Juuri heidän ruokavalionsa muistuttaa todennäköisesti läheisesti sitä, mitä esivanhempammekin noudattivat, toteaa mikrobiologi Justin Sonnenburg Stanfordin yliopistosta.

Ravintokuidut ovat tärkeitä, koska ne ovat suolistomikrobien ruokaa. Suolistomikrobit taas ovat tärkeitä, koska ne osallistuvat immuunipuolustukseen ja suojelevat meitä sairastumiselta, Sonnenburg selittää yliopiston tutkimustiedotteessa.

Tutkimukset ovat paljastaneet, että eristyneillä ihmisväestöillä Afrikasta Papua-Uuteen-Guineaan ja Etelä-Amerikkaan on runsaampi kirjo mikrobeja sisuksissaan kuin modernia elämää viettävillä.

Meiltä ovat kokonaan hävinneet lukuisat bakteerilajit, joita metsästäjä-keräilijöillä ja alkeellisilla viljelijöillä eri puolilla maailmaa vielä on.

”Pohdimme, voisiko valtaisa ero ravintokuidun saannissa olla syypää tähän katoon”, tutkija Erica Sonnenburg kertoo.

Sonnenburgit ryhtyivät kollegoineen tutkimaan asiaa hiirillä, joiden suolisto oli pidetty steriilinä. Tutkijat kansoittivat ne ihmisten suolistomikrobeilla, ja jakoivat sitten hiiret kahteen ryhmään.

Toisille ryhdyttiin syöttämään ruokaa, joka sisälsi runsaasti kasveista peräisin olevia kuituja. Toiset saivat muuten yhtä paljon proteiineja, rasvaa ja energiaa, mutta tuskin ollenkaan kuituja.

Ulostenäytteet osoittivat, että aluksi hiirten suolistomikrobisto oli identtinen, mutta koostumus alkoi pian eriytyä.

”Parissa viikossa tapahtui valtava muutos. Vähän kuitua saavien mikrobilajisto köyhtyi”, Justin Sonnenburg kertoo.

Lajeista yli puolen bakteerimäärät hupenivat 75 prosenttia, ja monia ei löytynyt enää lainkaan.

Seitsemän viikon kuluttua vähäkuituisella ravinnolla eläneet hiiret siirrettiin runsaskuituiselle ruokavaliolle. Kuukaudessa näiden hiirten bakteerilajisto elpyi, mutta vain osittain. Kolmasosa lajeista ei toipunut alkuperäisiin lukemiin.

Vastaavia muutoksia ei ilmennyt verrokeilla, jotka söivät runsaskuituista ruokaa koko ajan.

Kuituvaje näkyi myös seuraavien sukupolvien suolistossa. Vähän kuitua syövien hiirten poikasilla oli harvempi bakteerilajisto.

Kun poikaset jatkoivat vähäkuituista linjaa, tilanne paheni: neljännellä sukupolvella oli jäljellä enää neljäsosa kantavanhempien suoliston mikrobilajeista.

Vaikka nämä lapsenlapsenlapset pantiin syömään runsaasti kuituja, kaksi kolmannesta bakteerilajeista ei palautunut. Ne olivat hävinneet sukupuuttoon.

Tutkijat pelkäävät, että tyypillisellä länsimaisella ruoalla elävät ihmiset ovat matkalla samaan. Syömme kuituja liian vähän, jotta suolistomme elättäisi yhtä rikasta mikrobistoa kuin esivanhemmillamme.

Jotain lohtua sentään on, jos näin käy. Tutkimuksessa hiirten köyhtynyt suolistomikrobisto kyettiin ennallistamaan ulosteensiirroilla.

Tutkimuksen julkaisi Nature ja tutkimustiedotteen Eurekalert.

Pala on irronnut jättiläiskimpaleesta.

Avaruudesta on löytynyt pienin tähän asti tunnettu asteroidi. Jos 2015 TC25 iskeytyy Maahan, ei tarvitse pelätä mittavia tuhoja. Sen koko on kaksi metriä.

Arizonan yliopiston tähtitieteilijä Vishnu Reddy pystyi ryhmineen löytämään näin pienen kappaleen, koska se on niin kirkas, kertoo Reddy tiedotteessa. Asteroidi heijastaa laskujen mukaan 60 prosenttia auringonvalosta, joka siihen osuu.

Asteroidi löytyi Arizonan yliopiston kartoituksessa, joka tehtiin jo lokakuussa 2015. Silloin asteroidi ohitti maapallon vain 128 000 kilometrin päästä. Se on alle kolmasosa Maan ja Kuun keskietäisyydestä.

Tutkakuvassa ja videossa näkyy asteroidin rata.

Reddyn mukaan tutkimus osoittaa, että asteroidin pinta on harvinaista vaaleaa kiveä, jonka nimi on aubriitti.Kivessä on enimmäkseen silikaatteja, joita syntyy hapettomassa ympäristössä hyvin korkeissa lämpötiloissa. Vain yksi tuhannesta Maahan pudonneesta meteoriitista kuuluu tähän kivien luokkaan.”Meillä on ensi kertaa tarkkaa tietoa näin pienestä asteroidista, joka on itse asiassa meteoroidi”, sanoo Reddy. Hän tarkoittaa, että Maan ilmakehään osuessaan se melko varmasti palaisi kokonaan eikä isoja osia iskisi Maahan.Asteroidit ovat kivistä ylijäämää ajalta, jolloin aurinkokunta muodostui. Suurin osa niistä kiertää Aurinkoa asteroidivyöhykkeellä Marsin ja Jupiterin välissä. Osa asteroideista leikkaa Maan kiertoradan. Sellaisia on löytynyt jo 15000. Niitä seurataan muita asteroideja tarkemmin. Joku näistä kivistä voi törmätä ennen pitkää Maahan.Pikku asteroidi pyörähtää akselinsa ympäri kerran kahdessa minuutissa. Siltä näyttää puuttuvan tumma pölypeite, joka on usein isoilla asteroideilla. Reddy uskoo, että pieni kivi on lohjennut isommasta asteroidista nimeltä 44 Nysa. Se on myös kirkas asteroidi, joka kiertää Aurinkoa asteroidivyöhykkeellä. Nysa on jo suurkaupungin kokoluokkaa.

Syljen kemia vaikuttaa toukkien kasvuun ja pesän kokoon.

Muurahaiset vaihtavat suusta suuhun syljen ja nesteiden välityksellä proteiineja ja pieniä kemiallisia molekyylejä. Niissä on signaaleja, jotka vaikuttavat muurahaisten yhteisen pesän kehitykseen ja sen organisointiin.

Näin kertovat asiaa tutkineet biologit Lausannen yliopistossa Sveitsissä.

Yhteiskuntahyönteisten suiden kohtaamista on yleensä tutkittu vain ruuan siirtämisenä aikuiselta jälkeläiselle tai aikuiselta toiselle.

Sveitsissä päätettiin kuitenkin tutkia tarkemmin hevosmuurahaisten ”suutelua” eli nesteiden vaihtoa. Kävi ilmi, että suusta suuhun siirtyy ilman ruokaa tai ruuan kanssa proteiinien, hormonien ja muiden pienten molekyylien koktaili.

”Suutelu” on tärkeää monissa yhteyksissä, esimerkiksi silloin, kun muurahainen palaa jälleen pesään eristämisen jälkeen, kertoo professori Laurent Keller.

Tutkijat löysivät syljestä useita proteiineja. Ne näyttävät säätelevän muurahaisten kasvua ja nuoren hyönteisen kehitystä.

Sitten tutkijat lisäsivät löytämiään proteiineja siihen ravintoon, joilla muurahaisten ruokkivat toukkiaan. Toukasta kasvoi tällöin kaksi kertaa varmemmin aikuinen muurahainen. Tämä osoittaa, että kasvavalle muurahaiselle tärkeitä hormoneja ja muita molekyylejä siirretään suusta suuhun.

Muurahaiset näyttäisivät ikään kuin sosiaalisena verkostona päättävän, miten pesä kehittyy. Näin sanoo asiaa tutkinut Adrian LeBoeuf Science Daily -verkkojulkaisulle.

Muurahaiset voivat syljen avulla määrittää pesän kokoa. Kemialliset signaalit vaikuttavat myös siihen, mistä toukista tulee isoja muurahaisia tai jopa kuningattaria. Syljen kemian avulla voi myös tunnistaa saman pesän jäsenet.

Nesteiden vaihto on kuin yksi viestinnän kanava muurahaisten yhdyskunnassa.

Nyt sveitsiläiset haluaisivat tutkia, miten sylki vaikuttaa muissa hyönteisissä ja eläimissä. Muurahaisista kertoi alun perin tiedelehti eLife.

Lucy putosi puusta kuolemaansa muttei taitamattomuuttaan.

Maailman kuuluisimpiin fossiileihin kuuluva ihmisen esiäiti Lucy on paljastanut lisää menneisyydestään. Aiemmin syksyllä saatiin tietää, että Australopithecus afarensis -lajiin kuulunut etelänapina kuoli mitä todennäköisimmin vammoihin, joita se sai pudottuaan puusta.

Nyt toinen tutkimusryhmä on saanut vakuuttavaa näyttöä siitä, että Lucy ei tipahtanut ainakaan kokemattomuuttaan. Se vietti ison osan elämästään puun oksilla.

Tutkijat ovat kiistelleet etelänapinoiden liikkumistavasta pitkään. Niiden alaraajat kun näyttävät sopeutuneen kahdella jalalla tepasteluun. Toisaalta yläraajatkin näyttävät voimakkailta ja kiipeämiseen sopivilta.

Käyttikö Lucy niitä todella oksissa roikkumiseen, vai olivatko ne vain jäänne puissa viihtyneiltä esi-isiltä? Vastaus saatiin erittäin tarkan kerroskuvauksen avulla.

Lucy on ikäisekseen hyvin säilynyt fossiili. Siihen kuuluu sekä ylä- että alaraajojen luita. Kun Lucyn kivettyneet jäänteet olivat kiertueella Yhdysvalloissa vuonna 2008, Texasin yliopiston tutkijat ottivat sen olka- ja reisiluista yli 35 000 kerroskuvaa.

Kuvia yhdistelemällä tutkijat pystyivät tutkimaan luiden sisäistä rakennetta. Luiden paksuus kieli siitä, miten Lucy on käsiään ja jalkojaan käyttänyt.

”Jos esimerkiksi putkilossa tai juomapillissä on ohuet seinämät, se taittuu helposti, kun taas paksu seinämä ehkäisee taipumista. Luut ovat rakentuneet samaan tapaan”, selittää tutkimusta tehnyt Christopher Ruff tiedotteessa. Ruff työskentelee toiminnallisen anatomian ja evoluution professorina Johns Hopkins -yliopistossa.

Esimerkiksi tennispelaajilla mailakäden luut kehittyvät harjoittelun ansiosta vahvemmiksi kuin toisessa kädessä.

Selvisi, että Lucy kulki elämänsä aikana paljon sekä maassa että puussa. Voimakkaat käsivarret eivät siis olleet pelkästään olkapäistä roikkuvat muinaismuistot, vaan Lucy käytti niitä päivittäin kiipeilemiseen.

Mahdollisesti Lucy asettui oksistoon yöpuulle samaan tapaan kuin simpanssit nykyään. Se taapersi paljon myös jaloillaan, mutta ei todennäköisesti yhtä pitkiä matkoja kuin me.

Kaiken kaikkiaan kaukainen sukulaisemme oli hyvin lihaksikas ja muistutti siinä mielessä enemmän simpansseja kuin meitä. Lucy oli arviolta 120 senttiä pitkä ja painoi kolmisenkymmentä kiloa.

Lucyn puuhia selvittäneen tutkimuksen julkaisi tiedelehti PlosOne.

Hengen tunteminen aiheutti mormoneilla säpinää aivojen palkitsemisjärjestelmässä.

Hengelliset kokemukset aktivoivat uskovan aivojen palkitsemisjärjestelmän – sen saman, joka saa esimerkiksi seksin, huumeet tai musiikin tuntumaan hyvältä, osoittivat yhdysvaltalaiset tutkijat.

”Alamme ymmärtää, miten aivot osallistuvat kokemuksiin, jotka uskovaiset tulkitsevat hengellisiksi tai pyhiksi”, sanoo tutkija Jeff Anderson Utahin yliopistosta tutkimustiedotteessa.

Andersonin ryhmä tutki asiaa 19 hartaan mormonin avulla. Heille luettiin tuttuja otteita Mormonin kirjasta ja näytettiin kirkon tuottamia videoita. Samalla heidän aivotoimintaansa rekisteröitiin toiminnallisella magneettikuvauslaitteella.

Tutkijat seurasivat tarkoin myös osallistujien omia arvioita tuntemuksistaan. Lähes kaikki heistä kertoivat kokevansa samoja tunteita kuin jumalanpalveluksen aikana: rauhaa ja lämpöä. Moni oli kyynelissä, kun poistui skannerista.

Yhdessä kokeessa koehenkilöitä pyydettiin painamaan nappia, kun he tunsivat hengellisyyden kivunneen huippuunsa.

Aivokuvat paljastivat, että hengellisyyden huipputunne nivoutui accumbens-tumakkeen toimintaan. Se on osa aivojen palkitsemisjärjestelmää, joka välittää mielihyvähormoni dopamiinia sekä tunnealueille että etuotsalohkoon tunteiden ja käyttäytymisen kontrollikeskukseen.

Kiivaimmin accumbens-tumake ahkeroi 1–3 sekuntia ennen kuin koehenkilö painoi nappia. Sama toistui jokaisessa neljässä kokeessa.

Kun testattava ”tunsi hengen”, hänen sykkeensä nopeutui ja hengitys syveni. Hengellinen kokemus kytkeytyi myös etuotsalohkoon. Niin ikään se aktivoi myös tarkkaavuusalueet.

Tutkijat eivät vielä tiedä, onko aivoaktivaatio samanlainen kaikissa hengellisissä kokemuksissa.

Jotkin tulokset vihjaavat, että meditaatio vaikuttaa aivoihin eri tavoin. Se näyttää muun muassa tyynnyttävän pelkokeskuksena toimivaa mantelitumaketta.

Tutkimuksen julkaisi Social Neuroscience.

mdmx
Seuraa 
Viestejä2302
Liittynyt23.11.2009

Hengellisyys tuottaa mielihyvää uskovien aivoissa

Alkoholilla on ikäviä terveydellisiä sivuvaikutuksia, muutenhan se olis ihan oolrright. Jos nyt unohtetaan kaikki muu, niin yksi perustavalaatuinen ongelma uskolla onnellisuuden lähteenä on se, että kun ei usko, niin ei usko. Turha sitä on saarnata, se nyt ei ainakaan saa ketään uskomaan. :)
Lue kommentti

Today is the tomorrow you worried about yesterday.

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä6359
Liittynyt20.1.2013

Hengellisyys tuottaa mielihyvää uskovien aivoissa

mdmx kirjoitti: Alkoholilla on ikäviä terveydellisiä sivuvaikutuksia, muutenhan se olis ihan oolrright. Jos nyt unohtetaan kaikki muu, niin yksi perustavalaatuinen ongelma uskolla onnellisuuden lähteenä on se, että kun ei usko, niin ei usko. Turha sitä on saarnata, se nyt ei ainakaan saa ketään uskomaan. :) Fundamentalistisesti harrastetuista uskonnoista on havaittu sivutuotteena hyvinkin ikäviä ihmisten terveyteen liittyviä sivuvaikutuksia, kuten kuolema.
Lue kommentti